Only Gadamer can judge me. LITryhmä 13.

Oli kylmä ja väsynyt aamu. Vaelsimme kohti Minervatoria edellisen päivän Suokkiseikkailun sekä Peducan kasteen uuvuttamina. Kurssin sisältö oli meille kaikille täysi mysteeri ja yritimme parhaamme mukaan kuunnella kaikilla aivosolujen rippeillämme. Kun tehtäväksi tuli jakaantua kiinnostavan klikkiotsikon luo, askeleemme ei ollut yhtä keveä kuin edellisenä iltana tanssilattialla ja huomasimmekin muiden ryhmien täyttyvän alta aikayksikön. Saimme siis viimeisen jäljellä olevan otsikon ja eteemme pamahti aikamoinen pommi: “Tutkija murtaa myyttejä! Luonnontiede ei olekaan objektiivista: “Opetuksessa sijaa tulkinnoille”. Mietimme omia palasiamme keräillessä, miten ihmeessä selviämme oman tutkimuksen tekemisestä kryptisen klikkiotsikon pohjalta. Ryhmässämme suurin osa ei ollut aikaisemmin joutunut tekemään omaa tutkimusta saatika kirjoittamaan akateemista tekstiä. Tutkimuksen tekeminen oli meille suuri arvoitus. Kuitenkin päätimme selvitä tästä sotatantereesta. Laitoimme viisaat päämme yhteen ja rupesimme pohtimaan, että mitä otsikkomme oikein edes tarkoittaa. Saimme tehtyä mielestämme hyvän tutkimussuunnitelman, jossa tutustuisimme eri aikakausien oppikirjoissa esiintuotuihin aiheisiin. Olimme tyytyväisiä aikaansaannokseemme ja tämä nosti itseluottamustamme kohti tulevia koitoksia.

Kun vihdoin saimme artikkelin käsiimme, meidän oli vaikea lähteä pohtimaan sitä tutkimuksen näkökulmasta sillä aikaisemmat kokemuksemme ovat olleet käytännönläheisempiä ja niissä on toistunut sama empiirinen rakenne. Oman nimikkotutkijamme tutkimus oli hyvin erilainen kuin muilla ryhmillä. Enemmistöllä ryhmistä oli tutkimus, joka oli enemmän käytännönläheisempi, sisältäen esimerkiksi videokuvaa, diagrammeja, haastatteluja ja tarkkailua. Meidän tutkimuksemme lähteenä olivat “vain” eri filosofien teokset ja ajatukset, joiden pohjalta Leiviskä on tehnyt oman artikkelinsa. Ymmärsimme kuitenkin tavatessamme Leiviskän, että hänen tutkimuksensa on erittäin monitasoisen prosessin kautta luotu eikä vain hänen omia ajatuksiaan.

Artikkeli on kirjoitettu Anniina Leiviskän Pro gradu -tutkielman “Gadamerilainen hermeneutiikka kasvatustutkimuksessa” pohjalta. Se on julkaistu julkaisussa Educational Philosophy and Theory Journal vuonna 2013 otsikolla FinitudeFallibilism and Education towards Non-dogmatismGadamer’s hermeneutics in science education. Hän on on tehnyt aiheesta myös väitöskirjan “Hans-Georg Gadamer’s Philosophical Hermeneutics in the Philosophy of Educationbeyond Modernism and Postmodernism, jonka pohjalta on tehty artikkelijulkaisuja tieteellisiin aikakauslehtiin. Tutkimuksen kysymyksen voisi tulkita jotakuinkin näin: Miten Gadamerin hermeneutiikkaa voisi soveltaa luonnontieteiden opetuksessa?.

Leiviskä antaa tutkimuksessaan ymmärtää, että kouluissa opetettu tieto opetetaan aina absoluuttisena totuutena eikä tieteen kyseenalaistamiselle anneta tarpeeksi sijaa. Tutkimukseen paneutuessamme huomasimme itsekin, että emme olleet tulleet ajatelleeksi tilanteen koulumaailmassa olevan tämänkaltainen. Olimme vain arkisesti ajatelleet, että tietysti opetuksessa tuotaisiin esiin tieteen ja tiedon muuttuva luonne, mutta näin ei kuitenkaan ollutkaan. Keskustelimme Leiviskän kanssa myös yleisemmin, että kriittisen ajattelun kehittäminen tulee ajankohtaiseksi enemmän vasta yläkoulun tai lukion puolella tai mahdollisesti vasta yliopistossa. Kuitenkin totesimme, että jo alakoulussa kiinnitetään huomiota esimerkiksi lähdekriittisyyteen ja harjoitellaan kyseenalaistamisen taitoja, mutta kuitenkaan tiedon ja tieteen kyseenalaistamista ei juurikaan ole. Leiviskän tutkimuksen ajatukset kulkevatkin paljon rinnakkain uuden opetussuunnitelman kanssa sillä siinä painotetaan oppilaiden omaa uteliaisuutta, kannustetaan oppimaan kokeilemisen ja erheiden kautta sekä korostetaan oppilaiden kykyä oivaltaa asioita itse eikä vain ottaa tietoa vastaan opettajalta jo valmiiksi pureskeltuna.

Kuitenkin vaikka päätelmä ettei kouluissa tuoda kyseenalaistamista tarpeeksi opetukseen oli mielestämme looginen, tartuimme siihen seikkaan, että aatteet on viety käytäntöön ilman minkäänlaista empiiristä tutkimusta. Artikkelissa on mainittu muutamia käytännön esimerkkejä Gadamerin hermeneutiikan käyttämisestä kouluopetuksessa, mutta teorian soveltaminen jää kuitenkin hieman puutteelliseksi. Ymmärrämme toki, että tutkimuksen luonne oli teoreettisfilosofinen, eikä sen tarkoitus ollut tarjota suoria ratkaisuja kouluopetukseen. Vaikka Leiviskän tutkimus ja sen pohjalta mittatilaustyönä tehty artikkeli eivät kohtaa täysin, koemme, että aiheesta olisi mahdollista tehdä empiiristä tutkimusta ja soveltaa sen tuloksia opetusmaailmaan.

Aiheeseen liittyvä kuva

Nimikkotutkijamme tutkimusta voisi myös osittain kuvailla filosofiseksi pohdinnaksi, niinpä tämä on kehittynyt myös kykyämme käsitellä ja tuottaa omia kasvatusfilosofisia ajatuksia ja reflektoida niitä koulumaailmaan. Kasvatusfilosofia ei ole ennen tätä kurssia ollut kenellekään meistä tuttu aihe, joten saimme aimo vyörytyksen filosofian maailmasta omaan käytännönläheisempään ajattelumaailmaamme. Tavatessamme Anniina Leiviskän ensimmäistä kertaa yritimmekin epätoivoisesti saada häneltä konkreettisia esimerkkejä tutkimuksen aiheesta, mutta pian huomasimmekin Leiviskän liikkuvan ylemmällä filosofisella tasolla, johon emme päässeet kurkottamaan kuin vasta kurssin edettyä kohti loppusuoraa. Olikin palkitsevaa huomata, että tutkijatenttiin mennessä pystyimme jo hetkellisesti hipaisemaan tätä ajatusten hattaraa, joka oli selkiytynyt edessämme ymmärrettäväksi sekä mielenkiintoiseksi filosofisten ajatusten Graalin maljaksi.

Koimme tutkijatentin erittäin opettavaiseksi tapahtumaksi. Olimme pohtineet kysymyksemme tarkoin, mutta huomasimme iloksemme, että tutkijatentti ei ollutkaan vain kysymyksien tykittämistä vaan dialogia tutkijan kanssa. Leiviskän vastatessa pystyimme kysyä lisäkysymyksiä tai antaa omia näkemyksiämme hänen vastauksiin. Yksi ryhmämme jäsenistä totesikin tutkijatentin aikana ”Ekalla kerralla tuntui kuin oltaisiin puhuttu eri kieliä, mutta nyt tää on jo suomea!”. Tämä kiteyttääkin hyvin koko kurssin; opimme oikeasti ymmärtämään meille annettua aihetta.

Tutkijatentissä nousi myös esille jo paljon aivosolujamme vaatinut kiista modernin ja postmodernin kasvatusfilosofian välillä. Yksi moderniin kasvatusfilosofiaan liittyvä pyrkimys on löytää kasvatuksen teorialle ja käytännölle universaalisti pätevä rationaalinen perusta. Tämä on postmodernistisesta näkökulmasta yksi suurin kritiikin kohde. Postmodernismissa painotetaan tiedon ja rationaalisuuden kontekstuaalisuutta. Gadamerin filosofia pyrkii pääsemään tämän kiistan yläpuolelle painottamalla asioiden muuttuvuutta ja epävarmuutta. Gadamerin hermeneutiikka on artikkelin pohjalta perustellumpi lähtökohta kasvatusfilosofiselle keskustelulle.

Och samma på finska:

Gadamerilainen hermeneutiikka ottaa huomioon ajattelumme viitekehyksen, kuten historian, kulttuurin, kielen ja sen keneltä tieto on peräisin. Tämän kautta hermeneutiikka ymmärtää tiedon korjautuvuuden.

Gadamerilainen hermeneutiikka on kuin pieni lapsi; se kyseenalaistaa kaiken.  

Kuvahaun tulos haulle hans gadamer quotes

Leiviskän kirjallisuuskatsaukseen paneuduttuamme suhtautumisemme tiedon luonteeseen on muuttunut kriittisempään suuntaan. Mielestämme tätä ajattelutapaa voimme hyödyntää monipuolisesti tulevissa opinnoissamme. Erityisesti lähitulevaisuudessa häämöttävät kandi- sekä gradututkimukset vaativat äärimmäistä lähdekriittisyyttä. Kurssin edetessä olemme päässeet kehittämään akateemista ajatteluamme, koska käsittelemämme tutkimusteksti oli luonteeltaan erittäin teoreettinen. Tällaisen kurssin ajoittuessa heti opintojemme alkutaipaleelle, olemme nähdäksemme huomattavasti valmiimpia pureutumaan tulevaisuudessa eteemme tuleviin akateemisiin haasteisiin, onhan Helsingin yliopisto painottunut tutkimuksen tekemiseen.

Nykypäivänä lapset ja nuoret viettävät yhä enemmän ja enemmän aikaa sosiaalisen median, eli tutummin somen parissa. Täten he saavat tietoa monista eri kanavista jatkuvalla syötöllä. Tämän takia on tärkeää, että tulevina luokanopettajina toimimme suunnannäyttäjinä siinä, millaista tietoa he pitävät relevanttina ja vakavasti otettavana.

Kurssin aikana olemme huomanneet, ettei tutkijan ammatissa vaadita niin sanottua “yli-inhimillistä” talenttia, vaan ihan tavallinenkin ihminen voi tehdä hyvän tutkimuksen, kunhan siihen nähdään aikaa ja vaivaa, ja aihe on oikeasti itseä kiinnostava sekä intohimoa herättävä. Etenkin nimikkotutkijamme oli kaukana meidän päissämme luoduista tutkijan stereotypiasta ollessaan helposti lähestyttävä, sosiaalinen ja huumorintajuinen. Hänen kanssaan keskustella oli helpottavaa huomata, ettei tutkiva työtapa olekaan niin ylitsepääsemättömän vaikeaa kuin kurssia aloittaessa ajattelimme.

Voimmekin nyt hyvin ja optimistisin mielin lähteä kohti tulevia haasteita ja kurkottaa kohti korkeuksia! Kaiken kaikkiaan koemme kurssin olleen hyödyllinen osa opintojamme ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

 

Kiitos ja kumarrus, 

Ville Dahlbacka, Kaisa Koskenkorva, Saara Salo, Santeri Konu, Riku Hotti, Hanna Laine, Julia Pesonen, Joel Hämäläinen, Marja-Kristina Frolova

 

Lähteet: 

  • Oma pää

Kuvalähteet:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *