Finska – svårt för den som aldrig hör det.

I Österbotten bor det ställvis lika många svenskspråkiga personer i kommunerna som på Åland. Det är vanligt att man på de här områdena endast använder sig av svenska för att sköta dagliga ärenden. Finskan känns mer eller mindre obekant för en del, eftersom de så sällan kommer åt att använda den. Detta kan lätt leda till att unga människor inte uppfattar ett behov av att lära sig finska i skolan.  

Frågorna 

Jag ville ta reda på hurdan motivation enspråkigt svenska elever i Österbotten har för att lära sig finska. Samtidigt var jag intresserad av att få veta hur lärarna beaktar elevernas motivation i planeringen av finskundervisningen. Är det så att finskan känns onödig och svår bland eleverna i landets svenskspråkiga delar? Om så är fallet – vilka bakomliggande orsaker finns det? Vad gör finsklärarna på orten för att locka eleverna till att vilja lära sig finska? För att få svar på mina frågor intervjuade jag elever i årskurs åtta och därtill även finsklärare som undervisar dessa. Samplet kom att bestå av åtta elever och fyra finsklärare. Intervjuerna gjordes under åren 2005 och 2018 med lärarna och 2019 med eleverna 

Den teoretiska referensramen i min forskning utgörs av Självbestämmandeteorin av Deci och Ryan (2002) och  Eccles ocWigfields (2000) teoretiska modell för Förväntan-värdeteorin. Jag har med kvalitativa metoder försökt förstå lärarna och eleverna utgående från deras respektive perspektiv. Min analysmetod är tematisk, vilket innebär att jag plockat fram återkommande teman som både lärarna och eleverna berättar om i intervjuerna. Jag ville att frågorna skulle vara så öppna och intressanta för informanterna som möjligt för att ge rum åt varje enskild lärares och elevs tankar. Detta var ett koncept jag följde vid samtliga intervjutillfällena. 

och svaren. 

Ord som “svårt”, “frustrerande”, “måste”, “behöver finskan i framtiden”, “grammatik lösryckt från talandet” är sådant som kom fram i både lärarnas och elevernas svar. Det visade sig dock att eleverna vill lära sig finska. Både lärarna och eleverna var enade denna åsikt. Problematiken ligger närmast i hur inlärningen av finska kan förverkligas. Det är sällan eller aldrig som man i de svenska delarna av Österbotten kommer i naturlig kontakt med finskan. Tandempedagogiken kan vara en fungerande lösning på detta. Genom e-klasstandemundervisning kan elever från finskspråkiga och svenskspråkiga skolor mötas digitalt över nätet och en naturlig språkinlärning kan ske mellan eleverna. 

Resultaten… 

Eleverna tycker att det är svårt att förstå och tala finska, men de flesta känner att det är viktigt att i framtiden behärska båda inhemska språken. Eleverna var väl medvetna om att man behöver kunna finska för att jobba i Finland. Lärarna hade utvecklat sina undervisningsmetoder en hel del från år 2005 fram till år 2018. Det hade blivit mera viktigt för lärarna att beakta elevernas intressen i undervisningen när jag intervjuade dem år 2018. Under de senaste åren hade drama och olika former av finsk populärkultur tagits in i undervisningen för att motivera eleverna. Lärarna ansåg inte längre att motivationen är något som eleverna själva ansvarar för. Jag upplever att läroplanen har stor påverkan på hur undervisningen förverkligas i skolan. Både lärarna och eleverna ansåg att det är bristen på autentiska språkmiljöer som gör att finskan känns svår och obekant.  

…och framtidsplanerna.

Som följande tema skulle det vara intressant att undersöka hur tandemundervisningen kunde utvecklas så att den blir en fast del av språkundervisningen i våra skolor. Jag hoppas att språkundervisningen kan göras intressant och motiverande för alla elever. Det har visat sig i min studie att samarbete mellan skolor med olika språk är lönsamt och att eleverna uppskattar det. Det här behöver vi absolut jobba vidare på! 

Lotta Yliaho-Lehtonen 

Finska – att inte behärska det man känner att man måste kunna. Elevers och finsklärares tankar kring enspråkigt svenska elevers motivation för att lära sig finska. 

  

Ryhmä 14: Loppusanat

Prosessimme:

Kuten aiemmassakin blogikirjoituksessamme totesimme, on prosessi ollut kasvattava, sekä tutkivan ajatusmallin, että ryhmätyöskentelyn osalta. Kurssi on vaikuttanut laajasti etenkin ryhmätyötaitoihimme ja muovautuvuuteemme.

Kurssin oppimistehtävät eivät menneet aivan yksiin tutkimuksemme kanssa. Narratiivinen kirjallisuuskatsauksemme ei vastannut oppimistehtävien kysymyksiin, jotka laajalti olivat suunnattu empiiristä tutkimusta varten. Kuitenkin jokaisesta tehtävästä selvisimme, toisinaan helpommin, toisinaan vaikeimman kautta. Ongelmien takia oli meidän käytettävä luovuuttamme ja ongelmat auttoivat meitä pohtimaan tutkimusta, sen lähtökohtia ja tehtäviä huomattavasti laajemmassa skaalassa.

Kurssin lähentyessä loppuaan alkoi tutkijatentti kuumottaa ryhmäläisiämme. Cantell oli vastannut meille ensimmäisessä tapaamisessa jo hyvin laajasti. Siksi kysymysten pohtiminen, etenkään puhtaasti artikkelin pohjalta, ei ollut lyhyt ja yksiviivainen prosessi. Yhdessä pohtiessamme jokaisen ajatuksia ja mielipiteitä hyödyntäen saimme kuitenkin valmiiksi sopivasti hiillostavan, argumentoivan ja lisää tietoa kaipaavan kysymyskokonaisuuden valmiiksi.

Tutkijatentti oli ryhmällemme positiivinen kokemus. Tentti herätti uusia ajatuksia, ja rento ilmapiiri mahdollisti lisäkysymysten kysymisen. Suunnitelmamme tenttiä varten ei ollut liian tiukka, vaan myös mahdollisti jatkokysymykset ja tilanneherkkyyden läpi keskustelun. Ilmapiiri tentissä oli myös mukava: Cantellin iloinen luonne ja sekä tutkijan, että ryhmäläistemme keskustelutaidot mahdollistivat yllättävän rennon fiiliksen! Kaiken kaikkiaan tutkijatenttimme oli positiivinen kokemus sekä meille ryhmänä, että tutkijallemme, varjoryhmää myöskään unohtamatta.
Tutkijatentti oli myös hyvä tapa tutustua tiedemaailmasta tuttuun väitöstilaisuuteen. Opimme muun muassa argumentointitaitoja. Erityisesti tenttiin valmistautuminen pakotti tarkastelemaan Cantellin tekstiä kriittisesti. Yksi tärkeä havainto, jonka tutkija nosti tentissä esiin liittyi tieteelliseen tutkimukseen ja tutkimuksen erilaisiin luonteisiin: Tieteellisessä tutkimuksessa ei välttämättä tarvitse olla empiirisesti kerättyä aineistoa ollakseen varteenotettava. Cantellin tutkimus on juuri tällainen teoreettinen kirjallisuuskatsaus. Oli opettavaista ymmärtää se, että eri tieteenaloilla tehtävät tutkimukset ja esimerkiksi laadulliset ja määrälliset tutkimukset eivät aina ole kovin vertailukelpoisia keskenään, vaan niitä pitää tarkastella erilaisista lähtökohdista.

 

Olemme oppineet, että tutkimuksen tekeminen on monivaiheinen ja pitkä prosessi, jonka vaiheet limittäytyvät toisiinsa eri vaiheissa. Yleisesti prosessiin kuuluu yhdeksän eri vaihetta, jotka ovat:

1) aiheen valitseminen,

2) aikaisempaan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin tutustuminen,

3) tarkemman tutkimusongelman/-ongelmien määritteleminen,

4) taustaoletusten ja hypoteesin määritteleminen,

5) käsitteiden määritteleminen,

6) tutkimusmenetelmien valinta,

7) aineiston kerääminen,

8) aineiston analysointi ja

9) johtopäätöksien tekeminen.

On tärkeää pohtia monessa välissä tutkimuksen reliabiliteettia, validiteettia ja eettisiä kysymyksiä.

Prosessi on samantyylinen kaikissa tutkimustyypeissä, mutta se, miten vaiheet toteutuvat on erilaista — olkoot tutkimus laadullinen tai määrällinen tai vaikka kirjallisuuskatsaus

 

Tarkastelemamme tutkimus:

 

Mielestämme Cantellin kirjallisuuskatsaus ilmiöoppimisesta ja monialaisuudesta on hyvin rakennettu. Hän tuo argumentteja ilmiöoppimisesta sekä puolesta että vastaan, ja tekstin päämääränä voisi ajatella olevan niin sanotun ”kultaisen keskitien” luominen ainerajojen sisällä pysymisen ja niiden ylittämisen välillä. Tekstistä heijastuu kuitenkin enemmän ilmiöoppimisen hyvien puolien korostaminen. Olemme itse samaa mieltä esilletuoduista positiivisista puolista. Olemme kuitenkin Cantellin kanssa samalla linjalla myös siitä, että ennen monialaisesti oppimista ja esimerkiksi teemaviikkoja pidettäessä, tulisi pysyä ainerajojen sisällä tai jollain muulla tavalla varmistaa, että kyseisten aineiden keskeiset käsitteet ovat hallussa. Näin aineita yhdistellässä opiskeltava kokonaisuus ei jää pintapuoliseksi, ja voidaan varmistaa syvällinen oppiminen.

Ilmiöoppiminen ei ole koulumaailmassa uusi käsite, mutta se on nyt pinnalla ja keskusteluissa esillä enemmän kuin koskaan. Tämän takia se on myös saanut osakseen suurta vastustusta, vaikka monet koulut ovatkin toteuttaneet monialaisesti oppimista ja tehneet eheyttämistä jo vuosia. Mielestämme ei siis ole aihetta epätoivoon, vaan asioista selvää ottaminen, yhteistyön tekeminen muiden opettajien ja muun henkilökunnan kanssa tekeminen, sekä lopulta pikkuhiljaa omaan työhönsä sisäistäminen ovat jo hieno alku.

 

Argumenttien toimivuus:

 

Puhtaan teoreettisen luonteensa takia tutkimuksemme merkittävyyttä voidaan parhaiten käsitellä tarkastelemalla sen argumentteja ja niiden toimivuutta. Tutkijatapaamisessa ja -tentissä Cantell vastasi hyvin perusteellisesti artikkelista nousseisiin kysymyksiimme, mutta itse artikkeli jätti paikoin hieman toivomisen varaa:

 

Tekstissä luodaan kuvaa kahdesta vastakkaisesta puolesta: ainejakoisuuden ja monialaisuuden puoltajat. Lähteiden tarkastelu herätti tähän liittyviä kysymyksiä: Ainejakoisuutta puoltavien tahojen yksi keskeinen huoli on, että monialaisuuden myötä oltaisiin siirtymässä täysin oppiaineettomaan opetukseen. Monialaisuutta puoltavien artikkeleiden sisällöstä huomaa, että juuri sitä ollaankin joissain kouluissa tai luokissa tavoiteltu (esim. Artikkeli “Alas oppiaineet ja läksyt – Espoossa kokeillaan oppimista, joka tulee ensi vuonna kaikkiin kouluihin”). Cantellin oma “Sanotaanko oppiaineille hyvästit?” otsikko jatkaa samaa linjaa, vaikka Cantell toteaakin lopussa ettei hän sitä halua. Monialaisuuden ympärillä on paljon väärinkäsityksiä ja harhaluuloja ja ne tuskin hälvenevät otsikoilla tai lausahduksille, joista toinen osapuoli voisi ymmärtää pelkonsa toteutuvan.

Kouluissa reaktiot monialaisuuteen/ilmiöoppimiseen ovat olleet hyvin vaihtelevia koulujen toimintakulttuureista riippuen. Paikoittain monialaisten kokonaisuuksien järjestäminen on todettu heti kättelyssä mahdottomaksi resurssillisten rajoitteiden takia. Cantell mainitsee nämä ongelmat ja erot, mutta heti seuraavassa lauseessa mainitsee nykyisen opetussuunnitelman velvoittavan kouluja toteuttamaan monialaista opetusta. Velvoitteeseen viittaaminen on argumentointikeinona hyvin ongelmainen, vaikka velvoite onkin olemassa. Artikkelin yhtenä tavoitteena on saada ihmisiä ajattelemaan asioita avoimin mielin ja rakentaa siltoja, mutta pakon esiin nostaminen tällaisessa polarisoivassa keskustelussa ei liene tehokkain keino sen saavuttamiseksi.

Nämä argumentit kattavat vain pienen osan artikkelista, mutta niiden tarkastelu on silti tärkeää sillä siltojen rakentamiseen kannustavan kirjoituksen tulisi varoa polarisoimasta keskustelua entisestään. Kaiken kaikkiaan Cantell kuitenkin tuo monipuolisesti esiin molempien näkökulmien hyödyt ja haitat. Muutamasta näennäisestä epäkohdasta huolimatta hänen tutkimuksensa onnistuu välittämään laajemman kuvan monialaisuudesta ja myöskin sitä ympäröivästä keskustelusta.

 

Mitä olemme oppineet?

 

Kohti tutkivaa työtapaa kurssi opetti meille uusia asioita Cantellin tutkimuksen sisällöstä ja ryhmätyön tekemisestä. Oli mielenkiintoista syventää ymmärrystä monialaisuudesta, sillä se on erittäin ajankohtainen ilmiö koulumaailmassa. Monialaisuutta vastustetaan, koska sen nähdään rapauttavan ainesisältöjen hallintaa. Monialaisuuden puolustajat taas puhuvat monimutkaisista ongelmista, joiden ratkaisemiseen tarvitaan monitieteisyyttä ja ajattelun taitoja.

Ryhmätyön saralla meille uutta oli yhdessä kirjoittaminen. Aluksi tuntui haastavalta lähteä suunnittelemaan tekstin rakennetta. Päädyimme lopulta toimintamalliin, jossa ensin tekstistä keskustellaan ja sitä suunnitellaan yhdessä. Seuraavaksi tekstin osat jaettiin eri kirjoittajille. Lopuksi teksti jäsenneltiin ja hiottiin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Ehkä näin suuressa ryhmässä oleellista onkin vastuun jakamisen taito.

 

Kohti tutkivaa työtapaa – kurssi antoi meille eväitä jäsentää tutkimuksen tekemistä koskevaa ajattelua ja ymmärrystä, joita tulemme varmasti tarvitsemaan opinnoissamme ja tulevaisuuden työssämme. Tämä taito on tärkeää varsinkin, kun tarkastelun kohteena on kasvatustieteen yhteiskunnalliset merkitykset. Kurssilla pääsimme haastamaan keskustelutaitojamme. Jälkeenpäin ajateltuna, tämä varmasti madaltaa kynnystämme osallistua aloitettuun keskusteluun, jakaen omia näkökulmia sekä kriittistä ajattelua. Nimenomaan tuo kriittisen ajattelun taito on mielestämme tärkein oppimamme asia, mitä tulemme tarvitsemaan tulevaisuudessa. Emme ota tutkimuksia (ja niiden klikkiotsikoita) itsestään selvinä, vaan harjoitamme kriittistä ajattelua ja otamme selvää tutkimusten prosessista, ongelmanasettelusta, eettisyydestä sekä menetelmällisistä ratkaisusta.

Ryhmä 1: Pedagogeilla enää toinen hanska hukassa

Paljon on vettä virrannut Vanhankaupunginkoskessa edellisen blogitekstin jälkeen. Nimikkotutkimuksemme otsikko oli The Influence of an international development project for the design of engaging secondary science teaching in Finland. Jo edellisessä blogitekstissä mainitsimme, että kyseessä oli konferenssiraportti ja tästä oli tullut kommenteissa myös kysymyksiä. Konferenssiraportti ei sinänsä eroa “tavallisesta” tieteellisestä julkaisusta tai tutkimusraportista, mutta on Jari Lavosen mukaan nopeasti laadittu eli toisin sanottuna “löperömpi”. Kurssin oppimistavoitteita silmällä pitäen tämä antoi ryhmällemme paljon mahdollisuuksia, josta kuitenkin enemmän myöhemmin. Tässä blogitekstissä puimme mitä kurssin aikana on tapahtunut ja mitä on jäänyt käteen.

LÄHDE: https://sqonline.ucsd.edu/2017/04/the-future-of-science-education/

 

Miksi tutkitaan?

Tutkimus liittyi laajempaan tutkimushankkeeseen, jonka taustalla on huoli nuorten vähenevästä kiinnostuksesta luonnontieteiden opiskelua kohtaan. Ryhmämme ajatteli tästä lähtökohdasta tutkimuksen hyötynäkökulmaa käytännön kautta lähes koko kurssin ajan. Käytännössä siis jotenkin niin, että tutkitaan kuinka nuorten sitoutuneisuutta ja kiinnostusta saisi lisättyä luonnontieteiden opiskelua kohtaan ja siitä saatava tieto olisi siis sellaisenaan hyödynnettävissä koulumaailmassa.

Tutkijatentissä näkökulmamme kuitenkin laajeni. Tutkimuksen tarpeellisuutta ei aina voi eikä pidä arvioida pelkästään siitä mitattavan hyödyn perusteella. Tutkimuksesta saatava tieto on arvokasta jo itsessään, sillä uusien löydösten perusteella voidaan muodostaa uusia ja tarkentaa jo olemassa olevia teoriakäsityksiä. Ryhmämme nimikkotutkimuksessa käytännön hyötynäkökulma oli meille jotenkin niin ilmeinen, että mahdollisen uuden tiedon syntymistä emme osanneet edes ajatella. Jari Lavosen mukaan tutkimushanke, johon nimikkotutkimuksemme liittyy, on käytännössä pohjatutkimusta aiheesta, jota ei vielä tunneta kovin tarkasti.

 

Rajaamisesta ja näkökulmasta, kontekstista..

Ryhmämme perehtyi rajaamiseen jo ennen Lavosen nimikkoartikkelia, kun teimme tutkimussuunnitelman kurssin alussa annetusta “lööpistä”. Huomasimme rajaamisen ja tarkan näkökulman valitsemisen antavan mahdollisuuden laadukkaammalle tutkimukselle, joka vastaa spesifisti asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Laadukas tutkimus syntyy myös tarpeesta jollekin muutokselle. Nimikkoartikkelin tutkimus syntyi yhteiskunnallisesta tarpeesta saada nuoret suuntautumaan enemmän luonnontieteellisille aloille. Luonnontieteellisten ammattien sukupuolijakautuneisuus oli myös yksi tutkimuksen lähtökohta.

Nimikkoartikkelissa The Influence of an international development project for the design of engaging secondary science teaching in Finland käsiteltävän tutkimuksen tavoite oli selvittää PDP:n (Professional Development Programs) vaikutusta oppilaiden sitoutumiseen luonnontieteellisten aineiden oppitunneilla.

Ryhmämme havaitsi yhteisissä pohdinnoissa, että tutkimuksella on sekä välineellinen, että itsetarkoituksellinen arvo. Välineellinen arvo liittyy juuri kontekstiin ja sen asettamaan tarpeeseen, johon tutkimus yrittää vastata. Itsetarkoituksellinen arvo syntyy esimerkiksi innostuksesta ja halusta tutkittavaa ilmiötä kohtaan. Nämä kaksi arvolaatua ovat jatkuvassa dialogissa keskenään. Yhteiskunnallisessa kontekstissa välineellinen arvo ylittää usein itsetarkoituksellisen arvon. Rahoituksen saaminen on usein helpompaa, kun tutkimus vastaa ajankohtaiseen ongelmaan.

Artikkelin taustateoriana on Csíkszentmihályin luoma flow-teoria, joka keskittyy vahvaan sitoutumiseen ja motivaation tunteeseen. Flow-tilaan kuuluu yksilön jakamaton huomio tehtävään asiaan, uppoutuminen ja ajantajun häviäminen.

Flow-teoria on kansainvälisesti merkittävä motivaatioteoria, josta on tehty paljon tutkimusta. Se on myös pysynyt selkeämpänä suhteessa esimerkiksi Decin ja Ryanin itsemääräytymisteoriaan (Self-Determination Theory), jonka käsitteistöä on käytetty niin monessa eri kontekstissa ja eri tutkijan toimesta, että teoriaan on syntynyt monia sivuhaaroja (SDT on tutkituin ja viitatuin motivaatioteoria). Flow-teorian systemaattisen kehityksen taustalla on se tosiasia, että Csíkszentmihályi on johtanut kehittämänsä teorian tutkimusta tähän päivään asti.

Aineisto kerättiin oppitunneilla, joten tutkimuksessa keskityttiin lyhytaikaiseen sitoutumiseen. Flow-teoria kuvaa juuri hetkellistä vahvaa sitoutumista, joten se sopii koulumaailman tuntijakautuneeseen ympäristöön. Tutkimuksen kontekstiin eli tarpeeseen suunnata oppilaita luonnontieteellisille aloille flow-teoria ei ole yksiselitteisesti täydellinen taustateoria. Oppitunneilla lyhytaikaisen motivoitumisen vaikutuksesta oppilaiden ammatinvalintaan ei ole paljoakaan näyttöä. Oppitunnit ovat kuitenkin niitä ajanjaksoja, jossa pidempiaikainen motivoituminen ja merkityksellisyyden kokeminen luonnontieteisiin voi alkaa ja sitä voi vahvistaa.

Taustateoriaa ja käsitteistöä valitessa on hyvä varmistaa, että tutkijat ymmärtävät käsitteet samalla tavalla. Eri kulttuureista tulevat tutkijat voivat puhua nimellisesti samoista käsitteistä, vaikka niiden ymmärryksessä voi olla suuriakin eroja. Nimikkotutkimuksessa tutkimusta tehtiin Yhdysvalloissa sekä Suomessa.

 

Tiedonkeruumenetelmistä ja aineistosta…

Tutkimuksen konferenssiraportissa käsitelty aineisto koostui oppilaiden hetkellistä opetukseen sitoutumista mittaavan, puhelinapplikaatiolla toteutun ESMn (Experience sampling method) sekä tutkimukseen osallistuneille opettajille jälkikäteen toteutetun likert-asteikollisen kyselyn antamasta informaatiosta. ESM oli meille ennalta tuntematon tiedonkeruumenetelmä, joten keskustelimme sen hyvistä ja huonoista puolista useaan otteeseen ryhmäkertojemme aikana.

Oppilaiden sitoutumisesta kertovaa informaatiota kerättiin oppitunnilla tapahtuneen työskentelyn lomassa kunkin oppilaan puhelimeen asennetun applikaation avulla. Applikaatio piti satunnaisesti äänimerkin, joka kertoi oppilaalle, että tämän tulee keskeyttää sen hetkinen työskentely vastaamisen ajaksi. Kysely oli toteutettu siten, ettei vastaamiseen kulu liian paljoa aikaa. Vastaamisen jälkeen oppilaat palasivat takaisin työnsä pariin.

Pohdimme tällaisen työskentelyn keskeyttävän kyselyn aiheuttavan itse käsillä olevan tehtävän toteutukseen lieviä haittatekijöitä sen pakottaessa oppilaat toisinaan pois käsiteltävästä aiheesta. Itse informaation keruun näkökulmasta ESM antaa kuitenkin jälkikäteen kerättyyn kyselytutkimukseen verrattuna arvokasta ja aidompaa dataa, joka kertoo todellisesta hetkellisestä sitoutumisesta työskenneltävään aiheeseen. Tämä datan korkean validiteetin mahdollistava piirre nousi esiin myös tutkijatentin aikana käydyssä keskustelussa.

Tutkimukseen osallistuneille opettajille toteutettiin likert-asteikolla oleva kysely koskien heidän kokemuksiaan PDPn tuomasta avusta tutkivan oppimisen työskentelymallien suunnittelussa. Opettajilta kysyttiin muun muassa yhteistyön laadusta tutkijoiden, toisten suomalaisten opettajien ja amerikkalaisten opettajien välillä sekä koulutuksessa annettujen luentojen laadusta. Likert-asteikolla toteutetut kysymykset ovat tyypillinen datankeruumenetelmä tutkimuksissa, joten se oli meille ennalta tuttu emmekä juurikaan ryhmänä kyseenalaistaneet sen käyttöä.

