Tekstin laativat DigiErko-koulutuksen 6. vuosikurssin opiskelijat Virpi Hokkanen, Anitta Leipälä, Galina Misharina & Réka Aarnos
Innovatiivisen koulun oppilaat
Innovatiivisessa koulussa innovaatiokasvatus ylittää oppiainerajoja. Oppilaiden ohjaus on hyvin olennaista, ja edellyttää pätevää henkilökuntaa koulussa. Kyky sietää erilaisia pettymyksiä ja epäonnistumisia sekä ongelmatilanteista selviytyminen ovat taitoja, jotka mahdollistavat innovatiivisen ajattelun (Korhonen 2016). Onko tämän päivän oppilailla näitä kykyjä? Mistä johtuu, että koulutulokkailla on vuosi vuodelta yhä suurempia haasteita sietää pettymyksiä koulun arkisissa tilanteissa? Suojelevatko vanhemmat lapsiaan liikaa mahdollisesti väärässä paikassa?
Innovatiivisessa koulussa on tavoitteena, että oppijat oppivat luomaan oppimisen innovaatioita. Herkullisin oppiminen tapahtuu yleensä yritysten ja erehdysten kautta. Mitä vapaampi tilanne on, sitä enemmän koululaiset uskaltavat kokeilla. Sisältyykö koulupäivään sitten riittävästi näitä innovaatiota herättäviä tilanteita?
Kouluissa ei enää ole välttämättä kerhotoimintaa, vaikka siihen olisi myönnetty resursseja. Kerhotunneista maksettava palkkio ei houkuttele opettajia, joilla kuluu oppituntien ja niiden valmistelun lisäksi paljon aikaa muihin opettajan velvollisuuksiin. Kerhotoiminta on kuitenkin oppilaille tärkeätä toimintaa. Voisivatko oppilaat itse pitää toisilleen erilaisia kerhoja koulupäivän päätyttyä koulun tiloissa?
Lapset ja nuoret ovat kasvaneet digipystyvässä yhteiskunnassa ja koulussa. Heille moni sellainen taito, jonka oppimiseen esimerkiksi opettajalla voi kulua paljon aikaa ja muita resursseja, on luontaista ja osa arkea. Uusia digitaalisen oppimisen innovaatioita syntyy nopeasti ja uuden oppiminen on nopeampaa, kun pohjalla on jo paljon tietoa ja taitoa. Oppilaiden pitämät kerhot olisivat mitä todennäköisimmin oppilaita itseään innostavia.
Kouvolassa 7. luokkien monialainen oppimiskokonaisuus keskittyy digitaitojen harjoitteluun. Aluksi harjoitellaan koulun oppimisalustoille kirjautumista ja niiden käyttämistä. Sitten on vuorossa pienryhmissä tekijänoikeuksiin tutustumista Kopioston Kopiraittilan koulu -tehtävien avulla. Lopuksi oppilaat pelaavat koulun lähiympäristössä Seppo-peliä, jonka tehtävät liittyvät tekijänoikeuksiin. Näissä ryhmätehtävissä oppilaat voivat jakaa asiantuntijuuttaan opastaessaan ryhmäläisiään liikkumaan Kopiraittilan koulu -tehtävissä ja Seppo-pelissä. Erilaisten oppimisalustojen ja qr-koodin käyttö voi myös innostaa oppilaita tutustumaan näihin digitaalisiin työkaluihin ja ideoimaan niiden käyttöä omassa arjessaan.
Yhteistyö koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa
Vuosittaisessa toimintasuunnitelmassa yksittäiset oppilaitokset nimeävät yhteistyötahot, joiden kanssa ainakin koulu tai oppilaitos tekee yhteistyötä lukuvuoden aikana. Eri yhteistyötahoille nimetään niin ikään vuosittain koulun sisältä yhteyshenkilö, jonka vastuulla on pitää tuota yhteistyötä yllä, tiedottaa yhteistoiminnasta ja kulkea viestinviejänä osapuolelta toiselle. Koulujen toimintaan siis kuuluu verkostoitua ja tehdä yhteistyötä. Aiemmin yhteistyötahoja etsittiin monipuolistamaan ja rikastamaan opetustyötä, mutta yhtä tärkeää on pohtia yhteistyön kannalta sitä, mitä koulu voi antaa yhteisölle.
