Vuorovaikutuksen piirteitä japaninkielisessä henkilöhaastattelussa: tyyli ja teemat

Tämä teksti perustuu syksyllä 2022 Helsingin yliopiston kielten maisteriohjelman Japanin käännösprojekti -kurssin opiskelijoiden tekemään haastatteluun. Kaksi kurssin opiskelijaa haastatteli Suomessa asuvaa japanilaista Akane Suzukia hänen urapolustaan. Haastattelun tarkoituksena oli tarjota opiskelijoille mahdollisuus verkostoitua Suomessa asuvien japanilaisten kanssa ja pohtia omaa tulevaa uraa.

Haastattelu toteutettiin biografisena strukturoituna haastatteluna eli haastattelijat esittivät ennalta suunniteltuja kysymyksiä Suzukille. Se julkaistiin Japanilaisen kulttuurin ystävät ry:n jäsenlehti Tomossa. Lehden kohdeyleisö on jo valmiiksi kiinnostunut ja tietoinen japanilaisesta kulttuurista, mikä varmasti heijastuu Suzukin vastauksista.

Haastattelussa Suzuki vastaa kysymyksiin omien kokemustensa perusteella avaten samalla omaa urapolkuaan. Hänen vastauksistaan välittyy syvä intohimo ja sitoutuminen japanin kielen ja kulttuurin tunnettavuuden edistämiseen Suomessa. Vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että Suzukin henkilökohtainen ja työidentiteetti ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Hän kertoo useampaan otteeseen nauttivansa työnsä ihmiskeskeisyydestä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista tyydyttää uteliaisuuttaan. Vaikka haastattelu keskittyy Suzukin työhön, puhuu hän paljon myös työelämän ulkopuolisista asioista.

Etenkin haastattelun alussa Suzuki puhuu kohteliaalla tyylillä eli teineigolla, jota tyypillisesti käytetään, kun puhutaan itseään vanhemmalle, hierarkiassa korkea-arvoisemmalle tai tuntemattomalle henkilölle. Vaikka Suzuki itse onkin opiskelijoihin suhteutettuna korkeammassa asemassa, hän puhuu kohteliaalla tyylillä, sillä hän ei tunne haastattelijoita. Kohteliasta kieltä osoittaa verbin –masu-pääte ja desu-kopulan käyttö.

Haastattelun alussa puheessa näkyy myös rakenteellista muodollisuutta. Ensimmäisessä, hissipuhemaisessa vastauksessaan Suzuki kertoo omasta roolistaan japaninopettajien yhdistyksessä. Se on muita vastauksia pidempi ja ennalta rakenneltu. Suzuki on luultavasti kertonut saman kertomuksen useita kertoja, ehkä jopa harjoitellut sitä.

Haastattelun edetessä Suzukin puheeseen sekoittuu epämuodollisia piirteitä. Kohteliaat päätteet jäävät pois ja sanat lyhenevät: esimerkiksi kohtelias kyōmi ga arimashita ’olin kiinnostunut’ muuttuu tuttavalliseen muotoon kyōmi ga atta, ja iroirona ’monenlaisia’ puhekielisempään muotoon ironna. Puhekielen käytön syynä lienee haastattelutilanteen rentoutuminen. Lisäksi, koska haastattelijat ovat Suzukia nuorempia, on kynnys käyttää puhekielisiä muotoja matalampi. Sekoittamalla tyylejä Suzuki voi tasapainoilla hierarkioita ylläpitävän kohteliaan puhetavan ja läheisyyttä luovan rennon puhetavan välillä. Ehkä haastattelu tavallisesta vuorovaikutuksesta poikkeavana genrenä myös antaa paremmat mahdollisuudet tyylien sekoittamiseen.

Kielen vapautuessa vastauksia alkaa hallita ajatuksenvirtaisuus. Suzuki alkaa jäsennellä puhettaan puheen virrassa. Haastattelun edetessä puheenvuoroja hallitsee yhä enemmän japanin demonstratiivipronominien ko-so-a-do-sanojen käyttö, erityisesti so-alkuiset johdokset, kuten ’siitä lähtien’ tai ’sen vuoksi’. Niillä Suzuki sitoo puhettaan aiempaan ja osoittaa syy-seuraussuhteita. Samoin lisääntyy node-sanan (’jotta’) käyttö. Näillä keinoilla Suzuki tuottaa puheeseensa kokemusten ja ajatusten sekä arvojen välisiä (viittaus)suhteita.

Haastattelun edetessä Suzukin oman elämän reflektointi korostuu. Koska käsitys itsestä ja omasta elämästä on sidottu tilanteeseen ja kulloiseenkin minäkuvaan, jäsentyvät myös ajatukset niistä puhetilanteessa. Suzukin puheenvuorot muistuttavatkin muodoltaan sisäistä monologia; tyylin vaihtuessa rennommaksi on kuin Suzuki selittäisi omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan itselleen välittämättä kuulijoista. Tämä vaikutelma syntyy reflektion keskeisyydestä ja siitä, että itseen kohdistuvissa ajatuksissa ei tyypillisesti käytetä kohteliasta rekisteriä.

Teemana henkilökohtaisuus on läsnä koko haastattelun ajan. Jo haastattelun alussa Suzuki mainitsee kaksi lastaan ja ottaa heidät uudestaan puheeksi, kun häntä pyydetään kertomaan työnsä aikataulusta. Suzuki kertoo vievänsä aamulla lapset päiväkotiin ja kouluun ja tekevänsä töitä, kunnes lapset on taas haettava kotiin. Lastenhoito luo raamit työnteolle. Silti Suzuki kertoo asiasta neutraalisti, mikä luo vaikutelman siitä, että hänen mielestään käytäntö on normaali eikä sitä tarvitse selittää enempää. Vastaus saattaa heijastaa japanilaiselle kulttuurille tyypillistä naiskuvaa, jonka mukaan perhe ja kotityöt kuuluvat äidin vastuulle. Toisaalta syitä voi olla muitakin. Kenties Suzukilla ei yksinkertaisesti ole ketään, jolta pyytää apua lastenhoitoon. Ainakin perhe on selvästi tärkeä, sillä Suzuki ottaa sen esiin haastattelussa, joka lähtökohtaisesti keskittyy muihin aiheisiin.

Kokonaisuudessaan haastattelu etenee kohti henkilökohtaisempaa ja vapaampaa vuorovaikutusta, joten myös Suzuki puhuu itsestään vapaammin. Vapautuminen näkyy kielen sanavalinnoissa ja rakenteissa sekä siinä, että Suzukin henkilökohtaiset arvot nousevat esiin. Strukturoidun haastattelun asettamien rajoitusten vuoksi haastattelu jää kuitenkin varsin yleiselle tasolle. Suzuki olisi saattanut esimerkiksi pohdiskella vastauksissaan syvällisemmin arvopohjaansa ja sen vaikutuksia työhistoriaansa vähemmän strukturoidussa haastattelussa.

Pyry Aarnio, Ria Iikkanen, Nooa Karlo ja Milla Viinikka

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.

Mangalehden tarkastelua: Shōnen Jump

Analysoimme kurssitehtävässä Shōnen Jump -mangalehteä. Jos manga genrenä on ennestään tuntematon, suosittelemme lukemaan esimerkiksi S. Suzukin ja R. Stewartin (2022) teoksen Manga: A Critical Guide.

Tarkastelemme, millaiselle lukijalle tai kohderyhmälle Shōnen Jump -lehti on suunnattu ja millaista sanomaa se lukijoilleen välittää. Lehden kohdeyleisönä on ensisijaisesti nuoret, erityisesti nuoret miehet, mutta nykyään lukijakunta näyttää laajentuneen kaikkiin sisällöstä kiinnostuneisiin. Lehti on myyntihenkinen, monenlaista ajanvietettä tarjoava sekä julkaisutavaltaan koukuttava tuote.

Keskeinen kohdeyleisö rajataan jo lehden nimessä: shōnen = ’nuori poika’ tai ’nuori mies’. Lehdessä yleisimmin julkaistavien mangasarjojen lajityypit – toiminta, fantasia, historia, urheilu ja komedia – vetoavat erityisesti juuri nuoriin poikiin ja miehiin. Kohdeyleisön ikään liittynee myös kerronta- ja kirjoitustyyli. Suurin osa lehden sarjoista on dialogi- ja toimintapainotteisia, eivätkä juonet ole kovin monitasoisia tai vaikeaselkoisia. Tekstissä kiinalaisperäisiin kanji-kirjoitusmerkkeihin on lähes poikkeuksetta lisätty lukemista helpottava furigana-aputeksti. Lukijoiden ei selvästikään oleteta osaavan lukea monimutkaisempia kanjeja kovin sujuvasti.

Lehti on varsin edullinen, hinnaltaan vain 290 jeniä eli noin 1,80 euroa, joten lapset ja nuoret kykenevät ostamaan sen. Tiheästi viikoittain ilmestyvä lehti saattaisi jäädä ostamatta, jos siihen joutuisi käyttämään enemmän rahaa. Lehden hinta näkyy toki myös sen laadussa. Muutamia värisivuja lukuun ottamatta painopaperi on halpaa ja karkeaa. Toisin kuin monet länsimaiset sarjakuvat, mangasarjat julkaistaan perinteisesti pääosin mustavalkoisina.

Lehden visuaalisuudessa kiteytyy kaikki, mitä lehti edustaa. Ulkoasussa korostuvat tunnusomaiset katseenvangitsijat: kirkkaat värit, isot kontrastit, kovat ja kulmikkaat fontit ja lyhyet ja ytimekkäät mainoslauseet. Paksu lehti tarjoaa lukijoilleen selvästi räväkkää ja toiminnantäyteistä sisältöä. Lehden myyntitapa ja edullinen hinta on huomioitu kansilehdessä, minkä lisäksi lehden nimi on selkeästi esillä myös selkämyksessä. Shōnen Jump -lehteä myydään hyllyssä rivissä muiden lehtien ja kirjojen seassa kioskeissa ja lähikaupoissa. Potentiaalisten ostajien on syytä huomata se hyllystä helposti.

Keskeisen osan saavat mainokset, joita lehti suorastaa pursuaa. Jaoimme mainokset karkeasti kolmeen luokkaan: ne liittyvät manga-genreen eli sarjakuviin, mangan oheistuotteisiin (kuten adaptaatioihin) ja oheistapahtumiin. Tunnetuimpia adaptaatioformaatteja ovat animaatiosarjat, live action -elokuvat, pelit ja teatteri. Oheistapahtumiin lukeutuvat esimerkiksi yhteistyössä tuotetut teemakahvilat tai -näyttelyt ja pop up -liikkeet. Mainosten luonteen perusteella voi päätellä, että lehden markkinointiosasto on tietoinen laajemmasta lukijakunnasta. Monet oheistuotteet vetoavat kuluttajiin sukupuoleen katsomatta.

Shōnen Jump sisältää runsaasti myös sisäistä mainontaa. Se mainostaa lehdessä jatkuvia sarjojaan ja niiden itsenäisiä pokkarijulkaisuja. Huomattavaa näkyvyyttä saavat uudet sarjat sekä jo suosiota niittäneet vanhemmat sarjat. Lehti esittelee myös mangaan liittyviä kilpailuja ja arvontoja, jopa omaa kustannustoimintaansa.

Shōnen Jump -mangalehti on ennen kaikkea myyntihenkinen tuote, jonka tehtävänä on markkinoida kattavasti aihealueeseen liittyvää materiaalia lukijakunnalleen. Lehti on hyvin suunniteltu tuote, jonka visuaalisuus ja tyyli epäilemättä vetoavat kohdeyleisöönsä.

Aineisto:

Weekly Shōnen Jump, 41 (2023). Shueisha.

Kirjallisuus:

Suzuki, S.  & Stewart, R. (2022). Manga: A Critical Guide. London: Bloomsbury Publishing Plc.

Annina Pura, Ruusa Aalto, Anni Lehtonen ja Nora Ulkuniemi

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.

Mainoksia analysoimassa (2) – Ajinomoto: ”Emmekö olisi enemmän perhe?”

Analyysissä tarkastelemme Ajinomoton vuonna 2014 julkaisemaa sanomalehtimainosta. Pääkysymyksemme on, mitä mainoksella halutaan viestiä. Lähestymme kysymystä kolmesta eri näkökulmasta, joita ovat mainoksen visuaalinen ilme, teksti ja kielenkäyttö kontekstissaan (esim. millaisia yhteiskunnallisia arvoja mainos välittää). Eri osa-alueita tarkastellaan analyysissä samanaikaisesti.

Ajinomoton mainos: https://www.ajinomoto.co.jp/kfb/cm/newspaper/pdf/2014_5.pdf

Ajinomoto on 1900-luvun alussa perustettu japanilainen yhtiö, joka myy pääasiassa mausteita ja prosessoituja elintarvikkeita. Yhtiön logon kirkkaanpunainen sävy värittää koko mainosta teksteistä mainoksen kehyksiin. Punainen on värinä huomiota herättävä ja siihen liittyy mainoksen teemaan sopivia lisämerkityksiä kuten tärkeys ja rakkaus. Sen tiedetään myös kohottavan verenpainetta ja kiihdyttävän aineenvaihduntaa, joten sitä käytetään usein tilanteissa, joissa halutaan herättää ruokahalua (Laine 2011: 9–10).

Ajinomoton mainoksessa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi 13 kuvaan japanilaisen näköisistä perheistä, jotka nähdään viettämässä yhteistä hetkeä ruokapöydän ääressä, sekä sanaleikkiin, jossa piilee mainoksen juju: 「𠆢」 +「良」 = 「食」. Kun katon 「𠆢」 alle laitetaan ’hyvää’ tarkoittava kanji-kirjoitusmerkki 「良」, saadaan syömistä ja ruokaa tarkoittava kirjoitusmerkki「食」. Kuvien kohtauksia yhdistää yhdessäolo, jonka ihannetta korostetaan myös alaosan selkeästi erottuvassa tekstissä: ”Olen onnellinen, että sain tänäänkin syödä sinun kanssasi saman katon alla.” Sanaleikissä alakulman kirjoitusmerkki「良」’hyvä’ hahmottuu ruokahetkiä yhdistäväksi tekijäksi – yhdeksi ’hyväksi’ muiden joukossa.

Mainoksen kuvitus on yksinkertaista. Piirrostyyli muistuttaa Japanissa varsin suosittua Mifune Takashin irasutoya-kuvitusta, joka on yhdenmukaistanut visuaalista viestintää. Katsoja voi mainokseen tarkemmin perehtymättä olettaa kohtauksissa olevan toisilleen läheisiä ihmisiä, jotka nauttivat kotona yhteisistä ruokailuhetkistä. Yhdistäviä tekijöitä ovat myös kotitossut jaloissa ja hahmojen hymyilevät kasvot. Naispuolinen hahmo on usein valmistanut tai tarjoilee ruuan, ja mainoksen kahdeksasta oluesta peräti seitsemän näyttäisi kuuluvan miehille. Naiset osoittavat välittämisensä kokkaamalla ja tarjoilemalla ruokaa perheilleen, kun taas miehet nähdään usein nautiskelevassa ja passiivisessa roolissa. Ruoka ja sukupuoli sovitetaan yhteen siten, että kohtauksissa toistuvat perinteiset sukupuoliroolit ja naisen rooli toimijana rajoittuu kodin sisälle.

Keskiössä on japanilainen kotiruoka. Kuvissa nähdään mm. miso-keitto, nabe-pataruoka ja leivitetty pihvi tonkatsu. Joihinkin näistä ruoista kytkeytyy tietynlaisia kulttuurillisia viittauksia. Kolmannessa kuvassa on tilanne, jossa perheen poika syö äitinsä kotitekoista katsua ennen baseball-ottelua. Toisin kirjoitettuna sanan katsu merkitys on ’voitto’ (勝つ). Tilanteeseen liittyy symboliikkaa käsitteen shōbumeshi (勝負メシ) muodossa. Mainoksen poika syö tällaisella ’hyvän onnen aterialla’ katsua ennen ottelua. Vuonna 2022 tehdyssä kyselyssä tiedusteltiin japanilaisten lukiolaisten mielikuvia shōbumeshi-ateriasta, ja suurin osa yhdisti siihen nimenomaan katsu-pihvin (Nippon.com 2022).

Mainoksen tekstissä kanji-merkki 「良」 on lihavoitu ja kirjoitettu isommalla fontilla kuin muu teksti. Näin ’hyvä’-teema korostuu myös visuaalisesti tekstissä. Teksteissä käytetään puhuttelussa yksikön 2. persoonan pronomineja kimi ja anata. Termeillä voidaan erottaa puhuteltavan sukupuoli sekä korostaa puhujien välistä matalaa hierarkiaa ja intiimiä ihmissuhdetta (Takahara 1990: 73–76). Välittömyys tuo lukijan ikään kuin osaksi Ajinomoton sisäpiiriä ja mainoksen tarinaa. Leipäteksti on kirjoitettu pienemmällä fontilla eikä nouse keskipisteeksi. Siinä selitetään ensin mainoksen kanji-sanaleikki, minkä jälkeen kuvaillaan perheiden yhteisiä ruokahetkiä; syödään yhdessä eri vuodenaikoina päivän tapahtumista jutellen. Virkkeet ovat lyhyitä ja yhdellä rivillä ilmaistaan yksi ajatus. Lauserakenteet ja kanji-kirjoitusmerkit ovat helposti ymmärrettävissä, vaikka ei puhuisi japania äidinkielenään.

Ajinomoto mainostaa tuotteitaan kuluttajille luottaen perinteiseen japanilaiseen perhemalliin. Kuvatut ihmissuhteet ja kulttuuriset viittaukset osoittavat, että mainos on suunnattu nimenomaan kotimaan kuluttajamarkkinoille. Mainoksella pyritään välittämään lämminhenkinen viesti; perhekeskeisiä arvoja vaalitaan ja yhteinen kotona valmistettu ja nautittava ateria yhdistyvät ’hyvään’. Kuten Ajinomoto tekstin lopuksi ehdottaa: ”Tänä iltana – Emmekö olisi enemmän perhe?”

Lähteet:

Laine, L. (2011). Värien viestit: Värien tehokas käyttö informaation välityksessä. Opinnäytetyö, Tampereen ammattikorkeakoulu. Theseus. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201105188572

Nippon.com. (3.2.2022). ”Shōbumeshi”: Good Luck Meals for University Entrance Exams. https://www.nippon.com/en/japan-data/h01234/ Viitattu 3.12.2023.

Takahara, K. (1990). Second Person Deixis in Japanese and Power Semantics. Colorado Research in Linguistics, 11. https://doi.org/10.25810/1afq-td02

Viivi Poikulainen, Stina Hiltunen, Alma Ritvaniemi, Taru Metelinen

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.

Mainoksia analysoimassa (1) – Ajinomoto: Perheet ja tuotteet saman katon alla

Ajinomoton mainos: https://www.ajinomoto.co.jp/kfb/cm/newspaper/pdf/2014_5.pdf

 

 

 

Minkälaista viestiä mainoksella halutaan välittää ja miten sillä pyritään vaikuttamaan? Pohdimme näitä kysymyksiä vuonna 2014 ilmestyneen japanilaisen Ajinomoto-yhtiön sanomalehtimainoksen visuaalisten elementtien pohjalta.

Mikä Ajinomoto on? Ajinomoto on vuonna 1909 perustettu elintarvikeyritys, joka valmistaa mm. erilaisia mausteita, pakasteita, makeutusaineita, kastikkeita ja umami-maustetta, josta yrityksen nimikin on johdettu. Ajinomotoa voisi kenties luonnehtia ”Japanin Saarioiseksi”. Yritys ilmoittaa motokseen ihmisten hyvinvoinnin edistämisen, mikä kiteytyy sen logossa esiintyvään mainoslauseeseen ”Eat well. Live well”.

Logosta löytyy paljon symboliikkaa. Nimen A-kirjain sisältää ’ääretöntä’ ja ’rajatonta’ tarkoittavan ∞-merkin vihjaten, että Ajinomoton tuotteet luovat ruoanlaittoon loputtomasti mahdollisuuksia. J-kirjain kuvaa ihmistä, joka nauttii ruoasta ja mukavasta elämästä. Logon täydentää nouseva viiva, jolla tuodaan esiin yrityksen toive sen kehityksen ja kasvun jatkumisesta. (Ajinomoto 2023)

Tärkeä visuaalinen elementti analysoimassamme mainoksessa ovat katot ja niiden symboloimat kodit. Katot ja kuvat perheistä niiden alla yhdistyvät vahvasti mainoksen oikeassa alakulmassa näkyvään syömistä ja ruokaa tarkoittavaan kanji-kirjoitusmerkkiin (食), jossa on myös samanlainen ”katto” merkin yläosassa. Katon alle jäävä osa (良) yksinään merkitsee ’hyvää’. Koska katot toistuvat mainoksessa niin usein, herää kysymys: Mikä se hyvä asia katon alla oikein on? Ajinomoton mainoksen mukaan se on perhe, joka ruokailee yhdessä. Katto symboloi kotia, jonka sydän on ruokapöytä; aterian äärellä vaalitaan ja ylläpidetään tärkeitä perhesuhteita.

Pääväreinä mainoksessa ovat punainen ja valkoinen, jotka paitsi yhdistyvät vahvasti Japanin lippuun ja Ajinomoton logoon, ovat myös eräänlaiset juhlavärit. Punavalkoiset kankaat ja koristeet kuuluvat erilaisiin juhliin ja matsureihin (vuotuisjuhliin). Punainen on universaalistikin yleinen väri elintarvikepakkauksissa, ja sen ajatellaan herättävän ruokahalua. Valkoinen puolestaan yhdistetään usein puhtauteen ja pyhyyteen, ja Japanissa myös riisiin. Mainoksen piirroskuvat ovat väritykseltään kirkkaita ja iloisia, jopa hieman lastenkirjan omaisia. Punainen kehys yhdistää kuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Voisikin ajatella, että punainen kehys symboloi Japanin rajoja; se yhdistää kaikki Japanin perheet ja suojelee niitä.

Mainoksen keskiössä ovat ruokapöydän ääreen ja katon alle kokoontuneet perheet. Vaikka perheiden koot vaihtelevat, niitä yhdistää malli heteronormatiivisesta perhekäsityksestä. Vain yhdestä perheestä naispuolinen äitihahmo puuttuu – muutoin mainos rakentuu perheiden äitihahmon ympärille. Mainoksesta löytyy myös yksinhuoltajaperheitä, mikä heijastanee ideologista muutosta toisen maailmansodan jälkeisestä ydinperhemallista (Aoyama ym. 2014). Kuitenkaan ydinperhemallista ei ole mainoksessa – taikka tosielämässä – päästetty irti. Niissä perheissä, joissa on mainoksessa kuvattu molemmat vanhemmat, näkyy miespuolinen isä ja naispuolinen äiti. Sama ilmiö toistuu lapsettomien pariskuntien kuvaamisessa. Sukupuolirooleja välitetään hahmojen pukeutumisella ja hiustyyleillä, ja oletusarvona on tietynlainen ulkonäköstandardi. Hahmojen homogeenisuus viestii siitä, että kaikki japanilaiset jakaisivat tietyt ulkonäölliset piirteet. Tämä näyttää luovan tietynlaista mallia perheille ja yhteiskunnalle, ts. sille, mitä on olla ”japanilainen”.

Suurin osa kuvatuista perheistä edustaa ydinperhemallia. Mainos pyrkinee vetoamaan enemmistöön, sillä monen on helppo samaistua siihen. Kuvatut perheet ovat jonkinlaisia ihanneperheitä. Todellisuudessa esimerkiksi yksinasuvien määrä on viime aikoina kuitenkin kasvanut (The Japan Times 2018). Mainoksen taustalla on oletus, että kaikilla on jonkinlainen kokemus yhteisestä ateriahetkestä perheen kanssa, vaikka he asuisivatkin tällä hetkellä yksin. Tätä kautta vedotaan katsojien tunteisiin, sillä mieleen voi palautua muistoja näistä hetkistä. Samalla mainos houkuttelee ostamaan Ajinomoton tuotteita hyviä hetkiä varten.

Valitsemalla kuviin juuri perheet ja monenlaiset arkiset ruokailutilanteet mainos välittää viestiä, että Ajinomoto on osa jokaisen perheen yhteisiä ruokailuhetkiä ja että heidän tuotteillaan pystyy luomaan kuvissa esitellyn perheidyllin. Mainos välittää positiivista mielikuvaa kotiruoasta, jonka valmistamista helpottamaan voi käyttää Ajinomoton tuotteita. Yhteenvetona mainoksen välittämästä viestistä voisi todeta, että yhdessä perheen kanssa syöminen on hyvä asia ja Ajinomoto on olennainen osa näitä ateriahetkiä.

Lähteet:

Ajinomoto (kotisivu) (2023). https://www.ajinomoto.co.jp Viitattu 1.12.2023.

Aoyama, T., Dales, L., & Dasgupta, R. (toim.) (2014). Configurations of family in contemporary

Japan. Routledge.

The Japan Times (13.1.2018). Going it alone: Solo dwellers will account for 40% of Japan’s households by 2040, forecast says.  https://www.japantimes.co.jp/news/2018/01/13/national/social-issues/going-alone-solo-dwellers-will- account-40-japans-households-2040-forecast-says/ Viitattu 1.12.2023.

Pia Aizawa, Vilma Kurikka, Sari Pasanen ja Niina Tolvanen

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.

The festival Durgāpūjā in Helsinki and UH educational initiatives

Every year in autumn, a large and popular festival is celebrated in India and around the globe in places that have become home to Hindu migrant communities – also in Helsinki. As this festival, Durgāpūjā, has extensively traveled with Indian communities, beyond many geographical and cultural borders, it is a perfect example to study and experience how festivals are important events for diasporic communities to live, stage and negotiate identity, heritage and culture – beyond borders (Zeiler 2022). The festival was added to UNESCO’s intangible cultural heritage list in 2021.

Helsinki annually hosts two or three such events, as “Nowadays the capital region (Helsinki, Espoo, Vantaa) witnesses three Durga Puja, organized by different groups” (Moon Ray 2023). These include the oldest and largest event by Helsinki’s Bengali Association of Finland Ry – BAF (formerly Finben), the Sri Sri Sarbojanin Durga Puja Pujari Association in Vantaa since 2010, and Sharodiya Durga Puja Mohamaya that has been organizing events in Helsinki’s Kivikko area since 2016 (Moon Ray 2023). Additionally – as Helsinki has become home to Indians with their family origins in many of the Indian states that traditionally have different forms of celebrating the “Nine nights of the goddess” festival (e.g., Simmons, Sen and Rodrigues 2010) – the Metropolitan Area sees more than these activities related to the celebrations. One of the main reasons for hosting the festival is to come together in the communities and to jointly celebrate.

 

Invitation on Helsinki’s Bengali Association of Finland Ry’s Facebook page, October 2023.

One of the themes that are declaredly important to festival visitors, even more so in a diaspora setting, is education. In preparation of the celebration days, traditionally a cultural program is arranged and practiced. This is seen by many persons whom I spoke to as a good space to include education about what

was often termed the own cultural heritage. In this way, the character of not only the cultural program but the entire festive get-together have a very intensive community focus – with a strong element of cultural education. In summary, Durgāpūjā presents an opportunity to jointly showcase and enjoy what is perceived as own cultural heritage, and a highly important space to publicly and jointly educate the community’s kids about it – for example, in kids performances, drawing competitions, recitals and so on. As such, diaspora festival related networking (in and beyond social media) extends to the important questions of trans-generational education.

Research on this is ongoing at UH and new collaborations are planned, with different diasporic communities and educational institutions around the globe – for instance, based on these observations and on initial studies with the Helsinki Bengali community, I recently presented a conference paper on Trans-Generational Education in Indian Diasporic Festivals: Networking in and beyond Social Media as Diasporic Communication, at the American Academy of Religion conference in the US, funded by the Finnish education network GINTL India. GINTL is a network in which Finnish higher education institutions (including UH), together with partners from India, China and Africa, co-create research-based solutions to global educational challenges and collaborate in research and education.

If you are interested, stay tuned for a follow-up blog entry soon, keeping you in the loop about the already existing and new upcoming educational initiatives at UH, related to Durgāpūjā – in Helsinki and beyond! Just one of the new outcomes is the educational video game Durga Puja Beyond Borders that introduces various layers of Durga Puja festival culture, such as joint Durga Puja organizations and especially celebrations, in Helsinki. It conveys educational content about the festival’s history and past and present ways of worshipping and jointly celebrating, in India and beyond.

 

To access the game trailer pls click: https://www.youtube.com/embed/t4C2kNkSusw?feature=oembed

Trailer for the educational game Durga Puja Beyond Borders, a collaborative effort of the University of Helsinki (Finland), Xenia Zeiler, and the Kolkata (India) based award-winning game development studio Flying Robot Studios, Satyajit Chakraborty. Enjoy playing!

Xenia Zeiler

 

References:
Moon Ray (2023). “Durga Puja in Helsinki, Espoo, Vatnaa – Finland”. Available at https://www.nomadicmun.com/durga-puja-in-finland/, accessed 5 December 2023.

Simmons, Caleb, Sen, Moumita and Rodrigues, Hillary, eds. (2018). Nine Nights of the Goddess. The Navaratri Festival in South Asia. New York, State University of New York Press.

UNESCO (2021). Durga Puja inscribed on the UNESCO Representative List of the Intangible Cultural Heritage of Humanity. Press release. Available at https://www.unesco.org/en/articles/durga-puja-inscribed-unesco-representative-list-intangible-cultural-heritage-humanity, accessed 5 December 2023.

Wessman, Anna, Zeiler, Xenia, Thomas, Suzanne and Vainonen, Pilvi. (2020). “The Durga Puja pop-up exhibition at the National Museum of Finland: Studying, Designing and Hosting an Exhibition as University Education-Museum Collaboration”. Nordisk museologi, 29(2): 96-105. https://doi.org/10.5617/nm.8445.

Zeiler, Xenia and Chakraborti, Satyajit (2021). Durga Puja Beyond Borders: An Educational Video Game about Global Indian Festival Cultures. Available at https://blogs.helsinki.fi/durgapuja-the-videogame/new-durga-puja-beyond-borders/, accessed 5 December 2023.

Zeiler, Xenia (2022). Festivals on the move: Cultural heritage, Indian migrant communities and Durgāpūjā in Helsinki. Heritage on the Move (Blog of the UNA Europa transnational research team “Heritage, Global Migration and Mobility”). Available at https://herblog.hypotheses.org/139, accessed 5 December 2023.

Konferenssimatkalla Joensuussa

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella järjestettiin 1–2.12.2023 ensimmäistä kertaa kansainvälinen japanilaisen kirjallisuuden ja kulttuurin konferenssi. Myös Helsingin yliopistolta oli saapunut useita japanin kielen ja kulttuurin opiskelijoita ja alumneja kuuntelemaan esitelmiä ja kertomaan tutkimuksestaan.

Kuva: Viktoria Murskaja

Itsekin matkustin paikan päälle ajatuksenani esitellä keväällä valmistunut maisterintutkielmani ja verkostoitua muiden kollegoiden kanssa. Kansainvälisyydestä huolimatta konferenssia mainostettiin matalan kynnyksen juttuna, johon oli helppo tarttua. Maisterintutkielmaani pohjautuva esitelmä toi esiin ruoan tutkimusta populaarikulttuurissa ja havainnollisti ruokakohtausten avulla tärkeitä teemoja sodanjälkeisessä japanilaisessa elokuvassa.

Tutkija ja kääntäjä Aleksi Järvelä vei kuulijat Natsume Sōsekin kirjojen maailmaan ja niiden unenomaiseen ja vieraannuttavaan tunnelmaan. Esitelmä liittyi hänen suomentamaansa kokoelmateokseen Unta kymmenen yötä ja muita kertomuksia joka koostuu teoksista Yume jūya (夢十夜, 1908) ja Eijitsu shōhin (永日小品, 1909). Aleksi pitää käännöstyöstään myös Zoom-luennon 10.12.2023.

Helsingin yliopiston alumni ja Hokkaidon yliopiston tutkimusopiskelija Eetu-Antti Hartikainen esitteli Japanin saunakulttuuria käsittelevää maisterintutkielmaansa. Hän on tehnyt laajaa haastattelu- ja kenttätutkimusta japanilaisten saunaharrastajien parissa ja eritellyt saunomisen käytänteisiin liittyviä erityispiirteitä. Eetu-Antin tutkimukseen voi tutustua myös Helsingissä, sillä hän pitää yleisöluennon Suomen Itämaisen Seuran tilaisuudessa Tieteiden talon salissa 504 (Kirkkokatu 6) 11.12.2023 klo 16.15–17.30 ennen paluutaan Hokkaidolle.

Kuva: Viktoria Murskaja

Kuva: Viktoria Murskaja

 

 

 

 

 

 

 

Väitöskirjatutkija Saana Santalahti kertoi ainun kielen näkyvyydestä turismikonteksteissa ja muissa kaupallisissa yhteyksissä pohjautuen tällä hetkellä työn alla olevaan tutkimukseensa.

 

 

 

 

 

Helsingin yliopiston maisteriopiskelija Gabriella Asatouri analysoi ukrainalaisiin pakolaisiin liittyvää diskurssia japanilaisessa mediassa pohjautuen tekeillä olevaan maisterintutkielmaansa.

Kääntäjä ja väitöskirjatutkija Raisa Porrasmaa piti esitelmänsä japaniksi ja kertoi käännöstyöstään käyttäen esimerkkinä Yū Mirin teosta Uenon asema (JR上野駅公園口, 2014).

Konferenssin aikana nähtiin myös kansainvälisiä vieraita ja kuultiin monia muitakin ajatuksia herättäviä esitelmiä muun muassa japanin kääntämisestä sekä japanilaisesta kirjallisuudesta, näytelmätaiteesta, budōlajeista, musiikista ja uskonnosta. Konferenssin koko ohjelmistoon ja puhujiin voi tutustua tämän linkin takaa. Konferenssissa esiteltiin myös pitkän linjan Japanin-tutkijan Pirjo-Riitta Kuusikon Unien kelluvalla sillalla -blogi, joka on opiskelijoille ja kaikille japanilaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille hyödyllinen resurssi. Blogin sivuilta löytyy mm. suomeksi käännetyn japanilaisen kirjallisuuden bibliografia.

Viikonlopun aikana ehdimme tutustumaan Joensuussa opiskeleviin japaninopiskelijoihin. Japanin kieltä ja kulttuuria on voinut Itä-Suomen yliopistossa opiskella perusopintojen laajuisena sivuaineena vuodesta 1994 lähtien. Opinnoista vastaa lehtori ja kirjallisuuden tutkija Terttu Rajala, jonka kanssa olimme paljon yhteydessä konferenssiin liittyvistä käytännön asioista. Joensuun kampuksen opiskelijoilla on myös mukavan oloinen japanilaisen kulttuurin kerho, Joojaku.

Kuva: Viktoria Murskaja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Konferenssin lomassa ehdimme myös tutustumaan Joensuuhun kaupunkina, vaihtaa runsaasti ajatuksia muiden tutkijoiden kanssa yhteisellä illallisella Local Bistrossa ja kylpeä nautiskelukylpylä Kimmel Span kuohuissa. Alumnina en voi muuta kuin suositella kaikille opiskelijoille tieteellisiin konferensseihin osallistumista, koska niissä näkee ihan konkreettisesti tutkimusalamme koko kirjon, ja samalla voi tutustua uusiin ihmisiin ja jakaa ajatuksia rennommissakin merkeissä.

Viktoria Murskaja

v.murskaja@gmail.com

www.viktoriamurskaja.com

Katsaus murreasenteisiin Japanissa ja Etelä-Koreassa

Asenteet murteita kohtaan ovat olleet esillä viime aikoina. On alettu pohtia omaa identiteettiä ja siihen vahvasti sitoutunutta kielenkäyttöä. Asenteiden tutkiminen on kuitenkin haastavaa, sillä ne eivät ole näkyviä tai käsin kosketeltavia. Usein asenteista tehdäänkin johtopäätöksiä esimerkiksi ulkoisen käytöksen pohjalta. Teimme suppean vertailevan katsauksen murreasenteisiin Japanissa ja Etelä-Koreassa, sillä monet kokevat juuri murteiden ja murteiden puhumisen verrattain merkittävänä osana identiteettiään. Aineistonamme olivat murteisiin liittyvien Youtube-videoiden kommenttiketjut, ja päätelmiemme tukena hyödynsimme aikaisempaa akateemista tutkimusta aiheesta.

Tarkastelemamme Youtube-videot on suunnattu viihteeksi, eivät informoivaksi sisällöksi, joten kommenteissa käydyt keskustelut ovat kepeitä eikä aiheita käsitellä syvällisesti. Vahvimmin kommenteista välittyy, että murteita pidetään pitkälti viihdyttävänä ja alueellista identiteettiä vahvistavana tekijänä. Joitakin murteita kuvaillaan söpöiksi tai miellyttäviksi, toisia taas vaikeasti ymmärrettäviksi. Yksimielisin asenne japanilaisten ja eteläkorealaisten välillä on vahva pääkaupunkikeskeisyys (Japanissa Tokio ja Etelä-Koreassa Soul) kielivarieteetin arvostuksessa. Pääkaupunkien kielivarieteetit ovat prestiisiasemassa ja niistä on tehty standardikielimuotoja. Tätä asennetta kuvastavat kommentit, joissa kerrotaan standardikielen osaamisen olevan arvostettu taito ja kohteliain puhetapa, sekä kommentit, joissa puhutaan ”murteiden korjaamisesta” standardikielen ollessa oikeakielisempää. Japanissa tämä asenne pohjautuu Meiji-uudistuksen (1868–1889) aikana harjoitettuun kielipolitiikkaan ja -suunnitteluun ja niiden kauaskantoisiin vaikutuksiin. Etelä-Koreassa tällaisen asenteen taustalla piilee vahva sisäänrakennettu käsitys, että jokainen eteläkorealainen osaa Soulin murretta, sekä oletus, että sitä käytetään tietyissä kielenkäyttötilanteissa, kuten työpaikalla. Soulin kielimuodon prestiisiasema välittyy myös vähälukuisista aiheesta tehdyistä tutkimuksista. Syynä asemaan on vahva ja pitkään jatkunut Soul-keskeisyys, joka juontaa juurensa pitkälle historiaan.

Youtube-katsauksemme perusteella vaikuttaa, että aktiiviset palvelun käyttäjät kokevat Etelä-Koreassa murteet eritoten hauskaksi tai söpöksi kielen erikoisuudeksi. Murteita ei pidetä erityisen tärkeänä aiheena, mistä johtuen murreasenteista on olemassa varsin vähän tutkimusta. Japanissa kiinnostus murteisiin on suurempaa, ja täten myös näkemykset murteista ja asenteet niitä ja niiden puhujia kohtaan moniulotteisempia ja helpommin havaittavissa.

Aineistossamme nousi japanilaisten kieliasenteissa tärkeäksi aiheeksi myös kielen omistajuus (DiBello Takeuchi 2020). Useat kommentoijat aloittivat identifioitumalla itse murteen natiivipuhujaksi ja näin ollen ilmaisivat olevansa oikeutettuja kommentoimaan tai kritisoimaan toisten murteiden käyttöä. Esille nostettuja ongelmia olivat esimerkiksi vääränlainen sanaintonaatio, vanhempi murteen muoto tai eri alueen murre kuin mitä videossa väitettiin käytettävän. Toisaalta joidenkin murteiden puhujia saatettiin myös kehua ”taidokkaasta suorituksesta”. Tällainen asenne tuo esille uskomuksia kielestä ja kielen omistajuudesta. Se kertoo siitä, kuka saa kommentoijien mukaan käyttää murretta ja miten ja kenen kanssa murretta käytetään.

Eri puolilla Etelä-Koreaa tehdyn kyselytutkimuksen (Jeon & Cukor-Avila 2015) tulokset tukevat löydöksiämme korealaisten asenteista. Kyselyn mukaan selvästi yli puolet koki Soulin murteen standardikieleksi, kun taas ei-standardiksi mainittiin useimmiten kaakkoisosan murteet, joissa on vahva korostus. Sävelkulkuun ja intonaatioon liittyviä piirteitä pidetään murteiden selvimpänä tunnusmerkkinä.

Monesti Soulin standardikielen laajan käytön ja omaksumisen syyksi mainitaan se, että eri alueilta kotoisin olevien korealaisten on vaikeaa ymmärtää murteita. Sama väite esitetään usein myös japanin standardikielen puolesta. Molempien valtioiden rajojen sisäpuolella voidaan toki identifioida murrejatkumoita, joissa murrerajat ovat liukuvia, ja murteiden keskinäinen ymmärrettävyys vähenee sitä mukaa, mitä kauempana varieteetit ovat toisistaan. Intonaation tai painotuksen vaihtelu ei kuitenkaan koreassa vaikuta sanojen merkitykseen, joten jyrkillä standardikieltä ainoana laajasti ymmärrettävänä kielimuotona puoltavilla näkemyksillä ei siinä mielessä ole pohjaa.

Tutkimusartikkelien ja tarkastelemiemme videoiden kommenttiketjujen perusteella nähtävät tulokset eivät ole yhteneväisiä. Artikkeleissa puhutaan jyrkemmin negatiivisesta suhtautumisesta murteisiin kuin mitä kommenttiketjuista voisi suoraan havaita. Japanissa ja Etelä-Koreassa on havaittavissa samankaltaisuuksia asenteissa murteita kohtaan. Kattavampien johtopäätöksien vetämiseksi aiheesta tarvittaisiin kuitenkin perusteellisempaa vertailevaa kieli-ideologioihin keskittyvää tutkimusta.

Lähteitä:

Baker, Colin (1995) Attitudes and Language. Multilingual Matters Series, 83. Multilingual Matters Ltd.

DiBello Takeuchi, Jae (2020) Our Language – Linguistic Ideologies and Japanese Dialect Use in L1/L2 Interaction. Japanese Language and Literature. Journal of the American Association of Teachers of Japanese, 54 (2), 167–198.

Jeon, Lisa & Cukor-Avila, Patricia (2015) ”One country, one language”?: Mapping perceptions of dialects in South Korea. Dialectologia 14, 17–46.

Esimerkkejä Youtube-aineistosta:

Annina Pura ja Sari Rahikkala

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Variaatio Aasian kielissä keväällä 2023.

Kuinka nauraa kiinaksi – netissä

Oletko koskaan ajatellut, että nauraminen eri kielillä voisi olla erilaista? Nauru on globaali, inhimillinen ilmiö, joka koskettaa koko ihmiskuntaa – kielestä riippumatta. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin aivan yksilöllinen tapansa nauraa – joku höhöttää, toinen kikattaa ja joku muu saattaa vaikka vain hytkyä. Uniikeista naurutavoistamme huolimatta nauru on helposti tunnistettava ilmiö, joten jokaisen ihmisen naurussa on myös jotain samaa kuin kaikkien muidenkin nauruissa. Näistä naurun yhteistä piirteistä voimme valita elementtejä, jotka ovat redusoitavissa kirjalliseen muotoon, kuten haha, hehe, hihhihhii jne.

Nauramisen kirjoitettuun muotoon asettelemisessa ei sinänsä ole mitään uutta – esimerkiksi englannissa siitä on näyttöä jo vuodelta 995 (Menzer, 2004). Internetin ja pikaviestintäsovellusten myötä naurun kirjoittamisesta on tullut arkipäivää suurimmalle osalle internetin käyttäjistä ja naurua on alettu ilmaista alati kehittyvillä tavoilla. Onomatopoeettisten hahaha- ja hehehe-ilmaisujen lisäksi naurua ilmaistaan yleisesti lyhentämällä ilmaisu ”laughing out loud” muotoon lol. Tätä blogia kirjoittaessani lol on jo yksi vanhemmista ilmaisuista, jonka semantiikka on pikkuhiljaa alkanut muuttua, ja uusia, korvaavia muotoja keksitään ja leviää jatkuvasti lisää. Käyttöön on otettu myös laaja kirjo hymiöitä ja emojeja, jotta kommunikaatio olisi värikkäämpää ja selkeämpää. Yksi internetkielen ominaisuuksista onkin juuri puheenomaisen kommunikaation tavoittelu (Crystal, 2006).

Mutta entäpä kiinaksi? Onko nauramisen ilmaisun universaaleja piirteitä nähtävissä myös manner-Kiinan internetkielessä? Minkälaista variaatiota naurun ilmaisemiseksi on kehittynyt ja onko vaikkapa kirjoittajan ikä tekijä joka vaikuttaa naurun ilmaisemiseen tietynlaisessa muodossa?

Internet on ”ekosysteemi”, joka mahdollistaa maailmanlaajuisen kommunikaation ja ilmiöiden leviämisen. Kiinan internet on erilainen. Se on suljettu (tai osittain suljettu) ekosysteemi. Jos tekisi mieli mennä YouTubeen tai selailla Twitteriä ja Instagramia, ei se olekaan niin yksinkertaista, koska suurin osa ulkomaalaisista sosiaalisen median alustoista on Kiinassa estetty. Se on luultavasti yksi syy siihen, että esimerkiksi mannerkiinalainen ja taiwanilainen nettikieli ovat kehittyneet eri suuntiin.

Pieni variaatiotutkimus

Nauru on minulle rakas asia. Kyllä, suomalaisenakin voin sanoa, että suorastaan rakastan nauraa! En ole hyvä vitsin kertoja, mutta se onkin sitten toinen tarina ja eri blogiteksti… No, joka tapauksessa, rakkaus nauramiseen johti siihen, että tein pienen variaatiotutkimuksen kiinalaisen internetkielen naurun ilmaisemisen varianteista.

Lähdin tutkimuksessa liikkeelle siitä, että kyselin muutamalta parikymppiseltä kiinalaiselta ystävältäni minkälaisia naurun ilmauksia he käyttävät nettikeskusteluissaan. He listasivat tietenkin onomatopoeettiset 哈哈 (haha),呵呵 (hehe) ja 嘻嘻 (xixi), emojit, sekä kiinalaisen lol:n eli 笑死我了(xiao si wo le, kirj. nauraa kuollakseen). Näiden vanhojen tuttujen lisäksi oli yksi uusi tulokas: xswl – ilmaisun xiao si wo le akronyymi.

Näitä pohjatietoja mielessäni pitäen lähdin rohkeasti seikkailulle internet-viidakkoon, tavoitteenani löytää lisää tietoa. Halusin löytää erilaisia variantteja, niiden käyttömääriä sekä selvittää varianttien käytössä esiintyvää mahdollista ikäjakaumaa. Ensin tarvitsin siis tietoja käytetyimmistä sosiaalisen median alustoista ja käyttäjien ikäjakaumista, jotka löytyivätkin helposti. Tietojen perusteella valitsin kolme alustaa: Weibo, Douyin ja Kuaishou.  Weibon käyttäjät ovat ikäjakaumaltaan vanhimpia.  Etsin jokaiselta alustalta kommenttiketjuja, jotka kommentoivat hauskana pidettyä sisältöä ja keräsin noin sata netti-naurua sisältävää kommenttia kultakin alustalta. Jaoin sitten keräämäni tiedot viiteen kategoriaan: emojit, onomatopoeettiset ilmaisut, 笑死我了variantteineen, ”luovat” ilmaisut sekä latinalaista aakkostoa käyttävät ilmaisut.

Mielenkiintoista oli, että kaikilla alustoilla eniten käytettyjä olivat onomatopoeettiset ilmaisut. Nuoremman ikärakenteen alustoilla (Douyin ja Kuaishou) seuraavaksi eniten oli emojeja ja sen jälkeen kiinalaista lol-ilmaisua. Weibossa asia oli kuitenkin toisin. Siellä onomatopoeettisten ilmaisujen perässä hyvänä kakkosena tulivat ”luovat” ilmaisut, ja vasta sen jälkeen emojit jne. Onko kyse ikärakenteesta? Onko nettikieli köyhdyttämässä nuorempien kieltä – niin kuin usein pelätään. Vai onko mahdollista, että alusta vaikuttaa ilmaisujen valintaan? Weibo on twittermäinen alusta, joka alun perin perustuu kirjalliseen ilmaisuun, toisin kuin kaksi muuta alustaa. Voisiko iän sijaan syynä ollakin esimerkiksi identiteetti ja halu ilmaista luovaa identiteettiä muille käyttäjille?

On siis monta tapaa nauraa kiinaksi netissä, mutta yritämmekö samalla luoda itsellemme tietyn identiteetin? Ja miksi me ylipäänsä nauramme netissä tuhansien tuntemattomien kuullen?

Kirjallisuus:

Crystal, D. (2006). Language and the Internet. New York: Cambridge University Press.

Menzer, M. J. (2004, Jan.). Ælfric’s English ”Grammar”. The Journal of English and Germanic Philology, 106-124.

Pilvi Kraama

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Variaatio Aasian kielissä keväällä 2023.

Ainukertomuksia ja Risto Räppääjiä – kirjastossa tarvitaan kielitaitoa

Tein japanin kielen kandidaatintutkintoon kuuluvan harjoitteluni kesällä 2022 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kirjastossa. Kovin monelle ei varmaankaan tule SKS:sta ensimmäisenä mieleen japanin kieli. Eikä se ollut minunkaan mielessäni, kun harjoittelupaikkaa hain. Tarkoitukseni oli suorittaa SKS:ssa toiseen tutkintooni liittyvä harjoittelu. Sen suunnitteluvaiheessa kuitenkin kysäisin, voisiko työtäni sittenkin painottaa japanin kieleen ja kulttuuriin. Yllätyksekseni kirjastossa innostuttiin ajatuksesta. Selvisi, että kirjastossa on merkittävä kokoelma japaninkielistä kirjallisuutta: kotimaisen kaunokirjallisuuden käännöksiä, japaninkielisiä teoksia suomalaisesta kulttuurista ja kansanperinteestä sekä teoksia japanilaisesta perinteestä ja ainu-perinteestä.

Suomalaisen kaunokirjallisuuden japaninkielisiä käännöksiä SKS:n kirjaston käännöskokoelmassa. Kuva: Pyry Aarnio

Harjoitteluni keskiössä oli kirjaston japaninkielisen aineiston metadatan parantaminen. Tavoitteena oli aineiston saattaminen käytettävään muotoon. Lisäksi minun toivottiin pohtivan, miten kirjaston tulisi toimia vieraita kirjoitusmerkkejä käyttävien kielten kanssa ja esittelevän kirjastolaisille ”vierasmerkkisen” aineiston käsittelyyn liittyviä haasteita. Pääosin harjoitteluni keskittyi japaninkielisten teosten luettelointiin ja asiasanoitukseen sekä aiempien virheiden korjaamiseen. Noin puolet luetteloimistani teoksista oli jäänyt aiemmin luetteloimatta myös muissa suomalaisissa kirjastoissa.

SKS:n kirjasto käyttää Helsingin yliopiston Helka-järjestelmää, joka on linkitetty kansalliseen Finna-järjestelmään. Helkasta tiedot viedään eli kirjastolaisen sanoin ”kontribuoidaan” kansalliseen Melinda-kirjastotietokantaan, jossa ne ovat avoimena datana kaikkien kirjastojen hyödynnettävissä. Kaikki järjestelmät käyttävät kansainvälistä kuvailustandardia Marc21, joka on rikastettu linkitetyn datan RDA-standardien mukaisesti. Koska kyseessä ovat kansainväliset standardit on kansallisesti tuotettu tieto myös kansainvälisesti yhteensopivaa.

Kirjaston kuvailutyöhön liittyy myös kuvailukäsitteistön ylläpitäminen. Finto YSO/ALLSO eli yleinen suomalainen ontologia tai allmänn svensk ontologi on Melinda-kirjastojen yhteistyössä tuottama ontologia, jonka avulla standardoidaan asiasanakuvailua. Koska kirjastoissa käytetään YSOa ja ALLSOa aineiston luokitteluun, on se myös tiedonhaun tärkeimpiä työkaluja, minkä opin vasta tehtyäni asiasanoitusta. SKS:n kirjastossa työskentely kehittikin huomattavasti ymmärrystäni tiedonhausta.

Hyödynsin harjoittelussa ammattitaitoani hyvin laajasti. Jatkuvassa käytössä olivat kielitaito ja kirjallisuuden tuntemus. Harjoittelun aikana kielitaitoni myös kehittyi hurjasti, sillä japaninkielisten teosten luettelointi edellytti myös japaninkielisten tekstien lukemista ja kääntämistä. Luetteloinnissa keskeistä oli tiettyjen tietojen löytäminen, alkuteosten tunnistaminen ja nimekkeiden ja tekijöiden nimien Hepburn-järjestelmän mukaisen siirtokirjoituksen tuottaminen. Asiasanoitus puolestaan vaati myös teosten sisällön kääntämistä. Asiasanoituksessa hyödynsin myös kansanperinteen tuntemustani ja tietämystäni ainun kielestä. Ainunkielisen aineiston tunnistamisesta olikin huomattavasti apua. Myös tuntemus kotimaisen kirjallisuuden kaanonista ja genreistä auttoi käännöskirjallisuuden trendien havainnoimisessa. Kiinnitin esimerkiksi huomiota siihen, että valtaosa käännöksistä oli lastenkirjallisuutta. Toisaalta genrenä satu nousi esiin huomattavan merkityksellisenä. Esimerkiksi Tove Janssonin teokset, Tatu ja Patu -kirjasarja, Risto Räppääjä -kirjasarja, Irmelin Sandman Liliuksen saturomaanit ja Leena Krohnin romaanit hallitsivat aineistoa. Sen sijaan Suomessa ja länsimaissa arvostetut 1900- ja 2000-luvun realistiset kirjailijat kuten Sofi Oksanen, Pajtim Statovci ja Arto Paasilinna eivät vaikuttaneet kiinnostavan japanilaista yleisöä.

Kun käsittelin teoksia, jotka olivat aiemmin jääneet luetteloimatta, täytyi koko prosessi tehdä itse. Tämä vaati huomattavaa tarkkuutta, sillä pienetkin virheet tuottavat virheellisiä tietueita, jotka eivät ole hakukoneen saavutettavissa. Uusien tietueiden luominen on erityisen merkittävää, sillä myös toiset suomalaiset kirjastot voivat hyödyntää niitä. Osa teoksista voi hyvinkin olla jonkin toisen kirjaston luetteloimattomissa kirjoissa odottamassa valmista metadataa. Toisaalta myös jo aiemmin valmiissa tietueissa oli paljon muokattavaa. Usein tietoja oli merkitty virheellisesti tai puutteellisesti.

Työni lopputulos jää ensisijaisesti SKS:n kirjaston käyttöön. Toissijaisesti työni tulokset jäävät Helkaan, Finnaan ja Melindaan, joista muut kansalliset ja ulkomaalaiset kirjastot voivat hyödyntää niitä. Erityisen merkityksellistä luetteloinnissani oli se, että korjasin useita tietueita, jotka kuuluivat Suomen kansallisbibliografia Fennicaan. Näin harjoitteluni myös tarkensi kansallisbibliografisia tietoja. Merkityksellisenä pidän myös kirjastossa pitämääni koulutusta, jonka perusteella ideoitiin uusia toimintatapoja ”vierasmerkkisten” teosten luettelointiin. Koulutukseni keskiössä oli japaninkielinen aineisto, mutta useita huomioitani voidaan soveltaa myös muihin kieliin. Painotin kieliammattitaidon merkitystä. Koulutuksen jälkeen huomasin kirjastolaisten asenteen muuttuneen. Olin onnistunut vakuuttamaan kirjaston siitä, että kielitaito on luetteloinnissa merkityksellistä.

Kuva: Gary Wornell 2019, SKS

Harjoittelun kautta sain kontakteja minua kiinnostavan organisaation sisältä. Työ innosti kääntämiseen ja käännöstutkimukseen tutustumiseen ja osoitti, että erikoistumiselleni on tarvetta monella alalla. Koska sain kuulla organisaation tulevista visioista ja hankkeista, pääsin myös perehtymään syvällisemmin kirjallisuuden ja kulttuurintutkimuksen trendeihin, joissa selvästi korostuvat kansainvälisyys, ylirajaisuus ja monikielisyys. Näin harjoittelu vahvisti, että minun kannattaa edelleen kehittää kielitaidon erityisosaamistani.

Pyry Aarnio

Nordic Asia Podcast

Nordic Asia Podcast on muutamien pohjoismaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten (mm. Turun, Kööpenhaminan, Oslon ja Helsingin yliopiston) yhteishanke. Se luotiin vuonna 2020 korona-aikana, ja yli kaksi vuotta myöhemmin sillä on hämmästyttävä määrä latauksia – eikä yleisö sijaitse vain Pohjoismaissa. Meillä on valtava määrä kuulijoita kaikkialta maailmasta.

Joskus ihmiset ajattelevat, että podcastit voivat johtaa monologiseen keskusteluun koska yleisö ei voi puhua ja jakaa näkemyksiään. Olen yrittänyt ratkaista tätä haastetta integroimalla podcasteja opetukseeni Helsingin yliopistossa. Mielestäni Nordic Asia Podcast -jaksot ovat erittäin hyödyllistä oppimateriaalia, sillä jokainen jakso kestää noin 30 minuuttia. Se on sopiva pituus opiskelijoille kuunnella ja keskittyä, mutta ei nukahtaa. Jos jakso olisi liian pitkä, uskon, kuten tutkimukset ovat osoittaneet, että aivomme alkaisivat tuntua väsyneiltä ja menettäisimme keskittymiskykymme. Lisäksi kaikissa Nordic Asia Podcastin jaksoissa on transkriptio. Tämä voi auttaa opiskelijoita, jotka haluavat tarkistaa tietoja, joita he eivät ymmärtäneet jaksoja kuunnellessaan.

Joillakin järjestämilläni hybridikursseilla olen pyytänyt strategisesti opiskelijoita kuuntelemaan tekemiäni podcast-jaksoja ja yhdistämään ne sitten varsinaiseen luentoon, vierailuluentoon, lukutehtävään tai tietokilpailuun tai näiden muotojen yhdistelmään.

Minulla oli Nordic Asia Podcastissa esimerkiksi jakso, jossa puhuttiin kiinalaisen tennistähden skandaalista, jossa hän sanoi korkean tason kiinalaisen virkamiehen ahdistelleen häntä seksuaalisesti. Se on jakso, jossa puhutaan kuumasta ja ajankohtaisesta aiheesta Kiinassa. Aion sisällyttää sen tulevaan luentooni Kiinan naisliikkeestä. Kollegani Dusica Ristivojevic on äskettäin kirjoittanut artikkelin Me Too -liikkeestä Kiinassa. Hän oli myös päähaastateltavana tässä Nordic Asia Podcast -jaksossa. Pyytämällä opiskelijoita lukemaan ajankohtaisen akateemisen artikkelin ja kuuntelemaan jakson voimme herättää hyvää keskustelua naisten oikeuksista ja liikkeestä Kiinassa.

Kuuntele Nordic Asia Podcastia täällä:

https://newbooksnetwork.com/category/academic-partners/nordic-asia-podcast

 

Julie Yu-Wen Chen

Kiinan tutkimuksen professori, Helsingin yliopisto