Kielen muuttuminen ei ole vain nuorten juttu

Nykyiset kielentutkimukset menetelmät ja aineistot mahdollistavat aikakone-efektin. Kuuntelemalla peräkkäin eri aikoina tehtyjä saman henkilön haastatteluja saa nopeasti vaikutelman siitä, miten kieli muuttuu iän myötä. Huomio ei välttämättä kiinnity yksittäisiin sanoihin tai sananmuotoihin vaan ennemminkin äänenkorkeudessa ja puhenopeudessa tapahtuneisiin muutoksiin.

Vielä 1970-luvulla oletettiin yleisesti, että yksilön puhetapa vakiintuu aikuistumisen myötä, eikä sen jälkeen enää tapahdu merkittäviä muutoksia. Nykytutkijat ovat tietoisia siitä, että kuvio on mutkikkaampi. Tämä on paljastunut, kun on tutkittu samoja yksilöitä kymmenen vuoden tai pidemmänkin ajan kuluttua uudestaan. Tällaisia reaaliaikatutkimuksia on tehty Suomessa 1990-luvulta lähtien, mutta tällä vuosituhannella ne ovat lisääntyneet.

Viime aikoina on päästy tarkastelemaan saman puhujan kielenkäyttöä jopa 40 vuoden ajalta. Helsingistä on nimittäin kerätty haastatteluaineistoa niin 1970-, 1990- kuin 2010-luvullakin, ja osa tutkittavista on ollut mukana jokaisella kolmella kerralla. Niinpä on mahdollista tarkastella, mitä on tapahtunut, kun 20-vuotiaasta nuoresta on tullut 60-vuotias tai 40-vuotiaasta 80-vuotias eläkeläinen.

Jos ihminen muuttaa fyysisesti aivan toiseen kieliympäristöön, jonkinlainen kielellinen muutos on erittäin todennäköinen. Monilla tekijöillä on vaikutusta siihen, miten vahvasti hän säilyttää aiemman puhetapansa tai toisaalta omaksuu uuden kieliyhteisön puhekielen.

Muutosta näyttäisi tapahtuvan kuitenkin myös niillä, jotka ovat pysyneet aloillaan. Se näyttäisi olevan vahvempaa siirryttäessä nuoruudesta keski-ikään kuin keski-ikäisyyden kääntyessä vanhuutta kohti. Mutta vielä eläkeiässäkin kielen muuttuminen on aivan tavallista – ainakin pienessä määrin. Muutosta ei tapahdu vain yhteen suuntaan, vaan osa puhujista näyttää yleiskielistyvän, toiset puhekielistyvän. Yleiskielistyminen on tyypillisempi suunta, kun nuoresta varttuu keski-ikäinen. Kun sitten työelämän paineet myöhemmin hellittävät, monen kielenkäyttö puhekielistyy – ainakin joissakin piirteissä.

Tällaisiin tuloksiin on päädytty, kun on tutkittu äänne- ja muotopiirteitä – esimerkiksi sitä, sanotaanko koulua vai kouluu tai lukemaan vai lukeen. Muutos kuitenkin koskettaa myös muita kielen osa-alueita, eikä ikääntyminen suinkaan tarkoita sitä, että kieli jämähtäisi sijoilleen. Muutos on aina mahdollista.

 

Hanna Lappalainen

Kirjoittaja toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa ja tutkii mm. yksilön kielen muuttumista. Hän myös johtaa Pirkko Nuolijärven kanssa Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -tutkimushanketta.

1 thought on “Kielen muuttuminen ei ole vain nuorten juttu

  1. Sofia Alander

    Kieli muuttuu koko ajan. Mielestäni on luonnollista, että myös vanhusten kieli muuttuu. Aika harva elää ”vakuumissa”, eristykissä muusta maailmasta ja sen kielenkäytöstä. Lisäksi moni vanhus pysyy todella hyvin mukana kehityksessä eri osa-alueilla: monet käyttävät sujuvasti esimerkiksi elektroniikkaa. Vanhukset opettelevat samoja taitoja ja niihin liittyviä uusia sanoja kuin mekin teemme. Eivät vanhukset silti puhu aivan samalla tavalla kuin nuoremmat. Veikkaisin tämän johtuvan siitä, että jo eletty elämä ja ”kielellinen elämänkerta” kummittelevat puheessa. Lisäksi moni varmasti pitää tarkoituksella kiinni vanhasta puhetavastaan, eikä suostu ”päivittämään” sitä vaikka siihen kykyä olisikin.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Sofia Alander Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *