Japanilaiseen uuteenvuoteen nivoutuu paljon erilaisia tapoja ja uskomuksia. Japanilaiseen kirjallisuuteen ja kansanuskoon erikoistunut yliopistonlehtori Yūko Matsuyama Chūkyōn-yliopistosta luennoi aiheesta maaliskuussa 2024 Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston järjestämässä seminaarissa Japanilaisia kertomuksia ruoasta. Tämä teksti on mukailtu käännös hänen kirjoittamastaan luentotiivistelmästä.  (Johdanto: Minna Lehmuskoski.)

Uusivuosi

Yūko Matsuyama luennoimassa Kansalliskirjastolla 13.3.2024. @ Ria Iikkanen

Japanissa jokapäiväistä elämää on tapana kuvata termillä ke ’arki’, josta erityiset juhlat ja tilaisuudet erotetaan termillä hare ’pyhä’. Uusivuosi on vuoden juhlista ja pyhistä merkityksellisin. Siitä puhuttaessa viitataan koko tammikuuhun ja kaikkiin vuodenvaihteen juhlallisuuksiin. Vuodenvaihteen ylittämistä ja sen oikeaoppista juhlistamista pidetään tärkeänä, koska uudenvuoden ajatellaan lisäävän ihmisen elinvoimaa. Ajatus juontaa juurensa vanhaan tapaan laskea ihmisen ikää. Siinä ihmisten katsottiin olevan yksivuotiaita jo syntyessään ja jokaisen ikään lisättiin vuosi uutenavuotena. Vuodenvaihteeseen yhdistyikin mielikuva ihmiskehon ja mielen uudistumisesta.

Kotona järjestettävien uudenvuoden juhlallisuuksien tarkoitus on toivottaa tervetulleeksi vuoden jumala Toshigami. Juhlan valmistelu aloitetaan jo joulukuun alussa, jolloin uuteenvuoteen valmistaudutaan siivoamalla asuintilat perusteellisesti ja käymällä uudenvuoden ostoksilla. Kotien sisäänkäyntien reunukset koristellaan kadomatsu männynoksakoristeilla ja pylväät shimenawa köysikoristeilla. Koristelemalla kodista tehdään paikka, jossa Toshigami voi vierailla. Lisäksi kahdesta erikokoisesta mochista kasattu kagamimochi eli peilimochi asetetaan Toshigamia varten tarjolle näkyvälle paikalle kuten kotialttarin eteen, olohuoneeseen tai eteiseen.

Uudenvuodenaatolla on tärkeä asema vuodenvaihteen juhlallisuuksissa. Vuoden vaihduttua temppeleiden kelloja soitetaan 108 kertaa, minkä jälkeen japanilaiset lähtevät vuoden ensimmäiselle temppeli- ja pyhäkkövierailulle. Temppeleissä ja pyhäköissä monet selvittävät tulevan vuoden onneaan omikuji-ennustuksilla. Vuoden ensimmäisenä päivänä perheet ja sukulaiset myös kokoontuvat yhteen ja lapsille annetaan uudenvuodenrahalahja eli otoshidama.

Ruoka

Vuonna 2013 japanilainen ruoka eli “washoku” hyväksyttiin osaksi Unescon aineetonta kulttuuriperintöä. Kuten Unescon tunnustukseen on kirjoitettu, voidaan uuttavuotta pitää japanilaisen kulttuurin ja ruoan välisen suhteen ymmärtämiselle tärkeänä tapahtumana. Uudenvuoden juhlaruoka eli osechiryōri on sekä uhrilahja uudenvuoden jumalalle että perheen ja jumalan yhteinen ateria.

Osechiruoista jokainen symboloi erilaisia toiveita ja ne valmistetaan aineksista, joiden ajatellaan tuottavan onnea. Ruoissa suositaan väriltään punaisia ja valkoisia aineksia, jotka ovat peräisin vuorilta ja mereltä. Näitä ovat niin maan alta löytyvät juurikasvit kuin kokonaisina tarjoillut kalat ja äyriäisetkin. Erilaisilla ruokalajeilla toivotaan esimerkiksi hyvää satoa, terveyttä tai hedelmällisyyttä.

Uudenvuoden ja ”mäntykoristeiden” aika päättyy ”ihmisten päivän juhlan” ja kuukalenterin mukaisen ”pikku-uudenvuoden” jälkeen. Uusivuosi huipentuu siihen, kun kovettunut kagamimochi murretaan ja uudenvuodenkoristeet poltetaan kokkona.

Uusivuosi on ollut tärkeä tilaisuus siirtää perheen tapoja sukupolvelta toiselle, minkä vuoksi sitä on vaalittu tähän päivään asti, vaikka aikojen saatossa tapoja onkin mukautettu kuhunkin aikakauteen sopiviksi.

Kansankertomukset

Lapsille kerrottujen kansantarinoiden joukosta monet käsittelevät uudenvuodenajalle ominaisia asioita. Kertomuksilla onkin jaettu tietoa ympäröivästä maailmasta. Esimerkiksi tarina kahdentoista horoskooppimerkin alkuperästä opettaa Kiinasta peräisin olevan tavan jakaa kalenterivuosi 12 kuukauteen. Tarinassa jokaiselle kuukaudelle määräytyy eläinhahmo tammikuusta alkaen: rotta, härkä, tiikeri, jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, lammas, apina, kukko, koira ja sika. Kertomus selittää arkitietouden asioita horoskooppimerkkien avulla ja sen, miksi kissat jahtaavat rottia. Tarinan mukaan rotta huijasi kissaa kertoen sille väärän päivän käydä tervehtimässä jumalia, minkä vuoksi kissa jäi pois horoskoopin eläinhahmoista. Siksi kissat jahtaavat rottia.

Uudenvuoden kertomuksista välittyy myös ajatus siitä, että hyvät teot johtavat hyvään onneen. Tarinat kertovat usein ihmisistä, jotka uutena vuotena hyviä tekoja tehtyään saavat palkaksi hyvän onnen siunauksen jumalilta, Buddhalta ja pyhiltä olennoilta.  Jumalilta saamallaan avulla tarinoiden perheet pystyvät toivottamaan uuden vuoden tervetulleeksi koteihinsa. Kertomusten kuvaama uudenvuoden merkitys kuten myös ajatus siitä, että uudenvuodenyö on pyhää aikaa, jolloin jumaluudet kulkevat, tunnetaan Japanissa laajalti. Uudenvuodenjuhlan merkitys ja tarkoitus toivoa perheelle onnea tulevaan vuoteen näkyykin sekä kansankertomuksissa että uudenvuoden ruokakulttuurissa.

Japanin suurimman saaren Honshun keskiosassa Noton niemimaan alueella 1.1.2024 tapahtunut maanjäristys (能登半島地震, The 2024 Noto Peninsula Earthquake) oli traaginen luonnonkatastrofi. Onnettomuus sattui päivänä, jonka piti olla perheiden onnenpäivä. Toivon, että menehtyneet saavat rauhan ja tuhoalueet palautuvat mahdollisimman pian.

Lähteet:

Matsuyama, Yūko. 2024. Uusivuosi, ruoka ja kansankertomukset. Luentodiat 13.3.2024 Japanilaisia kertomuksia ruuasta seminaari. Diojen käännös: Aleksi Järvelä.

Kirjoitus: Yūko Matsuyama (松山 由布子)

Käännös: Minna Lehmuskoski

Editointi: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen ja Anni Lehtonen

Seminaarikoordinaattorit: Rie Fuse (布施 倫英) ja Yuki Hata (畑 有紀)

Moderniin japanilaiseen kirjallisuuteen vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet sekä kirjailijat että muut ajattelijat, jotka ovat aikojen saatossa muokanneet japanilaiselle kirjallisuudelle ominaista kerrontaa ja symboliikkaa. Moderniin japanilaiseen kirjallisuuteen erikoistunut apulaisprofessori Dámaso Ferreiro Posse, Hiroshiman yliopistosta, esitteli aihetta maaliskuussa 2024 Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston järjestämässä Japanilaisia kertomuksia ruoasta seminaarissa. Tämä artikkeli on käännös luennoitsijan kirjoittamasta luentotiivistelmästä.      (Johdanto: Minna Lehmuskoski.)

Japanilaisessa kulttuurissa ja kirjallisuudessa ruoalla on merkittävä rooli, mutta sen merkitys on muuttunut aikakausien saatossa. Merkittävin paradigman eli ajattelutavan muutos tapahtui Edo-, Meiji- ja Taisho-kausien aikaan. Tämä teksti käsittelee ruoan symbolista merkitystä japanilaisessa modernissa kirjallisuudessa sen perusmerkityksen ’ravinto’ ohella keskittyen Ryūnosuke Akutagawan, Yukio Mishiman ja Jun’ichirō Tanizakin teoksiin.

@Ria Iikkanen

Akutagawan 『新潮』Shinchō-lehdessä vuonna 1919 julkaistu teos「蜜柑」Mikan ‘mandariini’ edustaa symbolismia. Teoksessa miespäähenkilön asenne nuorta tyttöä kohtaan muuttuu, kun tämä hyvästelee pikkuveljensä heittämällä heille mandariineja. Mandariinit voidaan nähdä kerronnan käännekohtana, koska ilman niitä tunteiden muutosta ei tapahtuisi. Toisin sanoen teoksessa mandariinien merkitys ylittää yleisen ruoka-käsitteen rajat. Ne toimivat tilaa, kehoa ja moraalia muokaten ja niihin vaikuttaen – siis symbolina.

Ruokaa käsitellään symbolina myös Yukio Mishiman puheen pohjalta kirjoitetussa ”Gastronomia ja kirjallisuus” esseessä. Essee julkaistiin『婦人公論』Fujin kōron-lehdessä vuonna 1958. Koska teksti on kirjoitettu puheen transkriptiosta, se on sisällöltään epäjohdonmukaista ja paikoittain vaikeaselkoista. Esseessä käy ilmi Mishiman näkemys, että japanilaisessa kirjallisuudessa esitetyn ruoan merkitys voidaan käsittää joko kirjailijan ja teoksen näkökulmasta tai yhteiskunnallisista ja historiallisista lähtökohdista. Lisäksi essee nostaa esille sodan, eliittiluokan ja kirjallisuuden sekä analysoi näiden suhdetta.

Mishima tuo esiin kirjoittajien yhteiskunnallisen aseman ongelmakohdat sota-aikana. Hänen mukaansa japanilaista kirjallisuutta ei voida erottaa juhlaillallisten kulttuurista,「宴の文化」utage no bunka. Tätä hän perustelee sillä, että monet japanilaiset mestariteokset on luotu illallisissa. Näin ollen kirjailijoiden ei pidä välittää nälänhädänkään aikoina tavallisen kansan oloista, vaan heidän tulee juhlia ja jatkaa kirjoittamista. Esimerkki tällaisesta teoksesta on Jun’ichirō Tanizakin toisen maailmansodan aikana kirjoittama「細雪」Sasameyuki suomennettu nimellä Makiokan sisarukset (suom. Kai Nieminen, Tammi 1991).

Puheessaan Mishima siteeraa useita Tanizakin teoksia ja käsittelee ruokaa symbolina. Hän pitää ihmiskehon ruokana esittämistä japanilaisen modernin kirjallisuuden ominaispiirteenä. Teoksissa keho on ruoka, jota voi nauttia. Tällä ei viitata kannibalismiin, vaan toisen ihmisen kehon käyttöön ja siitä nauttimiseen esimerkiksi seksin aikana. Tähän seksuaalisuuteen liittyvät myös Mishiman ajatukset rauhasta ja konfliktista. Mishiman mukaan länsimaalaisessa kirjallisuudessa konflikti on vahvemmin läsnä, koska teokset luodaan henkilökohtaisten ristiriitojen pohjalta. Japanilainen kirjallisuus puolestaan on pohjimmiltaan rauhanomaista, koska teokset saavat alkunsa juhlissa.

Dámaso Ferreiro Posse Kansalliskirjastolla 11.3.2024. @Ria Iikkanen

Mishiman mielestä rauhan kirjallisuutta parhaiten edustaa Tanizakin ensimmäinen pienoisnovelli「刺青」Shisei ’tatuoija’, joka julkaistiin 『新思潮』Shinshichō-lehdessä vuonna 1910. Teoksessa on nähtävissä monia Tanizakin tuotannolle ominaisia aiheita, kuten erotiikka, fetissit ja masokismi. Teoksen päähenkilö Seikichi on entinen ukiyoe-taiteilija, joka miehiä tatuoidessaan saa tyydytystä kivun aiheuttamisesta heille. Seikichin haave naisen tatuoimisesta toteutuu, kun hän eräänä päivänä löytää malliksi suostuvan kuulasihoisen unelmiensa naisen. Hän tatuoi suuren hämähäkkikuvion nukutetun naisen selkään. Teoksessa ihmiskehosta nauttiminen saa seksuaalisen sävyn. Tämän nautinnon lisäksi ruokaan liittyvä symboliikka näkyy myös siinä, miten teoksessa miehiin viitataan sanalla ”lannoite”, jolloin miehistä tehdään ravintoa.

Ruoka ja siihen liittyvä symboliikka voidaan nähdä osana modernia japanilaista kirjallisuutta. Tämä esitystapa eroaa aikaisemmista japanilaisista teoksista. Esimerkkiteokset osoittivat, että ruokaan liittyy monenlaisia muitakin käsityksiä kuin ruoka ravintona, jolloin sitä ei voi enää pitää vain pureskeltavana ja nieltävänä asiana.

Kirjoitus: Dámaso Ferreiro Posse (フェレイロ ・ポッセ、ダマソ)

Käännös: Minna Lehmuskoski

Editointi: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen ja Anni Lehtonen

Seminaarikoordinaattorit: Rie Fuse (布施 倫英) ja Yuki Hata (畑 有紀)

Osa 1: Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarin aarteita

Tervetuloa tutustumaan Kirjallisuuden maku – Ruoka japanilaisessa kirjallisuudessa -verkkonäyttelyyn! Näyttely on jatkoa Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarille ja se on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston kanssa. Osa näyttelyn aineistosta on seminaarissa käsiteltyjä materiaaleja. Näyttely koostuu kolmesta osasta, jotka vievät makumatkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin pariin.

Seminaarissa esillä ollut näyttely Suomen kansalliskirjastossa. Vierailijoilla oli mahdollisuus koskettaa ja tarkastella esineistöä lähietäisyydeltä. Kuva: Ria Iikkanen

Näyttelyn ensimmäisessä osassa pääsemme tutustumaan tarkemmin Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarissa esiteltyihin esineisiin sekä kirjoihin. Ensimmäisessä osassa palaamme seminaarin luentojen aiheisiin. Näyttelyyn tutustumisen helpottamiseksi kuvien esineet on numeroitu.

Seminaaripäivä 1: Japanese Literature and Food: war, bodies, and elitism   Prof. Damaso Ferreiro Posse（ダマソ・フェレイロ ポッセ）, Hiroshiman yliopisto

Jun’ichiro Tanizakin teos Shisei (vas.), Ryūnosuke Akutagawan teos Mikan (oik.). Kuva: Ria Iikkanen

Jun’ichiro Tanizakin kirjoittama ja Yogisyan kuvittama romaani 「刺青」Shisei (The Tattooer, 2022, alkuperäisteos vuodelta 1910) [1] on kuvaus tunnetusta ja taitavasta nuoresta tatuoijasta, joka saa mielihyvää aiheuttaessaan kipua muille miehille. Mutta tatuoidessaan ensikertaa naista, tunteekin hän itse tuskaa aivan kuin nainen söisi hänet elävältä.

Ryūnosuke Akutagawan kirjoittama ja Gemin kuvittama teos 「蜜柑」Mikan, (The Tangerines, 2022, alkuperäisteos vuodelta 1919) [2] tarkastelee luokkaeroja ja ennakkoluuloja junassa matkustavan yläluokkaisen miehen näkökulmasta. Miehen vaunuun erehtyy alempiluokkainen nuori tyttö, jonka läsnäolo ärsyttää miestä, kunnes tyttö heittää mandariininsa junan ikkunasta nuorille alempiluokkaisille miehille. Teko muuttaa miehen asennoitumisen tyttöön.

Seminaaripäivä 2: Tarinoiden Sake-hahmo: alkoholin personifikaatio varhaismodernissa japanilaisessa kirjallisuudessa   Prof. Yuki Hata（畑 有紀）, Niigatan yliopisto

Lajitelma sakeen liittyviä esineitä. Kuva: Ria Iikkanen

Edo-kaudella japanilaisen riisiviinin eli saken valmistamiseen ja nauttimiseen käytettiin monenlaisia välineitä. Esimerkiksi sakea kuljetettiin Komodaru-tynnyreissä [3]. Alkuperäiset tynnyrit olivat tilavuudeltaan noin 72 litraisia. Kuvan koristetynnyri on 900 millilitraa. Pakkauksen teksti 「芬蘭」tarkoittaa Suomea. Alkoholin myyjältä sake ostettiin ja kuljetettiin kotiin Kayoidokkurissa [7].

Edo-kaudelta lähtien sakea juotiin lämmitettynä. Se lämmitettiin vesihauteessa Chirorin [5] avulla. Sakea mitattiin ja nautittiin masu-astialla [4]. Erityistilaisuuksissa kuten uutenavuotena ja hääjuhlissa sakea juotiin Sakazukista [6].

Shōko Miyazakin kirjoittama ja Kiyoyuki Shiramatsun kuvittama lapsille suunnattu kuvakirja「日本酒ができるまで」Nihonshu ga dekiru made (2022) [8] esittelee riisistä valmistettavien elintarvikkeiden kuten japanilaisen riisiviinin valmistusta.

Myös ruuasta tuli Edo-kaudella merkityksellinen osa kulttuuria. Esimerkiksi Edo-kauden alkupuolella julkaistu 「料理献立集」Ryōrikondateshū (1671) [9] on tarkoitettu aterioiden suunnitteluun. Selaite teosta tällä.

Ryōrikondateshūn [9] sisältöä. Kuva: Ria Iikkanen

Seminaaripäivä 3: Uusi vuosi, ruoka ja kansankertomukset   Prof. Yuko Matsuyama（松山 由布子）, Chukyon yliopisto

Japanilaiseen uuteenvuoteen liittyy paljon merkityksellisiä perinteitä ja koristeita. Esimerkiksi portinpieliin ja talojen sisään asetetaan bambukoriste Kadomatsu [10]. Shimenawa [11] puolestaan ripustetaan oveen tai shinto-alttarille. Kuvan shimenawat kuvastavat lohikäärmettä (vas.) ja kurkea (oik).

Uudenvuoden koristeita. Kuva: Ria Iikkanen

Uudenvuoden koristeita (vas.) ja muita esineitä (oik.).Kuva: Ria Iikkanen

Muita koristeita ovat muun muassa lohikäärmepatsas [12], joka juhlistaa lohikäärmeenvuotta 2024, ja kagamimochi eli peilimochi [13], joka voidaan valmistaa itse tai ostaa kaupasta. Kagamimochi on ”uhrilahja” vuodenvaihteen Toshigami-jumalalle.

Uudenvuoden kunniaksi vanhemmat ja sukulaiset antavat läheisille lapsille rahaa. Se piilotetaan otoshidama-kuoreen [14].

Aya Watanaben lapsille suunnatussa kuvakirjassa 「おせちいっかのおしょうがつ」Osechi ikka no oshōgatsu (2023) [15] tutustutaan uudenvuoden perinteisiin jūbakossa, eli osechiruokien tarjoiluastiassa, asuvan osechi perheen kanssa. Personifioitujen uudenvuoden herkkujen matkassa tutustutaan uudenvuodenruokien alkuperään.

Uudenvuoden astioita. Kuva: Ria Iikkanen

Osechiryōri -ruokia tarjoillaan monikerroksisesta lakatusta ruokalaatikosta Jūbakosta [16]. Juhlallisten iwaibashiksi [17] kutsuttujen syömäpuikkojen molemmat päät ovat kapeat. Uudenvuoden keittoruokia nautitaan kannellisesta shiruwanista [18].

Syömäpuikkoja sekä pelisetti. Kuva: Ria Iikkanen

Uutenavuotena pelataan myös perinteistä hakoita-mailapeliä [19], joka muistuttaa sulkapalloa. Lisäksi pyöritetään japanilaisia koma-hyrriä [20].

Koma-hyrriä. Kuva: Ria Iikkanen

Erityskiitos seminaarin koordinaattori Yuki Hatalle sekä seminaarin että näyttelyn mahdollistamisesta. Kiitos myös kaikille seminaarin vieraileville luennoitsijoille kattavan ja mielenkiintoisen esineistön tarjoamisesta.

Tässä osassa käsitellyistä kirjoista Mikan, Shisei, Nihonshu ga dekiru made ja O-sechi ikka no o-shōgatsu lahjoitettiin Kansalliskirjastolle, jossa teoksiin voi pian tutustua.

Kuvat: Ria Iikkanen

Kirjoittaja: Anni Lehtonen

Seminaarin koordinaattorit: Rie Fuse（布施 倫英）, Yuki Hata（畑 有紀）

Luennoitsijat: Yuki Hata, Yuko Matsuyama, Damaso Ferreiro Posse

Projektiavustajat: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen, Minna Lehmuskoski, Anni Lehtonen

Osa 2: Bababāchanin kokkikoulu

Tervetuloa tutustumaan Kirjallisuuden maku – Ruoka japanilaisessa kirjallisuudessa -verkkonäyttelyyn! Näyttely on jatkoa Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarille ja se on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston kanssa. Osa näyttelyn aineistosta on seminaarissa käsiteltyjä materiaaleja. Näyttely koostuu kolmesta osasta, jotka vievät makumatkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin pariin.

Näyttelyn toisessa osassa tutustumme japanilaisiin ruokateemaisiin lastenkirjoihin. Osa vie japanilaisille tutun Bababāchan-kirjasarjan mukana leikkisälle ruokamatkalle. Koska esiteltävät teokset ovat kuvakirjoja, on teksti kirjoitettu lapsenmielisesti.

Vasemmalta oikealle: Mochien valmistus, Höyrytetty pulla ja Jääjuhla. Kuva: Ria Iikkanen

Wakiko Satōn (さとう・わきこ) ja Shino Sasakin (佐々木・志乃) Bababāchan-kirjasarja koostuu 19 kuvakirjasta, joista kuudessa teemana on ruoanlaitto. Sarjan päähenkilö Bababāchan on tomera ja hiukan ilkikurinen täti, jonka elämänmyönteisyyttä eivät pikkuasiat häiritse. Ongelmia kohdatessa hän ei jää nurkkaan itkeskelemään vaan tarttuu reippaasti toimeen ja yrittää uudestaan. Haasteista selviydytään Bababāchanin rempseyden ja hyvien kaverien avulla.

Bababāchan-teokset opettavat tekemisen ja kokeilemisen iloa sekä sen, ettei lopputuloksen tarvitse olla täydellinen ollakseen onnistunut. Ruuanlaittokin on hauskempaa, kun sitä ei ota liian vakavasti. Niinpä lapset saavat keittiössäkin käyttää mielikuvitustaan vapaasti, mikä myös näkyy tuotoksissa. Vaikka yllätyksiltä ei vältytä, saadaan joka kerta aikaan uusia, omatekoisia ja omalaatuisia makuja.

Kirjasarja on suunnattu yli kolmevuotiaille, mutta teokset tarjoavat hauskaa lukemista vanhemmillekin lukijoille. Tarinan lomassa on myös helppoja reseptejä, joita voi kokeilla eri-ikäisten lasten kanssa. Reseptien kuvat havainnollistavat ohjeita, joten pienempienkin kokkien on helppo seurata niitä.

Teoksessa ばばばあちゃんの おもちつき Bababāchanin mochien valmistus (1998) kääritään hihat ja ruvetaan mochien valmistukseen. Bababāchanin kanssa siihen ei edes tarvita erikoisvälineitä vaan keittiöstä löytyvät kulho ja survin riittävät hyvin. Ei muuta kuin tarmokkaasti riisiä nuijimaan!

Ahkeran uurastuksen tuloksena valmistuu koristetarkoitukseen käytettäviä juhlamocheja ja syötäväksi tarkoitettuja tavallisia arkimocheja. Niiden lisäksi kekseliäät lapset koristelevat mitä omaperäisempiä yllätysmocheja.

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5584130?sid=3394449286

Kirjassa ばばばあちゃんの なぞなぞりょうりえほん むしぱんのまき Bababāchanin mysteerikeittokirja: höyrytetty pulla (2004) kokeillaan Bababāchanin ohjeistuksella höyrytetyn pullan tekoa. Tekemisenriemua lisää myös Bababāchanin kehittelemien arvoitusten ratkaiseminen leipomispuuhien lomassa.

Erikoiseen pullataikinaan löytävät tiensä niin erilaiset hedelmät kuin marjatkin, mutta suomalaisista pullista poiketen kirjassa valmistetaan myös mison, mochin ja siiderin makuisia pullia. Kirja inspiroi testaamaan, minkä makuisia nämä arvoitusten innoittamina valmistetut erikoispullat mahtavatkaan olla.

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5584128?sid=3394449286

Kaikkihan sen tietävät, että paahtavan kuuman kesäpäivän täydentää parhaiten jääkylmä jälkkäri! Niin tietää myös Bababāchan, joka kirjassaばばばあちゃんの アイス・パーティ Bababāchanin jääjuhla (1998) järjestää lasten kanssa riemukkaan jääjuhlan. Vaikka valmisteluvaiheessa kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan, vaikeudet unohtuvat, kun pöytä lopulta notkuu herkuista.

Puutarhapöydälle katetaan vadeittain jäädytettyjä hedelmiä, eri makuisia jääpalamuoteissa valmistettuja jääkarkkeja ja piristävää yrttijäätä. Huurteisten herkkujen naposteleminen viilentää mukavasti ja auttaa pitämään pään kylmänä.

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5584131?sid=3394449286

Tässä osassa käsitellyt teokset kuuluvat Suomen kansalliskirjaston Brummeriana-kokoelmaan, joka sisältää mittavan määrän erikielisiä lasten- ja nuortenkirjoja. Kansalliskirjastosta löytyy myös muita japaninkielistä kirjallisuutta sisältäviä kokoelmia, kuten Japonica-kokoelma ja buddhalainen kokoelma.

Suuri kiitos toisen osan materiaaleista Suomen kansalliskirjastolle sekä erityisesti kirjastosihteeri Pauliina Vuoriselle, joka auttoi teosten valinnassa ja antoi arvokasta palautetta näyttelyn suunnittelussa.

Lisää japaninkielistä luettavaa löydät näistä kokoelmista:

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/kokoelmat/brummeriana

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/kokoelmat/japonica

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/kokoelmat/buddhalainen-kokoelma

https://www.eajrs.net/japanese-special-collections-catalogued-finna-search-service

Kirjoittajat: Pia Aizawa ja Anni Lehtonen

Projektikoordinaattorit: Rie Fuse（布施 倫英）, Yuki Hata（畑 有紀）

Projektiavustajat: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen, Minna Lehmuskoski, Anni Lehtonen

Osa 3: Tee ja uusi nainen Noriko Morishitan romaanissa Tyttö ja teeseremonia

Tervetuloa tutustumaan Kirjallisuuden maku – Ruoka japanilaisessa kirjallisuudessa -verkkonäyttelyyn! Näyttely on jatkoa Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarille ja se on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston kanssa. Osa näyttelyn aineistosta on seminaarissa käsiteltyjä materiaaleja. Näyttely koostuu kolmesta osasta, jotka vievät makumatkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin pariin.

Näyttelyn kolmannessa ja viimeisessä osassa tutustutaan Noriko Morishitan teokseen Tyttö ja teeseremonia Pyry Aarnion analyysin matkassa.

Kuva: Pyry Aarnio

”Mikä on teeihminen?”

”Sillä tarkoitetaan jotakuta, joka harjoittaa teeseremoniaa.” (Tyttö ja teeseremonia, 19)

Noriko Morishitan omaelämäkerrallinen esseeteos Tyttö ja teeseremonia – 15 oppituntia japanilaisesta teeseremoniasta (2019) kuvaa Noriko-nimisen kertojapäähenkilön identiteetin muodostumisen prosessia nuoresta naisesta 1970–2000-luvun japanilaisessa yhteiskunnassa. Teos seuraa Norikon matkaa japanilaisen teeseremonian saloihin. Japanilaisessa teeseremoniassa pulveroitu vihreä tee eli matcha valmistetaan ja nautitaan perinteisiä välineitä hyödyntäen temaeksi kutsutulla valmistustavalla. Sukupolvien traditiot kuten japanilainen vieraiden kunnioittaminen ovat muovanneet temaen sen nykyiseen muotoon, jossa teen valmistuksen lisäksi tilanne, välineet ja ympäristö sekä vuodenaika vaikuttavat seremonian sisältöön. Jäykästä estetiikastaan huolimatta teeseremonia tarjoaa Norikolle vapautuksen modernisoituvassa Japanissa vaikuttavista naisen asemaa rajoittavista arvoista. Senseinsä ja temaen avustuksella Noriko vapautuu häneen kohdistuneista odotuksista ja löytää oman paikkansa japanilaisessa yhteiskunnassa.

Teoksen alussa teeseremonia kuvataan tunkkaisena, japanilaisena, keski-ikäisten ja keskiluokkaisten tätien ylläpitämänä menneen maailman traditiona, joka ei sovi nuoren naisen elämään. Noriko, jota kiinnostaisi flamenco ja italian kielen opiskelu, aloittaa kuitenkin teeharrastuksen kahvitellakseen teeharjoitusten jälkeen serkkunsa kanssa. Tee ja japanilainen kulttuuri asetetaan näin länsimaisen kulttuurin, nuoruuden ja modernin elämän vastakohdaksi. Tee ja perinteinen japanilaisuus kuuluvat historiaan kun länsimainen moderni maailma taas vastaa nykyhetken nuoren toiveisiin.

Tämä vastakohtaisuus kärjistyy Norikon ammatillisissa pyrkimyksissä. Norikon hakeutuminen yliopisto-opintoihin sekä myöhemmin lapsettomuus ja työ vapaana kirjailijana ovat ristiriidassa hänen perheensä odotusten kanssa. Vanhemmat toivoisivat hänen ottavan perheenäidin roolin tai edes asettuvan aloilleen hyvään pysyvään työpaikkaan. Noriko puolestaan edustaa uutta naista, joka hakee omaa identiteettiään aviomiehestä erillisenä yksilönä. Uuden naisen ulkopuolisuus ympäröivästä kulttuurista tehdään selväksi, kun muut teeseremoniaa harrastavat nuoret naiset lopettavat yksi kerrallaan teeseremonian perustaakseen perheen. Muiden löytäessään paikkansa äiteinä, työurallaan kamppaileva Noriko jää toistamaan epätoivoisesti samaa temaeta yrittäen löytää siitä elämälleen merkitystä.

Kuva: Pyry Aarnio

Kuin huomaamatta ratkaisu löytyykin juuri siitä samasta temaesta ja teen kielestä, sen hiljaisuudesta. Norikolle teen hiljaisuus mahdollistaa vaikeasti sanoitettavien tunteiden ilmaisemisen: teeseremonian osallistujat jakavat yhteisen kokemuksen ja sen myötä ymmärtävät toisiaan sanattomasti. Temae välittää merkityksiä kehon liikkeiden ja symbolisten esineiden kuten teevälineiden, kalligrafiakääröjen, makeisten ja kukka-asetelmien kautta, mutta sanattomuutensa ansiosta sen tulkinta on vapaa ja merkityksille avoin. Juuri tämä merkitysten avoimuus tarjoaa Norikolle pakopaikan yhteiskunnan odotuksista. Teeseremoniassa hän huomaa saavansa olla juuri sellainen keskeneräinen oma itsensä kuin on. Kukaan ei kohdista häneen odotuksia tai vaatimuksia. Teeseremonian toistaminen uudelleen ja omien virheiden korjaaminen pikkuhiljaa vapauttaa hänet alemmuuden ja ulkopuolisuuden tunteistaan. Hänestä tulee teeihminen eli teestä tulee osa Norikon identiteettiä.

Teen myötä Norikolle aukeaa myös polku toteuttaa japanilaisia perinteitä omalla tavallaan. Hän alkaa nähdä oman elämänsä ja ympäristönsä japanilaisen kalenterin, ichigo–ichie-ideologian, eli jokaisen hetken ja kohtaamisen ainutkertaisuutta vaalivan ajattelutavan, ja perinteisen japanilaisen symboliikan kautta. Moderni elämä saa rikastuttavaa maustetta perinteisestä japanilaisesta kulttuurista. Teestä löytyy keinon vastata japanilaisiin perinteisiin arvoihin ja samalla toteuttaa omaa uuden naisen identiteettiään, jossa keskiössä ovat itsenäisyys ja luovuus.

Kuva: Pyry Aarnio 

Erityiskiitos tästä analyysistä ja osan toteutuksesta Pyry Aarniolle!

Näyttely on nyt tullut päätökseensä. Suuri kiitos kaikille teille, jotka lähditte kanssamme matkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin makuihin. Kiitos myös yhteistyökumppaneille sekä rahoittajille Scandinavia Japan Sasakawa Foundationille ja Japan Foundationille, jotka ovat mahdollistaneet sekä Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarin että tämän näyttelyn toteutumisen.

Kirjoittaja: Pyry Aarnio

Seminaarin koordinaattorit: Rie Fuse（布施 倫英）, Yuki Hata（畑 有紀）

Projektiavustajat: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen, Minna Lehmuskoski, Anni Lehtonen