“Koulu ei tuota tuollaisia kielteisiä ilmiöitä, vaan ne nousevat yhteiskunnasta, jossa välinpitämättömyys on lisääntynyt. Yleinen asenne on, että yhteiskunta saa hoitaa.”

Näin totesi Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen Helsingin Sanomissa lauantaina. Luukkainen kommentoi helsinkiläisen opettajan Eva Sundgrenin mielipidekirjoitusta, jossa kuvataan toisen asteen oppilaitosten laiskoja ja yleissivistymättömiä nuoria. Keskustelu on jatkunut mielipidepalstalla nyt useita päiviä.

Luukkaisen näkemys on räikeästi erilainen kuin useiden kasvatustieteilijöiden. Koulu on tietysti osa yhteiskuntaa, mutta sillä on myös itsenäinen vastuunsa ja syntitaakkansa kielteisen yhteiskuntakehityksen tuottajana ja erilaisten erojen syventäjänä, motivaation tappajana ja syrjäyttäjänä. Tunnettu ranskalainen kasvatusajattelija Pierre Bourdieu näki koulun jopa symbolisen väkivallan kenttänä, joka tähtää ainoastaan valtaapitävien vallan säilyttämiseen ja suosii käytännöillään tietynlaisista perheistä tulevia lapsia.

Jopa koulun syntyhistoria on raadollisempi kuin yleisesti ajattelemme. Tavoitteena ei alkuun ollut tiedon valon levittäminen tai jokaisen lapsen potentiaalin vahvistaminen, vaan yksinkertaisesti rahvaan lasten säilöminen kontrollin alle, pois kadulta paheiden parista. Kun vielä 150 vuotta sitten lapsen koko kasvatus tapahtui kodin piirissä, olemme hämmästyttävän helposti luonnollistaneet pitkän koulutusputken ja koulun laajan vallan lapsuuteen kuuluviksi itsestäänselvyyksiksi.

Nämä yllä olevat tietoni perustuvat pääosin kahteen kirjaan, jotka aion tenttiä ylihuomenna. Ne ovat Kasvatussosiologia ja Kohtaamisia kasvatuksen ja koulutuksen kentillä.

Ylipäätään opintojeni alussa on ollut virkistävää, että kasvatustieteellinen tutkimus nostaa esille tutkimuskohteensa kriittisiä ja haitallisia vaikutuksia. Se on melkein ällistyttävää tässä itsensä kehumisen ajassa. (Saimme palkinnon! Meidät ränkättiin ykköseksi! Olimme aloitteellisia! Suomalainen koulu on maailman paras!)

Koulussa on siis vikoja, mutta kenen syytä ne ovat? En tietenkään ole yhtäkkiä menettänyt uskoani Suomen opettajien ammattitaitoon ja hyvään tahtoon. En liioin kiistä, että koulutus on monien onnellisten elämäntarinoiden takana.

Koulussa on kuitenkin järjestelmänä piirteitä, jotka suosivat tai hylkivät tietynlaisia taustoja ja ominaisuuksia. Koulu ei myöskään uudistu kovin nopeasti, koska jokainen opettaja saattaa tiedostamattaan toistaa oman lapsuutensa opettajien toimintamalleja. On siis mahdollista, että jotkut oppivat koulussa virallisen opetussuunnitelman sijaan

• olen huono
• en kelpaa
• ponnistelusta ei ole mitään hyötyä.

Näiden erilaisten ulottuvuuksien ymmärtäminen on juuri sitä näköalojen laventumista, jota lähdin uudelta koulutukseltani hakemaan.