Espoon Omnian aikuisten perusopetuksessa on tehty yhteistyötä niin kolmannen sektorin toimijoiden kuin Helmet-kirjastojen kanssa. Päättövaiheen suomen kielen kurssilla Tiedonhakutaitojen syventäminen opiskelijat käyvät tutustumassa Pasilan monikieliseen kirjastoon. Kirjaston omaa esittelyä edeltää opettajan laatima Seppo-peli, jonka tehtävät aktivoivat opiskelijoita etsimään omakielistä kirjallisuutta itsenäisesti ja ryhmissä. He kuvaavat videoita ja selvittävät kirjoihin ja kirjaston muihin aineistoihin liittyviä tehtäviä sekä kilpailevat keskenään nopeudesta ja tarkkuudesta. Opettaja moderoi peliä reaaliaikaisesti kirjastossa. Olemme havainneet, että osallistavan pelin ansiosta, kirjaston työntekijän pitämästä esittelykierroksesta saa paljon enemmän irti. Sekä kirjasto että koulu ovat hyötyneet tästä yhteistyöstä. Koska Seppo-peli toimii selainpohjaisesti, olemme voineet joko hyödyntää kirjaston laitteita tai ottaa opiskelijoiden tai koulun mobiililaitteet mukaan kirjastoon.
Kukkonen ym. (2014) kuvaavat artikkelissaan koulun, päiväkodin, kirjaston ja hoivakodin yhteistä toimintaa oman kylän verkostossa. Artikkelin kirjoittamisen jälkeen tämäntyyppiselle toiminnalle on lisääntynyt tarve, mutta toisaalta vastaavalle yhteistoiminnalle on entistä heikommat edellytykset. Digitaalinen yhteistyö on teknisesti entistä helpompaa mutta tarkoittaa myös yhä suurenevaa turvallisuusriskiä, eivätkä eri organisaatioiden toimijat pääse toisten organisaatioiden alustoille.
Vanhempien verkostot
Muijs ym. (2010) esittelevät artikkelissaan teorioita, miten verkostoitumista voidaan tarkastella. Vanhempien verkostoitumisen voidaan ajatella rakentuvan yhden päämäärän ympärille ja siinä tarvitaan usein innostava johtohahmo tai ydinjoukko. Epsteinin (2018) mukaan hyvä kouluorganisaatio ottaa huomioon niin ympäröivän yhteiskunnan kuin oppilaiden perheetkin.
On sanomattakin selvää, että opettajan ja perheiden yhteistyö on oppilaan oppimisen kannalta olennaisen tärkeätä. Lasten ja nuorten koulutus on koko yhteisön vastuulla ja tämä pitäisi ammattitaitoisen opettajan ottaa huomioon. Luottamuksen rakentaminen perheisiin on tärkeää, eikä sitä voi ohittaa. Hyvä verkostoituminen huoltajien kanssa auttaa opettajan työn tekemistä pitkällä tähtäimellä. Epstein kirjoittaakin tavoitteisiin sidotusta kumppanuudesta. Huoltajilla on tärkeä rooli silloinkin, kun koulun toimintaa arvioidaan säännöllisesti. Koulun toiminnan arvioinnin ja kehittämistyön tulisi olla jatkuva prosessi.
Sosiaalisen median verkostot madaltavat kynnystä osallistua verkostoihin. Ne saattavat herkästi madaltaa myös kynnystä negatiiviselle tai asiattomalle kommentoinnille. Luokan vanhempainillassa menee vain hetki, kun yksi huoltajista on perustanut luokan vanhempien WhatsApp-ryhmän, ja seuraavassa hetkessä qr-koodin kopioimalla ryhmässä ovat mukana kaikki paikalla olevat vanhemmat. Yhtä nopeasti samaisessa ryhmässä lähtevät viestit koskien toisten lasten ei-toivotusta käytöksestä puhumattakaan opettajan toiminnasta.
Kouvolassa yläkouluissa on perinteisten vanhempainiltojen lisäksi toteutettu oman luokan iltoja, joihin osallistuvat luokanohjaaja ja opinto-ohjaaja sekä huoltajat nuortensa kanssa. Näissä tapahtumissa on tutustuttu ja pelailtu vapaamuotoisesti koulun välituntivälineillä.Tällä tavoin on pyritty edistämään yhteisöllisyyttä. Samalla henkilökunnan ja huoltajien välille on voitu rakentaa luottamusta, mikä on tärkeää hyvässä kouluorganisaatiossa (Epstein 2018).
Suomeen yksin tulleiden alaikäisten maahanmuuttajaopiskelijoiden huoltajina toimii usein vaihtuvia, ylityöllistettyjä sosiaalityöntekijöitä. Toisilla opiskelijoilla on vanhemmat tai toinen vanhempi mukana, mutta heidän saaminen vanhempainiltoihin on ollut haasteellista. Oppilaitosten pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä ja keksiä yhdessä keinoja siihen, miten opiskelijasta vastaava sosiaalityöntekijä tai henkisesti kuormittunut ja suomea heikosti ymmärtävä huoltaja saataisiin mukaan yhteistyöhön.
Opettajien verkostot
Opettajia on koulutettu suunnittelemaan, tekemään päätöksiä ja pärjäämään työssään yksin. Itsenäisellä työotteella on ammattikunnassa suurta arvoa. Toki tässä on sukupolvien välisiä eroja. Jotkut opettajat kokevat, että yhteistyö vie aikaa ja kuormittaa muutenkin hektistä työtä.
Tiimiopettajuus on nykyaikaista, ja opettajilta vaaditaan esimerkiksi työpaikkaa hakiessaan kokemusta tiimiopettajuudesta. Kokeneilla opettajilla tätä kokemusta ei välttämättä ole, eikä heidän opettajankoulutukseensa viime vuosituhannella sitä kuulunut. Siitä huolimatta heidän kokemuksensa on koululle arvokasta ja sitä kokemusta olisi tärkeätä jakaa nuoremmille kollegoille. Työyhteisön sisäinen hiljaisen tiedon jakaminen on tärkeää, eikä se tarkoita, että aina kokeneempi opettaja voisi jakaa osaamistaan nuoremmille.
Opettajien väliset verkostot voivat olla myös hyvin kuntakohtaisia. Vielä kymmenen vuotta sitten opettajia kerättiin erilaisille sähköpostilistoille, mutta nyt he voivat liittyä haluamiinsa verkostoihin itse esimerkiksi Teamsissa. Opetuksen järjestäjä toisin valitsee sen alustan, joka määrittelee tekniset rajat opettajien väliselle verkostoitumiselle. Idea opetushenkilöstön yhteistyöverkostoista on olemassa, mutta käytettävissä olevat softat eivät aina taivu eri oppilaitosten väliseen yhteistyöhön. Tietoturvarajat eivät myöskään salli jo kerran tehtyjen sähköisten materiaalien jakamista oppilaitoksen ulkopuolelle.
Artikkelissaan Muijs ym. (2010) tuovat esille sen, että opettajien välinen verkostoituminen voi tukea oppilaan tuntemusta ja tällä tavoin säästää henkilökunnan voimavaroja. Myös opettajien taidot usein lisääntyvät yhteistyön myötä eli samalla voi tapahtua osaamisen jakamista. Vaikka eri aihepiireihin olisikin olemassa kunnan sisällä valmiita ryhmiä opettajille, riippuu usein yksittäisen opettajan omasta aktiivisuudesta, mahdollisesti kollegan aktiivisuudesta ja toisinaan jopa hyvästä tuurista, että asiasta kiinnostunut opettaja löytää tiensä tällaiseen samasta aihepiiristä kiinnostuneiden kollegojen ryhmään. Hubers (2017) tuo myös esille omassa artikkelissaan, että tieto jää aivan liian helposti yksittäisen opettajaryhmän sisäiseksi. Rehtorin tehtävä olisi tiedottaa koulun jäseniä erilaisista asioista. Onko rehtoreilla sitten välttämättä enemmän tietoa esimerkiksi opettajien työtä helpottavista verkostoista? Hubersin mukaan rehtorin tulisikin olla myötämielinen digitalisaatiota kohtaan.
Artikkelin julkaisemisen jälkeen koulujen digitaalinen kulttuuri ja käytänteet ovat ottaneet suuren loikan kehityksessä eteenpäin. Tiedon jakaminen on digitaalisten alustojen avulla helpottunut huomattavasti ja myös sosiaalisessa mediassa on eri aineiden tai asteiden opettajilla paljon aktiivisia ryhmiä, joissa tiedon jakamisen kynnys on matala ja osallistuminen vapaaehtoista.
LÄHTEET
Epstein, J. L. (2018). School, family, and community partnerships in teachers’ professional work. Journal of Education for Teaching (JET), 44(3), 397–406.
Hubers, M., et al. (2017). Share and succeed: the development of knowledge sharing and brokerage in data teams’ network structures. Research Papers in Education, 33(2), 216–238.
Korhonen, T., Lavonen, J., Kukkonen, M., Sormunen, K. & Juuti, K. (2016). Innovatiivinen koulu ja tulevaisuuden opettajuus. Teoksessa H. Cantell, & A. Kallioniemi (toim.), Kansankynttilä keinulaudalla (s.215–239). Jyväskylä: PS-kustannus.
Kukkonen, M. & Lavonen, J. (2014). Koulu, päiväkoti, kirjasto ja hoivakoti oman kylän verkostossa. Teoksessa H. Niemi & J. Multisilta (toim.), Rajaton luokkahuone (s. 152–174). Jyväskylä: PS-kustannus.
Muijs, D., West, M. & Ainscow, M. (2010). Why network? Theoretical perspectives on networking. School Effectiveness and School Improvement, 21(1), 5–26.