Saadusta aineistoista kyettiin havaitsemaan oppilaiden sitoutuneisuuden opiskeltavaan aineeseen nousseen tutkimuskertojen välillä. Opettajille toteutetun kyselyn myötä havaittiin opettajien toivovan yhä aktiivisempaa yhteistyötä tutkijoiden ja osallistuvien opettajien välillä. Jari Lavosen mukaan tämä otetaan paremmin huomioon tutkimuksen seuraavassa syklissä. Tutkimukseen osallistuvien henkilöiden sitouttaminen onkin yksi esimerkki haasteista, johon kurssin aikana törmäsimme. Kyseessä onkin seikka, jota on syytä pohtia etukäteen kun suunnitellaan tutkimusta, joissa aineistoa kerätään ihmisiltä tai jossa työskentelee ihmisiä.

 

Keskeisimmät opit ja mitä hyödynnetään tulevaisuudessa

Kuten jo alussa mainittiin, tutkimusraporttimme oli tiivistetty konferenssiraportti, jossa kaikkia tutkimuksen osa-alueita ei täysin avattu. Tämä oli ryhmällemme eduksi, sillä se antoi meille tilaa oivaltaa itse asioita, joita tutkimuksen tekemiseen liittyy ja odotetaan valmiilta tutkimukselta. Saimmekin huomata, että esimerkiksi samaan hankkeeseen liittyvä artikkeli Investigating Optimal Learning Moments in U.S. and Finnish Science Classes olisi ollut hyvin paljon haastavampi artikkeli näin opintojen alkuvaiheessa.

Meillä oli myös sikäli tuuria mukana, että saimme tämän tutkivaa oppimista käsittelevän artikkelin pureskeltavaksemme, sillä aihe on hyvin ajankohtainen. Tutkiva oppiminen on yhteydessä opettajan (ja opettajaksi opiskelevan) päivittäiseen elämään, ja meille oli myös ilo jakaa tietoisuuttamme aiheesta muille kurssilaisille. Se on myös yksi konkreettinen asia, joka tarttui kurssilta jokaiselle mukaan vietäväksi.

Olemme ryhmänä kasvaneet tämän kurssin aikana, jonka saimme myös kuulla itse Jari Lavoselta tutkijatenttimme päätyttyä. Ensimmäinen tapaaminen oli enemmänkin mukavaa jutustelua, kun taas tutkijatentissä pystyimme syvällisemmin keskustelemaan tutkimuksesta. Kurssin aikana oli mahtava huomata nopea kehitys myös yksilötasolla. Aluksi tutkimusraportin lukemisen ja ymmärtämisen hankaluus toi epävarmuutta, mutta hyvin pian siitä osasi jo kertoa tyhjentävästi omin sanoin eteenpäin ja eri käsitteiden avaaminen muille kävi kuin luonnostaan.

Terveisin

Ryhmä 1:

Pepita, Eveliina, Joonatan, Kiese Matti, Anni, Heini ja Eerikki

 

 

 

Lähteet:

 

– Lavonen, Linnansaari,Juuti, Salmela-Aro, Krajcik ja Schneider. (2017) The Influence of an International Professional Development Project for the Design of Engaging Secondary Science Teaching in Finland

– Schneider, Krajcik, Lavonen, Salmela-Aro, Broda, Spicer, Bruner, Moeller, Linnansaari, Juuti ja Viljaranta. (2016) Investigating Optimal Learning Moments in U.S and Finnish Science Classes

– Ronkainen, Pehkonen, Lindblom-Ylänne (2014) Tutkimuksen voimasanat

RYHMÄMME (neljä) VIIMEINEN BLOGIPOSTAUS

“Kello on 09.14. Pahin pelkomme on tapahtumassa: ryhmämme johtava voima Iida on ruuhkassa Länsiväylällä ja nimikkotutkijamme istuu edessämme odottava ilme kasvoillaan. Kätemme hikoavat ja Ninan valmiiksi tulostetut suunnitelmat seisovat edessämme. Nyt se alkaa.”

Alun perin epämääräiseltä tuntunut tutkijatentti alkoi lähestyessään innostaa kaikkia. Tenttiin jännitystä toi pelko siitä, että olemme ymmärtäneet jotain väärin – entä jos tutkijamme toteaa kysymyksiemme olevan täysin typeriä? Tämä motivoi tutustumaan artikkeliin niin hyvin kuin mahdollista, haluamme vakuuttaa tutkijan – me todella otamme tämän artikkelin haltuun! Varsinaisen kritiikin keksiminen tuntuu vaikealta, sillä tutkijamme on perustellut väitteensä tutkimuksessaan todella hyvin ja käyttänyt tutkimuksessaan eri näkökulmia. Lisäksi koko tutkimuksen ote on itsessään kriittinen.

Päädymme jakamaan tutkijatenttimme kahteen osaan: aineistoon liittyviin kysymyksiin sekä tutkimuksen lähtökohtiin ja tuloksiin. Koska kritiikin keksiminen tutkimuksen tuloksista tuntui vaikealta, päätimme haastaa tutkijaa erityisesti aineistonkeruumenetelmiin liittyvin kysymyksin. Olimme tutustuneen menetelmiin kurssikirjan avulla, jonka kautta niitä oli helpompi hahmottaa. Nimikkotutkimuksemme oli osa laajempaa kokonaisuutta, vain yksi artikkeli Ikävalkon väitöskirjasta.

Tutkijatentti tilanteena oli ehkä formaalimpi kuin odotimme. Hannan sanoin: “Tentin sisältö oli kyllä 5/5, mutta tunnelma ja vuorovaikutus eivät yltäneet sen tasolle.” Olimme optimistisesti olettaneet, että jokaisesta kysymyksestä lähtisi käyntiin keskustelua, mutta tutkijan vastauksiin tuntui aluksi haastavalta tarttua. Tilanne kuitenkin etenee. Emma pyrkii esittämään jatkokysymyksiä ja Tommi komppaa luottavaisin silmin. Tunnelma rentoutuu vähitellen ja ryhmämme uskaltautuu heittäytyä keskusteluun. Sofia pamauttaa etukäteen jännittämänsä kysymyksen Foucaultin valta-teoriasta, Juuso jatkaa hiillostaen tutkijaa kyseenalaistamalla ryhmähaastattelun toimivuuden kyseisessä kontekstissa. Saara seuraa keskustelua intensiivisesti. Tutkijatenttiimme vaikutti selvästi Minervatorin tila. Se on akustisesti haastava ison kokonsa vuoksi ja tämä vaikeutti keskustelun seuraamista – myös varjoryhmämme totesi samaa. Tila vaikutti ryhmäämme. Se aiheutti ylimääräistä jäykkyyttä ja turvattomuuden tunnetta. Pinja lopettaa puheenjohtajan ominaisuudessaan keskustelun täydellisesti ajallaan loppu puheenvuoroonsa. Meitä jännittää. Kuitenkin selviää, että tutkijamme oli oikein tyytyväinen suoritukseemme. Olimme helpottuneita. Paneutuminen kannatti.

Nimikkotutkimusta ei pystynyt lukemaan kerta vilkaisulla, eikä se auennut ilman perusteellisempaa käsittelyä. Käsiteltävän asian kompleksisuuden vuoksi on pystyttävä käsittämään Ikävalkon valitsema teoreettinen viitekehys, käsitteistö sekä sen käyttö tutkimuksessa. Ymmärrystä helpotti huomattavasti Ikävalkon vinkkaama artikkeli, jonka lukeminen syvensi ryhmämme osaamista selvästi. Kun kurssin alussa valikoiduimme samaan ryhmään, meitä kaikkia kiinnosti provosoiva, tasa-arvoon liittyvän otsikko – mitä tällä oikein tarkoitetaan? Ryhmätöiden alkaessa artikkeli ahdisti meitä kollektiivisesti, sen haasteellisuus löi päin naamaa ja tuntui vaikealta saada käsitystä yhtään mistään. Kuitenkin ajan kanssa ja yhdessä keskustellen, ymmärsimme vähitellen tutkimustulosten yhteyden koko yhteiskuntaan ja myös omaan rooliin työelämässä. Ja sitten palaset alkoivat loksahdella paikoilleen! Oli avaavaa ymmärtää, miten managerialistinen ote näkyy yhteiskuntamme eri osa-alueilla, politiikasta koulumaailmaan.

Vähitellen selvisi myös, mitä alkuperäinen otsikkomme tarkoitti oikeasti: tasa-arvon käsitteen voidaan sanoa typistyvän nykyisen kaltaista tasa-arvotyötä tehdessä. Otsikosta tuli mielikuva, että sen kirjoittaja toteaa koko tasa-arvotyön turhaksi, ehkä siksi, että systeemi on jo tasa-arvoinen. Oikeasti Ikävalko kritisoi tasa-arvotyön laatua – hän haluaisi tukea tasa-arvotyötä tekevien aktiivista toimijuutta. Ylhäältä päin annetut säännöt ja työpaikkojen hierarkiat rajaavat tasa-arvotyötä ja asettavat sille kyseenalaiset raamit.

            Mitä opimme tutkimuksen teosta yleisesti? Tulevina kasvatusalan ammattilaisina meidän tulisi osata suhtautua kriittisen tarkastelevasti ympärillä vaikuttavaan tutkimukseen. Myös roolimme tulevina tutkijoina ei voi onnistua, mikäli emme ymmärrä tutkimuksen prosessia ja kaikkea sitä mikä tutkimusta ympäröi – validiteetti, reliabiliteetti, eettiset kysymykset, käytettävät metodit…. Mielestämme oli mielenkiintoista kuulla tutkijan kertovan itse tutkimuksestaan käytännössä. Ikävalko kertoi rehellisesti prosessin eri vaiheista – välillä aineisto tuntui tylsältä ja työläältä, ja sen käsitteleminen vaati todella pitkäjänteistä työtä. Nyt ehkä osaamme suhtautua omaan tulevaan tutkimustyöhömme armollisemmin ja ymmärrämme, että hetkellinen tylsistyminen on vain inhimillistä, mutta sen voi voittaa ja löytää uusia piirteitä aineistostaan, niin kuin Ikävalkon kohdalla kävi. Ikävalkoa on mielenkiintoista kuunnella. Hänen asiantuntijuutensa näkyy harkituissa ja perustelluissa vastauksissa, sekä haastattelussa että tutkijatentissä.

Viime blogipostauksessamme lupasimme teille myös tutkimuksemme tuloksia. Seuraava kappale on lainaus tiivistelmästämme, jonka voit lukea, mikäli todella haluat vielä tietää lisää managerialistisen hallintatavan vaikutuksista tasa-arvosuunnittelussa. Jos et halua enää lukea aiheesta, voit myös hypätä seuraavan kappaleeseen, jossa käsittelemme tätä kurssia ja ryhmätyöskentelyämme. Valinta on sinun.

”Analyysin perusteella tasa-arvosuunnittelun vaikuttavuus ja toiminnan mielekkyys ovat kyseenalaisia: suunnitelmia laaditaan ja projekteja perustetaan, mutta niillä ei välttämättä uskota olevan vaikutusta itse toimintaan. Tasa-arvosuunnittelun vaikutusten kyseenalaistaminen ja ironisen etäisyyden ottaminen voidaan nähdä vastarintana hallinnon tuottamia velvoitteita ja yhä uusia suunnittelutarpeita kohtaan. Se voi auttaa näkemään organisaatioiden kehittämisen uudessa valossa ja tunnistamaan tapoja, joilla esimerkiksi opettajien työn edellytykset ovat muuttumassa. Se voi kuitenkin myös toimia tasa-arvon edistämisen tavoitetta vastaan, jos sinänsä hyväksyttäviin tavoitteisiin ei haluta sitoutua vastalauseena lisääntyvää byrokratiaa kohtaan. Tasa-arvosuunnitelmatyö on jatkuvaa neuvottelua toiminnan ehdoista ja oikeutuksesta. Tasa-arvon lineaariseen edistymiseen uskova tasa-arvodiskurssi edellyttää hitaan matkanteon hyväksymistä. Artikkelissa kuitenkin todetaan, että useita eurooppalaisia tasa-arvokoulutuksia tarkastellessa, organisaatiot joissa tasa-arvotilanteen tarkastelu keskittyy vain erilaisten resurssien tarkasteluun, lopputulos organisaatiossa saattaa olla entistä sukupuolijakautuneempi.

Voidaan siis todeta, että pelkän tasa-arvosuunnitelman laatiminen tai dokumentin olemassaolo voi antaa käsityksen siitä, että tasa-arvoasiat on hoidettu, ja ettei niihin tarvitse enää kiinnittää sen suurempaa huomiota. Managerialistinen tasa-arvosuunnittelu rajaa ja ohjaa kokonaisuutta johtaen mahdollisesti siihen, ettei siitä poikkeaville tavoille edistää tasa-arvoa jää mahdollisuutta. Tasa-arvon käsitteen poliittinen painoarvo vähenee, kun sitä käytetään hyödyntämään markkinoita.”    

Mielestämme kurssi oli kokonaisuudessaan työläs, mutta palkitseva. Se vaati jokaiselta omistautumista ja itsenäistä perehtymistä. Ryhmämme onnistui löytämään sopivan työtavan ja siksi työläästä kurssista syntyi hedelmällistä oppimista. Mikäli emme olisi löytäneet yhteisiä pelisääntöjä, emme olisi onnistuneet innostumaan aiheesta ja tutkimuksesta.  Tehtäviä tuli nopealla tahdilla, opimme toimimaan tehokkaasti ja priorisoimaan ajan käyttöämme. Keskustellessamme totesimme olevamme kaikki samaa mieltä siitä, että kurssi on ollut kohdallamme ehdottomasti positiivinen esimerkki ryhmätyöstä. Kurssihan toimi lähes pelkästään ryhmäkurin voimalla, mikä voi helposti aiheuttaa ongelmia. Meiltä kaikilta löytyi kuitenkin joustavuutta ja ymmärrystä toisten opiskelu- ja elämäntilanteisiin. Poissaolijat ovat aina halunneet korvata poissaolonsa jotenkin, ja jokainen on tuonut ryhmään oman panoksensa. Oli hauskaa, että ryhmäämme päätyi opiskelijoita eri linjoilta ja vuosikursseilta.

Mitä kurssin aikana on tapahtunut? Käsitys tutkijan työstä on tullut selvemmäksi ja tutkijuus puhuttelee aivan uudella tavalla. Ratkaiseva ajattelutavan muutos on ollut se, että on tullut tietoiseksi tutkimustiedon luonteesta –  tieteellinen tietokin on vain ihmisen tuottamaa ja näin ollen kyseenalaistettavissa.

”Juuri ennen alkukuulutusta Iida purjehtii Minervatorille harmaa takki päällään ja istuutuu paikalleen. Saaran kynää puristava käsi hellittää. Katsomme toisiamme ja tiedämme: tästä se lähtee.”

 

 

Kiitospuhe – Ryhmä 3

Rakkaat kurssitoverit, lehtorit, tutkijat ja koko ammatillinen yhteisö,

Kurssimme on saapumassa päätökseen, ja on tullut aika kiittää siinä mukana olleita henkilöitä tästä mahtavasta kokemuksesta, jonka tämä kurssi on meille antanut. Kurssi on ollut antoisa, mutta nyt on aika heittää tutkimuksen voimasanat nurkkaan. Ei kuitenkaan liian kauas, jotta ne voi sieltä tarpeen tullen kaivaa uudestaan esille. Myönnettäköön, että kurssin aikana on lennähtänyt muutama muukin tutkimuksellinen voimasana ilmoille. Voimasanoista huolimatta ryhmädynamiikkamme on tiivistynyt kurssin edetessä ja olemme vaalineet vertaissuhteitamme lämmöllä ja rakkaudella. Olemme oppineet näkemään vertaisopiskelun hienona voimavarana emmekä enää pahana mörkönä, niin kuin ennen kurssia vielä saatoimme ajatella.

Nimikkotutkijamme Auli Toomin tutkimuksessa tarkasteltiin ammatillisen toimijuuden kehittymisen ja oppimisympäristön välistä suhdetta opettajankoulutuksessa. Aihe oli valtavan kiinnostava, sillä se oli hyvin samaistuttava ja verrattavissa tämänkin kurssin työtapoihin. Olemme kurssin aikana oppineet paljon vertaisten tuen merkityksestä opettajaksi oppimisessa. Ollakseen aktiivinen toimija, on verkostoiduttava ja kehitettävä aktiivisesti omaa toimijuutta. Toimijuuden kehittäminen on sekä itsenäistä että vuorovaikutteista työtä, sillä toimijuus kehittyy yhteistyössä vertaisten kanssa ja heiltä saadun palautteen avulla. Olemme oppineet, miten tärkeää on kehittää toimivaa yhteistyötä jo opiskeluaikana, sillä sitä tarvitaan työelämässä ammatillisessa yhteisössä.

Tällaista perustutkimusta oli helppo lähestyä, ja koemme saaneemme kattavasti perustietoa tutkimuksen tekemisestä ja sen eri osa-alueista. Kurssin aikana syvennyimme asia kerrallaan tutkimuksen tekemisen prosessiin ja käsittelimme teoreettisia asioita omaan nimikkotutkimukseemme peilaten. Kurssilla opitut asiat auttavat varmasti tulevaisuudessa ymmärtämään tutkimuksia paremmin ja osoittamaan tarvittaessa myös kriittisyyttä niitä kohtaan. Tutkimuksen tekemisestä opimme etenkin Toomilta sen, ettei aina ole tarpeellista lähteä rakentamaan omaa tutkimusmittaria, vaan välillä on hyvä hyödyntää valmiiksi kehiteltyjä mittareita ja keskittää voimavarat tutkimuksen muuhun kehitykseen. Opimme myöskin kriittistä ajattelua; kaikkea ei todella kannata syödä pureskelematta vaan pysähtyä hetkeksi ajattelemaan – mitä sanottiin, mitä tarkoitettiin ja miksi näin on. Kriittisen ajattelun kehittymistä tukee myös se, että nimikkotutkimuksemme kuuluu tähän mennessä hyvin vähän tutkitulle alueelle ja siten tieteen kehittyvä luonne tulee hyvin esiin. Toomin tutkimus herätti myös ajattelemaan sitä, kuinka paljon taustatyötä yksi perustutkimus vaatii.

Ensimmäisessä tapaamisessa Toom antoi meille luettavaksi useita aiheeseen liittyviä lisätutkimuksia, jotka osoittautuivat siunaukseksi. Ne auttoivat meitä hahmottamaan kokonaisuutta nimikkotutkimuksen ympärillä mutta myös tempaisivat meidät mukaansa tiedemaailmaan yllättävän vauhdikkaasti: tutustuimme useisiin eri tutkimusmenetelmiin ja tutkimuksen lähtökohtiin sekä tutkijayhteisön yhteistoimintaan. Tutkimusten synnyttämä kiinnostus ylsi vielä hieman pidemmälle, ja perehdyimmekin vielä muutamiin aiheen ulkopuolisiin tutkimuksiin ja ilmiöihin. Niiden pohjalta esittämämme kritiikki ja kyseenalaistukset osoittautuivat tutkijatentissä yllättäväksi vahvuudeksemme. Ilman kattavia lisätutkimuksia olisi ollut vaikeaa soveltaa tätä tutkimusta ja kokonaiskuva olisi jäänyt suppeaksi. Kurssin aikana saamamme perehdytys tarjoaa meille varmasti hyviä eväitä yliopiston aikaisten tutkielmien tekemiseen. Toom tarjosikin tutkijatentin päätteeksi mahdollisuutta käyttää hänen tutkimusaineistoaan kandidaatintutkielmaa tai pro gradun tekemistä varten.

Kuten jo alussa vihjasimme, kurssin suorittaminen suureksi osaksi omatoimiryhmissä herätti ryhmämme keskuudessa monenlaisia tuntemuksia. Kuitenkin nyt viimeisellä tapaamiskerrallamme on ilmassa aistittavissa jonkinasteista haikeutta. Aluksi kahdeksan hengen ryhmä tuntui liian suurelta toimiakseen. Meidän kohdallamme alun kankeudesta huolimatta kävi hyvin – jokainen löysi paikkansa ryhmässä ja lopuksi olimme yhtä mieltä siitä, että jokainen on tasapuolisesti antanut panoksensa ryhmämme eteen. Tähän vaikutti todennäköisesti ainakin se, että ryhmämme keskuudessa tavoitteet kohtasivat hyvin ja jokainen hoiti sovitun osansa. Yksi nimikkotutkimuksemme merkittävistä tuloksista olikin se, että vertaisten tuki on avain opettajaksi oppimisessa. Ryhmämme kannustava ilmapiiri ja toimivuus loivat hyvän pohjan kurssilla käsitellyille, toisinaan haastavaltakin tuntuville aiheille.

Haluamme kiittää ensisijaisesti nimikkotutkijaamme Auli Toomia siitä, että hän valitsi meille tämän mielenkiintoisen aiheen, ja että hän on ollut niin innolla mukana. Haluamme kiittää Toomia hänen vastaanottavaisuudestaan sekä panostuksesta tähän kurssiin. Hän on ohjannut meitä vertaistyöskentelyyn, minkä ansiosta olemme saaneet kurssista todella paljon irti. Toom myös ohjasi ja kannusti meitä antamaan palautetta ja olemaan kriittisiä koulutusta kohtaan. Hän opetti, että voimme oikeasti vaikuttaa siihen, mihin suuntaan koulutustamme kehitetään.

 Haluamme myös kiittää kurssin lehtoreita ja vertaisopiskelijoita – ilman teitä tätä kurssia ei olisi ollut.  Teidän ansiostanne olemme oppineet näin paljon. Nyt voimmekin yhtä kokemusta rikkaampina keskittää ajatuksemme niihin muihin kouluprojekteihin joiden deadline vielä edessä häämöttää ja hyödyntää kurssilta saamaamme antia selvitäksemme myös niistä. Nyt enää viimeiset tsemppaukset ja pian voimmekin kaikki kirmata kohti ansaittua joululomaa. Voimme hetkeksi asettaa aivomme narikkaan, jotta voimme palata entistä ehompina takaisin, omaa ammatillista toimijuuttamme kehittämään.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää joulua itse kullekin!

-Ryhmä 3;

Niilo Jänkälä,  Sanja Kalliojärvi, Anette Karhumaa, Karin KlöveEllinoora Lammela, Elina Lavapuro, Annina Saari ja Viivi Timonen

 

Kuvalähteet:

https://tuhat.helsinki.fi/portal/fi/person/toom

http://www.meemi.fi/meme/0yzeh1

https://fi.pinterest.com/pin/267753140315731206/

Ryhmä 8:n viimeinen pinnistys

Kun ensimmäistä kertaa saavuimme Minerva-torille syksyn alussa, tuskin kukaan meistä aavisti millaiseksi matkamme kohti tutkivaa työtapaa muodostuisi. Vain viisi ihmistä eksyi yhteen kaikkien muiden välttelemän lööpin ympärille, mutta saimme onneksi myöhemmin vielä yhden lisävahvistuksen ryhmäämme. Siitä syksyisen harmaasta päivästä sai alkunsa pitkä ja välillä uuvuttavaltakin tuntunut matkamme kohti tutkimuksen maailmaa.

Kurssi ravisteli meitä kunnolla yliopiston toimintakulttuuriin. Parhaimpana kokemuksena ja oppina kurssista jäi meille käteen kurssin tietynlaisena päätepysäkkinä toiminut tutkijatentti kaikkine vaiheineen. Tentti sujui suunnitelmamme mukaisesti ja saimme hyviä vastauksia meitä askarruttaneisiin kysymyksiin. Arvioidessamme tenttiä jälkikäteen emme muuttaisi paljoakaan, mutta olisi ollut viisasta tuoda tutkijalle kopio tutkimuksesta. Kysymyksemme sisälsivät nimittäin suoria lainauksia tutkimuksesta, eikä tentattava luonnollisestikaan aina heti ymmärtänyt mistä kohdasta tai mistä kysymyksessä oli kyse. Ehdimme kysyä kaikki haluamamme kysymykset 30 minuutissa ja aikaa jäi silti syventää osaa kysymyksistä. Mielellämme olisimme myös jatkaneet keskustelua ja kysymyksiä tutkimuksesta vielä pidempäänkin, mutta ehkä tämän aikarajan myötä keskustelu pysyi kompaktina, eikä lähtenyt rönsyilemään liikoja. Saimme kysymyksistämme hyvää palautetta tutkijalta ja hänen kanssaan oli helppo ja mukava työskennellä koko kurssin ajan. Kurssilla lähestyimme asioita moniulotteisesti ja eri näkökulmista, mikä on herättänyt paljon uusia ajatuksia.

Sami Paavolan tutkimus:
Dynamics of design collaboration: BIM models as intermediary digital objects

Haasteena meillä oli etenkin tutkimuksen aihe, mikä ei koskettanut meitä luokanopettajina lähes ollenkaan, mutta haasteellisuutensa myötä se pakotti työskentelemään ja oppimaan entistä ahkerammin. Tutkimusaihe oli yllättävä ja käsitteli mm. tietomallintamista. Ensimmäisessä oppimistehtävässä saimme katsottua aihetta näkökulmasta, joka oli hyvin vahvasti meitä tulevaisuudessa odottavaa luokkaympäristöä koskeva. Tämä ei auttanut meitä kuitenkaan kognitiivisen tutkimuksemme perehtymisessä ja söi motivaatiota osassa meistä kun muita kurssin tehtäviä olisi täytynyt tehdä. Perehdyimme hyvin nimikkotutkimukseemme ja yritimme syventyä juuri siihen mitä tutkimusryhmä yritti löytää tutkimuksen kohteena olevasta ryhmätyöstä. Omaa ajattelua syvensi erityisesti tutkimuksen osa, jossa esiteltiin käsitteeet scripted coordination ja parallel collaboration. Näiden lähestymistapojen ymmärtäminen antoi paljon. Näiden toimintatapojen ymmärtämisellä on paljon käyttöä kaikilla eri ryhmätyön tasoilla.  

Paavolan kanssa käyty haastattelutilaisuuus sekä tentti avasivat tutkimuksen tekoa ja antoivat tutkijuudelle inhimillisyyttä. Tutkimuksen aikana on oltava valmiina sopeutumaan muutoksiin ja reagoimaan tekijöihin, jotka eivät olleet ennustettavissa. Erityisesti olemme oppineet ymmärtämään tutkimuksen teon perusluonnetta, mm. kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen tutkimuksen ja tutkimusmenetelmien eroja. Tutkijan kanssa käytyjen keskustelujen ansiosta ymmärsimme, että yksilöiden ja ryhmien toimintamallien muuttaminen voi olla erittäin haastavaa. Jopa “aikuisten maailmassa” uudet toimintamallit ja niiden hyödyntäminen tuovat haasteita. Ryhmämme kanssa oli mitä parhain ja ihanin harjoitella tätä erittäin tärkeää taitoa, ryhmätyöskentelyä.

Reflektoidessamme toimintaamme näin jälkikäteen koemme oppineemme ryhmätöiden tekemisestä paljon. Viimeistä ryhmäkertaa lukuunottamatta, OTR-tuntien keskustelut rönsyilivät ryhmässämme paljon, emmekä saaneet tehtäviä valmiiksi OTR-tuntien puitteissa. Teimme siis kaikki tehtävät lähinnä kotoa käsin, yhdessä, käyttäen google docsia. Työmuotona tämä tuntui sopivan meidän ryhmälle hyvin. OTR-kertojen tuottavuutta olisi voinut parantaa tekemällä selkeän toimintasuunnitelman jokaiselle kerralle. Tällöin työskentely olisi ollut varmaankin jouhevampaa ja tavoitteellisempaa. Sinänsä oli yllättävää, että “aikuisopiskelijanakin” vaaditaan hyvinkin runsasta toiminnan koordinointia. Voidaan sanoa, että tasapuolinen vastuunjako ei toteutunut ryhmässämme täydellisesti. Osa ryhmän ihmisistä työllistyi huomattavasti muita enemmän. Kurssin loppua kohti kaikkien yhteinen työpanos kuitenkin lisääntyi. Tässä auttoi varmasti se, että kurssin loppupuolella ei enää haluttu jättää kurssin etenemisen myötä enemmän tutuksi tulleita ihmisiä ‘’yksin’’ kaiken työkuorman alle. Tältä vastuunjako-ongelmalta olisimme saattaneet välttyä, jos henkilökohtaiset tavoitteet olisi tuotu esille ja ryhmälle asetettu selkeästi oma tavoitteensa heti ryhmätyöskentelyn alussa. Myös omien mielenkiinnon kohteiden esiintuominen olisi auttanut jakamaan tehtävät niin, että niiden tekeminen olisi ollut mielekästä. Selkeä runko projektille, missä kuitenkin jätetty tilaa ja aikaa luovuudelle sekä soveltamiselle, olisi auttanut paljon. Myös helpompi aihe tutkimuksessa olisi saattanut rohkaista kaikkia työskentelemään kovemmin.

Nyt kurssin lopussa voimme olla onnellisia siitä, että suoriuduimme kunnialla tästä kurssista kokonaisuudestaan ja saimme uusia kavereita tutusututtuamme toisiimme paremmin työn tohinassa. Kiitos mielenkiinnostasi, kun jaksoit lukea tekstimme tänne loppuun asti.

 

Terveisin Santeri Saarinen, Paula Pekkala, Alvar Hilger, Mirella Kuosa, Johannes Gale ja Oona Ruuska

Miten meni noin omasta mielestä

Arvoisat akateemiset kanssabloggaajat.

Ensimmäinen blogipostauksemme käsitteli kriittisesti inkluusiota Linda J. Grahamin ja Markku Jahnukaisen tutkimuksen pohjalta. Kirjoituksemme herätti teissä mielenkiintoisia ajatuksia sekä kysymyksiä, joihin haluaisimme näin aluksi ottaa kantaa.

Erityisesti keskustelua syntyi arvojen merkityksestä niin yhteiskunnan kuin yksittäisen opettajan toiminnassa. Inkluusion toimivuuden kannalta on tärkeää siirtää vastuu yksittäisiltä toimijoilta koko yhteiskunnalle. Päättäjien tulisi tehdä sellaisia linjauksia, joiden pohjalta koulujen olisi helpompaa lähteä liikkeelle. Tällä hetkellä linjaukset ovat liian pinnallista sanahelinää, joiden pohjalta konkreettisiin toimiin on vaikea lähteä. Yksittäisen opettajan on puolestaan tärkeätä erottaa toiminnassaan omat henkilökohtaiset arvonsa koulun yhteisesti sovituista arvoperiaatteista.  

Ajatuksia herätti myös luokan suvaitsevuus ja avoimuus erityisoppilaita kohtaan, joka tietenkin on tavoiteltava lähtökohta. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon erityisoppilaan oma kokemus ryhmässä olemisesta, sillä kaikista ideaaleinkaan luokka inkluusion kannalta ei välttämättä ole yksilön itsensä mielestä mieluisa. Esimerkiksi autistiselle lapselle iso ryhmäkoko saattaa aiheuttaa ahdistusta, vaikka kyseisen luokan ilmapiiri on avoin.

Kurssin aikana suoritetut tehtävät auttoivat syventymään tutkimuksen tekemiseen ja avasivat uudenlaista näkökulmaa tutkimusten tarkasteluun.  On paljon eri alueita, jotka tulee ottaa huomioon tutkimusta tehdessä. Tutkimuksen alussa on tärkeää, että aiheen valinta lähtee tutkijoiden omasta mielenkiinnosta ja tutkimus tuottaa uutta tietoa. On valittava tutkimuskohde ja rajattava aihealue. Tutkimusmenetelmien tulee tukea tutkittavaa aihetta ja kohderyhmä tulee myös huomioida. Tutkimuksen validiteettia ja reliabiliteettia, sekä muita laatukriteereitä on arvioitava kriittisesti. Esimerkiksi Jahnukaisen ja Grahamin tutkimus vertailee kolmea eri aluetta inkluusion toteutumisessa, joten se ei ole globaalisti yleistettävissä. Tämä ei kuitenkaan ollut nimikkotutkimuksemme tarkoitus.  

Kurssin alussa koimme nimikkotutkimuksemme todella laajaksi ja haastavaksi. Englanninkielisen tieteellisen tekstin sisäistäminen ja analysoiminen tuntui lähes mahdottomalta, näin ensimmäisen vuoden opiskelijana. Menimme tutkijahaastatteluun huulet pyöreinä, tietämättä mitä tuleman pitää. Saimme nimikkotutkijaltamme kattavat vastaukset tutkimuksesta, joiden pohjalta oli helpompi lähteä työstämään tehtäviä kohti tutkijatenttiä. Tutkijatenttiin valmistautuessamme koimme haastattelun äänityksen erittäin hyödylliseksi, koska pystyimme palaamaan tutkijan vastauksiin ja samalla huomasimme oman kehityksemme kurssin aikana. Äänitteen ja opetustehtävien avulla tutkimus aukesi kaikille ryhmämme jäsenille paljon paremmin.

Tutkijatentin aikana pääsimme mukavasti syventymään tutkimuksen aiheisiin ja nimikkotutkijamme usein itsekin häkeltyi meidän kysymyksistämme. Mielestämme suoriuduimme tutkijatentistämme hyvin. Saimme varjoryhmältäkin positiivista palautetta tutkimukseen ja laajemminkin aiheeseen perehtymisestä. Kaksisuuntainen kommunikointi oli hieman hankalaa tutkijan pitkien ja laajojen vastausten takia. Tutkija toi esiin vastauksissaan kattavasti erilaisia näkökulmia ja huomioita.

Jatkossa ammennamme kurssilta ja nimikkotutkijaltamme saatuja oppeja. Koimme että olisimme saaneet kurssista vielä enemmän irti, mikäli tehtävänannot olisivat olleet vähän tarkempia ja yhteistä opetusta olisi voinut olla enemmän tai jos kurssi olisi järjestetty myöhemmässä vaiheessa opintoja. Myös esimerkiksi väitöstilaisuuteen osallistuminen olisi voinut olla osa kurssia tutkijatenttiin valmistautuessa. Tutkijatentin aikana huomasimme, että mikäli olisimme koko kurssin ajan seuranneet observoimaamme ryhmää, olisi tentin seuraaminen ja palautteenanto ollut antoisampaa, sillä meillä olisi ollut syvempi tietämys tutkimuksesta.

Pisamainen tutkimustiimi,

Mariina       Olivia         Sanni         Iida         Anni       Salla        Tiina      Emma

 

Only Gadamer can judge me. LITryhmä 13.

Oli kylmä ja väsynyt aamu. Vaelsimme kohti Minervatoria edellisen päivän Suokkiseikkailun sekä Peducan kasteen uuvuttamina. Kurssin sisältö oli meille kaikille täysi mysteeri ja yritimme parhaamme mukaan kuunnella kaikilla aivosolujen rippeillämme. Kun tehtäväksi tuli jakaantua kiinnostavan klikkiotsikon luo, askeleemme ei ollut yhtä keveä kuin edellisenä iltana tanssilattialla ja huomasimmekin muiden ryhmien täyttyvän alta aikayksikön. Saimme siis viimeisen jäljellä olevan otsikon ja eteemme pamahti aikamoinen pommi: “Tutkija murtaa myyttejä! Luonnontiede ei olekaan objektiivista: “Opetuksessa sijaa tulkinnoille”. Mietimme omia palasiamme keräillessä, miten ihmeessä selviämme oman tutkimuksen tekemisestä kryptisen klikkiotsikon pohjalta. Ryhmässämme suurin osa ei ollut aikaisemmin joutunut tekemään omaa tutkimusta saatika kirjoittamaan akateemista tekstiä. Tutkimuksen tekeminen oli meille suuri arvoitus. Kuitenkin päätimme selvitä tästä sotatantereesta. Laitoimme viisaat päämme yhteen ja rupesimme pohtimaan, että mitä otsikkomme oikein edes tarkoittaa. Saimme tehtyä mielestämme hyvän tutkimussuunnitelman, jossa tutustuisimme eri aikakausien oppikirjoissa esiintuotuihin aiheisiin. Olimme tyytyväisiä aikaansaannokseemme ja tämä nosti itseluottamustamme kohti tulevia koitoksia.

Kun vihdoin saimme artikkelin käsiimme, meidän oli vaikea lähteä pohtimaan sitä tutkimuksen näkökulmasta sillä aikaisemmat kokemuksemme ovat olleet käytännönläheisempiä ja niissä on toistunut sama empiirinen rakenne. Oman nimikkotutkijamme tutkimus oli hyvin erilainen kuin muilla ryhmillä. Enemmistöllä ryhmistä oli tutkimus, joka oli enemmän käytännönläheisempi, sisältäen esimerkiksi videokuvaa, diagrammeja, haastatteluja ja tarkkailua. Meidän tutkimuksemme lähteenä olivat “vain” eri filosofien teokset ja ajatukset, joiden pohjalta Leiviskä on tehnyt oman artikkelinsa. Ymmärsimme kuitenkin tavatessamme Leiviskän, että hänen tutkimuksensa on erittäin monitasoisen prosessin kautta luotu eikä vain hänen omia ajatuksiaan.

Artikkeli on kirjoitettu Anniina Leiviskän Pro gradu -tutkielman “Gadamerilainen hermeneutiikka kasvatustutkimuksessa” pohjalta. Se on julkaistu julkaisussa Educational Philosophy and Theory Journal vuonna 2013 otsikolla FinitudeFallibilism and Education towards Non-dogmatismGadamer’s hermeneutics in science education. Hän on on tehnyt aiheesta myös väitöskirjan “Hans-Georg Gadamer’s Philosophical Hermeneutics in the Philosophy of Educationbeyond Modernism and Postmodernism, jonka pohjalta on tehty artikkelijulkaisuja tieteellisiin aikakauslehtiin. Tutkimuksen kysymyksen voisi tulkita jotakuinkin näin: Miten Gadamerin hermeneutiikkaa voisi soveltaa luonnontieteiden opetuksessa?.

Leiviskä antaa tutkimuksessaan ymmärtää, että kouluissa opetettu tieto opetetaan aina absoluuttisena totuutena eikä tieteen kyseenalaistamiselle anneta tarpeeksi sijaa. Tutkimukseen paneutuessamme huomasimme itsekin, että emme olleet tulleet ajatelleeksi tilanteen koulumaailmassa olevan tämänkaltainen. Olimme vain arkisesti ajatelleet, että tietysti opetuksessa tuotaisiin esiin tieteen ja tiedon muuttuva luonne, mutta näin ei kuitenkaan ollutkaan. Keskustelimme Leiviskän kanssa myös yleisemmin, että kriittisen ajattelun kehittäminen tulee ajankohtaiseksi enemmän vasta yläkoulun tai lukion puolella tai mahdollisesti vasta yliopistossa. Kuitenkin totesimme, että jo alakoulussa kiinnitetään huomiota esimerkiksi lähdekriittisyyteen ja harjoitellaan kyseenalaistamisen taitoja, mutta kuitenkaan tiedon ja tieteen kyseenalaistamista ei juurikaan ole. Leiviskän tutkimuksen ajatukset kulkevatkin paljon rinnakkain uuden opetussuunnitelman kanssa sillä siinä painotetaan oppilaiden omaa uteliaisuutta, kannustetaan oppimaan kokeilemisen ja erheiden kautta sekä korostetaan oppilaiden kykyä oivaltaa asioita itse eikä vain ottaa tietoa vastaan opettajalta jo valmiiksi pureskeltuna.

Kuitenkin vaikka päätelmä ettei kouluissa tuoda kyseenalaistamista tarpeeksi opetukseen oli mielestämme looginen, tartuimme siihen seikkaan, että aatteet on viety käytäntöön ilman minkäänlaista empiiristä tutkimusta. Artikkelissa on mainittu muutamia käytännön esimerkkejä Gadamerin hermeneutiikan käyttämisestä kouluopetuksessa, mutta teorian soveltaminen jää kuitenkin hieman puutteelliseksi. Ymmärrämme toki, että tutkimuksen luonne oli teoreettisfilosofinen, eikä sen tarkoitus ollut tarjota suoria ratkaisuja kouluopetukseen. Vaikka Leiviskän tutkimus ja sen pohjalta mittatilaustyönä tehty artikkeli eivät kohtaa täysin, koemme, että aiheesta olisi mahdollista tehdä empiiristä tutkimusta ja soveltaa sen tuloksia opetusmaailmaan.

Aiheeseen liittyvä kuva

Nimikkotutkijamme tutkimusta voisi myös osittain kuvailla filosofiseksi pohdinnaksi, niinpä tämä on kehittynyt myös kykyämme käsitellä ja tuottaa omia kasvatusfilosofisia ajatuksia ja reflektoida niitä koulumaailmaan. Kasvatusfilosofia ei ole ennen tätä kurssia ollut kenellekään meistä tuttu aihe, joten saimme aimo vyörytyksen filosofian maailmasta omaan käytännönläheisempään ajattelumaailmaamme. Tavatessamme Anniina Leiviskän ensimmäistä kertaa yritimmekin epätoivoisesti saada häneltä konkreettisia esimerkkejä tutkimuksen aiheesta, mutta pian huomasimmekin Leiviskän liikkuvan ylemmällä filosofisella tasolla, johon emme päässeet kurkottamaan kuin vasta kurssin edettyä kohti loppusuoraa. Olikin palkitsevaa huomata, että tutkijatenttiin mennessä pystyimme jo hetkellisesti hipaisemaan tätä ajatusten hattaraa, joka oli selkiytynyt edessämme ymmärrettäväksi sekä mielenkiintoiseksi filosofisten ajatusten Graalin maljaksi.

Koimme tutkijatentin erittäin opettavaiseksi tapahtumaksi. Olimme pohtineet kysymyksemme tarkoin, mutta huomasimme iloksemme, että tutkijatentti ei ollutkaan vain kysymyksien tykittämistä vaan dialogia tutkijan kanssa. Leiviskän vastatessa pystyimme kysyä lisäkysymyksiä tai antaa omia näkemyksiämme hänen vastauksiin. Yksi ryhmämme jäsenistä totesikin tutkijatentin aikana ”Ekalla kerralla tuntui kuin oltaisiin puhuttu eri kieliä, mutta nyt tää on jo suomea!”. Tämä kiteyttääkin hyvin koko kurssin; opimme oikeasti ymmärtämään meille annettua aihetta.

Tutkijatentissä nousi myös esille jo paljon aivosolujamme vaatinut kiista modernin ja postmodernin kasvatusfilosofian välillä. Yksi moderniin kasvatusfilosofiaan liittyvä pyrkimys on löytää kasvatuksen teorialle ja käytännölle universaalisti pätevä rationaalinen perusta. Tämä on postmodernistisesta näkökulmasta yksi suurin kritiikin kohde. Postmodernismissa painotetaan tiedon ja rationaalisuuden kontekstuaalisuutta. Gadamerin filosofia pyrkii pääsemään tämän kiistan yläpuolelle painottamalla asioiden muuttuvuutta ja epävarmuutta. Gadamerin hermeneutiikka on artikkelin pohjalta perustellumpi lähtökohta kasvatusfilosofiselle keskustelulle.

Och samma på finska:

Gadamerilainen hermeneutiikka ottaa huomioon ajattelumme viitekehyksen, kuten historian, kulttuurin, kielen ja sen keneltä tieto on peräisin. Tämän kautta hermeneutiikka ymmärtää tiedon korjautuvuuden.

Gadamerilainen hermeneutiikka on kuin pieni lapsi; se kyseenalaistaa kaiken.  

Kuvahaun tulos haulle hans gadamer quotes

Leiviskän kirjallisuuskatsaukseen paneuduttuamme suhtautumisemme tiedon luonteeseen on muuttunut kriittisempään suuntaan. Mielestämme tätä ajattelutapaa voimme hyödyntää monipuolisesti tulevissa opinnoissamme. Erityisesti lähitulevaisuudessa häämöttävät kandi- sekä gradututkimukset vaativat äärimmäistä lähdekriittisyyttä. Kurssin edetessä olemme päässeet kehittämään akateemista ajatteluamme, koska käsittelemämme tutkimusteksti oli luonteeltaan erittäin teoreettinen. Tällaisen kurssin ajoittuessa heti opintojemme alkutaipaleelle, olemme nähdäksemme huomattavasti valmiimpia pureutumaan tulevaisuudessa eteemme tuleviin akateemisiin haasteisiin, onhan Helsingin yliopisto painottunut tutkimuksen tekemiseen.

Nykypäivänä lapset ja nuoret viettävät yhä enemmän ja enemmän aikaa sosiaalisen median, eli tutummin somen parissa. Täten he saavat tietoa monista eri kanavista jatkuvalla syötöllä. Tämän takia on tärkeää, että tulevina luokanopettajina toimimme suunnannäyttäjinä siinä, millaista tietoa he pitävät relevanttina ja vakavasti otettavana.

Kurssin aikana olemme huomanneet, ettei tutkijan ammatissa vaadita niin sanottua “yli-inhimillistä” talenttia, vaan ihan tavallinenkin ihminen voi tehdä hyvän tutkimuksen, kunhan siihen nähdään aikaa ja vaivaa, ja aihe on oikeasti itseä kiinnostava sekä intohimoa herättävä. Etenkin nimikkotutkijamme oli kaukana meidän päissämme luoduista tutkijan stereotypiasta ollessaan helposti lähestyttävä, sosiaalinen ja huumorintajuinen. Hänen kanssaan keskustella oli helpottavaa huomata, ettei tutkiva työtapa olekaan niin ylitsepääsemättömän vaikeaa kuin kurssia aloittaessa ajattelimme.

Voimmekin nyt hyvin ja optimistisin mielin lähteä kohti tulevia haasteita ja kurkottaa kohti korkeuksia! Kaiken kaikkiaan koemme kurssin olleen hyödyllinen osa opintojamme ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

 

Kiitos ja kumarrus, 

Ville Dahlbacka, Kaisa Koskenkorva, Saara Salo, Santeri Konu, Riku Hotti, Hanna Laine, Julia Pesonen, Joel Hämäläinen, Marja-Kristina Frolova

 

Lähteet: 

  • Oma pää

Kuvalähteet:

Voihan matikka! (Ryhmä 6)

Tutkijatentti oli konseptina meille vieras emmekä siis täysin tienneet mitä odottaa tentistä, sen sujuvuudesta tai annista. Keskustelu Tuohilammen kanssa kuitenkin ylitti odotuksemme ja saimme kysymyksiin hyvät vastaukset. Kysymyksemme painottuivat pitkälti Tuohilammen ennakko-oletuksiin tutkimuksen mahdollisesta tuloksesta sekä oppilaiden suhtautumisesta matematiikkaan ala-asteella. Keskustelimme myös tutkimuksessa käytetystä Skottin luokittelumallista (Patterns of Participation), tutkimuksen teon haasteista ja sen synnyttämistä jatkotutkimuksista. Lisäksi saimme selvennystä videon tilanteesssa vallinneesta ilmapiiristä ja tulkinnoista tutkimuksen kohteena olleiden poikien itseluottamuksesta.  

Artikkelissa mainittiin, että poika 2:lla näyttäisi olevan huonompi itseluottamus, mutta mietimme voisiko asia olla päinvastoin? Mitattiinko itseluottamusta? Mitä, jos poika 2 erityisen hyvän itseluottamuksen turvin antoikin tilaa poika 1:lle, sillä kyseessähän ei ollut esimerkiksi koetilanne? Tuohilampi totesi tämän olevan mahdollista, ja kertoi ettei itseluottamusta mitattu erikseen. Kysyimme myös sitä, olisiko videoaineiston tapahtuma voinut olla tutkimustilanteessa alisuoriutuneen pojan oppimisen kannalta edullinen virheiden ja kertaamisen myötä, hänen saadessaan erikseen myös harjoitusta jossa oivaltaminen ja onnistuminen pääsevät toteutumaan. Artikkelista sai käsityksen estävästä vaikutuksesta. Tuohilampi totesi asian voivan olla näin. Hän kuitenkin lisäsi, että ilmiön ymmärtäminen ja tilanteen jäsentäminen olisivat hyödystä huolimatta tärkeitä.  

Keskustellessamme tutkimuksessa käytetystä Skottin luokittelumallista saimme selvennyksen siihen, mitä mieltä Tuohilampi on kyseisen mallin hyödynnettävyydestä tutkimuksensa pohjana. Hän ei ollut täysin samaa mieltä mallissa käytetyn näkökulman kanssa, sillä siinä ympäristön sosiaalinen vaikutus ja kognitio liitetään yksilön piirteeksi. Tuohilampi oli harkinnut tukimuksensa pohjaksi muitakin käyttäytymistä luokittelevia malleja, mutta ne osoittautivat liian mekaanisiksi ja turhan mustavalkoisiksi tulkitakseen tunnevaikutuksia.  

Meille ilmeni, että tutkimuksessa kehitteillä olleen analysoivan työkalun pääpaino on kääntynyt tilanteiden luokittelusta laajemmin sosiaalisiin tekijöihin, eikä työkalun painotus ole siis enää verrattavissa alkuperäiseen. Tuohilampi kertoi kehitteillä olevasta uudesta työkalusta, joka ei kuitenkaan perustu tässä tutkimuksessa kehiteltyyn pohjaan. Tutkimus loi pohjaa muille aihetta koskeville tutkimuksille, ja puhalsi Tuohilammen uusille vesille.  Developing an analyzing tool for dynamic mathematics-related student interaction regarding affect, cognition and participation -artikkeli on julkaistu kansainvälisesti, jonka mahdollistamana joku muu on saattanut jatkaa työkalun kehittelyä.   

Puhuimme myös kulttuurieroista opetuksessa Chilessä, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Chilessä opettajan toiminta on erittäin kontrolloitua, kun taas Yhdysvalloissa kouluissa on paljon erilaisia testejä ja mittausta. Austaraliasta tuli puhetta Tuohilammen uuden tutkimuksen lomassa, sillä kysyimme häneltä, miten testitulokset kenties vaihtelevat suomalaisten ja australialaisten välillä. Tuohilampi vastasi, että Australiassa on suuremmat vaihtelut tuloksissa, ja populaatio on heterogeenisempää.  

Opetushallituksen tutkimuksen yhteydessä kotitehtävien tarpeellisuudesta, muodosta ja tekopaikasta nousi keskustelu, josta ryhmän jäsenille ei valmista mielipidettä muodostunut, vaan tutkijan tuomat uudet näkökulmat jäivät haastamaan käsityksiämme. Tentin lopuksi kysyimme tutkijalta, olisiko hänellä joitakin konkreettisia neuvoja matematiikan opettamiseen. Hän kehotti lukemaan opetussuunnitelmaa sekä olemaan takertumatta liiaksi kirjoihin. Oppilaiden olisi tärkeää ymmärtää, että oppikirja ei ole ainut asia, jolla on merkitystä. Olimme samaa mieltä konkretiaa ja erilaisia työtapoja lisäävän paketin tarpeesta opetuksen tueksi oppikirjan ohelle.   

Tutkijatentin ajankäytön suunnitteleminen osoittautui hankalaksi, sillä oli vaikeaa ennakoida kuinka moneen kysymykseen tutkijamme ehtisi vastata tai kuinka laajasti hän vastaisi. Kysymysten loppuessa laajensimme keskustelun perehtymäämme opetushallituksen teettämään tutkimukseen, jonka tekemisessä tutkijamme on ollut mukana. Tuohilampi kertoi tutkimuksesta mielellään ja aiheesta syntyi mielenkiintoinen keskustelu.   Opimme, miten toimia tilanteessa, jonka kulusta ei voi olla täysin varma. Ryhmässämme puheenjohtajan rooli oli määritelty melko keskeiseksi, joten se toi tenttiin selkeän rakenteen. Saimme varjoryhmältä hyvää palautetta puheenvuorojen selkeästä jakamisesta. Jälkikäteen pohdimme, että ringissä istuminen olisi ollut hyvä vaihtoehto. Tällöin asetelma olisi ollut luontevampi ja ehkä vähemmän jännittynyt. Emme olleet tavanneet tutkijaa etukäteen kasvotusten, joten erilainen asemointi olisi ehkä ollut parempi.  

Käsityksemme ja ymmärryksemme nimikkotutkimuksesta muuttuivat useaan otteeseen kurssin aikana. Yksi syy tähän oli tietyt englanninkieleiset käsitteet, jotka oli mahdollista suomentaa monella eri tavalla. Koimme myös käsitteiden tulkitsemisen tutkimuksen näkökulmasta suotuisalla tavalla vaativaksi. Tutkijatentin jälkeen olimme kuitenkin positiivisesti yllättyneitä aikaansaamastamme työstä ja kasvaneesta ymmärryksestämme tutkimusta kohtaan, sillä kaikenkaikkiaan koimme nimikkotutkimuksemme ymmärtämisen haastavaksi. Tieto ja itsevarmuus kasvoi hyväksi ennen tenttiä, mutta tentti antoi varmuuden siitä että olemme ymmärtäneet artikkelin asiat oikein. Tutkimuksen myötä opimme, että myös matematiikkaan oppimiseen liittyy erilaisia sosiaalisia tekijöitä, uskomuksia, tunnevaikutuksia sekä motivaation syntymiseen liittyviä asioita.  Ne, kuten tapauksessa jota tämä tutkimus pyrki ymmärtämään, voivat joissakin tilanteissa muodostaa oppilaalle osaamista ja tehtävän ratkaisua tärkeämpiä päämääriä.  

Varjoryhmänä toimiminen oli mielenkiintoista, sillä toisen ryhmän tutkimus oli melko erilainen, kuin omamme. Tutkimus itsessään oli koottu erilaisista materiaaleista, kuten kirjallisuudesta ja keskusteluista. Tutkimus oli siis tyyliltään samantyyppinen, kun esimerkiksi tutkimukset, joita tuotetaan humanistisen tiedekunnan puolella.  Heidän haastateltavansa Hannele Cantell oli tutkinut kirjallisuutta ja keskustelua monialaisesta opiskelusta. Hän oli tuonut esille sekä kriittisiä että myötämielisiä näkökulmia aiheeseen, tarkoituksena selkeyttää käsityksiä ja lieventää kahtiajakautumista. Tähän perehtynyt ryhmä sai muodostettua sujuvan keskustelun ja hyvän ilmapiirin. Keskustelun seuraaminen oli helppoa. Saimme myös paremman käsityksen meille osoitetusta ajasta, ja ehdimme hiukan muuttaa odotuksiamme ja tavoitteitamme omaan tenttiimme.  

Koimme, että kurssi kehitti ryhmätyöskentelytaitoja valtavasti. Tutustuessamme paremmin opimme delegoimaan tehtäviä ja pystyimme keskittymään tehtävien ymmärtämiseen sekä tekoon. Kurssin edetessä uskalsimme myös tehdä virheitä ja antaa toisillemme rakentavaa palautetta. Uskomme, että voimme tulevaisuudessa hyödyntää oppimiamme ryhmätyötaitoja muissakin projekteissa. Iso ryhmä tuo tietenkin haasteita jakaa työt tasaisesti, mutta toisaalta se mahdollistaa monipuolisten ideoiden syntymisen ja uuden oppimisen. 

Opimme käyttämään ohjelmia ja samanaikaistyöskentely etänä, kuten esimerkiksi jaettu word tiedosto, joka oli monelle uusi ulottuvuus. Samanaikaistyöskentely etänä toi myös uskallusta esittää ajatuksia ja kirjoituksia julkisesti muiden nähtäväksi. Lisäksi yhteinen Whatsapp-ryhmä koettiin hyödylliseksi, mutta toisaalta osittain painostavaksi. Aina ei välttämättä ollut aikaa tai mahdollisuutta osallistua keskusteluun, jolloin ongelmana oli tehtävien epätasainen jakautuminen. Monet ryhmäläisistämme puhuivat siitä, että tämä kurssi tuntui usein mahdollistavan flow-tilojen syntymisen. Huomasimme myös, että pystyimme antamaan toisillemme tilaa toimia flow-tilassa.  

Tutkijatentin jälkeen ilmapiiri muuttui äkisti leppoisammaksi, eikä blogikirjoitukseen ollut helppo heti tarttua. Totesimme yhteisesti, että reflektoimme spontaanisti ja huomaamattamme koko ryhmän työskentelyä ainakin tunnin ajan. Muodostui myös yhteinen mielipide, siitä että heti perään aloitettu vastaava projekti samalla ryhmäkokoonpanolla olisi huomattavasti helpompi ja hauskempi toteuttaa. Mieleemme kyllä palasi kurssin vetäjän viisaat neuvot keskustella ryhmädynamiikasta ennen tehtävän aloitusta. Tätä ohjetta emme ihan tarkalleen olleet noudattaneet.   

Olemme oppineet tutkimuksen teosta yleisesti paljon. Tutkimuksen tekeminen on pitkäjänteistä hommaa, joka vaatii tutkijalta oman “tyhmyyden” sietämistä. Myös tutkimuksen rajaaminen on vaikeaa, sillä se saattaa pakottaa jättämään tutkimuksesta pois sellaista, mihin olisi ollut mielenkiintoista perehtyä. Lisäksi opimme yleisesti käsittelemään ja tulkitsemaan tutkimusta. Huomasimme samalla, kuinka monitulkintainen tutkimus voi olla. Saimme kuitenkin aikaan paljon oivallisia näkemyksiä.  Kysyttyämme yhteistutkimuksen mahdollisesta validiteettia lisäävästä vaikutuksesta, saimme ymmärrystä siitä että tutkija joutuu työtään suunnitellessa ottamaan jatkuvasti huomioon rahallisen lisäpanostuksen suhteen saavutettavaan lisähyötyyn. Tutkimuksen tekemisen prosessin ymmärtäminen kokonaisuudessaan oli aluksi hankalaa, mutta opimme lopulta hahmottamaan sen paremmin.  

Kurssi sai osan opiskelijoista innostumaan entistä enemmän matematiikasta ja sen tutkimuksesta. Tutkimuskentän kansainvälisyys ilmeni jo tukimuksen kielivalinnassa ja Tuohilammen muissa tutkimuksissa. Loppujen lopuksi matematiikka näyttäytyi kansainvälisesti hyvin samankaltaisena oppiaineena, jonka sisältöön kulttuureilla on verrattain vähäiset vaikutukset. Monet matematiikan oppimisen ongelmatkin ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä. Emme myöskään olleet huomanneet ennen tätä kurssia, kuinka perinteiseen tyyliin matematiikkaa edelleen opetetaan muiden aineiden opetuksen jatkuvasti kehittyessä.  

Pohdimme, että myös matematiikan opetuksessa olisi tärkeää huomioida sosiaalinen ympäristö ja sen tuomat mahdollisuudet oppimiseen. Yhdessä tekeminen ja ajatteleminen voi virittää ajatuksia aivan uudelle tasolle. Ymmärryksemme asenteista matematiikkaa kohtaan on kasvanut, mikä tulee varmasti vaikuttamaan työhömme opettajina ja tutkijoina. Haluaisimme tulevassa työssämme käyttää monipuolisia ja mielekkäitä yhteistoiminnallisuutta sisältäviä opetustapoja. Lisäksi koemme tärkeänä panostaa asioihin, jotka liittyvät oppilaiden sosiaalisiin taitoihin ja luokan oppimisilmapiiriin.  Ikävä kyllä koulumaailmassa elää vielä uskomus, että matematiikka on tylsä oppiaine, josta voi pitää vain matemaattisesti lahjakas ihminen. Voihan matikka! 

 

Ryhmä 6  

Mira Dey, Tea Romanovski, Katja derqvist, Kia Lehmunen, Kaisla Siljamo, Peppi Koukonen ja Annika Perkinen  

 

Lähteet:  

Developing an analyzing tool for dynamic mathematics-related student interaction regarding affect, cognition and participation –Tuohilampi 2017 

http://www.oph.fi/download/150841_Perusopetuksen_matematiikan_oppimistulosten_pitkittaisarviointi_vuosina_2005.pdf  

 

 

Tutkimusmatkamme inkluusion ja erityisyyden aallokoissa

Kohti tutkivan työtavan viimeistä satamaa

Tutkijaryhmämme laiva on selviytymässä kohti kurssin päättymisen satamaa. Mahdollisia karikkoja on tullut vastaan, mutta ne on saatu ohitettua yhteistyöllä ja huumorilla. Epäselvistä ja ajoittain turhauttavista tehtävänannoista on päästy maaliin taskuissamme paljon uusia työelämä- ja ryhmätyötaitoja. Jälkeenpäin tarkasteltuna tämä oli varmasti tarkoituksellista, sillä se kehitti ongelmanratkaisukykyämme sekä itseohjautuvuutta ja johti joka kerta hyvään lopputulokseen.


“Oli mahtavaa työskennellä ryhmässä, jossa kaikki olivat aidosti kiinnostuneita aiheesta. Saimme aikaan monet hyvät keskustelut, joista löysi aina uusia näkökulmia omaan ajatteluun.”
– Sirkku –


Koimme hyväksi järjestelyn, jossa ryhmät koottiin mielenkiinnon kohteiden mukaan. Ryhmäämme osui monenlaista persoonaa ja osaamista, mikä rikasti ryhmässä toimimista ja oli ennen kaikkea opettavaista. Työelämässäkään ei voi valita työkavereita, mutta aina voi ja kannattaa hyödyntää ympärillä olevaa osaamista ja laajentaa omaa ajatusmaailmaansa yhteisopettajuuden hengessä.


“Heijastaa oikeaa elämää, koska kouluissa ja töissä on monenlaisia haasteita. Työkavereita ei voi aina valita. Ryhmän toimiva vuorovaikutus ja yhteishenki on tosi tärkeää!”
– Elina – 


Kurssi oli mukaansatempaava ja ehdottomasti parhaana piirteenä oli, että saimme itse ottaa aktiivisen oppijan roolin, mikä oli kylläkin ajoittain haastavaa. Ryhmämme aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja se herätti meissä tunteita, runsaasti ajatuksia sekä elävää keskustelua. Pitää uskaltaa ajatella itse, kyseenalaistaa ja kritisoida, jotta voi saada uusia tutkimustuloksia ja tietoa. Kurssi motivoi käyttämään omaa päätä.


“Opin kurssilla, ettei ole yhtä ainoaa tapaa toteuttaa opetusta, vaan erilaisia oppilaita palvelevat erilaiset opetusjärjestelyt.”
– Ida –


Tutkijatentin palkitseva kokemus

Tutkijatentti oli uudenlainen kokemus. Ryhmämme oli valmistautunut ahkerasti ja koonnut yhteen suuren määrän eri näkökulmia, ajatuksia ja kysymyksiä. Suunnittelimme tentin kulun tehden selkeän työnjaon. Jokainen osallistui kysymysten laatimiseen ja oli äänessä tenttitilanteessa.

Tutkijatenttiin valmistautuessamme pohdimme mitä osaa Anna-Maijan tuottamasta aineistosta käyttäisimme. Päädyimme perehtymään syvemmin kahteen jo ennalta tuttuun artikkeliin: Tuki, tarve, leima, oikeus? Erityisyyden muotoutuminen ammatillisen koulutuksen diskursseissa sekä Between hopes and possibilities. (Special) educational paths, agency and subjectivities.

Tämä oli hyvä valinta, sillä aihe jäi rajauksesta huolimatta melko laajaksi ja jouduimme priorisoimaan väitöskirjan artikkeleista ne teemat, joita halusimme käsitellä tarkemmin tutkijatentissä. Saimmekin laajan määrän informaatiota lopulta tiivistettyä ja jaettua koko porukalle.


“Aiemmin itselle hyvin vieras ammattikoulun kenttä alkoi avautumaan ja sen monet haasteet erityisoppilaille saivat aikaan suurta hämmästystä sekä suuttumusta.”
– Saara –


Action! Tentti rullasi käyntiin rennosti. Kellon kanssa sai olla tarkkana. Lopulta ehdimme  juuri ja juuri käsitellä jokaisen kysymyksemme, mutta tentti sujui suunnitelman mukaisesti. Kysymysten ympärille syntynyt keskustelu oli mielestämme rakentavaa. Tentti oli hyvin informatiivinen ja antoisa. Tentin aikarajoituksesta huolimatta saimme kaiken kukkuraksi mahdollisuuden jäädä tutkijamme Anna-Maija Niemen kanssa keskustelemaan aiheeseemme liittyvistä asioista. Oli mahtavaa istua rauhassa nimikkotutkijamme kanssa ja esittää hänelle lukuisia mieltämme askarruttavia ajatuksia virallisen tenttitilaisuuden jälkeenkin.


“Kurssin kautta pääsi tutustumaan tutkimuksenteon maailmaan hieman pintaa syvemmälle. Ryhmätyöskentelystä ja kaikista aiheesta käydyistä keskusteluista jäi käteen paljon ajatuksia ja näkökulmia.”
-Juulia-


Kyseinen juttutuokio olikin kurssin antoisimpia hetkiä. Olemme kiitollisia siitä, että saimme mahdollisuuden perehtyä syvemmin tutkimusaiheemme tärkeisiin ja ajankohtaisiin ilmiöihin asiantuntevan tutkijan kanssa. Tutkijatentti valmentaa kandidaatin- ja pro gradu -tutkielmien tekoon, sillä tentissä hahmottuu, mitä mahdollisia aukkoja tutkimuksessa saattaa olla, millaisilla menetelmillä voidaan peilata tutkittavaa ilmiötä parhaiten ja kuinka kirjoittaa tutkimusta lukijalle merkityksellisellä tavalla.


“Tutkimus on antanut näkökulmaa kuinka paljon esimerkiksi leimautuminen on ongelma medikalisaatioon liittyen.”
– Ville –


Mitä olemme oppineet?

Anna-Maija Niemen tutkimuksessa olemme päässeet sisälle inkluusioon ja sen taustoihin, tavoitteisiin sekä inkluusioon kohdistuvaan kritiikkiin. Medikalisaation ja inkluusion välillä on eri koulukunnittain jännitteitä. Ei voida yksinkertaistaa kumpaakaan ainoaksi ratkaisuksi, vaan molempia diskursseja tarvitaan sekä yksilökeskeisessä oppilashuollossa että koulutuspoliittisella kentällä. Harmillista on kuitenkin todeta, kuinka paljon monimutkaiset valtarakenteet ja asenteet hidastavat tasa-arvon ja oikeudenmukaisen koulutuksen toteutumista.


“Tuli syvällisempää hahmotusta kuinka koulutuspolkujen ja oppilaiden eriarvoistuminen toteutuu maailman tasa-arvoisimmissa koulutusjärjestelmässä sekä kuinka paljon opettajien tulee huolehtia tasa-arvon toteutumisesta.”
– Anni –


Kasvatustieteissä paljon käytetty kvalitatiivinen lähestymistapa voi olla tutkimustulosten suhteen yhtä lailla informatiivista ja pätevää. Tutkimuksen rajaaminen on oleellinen tekijä tutkimusta tehdessä. Blogia kirjoittaessa tätä pääseekin harjoittelemaan – kuinka tiivistää ja rajata, jotta mopo ei lähtisi käsistä.

Tämä antoisa kurssi on valmistanut meitä tulevaan opettajuuteen. Kurssi on antanut paljon eväitä siihen, kuinka toimia alati kehittyvänä ja reflektoivana, omien ja yhteiskunnan asenteita ja toimintaa kriittisesti käsittelevänä inhimillisenä ihmisenä.

UNICEFIN julkaisema video inklusiivisesta opetuksesta


Kannanotto tutkimukseen ja aiheeseen

Syvennyimme tieteellisiin artikkeleihin, joiden keskiössä on inkluusio, medikalisaatio, erityisyys koulumaailmassa sekä koulutuspolitiikka. Aihe on kiistämättä ajankohtainen ottaen huomioon mihin suuntaan koulutuksen arki on rakentumassa nykyisten koulutuspoliittisten päätösten ja suunnitelmien tuloksena (tutkintojen määrän väheneminen, tutkintovaatimusten muutokset, oppimisen siirtäminen työpaikoille, opintopolkujen yhä yksilöllisemmät ratkaisut…)


 “Tutkimusaiheen keskiöön nousivat vahvasti oikeudenmukaisuus, ihmisoikeudet ja erilaisuuden hyväksyminen; nämä ovat tärkeitä arvoja, joita ei voi korostaa liikaa erityisesti nykyajan jännitteisessä ja leimaavassa ilmapiirissä, missä poliittiset päätökset, yhteiskunnalliset käytännöt ja ihmisten asenteet ovat koventuneet entisestään erilaisuutta kohtaan.”
– Sami –


Ammatillinen koulutus onkin tällä hetkellä reformin alla ja samaan aikaan erityisoppilaiden määrä jatkaa kasvamistaan. Uudistuksen myötä opiskelijat halutaan saada yhä vahvemmin kiinni työelämään jo opintojen aikana; tällä yritetään vähentää koulupudokkaita. Siinä sivussa hallitus tavoittelee yhteensä 190 miljoonan euron säästöjä, joita saadaan aikaan muun muassa vähentämällä oppilaitoskiinteistöjä. Tavoitteena on koulutuksen tehokkuuden ja yksilöllisyyden lisääminen. Voidaankin kysyä kuinka tämä muutos palvelee erityisoppilaita, kun leikkaukset vaikuttavat suoraan palkattavien ammatti- sekä erityisopettajien määrään ja tämän kautta opiskelijoiden saamaan henkilökohtaiseen tukeen?

Voit lukea lisää ammatillisen koulutuksen reformista Anna-Maija Niemen blogikirjoituksesta.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Anna-Maija Niemi on huolissaan, että ammatillisen koulutuksen uudistukset koulutusleikkauksien yhteydessä voivat tuoda haasteita etenkin tukea tarvitsevien opiskelijoiden koulunkäynnille.

Pidämme aihettamme erityisen ajankohtaisena ja merkittävänä, mikä heijastaa aikamme poliittisia päätöksiä ja ilmapiiriä. Inklusiivisen opetuksen taustalla olevista arvoista (esim. oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja osallistaminen) ollaan kansainvälisellä tasolla melko yksimielisiä, mutta mielipiteitä on jakanut lähinnä se, miten nämä arvot näyttäytyvät koulun arjessa.

Vaikka Anna-Maija Niemen tutkimus kritisoi osaltaan koulutuspoliittisia käytäntöjä, ei koulujen kehittyminen inklusiivisiksi tapahdu pelkästään hallinnollisilla päätöksillä. Tosin Niemi korostaa kuitenkin tutkimuksessaan, että virallisesta koulutuspolitiikan kielestä poistetut medikalistiselle diskurssille tyypilliset leimaavat luokitukset ja lyhenteet elävät yhä edelleen kouluissa ja oppilaitoksissa, mikä kielii lähinnä enemmänkin asenteellisesta kuin koulutuspoliittisesta ongelmasta.


“Oli superkiehtovaa oivaltaa, miten onnistuneella ja ajankohtaisella tutkimuksella on mahdollisuus vaikuttaa koulutuskentän epäkohtiin. Kurssin synnyttämä ajatus siitä, että joku päivä voisi vaikuttaa omalla tutkimuksellaan, motivoida oppimaan ja ottamaan selvää asioista.”
– Hanna –


Inkluusio viimeaikaisten tutkimuksien valossa

Viimeaikaisten tutkimuksien ja julkilausumien valossa inklusiivisen koulukulttuurin toteutumisen kulmakiviä eivät ole pelkästään koulujen johtajien ja opettajien yksilölliset asenteet ja taidot, vaan koko kouluyhteisön kyvyt yhteistoiminnallisten prosessien synnyttämiseen, tukemiseen ja ohjaukseen.

Monet tuoreet tutkimukset osoittavat, että erityisesti koulun pedagogisella johtajalla on avainasema inkluusion toteutumisessa ja että koulun johdon on oltava sitoutunut inklusiivisiin arvoihin, jotta inkluusio voisi käytännössä toimia.

Inkluusion käytännön ja ideaalin välinen ristiriita ei missään nimessä ole niin yksinkertainen, että se ratkeaisi pelkästään rahalla, sillä taustalla vaikuttavat vahvasti muunlaiset asenteelliset ja kokemukselliset tekijät resurssiongelmien lisäksi. Alan uusimmista tutkimustuloksista selviää esimerkiksi se, että erityisoppilaiden opettamisesta kokemusta omaavilla opettajilla oli paljon myönteisemmät ajatukset inkluusiosta kuin niillä opettajilla, joilla oli vähän tai ei ollenkaan tällaista kokemusta.

Näillä näkymin ja pysykäämme kriittisinä🔍
Sirkku, Ida, Anni, Saara, Sami, Hanna, Juulia, Ville, Elina


Lähteet

  • Niemi, A-M (2015) Tuki, tarve, leima, oikeus? Erityisyyden muotoutuminen ammatillisen koulutuksen diskursseissa
  • Niemi, A-M. & Mietola, R. (2017) Between hopes and possibilities. (Special) educational paths, agency and subjectivities
  • Booth & Ainscow (2002)
  • Cor Meijer (2012) European Agency for Development in Special Needs Education
  • Isosomppi, L. & Leivo M. (2015)
  • Dyson A. (2010)
  • Mitchell, D. (2008)
  • Avramidis E. & Kalyva E. (2007)
  • Jeronimo Beccari, Old ship
  • Taidot työhön, Niemi
  • Unicef, Inclusive Education and Children with Disabilities