Moderniin japanilaiseen kirjallisuuteen vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet sekä kirjailijat että muut ajattelijat, jotka ovat aikojen saatossa muokanneet japanilaiselle kirjallisuudelle ominaista kerrontaa ja symboliikkaa. Moderniin japanilaiseen kirjallisuuteen erikoistunut apulaisprofessori Dámaso Ferreiro Posse, Hiroshiman yliopistosta, esitteli aihetta maaliskuussa 2024 Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston järjestämässä Japanilaisia kertomuksia ruoasta seminaarissa. Tämä artikkeli on käännös luennoitsijan kirjoittamasta luentotiivistelmästä.      (Johdanto: Minna Lehmuskoski.)

Japanilaisessa kulttuurissa ja kirjallisuudessa ruoalla on merkittävä rooli, mutta sen merkitys on muuttunut aikakausien saatossa. Merkittävin paradigman eli ajattelutavan muutos tapahtui Edo-, Meiji- ja Taisho-kausien aikaan. Tämä teksti käsittelee ruoan symbolista merkitystä japanilaisessa modernissa kirjallisuudessa sen perusmerkityksen ’ravinto’ ohella keskittyen Ryūnosuke Akutagawan, Yukio Mishiman ja Jun’ichirō Tanizakin teoksiin.

@Ria Iikkanen

Akutagawan 『新潮』Shinchō-lehdessä vuonna 1919 julkaistu teos「蜜柑」Mikan ‘mandariini’ edustaa symbolismia. Teoksessa miespäähenkilön asenne nuorta tyttöä kohtaan muuttuu, kun tämä hyvästelee pikkuveljensä heittämällä heille mandariineja. Mandariinit voidaan nähdä kerronnan käännekohtana, koska ilman niitä tunteiden muutosta ei tapahtuisi. Toisin sanoen teoksessa mandariinien merkitys ylittää yleisen ruoka-käsitteen rajat. Ne toimivat tilaa, kehoa ja moraalia muokaten ja niihin vaikuttaen – siis symbolina.

Ruokaa käsitellään symbolina myös Yukio Mishiman puheen pohjalta kirjoitetussa ”Gastronomia ja kirjallisuus” esseessä. Essee julkaistiin『婦人公論』Fujin kōron-lehdessä vuonna 1958. Koska teksti on kirjoitettu puheen transkriptiosta, se on sisällöltään epäjohdonmukaista ja paikoittain vaikeaselkoista. Esseessä käy ilmi Mishiman näkemys, että japanilaisessa kirjallisuudessa esitetyn ruoan merkitys voidaan käsittää joko kirjailijan ja teoksen näkökulmasta tai yhteiskunnallisista ja historiallisista lähtökohdista. Lisäksi essee nostaa esille sodan, eliittiluokan ja kirjallisuuden sekä analysoi näiden suhdetta.

Mishima tuo esiin kirjoittajien yhteiskunnallisen aseman ongelmakohdat sota-aikana. Hänen mukaansa japanilaista kirjallisuutta ei voida erottaa juhlaillallisten kulttuurista,「宴の文化」utage no bunka. Tätä hän perustelee sillä, että monet japanilaiset mestariteokset on luotu illallisissa. Näin ollen kirjailijoiden ei pidä välittää nälänhädänkään aikoina tavallisen kansan oloista, vaan heidän tulee juhlia ja jatkaa kirjoittamista. Esimerkki tällaisesta teoksesta on Jun’ichirō Tanizakin toisen maailmansodan aikana kirjoittama「細雪」Sasameyuki suomennettu nimellä Makiokan sisarukset (suom. Kai Nieminen, Tammi 1991).

Puheessaan Mishima siteeraa useita Tanizakin teoksia ja käsittelee ruokaa symbolina. Hän pitää ihmiskehon ruokana esittämistä japanilaisen modernin kirjallisuuden ominaispiirteenä. Teoksissa keho on ruoka, jota voi nauttia. Tällä ei viitata kannibalismiin, vaan toisen ihmisen kehon käyttöön ja siitä nauttimiseen esimerkiksi seksin aikana. Tähän seksuaalisuuteen liittyvät myös Mishiman ajatukset rauhasta ja konfliktista. Mishiman mukaan länsimaalaisessa kirjallisuudessa konflikti on vahvemmin läsnä, koska teokset luodaan henkilökohtaisten ristiriitojen pohjalta. Japanilainen kirjallisuus puolestaan on pohjimmiltaan rauhanomaista, koska teokset saavat alkunsa juhlissa.

Dámaso Ferreiro Posse Kansalliskirjastolla 11.3.2024. @Ria Iikkanen

Mishiman mielestä rauhan kirjallisuutta parhaiten edustaa Tanizakin ensimmäinen pienoisnovelli「刺青」Shisei ’tatuoija’, joka julkaistiin 『新思潮』Shinshichō-lehdessä vuonna 1910. Teoksessa on nähtävissä monia Tanizakin tuotannolle ominaisia aiheita, kuten erotiikka, fetissit ja masokismi. Teoksen päähenkilö Seikichi on entinen ukiyoe-taiteilija, joka miehiä tatuoidessaan saa tyydytystä kivun aiheuttamisesta heille. Seikichin haave naisen tatuoimisesta toteutuu, kun hän eräänä päivänä löytää malliksi suostuvan kuulasihoisen unelmiensa naisen. Hän tatuoi suuren hämähäkkikuvion nukutetun naisen selkään. Teoksessa ihmiskehosta nauttiminen saa seksuaalisen sävyn. Tämän nautinnon lisäksi ruokaan liittyvä symboliikka näkyy myös siinä, miten teoksessa miehiin viitataan sanalla ”lannoite”, jolloin miehistä tehdään ravintoa.

Ruoka ja siihen liittyvä symboliikka voidaan nähdä osana modernia japanilaista kirjallisuutta. Tämä esitystapa eroaa aikaisemmista japanilaisista teoksista. Esimerkkiteokset osoittivat, että ruokaan liittyy monenlaisia muitakin käsityksiä kuin ruoka ravintona, jolloin sitä ei voi enää pitää vain pureskeltavana ja nieltävänä asiana.

Kirjoitus: Dámaso Ferreiro Posse (フェレイロ ・ポッセ、ダマソ)

Käännös: Minna Lehmuskoski

Editointi: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen ja Anni Lehtonen

Seminaarikoordinaattorit: Rie Fuse (布施 倫英) ja Yuki Hata (畑 有紀)