Aktivisti vastoin tahtoaan?

Koskahan oikein tajusin olevani aktivisti? Täysin varmasti en ole tajunnut sitä vieläkään. ”Voi kun kiva, että sinäkin pääsit tänne ja olet positiivinen esimerkki.” Tällaisia lausahduksia vammainen henkilö saattaa joutua kuulemaan koittaessaan vain kaikessa rauhassa viettää tavallista arkea.

Joskus tuntuu, ettei vammaisella ole muutakaan vaihtoehtoa kuin olla jatkuvasti aktiivinen tai suorastaan taistella, jos haluaa päivittäisten asioidensa sujuvan edes jotenkuten. Ja niin, pelkästään aktiivinen vammainen henkilö on asemoitu keskustelussa aktivistiksi. Sellainen ei tietenkään ole oikein. Perusoikeuksien pitäisi toteutua ihan ilman hyvää esimerkkiä ja taistelua.

Kuten meistä jokaisella, myös minulla on monta roolia työssä ja elämässä yleensä. Olen toimittaja, kriitikko, runoilija ja järjestötyöntekijä. Nykyisin näen itseni myös aktivistina. Varmasti työ vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnyksessä on tietoiseen aktivismiini eniten vaikuttanut asia.

Kun työssä kohtaa jatkuvasti epäkohtia niin Suomessa kuin kansainvälisellä tasolla, se ei voi olla vaikuttamatta asenteisiin ja käsityksiin maailmasta. Itsenäisen elämän liikkeessä ei ole kysymys minun tarpeistani

Kuva: Väinö Heinonen

vaan kaikille tasa-arvoisesta yhteiskunnasta ja ihmisoikeuksien toteutumisesta. Kun päästään kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, kaikki toivottavasti voivat paremmin.

Vammaisuutta tai järjestöjen työtä ei silti usein nähdä ihmisoikeuskysymyksinä. Sen sijaan, että kysyttäisiin, onko vammaisilla todella mahdollisuudet elää ja osallistua, kuten muilla ihmisillä, vammaisuus nähdään herkästi ongelmana, joka pitää korjata. Se on diagnoosi, jota hoidetaan. Se on kuluerä, jota paikataan palveluilla. Niiden toteutuksessa yksilöt yritetään mahduttaa keskenään samaan karsinaan.

Välillä tuntuu, että Suomessa järjestetään loputtomasti esimerkiksi kampanjoita, hankkeita tai seminaareja siitä, miten vammainen tulisi kohdata, työllistää, osallistaa tai muuten ”ratkaista” ja kietoa mahdollisimman vähän muita häiritsevään pakettiin. Näissä kampanjoissa on hyvät puolensa ja olen itsekin mukana monissa niistä.

Jos vammainen henkilö nähdään pelkkänä erityispalvelujen passiivisena kohteena ja objektina, unohtuvat kuitenkin niin yksilöllisyys kuin yleiset ihmisoikeudet. Ei kysytä, mikä järjestelmässä mättää, mitä SINÄ olet tästä mieltä, miksi nämä asiat eivät muutu tai perusoikeudet toteudu. Sen sijaan, että yritettäisiin tehdä maailma vammaisille (ja samalla kaikille muillekin) paremmaksi, vammaiset yritetään häivyttää tai muokata muiden mieleiseksi.

Juuri tämän takia aktivisteja tarvitaan. He ovat henkilöitä, jotka eivät suostu olemaan hiljaa, mukautumaan tiettyyn muottiin tai odotuksiin. Siksi myös taide sopii aktivismin ilmenemismuodoksi. Se on keino nostaa yhteiskunnallisia epäkohtia esiin kiinnostavasti, ehkä jopa osuvammin kuin muuten olisi mahdollista. Yhteiskunnallisuus ei tarkoita taiteen laadusta tinkimistä, vaan oman äänen käyttämistä. Kaikki taide ei tietenkään ole kantaaottavaa. Kun kirjoitan runoja, niissä näkyy toisinaan oma kokemukseni maailmasta. Silloin ne usein nivoutuvat luontevasti osaksi aktivismiani. 

Aktivistin rooli ei ole aina helppo tai miellyttävä. On sanottava suoraan sellaisia asioita, joita ei haluta kuulla. Sanomisen keinot ovat monet, oli kysymys sitten kirjoittamisesta, järjestötyöstä, taiteesta tai politiikasta.

Monet eniten ihailemistani vammaisista henkilöistä ovat aktivisteja. Ilman heitä en olisi tietoinen oikeuksistani saati itsenäisen elämän liikkeen laajemmasta vaikutuksesta. Ilman heitä oma tekemiseni ja vaikuttamiseni olisi epäilemättä paljon kapeampaa, hampaattomampaa ja tylsempää. Suurin osa heistä saa aikaan paljon enemmän kuin minä. Haluan kuitenkin olla mukana auttamassa.

Nykyään osaan myös nauttia roolistani aktivistina, yhteisöstä ja tuesta, jonka olen sen kautta saanut. Kenenkään ei tarvitse olla aktivisti eikä se ole myötäsyntyistä. Vaikka maailma toivottavasti muuttuu paremmaksi, aktivismin tarve tuskin loppuu. Se vain muuttaa muotoaan. Siinä riittää opittavaa koko loppuiäksi.

Sanni Purhonen

Kynnys ry:n tiedottaja, runoilija, vammaisaktivsti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.