Terroristien paluu eli ryhmä kymppi katsomusaineiden opetuksen suossa

Ryhmämme on kurssin myötä tutustunut Arto Kallioniemen ja Helsingin yliopiston katsomusaineiden didaktiikan tutkimusryhmän tekemään tutkimukseen. Sekä alkuperäisen lööppimme, tutkijatapaamisten, mediassa käydyn ajankohtaisen keskustelun, tutkimusaineistojen, että omien kokemustemme perusteella katsomusaineiden opetus kaipaa kipeästi uudistamista. Mielipiteitä siitä mikä suunta katsomusaineiden uudistamisessa tulisi tai ei tulisi ottaa on eri intressiryhmien välillä lukemattomia; toiset maalailevat uhkakuvia uskonnollisten yksityiskoulujen perustamisesta jos nykyinen malli muuttuu (Vihavainen ja Valtavaara, 2017), toiset puhuvat nykyisen perus-ja ihmisoikeuksia kunnioittavan järjestelmän kalliista kustannuksista ja järjestämisen mahdottomuudesta, ja kolmannet siitä miten osa oppilaista ei saa opetussuunnitelman mukaista opetusta (Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat ry, 2017). Asiaa voikin tarkastella mitä erilaisimmista näkökulmista, esimerkiksi mm. perustuslailla turvattujen Ihmisoikeuksien toteutumisen, kulttuurihistorian, maahanmuuttajien integraatioon liittyvästä, taloudellisesta tai meille tuleville opettajille olennaisen eli opetussuunnitelman näkökulmasta.

Tässä blogitekstissä ajatuksenamme oli tuoda esille tämänhetkistä tilannetta ja problematiikkaa katsomusaineiden opetuksen kentällä (eli mitä olemme tämän kurssin myötä oppineet) ja valottaa sitä uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (tästä eteenpäin pops) määriteltyjen tavoitteiden ja sisältöjen vertailun avulla. Opetussuunnitelmien perusteet heijastelevat yhteiskunnan arvoja ja jollain tavoin myös tärkeinä pidettyjä poliittisia päämääriä (Kansanen, 2004:89). Nykytilanne kouluissa on se, että suurimassa osassa kouluista opetus toteutetaan edelleen erikseen, mutta on myös useita kouluja, joissa on meneillään kokeiluja osittaisesta yhteisopetuksesta, ja kouluja, joissa ei voida enää puhua kokeilusta, vaan vakiintuneesta käytännöstä, puhutaan ns.Kulosaaren mallista. Kokeiluja tai yhdistetty opetus on mm. Kulosaaren yhteiskoulussa, Munkkiniemen yhteiskoulussa, Eurooppalaisessa koulussa, Turussa Vähä-Heikkilän koulussa, Itä-Suomen yliopiston normaalikoulussa Joensuussa ja Kirkkonummella ruotsinkielisissä kouluissa.

Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, onko tämä osittain yhteisen katsomusaineen lähestymistapa täysin ongelmaton. Lain ja Opetussuunnitelman näkökulmasta vastaus on yksiselitteinen. Valtakunnallista uudistusta ei ole tehty, eikä kaikille yhteistä katsomusainetta nykyisen opetussuunnitelman ja lain puitteissa olisi mahdollistakaan toteuttaa; Popsissa oppiaineille määritellyt tavoitteet eivät ole keskenään yhteneväiset (Opetushallitus, 2014), ja perusopetuslain 13§:n mukaan:

“perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen” (Finlex, 1998)

– elämänkatsomustieto ei siis ole vapaasti valittavissa uskonnon sijaan, ja enemmistön uskonnolliseen yhdyskuntaan on ikäänkuin pakotettu opiskelemaan ‘omaa uskontoa’.

Tämä lainkohta ja Suomen valtionkirkko huomioonottaen voisi ajatella että Suomi ei ole sekulaari valtio. Osaltaan tähän viittaa myös se ettei poliittista tahtoa katsomusaineiden uudistamiselle löydy, ja vaikuttaa siltä, että luterilaisen uskonnon valta-asemasta luopuminen koulussa nähdään jollain tapaa uhkaavana. Kallioniemi taas määrittelee tutkimuksessaan Suomen sekulaariksi, tai post-sekulaariksi, yhteiskunnaksi. Ehkä voimme olla yhtä mieltä tästä Intian Korkeimman oikeuden linjauksesta, eli siitä mitä sekularismin koulussa pitäisi tarkoittaa. Linjauksen mukaan “in education, secularism means equal respect for all religions” (Byrne, 2014:36).

Oli suomalainen yhteiskunta sekulaari tai ei, katsomusaineiden uudistaminen vaatisi vahvaa poliittista tahtoa asian eteenpäin viemiseksi, mutta sitä ei tunnu löytyvän – poliitikot eivät juuri koske aiheeseen. Kallioniemi arvelee tämän johtuvan siitä, että mitä lähemmäksi vaaleja tullaan, sitä vähemmän poliitikoilla on intressejä tarttua ns.kuumiin perunoihin. On otettava huomioon myös suuret alueelliset erot: Suomen sisällä on kouluja joissa opiskellaan lähinnä elämänkatsomustietoa, ja kuntia, joiden koulussa ensimmäinen elämänkatsomustiedon ryhmä on vasta aloittanut. Alueelliset erot käyvät ilmi myös oppilaiden uskonnon paikkaan koulussa liittyviin näkemyksiin tutkivasta Kallioniemen tutkimuksesta (Kuusisto, Poulter ja Kallioniemi, 2017).

Ylipäänsä uuden oppiaineen tuominen opetussuunnitelmaan on todella vaikeaa ja harvinaista (mm.Kansanen, 2004). Sen sijaan eri intressiryhmät ja monet vähemmistökatsomusten edustajat keskittyvät kiistelemään julkisuudessa ja pitämään kiinni saavutetuista eduistaan suostumatta tarkastelemaan kokonaiskuvaa monikulttuurisen yhteiskunnan tarpeista katsoen. Kallioniemeltä tutkijatentissä saamamme tiedon mukaan evankelis-luterilainen kirkko kuitenkin tukee katsomusaineiden uudistamista ja yhteiseen katsomusaineeseen siirtymistä.

Kun tarkastellaan Perusopetuksen 3.-6.-lk:n opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjä kunkin oppiaineen tehtäviä, voidaan huomata merkittävä ero uskonnon ja elämänkatsomustiedon välillä. Uskonnonopetukselle määritelty tehtävä on “antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys”, voisi siis ajatella, että kyse on uskontotiedosta. Elämänkatsomustiedolle asetettu ydintehtävä taas on “edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää”. Et:n osalta popsissa painottuukin selkeästi oppilaan oma ajatus- ja kokemusmaailma, aktiivinen toimijuus ja vaikutusmahdollisuudet niin lähiympäristöön kuin laajemmin yhteiskunnallisessa kontekstissa ajatellenkin. Uskonnonopetuksen perusteissa taas painottuu selvästi tiedollinen puoli, ja syntyy vaikutelma, että kriittisen ajattelun ajatellaan syntyvän tämän tiedonannollisen tehtävän sivutuotteena. Popsissa sanotaan mm. että uskonnonopetuksen tarkoituksena on “antaa monipuolista tietoa uskonnoista ja auttaa ymmärtämään niistä käytävää keskustelua.” (Opetushallitus, 2014).

Selväksi siis käy, että opetussuunnitelmien valossa kyseessä on kaksi täysin erilaista oppiainetta. Kallioniemen mukaan nykyistä opetussuunitelmaa laadittaessa perusteet on tarkoituksella laadittu niin erilaisiksi, että niitä ei ole mahdollista yhdistää. Asiaa mutkistaa se, että vaikka uskonnon opetukselle on laadittu yhteiset tavoitteet, niin eri uskontojen opetuksessa ja niiden perusteissa sisältö saa hyvin erilaisia muotoja, jolloin herää kysymyksiä mm.siitä kuinka yhteneväinen oppiaine todellisuudessa on. (Toisaalta Kallioniemellä on samansuuntaisia ajatuksia elämänkatsomustiedon oppiaineesta). Opetushallitus on hyväksynyt oman uskonnon opetussuunnitelman perusteet seuraaville uskontokunnille: evankelisluterilaisuus, ortodoksisuus, adventismi, bahá’í-uskonto, buddhalaisuus, Herran kansa ry:n uskonto, islam, juutalaisuus, katolilaisuus, Krishna-liikkeen uskonto, steinerkouluissa opetettava kristiyhteisön uskonto, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon uskonto ja vapaakirkollinen uskonto.

Sen lisäksi vuoden 2003 uskonnonvapauslain uudistuksen yhteydessä muutettiin katsomusopetusta koskevaa lainsäädäntöä jonka myötä uskonnonopetus muuttui oman uskonnon opetukseksi, ja tunnustuksellisuus erotettiin sen opetuksesta (Kallioniemi, 2013). Jo vain popsia lukiessa herää kysymyksiä tämän tavoitteen toteutumisesta todellisuudessa, mutta myös sen mielekkyydestä. Jos kyseessä on oman uskonnon opetus vanhempien määrittämän vakaumuksen mukaan, miksi opetus ei voisi olla tunnustuksellista? Tavoitteenahan kuitenkin on jatkaa kodin kasvatustyötä. Ja mitä ylipäänsä tarkoittaa se, että tutustutaan omaan uskontoon, ilman tunnustuksellisuutta? Supporting Minority Belonging: Finnish Minority RE Teacher Perspectives on the Significance of RE –tutkimusartikkelin mukaan monien eri vähemmistöuskontojen opettajat kuitenkin korostivat omaa samaan viiteryhmään kuulumistaan olennaisena (Zilliacus ja Kallioniemi, 2015:351), ja jopa popsissa tuodaan esille tavoitteita seurakuntaan tutustumisesta ja rohkaisemisesta mukaan sosiaaliseen toimintaan. Myös tämä käy edellä mainitusta tutkimuksesta ilmi. Vähemmistöuskontojen opettajia haalitaan myös seurakunnista pätevien opettajien puuttuessa, jolloin voidaan miettiä minkälaista sijaa ja valtaa uskonnollisille yhdyskunnille annetaan kouluissa, ja muuttuuko opetus uskonnon harjoittamiseksi opetuksen sijaan.

Halusimme tällä tekstillä myös tuoda esille sitä, kuinka mediassa ja aiheeseen liittyvässä yleisessä keskustelussa usein keskitytään lähinnä eri uskontojen opetukseen, ja elämänkatsomustiedon oppiaine jää ikäänkuin sivuhuomautukseksi. Kyseessä on kuitenkin oma oppiaineensa, jolle on määritelty omat tavoitteet ja sisältönsä. Elämänkatsomustiedon opetus alkoi vuonna 1985, ja se kehitettiin vastaamaan mm.perustuslain vaatimuksiin ihmisoikeuksien toteutumisesta uskonnonvapauden osalta (Kallioniemi ja Salmenkivi, 2007). Jos harkitaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen siirtymistä, ja tavoitteena on yhdistää nämä kaksi oppiainetta, ei mielestämme lähtökohtana voi olla uskontotiedon opettaminen. Myös Feto ry on nostanut esille Kulosaarin mallin mukaisesti opetettavaan katsomusaineeseen liittyviä ongelmia antamassaan lausunnossa maaliskuussa 2017 (Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat, 2017): “Eri uskontojen ja toisaalta elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat ovat niin erilaiset, että jos näitä aineita opetetaan osittain yhdessä, osa oppilaista ei saa opetussuunnitelman mukaista opetusta”. Tutkimuksessa Secular ethics education as an alternative to religious education – Finnish teachers’ views (Zilliacus ja Kallioniemi, 2016:145) et:n opettajat tuovat esille, että elämänkatsomustieto on oppiaine joka poikkeaa kaikista muista monitieteisen lähestymistapansa vuoksi, ja kehittää oppilaiden kriittistä ajattelua ja argumentaatiotaitoja jo hyvin nuoresta lähtien. Onkin syytä kriittisesti arvioida, mitä oppiaineelle tapahtuu jos siitä kehitetään uskontotietoa, ja olisiko elämänkatsomustiedon opetuksessa eräiden opettajien mukaan toteutuva turvallinen tila tuotavissa kaikille yhteisen opetuksen piiriin.

Kallioniemen näkökanta asiaan on selvä – hänen mielestään ei pidä paikkaansa, että elämänkatsomustiedon sisältö ja tavoitteet jäisivät yhteisessä aineessa toteutumatta, mutta sen lisäksi hän suhtautuu kriittisesti elämänkatsomustietoon omana oppiaineenaan. Hänen mukaansa ei edelleenkään ole täysin selkiytynyt, mikä elämänkatsomustiedon oppiaineen sisältö on ja tulisi olla.

Itä-Suomen yliopiston uskonnonpedagogiikan professori Martin Ubani taas epäilee Kulosaaren mallia. Kun kaikille opetetaan katsomusaineita samalla tavalla, hänestä riskinä on se, että opetus noudattaa enemmistön katsomusta ja vähemmistöt jäävät huomioimatta. (Venesmäki, 2015)

Jäimme pohtimaan lasten oikeuksien viikon hengen mukaisesti lasten oikeuksien toteutumista. Suomea velvoittaa maan sisäisen lain ohella Suomen allekirjoittamat monet kansainväliset sopimukset. YK:n konferenssissa vuonna 2001 annetun Madridin suosituksen katsomussyrjinnän poistosta kouluista mukaan kasvatuksen tulee tukea rauhaa, suvaitsevaisuutta, toisten yleistä hyväksyntää ja ihmisoikeuksien kunnioittamista ottamalla erityisesti huomioon uskonnon ja elämänkatsomuksen vapaus (Kallioniemi ja Salmenkivi, 2007:153). Lähtökohtana on lapsen vanhempien tai laillisten huoltajien tahdon kunnioittaminen koskien lapsen uskonnollista ja elämänkatsomuksellista kasvatusta. Uskonnonopetuksen ryhmään kuulumisen määrää uskontokuntaan kuuluminen, eikä Suomen lain mukaan alaikäinen lapsi saa liittyä eikä erota uskontokuntaan ilman huoltajiensa suostumusta.

“Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi kuitenkin huoltajien kirjallisella suostumuksella itse liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Kaksitoista vuotta täyttänyt voidaan liittää uskonnolliseen yhdyskuntaan tai ilmoittaa eronneeksi siitä vain omalla kirjallisella suostumuksellaan” (Finlex: 2003).

Uskonnon vaikutusta kulttuuriimme ei voi eikä pidä kieltää, päinvastoin, se on tehtävä näkyväksi – mutta on arvioitava miksi opetettava sisältö määräytyy nykyisessä mallissa vanhempien vakaumuksen mukaan. Missä muissa oppiaineissa opetettava sisältö määräytyy vanhempien taustan ja vakaumuksen mukaan? Varhaiskasvatuksessakin on kaikille yhteiset sisällöt kaikessa, minkä voisikin ajatella vastaavan monikulttuurisen maailman tarpeisiin paremmin. Cathy Byrne (2014: 28) toteaa “REDCo studies found that children want peaceful coexistence. They want to know about each other’s religions and worldviews and they want to share common interests and activities.”

Varmaa on, että Suomessa on jääty kehityksestä jälkeen ja että nykyinen katsomusaineiden opetuksen malli ei ole kestävällä pohjalla, eikä opiskelijoiden oikeusturva ja tasa-arvo nykymallissa kaikilta osin toteudu. Tasa-arvon näkökulmasta on hyvin ongelmallista esimerkiksi se, että suurinta osaa vähemmistöuskonnoista ei voi kirjoittaa ylioppilaskokeen ainereaalissa. Uudenlainen kaikille yhteinen yleinen katsomusaine voisi vastata nykymaailman tarpeisiin oppiainerajat ylittävänä monitieteisenä oppiaineena katsomusaineiden juuria kunnioittaen. Koska yhteinen katsomusaine on tavalla tai toisella jo toteutettu monessa maassa, Suomi voisi koota onnistuneista esimerkeistä oman tapansa. Muiden maiden katsomusopetusmallien avaaminen taas vaatisi oman blogipostauksensa.

 

Loppuun vielä hieman reflektointia kurssin kulusta:

Tullessamme kurssille meillä ei juurikaan ollut käsitystä siitä, mitä tutkimus ja tutkiminen todella on.

Kaikki ryhmäläisemme kokivat aiheemme kiinnostavaksi, ja erityisesti yhteistyö tutkijan kanssa jäi mieleen positiivisena ja innosti meitä. Ryhmämme toimivuus oli kuitenkin haaste alusta lähtien: syynä todennäköisimmin oli aivan liian suuri ryhmäkoko. Yhdentoista osallistujan ryhmässä tehtävien organisointi oli lähes mahdotonta, ja kompromissien tekeminen kaikkien mielipiteet huomioiden oli haastavaa. Loppua kohden työskentely lähti sujumaan paremmin ja koemme, että kurssi on kehittänyt ryhmätyötaitoja.

Ryhmäkoon lisäksi kurssin ajankohta ja haastavuus aiheuttivat pientä päänvaivaa. Ihanteellista olisi ollut käydä kurssi paljon myöhemmin, vaikkapa toisena tai kolmantena vuonna. Lisäksi perustietomme ja –taitomme tutkimukseen liittyen olivat vielä kovin alkeelliset, ja esimerkiksi pari alustavaa luentoa aiheesta olisi ollut hyväksi.

Olemme kuitenkin oppineet paljon kurssin aikana. Ymmärrämme nyt paremmin, mitä tutkimuksen tekeminen oikeasti lähtien vaatii tutkimuslupien huomioimisesta parhaimman mahdollisen toteutustavan valitsemiseen, ja osaamme tulkita paremmin tutkimusartikkeleita.

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan asian ympärillä käytävää keskustelua, sekä odotamme tulevia katsomusaineiden didaktiikan kursseja. Ehkä Kallioniemi onnistui istuttamaan kurssin myötä myös muutaman pro gradu siemenen.

Kuten nimikkotutkijamme Arto Kallioniemi tapaa kuitata:

SANOO 10-RYHMÄ

Lähteet:

Byrne, Cathy. (2014). Religion in Secular Education: What, in Heaven’s Name, are we Teaching our Children?. Leiden: Koninklijke Brill NV.

FINLEX.fi. (1998). Perusopetuslaki, 628/1998 Ajantasainen lainsäädäntö. Osoitteessa: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628#L4P13

FINLEX.fi. (2003). Uskonnonvapauslaki, 453/2003 Ajantasainen lainsäädäntö. Osoitteessa: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030453

Kansanen, Pertti. (2004). Opetuksen käsitemaailma. Jyväskylä: PS-kustannus.

Kallioniemi, Arto. (2013). Uskonto- ja katsomustieto kehitettävä uudeksi oppiaineeksi. Niin&Näin. 2013:1, 73-75.

Kallioniemi, Arto ja Salmenkivi, Eero (toim.). (2007). Katsomusaineiden kehittämishaasteita: Opettajankoulutuksen tutkinnonuudistuksen virittämää keskustelua. Helsinki: Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto.

Kuusisto, Arniika; Poulter, Saila ja Kallioniemi, Arto. (2017) Finnish Pupils’ Views on the Place of Religion in School. Religious Education, 112:2, 110-122.

Opetushallitus. (2014). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Sivut 246- 256. Osoitteessa: http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Tiirikainen, Jani (2017). Feton lausunto katsomusaineiden yhteisopetuksesta. Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat Feto ry. Osoitteessa: http://www.feto.fi/feton-lausunto-katsomusaineiden-yhteisopetuksesta/

Venesmäki, Elina. (2015). Eri uskonnot ja ET yhden oppiaineen alla – malli toimii jo Kulosaaressa. Suomen kuvalehti [verkkojulkaisu]. Osoitteessa:https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/eri-uskonnot-ja-et-yhden-oppiaineen-alla-malli-toimii-jo-kulosaaressa/

Vihavainen, Suvi ja Valtavaara, Marjo. (2017). Kaikille lapsille yhteinen uskonnon­opetus saa vähemmistö­uskonnot kavahtamaan. Helsingin Sanomat [verkkojulkaisu]. Osoitteessa: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005366442.html

Zilliacus, Harriet ja Kallioniemi, Arto. (2016). Secular ethics education as an alternative to religious education – Finnish teachers’ views. Journal of Beliefs & Values, 37:2, 140-150.

Zilliacus, Harriet ja Kallioniemi, Arto. (2015). Supporting Minority Belonging: Finnish Minority RE Teacher Perspectives on the Significance of RE. Religion & Education, 42:3.

 

Muuta aiheeseen liittyvää:

Helsingin yliopiston katsomusaineiden didaktiikan tutkimusryhmän blogi. Osoitteessa: http://blogs.helsinki.fi/katsomusaineet/

Puikkonen, Hannu. (2014). Väitös: Uskonnonopetus irti tunnustuksellisuudesta ja yksinomaan koulujen tehtäväksi. Yle Uutiset [verkkojulkaisu]. Osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-7533341

Ristola, Petra. (2017). Uskontotunnit yhdessä vai erikseen? – Osa kouluista kokeilee katsomusaineiden yhteisopetusta. Yle Uutiset [verkkojulkaisu]. Osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-9843354

 

 

 

One Reply to “Terroristien paluu eli ryhmä kymppi katsomusaineiden opetuksen suossa”

  1. Hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Kiitos, tuli paljon lisätietoa, joka auttoi hahmottamaan omaa kantaani asiasta. En ollu ajatellut asiaa näin, mutta molemmat oppiaineet ovat tärkeitä ja kovin erilaisia. En poistaisi uskontoa,kaikista uskonnoista yleissivistystä antavaa, mutta eniten kristinuskosta (kulttuurimme ja historiamme vuoksi) kertovaa oppiainetta, enkä elämänkatsomustietoa. Sensijaan kaikki oppilaat saisivat opiskella molempia. Ehkä kuitenkin aloittaisin näiden opetuksen myöhemmin, sillä ensimmäiset vuodet koulussa olisi varmaankin järkevää opettaa faktoja, koska alkuopetuksen oppilailla ei ole valmiuksia omaan kantaan ja kritiikkiin, tai ymmärrykseen että opettaja kertoo asiasta johon ei itse usko.
    Näen myös turhaksi painottaa uskonnon opetus kodin taustan mukaan. Sehän ei kuitenkaan ole tunnustuksellista, ja tunnustuksellisena olisi vieläkin ongelmallisempaa, sillä vaatisi myös opetettavan uskonsa tunnustavan opettajan, eikä tällaista pystytä varmaankaan koskaan kaikille tasapuolisesti tarjoamaan.
    Uskonnon opin kokonaan korvaaminen et:llä ei mielestäni ole ratkaisu. Uskonnot vaikuttavat valtavasti maailmaamme, halusi sitä joku tai ei. Emmehän jätä ilmastonmuutostakaan pois opetuksesta, vain koska siitä ei pidetä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *