”Täydellisyyden tavoittelu koulujen perussynti: koulussa tulisi oppia tekemään enemmän virheitä”. Näin väitettiin lööpissämme. Virheellä on sanana negatiivinen kaiku. Miten ihmeessä käännämme sen tavoiteltavaksi asiaksi?
Tutkimusartikkelin esittelyosiossa todetaan, että viime vuosien aikana on alettu ymmärtää epäonnistumisen hyödyllisyyttä oppimisen kannalta. Samaan aikaan virallisen kouluttamisen maailmassa käsitykset epäonnistumisesta eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Toisin sanoen ristiriita ajatusten ja toiminnan välillä on suuri. Lisäksi koulutyön luonne tehtävineen on usein suuntautunut saavuttamisen ja tehokkaan ongelmien ratkaisun ideologiaan. Tämän seurauksena luokkahuonekulttuuri ei helposti salli ongelmien läpikäymistä uudelleen tai vaihtoehtoisten ratkaisujen miettimistä. Oppilaiden näkökulmasta tällainen toimintatapa muotoilee virheiden teon hidasteeksi, joka jarruttaa heidän vauhtiaan ja edistymistä. Näin virheiden tekemisen pelko kouluissa laajenee helposti myös koulun ulkopuoliseen maailmaan ja virheiden teko stigmatisoituu oppilaiden silmissä.
Herne Varenne ja Ray McDermott toteavat teoksessaan Successful Failure, että koulut ovat lähtökohtaisesti rakentuneet onnistumisen ja epäonnistumisen käsitteiden pohjalle. Kirjoittajat toteavat, että kouluissa epäonnistuminen ja menestyminen ovat usein käytettyjä käsitteitä luokittelemaan yksittäisen oppilaan synnynnäistä luonnetta. Samalla todetaan, että kyseiset oletukset kuitenkin murtuvat, kun tarkastellaan erilaisten oppilaiden sitoutumista erilaisiin tehtäviin koulun kulttuurisen kontekstin ulkopuolella. Koulu on siis vain yksi kulttuurinen konteksti omine periaatteineen. Koulumaailma ei aina ole vastaanottavainen kehittäville näkökulmille virheiden teon suhteen, sillä monen oppilaan tapauksessa epäonnistuminen ei lyhyellä tai pitkällä aikavälillä tuo kehittäviä lopputuloksia. Niinpä joillekin oppilaille epäonnistuminen tarkoittaa epäonnistujaa, myös koulumaailman ulkopuolella.
Varenne ja McDermott ehdottavat, että kehitetään uusi ”kieli” jolla puhutaan oppilaista, koulusta ja oppimisesta. Tutkijat eivät kokonaan halua eroon epäonnistumisen ja menestyksen käsitteistä. Sen sijaan he haluavat muotoilla ne uudelleen tavalla, joka ei määrittäisi näitä termejä yksilöllisiksi luonteenpiirteiksi. Keskeiseksi kysymykseksi nousee, kuinka kouluissa voidaan ymmärtää epäonnistumisen käsite niin, että sen kehittävät aspektit ovat tärkeimmässä roolissa. Tähän kysymykseen haetaan ratkaisua FUSE Studio –mallilla.
FUSElla tarkoitetaan uudenlaista oppimisympäristöä, joka perustuu oppilaslähtöiseen ongelmanratkaisuun LUMAT-oppiaineissa (matematiikka, luonnontieteet, tiede, teknologia sekä taide). FUSE on tietokoneohjelma, jonka voi ostaa kouluun ja johon FUSE tunteja pitävät opettajat koulutetaan. Sen työtavat tukevat 2000-luvun taitojen, kuten yhteistyön, luovuuden ja kriittisen ajattelun, kehitystä. Oppilaan itsenäinen toimijuus korostuu FUSEn tarjoamien 25 haasteen parissa, jotka vaikeutuvat asteittain. Tehtävien perustana on se, että ne ovat oppilaiden itse valitsemia, tekeekö tehtävän yksin vai ryhmässä ja suorittaako tehtävän loppuun vai ei. Konkreettisena erona normaaliopetukseen on formaalin arvosanan puuttuminen. Muutoin FUSE tunnit pidetään samoissa puitteissa muiden tuntien kanssa.
Tutkijamme Jaakko Hilppö oli tutkijaryhmineen lähestynyt virheiden hyötyä oppimisessa Amerikassa tehdyssä tutkimuksessa. Tutkimuksessa oli keskeisenä oppimisympäristö FUSE Studio, jossa virhe pyrittiin näkemään positiivisena osana oppimista. Tutkimusta tehtiin vuoden ajan seitsemässä FUSE Studiossa, joissa virhe ilmeni kahdessa muodossa; ollen luonnollinen osa prosessia, mutka tiessä, vain yksi uusi yritys muiden rinnalla. Toisaalta virhe nähtiin mahdollisuutena kehittää uusi strategia ongelman ratkaisemiseksi. Kummassakin tapauksessa virheet nähtiin oleellisena osana oppimisprosessia. Lisäksi tutkimuksella pyrittiin selvittämään, pystyttäisiinkö kouluun järjestämään tiloja, joissa oppilaat voisivat kokea tuottavaa epäonnistumista ja sen kautta löytää uusia tapoja ratkaista ongelmia.
Moka on lahja. Näin nimikkotutkijamme tiivisti tutkimuksen sanoman. Tapaamisessa Jaakko Hilppö kertoi tarkemmin kyseisestä tutkimuksesta, jolloin aluksi paperilta luettuna melko abstraktin tuntuinen teksti muuttui huomattavasti selkeämmäksi. Tutkimusraportissa esiteltiin kaksi epäonnistumista koskevaa tapausta, joiden videotallenteet Hilppö näytti ryhmällemme. Kuvailtujen tapausten konkreettinen näkeminen teki ymmärtämisestä helpompaa. Videot ja haastattelut tuntuivat olevan toimivia tutkimusmenetelmiä tällaisessa laadullisessa, oppilaiden reaktioita ja toimintaa seuraavassa tutkimuksessa.
Hilpön tutkimuksessa on käytetty taustatutkimuksena Manu Kapurin (2016) julkaisua. Kapur luokittelee onnistumisen ja epäonnistumisen käsitteet neljään kategoriaan: productive success, productive failure, unproductive success, ja unproductive failure. Hilpön tutkimus ja FUSE studio -malli perustuvat käsitteelle productive failure eli tuottava epäonnistuminen. Ideana on siis, että virheistä voi oppia ja niistä tulee hyödyllisiä oppimisen kannalta. Olisi mielenkiintoista, jos tutkimuksessa olisi otettu huomioon myös virheen mahdollinen negatiivinen vaikutus eli unproductive failure. Kaikki epäonnistumiset eivät kuitenkaan ole mielekkäitä tai hyödyllisiä oppimisenkannalta lyhyellä tai pitkällä aikavälillä, ja sitä ei pitäisi sivuuttaa.
Muuttuvassa maailmassa tarvittavat tiedot ja taidot ovat aivan muuta kuin ennen. Enää ei ole mieltä ulkoa opettelussa. Ei ole arvokasta muistaa tietoa, kun tieto on kaikkien saatavilla kaikkialla. Sitäkin tärkeämpää on kyky osata etsiä tietoa ja soveltaa sitä. Ehkäpä suhtautuminen virheisiin negatiivisesti onkin peruja siitä, että tiedon ollessa muistin varassa, on ollut tärkeää pitää faktoista huolta. Mielestämme FUSE Studio edustaa 2000-luvun taitojen maailmaa, jossa pyritään rikkomaan vanhat tottumukset kärjistetystä opettajajohtoisesta ulkoa opettelua korostavasta maailmasta. FUSEssa on tavoitteena haastaa oppilaat keksimään itse ratkaisuja, jotka löytyvät parhaiten tekemällä ensin joukon virheitä. Jokainen virhe on askel kohti haluttua lopputulosta. Näin ollen virheistä tulee tuottavia ja niillä on itseisarvoa oppimisprosessissa. Virheen muuttuessa positiivissävytteiseksi, on sillä välillisiä vaikutuksia uskallukseen yrittää ja sitä kautta myös itsetuntoon ja minäpystyvyyteen.
Pitäisikö koulut sitten muuttaa täysin oppilaslähtöisiksi? Pohdimme tätä myös tutkijan kanssa ja tulimme yhdessä lopputulokseen, että tässäkin asiassa kultainen keskitie olisi ehkä paras ratkaisu. Esimerkiksi oppiaineen luonne vaikuttaa siihen, kuinka hyvin FUSEn kaltainen oppimisympäristö olisi sovellettavissa käytäntöön. Oppilaslähtöinen opiskelu tuo kuitenkin varmasti lisäarvoa 2000-luvun taitoja opiskellessa. Mielestämme koulun onkin tärkeää pystyä reagoimaan maailman muutokseen ja perustelemaan oman olemassaolonsa merkitys. Onko teidän mielestänne virheet oppimisen uhka vai mahdollisuus?
Lähteet:
Haastattelu: Jaakko Hilppö, 28.9.2017, Helsingin Yliopisto
Hilppö, J. (2018). “Failure is just another try”: Re-framing failure in school through the FUSE Studio approach (LEHDEN NIMI: THINKING SKILLS AND CREATIVITY)
Kapur, M. (2016). Examining productive failure, productive success, unproductive failure, and unproductive success in learning. Educational Psychologist, 51(2), 289-299
McDermott, R., & Varenne, H. (1999). Successful Failure: The School America Builds. Boulder, CO, Westview Press.
Kuvien lähteet:
https://fi.pinterest.com/pin/457256168387848971/?lp=true
https://www.fusestudio.net/
https://www.linkedin.com/pulse/when-school-kids-commit-suicide-because-fear-failure-critical-jordan
https://www.linkedin.com/pulse/from-failure-fortune-pawan-kumar
https://betterhumans.coach.me/make-2017-a-year-of-failure-4aa0529137a7
https://sites.google.com/a/ausdk12.org/ams-8th-grade-math/home/math-learning-and-love/we-learn-best-from-mistakes
Mielettömän mielenkiintoinen lähestymistapa opetukseen ja ongelmanratkaisuun sekä arviointiin. Hyvin jäsennelty teksti – olisi kiva kuulla enemmän ryhmänne pohdintaa asiaan liittyen:) Pohdinta osion perustelut voisivat olla hieman avatumpia – muuten hyvää työtä!
Anni A M Rautiainen / ryhmä 5
Kiitos mielenkiinnosta tekstiämme kohtaan ja hyvästä kommennoinnista!
On totta, että aina voisi perustella pohdinta osuutta paremmin. Mikä asia jäi pohdituttamaan erityisesti?
Pyrimme avaamaan vielä tutkimuksessamme taustatutkimuksena käytettyä Manu Kapurin (2006) onnistumisen ja epäonnistumisen nelikenttää täällä kommenttitilassa, (productive success, productive failure, unproductive success, unproductive failure) tästä aiheesta heräsi kysymyksiä muiden kommentoijien toimesta.
Avaamme kuitenkin mielellämme muitakin osuuksia tekstistä, jotka jäivät epäselviksi.
/ Ryhmä 9
Kiinnostava aihe, jonka saitte selkeästi ja johdonmukaisesti jäsenneltyä.
Mielestäni virheet ovat ehdottomasti oppimisen mahdollisuus ja tekevälle sattuu, niin kuin sanotaan. Pienet lapset kaatuvat, nousevat ylös ja yrittävät lukuisia kertoja uudestaan ennen kuin oppivat kävelemään. Niin myös oppimista tapahtuu jatkuvasti ihmisen myöhemmissäkin elämänvaiheissa, kunhan vaan jatkaa sinnikkäästi yrittämistä virheistä ja epäonnistumisista huolimatta.
“Ihminen epäonnistuu vasta sitten, kun lakkaa yrittämästä.”
— Aristoteles Onassis
Kiitos aktiivisuudesta ja motivoivista sanoista!
Virheiden tekeminen on inhimmillistä. Niiden hyväksyminen ja tekeminen näkyviksi on askel suuntaan, jossa virheiden tekemistä ei pelätä ja niistä voidaan oppia ja näin kehittää omaa ja muiden toimintaa.
Tehtävämme tulevina opettajina on muuttaa käsityksiä virheiden tekemisen haitallisuudesta ja näin edistää oppimista. Siksi juuri kaikki aiheeseen liittyvä tutkimus on erittäin mielenkiintoista ja tervetullutta.
/Ryhmä 9
Virheet ovat ehdottomasti mahdollisuus, sillä niiden kautta oppii usein parhaiten. Minua jäi kiinnostamaan millaiset virheet ovat teidän mielestänne unproductive failure?
Postausta oli kiva lukea, koska se on hyvin jäsennelty ja postauksessa on paljon aiheeseen liittyviä sarjakuvia ja muita kuvia, jotka herättävät ajatuksia 🙂
Kiitos aktiivisesta kommentoinnista!
Manu Kapurin (2006) julkaisussa unproductive failure käsitetään tulokseksi tilanteesta, jossa annetun tehtävän suorittamiseksi ei ole annettu minkäänlaisia ohjeita ja näin ollen hyöty esimerkiksi ongelmanratkaisutehtävästä tai muusta oppimistilanteesta jää olemattomaksi. Tehtävää suorittavat eivät joko omaa tarvittavia taitoja suorituksen loppuun viemiseksi tai sitten tulos jää vain muuten oppimista ajatellen hyödyttömäksi.
Kapur (2006) tarjoaa ratkaisuksi tälläisten tilanteiden (projektien, ongelmanratkaisutehtävien, tutkivan oppimisen -tehtävien) tarkoituksenmukaisen ohjeistuksen ja näin ollen oppimisen hyödyn takaamisen.
Voidaan kuitenkin aina pohtia, onko niin sanottu tuloskeskeisyys kaikessa toiminnassa rakentavaa. Tietenkin koulumaailmassa, jossa aika käsiteltäviin asioihin on rajattu ja oppimista halutaan edistää mahdollisimman tehokkaasti, unproductive failure nähdään varmasti tuloksettomana. Toisaalta jos haluamme kannustaa virheistä oppimiseen ja jopa virheiden tekemiseen voidaan unproductive failure myös nähdä sisukkuutta lisäävänä tapana toimia.
Pystymmekö siis tulevaisuudessa hyödyntämään ja sietämään myös tälläisiä tilanteita? Kaikkien vastaavien tilanteiden hyväksyminen johtaa sallivampaan kulttuuriin virheiden tekemisen suhteen.
/Ryhmä 9
Virheet ovat ehdottomasti mahdollisuus, sillä niiden kautta oppii usein parhaiten. Minua jäi kiinnostamaan millaiset virheet ovat teidän mielestänne unproductive failure?
Postausta oli kiva lukea, koska se on hyvin jäsennelty ja postauksessa on paljon aiheeseen liittyviä sarjakuvia ja muita kuvia, jotka herättävät ajatuksia 🙂
Tosi selkeä ja hyvin kirjoitettu teksti! Tuota ”moka on lahja” – lausetta meille toitotettiin jo lukiossa, vaikka silloin en täysin ymmärtänyt kuinka totta se onkaan. Minä jäin myös miettimään, että mitkä teidän mielestänne ovat niitä virheitä, jotka eivät ole mielekkäitä. Itse en ainakaan näin äkkiseltään keksi, mikä virhe olisi sellainen, ettei siitä oppisi edes jotakin, vaikka sitä heti huomaisikaan ajatella.
Saara/ryhmä 4
Kiitos mietteistäsi ja hyvästä kommentoinnista!
On totta, että kulttuurimme varsinkin koulussa ei tue virheiden tekemistä oppimisen edistäjänä ainakaan kovin vahvasti. Tämä lähestymistapa on murroksessa ja virheiden tekemisen positiivisiin ulottuvuuksiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota.
Blogitekstissä viittaamme epämielekkäillä virheillä juuri virheiden tekemistä, joilla ei ole oikeastaan minkäänlaista funktiota jonkun asian oppimisen kannalta. Tälläisiä tilanteita voisi olla esimerkiksi suunnittelemattomat oppitunnit, joiden aikana oppilaita ei ole aktivoitu millään tavalla työskentelyyn ja huomio sekä mielenkiinto ajautuu muualle. Työskentely e ole millään tavalla tavoitteellista, oppimista ei tapahdu.
/Ryhmä 9
Kiitos mielenkiintoisesta ja antoistasta blogitekstistä.
Epäonnistumisen käsitteen tekeminen normaaliksi, hyväksyttäväksi ja arvostetuksi on hyödyllistä. Sana on leimautunut hyvin vahvasti negatiivissävytteiseksi, ja kuten mainitsitte, jopa pieni epäonnistuminen voi joissain tapauksissa saada tekijänsä tuntemaan kokonaan epäonnistuneeksi.
Omalla koulutaipaleellani virheiden tekemistä pelättiin ja esimerkiksi viitata uskallettiin vain silloin, kun oltiin varmoja vastauksesta. Siitäkin huolimatta, että opettaja usein sanoi, ettei väärin vastaaminen haittaa. Se ei ollut riittävä selitys tai peruste virheiden hyväksymiselle. Hienoa, jos maailma hiljalleen muuttuu ymmärtäväisemmäksi virheiden tekoa kohtaan.
Aiemmissa kommenteissa kyseltiin, millainen olisi unproductive failure -termin mukainen epäonnistuminen. Mieleeni tuli, voisiko kyse olla epäonnistumisesta, jota tekijä ei halua alkaa korjata tai jonka tarkempaan analyysiin ei tekijällä ole motivaatiota. Eli periaatteessa mikä tahansa epäonnistuminen voi olla hyödyllinen, merkitystä on sillä, miten sen jälkeen toimitaan. Onkohan näin?
Kiitos mielekkäästä pohdinnasta kommenttikentässä!
Epäonnistuminen ja virheiden tekeminen on aina subjektiivinen kokemus. Voimme kuitenkin esimerkiksi määrällisin tutkimuskeinoin määritellä (mm. PISA, yo-kokeet) vaatimukset tietystä tehtävästä suoriutumiseen. Tällainen tuloskeskeisyys on kuitenkin juuri osasyy vahvan negatiivissävytteisen retoriikan käytöstä virheiden tekemisen suhteen.
Opettajan tulisi kiinnittää huomiota omiin reaktioihin oppilaiden tehdessä virheitä. Juuri oman toiminnan reflektointi on avain sallivampaan virheistä oppimisen kulttuuriin. Tekojen ja virheiden sanallistaminen on myös tärkeää, kuten tekstissäsi sivuttiin.
Taustatutkimuksena blogitekstissä käsitellyssä tutkimuksessa toimi Manu Kapurin (2006) onnistumisen ja epäonnistumisen nelikenttään luokittelu. Tutkimuksessa käytetyissä FUSE -studioissa keskityttiin erityisesti luokitteluun productive failure, eli tuottava epäonnistuminen, sillä tutkimuksen kohteena oli epäonnistumisen ja virheiden tekemisen ulottuvuudet ja niiden tutkiminen. Esittelen kuitenkin kaikkien neljän käsitteen perusidean, josko näin avautuisi käsitteiden merkitys hiukan syvällisemmin.
Tuottava epäonnistuminen ei välttämättä lyhyellä aikavälillä näyttäydy tehokkaina oppimistuloksina, vaan ilmenee myöhemmin tehostuneena tapana selvitä samanlaisista tilanteista. Oppimistulos voidaan arvioida siis vasta jälkeenpäin.
Tuottava onnistuminen, (productive success) eroaa edellä mainitusta, oppimistulos voidaan arvioida heti, mutta kuten aiemmin esitelty, oppimistulosta saadaan mitattua myös pitkälle aikavälille. Maksimaalinen suoriutuminen lyhyen ajan sisällä, enemmän oppimistuloksia pitkällä aikavälillä.
Unproductive success, tuottamattomalla onnistumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa lyhyellä aikavälillä tapahtuu oppimista, mutta kuitenkin tarkasteltaessa pidemmällä aikavälillä oppimistulokset ovat heikot.
Esimerkkinä luokkahuoneen työtavat, jotka pyrkivät ainoastaan asioiden ulkoa opetteluun, syvällistä oppimista ei tapahdu ja käsiteltävän asian syntymekanismit ja oikeat käyttötarkoitukset jäävät epäselväksi. Unproductive failure puolestaan käsittää tilanteet, jolloin oikeastaan minkäänlaista oppimistulosta ei synny sillä oppimistilanne ei ole millään tavalla organisoitu, sitä ei ohjailla eikä tehtävää suorittavat käytännössä tiedä mitä tehdä.
Pohdit kommentissasi motivaation merkitystä unproductive failure -käsitteen taustatekijänä. Ajatus oli erittäin innovatiivinen, Kapur ei tutkimuksessaan erikseen mainitse motivaation merkitystä määritellessään unproductive failure -käsitettä, luokittelussa keskitytään toteamaan, että ilman ohjeistusta oppijan työmuisti kuormittuu ongelman etsimisen takia ja näin ollen ’’vapaata tilaa’’ ongelmanratkaisuun ei jää. Toisaalta motivaatio on varmasti taustavaikuttimena tutkimuksessa, onhan kyseessä oppiminen, ja oppimista käsiteltäessä motivaatio nousee keskeiseksi. Kuitenkin, kuten mainitsin, kyseisen käsitteen kohdalla motivaation merkitystä ei ole erikseen mainittu.
Hyvin koottu teksti ajatuksia herättävästä aiheesta.
Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että virheet ovat oppimisen mahdollisuus ja niiden kautta oppii parhaiten. Lisäksi uudelleen yrittäminen opettaa oppilaille pitkäjänteisyyttä.
Oli myös mielenkiintoista lukea FUSE Studio -mallista!
Kiitos kommentoinnista!
Mukava lukea, että niin moni tuleva opettaja kokee virheet oppimista edistäviksi ja kuvailee niitä positiivisessa merkityksessä.
/Ryhmä 9
Todella mielenkiintoinen ja tärkeä aihe teillä! Hyvin kirjoitettua ja helppolukuista, olisin mielellään kuullut vielä lisää teidän omia mietteitä
Kiitos kommentoinnista!
Kiva kuulla, että pidit tekstistä. On totta, että tekstissä olisi voinut olla hieman lisää omaa pohdintaa. Rakentava kritiikki on aina tervetullutta.
/Ryhmä 9
Hyvä teksti! Mielestäni virheet ovat hyvä tapa oppia, kunhan opettaja osaa kääntää sen positiiviseksi asiaksi. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän teidän omia ajatuksia.
Kiitos kommentoinnista!
Juuri virheiden kääntäminen positiiviseksi voimavaraksi on opettajan tehtävä. Virheet sallivassa ilmapiirissä oppilaat motivoidaan oppimaan tekemistään virheistä ja näin ollen kehittyy uusia tapoja hyödyntää myös epäonnistumiseen johtavien tilanteiden resurssit.
/Ryhmä 9
Kiitoksia hyvästä tekstistä! Oli ilo lukea miten olitte tutkimuksemme ottaneet vastaan ja mitä antia siitä oli teille ollut. Hyvin saitte myös asiat kuvattua tiivistetysti ja selvästi muille lukijoille!
Se mitä mahdollisesti unproductive failure voisi olla FUSE:ssa on hyvä kysymys ja jäin tätä myös itse pohtimaan. Olisi helppoa ajatella, että sellainen epäonnistuminen, joka ei johda jonkin asian oppimiseen olisi “ei-tuottavaa” tai epähyödyllistä. Mitä tämä olisi kuitenkin käytännössä? On ehkä olemassa (oppimis)kokemuksia, joissa virheestä johtuva seuraus on niin vakava, että asia olisi kannattanut oppia ilman virhettä (esim. kolariin johtava ajovirhe), mutta FUSE:ssa (ja koulussa muutenkin) tämän koko luokan virheitä ei oikeastaan ole. Sellainenkin virhe, joka johtaa haasteen kesken jättämiseen saattaa olla hyvä kokemus toisesta näkökulmasta (“tämä ei ole minun juttuni” tai haasteen pariin palataan paljon myöhemmin). Suhteessa Kapurin nelikenttään on tärkeä muistaa, että tässä oppiminen, onnistuminen ja epäonnistuminen on kaikki määritelty tietyllä tavalla, joka on kattava, muttei täysin universaali. Pitää siis kysyä kenen näkökulmasta ja miten tutkimuksessa määritellään se kuka oppii, mitä oppii, miten oppii ja ennen kaikkea miksi oppii , Yrjö Engeströmiä lainatakseni.
Hei,
Hyvin informatiivinen teksti kiinnostavasta aiheesta! Virheiden tekemisen tärkeys on olennainen osa elämää, ja sen tulisi heijastua myös kouluissa. Tärkeimpänä antina kirjoituksestanne sain erilaisten virheiden erilaisen kohtelun. Kaikki virheet eivät välttämättä tue kuitenkaan oppimista. Olisin teidän kanssa kuullut myös enemmän tästä aiheesta.
Postauksenne taitavasti laadittu otsikko ja johdantoteksti herättävät varmasti ihan jokaisen mielenkiinnon kirjoitustanne kohtaan. Olitte selkeästi perehtyneet aiheeseen syvästi ja pohtineet ajan kanssa aiheeseen liittyviä asioita ja ongelmia. Aiemmin kommenteissa ryhmäläisenne tiivisti hyvin ajatukseni asiasta yhteen lauseeseen; “Juuri virheiden kääntäminen positiiviseksi voimavaraksi on opettajan tehtävä.”
Hienoa työtä!
Melissa/Ryhmä 10