Yliopiston entisen kanslerin, Kari Raivion mukaan “yliopiston tärkein tuote on hyvin koulutettu nuori ihminen, joka kävelee ulos yliopistosta, menee yhteiskuntaan ja muuttaa maailmaa” (HS 24.3.2019). Tämä kiteyttää työnantajille ja yhteiskunnalle suunnatun tuotteemme. 

Yksilön näkökulmasta yliopiston keskeinen tuote on tutkinto, joita yliopistossa lienee tarjolla satakunta. Jatkuvan oppimisen yleistyessä myös vähäisempiä opintoja tuotteistetaan.

En ole viestinnän ammattilainen, mutta käsittääkseni yliopiston viestintä luo onnistuneesti kuvaa houkuttelevista tuotteista.

***

Opettaminen ja opiskelu ovat kuitenkin toimintaa, eivät tuotteita. 

Koulutuksella on lukemattomia ulkoisia sidosryhmiä: työnantajat, ammattijärjestöt, virastot, avointen kurssien opiskelijat, alumnit, poliitikot, dosenttiopettajat, lukiot, muut kouluttajat, toimittajat, opiskelijoiden vanhemmat, potentiaaliset opiskelijat, lahjoittajat, vaihto-opiskelijat, potentiaaliset rekrytoitavat… 

Sidosryhmien vakuuttaminen ja sitouttaminen edellyttänee avointa viestintää korkealaatuisesta toiminnastamme, koska koulutustuotteittemme laatu riippuu suoraan koulutustoimintamme laadusta.

***

Koulutuksen tuntevat parhaiten – opiskelijoiden lisäksi – opettajat ja koulutusohjelmat. Kun yliopisto viestittää koulutuksestaan, on luontevaa että ohjelmilla ja opettajilla on viestinnässä keskeinen rooli. Näin on etenkin silloin, kun kerrotaan opetuksen ja opiskelun käytännöistä ja kulttuurista eli siitä, mitä koulutuksemme todella on.

Viestintä on yhteistyötä. Koska yliopiston organisaatiossa koulutusohjelmat kantavat vastuun koulutuksesta, niillä tulee myös olla valta ja välineet viestiä koulutuksesta yhdessä yliopiston viestinnän kanssa. 

***

Koulutusohjelmat ovat yhteisöjä. Kun viestintä heijastaa yhteisön omaa näkemystä itsestään ja siitä millaisena se haluaa näkyä, se vahvistaa yhteisön identiteettiä ja siihen kuuluvien opettajien ja opiskelijoiden sitoutumista.

Helsingin Sanomien taannoinen pääkirjoitus (21.2.2020) totesi tämän hyvin: “Yliopiston brändityö on vaikeaa, sillä omien sitouttaminen ei suju kuin [Warren] Buffettilla. Parasta brändin rakentamista yliopistoille on toiminta, joka lisää avoimuutta ja sisäistä yhteenkuuluvuutta ja nostaa tutkimuksen sekä opetuksen saavutuksia esille.”

Yliopiston erilaiset koulutusyhteisöt voivat olla sekä aktiivisia viestijöitä että sen kohderyhmiä. Ei ole kyse pienestä yleisöstä: 31 200 tutkinto-opiskelijaa, 31 644 opiskelijaa Avoimessa yliopistossa ja 7 838 työntekijää (helsinki.fi).

Hannu Toivonen