Osa 1: Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarin aarteita

Tervetuloa tutustumaan Kirjallisuuden maku – Ruoka japanilaisessa kirjallisuudessa -verkkonäyttelyyn! Näyttely on jatkoa Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarille ja se on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston kanssa. Osa näyttelyn aineistosta on seminaarissa käsiteltyjä materiaaleja. Näyttely koostuu kolmesta osasta, jotka vievät makumatkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin pariin.

Näyttelyn ensimmäisessä osassa pääsemme tutustumaan tarkemmin Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarissa esiteltyihin esineisiin sekä kirjoihin. Ensimmäisessä osassa palaamme seminaarin luentojen aiheisiin. Näyttelyyn tutustumisen helpottamiseksi kuvien esineet on numeroitu.

Seminaaripäivä 1: Japanese Literature and Food: war, bodies, and elitism   Prof. Damaso Ferreiro Posse, Hiroshiman yliopisto

Jun’ichiro Tanizakin kirjoittama ja Yogisyan kuvittama romaani 「刺青」Shisei (The Tattooer, 2022, alkuperäisteos vuodelta 1910) [1] on kuvaus tunnetusta ja taitavasta nuoresta tatuoijasta, joka saa mielihyvää aiheuttaessaan kipua muille miehille. Mutta tatuoidessaan ensikertaa naista, tunteekin hän itse tuskaa aivan kuin nainen söisi hänet elävältä.

Ryūnosuke Akutagawan kirjoittama ja Gemin kuvittama teos 「蜜柑」Mikan, (The Tangerines, 2022, alkuperäisteos vuodelta 1919) [2] tarkastelee luokkaeroja ja ennakkoluuloja junassa matkustavan yläluokkaisen miehen näkökulmasta. Miehen vaunuun erehtyy alempiluokkainen nuori tyttö, jonka läsnäolo ärsyttää miestä, kunnes tyttö heittää mandariininsa junan ikkunasta nuorille alempiluokkaisille miehille. Teko muuttaa miehen asennoitumisen tyttöön.

Seminaaripäivä 2: Tarinoiden Sake-hahmo: alkoholin personifikaatio varhaismodernissa japanilaisessa kirjallisuudessa   Prof. Yuki Hata, Niigatan yliopisto

Edo-kaudelta lähtien sakea juotiin lämmitettynä. Se lämmitettiin vesihauteessa Chirorin [5] avulla. Sakea mitattiin ja nautittiin masu-astialla [4]. Erityistilaisuuksissa kuten uutenavuotena ja hääjuhlissa sakea juotiin Sakazukista [6].

Shōko Miyazakin kirjoittama ja Kiyoyuki Shiramatsun kuvittama lapsille suunnattu kuvakirja「日本酒ができるまで」Nihonshu ga dekiru made (2022) [8] esittelee riisistä valmistettavien elintarvikkeiden kuten japanilaisen riisiviinin valmistusta.

Myös ruuasta tuli Edo-kaudella merkityksellinen osa kulttuuria. Esimerkiksi Edo-kauden alkupuolella julkaistu 「料理献立集」Ryōrikondateshū (1671) [9] on tarkoitettu aterioiden suunnitteluun. Selaite teosta tällä.

Seminaaripäivä 3: Uusi vuosi, ruoka ja kansankertomukset   Prof. Yuko Matsuyama, Chukyon yliopisto

Japanilaiseen uuteenvuoteen liittyy paljon merkityksellisiä perinteitä ja koristeita. Esimerkiksi portinpieliin ja talojen sisään asetetaan bambukoriste Kadomatsu [10]. Shimenawa [11] puolestaan ripustetaan oveen tai shinto-alttarille. Kuvan shimenawat kuvastavat lohikäärmettä (vas.) ja kurkea (oik).

Uudenvuoden koristeita (vas.) ja muita esineitä (oik.).Kuva: Ria Iikkanen

Muita koristeita ovat muun muassa lohikäärmepatsas [12], joka juhlistaa lohikäärmeenvuotta 2024, ja kagamimochi eli peilimochi [13], joka voidaan valmistaa itse tai ostaa kaupasta. Kagamimochi on ”uhrilahja” vuodenvaihteen Toshigami-jumalalle.

Uudenvuoden kunniaksi vanhemmat ja sukulaiset antavat läheisille lapsille rahaa. Se piilotetaan otoshidama-kuoreen [14].

Aya Watanaben lapsille suunnatussa kuvakirjassa 「おせちいっかのおしょうがつ」Osechi ikka no oshōgatsu (2023) [15] tutustutaan uudenvuoden perinteisiin jūbakossa, eli osechiruokien tarjoiluastiassa, asuvan osechi perheen kanssa. Personifioitujen uudenvuoden herkkujen matkassa tutustutaan uudenvuodenruokien alkuperään.

Osechiryōri -ruokia tarjoillaan monikerroksisesta lakatusta ruokalaatikosta Jūbakosta [16]. Juhlallisten iwaibashiksi [17] kutsuttujen syömäpuikkojen molemmat päät ovat kapeat. Uudenvuoden keittoruokia nautitaan kannellisesta shiruwanista [18].

 

 

Uutenavuotena pelataan myös perinteistä hakoita-mailapeliä [19], joka muistuttaa sulkapalloa. Lisäksi pyöritetään japanilaisia koma-hyrriä [20].

 

 

 

Erityskiitos seminaarin koordinaattori Yuki Hatalle sekä seminaarin että näyttelyn mahdollistamisesta. Kiitos myös kaikille seminaarin vieraileville luennoitsijoille kattavan ja mielenkiintoisen esineistön tarjoamisesta.

Tässä osassa käsitellyistä kirjoista Mikan, Shisei, Nihonshu ga dekiru made ja O-sechi ikka no o-shōgatsu lahjoitettiin Kansalliskirjastolle, jossa teoksiin voi pian tutustua.

Kuvat: Ria Iikkanen

Kirjoittaja: Anni Lehtonen

Seminaarin koordinaattorit: Rie Fuse, Yuki Hata

Luennoitsijat: Yuki Hata, Yuko Matsuyama, Damaso Ferreiro Posse

Projektiavustajat: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen, Minna Lehmuskoski, Anni Lehtonen

Osa 2: Bababāchanin kokkikoulu

Tervetuloa tutustumaan Kirjallisuuden maku – Ruoka japanilaisessa kirjallisuudessa -verkkonäyttelyyn! Näyttely on jatkoa Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarille ja se on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston kanssa. Osa näyttelyn aineistosta on seminaarissa käsiteltyjä materiaaleja. Näyttely koostuu kolmesta osasta, jotka vievät makumatkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin pariin.

Näyttelyn toisessa osassa tutustumme japanilaisiin ruokateemaisiin lastenkirjoihin. Osa vie japanilaisille tutun Bababāchan-kirjasarjan mukana leikkisälle ruokamatkalle. Koska esiteltävät teokset ovat kuvakirjoja, on teksti kirjoitettu lapsenmielisesti.

Wakiko Satōn (さとう・わきこ) ja Shino Sasakin (佐々木・志乃) Bababāchan-kirjasarja koostuu 19 kuvakirjasta, joista kuudessa teemana on ruoanlaitto. Sarjan päähenkilö Bababāchan on tomera ja hiukan ilkikurinen täti, jonka elämänmyönteisyyttä eivät pikkuasiat häiritse. Ongelmia kohdatessa hän ei jää nurkkaan itkeskelemään vaan tarttuu reippaasti toimeen ja yrittää uudestaan. Haasteista selviydytään Bababāchanin rempseyden ja hyvien kaverien avulla.

Bababāchan-teokset opettavat tekemisen ja kokeilemisen iloa sekä sen, ettei lopputuloksen tarvitse olla täydellinen ollakseen onnistunut. Ruuanlaittokin on hauskempaa, kun sitä ei ota liian vakavasti. Niinpä lapset saavat keittiössäkin käyttää mielikuvitustaan vapaasti, mikä myös näkyy tuotoksissa. Vaikka yllätyksiltä ei vältytä, saadaan joka kerta aikaan uusia, omatekoisia ja omalaatuisia makuja.

Kirjasarja on suunnattu yli kolmevuotiaille, mutta teokset tarjoavat hauskaa lukemista vanhemmillekin lukijoille. Tarinan lomassa on myös helppoja reseptejä, joita voi kokeilla eri-ikäisten lasten kanssa. Reseptien kuvat havainnollistavat ohjeita, joten pienempienkin kokkien on helppo seurata niitä.

Teoksessa ばばばあちゃんの おもちつき Bababāchanin mochien valmistus (1998) kääritään hihat ja ruvetaan mochien valmistukseen. Bababāchanin kanssa siihen ei edes tarvita erikoisvälineitä vaan keittiöstä löytyvät kulho ja survin riittävät hyvin. Ei muuta kuin tarmokkaasti riisiä nuijimaan!

Ahkeran uurastuksen tuloksena valmistuu koristetarkoitukseen käytettäviä juhlamocheja ja syötäväksi tarkoitettuja tavallisia arkimocheja. Niiden lisäksi kekseliäät lapset koristelevat mitä omaperäisempiä yllätysmocheja.

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5584130?sid=3394449286

Kirjassa ばばばあちゃんの なぞなぞりょうりえほん むしぱんのまき Bababāchanin mysteerikeittokirja: höyrytetty pulla (2004) kokeillaan Bababāchanin ohjeistuksella höyrytetyn pullan tekoa. Tekemisenriemua lisää myös Bababāchanin kehittelemien arvoitusten ratkaiseminen leipomispuuhien lomassa.

Erikoiseen pullataikinaan löytävät tiensä niin erilaiset hedelmät kuin marjatkin, mutta suomalaisista pullista poiketen kirjassa valmistetaan myös mison, mochin ja siiderin makuisia pullia. Kirja inspiroi testaamaan, minkä makuisia nämä arvoitusten innoittamina valmistetut erikoispullat mahtavatkaan olla.

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5584128?sid=3394449286

Kaikkihan sen tietävät, että paahtavan kuuman kesäpäivän täydentää parhaiten jääkylmä jälkkäri! Niin tietää myös Bababāchan, joka kirjassaばばばあちゃんの アイス・パーティ Bababāchanin jääjuhla (1998) järjestää lasten kanssa riemukkaan jääjuhlan. Vaikka valmisteluvaiheessa kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan, vaikeudet unohtuvat, kun pöytä lopulta notkuu herkuista.

Puutarhapöydälle katetaan vadeittain jäädytettyjä hedelmiä, eri makuisia jääpalamuoteissa valmistettuja jääkarkkeja ja piristävää yrttijäätä. Huurteisten herkkujen naposteleminen viilentää mukavasti ja auttaa pitämään pään kylmänä.

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5584131?sid=3394449286

Tässä osassa käsitellyt teokset kuuluvat Suomen kansalliskirjaston Brummeriana-kokoelmaan, joka sisältää mittavan määrän erikielisiä lasten- ja nuortenkirjoja. Kansalliskirjastosta löytyy myös muita japaninkielistä kirjallisuutta sisältäviä kokoelmia, kuten Japonica-kokoelma ja buddhalainen kokoelma.

Suuri kiitos toisen osan materiaaleista Suomen kansalliskirjastolle sekä erityisesti kirjastosihteeri Pauliina Vuoriselle, joka auttoi teosten valinnassa ja antoi arvokasta palautetta näyttelyn suunnittelussa.

Lisää japaninkielistä luettavaa löydät näistä kokoelmista:

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/kokoelmat/brummeriana

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/kokoelmat/japonica

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/kokoelmat/buddhalainen-kokoelma

https://www.eajrs.net/japanese-special-collections-catalogued-finna-search-service

Kirjoittajat: Pia Aizawa ja Anni Lehtonen

Projektikoordinaattorit: Rie Fuse, Yuki Hata

Projektiavustajat: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen, Minna Lehmuskoski, Anni Lehtonen

Tervetuloa tutustumaan Kirjallisuuden maku – Ruoka japanilaisessa kirjallisuudessa -verkkonäyttelyyn! Näyttely on jatkoa Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarille ja se on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston kanssa. Osa näyttelyn aineistosta on seminaarissa käsiteltyjä materiaaleja. Näyttely koostuu kolmesta osasta, jotka vievät makumatkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin pariin.

Näyttelyn kolmannessa ja viimeisessä osassa tutustutaan Noriko Morishitan teokseen Tyttö ja teeseremonia Pyry Aarnion analyysin matkassa.

 

”Mikä on teeihminen?”

”Sillä tarkoitetaan jotakuta, joka harjoittaa teeseremoniaa.” (Tyttö ja teeseremonia, 19)

 

 

Noriko Morishitan omaelämäkerrallinen esseeteos Tyttö ja teeseremonia – 15 oppituntia japanilaisesta teeseremoniasta (2019) kuvaa Noriko-nimisen kertojapäähenkilön identiteetin muodostumisen prosessia nuoresta naisesta 1970–2000-luvun japanilaisessa yhteiskunnassa. Teos seuraa Norikon matkaa japanilaisen teeseremonian saloihin. Japanilaisessa teeseremoniassa pulveroitu vihreä tee eli matcha valmistetaan ja nautitaan perinteisiä välineitä hyödyntäen temaeksi kutsutulla valmistustavalla. Sukupolvien traditiot kuten japanilainen vieraiden kunnioittaminen ovat muovanneet temaen sen nykyiseen muotoon, jossa teen valmistuksen lisäksi tilanne, välineet ja ympäristö sekä vuodenaika vaikuttavat seremonian sisältöön. Jäykästä estetiikastaan huolimatta teeseremonia tarjoaa Norikolle vapautuksen modernisoituvassa Japanissa vaikuttavista naisen asemaa rajoittavista arvoista. Senseinsä ja temaen avustuksella Noriko vapautuu häneen kohdistuneista odotuksista ja löytää oman paikkansa japanilaisessa yhteiskunnassa.

Teoksen alussa teeseremonia kuvataan tunkkaisena, japanilaisena, keski-ikäisten ja keskiluokkaisten tätien ylläpitämänä menneen maailman traditiona, joka ei sovi nuoren naisen elämään. Noriko, jota kiinnostaisi flamenco ja italian kielen opiskelu, aloittaa kuitenkin teeharrastuksen kahvitellakseen teeharjoitusten jälkeen serkkunsa kanssa. Tee ja japanilainen kulttuuri asetetaan näin länsimaisen kulttuurin, nuoruuden ja modernin elämän vastakohdaksi. Tee ja perinteinen japanilaisuus kuuluvat historiaan kun länsimainen moderni maailma taas vastaa nykyhetken nuoren toiveisiin.

Tämä vastakohtaisuus kärjistyy Norikon ammatillisissa pyrkimyksissä. Norikon hakeutuminen yliopisto-opintoihin sekä myöhemmin lapsettomuus ja työ vapaana kirjailijana ovat ristiriidassa hänen perheensä odotusten kanssa. Vanhemmat toivoisivat hänen ottavan perheenäidin roolin tai edes asettuvan aloilleen hyvään pysyvään työpaikkaan. Noriko puolestaan edustaa uutta naista, joka hakee omaa identiteettiään aviomiehestä erillisenä yksilönä. Uuden naisen ulkopuolisuus ympäröivästä kulttuurista tehdään selväksi, kun muut teeseremoniaa harrastavat nuoret naiset lopettavat yksi kerrallaan teeseremonian perustaakseen perheen. Muiden löytäessään paikkansa äiteinä, työurallaan kamppaileva Noriko jää toistamaan epätoivoisesti samaa temaeta yrittäen löytää siitä elämälleen merkitystä.

Kuin huomaamatta ratkaisu löytyykin juuri siitä samasta temaesta ja teen kielestä, sen hiljaisuudesta. Norikolle teen hiljaisuus mahdollistaa vaikeasti sanoitettavien tunteiden ilmaisemisen: teeseremonian osallistujat jakavat yhteisen kokemuksen ja sen myötä ymmärtävät toisiaan sanattomasti. Temae välittää merkityksiä kehon liikkeiden ja symbolisten esineiden kuten teevälineiden, kalligrafiakääröjen, makeisten ja kukka-asetelmien kautta, mutta sanattomuutensa ansiosta sen tulkinta on vapaa ja merkityksille avoin. Juuri tämä merkitysten avoimuus tarjoaa Norikolle pakopaikan yhteiskunnan odotuksista. Teeseremoniassa hän huomaa saavansa olla juuri sellainen keskeneräinen oma itsensä kuin on. Kukaan ei kohdista häneen odotuksia tai vaatimuksia. Teeseremonian toistaminen uudelleen ja omien virheiden korjaaminen pikkuhiljaa vapauttaa hänet alemmuuden ja ulkopuolisuuden tunteistaan. Hänestä tulee teeihminen eli teestä tulee osa Norikon identiteettiä.

Teen myötä Norikolle aukeaa myös polku toteuttaa japanilaisia perinteitä omalla tavallaan. Hän alkaa nähdä oman elämänsä ja ympäristönsä japanilaisen kalenterin, ichigo–ichie-ideologian, eli jokaisen hetken ja kohtaamisen ainutkertaisuutta vaalivan ajattelutavan, ja perinteisen japanilaisen symboliikan kautta. Moderni elämä saa rikastuttavaa maustetta perinteisestä japanilaisesta kulttuurista. Teestä löytyy keinon vastata japanilaisiin perinteisiin arvoihin ja samalla toteuttaa omaa uuden naisen identiteettiään, jossa keskiössä ovat itsenäisyys ja luovuus.

Erityiskiitos tästä analyysistä ja osan toteutuksesta Pyry Aarniolle!

Näyttely on nyt tullut päätökseensä. Suuri kiitos kaikille teille, jotka lähditte kanssamme matkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin makuihin. Kiitos myös yhteistyökumppaneille sekä rahoittajille Scandinavia Japan Sasakawa Foundationille ja Japan Foundationille, jotka ovat mahdollistaneet sekä Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarin että tämän näyttelyn toteutumisen.

Kirjoittaja: Pyry Aarnio

Seminaarin koordinaattorit: Rie Fuse, Yuki Hata

Projektiavustajat: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen, Minna Lehmuskoski, Anni Lehtonen

Tämä teksti perustuu syksyllä 2022 Helsingin yliopiston kielten maisteriohjelman Japanin käännösprojekti -kurssin opiskelijoiden tekemään haastatteluun. Kaksi kurssin opiskelijaa haastatteli Suomessa asuvaa japanilaista Akane Suzukia hänen urapolustaan. Haastattelun tarkoituksena oli tarjota opiskelijoille mahdollisuus verkostoitua Suomessa asuvien japanilaisten kanssa ja pohtia omaa tulevaa uraa.

Haastattelu toteutettiin biografisena strukturoituna haastatteluna eli haastattelijat esittivät ennalta suunniteltuja kysymyksiä Suzukille. Se julkaistiin Japanilaisen kulttuurin ystävät ry:n jäsenlehti Tomossa. Lehden kohdeyleisö on jo valmiiksi kiinnostunut ja tietoinen japanilaisesta kulttuurista, mikä varmasti heijastuu Suzukin vastauksista.

Haastattelussa Suzuki vastaa kysymyksiin omien kokemustensa perusteella avaten samalla omaa urapolkuaan. Hänen vastauksistaan välittyy syvä intohimo ja sitoutuminen japanin kielen ja kulttuurin tunnettavuuden edistämiseen Suomessa. Vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että Suzukin henkilökohtainen ja työidentiteetti ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Hän kertoo useampaan otteeseen nauttivansa työnsä ihmiskeskeisyydestä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista tyydyttää uteliaisuuttaan. Vaikka haastattelu keskittyy Suzukin työhön, puhuu hän paljon myös työelämän ulkopuolisista asioista.

Etenkin haastattelun alussa Suzuki puhuu kohteliaalla tyylillä eli teineigolla, jota tyypillisesti käytetään, kun puhutaan itseään vanhemmalle, hierarkiassa korkea-arvoisemmalle tai tuntemattomalle henkilölle. Vaikka Suzuki itse onkin opiskelijoihin suhteutettuna korkeammassa asemassa, hän puhuu kohteliaalla tyylillä, sillä hän ei tunne haastattelijoita. Kohteliasta kieltä osoittaa verbin –masu-pääte ja desu-kopulan käyttö.

Haastattelun alussa puheessa näkyy myös rakenteellista muodollisuutta. Ensimmäisessä, hissipuhemaisessa vastauksessaan Suzuki kertoo omasta roolistaan japaninopettajien yhdistyksessä. Se on muita vastauksia pidempi ja ennalta rakenneltu. Suzuki on luultavasti kertonut saman kertomuksen useita kertoja, ehkä jopa harjoitellut sitä.

Haastattelun edetessä Suzukin puheeseen sekoittuu epämuodollisia piirteitä. Kohteliaat päätteet jäävät pois ja sanat lyhenevät: esimerkiksi kohtelias kyōmi ga arimashita ’olin kiinnostunut’ muuttuu tuttavalliseen muotoon kyōmi ga atta, ja iroirona ’monenlaisia’ puhekielisempään muotoon ironna. Puhekielen käytön syynä lienee haastattelutilanteen rentoutuminen. Lisäksi, koska haastattelijat ovat Suzukia nuorempia, on kynnys käyttää puhekielisiä muotoja matalampi. Sekoittamalla tyylejä Suzuki voi tasapainoilla hierarkioita ylläpitävän kohteliaan puhetavan ja läheisyyttä luovan rennon puhetavan välillä. Ehkä haastattelu tavallisesta vuorovaikutuksesta poikkeavana genrenä myös antaa paremmat mahdollisuudet tyylien sekoittamiseen.

Kielen vapautuessa vastauksia alkaa hallita ajatuksenvirtaisuus. Suzuki alkaa jäsennellä puhettaan puheen virrassa. Haastattelun edetessä puheenvuoroja hallitsee yhä enemmän japanin demonstratiivipronominien ko-so-a-do-sanojen käyttö, erityisesti so-alkuiset johdokset, kuten ’siitä lähtien’ tai ’sen vuoksi’. Niillä Suzuki sitoo puhettaan aiempaan ja osoittaa syy-seuraussuhteita. Samoin lisääntyy node-sanan (’jotta’) käyttö. Näillä keinoilla Suzuki tuottaa puheeseensa kokemusten ja ajatusten sekä arvojen välisiä (viittaus)suhteita.

Haastattelun edetessä Suzukin oman elämän reflektointi korostuu. Koska käsitys itsestä ja omasta elämästä on sidottu tilanteeseen ja kulloiseenkin minäkuvaan, jäsentyvät myös ajatukset niistä puhetilanteessa. Suzukin puheenvuorot muistuttavatkin muodoltaan sisäistä monologia; tyylin vaihtuessa rennommaksi on kuin Suzuki selittäisi omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan itselleen välittämättä kuulijoista. Tämä vaikutelma syntyy reflektion keskeisyydestä ja siitä, että itseen kohdistuvissa ajatuksissa ei tyypillisesti käytetä kohteliasta rekisteriä.

Teemana henkilökohtaisuus on läsnä koko haastattelun ajan. Jo haastattelun alussa Suzuki mainitsee kaksi lastaan ja ottaa heidät uudestaan puheeksi, kun häntä pyydetään kertomaan työnsä aikataulusta. Suzuki kertoo vievänsä aamulla lapset päiväkotiin ja kouluun ja tekevänsä töitä, kunnes lapset on taas haettava kotiin. Lastenhoito luo raamit työnteolle. Silti Suzuki kertoo asiasta neutraalisti, mikä luo vaikutelman siitä, että hänen mielestään käytäntö on normaali eikä sitä tarvitse selittää enempää. Vastaus saattaa heijastaa japanilaiselle kulttuurille tyypillistä naiskuvaa, jonka mukaan perhe ja kotityöt kuuluvat äidin vastuulle. Toisaalta syitä voi olla muitakin. Kenties Suzukilla ei yksinkertaisesti ole ketään, jolta pyytää apua lastenhoitoon. Ainakin perhe on selvästi tärkeä, sillä Suzuki ottaa sen esiin haastattelussa, joka lähtökohtaisesti keskittyy muihin aiheisiin.

Kokonaisuudessaan haastattelu etenee kohti henkilökohtaisempaa ja vapaampaa vuorovaikutusta, joten myös Suzuki puhuu itsestään vapaammin. Vapautuminen näkyy kielen sanavalinnoissa ja rakenteissa sekä siinä, että Suzukin henkilökohtaiset arvot nousevat esiin. Strukturoidun haastattelun asettamien rajoitusten vuoksi haastattelu jää kuitenkin varsin yleiselle tasolle. Suzuki olisi saattanut esimerkiksi pohdiskella vastauksissaan syvällisemmin arvopohjaansa ja sen vaikutuksia työhistoriaansa vähemmän strukturoidussa haastattelussa.

Pyry Aarnio, Ria Iikkanen, Nooa Karlo ja Milla Viinikka

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.

Analysoimme kurssitehtävässä Shōnen Jump -mangalehteä. Jos manga genrenä on ennestään tuntematon, suosittelemme lukemaan esimerkiksi S. Suzukin ja R. Stewartin (2022) teoksen Manga: A Critical Guide.

Tarkastelemme, millaiselle lukijalle tai kohderyhmälle Shōnen Jump -lehti on suunnattu ja millaista sanomaa se lukijoilleen välittää. Lehden kohdeyleisönä on ensisijaisesti nuoret, erityisesti nuoret miehet, mutta nykyään lukijakunta näyttää laajentuneen kaikkiin sisällöstä kiinnostuneisiin. Lehti on myyntihenkinen, monenlaista ajanvietettä tarjoava sekä julkaisutavaltaan koukuttava tuote.

Keskeinen kohdeyleisö rajataan jo lehden nimessä: shōnen = ’nuori poika’ tai ’nuori mies’. Lehdessä yleisimmin julkaistavien mangasarjojen lajityypit – toiminta, fantasia, historia, urheilu ja komedia – vetoavat erityisesti juuri nuoriin poikiin ja miehiin. Kohdeyleisön ikään liittynee myös kerronta- ja kirjoitustyyli. Suurin osa lehden sarjoista on dialogi- ja toimintapainotteisia, eivätkä juonet ole kovin monitasoisia tai vaikeaselkoisia. Tekstissä kiinalaisperäisiin kanji-kirjoitusmerkkeihin on lähes poikkeuksetta lisätty lukemista helpottava furigana-aputeksti. Lukijoiden ei selvästikään oleteta osaavan lukea monimutkaisempia kanjeja kovin sujuvasti.

Lehti on varsin edullinen, hinnaltaan vain 290 jeniä eli noin 1,80 euroa, joten lapset ja nuoret kykenevät ostamaan sen. Tiheästi viikoittain ilmestyvä lehti saattaisi jäädä ostamatta, jos siihen joutuisi käyttämään enemmän rahaa. Lehden hinta näkyy toki myös sen laadussa. Muutamia värisivuja lukuun ottamatta painopaperi on halpaa ja karkeaa. Toisin kuin monet länsimaiset sarjakuvat, mangasarjat julkaistaan perinteisesti pääosin mustavalkoisina.

Lehden visuaalisuudessa kiteytyy kaikki, mitä lehti edustaa. Ulkoasussa korostuvat tunnusomaiset katseenvangitsijat: kirkkaat värit, isot kontrastit, kovat ja kulmikkaat fontit ja lyhyet ja ytimekkäät mainoslauseet. Paksu lehti tarjoaa lukijoilleen selvästi räväkkää ja toiminnantäyteistä sisältöä. Lehden myyntitapa ja edullinen hinta on huomioitu kansilehdessä, minkä lisäksi lehden nimi on selkeästi esillä myös selkämyksessä. Shōnen Jump -lehteä myydään hyllyssä rivissä muiden lehtien ja kirjojen seassa kioskeissa ja lähikaupoissa. Potentiaalisten ostajien on syytä huomata se hyllystä helposti.

Keskeisen osan saavat mainokset, joita lehti suorastaa pursuaa. Jaoimme mainokset karkeasti kolmeen luokkaan: ne liittyvät manga-genreen eli sarjakuviin, mangan oheistuotteisiin (kuten adaptaatioihin) ja oheistapahtumiin. Tunnetuimpia adaptaatioformaatteja ovat animaatiosarjat, live action -elokuvat, pelit ja teatteri. Oheistapahtumiin lukeutuvat esimerkiksi yhteistyössä tuotetut teemakahvilat tai -näyttelyt ja pop up -liikkeet. Mainosten luonteen perusteella voi päätellä, että lehden markkinointiosasto on tietoinen laajemmasta lukijakunnasta. Monet oheistuotteet vetoavat kuluttajiin sukupuoleen katsomatta.

Shōnen Jump sisältää runsaasti myös sisäistä mainontaa. Se mainostaa lehdessä jatkuvia sarjojaan ja niiden itsenäisiä pokkarijulkaisuja. Huomattavaa näkyvyyttä saavat uudet sarjat sekä jo suosiota niittäneet vanhemmat sarjat. Lehti esittelee myös mangaan liittyviä kilpailuja ja arvontoja, jopa omaa kustannustoimintaansa.

Shōnen Jump -mangalehti on ennen kaikkea myyntihenkinen tuote, jonka tehtävänä on markkinoida kattavasti aihealueeseen liittyvää materiaalia lukijakunnalleen. Lehti on hyvin suunniteltu tuote, jonka visuaalisuus ja tyyli epäilemättä vetoavat kohdeyleisöönsä.

Aineisto:

Weekly Shōnen Jump, 41 (2023). Shueisha.

Kirjallisuus:

Suzuki, S.  & Stewart, R. (2022). Manga: A Critical Guide. London: Bloomsbury Publishing Plc.

Annina Pura, Ruusa Aalto, Anni Lehtonen ja Nora Ulkuniemi

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.

Analyysissä tarkastelemme Ajinomoton vuonna 2014 julkaisemaa sanomalehtimainosta. Pääkysymyksemme on, mitä mainoksella halutaan viestiä. Lähestymme kysymystä kolmesta eri näkökulmasta, joita ovat mainoksen visuaalinen ilme, teksti ja kielenkäyttö kontekstissaan (esim. millaisia yhteiskunnallisia arvoja mainos välittää). Eri osa-alueita tarkastellaan analyysissä samanaikaisesti.

Ajinomoto on 1900-luvun alussa perustettu japanilainen yhtiö, joka myy pääasiassa mausteita ja prosessoituja elintarvikkeita. Yhtiön logon kirkkaanpunainen sävy värittää koko mainosta teksteistä mainoksen kehyksiin. Punainen on värinä huomiota herättävä ja siihen liittyy mainoksen teemaan sopivia lisämerkityksiä kuten tärkeys ja rakkaus. Sen tiedetään myös kohottavan verenpainetta ja kiihdyttävän aineenvaihduntaa, joten sitä käytetään usein tilanteissa, joissa halutaan herättää ruokahalua (Laine 2011: 9–10).

Ajinomoton mainoksessa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi 13 kuvaan japanilaisen näköisistä perheistä, jotka nähdään viettämässä yhteistä hetkeä ruokapöydän ääressä, sekä sanaleikkiin, jossa piilee mainoksen juju: 「𠆢」 +「良」 = 「食」. Kun katon 「𠆢」 alle laitetaan ’hyvää’ tarkoittava kanji-kirjoitusmerkki 「良」, saadaan syömistä ja ruokaa tarkoittava kirjoitusmerkki「食」. Kuvien kohtauksia yhdistää yhdessäolo, jonka ihannetta korostetaan myös alaosan selkeästi erottuvassa tekstissä: ”Olen onnellinen, että sain tänäänkin syödä sinun kanssasi saman katon alla.” Sanaleikissä alakulman kirjoitusmerkki「良」’hyvä’ hahmottuu ruokahetkiä yhdistäväksi tekijäksi – yhdeksi ’hyväksi’ muiden joukossa.

Mainoksen kuvitus on yksinkertaista. Piirrostyyli muistuttaa Japanissa varsin suosittua Mifune Takashin irasutoya-kuvitusta, joka on yhdenmukaistanut visuaalista viestintää. Katsoja voi mainokseen tarkemmin perehtymättä olettaa kohtauksissa olevan toisilleen läheisiä ihmisiä, jotka nauttivat kotona yhteisistä ruokailuhetkistä. Yhdistäviä tekijöitä ovat myös kotitossut jaloissa ja hahmojen hymyilevät kasvot. Naispuolinen hahmo on usein valmistanut tai tarjoilee ruuan, ja mainoksen kahdeksasta oluesta peräti seitsemän näyttäisi kuuluvan miehille. Naiset osoittavat välittämisensä kokkaamalla ja tarjoilemalla ruokaa perheilleen, kun taas miehet nähdään usein nautiskelevassa ja passiivisessa roolissa. Ruoka ja sukupuoli sovitetaan yhteen siten, että kohtauksissa toistuvat perinteiset sukupuoliroolit ja naisen rooli toimijana rajoittuu kodin sisälle.

Keskiössä on japanilainen kotiruoka. Kuvissa nähdään mm. miso-keitto, nabe-pataruoka ja leivitetty pihvi tonkatsu. Joihinkin näistä ruoista kytkeytyy tietynlaisia kulttuurillisia viittauksia. Kolmannessa kuvassa on tilanne, jossa perheen poika syö äitinsä kotitekoista katsua ennen baseball-ottelua. Toisin kirjoitettuna sanan katsu merkitys on ’voitto’ (勝つ). Tilanteeseen liittyy symboliikkaa käsitteen shōbumeshi (勝負メシ) muodossa. Mainoksen poika syö tällaisella ’hyvän onnen aterialla’ katsua ennen ottelua. Vuonna 2022 tehdyssä kyselyssä tiedusteltiin japanilaisten lukiolaisten mielikuvia shōbumeshi-ateriasta, ja suurin osa yhdisti siihen nimenomaan katsu-pihvin (Nippon.com 2022).

Mainoksen tekstissä kanji-merkki 「良」 on lihavoitu ja kirjoitettu isommalla fontilla kuin muu teksti. Näin ’hyvä’-teema korostuu myös visuaalisesti tekstissä. Teksteissä käytetään puhuttelussa yksikön 2. persoonan pronomineja kimi ja anata. Termeillä voidaan erottaa puhuteltavan sukupuoli sekä korostaa puhujien välistä matalaa hierarkiaa ja intiimiä ihmissuhdetta (Takahara 1990: 73–76). Välittömyys tuo lukijan ikään kuin osaksi Ajinomoton sisäpiiriä ja mainoksen tarinaa. Leipäteksti on kirjoitettu pienemmällä fontilla eikä nouse keskipisteeksi. Siinä selitetään ensin mainoksen kanji-sanaleikki, minkä jälkeen kuvaillaan perheiden yhteisiä ruokahetkiä; syödään yhdessä eri vuodenaikoina päivän tapahtumista jutellen. Virkkeet ovat lyhyitä ja yhdellä rivillä ilmaistaan yksi ajatus. Lauserakenteet ja kanji-kirjoitusmerkit ovat helposti ymmärrettävissä, vaikka ei puhuisi japania äidinkielenään.

Ajinomoto mainostaa tuotteitaan kuluttajille luottaen perinteiseen japanilaiseen perhemalliin. Kuvatut ihmissuhteet ja kulttuuriset viittaukset osoittavat, että mainos on suunnattu nimenomaan kotimaan kuluttajamarkkinoille. Mainoksella pyritään välittämään lämminhenkinen viesti; perhekeskeisiä arvoja vaalitaan ja yhteinen kotona valmistettu ja nautittava ateria yhdistyvät ’hyvään’. Kuten Ajinomoto tekstin lopuksi ehdottaa: ”Tänä iltana – Emmekö olisi enemmän perhe?”

Lähteet:

Laine, L. (2011). Värien viestit: Värien tehokas käyttö informaation välityksessä. Opinnäytetyö, Tampereen ammattikorkeakoulu. Theseus. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201105188572

Nippon.com. (3.2.2022). ”Shōbumeshi”: Good Luck Meals for University Entrance Exams. https://www.nippon.com/en/japan-data/h01234/ Viitattu 3.12.2023.

Takahara, K. (1990). Second Person Deixis in Japanese and Power Semantics. Colorado Research in Linguistics, 11. https://doi.org/10.25810/1afq-td02

Viivi Poikulainen, Stina Hiltunen, Alma Ritvaniemi, Taru Metelinen

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.

 

 

 

Minkälaista viestiä mainoksella halutaan välittää ja miten sillä pyritään vaikuttamaan? Pohdimme näitä kysymyksiä vuonna 2014 ilmestyneen japanilaisen Ajinomoto-yhtiön sanomalehtimainoksen visuaalisten elementtien pohjalta.

Mikä Ajinomoto on? Ajinomoto on vuonna 1909 perustettu elintarvikeyritys, joka valmistaa mm. erilaisia mausteita, pakasteita, makeutusaineita, kastikkeita ja umami-maustetta, josta yrityksen nimikin on johdettu. Ajinomotoa voisi kenties luonnehtia ”Japanin Saarioiseksi”. Yritys ilmoittaa motokseen ihmisten hyvinvoinnin edistämisen, mikä kiteytyy sen logossa esiintyvään mainoslauseeseen ”Eat well. Live well”.

Logosta löytyy paljon symboliikkaa. Nimen A-kirjain sisältää ’ääretöntä’ ja ’rajatonta’ tarkoittavan ∞-merkin vihjaten, että Ajinomoton tuotteet luovat ruoanlaittoon loputtomasti mahdollisuuksia. J-kirjain kuvaa ihmistä, joka nauttii ruoasta ja mukavasta elämästä. Logon täydentää nouseva viiva, jolla tuodaan esiin yrityksen toive sen kehityksen ja kasvun jatkumisesta. (Ajinomoto 2023)

Tärkeä visuaalinen elementti analysoimassamme mainoksessa ovat katot ja niiden symboloimat kodit. Katot ja kuvat perheistä niiden alla yhdistyvät vahvasti mainoksen oikeassa alakulmassa näkyvään syömistä ja ruokaa tarkoittavaan kanji-kirjoitusmerkkiin (食), jossa on myös samanlainen ”katto” merkin yläosassa. Katon alle jäävä osa (良) yksinään merkitsee ’hyvää’. Koska katot toistuvat mainoksessa niin usein, herää kysymys: Mikä se hyvä asia katon alla oikein on? Ajinomoton mainoksen mukaan se on perhe, joka ruokailee yhdessä. Katto symboloi kotia, jonka sydän on ruokapöytä; aterian äärellä vaalitaan ja ylläpidetään tärkeitä perhesuhteita.

Pääväreinä mainoksessa ovat punainen ja valkoinen, jotka paitsi yhdistyvät vahvasti Japanin lippuun ja Ajinomoton logoon, ovat myös eräänlaiset juhlavärit. Punavalkoiset kankaat ja koristeet kuuluvat erilaisiin juhliin ja matsureihin (vuotuisjuhliin). Punainen on universaalistikin yleinen väri elintarvikepakkauksissa, ja sen ajatellaan herättävän ruokahalua. Valkoinen puolestaan yhdistetään usein puhtauteen ja pyhyyteen, ja Japanissa myös riisiin. Mainoksen piirroskuvat ovat väritykseltään kirkkaita ja iloisia, jopa hieman lastenkirjan omaisia. Punainen kehys yhdistää kuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Voisikin ajatella, että punainen kehys symboloi Japanin rajoja; se yhdistää kaikki Japanin perheet ja suojelee niitä.

Mainoksen keskiössä ovat ruokapöydän ääreen ja katon alle kokoontuneet perheet. Vaikka perheiden koot vaihtelevat, niitä yhdistää malli heteronormatiivisesta perhekäsityksestä. Vain yhdestä perheestä naispuolinen äitihahmo puuttuu – muutoin mainos rakentuu perheiden äitihahmon ympärille. Mainoksesta löytyy myös yksinhuoltajaperheitä, mikä heijastanee ideologista muutosta toisen maailmansodan jälkeisestä ydinperhemallista (Aoyama ym. 2014). Kuitenkaan ydinperhemallista ei ole mainoksessa – taikka tosielämässä – päästetty irti. Niissä perheissä, joissa on mainoksessa kuvattu molemmat vanhemmat, näkyy miespuolinen isä ja naispuolinen äiti. Sama ilmiö toistuu lapsettomien pariskuntien kuvaamisessa. Sukupuolirooleja välitetään hahmojen pukeutumisella ja hiustyyleillä, ja oletusarvona on tietynlainen ulkonäköstandardi. Hahmojen homogeenisuus viestii siitä, että kaikki japanilaiset jakaisivat tietyt ulkonäölliset piirteet. Tämä näyttää luovan tietynlaista mallia perheille ja yhteiskunnalle, ts. sille, mitä on olla ”japanilainen”.

Suurin osa kuvatuista perheistä edustaa ydinperhemallia. Mainos pyrkinee vetoamaan enemmistöön, sillä monen on helppo samaistua siihen. Kuvatut perheet ovat jonkinlaisia ihanneperheitä. Todellisuudessa esimerkiksi yksinasuvien määrä on viime aikoina kuitenkin kasvanut (The Japan Times 2018). Mainoksen taustalla on oletus, että kaikilla on jonkinlainen kokemus yhteisestä ateriahetkestä perheen kanssa, vaikka he asuisivatkin tällä hetkellä yksin. Tätä kautta vedotaan katsojien tunteisiin, sillä mieleen voi palautua muistoja näistä hetkistä. Samalla mainos houkuttelee ostamaan Ajinomoton tuotteita hyviä hetkiä varten.

Valitsemalla kuviin juuri perheet ja monenlaiset arkiset ruokailutilanteet mainos välittää viestiä, että Ajinomoto on osa jokaisen perheen yhteisiä ruokailuhetkiä ja että heidän tuotteillaan pystyy luomaan kuvissa esitellyn perheidyllin. Mainos välittää positiivista mielikuvaa kotiruoasta, jonka valmistamista helpottamaan voi käyttää Ajinomoton tuotteita. Yhteenvetona mainoksen välittämästä viestistä voisi todeta, että yhdessä perheen kanssa syöminen on hyvä asia ja Ajinomoto on olennainen osa näitä ateriahetkiä.

Lähteet:

Ajinomoto (kotisivu) (2023). https://www.ajinomoto.co.jp Viitattu 1.12.2023.

Aoyama, T., Dales, L., & Dasgupta, R. (toim.) (2014). Configurations of family in contemporary

Japan. Routledge.

The Japan Times (13.1.2018). Going it alone: Solo dwellers will account for 40% of Japan’s households by 2040, forecast says.  https://www.japantimes.co.jp/news/2018/01/13/national/social-issues/going-alone-solo-dwellers-will- account-40-japans-households-2040-forecast-says/ Viitattu 1.12.2023.

Pia Aizawa, Vilma Kurikka, Sari Pasanen ja Niina Tolvanen

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella järjestettiin 1–2.12.2023 ensimmäistä kertaa kansainvälinen japanilaisen kirjallisuuden ja kulttuurin konferenssi. Myös Helsingin yliopistolta oli saapunut useita japanin kielen ja kulttuurin opiskelijoita ja alumneja kuuntelemaan esitelmiä ja kertomaan tutkimuksestaan.

Itsekin matkustin paikan päälle ajatuksenani esitellä keväällä valmistunut maisterintutkielmani ja verkostoitua muiden kollegoiden kanssa. Kansainvälisyydestä huolimatta konferenssia mainostettiin matalan kynnyksen juttuna, johon oli helppo tarttua. Maisterintutkielmaani pohjautuva esitelmä toi esiin ruoan tutkimusta populaarikulttuurissa ja havainnollisti ruokakohtausten avulla tärkeitä teemoja sodanjälkeisessä japanilaisessa elokuvassa.

Tutkija ja kääntäjä Aleksi Järvelä vei kuulijat Natsume Sōsekin kirjojen maailmaan ja niiden unenomaiseen ja vieraannuttavaan tunnelmaan. Esitelmä liittyi hänen suomentamaansa kokoelmateokseen Unta kymmenen yötä ja muita kertomuksia joka koostuu teoksista Yume jūya (夢十夜, 1908) ja Eijitsu shōhin (永日小品, 1909). Aleksi pitää käännöstyöstään myös Zoom-luennon 10.12.2023.

Helsingin yliopiston alumni ja Hokkaidon yliopiston tutkimusopiskelija Eetu-Antti Hartikainen esitteli Japanin saunakulttuuria käsittelevää maisterintutkielmaansa. Hän on tehnyt laajaa haastattelu- ja kenttätutkimusta japanilaisten saunaharrastajien parissa ja eritellyt saunomisen käytänteisiin liittyviä erityispiirteitä. Eetu-Antin tutkimukseen voi tutustua myös Helsingissä, sillä hän pitää yleisöluennon Suomen Itämaisen Seuran tilaisuudessa Tieteiden talon salissa 504 (Kirkkokatu 6) 11.12.2023 klo 16.15–17.30 ennen paluutaan Hokkaidolle.

 

 

 

 

 

 

 

Väitöskirjatutkija Saana Santalahti kertoi ainun kielen näkyvyydestä turismikonteksteissa ja muissa kaupallisissa yhteyksissä pohjautuen tällä hetkellä työn alla olevaan tutkimukseensa.

 

 

 

 

 

Helsingin yliopiston maisteriopiskelija Gabriella Asatouri analysoi ukrainalaisiin pakolaisiin liittyvää diskurssia japanilaisessa mediassa pohjautuen tekeillä olevaan maisterintutkielmaansa.

Kääntäjä ja väitöskirjatutkija Raisa Porrasmaa piti esitelmänsä japaniksi ja kertoi käännöstyöstään käyttäen esimerkkinä Yū Mirin teosta Uenon asema (JR上野駅公園口, 2014).

