Month: February 2018

Iltapäivä alkoi Ostos-tv:n parissa. Tiedossa oli dramaturgillisesti huikeita suorituksia, jossa maailma pelastui toinen toistaan kekseliäämmillä tavoilla. Tulimme yhteistuumin siihen tulokseen, että toteuttamamme ratkaisut eivät ainoastaan ratkaise kyseistä ongelmaa vaan parantavat ihmisten elämänlaatua ja edesauttavat maailmanrauhaa. Ostos-tv:n kautta saimmekin konkretisoitua etuja, joita ratkaisumme tuottavat.

Tässä vaiheessa ryhmät olivat jo tarkentaneet ratkaisujansa ja oli aika paneutua syvemmälle kyseisen idean kehittämiseen. Me Kasvishuoneilmiöllä päätimme keskittyä kestäviä kuluttajavalintoja edistääksemme lounasravintoloihin ja suurtalouskeittiöihin. Näissä ruokaloissa saataisiin jo pienillä muutoksella valtavia vaikutuksia. Tutkimme esimerkkinä Unicafea, joka on vähentänyt lihan määrää annoksissaan 10-20 %. päivittäisten volyymien ollessa yli 15 000 ruokailijaa saadaan vuositasolla lihankulutusta laskettua kymmeniä tuhansia kiloja. Tiistaina meidän olisi tarkoitus mennä tapaamaan Unicafen edustajaa, minkä jälkeen olemme taas hieman viisaampia.

Palauduttuamme Ostos-TV-karkeloista oli aika vakavoitua ja käydä läpi hyvää “pitchiä” eli myyntipuhetta. Pitchaaminen on oma taiteenlajinsa ja on hienoa, että tähän paneudutaan edes hieman yliopistokursseilla. Puheiden hiomiseen voisi helposti käyttää päiviä tai jopa viikkoja, mutta tällä kertaa kyseessä oli enemmän tai vähemmän improvisoituja esityksiä.

Lopuksi täytimme vielä kanvaasia, jossa arvioitiin ratkaisumme vaikutuksia. Kanvaasissa käydään läpi kohdat tarpeesta ratkaisuun. Kanvaasi oli melko monitahoinen, emmekä päässeet kovin pitkälle. Tulevaisuutta ajatellen kanvaasi vaikutti kuitenkin varsin hyödylliseltä työkalulta.

Voit lahjoittaa linkkiä seuraamalla tai lähettämällä tekstiviesti LAHJOITA numeroon 123456. Jo 10 euron lahjoitus voi olla ratkaiseva. Kympillä saat koulukirjoja Nigeriin/levää pois merestä/varattomalle joulun/itsellesi mielenrauhaa. 20 eurolla vielä tuplasti enemmän. Jos haluat osallistua toimintaan, lue lisää muualta.

Jokaisen suomalainen tuntee tilanteen. Kolmannen sektorin toimijat etsivät jatkuvasti uutta rahoitusta toiminnalleen. Yleistä maailmantuskaa potevana opiskelijana haluaisi tukea kaikkia tavoitteidensa saavuttamisessa. Kaikkeen ei tietenkään oma raha riitä. Hyvä, jos edes yksittäisiin lahjoituksiin. Onneksi raha ei ole ainoaa pääomaa, jota voi tarjota hyvän asian puolesta toimimiseksi.

Tämän taitaa ymmärtää myös ryhmämme Fukuksen yhteistyökumppani John Nurmisen Säätiö. Rahalla saa ja hevosella pääsee – mutta millä tekee? Tekoja varten tarvitaan ihmisiä. Säätiö heitti meille haasteen, jonka kanssa olemme kuukauden verran saaneet painia. Haasteesta muodostui ongelma, johon lähdettiin tuottamaan ratkaisuja.

Tällä kurssikerralla esittelimme näitä ratkaisuja yhteistyökumppanille. Kaiken keskiössä oli tekijät, ihmiset. Mahdollisesti sadat, tuhannet tai sadat tuhannet tekijät. Vaihtoehtoisia ratkaisuja löytyy. Ilmassa on sähköä, kun säätiön edustaja istuu pöytään. Neljä esitystä. Neljä ratkaisua. Lopulta: yksi timantti. Miltä se nyt näyttää? En kerro. Näette sen, kun se on tarpeeksi kirkas.

Voit osallistua toimintaamme linkkiä seuraamalla tai tekemällä tämän ja tuon teon juuri nyt. Jo 10 minuutin käyttäminen toimintamme hyväksi voi olla ratkaiseva. Kympillä saat koulukirjoja Nigeriin/levää pois merestä/varattomalle joulun/merkitystä elämääsi. 20 minuutilla vielä tuplasti enemmän. Jos haluat lahjoittaa rahaa, lue lisää muualta.

Viime kerralla saimme kotitehtäväksi haastatella ihmisiä, jotka kärsivät ongelmamme takia. Emme kuitenkaan voineet lähteä Etelän maihin haastattelemaan ihmisiä, jotka tulisivat kärsimään Siemenpuun rahoituksen vähenemisestä, joten toteutimme e-lomakkeen kautta pienen kyselytutkimuksen kehitysyhteistyöstä. Kysely lähettiin Helsingin yliopiston opiskelijoiden ja opettajien sähköpostilistoille, ja vastauksia tuli kaiken kaikkiaan 131 kappaletta. Kysely valotti ihmisten mielipiteitä kehitysyhteistyöstä ja Siemenpuu- säätiön tunnettuudesta. Tämän pienen tutkimuksen myötä saimme tukea omille epäilyksillemme, että Siemenpuu-säätiötä ei juuri kentällä tunneta ja toisaalta sen, että moni olisi valmis tehokkaan kehitysyhteistyön tukemiseen.

Kurssitapaamisen loppupuolen käytimme jälleen ratkaisujen ideointiin. Tällä kertaa meitä kannustettiin heittämään itsekritiikki kokonaan sivuun ja kirjoittamaan muun muassa oudoimmat ja hassuimmat ideat post-it lapuille.

Saimme myös pohdiskeltavaksi toisen ryhmän ongelman ja auttaa heitä keksimään uusia ratkaisuja. Oli vaikeaa keksiä uusia ideoita toisten ongelmaan, johon ei ollut tutustunut lainkaan. Homma toimi niin, että kun yksi henkilö oli kirjoittanut viisi ideaa, paperi siirtyi seuraavalle henkilölle ja ideaa oli tarkoitus jatkojalostaa. Paperit ja ideat kiersivät pöytiä pitkin, ja jokainen sai inspiroitua toisesta. Olimme ikään kuin ideaketjussa, joka kehitti luovuutta ja ideointiprosessia kokonaisuudessaan. (Paitsi se kohta, kun luin keinolima, vaikka siinä lukikin keinoliha!) Päivän aikana syntyi paljon uusia ja hyviäkin ratkaisuehdotuksia kaikille ryhmille ideointiyhteistyön parissa. Vaikeinta oli saada paperille konkreettinen ratkaisu, sillä kokonaisvaltaisia ja teoreettisia ideoita tuli hyvinkin paljon.

Lopuksi sijoitimme uudet ja vanhat ideat vielä yhdelle isolle paperiarkille, idean vetovoimaisuuden ja toteuttamiskelpoisuuden mukaan. Lopputulos herätti ryhmässämme suurta hilpeyttä (ja epätoivoa), sillä ainakin meidän ideakarttamme keskikohta pursuili post-it-lappuja sekalaisessa järjestyksessä. Parhaimpina pitämämme ideat kuitenkin erottuvat. Seuraavalla kerralla meidän on tarkoitus esitellä ratkaisuehdotuksia kumppaneillemme.

Ryhmä Valaat

Vieraiden ihmisten lähestyminen, pysäyttely ja heidän moraalinsa tasoa luotaavien kysymysten esittäminen ei tuntunut ihanteelliselta illanviettotavalta. Sen vuoksi valitsimmekin vähemmän kiusallisen vaihtoehdon: vietimme maanantai-iltamme pysäyttelemällä tuntemattomia ja kyselemällä heiltä vain ihan viattomia kysymyksiä matkustamisesta.

Kysymys oli tietysti projektikurssin seitsemännestä tapaamiskerrasta. Sen aikana satunnaisilta henkilöiltä kyseltiin seikkoja, jotka valottavat projektissa käsiteltävää haastetta tavallisen ihmisen näkökulmasta. Meidän ryhmämme haasteeksi on kurssin kuluessa tarkentunut “Kuinka ihmiset saataisiin valitsemaan muita matkustustapoja lentämisen sijaan”. Kysyimme haastateltavilta, tekevätkö he lomamatkoja, minkä kulkupelin he valitsivat viime matkallaan ja millä perusteella, sekä harkitsivatko he muita vaihtoehtoja. Lopetimme lyhyet haastattelut tyylikkäästi terveelliseen annokseen syyllistämistä: viimeiseksi tiedustelimme, vaikuttavatko matkustusmuotojen ympäristövaikutukset vastaajien tekemiin valintoihin.

Pienen otoksemme keräsimme Viikin kaupunginkirjastosta ja sen aulasta. Lisäksi kysymysten kehittelyyn liittyvässä haastattelukokeilussa koekaniineiksi joutuneet perheenjäsenet, ystävät ja lähimmät työkaverit toivat oman lisänsä tiedonkeruuseemme. Tulokset eivät olleet aivan odottamattomia. Hinta ja kätevyys olivat tärkeimmät matkustusmuodon valintakriteerit. Nopeus oli tärkeää yhdelle vastaajalle, ja yksi vastaaja nosti matkustusmukavuuden ensimmäiselle sijalle.

Haastattelujen saaminen kirjaston asiakkailta oli verrattain helppoa. Osa kieltäytyi kohteliaasti kiireeseen vedoten, mutta monelle kirjastovierailu oli rauhallinen hetki, jonka aikana ehti myös jutella haastattelijoiden kanssa. Haastattelujen alku sujui mukavasti helppojen kysymysten parissa, mutta viimeinen kysymys sai haastateltavat selvästi kireämmiksi. Kaikki myönsivät ajattelevansa esimerkiksi lentämisen haitallisia vaikutuksia, mutta vain yksi henkilö sanoi ympäristönäkökulman vaikuttavan kulkuvalintoihinsa.

Ryhmämme tunnisti tehtävän vaikeimmaksi osaksi hyvien haastattelukysymysten kehittelyn. Vaati monta muotoilukertaa, että kysymyksistä tuli selkeitä haastateltaville ja sellaisia, että me saimme niistä mahdollisimman paljon hyödyllistä tietoa. Kysymyksiä olisi voinut kehittää vieläkin paremmiksi, mutta ne vastasivat tarkoitustaan. Loppujen lopuksi maanantai-illan olisi voinut viettää huonommallakin tavalla: haasteemme ratkaisun muotoutuminen on taas pienen askeleen lähempänä.

Ryhmä Lento-oravat

Puuttuvat palaset:

Motiva asetti ensimmäisessä tapaamisessamme haasteeksi selvittää, miten edistää oppimista ja yhteistoimintaa Suomessa käynnissä olevien energiapilottien ja –kokeilujen kesken.

Torstaina kokosimme ajatuksiamme viime viikkoisen kumppanitapaamisen pohjalta. Motivalaisten kanssa käydyn keskustelun jälkeen tuntuu yhä olennaisemmalta keskittyä kuluttuurinmuutokseen eikä pelkästään yksittäisen, pilotteja kokoavan alustan kehittelyyn. Edessä on kova haaste, sillä ilman viestintätapojen muutosta koko kokeilukulttuurin ajatus kariutuu, kun kokeiluista ei saada uutta tietoa yhteiskuntaan. Yhdessä haasteesta jutellessa nousi hyvä oivallus myös siitä, että kaikki eivät ole “kirjoittajaihmisiä”, ja omat ajatuksen kokeilusta voisikin olla helpompi esittää esimerkiksi videoblogissa. Tapaamisen hauskin huomio oli ehdottomasti ihmisten selittelyn tarve. Toimijoiden pitäisi kyllä saada kertoa omista epäonnistumisista, mutta erityisesti siitä, kenen syytä se oikeasti on!

Seuraavaksi pääsimme harjoittamaan vertaistuen antamista Baltic Future-ryhmän kanssa. Oli virkistävää kuulla aivan eri alan haasteista ja jutella, missä vaiheessa he ovat oman ongelmansa parissa. Palonestoaineet tuntuivat aiheena olevan kuin toisesta maailmasta, mutta itseasiassa haasteitamme yhdistäväksi tekijäksi osoittautui avoimuuden puute. Baltic Future-ryhmän mukaan kuluttajan on lähes mahdotonta saada selkeää kuvaa tuotteissa käytetyistä palonestoaineista tai vaikkapa niiden terveysvaikutuksista. Meidän haasteessamme avoin tiedonvälitys takaisi puolestaan uuden energiateknologian laajemman käyttöönoton entistä nopeammin ja matalammin kustannuksin.

Tapaamiskerran tärkein työvaihe lieni ongelmamme tuntevien asiantuntijoiden kartoittaminen ja heille soittaminen: kuka osaisi auttaa meitä ratkaisemaan haasteemme? Vuorossa olivat siis asiantuntijahaastattelut. Uusien energiaratkaisujen leviämiseen eivät vaikuta ainoastaan Motivan luomat alustat ja kokeiluita jo toteuttaneiden organisaatioiden hyvät kokemukset. Teknologisten tuotteiden käyttöönottoon vaikuttavat aina myös ihmisten arvomaailma ja toimintamallit. Nyt ajatuksena oli hetkeksi unohtaa tekniset ratkaisumme ja jalkautua kuuntelemaan ihmisiä, jotka tietävät erilaisista kokeiluihin liittyvän yhteistoiminnan asettamista haasteista. HINKU-hanke valikoitui asiantuntijahaastattelumme kohteeksi.

HINKU on päästövähennyksiin tähtäävä yhteisö, joka kokoaa riveihinsä niin kuntia kuin yrityksiä. Soittaessamme hankkeen viestintäasiantuntijalle, emme odottaneet lopputuloksen olevan kuin kevyt pintaraapaisu ratkaisujen saralla. Puhelu osoittautui kuitenkin yllättävän hedelmälliseksi ja hyvin pitkäksi, jonka aikana saimme hankkeen tekemistä ratkaisuista tiedonvälityksen tehostamisesta osakkaiden kesken arvokasta sisäpiiritietoa. Tehokkaiksi tavoiksi saada toimijat jakamaan niin positiiviset kuin negatiivisetkin kokemuksensa on osoittanut avoin ja ystävällinen ilmapiiri, kasvokkain käydyt keskustelut sekä rahasta puhuminen. Vaikka vihreät arvot eivät olisi prioriteettilistassa kovin korkealla, kustannustehokkuus lähes poikkeuksetta on.

HINKU-hankkeesta opittuja oivalluksia olemme soveltaneet tietämättämme myös kurssillamme. Meidän ryhmässämme on vain kolme jäsentä, ilmapiiri on inhimillinen ja parhaat tulokset tosiaan saavutetaan kasvokkain. Nyt vaan lobbaamaan tätä mallia myös energiapilottien piiriin!

Maanantain kurssikerran sijaan suunnitelmana oli tavata ryhmän yhteistyökumppania. Ajatuksena oli luoda keskustelua yhteistyökumppanin kanssa, esitellä muotoilemamme ongelma, sekä päästä kysymään kysymyksiä jotka voivat auttaa tehtävässä.

Ryhmämme Baltic Future on haastettu ratkaisemaan palonestoaineiden haittojen vaikutusta, ja muotoilimme ongelman kysymykseksi: “Kuinka lisätä kuluttajien tietoisuutta palonestoaineiden haitoista?”

Tapasimme yhteistyökumppanimme Suomen Ympäristökeskuksen omissa tiloissa Töölössä. Kokoushuone Ulappa. Sisälle meidät saattoi ongelman pariin ryhmän haastanut Timo. Lisäksi tapasimme kaksi aiheen parissa työskentelevää tutkijaa, Emmin ja Villen. Luvassa oli teetä ja keksejä ja palonestoaineita – toivottavasti ei sekaisin.

Tiedonhakumme perusteella oli selvää, että palonestoaineet ovat varsin haastava aihe. Ongelman ytimessä on tieto ja sen puute. Erilaisia palonestoaineita on ollut käytössä vuosikymmeniä, ja nykyään niistä on kielletty neljä. Mitä tarkalleen ottaen missäkin tuotteessa käytetään ei ole avointa tietoa. Useista tunnetaan haittavaikutuksia, eikä teollisuus halua käyttää riskilistalle joutuvia aineita. Aineita ei kuitenkaan erityisemmin rajoiteta, vaan pyritään lähinnä tarkkailemaan.

Ongelmaa kuvaa muun muassa seuraavat keskusteluun kuuluneet lauseet:

“Uudet aineet kielletään 15 vuodessa käyttöönotosta”

“Teollisuus on ECHAa ketterämpi”

“Kaikki se on sallittua, mikä ei ole kiellettyä”

“Perusteellista analyysiä ei saada kuin aineille, jotka ovat riskilistalla”

Lyhenteitä sataa; on virastoja, asetuksia ja listoja kuten REACH, ECHA, SVHC, eikä ulkopuolinen niitä todennäköisesti erota kemikaalien nimistä kuten TCEP, TCPP, PBDE. Opimme myös, että nuoret, tuntemattomammat kemikaalit ovat useammin kasvussa Arktiksen eläimistössä ja ilmassa, toisin kuin aiemmin rajoitetut aineet. Nämä kartoitukset ovat tärkeitä rajoitusten edesauttamiseksi.

Kuluttaja ei useinkaan saa tietoa tuotteiden palonestoaineista, koska tieto häviää helposti tuotantoketjuun. Lähtökohtaisesti kuluttaja ei kysymättä tiedä yhtään mitään palonestoaineista tuotteissa, ja kysymälläkään tuskin paljosta pääsee selville. Kunhan tuote täyttää vaaditun paloluokan, se saattaa sisältää lähes mitä vain. Me kuitenkin olemme ajatelleet yrittää, sillä seuraavilla kurssikerroilla otamme yhteyttä erilaisiin asiasta tietäviin tahoihin, sisältäen varmasti yrityksiä jotka myyvät palosuojattuja tuotteita.

Jotta voimme ratkaista ongelman ihmisten tietoisuuden puutteesta, täytyisi meidän myös itse oppia lisää tästä laajasta, hankalasta ja tuntemattomasta aiheesta. Nyt tiedämme esimerkiksi että polymeerejä ei rajoiteta samoin kuin kemikaaleja, ja nykyään onkin käytössä polymeeripohjaista palonestoa. Mutta mitä niille polymeereille sitten tapahtuu?

Tiesitkö sinä, että yksikään myytävä tavallinen patja ei lain mukaan saa syttyä kytevästä tupakasta?