Author: Deleted User

I Österbotten bor det ställvis lika många svenskspråkiga personer i kommunerna som på Åland. Det är vanligt att man på de här områdena endast använder sig av svenska för att sköta dagliga ärenden. Finskan känns mer eller mindre obekant för en del, eftersom de så sällan kommer åt att använda den. Detta kan lätt leda till att unga människor inte uppfattar ett behov av att lära sig finska i skolan.  

Frågorna… 

Jag ville ta reda på hurdan motivation enspråkigt svenska elever i Österbotten har för att lära sig finska. Samtidigt var jag intresserad av att få veta hur lärarna beaktar elevernas motivation i planeringen av finskundervisningen. Är det så att finskan känns onödig och svår bland eleverna i landets svenskspråkiga delar? Om så är fallet – vilka bakomliggande orsaker finns det? Vad gör finsklärarna på orten för att locka eleverna till att vilja lära sig finska? För att få svar på mina frågor intervjuade jag elever i årskurs åtta och därtill även finsklärare som undervisar dessa. Samplet kom att bestå av åtta elever och fyra finsklärare. Intervjuerna gjordes under åren 2005 och 2018 med lärarna och 2019 med eleverna.  

Den teoretiska referensramen i min forskning utgörs av Självbestämmandeteorin av Deci och Ryan (2002) och  Eccles och Wigfields (2000) teoretiska modell för Förväntan-värdeteorin. Jag har med kvalitativa metoder försökt förstå lärarna och eleverna utgående från deras respektive perspektiv. Min analysmetod är tematisk, vilket innebär att jag plockat fram återkommande teman som både lärarna och eleverna berättar om i intervjuerna. Jag ville att frågorna skulle vara så öppna och intressanta för informanterna som möjligt för att ge rum åt varje enskild lärares och elevs tankar. Detta var ett koncept jag följde vid samtliga intervjutillfällena. 

…och svaren. 

Ord som “svårt”, “frustrerande”, “måste”, “behöver finskan i framtiden”, “grammatik lösryckt från talandet” är sådant som kom fram i både lärarnas och elevernas svar. Det visade sig dock att eleverna vill lära sig finska. Både lärarna och eleverna var enade i denna åsikt. Problematiken ligger närmast i hur inlärningen av finska kan förverkligas. Det är sällan eller aldrig som man i de svenska delarna av Österbotten kommer i naturlig kontakt med finskan. Tandempedagogiken kan vara en fungerande lösning på detta. Genom e-klasstandemundervisning kan elever från finskspråkiga och svenskspråkiga skolor mötas digitalt över nätet och en naturlig språkinlärning kan ske mellan eleverna. 

Resultaten… 

Eleverna tycker att det är svårt att förstå och tala finska, men de flesta känner att det är viktigt att i framtiden behärska båda inhemska språken. Eleverna var väl medvetna om att man behöver kunna finska för att jobba i Finland. Lärarna hade utvecklat sina undervisningsmetoder en hel del från år 2005 fram till år 2018. Det hade blivit mera viktigt för lärarna att beakta elevernas intressen i undervisningen när jag intervjuade dem år 2018. Under de senaste åren hade drama och olika former av finsk populärkultur tagits in i undervisningen för att motivera eleverna. Lärarna ansåg inte längre att motivationen är något som eleverna själva ansvarar för. Jag upplever att läroplanen har stor påverkan på hur undervisningen förverkligas i skolan. Både lärarna och eleverna ansåg att det är bristen på autentiska språkmiljöer som gör att finskan känns svår och obekant.  

…och framtidsplanerna.

Som följande tema skulle det vara intressant att undersöka hur tandemundervisningen kunde utvecklas så att den blir en fast del av språkundervisningen i våra skolor. Jag hoppas att språkundervisningen kan göras intressant och motiverande för alla elever. Det har visat sig i min studie att samarbete mellan skolor med olika språk är lönsamt och att eleverna uppskattar det. Det här behöver vi absolut jobba vidare på! 

Lotta Yliaho-Lehtonen 

Finska – att inte behärska det man känner att man måste kunna. Elevers och finsklärares tankar kring enspråkigt svenska elevers motivation för att lära sig finska. 

“Kello on 09.14. Pahin pelkomme on tapahtumassa: ryhmämme johtava voima Iida on ruuhkassa Länsiväylällä ja nimikkotutkijamme istuu edessämme odottava ilme kasvoillaan. Kätemme hikoavat ja Ninan valmiiksi tulostetut suunnitelmat seisovat edessämme. Nyt se alkaa.”

Alun perin epämääräiseltä tuntunut tutkijatentti alkoi lähestyessään innostaa kaikkia. Tenttiin jännitystä toi pelko siitä, että olemme ymmärtäneet jotain väärin – entä jos tutkijamme toteaa kysymyksiemme olevan täysin typeriä? Tämä motivoi tutustumaan artikkeliin niin hyvin kuin mahdollista, haluamme vakuuttaa tutkijan – me todella otamme tämän artikkelin haltuun! Varsinaisen kritiikin keksiminen tuntuu vaikealta, sillä tutkijamme on perustellut väitteensä tutkimuksessaan todella hyvin ja käyttänyt tutkimuksessaan eri näkökulmia. Lisäksi koko tutkimuksen ote on itsessään kriittinen.

Päädymme jakamaan tutkijatenttimme kahteen osaan: aineistoon liittyviin kysymyksiin sekä tutkimuksen lähtökohtiin ja tuloksiin. Koska kritiikin keksiminen tutkimuksen tuloksista tuntui vaikealta, päätimme haastaa tutkijaa erityisesti aineistonkeruumenetelmiin liittyvin kysymyksin. Olimme tutustuneen menetelmiin kurssikirjan avulla, jonka kautta niitä oli helpompi hahmottaa. Nimikkotutkimuksemme oli osa laajempaa kokonaisuutta, vain yksi artikkeli Ikävalkon väitöskirjasta.

Tutkijatentti tilanteena oli ehkä formaalimpi kuin odotimme. Hannan sanoin: “Tentin sisältö oli kyllä 5/5, mutta tunnelma ja vuorovaikutus eivät yltäneet sen tasolle.” Olimme optimistisesti olettaneet, että jokaisesta kysymyksestä lähtisi käyntiin keskustelua, mutta tutkijan vastauksiin tuntui aluksi haastavalta tarttua. Tilanne kuitenkin etenee. Emma pyrkii esittämään jatkokysymyksiä ja Tommi komppaa luottavaisin silmin. Tunnelma rentoutuu vähitellen ja ryhmämme uskaltautuu heittäytyä keskusteluun. Sofia pamauttaa etukäteen jännittämänsä kysymyksen Foucaultin valta-teoriasta, Juuso jatkaa hiillostaen tutkijaa kyseenalaistamalla ryhmähaastattelun toimivuuden kyseisessä kontekstissa. Saara seuraa keskustelua intensiivisesti. Tutkijatenttiimme vaikutti selvästi Minervatorin tila. Se on akustisesti haastava ison kokonsa vuoksi ja tämä vaikeutti keskustelun seuraamista – myös varjoryhmämme totesi samaa. Tila vaikutti ryhmäämme. Se aiheutti ylimääräistä jäykkyyttä ja turvattomuuden tunnetta. Pinja lopettaa puheenjohtajan ominaisuudessaan keskustelun täydellisesti ajallaan loppu puheenvuoroonsa. Meitä jännittää. Kuitenkin selviää, että tutkijamme oli oikein tyytyväinen suoritukseemme. Olimme helpottuneita. Paneutuminen kannatti.

Nimikkotutkimusta ei pystynyt lukemaan kerta vilkaisulla, eikä se auennut ilman perusteellisempaa käsittelyä. Käsiteltävän asian kompleksisuuden vuoksi on pystyttävä käsittämään Ikävalkon valitsema teoreettinen viitekehys, käsitteistö sekä sen käyttö tutkimuksessa. Ymmärrystä helpotti huomattavasti Ikävalkon vinkkaama artikkeli, jonka lukeminen syvensi ryhmämme osaamista selvästi. Kun kurssin alussa valikoiduimme samaan ryhmään, meitä kaikkia kiinnosti provosoiva, tasa-arvoon liittyvän otsikko – mitä tällä oikein tarkoitetaan? Ryhmätöiden alkaessa artikkeli ahdisti meitä kollektiivisesti, sen haasteellisuus löi päin naamaa ja tuntui vaikealta saada käsitystä yhtään mistään. Kuitenkin ajan kanssa ja yhdessä keskustellen, ymmärsimme vähitellen tutkimustulosten yhteyden koko yhteiskuntaan ja myös omaan rooliin työelämässä. Ja sitten palaset alkoivat loksahdella paikoilleen! Oli avaavaa ymmärtää, miten managerialistinen ote näkyy yhteiskuntamme eri osa-alueilla, politiikasta koulumaailmaan.

Vähitellen selvisi myös, mitä alkuperäinen otsikkomme tarkoitti oikeasti: tasa-arvon käsitteen voidaan sanoa typistyvän nykyisen kaltaista tasa-arvotyötä tehdessä. Otsikosta tuli mielikuva, että sen kirjoittaja toteaa koko tasa-arvotyön turhaksi, ehkä siksi, että systeemi on jo tasa-arvoinen. Oikeasti Ikävalko kritisoi tasa-arvotyön laatua – hän haluaisi tukea tasa-arvotyötä tekevien aktiivista toimijuutta. Ylhäältä päin annetut säännöt ja työpaikkojen hierarkiat rajaavat tasa-arvotyötä ja asettavat sille kyseenalaiset raamit.

            Mitä opimme tutkimuksen teosta yleisesti? Tulevina kasvatusalan ammattilaisina meidän tulisi osata suhtautua kriittisen tarkastelevasti ympärillä vaikuttavaan tutkimukseen. Myös roolimme tulevina tutkijoina ei voi onnistua, mikäli emme ymmärrä tutkimuksen prosessia ja kaikkea sitä mikä tutkimusta ympäröi – validiteetti, reliabiliteetti, eettiset kysymykset, käytettävät metodit…. Mielestämme oli mielenkiintoista kuulla tutkijan kertovan itse tutkimuksestaan käytännössä. Ikävalko kertoi rehellisesti prosessin eri vaiheista – välillä aineisto tuntui tylsältä ja työläältä, ja sen käsitteleminen vaati todella pitkäjänteistä työtä. Nyt ehkä osaamme suhtautua omaan tulevaan tutkimustyöhömme armollisemmin ja ymmärrämme, että hetkellinen tylsistyminen on vain inhimillistä, mutta sen voi voittaa ja löytää uusia piirteitä aineistostaan, niin kuin Ikävalkon kohdalla kävi. Ikävalkoa on mielenkiintoista kuunnella. Hänen asiantuntijuutensa näkyy harkituissa ja perustelluissa vastauksissa, sekä haastattelussa että tutkijatentissä.

Viime blogipostauksessamme lupasimme teille myös tutkimuksemme tuloksia. Seuraava kappale on lainaus tiivistelmästämme, jonka voit lukea, mikäli todella haluat vielä tietää lisää managerialistisen hallintatavan vaikutuksista tasa-arvosuunnittelussa. Jos et halua enää lukea aiheesta, voit myös hypätä seuraavan kappaleeseen, jossa käsittelemme tätä kurssia ja ryhmätyöskentelyämme. Valinta on sinun.

”Analyysin perusteella tasa-arvosuunnittelun vaikuttavuus ja toiminnan mielekkyys ovat kyseenalaisia: suunnitelmia laaditaan ja projekteja perustetaan, mutta niillä ei välttämättä uskota olevan vaikutusta itse toimintaan. Tasa-arvosuunnittelun vaikutusten kyseenalaistaminen ja ironisen etäisyyden ottaminen voidaan nähdä vastarintana hallinnon tuottamia velvoitteita ja yhä uusia suunnittelutarpeita kohtaan. Se voi auttaa näkemään organisaatioiden kehittämisen uudessa valossa ja tunnistamaan tapoja, joilla esimerkiksi opettajien työn edellytykset ovat muuttumassa. Se voi kuitenkin myös toimia tasa-arvon edistämisen tavoitetta vastaan, jos sinänsä hyväksyttäviin tavoitteisiin ei haluta sitoutua vastalauseena lisääntyvää byrokratiaa kohtaan. Tasa-arvosuunnitelmatyö on jatkuvaa neuvottelua toiminnan ehdoista ja oikeutuksesta. Tasa-arvon lineaariseen edistymiseen uskova tasa-arvodiskurssi edellyttää hitaan matkanteon hyväksymistä. Artikkelissa kuitenkin todetaan, että useita eurooppalaisia tasa-arvokoulutuksia tarkastellessa, organisaatiot joissa tasa-arvotilanteen tarkastelu keskittyy vain erilaisten resurssien tarkasteluun, lopputulos organisaatiossa saattaa olla entistä sukupuolijakautuneempi.

Voidaan siis todeta, että pelkän tasa-arvosuunnitelman laatiminen tai dokumentin olemassaolo voi antaa käsityksen siitä, että tasa-arvoasiat on hoidettu, ja ettei niihin tarvitse enää kiinnittää sen suurempaa huomiota. Managerialistinen tasa-arvosuunnittelu rajaa ja ohjaa kokonaisuutta johtaen mahdollisesti siihen, ettei siitä poikkeaville tavoille edistää tasa-arvoa jää mahdollisuutta. Tasa-arvon käsitteen poliittinen painoarvo vähenee, kun sitä käytetään hyödyntämään markkinoita.”    

Mielestämme kurssi oli kokonaisuudessaan työläs, mutta palkitseva. Se vaati jokaiselta omistautumista ja itsenäistä perehtymistä. Ryhmämme onnistui löytämään sopivan työtavan ja siksi työläästä kurssista syntyi hedelmällistä oppimista. Mikäli emme olisi löytäneet yhteisiä pelisääntöjä, emme olisi onnistuneet innostumaan aiheesta ja tutkimuksesta.  Tehtäviä tuli nopealla tahdilla, opimme toimimaan tehokkaasti ja priorisoimaan ajan käyttöämme. Keskustellessamme totesimme olevamme kaikki samaa mieltä siitä, että kurssi on ollut kohdallamme ehdottomasti positiivinen esimerkki ryhmätyöstä. Kurssihan toimi lähes pelkästään ryhmäkurin voimalla, mikä voi helposti aiheuttaa ongelmia. Meiltä kaikilta löytyi kuitenkin joustavuutta ja ymmärrystä toisten opiskelu- ja elämäntilanteisiin. Poissaolijat ovat aina halunneet korvata poissaolonsa jotenkin, ja jokainen on tuonut ryhmään oman panoksensa. Oli hauskaa, että ryhmäämme päätyi opiskelijoita eri linjoilta ja vuosikursseilta.

Mitä kurssin aikana on tapahtunut? Käsitys tutkijan työstä on tullut selvemmäksi ja tutkijuus puhuttelee aivan uudella tavalla. Ratkaiseva ajattelutavan muutos on ollut se, että on tullut tietoiseksi tutkimustiedon luonteesta –  tieteellinen tietokin on vain ihmisen tuottamaa ja näin ollen kyseenalaistettavissa.

”Juuri ennen alkukuulutusta Iida purjehtii Minervatorille harmaa takki päällään ja istuutuu paikalleen. Saaran kynää puristava käsi hellittää. Katsomme toisiamme ja tiedämme: tästä se lähtee.”

Arvoisat akateemiset kanssabloggaajat.

Ensimmäinen blogipostauksemme käsitteli kriittisesti inkluusiota Linda J. Grahamin ja Markku Jahnukaisen tutkimuksen pohjalta. Kirjoituksemme herätti teissä mielenkiintoisia ajatuksia sekä kysymyksiä, joihin haluaisimme näin aluksi ottaa kantaa.

Erityisesti keskustelua syntyi arvojen merkityksestä niin yhteiskunnan kuin yksittäisen opettajan toiminnassa. Inkluusion toimivuuden kannalta on tärkeää siirtää vastuu yksittäisiltä toimijoilta koko yhteiskunnalle. Päättäjien tulisi tehdä sellaisia linjauksia, joiden pohjalta koulujen olisi helpompaa lähteä liikkeelle. Tällä hetkellä linjaukset ovat liian pinnallista sanahelinää, joiden pohjalta konkreettisiin toimiin on vaikea lähteä. Yksittäisen opettajan on puolestaan tärkeätä erottaa toiminnassaan omat henkilökohtaiset arvonsa koulun yhteisesti sovituista arvoperiaatteista.  

Ajatuksia herätti myös luokan suvaitsevuus ja avoimuus erityisoppilaita kohtaan, joka tietenkin on tavoiteltava lähtökohta. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon erityisoppilaan oma kokemus ryhmässä olemisesta, sillä kaikista ideaaleinkaan luokka inkluusion kannalta ei välttämättä ole yksilön itsensä mielestä mieluisa. Esimerkiksi autistiselle lapselle iso ryhmäkoko saattaa aiheuttaa ahdistusta, vaikka kyseisen luokan ilmapiiri on avoin.

Kurssin aikana suoritetut tehtävät auttoivat syventymään tutkimuksen tekemiseen ja avasivat uudenlaista näkökulmaa tutkimusten tarkasteluun.  On paljon eri alueita, jotka tulee ottaa huomioon tutkimusta tehdessä. Tutkimuksen alussa on tärkeää, että aiheen valinta lähtee tutkijoiden omasta mielenkiinnosta ja tutkimus tuottaa uutta tietoa. On valittava tutkimuskohde ja rajattava aihealue. Tutkimusmenetelmien tulee tukea tutkittavaa aihetta ja kohderyhmä tulee myös huomioida. Tutkimuksen validiteettia ja reliabiliteettia, sekä muita laatukriteereitä on arvioitava kriittisesti. Esimerkiksi Jahnukaisen ja Grahamin tutkimus vertailee kolmea eri aluetta inkluusion toteutumisessa, joten se ei ole globaalisti yleistettävissä. Tämä ei kuitenkaan ollut nimikkotutkimuksemme tarkoitus.  

Kurssin alussa koimme nimikkotutkimuksemme todella laajaksi ja haastavaksi. Englanninkielisen tieteellisen tekstin sisäistäminen ja analysoiminen tuntui lähes mahdottomalta, näin ensimmäisen vuoden opiskelijana. Menimme tutkijahaastatteluun huulet pyöreinä, tietämättä mitä tuleman pitää. Saimme nimikkotutkijaltamme kattavat vastaukset tutkimuksesta, joiden pohjalta oli helpompi lähteä työstämään tehtäviä kohti tutkijatenttiä. Tutkijatenttiin valmistautuessamme koimme haastattelun äänityksen erittäin hyödylliseksi, koska pystyimme palaamaan tutkijan vastauksiin ja samalla huomasimme oman kehityksemme kurssin aikana. Äänitteen ja opetustehtävien avulla tutkimus aukesi kaikille ryhmämme jäsenille paljon paremmin.

Tutkijatentin aikana pääsimme mukavasti syventymään tutkimuksen aiheisiin ja nimikkotutkijamme usein itsekin häkeltyi meidän kysymyksistämme. Mielestämme suoriuduimme tutkijatentistämme hyvin. Saimme varjoryhmältäkin positiivista palautetta tutkimukseen ja laajemminkin aiheeseen perehtymisestä. Kaksisuuntainen kommunikointi oli hieman hankalaa tutkijan pitkien ja laajojen vastausten takia. Tutkija toi esiin vastauksissaan kattavasti erilaisia näkökulmia ja huomioita.

Jatkossa ammennamme kurssilta ja nimikkotutkijaltamme saatuja oppeja. Koimme että olisimme saaneet kurssista vielä enemmän irti, mikäli tehtävänannot olisivat olleet vähän tarkempia ja yhteistä opetusta olisi voinut olla enemmän tai jos kurssi olisi järjestetty myöhemmässä vaiheessa opintoja. Myös esimerkiksi väitöstilaisuuteen osallistuminen olisi voinut olla osa kurssia tutkijatenttiin valmistautuessa. Tutkijatentin aikana huomasimme, että mikäli olisimme koko kurssin ajan seuranneet observoimaamme ryhmää, olisi tentin seuraaminen ja palautteenanto ollut antoisampaa, sillä meillä olisi ollut syvempi tietämys tutkimuksesta.

Pisamainen tutkimustiimi,

Mariina       Olivia         Sanni         Iida         Anni       Salla        Tiina      Emma

Istumme Minervatorin akvaariotilassa numero 4. Kello on 10.04. Tunnelma on innostavan jännittynyt. Puheenjohtajaamme ei näy missään.

Näin alkoi tutkijatenttimme nimikkotutkijamme Jaakko Hilpön kanssa. Kasvatuspsykologiaa pääaineena lukenut Hilppö valmistui luokanopettajaksi Helsingin yliopistosta vuonna 2011. Saman alan opiskelijoina koimme, että olemme samalla aaltopituudella heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien.

Meidän on pakko aloittaa tutkijatenttimme ilman puheenjohtajaa. Varapuheenjohtaja ottaa tilanteen haltuun ja aloitamme tentin. Esitämme ensimmäisen kysymyksemme: “Tiivistä tutkimuksesi pariin lauseeseen”. Hilppö alkaa kertoa tutkimuksestaan perusteellisesti, jolloin luomme toisiimme pelokkaita katseita: “Kuinka aika riittäisi kaikkeen?”. Samassa puheenjohtajamme astuu sisään pelastamaan ajanhallinnan haasteen. Tämän jälkeen etenemme tentissä tarkasti aikataulutetun suunnitelman mukaan.

Tentin päätyttyä Hilppö kehuu onnistuneita kysymyksiämme. Ennen tutkijatenttiä olimme olleet epävarmoja kysymystemme laadusta. Positiivisen palautteen saamisen myötä varmistuimme siitä, että olimme kurssin aikana oppineet hyödyntämään kriittistä ajattelua kysymysten laatimisessa. Kokonaisuudessaan tutkijatentti oli monipuolinen oppimismuoto, jossa jokainen ryhmäläinen pääsi hyödyntämään omia vahvuuksiaan.

Moka on lahja. Kaikki tuntevat sanonnan “virheistä oppii”, mutta siitä huolimatta moni näkee erityisesti omat virheet yksinomaan epäonnistumisena ja negatiivisena asiana. Hilpön tutkimus lisäsi syvyyttä ajatteluumme: ymmärsimme, että vahvan tuloskeskeisyyden sijaan tulisi keskittyä erityisesti oppimisprosessiin. Arvioinnissa on harvoin tarkoituksenmukaista formaali, numeroihin ja tuloskeskeisyyteen perustuva tyyli. Se ohjaa oppilaita pintasuuntautuneeseen opiskeluun ja ulkoaopetteluun ja tällainen on harvoin oppimisen kannalta ideaalia.

FUSE Studiossa oppilaat saivat itse valita, mihin tehtävään tarttuvat. He myös itse päättivät, milloin tuotos on valmis. Oppilaan kuunteleminen ja vahvuuksien huomioiminen opetuksessa vahvistaa heidän motivaatiotaan ja uskoa itseen. Oppilaan aktiivinen osallistuminen oppimisprosessiin kannustaa itseohjautuvuuteen ja vastuunottoon omasta oppimisesta.

Jotta urheilijasta kehittyy lajinsa huippu, täytyy hänen harjoitella. Mitään lahjakkuutta ei pidetä harjoittelun veroisena. Lahjakkainkaan yksilö ei pärjää vuosien jälkeen uutteralle harjoittelijalle, joka määrällisesti on harjoitellut moninkertaisesti. Sanotaan, että huipulle pääsemiseksi vaaditaan vähintään 10000 tuntia harjoittelua. Tämä tarkoittaa 3 tunnin päivittäistä harjoittelua 10 vuoden ajan. Mitä harjoittelu sitten pitää sisällään? Todennäköisesti ainakin läjäpäin virheitä. Jos harjoittelu tapahtuisi vain mukavuusalueella, jossa ei epäonnistumisen pelossa uskallettaisi tavoitella parempaa, virheitä tulisi tavoitteisiin nähden varmasti kovin vähän. Kehittyminen sen sijaan vaatii uskalluksen kokeilla omia rajojaan. Aina niitä ei saavuteta, mutta vain kokeilemalla ja yrittämällä voi niihin päästä.

Tutkimuksen tekeminen on pitkä, aikaa vievä ja monivaiheinen prosessi. On huomioitava realiteetit: ilman rahoitusta paraskaan tutkimusidea ei toteudu. Tutkimuksella on korkeat laatukriteerit, jotka tutkimusmenetelmistä riippuen vaihtelevat. On kuitenkin noudatettava hyvän tutkimuksen periaatteita, kuten validiteettia ja eettisyyttä, jotka tiedeyhteisö on hyväksynyt. Tieteellinen tutkimus on itsekorjautuvaa, pitää kuitenkin ottaa huomioon lähdekriittisyys. Jatkotutkimus voi aina tuoda uusia näkökulmia tutkittavaan aiheeseen, eikä tieto ole pysyvää. Tutkimuskysymykset asetetaan aiempaan tutkimukseen nojaten. Tutkijoiden on suhtauduttava tutkimuskysymyksiin kriittisesti koko tutkimuksen ajan ja muutettava niitä tarpeen tullen.

Tämä kurssi, tutkimuksen tekemiseen tutustuminen on hyvin paljolti ollut tasapainoilua mukavuus ja epämukavuusalueella. Mutta myös sen takia, koemme kehittyneemme kovasti monella osa-alueella, niin tiedollisesti tutkimuksen tekemisestä kuin tällaisen oma-aloitteisen projektin ja ryhmätyöskentelyn hallitsemisen kannalta. Koska polku ei ole ollut kaikista tasaisin, se on ollut kovin opettavainen. Näistä tiedoista ja taidoista on varmasti paljon hyötyä tulevissa opinnoissa. Virheet, joita olemme tehneet, ovat todennäköisesti toimineet parhaimpina opettajinamme.

/ Sonja Haverinen, Ida Heinonen, Tuija Hyvättinen, Sanni Korhonen, Noora Peräniemi, Susanna Pyrhönen, Nette Salonen, Tinja Tikkanen, Juuli Vainikka

Kuvalähteet:

-http://www.gocomics.com/calvinandhobbes/2009/03/11

-http://www.lentavaporo.fi/koulutus.html

-https://miltonjiro.wordpress.com/the-importance-of-group-work/

Kohti tutkivaa työtapaa-kurssi oli erilainen kuin kurssit, joille olemme aiemmin osallistuneet. Odotimme tekevämme kurssilla esimerkiksi oman pienen tutkimuksen, ja harjoittelevamme tutkimuksen tekemistä tällä tavalla. Kurssilla oli kuitenkin erilainen lähestymistapa tutkimuksen tekemisen harjoitteluun.

Kurssi edellytti hyviä ryhmätyötaitoja. Onneksi ryhmämme toimi yhteen todella hyvin. Tämä olisi voinut olla myös haaste, sillä ryhmäkoon ollessa näin iso (9 hlö), olisivat asiat voineet mennä myös toisin. Pääsimme tarkastelemaan tutkimuksen tekemiseen liittyviä asioita nimikkotutkimuksemme kautta, ja oli hyödyllistä, että tehtävät olivat samasta tutkimuksesta. Vaikka tehtävät hieman toistivat itseään, herätti jokainen niistä keskustelua välillämme. Monesti silti koimme yhdessä tuumin, että olemme kurssilla, jolla olisi edellytetty jo enemmän pohjatietoja tutkimuksen tekemisestä.

Mitä opimme tutkimisesta?

Tutkimukset ovat laajoja, aikaa vieviä ja resursseja vaativia, joten tutkimusaihe on hyvä rajata tarkasti. Tutkimus voi myös olla osa isompaa tutkimushanketta. Tutkimusmenetelmät tulee pohtia tarkasti ja useasta näkökulmasta, jotta mitataan oikeita asioita mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. Tutkimuksen onnistumiseksi perusteellinen taustatyö ja suunnittelu on tärkeää.

