PISA-tuloksista ja yliopistojen rankkauslistoista

Kuten olemme saaneet lukea, Suomen tulokset PISA-testeissä ovat heikentyneet. Kehityksestä ollaan huolestuneita, ja syitä heikentyneille tuloksille haetaan eri tekijöistä. Kattavan analyysin tarjoaa tutkija Gabriel Sahlgren. Teoksessaan Real Finnish Lessons hän pohtii sitä, miksi Suomi alun perin nousi PISA-tuloksissa, ja miksi tulokset ovat nyt heikentyneet.

Suomalaiset ovat itse selittäneet hyviä PISA-tuloksia tasa-arvolla ja peruskoululla, valtakunnallisten testien puuttumisella ja opettajien autonomialla. Onpa selitykseksi tarjottu jopa sitä, että suomalaiset lapset tekevät vähemmän, jolloin he suoriutuvat paremmin – tätähän myös yhdysvaltalainen Michael Moore ihaili varsin tuoreessa dokumenttielokuvassaan Where to invade next. Sahlgrenin mukaan mikään ei kuitenkaan tue näitä näkemyksiä. Hän toteaa, että syyt Suomen menestykseen ovat historiassa. Ensinnäkin opettajan ammatti on ollut Suomessa pitkään arvostettu. Toisaalta koulutustaso on noussut nopeasti ja koulutuksesta tullut massojen omaisuutta. Suomalaiset koulut ovat olleet myös epädemokraattisia ja opetus varsin opettajavetoista – nimenomaan tämä näkyy hyvinä oppimistuloksina. Suomen menestys on siis seurausta taloudellisesta kasvusta ja perinteisistä metodeista yhdistettyinä opettajan korkeaan statukseen.

Miksi tulokset ovat nyt sitten huonontuneet? Ensinnäkin opetusmetodit ovat muuttuneet ja yksilöllisyys kasvanut. Lisäksi yhteiskunta ja kulttuuri ovat muuttuneet, eikä koululla ole enää samaa merkitystä kuin aikasiemmin. Kouluissa viihdytään paremmin, mutta oppimistulokset ovat heikentyneet. Sahlgren kehottaakin, että Suomea ei pitäisi pitää koulutuksen mallimaana.

Suomalaisella koululla on kuitenkin yhä ihailijoita. Esimerkiksi amerikkalainen tutkija Samuel Abrams sanoo, että Suomen PISA-tuloksia tulee verrata muihin pohjoismaihin, joissa on samanlainen yhteiskunta. Silloin huomaa, miten hyvät tulokset ovat, ja miten hyvä koulutusjärjestelmä on. PISA-tuloksissa menestyvissä Aasian maissa panostetaan vain PISA-kokeissa menestymiseen.

Olen itse suomalaisen koulun ja koulutusjärjestelmän ihailija. Pidän koulun vahvuuksina mm. yhdenvertaisuutta, tuki- ja erityisopetusta, hyvää suomi toisena kielenä -opetusta, omien äidinkielten ja omien uskontojen opetusta. Nämä ovat kaikki asioita, jotka ovat muualla pääosin tuntemattomia. Tärkeintä suomalaisessa koulussa on se, että se – ainakin periaatteessa – hyväksyy kaikki oppilaikseen, taustasta ja kyvyistä riippumatta, eikä oppilaita luokitella varhaisessa vaiheessa. PISA-tuloksia en sen sijaan pidä kovin tärkeinä: miten eri maissa eri koululaisille tehdyt testit voisivat kertoa koulun onnistumisesta tehtävässään, joka on paljon laajempi kuin pelkästään matemaattisten tai kielellisten tietojen ja taitojen opettaminen?

Samalla tavalla suhtaudun yliopistojen rankinglistoihin. Pystytäänkö eri maiden erilaisissa olosuhteissa toimivia ylipistoja luotettavasti vertailemaan? Erityisen epäilevästi suhtaudun mainekyselyihin, sillä näissä vaikuttavat monet seikat. Vaikka maine on kiintoisa näkökulma, se pitäisi pitää erillään suorituksen arvioinnista. Kuten Margison toteaa, hyödyllisimmän vertailut ovat niitä, jotka ottavat huomioon koulutuksen realiteetit, käyttävät konkreettisia mittoja, eivätkä hyväksy ylipistojen itsensä muokkaamia tietoja.

On tietenkin totta, että yliopistojen kansainvälinen kilpailu on kiristynyt, ja yliopistot kilpailevat tutkijoista, opiskelijoista, rahoituksesta sekä maineesta ja tunnettuudesta. Rankinglistat vaikuttavat epäilemättä tutkijoiden ja opiskelijoiden valintoihin, ja sen myötä siihen, minkälaiset mahdollisuudet ylipistolla on toimia. Minulle yliopiston tehtävä on kuitenkin muuta kuin rankinglistalla nouseminen, aivan kuten koulun tehtävä on jotakin muuta kuin PISA-kokeissa menestyminen.

Lähteitä

Amerikkalaisen huippuyliopiston tutkija Pisa-tuloksista: ”Vertailu muihin Pohjoismaihin paljastaa Suomen koulutusjärjestelmän nerokkuuden” HS 11.4.2016

Margison, S. 2014. University Rankings and Social Science. European Journal of Education, Vol. 49, No. 1, 2014

Sahlgren, H. 2015. True Finnish Lessons. The true story of an educational superpower. Centre for Policy Studies

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *