Arvot ja arvostus – suomalaisen koulujärjestelmän kantavat voimat?

Analyysi Suomen Pisa-menestyksen muutoksesta (Sahlgren 2015) herättää kysymyksen muutoksen todellisista syistä. Menestyksen taustaksi analyysissä nostetaan sellaisia arvoja kuten auktoriteettiusko ja työteliäisyys. Suomessa on perinteisesti arvostettu opettajia (kuten myös pappeja ja lääkäreitä), joiden rooli oli agraariyhteiskunnassa keskeinen. Monissa tapauksissa nuo kolme keskeistä hahmoa olivat yhteiskunnan harvalukuista koulutettua eliittiä. Vaikka harvalla kaupunkiin muuttaneella oli opintoja pakollista kansakoulua enempää, koulutusta arvostettiin. Sodasta toipuvassa Suomessa oli – itse asiassa – vielä pitkälle 1970-luvulle työtä pelkäämättömille runsain mitoin töitä tarjolla, joten monet maalta kaupunkiin muuttaneet menivät suoraan töihin. Perheen perustettuaan nämä vaille koulutusta jääneet vanhemmat halusivat kouluttaa omat lapsensa mahdollisimman korkealle. Kehittyvässä ja nopealla tahdilla modernisoituvassa Suomessa koulutusta ja opettajia arvostettiin. Suomen koulutus näyttääkin menestyneen kansainvälisissä vertailuissa juuri niin pitkään kuin opettajan ammatin ja koulutuksen arvostus pysyi korkeana. Suomen Pisa-vertailun 2001 menestyksen juuret juontavat 1990-luvulle. Huolimatta siitä, että lama koetteli suomalaista yhteiskuntaa monin tavoin, koulutusta arvostettiin ja siihen panostettiin. Vaikka rahasta oli tiukkaa, koulutusta arvostettiin eikä siitä leikattu.

Vajaan kymmenen vuoden aikana tuntuu tapahtuneen merkittävä muutos sekä suomalaisen koulutuksen menestyksessä (Pisa 2009 ja 2012) että opettajien arvostuksessa. Yksi keskeinen tekijä suomalaisen koulutuksen menestyksen heikkenemisessä on sälytetty uusien teknologioiden nimiin. Sahlgren toteaa, että nuoret ovat yhä enemmän kiinni sosiaalisessa mediassa eikä esimerkiksi lukeminen kiinnosta enää samalla tavalla kuin vielä 1990-luvulla. Tämä tuskin yksistään selittää asiaa vaan kyse lienee syvemmästä muutoksesta. Koulutuksen arviointien, kansainvälisten vertailujen sekä taloudellisten hyötynäkökohtien korostuminen muuttavat paitsi asenteita myös arvoja. Opettaja Eva Sundgren toteaa mielipidekirjoituksessaan (HS 24.10.2015), että opettaja ei ole enää auktoriteetti vaan viihdyttäjä ja palvelija. Sundgrenin mukaan kehittämisestä on tullut itsetarkoitus, jolloin opettajien aika kuluu kokouksissa ja byrokratian pyörittämisessä jatkuvien uudistusten vuoksi. Uudistuksia tehdään esimerkiksi Pisa-tulosten perusteella vaikka vertailujen ja arviointien tieteellinen pohja (ja reiluus) ei kestä välttämättä kritiikkiä (Marginson 2014). Kuinka pitkälle koululaitosta on mielekästä kehittää kansainvälisten vertailujen pohjalta kun keskeinen menestystekijä tuntuu olevan perinteiset arvot sekä opettajan ammatin ja koulutuksen arvostus?

Aineistot:

Gabriel Heller Sahlgren (2015), Real Finnish Lessons. The true story of an education superpower. Centre for Policy Studies, Surrey.

Simon Marginson (2014), University Rankings and Social Science. European Journal of Education, vol. 49, no. 1.

Eva Sundgren, Helsingin Sanomat, mielipide, 24.10.2015

One thought on “Arvot ja arvostus – suomalaisen koulujärjestelmän kantavat voimat?”

  1. Mielestäni monia oppimisympäristöijä peruskouluista yliopistoihin leimaa vahva kilpailuhenkisyys, eikä se välttämtättä ole hyvä asia. Siksi en tuijottaisi niinkään PISA- ym. testien tuloksia, vaan ennemminkin koululaisten ja muiden opiskelijoiden kokonaishyvinvointia oppimisen näkökulmasta. Kyllä opettajalla on oltava auktoriteettia peruskoulutasolla ja tätä tukemaan tarvittaisiin paremmat säännöt oppilaiden opiskelukäytöstä kohtaan.

Comments are closed.