Konferenssin aikana nähtiin myös kansainvälisiä vieraita ja kuultiin monia muitakin ajatuksia herättäviä esitelmiä muun muassa japanin kääntämisestä sekä japanilaisesta kirjallisuudesta, näytelmätaiteesta, budōlajeista, musiikista ja uskonnosta. Konferenssin koko ohjelmistoon ja puhujiin voi tutustua tämän linkin takaa. Konferenssissa esiteltiin myös pitkän linjan Japanin-tutkijan Pirjo-Riitta Kuusikon Unien kelluvalla sillalla -blogi, joka on opiskelijoille ja kaikille japanilaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille hyödyllinen resurssi. Blogin sivuilta löytyy mm. suomeksi käännetyn japanilaisen kirjallisuuden bibliografia.

Viikonlopun aikana ehdimme tutustumaan Joensuussa opiskeleviin japaninopiskelijoihin. Japanin kieltä ja kulttuuria on voinut Itä-Suomen yliopistossa opiskella perusopintojen laajuisena sivuaineena vuodesta 1994 lähtien. Opinnoista vastaa lehtori ja kirjallisuuden tutkija Terttu Rajala, jonka kanssa olimme paljon yhteydessä konferenssiin liittyvistä käytännön asioista. Joensuun kampuksen opiskelijoilla on myös mukavan oloinen japanilaisen kulttuurin kerho, Joojaku.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Konferenssin lomassa ehdimme myös tutustumaan Joensuuhun kaupunkina, vaihtaa runsaasti ajatuksia muiden tutkijoiden kanssa yhteisellä illallisella Local Bistrossa ja kylpeä nautiskelukylpylä Kimmel Span kuohuissa. Alumnina en voi muuta kuin suositella kaikille opiskelijoille tieteellisiin konferensseihin osallistumista, koska niissä näkee ihan konkreettisesti tutkimusalamme koko kirjon, ja samalla voi tutustua uusiin ihmisiin ja jakaa ajatuksia rennommissakin merkeissä.

Viktoria Murskaja

v.murskaja@gmail.com

www.viktoriamurskaja.com

Asenteet murteita kohtaan ovat olleet esillä viime aikoina. On alettu pohtia omaa identiteettiä ja siihen vahvasti sitoutunutta kielenkäyttöä. Asenteiden tutkiminen on kuitenkin haastavaa, sillä ne eivät ole näkyviä tai käsin kosketeltavia. Usein asenteista tehdäänkin johtopäätöksiä esimerkiksi ulkoisen käytöksen pohjalta. Teimme suppean vertailevan katsauksen murreasenteisiin Japanissa ja Etelä-Koreassa, sillä monet kokevat juuri murteiden ja murteiden puhumisen verrattain merkittävänä osana identiteettiään. Aineistonamme olivat murteisiin liittyvien Youtube-videoiden kommenttiketjut, ja päätelmiemme tukena hyödynsimme aikaisempaa akateemista tutkimusta aiheesta.

Tarkastelemamme Youtube-videot on suunnattu viihteeksi, eivät informoivaksi sisällöksi, joten kommenteissa käydyt keskustelut ovat kepeitä eikä aiheita käsitellä syvällisesti. Vahvimmin kommenteista välittyy, että murteita pidetään pitkälti viihdyttävänä ja alueellista identiteettiä vahvistavana tekijänä. Joitakin murteita kuvaillaan söpöiksi tai miellyttäviksi, toisia taas vaikeasti ymmärrettäviksi. Yksimielisin asenne japanilaisten ja eteläkorealaisten välillä on vahva pääkaupunkikeskeisyys (Japanissa Tokio ja Etelä-Koreassa Soul) kielivarieteetin arvostuksessa. Pääkaupunkien kielivarieteetit ovat prestiisiasemassa ja niistä on tehty standardikielimuotoja. Tätä asennetta kuvastavat kommentit, joissa kerrotaan standardikielen osaamisen olevan arvostettu taito ja kohteliain puhetapa, sekä kommentit, joissa puhutaan ”murteiden korjaamisesta” standardikielen ollessa oikeakielisempää. Japanissa tämä asenne pohjautuu Meiji-uudistuksen (1868–1889) aikana harjoitettuun kielipolitiikkaan ja -suunnitteluun ja niiden kauaskantoisiin vaikutuksiin. Etelä-Koreassa tällaisen asenteen taustalla piilee vahva sisäänrakennettu käsitys, että jokainen eteläkorealainen osaa Soulin murretta, sekä oletus, että sitä käytetään tietyissä kielenkäyttötilanteissa, kuten työpaikalla. Soulin kielimuodon prestiisiasema välittyy myös vähälukuisista aiheesta tehdyistä tutkimuksista. Syynä asemaan on vahva ja pitkään jatkunut Soul-keskeisyys, joka juontaa juurensa pitkälle historiaan.

Youtube-katsauksemme perusteella vaikuttaa, että aktiiviset palvelun käyttäjät kokevat Etelä-Koreassa murteet eritoten hauskaksi tai söpöksi kielen erikoisuudeksi. Murteita ei pidetä erityisen tärkeänä aiheena, mistä johtuen murreasenteista on olemassa varsin vähän tutkimusta. Japanissa kiinnostus murteisiin on suurempaa, ja täten myös näkemykset murteista ja asenteet niitä ja niiden puhujia kohtaan moniulotteisempia ja helpommin havaittavissa.

Aineistossamme nousi japanilaisten kieliasenteissa tärkeäksi aiheeksi myös kielen omistajuus (DiBello Takeuchi 2020). Useat kommentoijat aloittivat identifioitumalla itse murteen natiivipuhujaksi ja näin ollen ilmaisivat olevansa oikeutettuja kommentoimaan tai kritisoimaan toisten murteiden käyttöä. Esille nostettuja ongelmia olivat esimerkiksi vääränlainen sanaintonaatio, vanhempi murteen muoto tai eri alueen murre kuin mitä videossa väitettiin käytettävän. Toisaalta joidenkin murteiden puhujia saatettiin myös kehua ”taidokkaasta suorituksesta”. Tällainen asenne tuo esille uskomuksia kielestä ja kielen omistajuudesta. Se kertoo siitä, kuka saa kommentoijien mukaan käyttää murretta ja miten ja kenen kanssa murretta käytetään.

Eri puolilla Etelä-Koreaa tehdyn kyselytutkimuksen (Jeon & Cukor-Avila 2015) tulokset tukevat löydöksiämme korealaisten asenteista. Kyselyn mukaan selvästi yli puolet koki Soulin murteen standardikieleksi, kun taas ei-standardiksi mainittiin useimmiten kaakkoisosan murteet, joissa on vahva korostus. Sävelkulkuun ja intonaatioon liittyviä piirteitä pidetään murteiden selvimpänä tunnusmerkkinä.

Monesti Soulin standardikielen laajan käytön ja omaksumisen syyksi mainitaan se, että eri alueilta kotoisin olevien korealaisten on vaikeaa ymmärtää murteita. Sama väite esitetään usein myös japanin standardikielen puolesta. Molempien valtioiden rajojen sisäpuolella voidaan toki identifioida murrejatkumoita, joissa murrerajat ovat liukuvia, ja murteiden keskinäinen ymmärrettävyys vähenee sitä mukaa, mitä kauempana varieteetit ovat toisistaan. Intonaation tai painotuksen vaihtelu ei kuitenkaan koreassa vaikuta sanojen merkitykseen, joten jyrkillä standardikieltä ainoana laajasti ymmärrettävänä kielimuotona puoltavilla näkemyksillä ei siinä mielessä ole pohjaa.

Tutkimusartikkelien ja tarkastelemiemme videoiden kommenttiketjujen perusteella nähtävät tulokset eivät ole yhteneväisiä. Artikkeleissa puhutaan jyrkemmin negatiivisesta suhtautumisesta murteisiin kuin mitä kommenttiketjuista voisi suoraan havaita. Japanissa ja Etelä-Koreassa on havaittavissa samankaltaisuuksia asenteissa murteita kohtaan. Kattavampien johtopäätöksien vetämiseksi aiheesta tarvittaisiin kuitenkin perusteellisempaa vertailevaa kieli-ideologioihin keskittyvää tutkimusta.

Lähteitä:

Baker, Colin (1995) Attitudes and Language. Multilingual Matters Series, 83. Multilingual Matters Ltd.

DiBello Takeuchi, Jae (2020) Our Language – Linguistic Ideologies and Japanese Dialect Use in L1/L2 Interaction. Japanese Language and Literature. Journal of the American Association of Teachers of Japanese, 54 (2), 167–198.

Jeon, Lisa & Cukor-Avila, Patricia (2015) ”One country, one language”?: Mapping perceptions of dialects in South Korea. Dialectologia 14, 17–46.

Esimerkkejä Youtube-aineistosta:

Korean regional dialect differences 2

日本47种方言

Annina Pura ja Sari Rahikkala

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Variaatio Aasian kielissä keväällä 2023.

Oletko koskaan ajatellut, että nauraminen eri kielillä voisi olla erilaista? Nauru on globaali, inhimillinen ilmiö, joka koskettaa koko ihmiskuntaa – kielestä riippumatta. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin aivan yksilöllinen tapansa nauraa – joku höhöttää, toinen kikattaa ja joku muu saattaa vaikka vain hytkyä. Uniikeista naurutavoistamme huolimatta nauru on helposti tunnistettava ilmiö, joten jokaisen ihmisen naurussa on myös jotain samaa kuin kaikkien muidenkin nauruissa. Näistä naurun yhteistä piirteistä voimme valita elementtejä, jotka ovat redusoitavissa kirjalliseen muotoon, kuten haha, hehe, hihhihhii jne.

Nauramisen kirjoitettuun muotoon asettelemisessa ei sinänsä ole mitään uutta – esimerkiksi englannissa siitä on näyttöä jo vuodelta 995 (Menzer, 2004). Internetin ja pikaviestintäsovellusten myötä naurun kirjoittamisesta on tullut arkipäivää suurimmalle osalle internetin käyttäjistä ja naurua on alettu ilmaista alati kehittyvillä tavoilla. Onomatopoeettisten hahaha- ja hehehe-ilmaisujen lisäksi naurua ilmaistaan yleisesti lyhentämällä ilmaisu ”laughing out loud” muotoon lol. Tätä blogia kirjoittaessani lol on jo yksi vanhemmista ilmaisuista, jonka semantiikka on pikkuhiljaa alkanut muuttua, ja uusia, korvaavia muotoja keksitään ja leviää jatkuvasti lisää. Käyttöön on otettu myös laaja kirjo hymiöitä ja emojeja, jotta kommunikaatio olisi värikkäämpää ja selkeämpää. Yksi internetkielen ominaisuuksista onkin juuri puheenomaisen kommunikaation tavoittelu (Crystal, 2006).

Mutta entäpä kiinaksi? Onko nauramisen ilmaisun universaaleja piirteitä nähtävissä myös manner-Kiinan internetkielessä? Minkälaista variaatiota naurun ilmaisemiseksi on kehittynyt ja onko vaikkapa kirjoittajan ikä tekijä joka vaikuttaa naurun ilmaisemiseen tietynlaisessa muodossa?

Internet on ”ekosysteemi”, joka mahdollistaa maailmanlaajuisen kommunikaation ja ilmiöiden leviämisen. Kiinan internet on erilainen. Se on suljettu (tai osittain suljettu) ekosysteemi. Jos tekisi mieli mennä YouTubeen tai selailla Twitteriä ja Instagramia, ei se olekaan niin yksinkertaista, koska suurin osa ulkomaalaisista sosiaalisen median alustoista on Kiinassa estetty. Se on luultavasti yksi syy siihen, että esimerkiksi mannerkiinalainen ja taiwanilainen nettikieli ovat kehittyneet eri suuntiin.

Pieni variaatiotutkimus

Nauru on minulle rakas asia. Kyllä, suomalaisenakin voin sanoa, että suorastaan rakastan nauraa! En ole hyvä vitsin kertoja, mutta se onkin sitten toinen tarina ja eri blogiteksti… No, joka tapauksessa, rakkaus nauramiseen johti siihen, että tein pienen variaatiotutkimuksen kiinalaisen internetkielen naurun ilmaisemisen varianteista.

Lähdin tutkimuksessa liikkeelle siitä, että kyselin muutamalta parikymppiseltä kiinalaiselta ystävältäni minkälaisia naurun ilmauksia he käyttävät nettikeskusteluissaan. He listasivat tietenkin onomatopoeettiset 哈哈 (haha)，呵呵 (hehe) ja 嘻嘻 (xixi), emojit, sekä kiinalaisen lol:n eli 笑死我了(xiao si wo le, kirj. nauraa kuollakseen). Näiden vanhojen tuttujen lisäksi oli yksi uusi tulokas: xswl – ilmaisun xiao si wo le akronyymi.

Näitä pohjatietoja mielessäni pitäen lähdin rohkeasti seikkailulle internet-viidakkoon, tavoitteenani löytää lisää tietoa. Halusin löytää erilaisia variantteja, niiden käyttömääriä sekä selvittää varianttien käytössä esiintyvää mahdollista ikäjakaumaa. Ensin tarvitsin siis tietoja käytetyimmistä sosiaalisen median alustoista ja käyttäjien ikäjakaumista, jotka löytyivätkin helposti. Tietojen perusteella valitsin kolme alustaa: Weibo, Douyin ja Kuaishou.  Weibon käyttäjät ovat ikäjakaumaltaan vanhimpia.  Etsin jokaiselta alustalta kommenttiketjuja, jotka kommentoivat hauskana pidettyä sisältöä ja keräsin noin sata netti-naurua sisältävää kommenttia kultakin alustalta. Jaoin sitten keräämäni tiedot viiteen kategoriaan: emojit, onomatopoeettiset ilmaisut, 笑死我了variantteineen, ”luovat” ilmaisut sekä latinalaista aakkostoa käyttävät ilmaisut.

Mielenkiintoista oli, että kaikilla alustoilla eniten käytettyjä olivat onomatopoeettiset ilmaisut. Nuoremman ikärakenteen alustoilla (Douyin ja Kuaishou) seuraavaksi eniten oli emojeja ja sen jälkeen kiinalaista lol-ilmaisua. Weibossa asia oli kuitenkin toisin. Siellä onomatopoeettisten ilmaisujen perässä hyvänä kakkosena tulivat ”luovat” ilmaisut, ja vasta sen jälkeen emojit jne. Onko kyse ikärakenteesta? Onko nettikieli köyhdyttämässä nuorempien kieltä – niin kuin usein pelätään. Vai onko mahdollista, että alusta vaikuttaa ilmaisujen valintaan? Weibo on twittermäinen alusta, joka alun perin perustuu kirjalliseen ilmaisuun, toisin kuin kaksi muuta alustaa. Voisiko iän sijaan syynä ollakin esimerkiksi identiteetti ja halu ilmaista luovaa identiteettiä muille käyttäjille?

On siis monta tapaa nauraa kiinaksi netissä, mutta yritämmekö samalla luoda itsellemme tietyn identiteetin? Ja miksi me ylipäänsä nauramme netissä tuhansien tuntemattomien kuullen?

Kirjallisuus:

Crystal, D. (2006). Language and the Internet. New York: Cambridge University Press.

Menzer, M. J. (2004, Jan.). Ælfric’s English ”Grammar”. The Journal of English and Germanic Philology, 106-124.

Pilvi Kraama

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Variaatio Aasian kielissä keväällä 2023.