Myös aiheen käsitteistöön tutustuminen on tarpeen. On useita toisiinsa liittyviä käsitteitä, joiden välillä tutkijan on tehtävä valinta, tai keksiä kokonaan uusia. Jo ennen kun tutkimusta lähdetään suunnittelemaan teknisesti – on pohdittava – onko tutkimus millään tavalla hyödyllistä ja merkittävää ja voiko se saada tarvittavan rahoituksen.

Kuitenkaan, tutkimuksen tavoitteena ei aina tarvitse olla suuri tieteellinen läpimurto, vaan se voi olla hyödyllistä tieteellisenä taustatyönä esimerkiksi uusien mittareiden tai mittausmenetelmien kehittämisessä. Tutkimus voi olla myös kirjallisuuskatsaus, tai aiempaa tutkimusta vahvistavaa tutkimusta. Tällaisella tutkimuksella varmistetaan ettei aiemmat tulokset ole vääriä tai vanhentuneita.

Mitä muuta opimme?

Nimikkotutkijamme Ritva Ketosen tutkimuksesta “Dysleksiariski oppimisen haasteena” opimme uusia asioita lukihäiriöstä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksessa selvisi, että lukihäiriö on erittäin periytyvää. Esimerkiksi fonologisen tietoisuuden harjoittaminen jo varhain leikki-iässä on tärkeää ennaltaehkäisyn kannalta. Opimme myös, että on olemassa lapsia, jotka eivät hyödy intensiivisestäkään tuesta juurikaan. Kuitenkin suurin osa lukivaikeudesta kärsivistä lapsista hyötyy tuesta. Huolestuttavaa on, että lukivaikeuksista kärsivät lapset eivät saavuta muita lapsia lukemisen eri osa-alueilla koulutien aikana.

Tutkijatentin anti

Olimme todella etuoikeutettuja saadessamme haastatella juuri kyseistä tutkijaa. Keskustelu sujui vaivattomasti ja keskustelunomaisesti. Ajatuksia jaettiin spontaanisti ja ilmapiiri oli oikein miellyttävä. Kysymysten taustatietoihin olisimme joissain kohdissa voineet paneutua paremmin. Toisaalta olimme löytäneet myös muita tutkimuksia, jotka olivat yhteydessä omaan nimikkotutkimukseemme.  Tutkijatenttiin valmistautuessamme löysimme yhteyden musiikin ja fonologisen tietoisuuden välillä. Musiikilliset harjoitteet voivat vaikuttaa yhtä positiivisesti lukihäiriöiden kehityksen hillitsemiseen kuin kielelliset harjoitukset.

Varjoryhmän läsnäolo tutkijatentissä oli huippua. Saimme heiltä rutkasti rakentavaa palautetta ja hyviä vinkkejä. Omaa olemista, tai ryhmän dynamiikkaa kun ei sisältä päin samalla tavalla pysty seuraamaan, ulkopuolisen näkökulma auttoi pohtimaan haastattelun jäsentelyä.

Lopuksi

Kokonaisuudessaan saimme tästä kurssista paljon irti. Oman työskentelymme lisäksi oli hienoa tutustua myös muiden ryhmien tutkimuksiin esitysten muodossa. Oli hauskaa nähdä erilaisia lähestymistapoja ja seurata muiden ryhmien dynamiikkaa, sekä tutkimusten eroavaisuuksia. Tutkimuksen maailman kirjo on laajempi ja mielenkiintoisempi kuin osasimme odottaa. Otamme kuitenkin kurssilla opittuja asioita mukaamme, ja varmasti opintojen edetessä saamme moniin auki jääneisiin kysymyksiin myöhemmin vastauksen.

XOXO, Ryhmä15,

Minja Mäkinen, Pauliina Suominen, Hanna Malmivaara, Emma Karjalainen, Maria Saarentola, Kai Somervuori, Altti Klemetti, Jaakko Hallikainen, Iman Daher

Hei kanssaopiskelijat, tiedeyhteisön tutkijat ja opettajat!

Olemme ryhmä neljä! Tässä blogitekstissä käsittelemme  yhtä artikkelia Elina Ikävalkon väitöskirjasta Vaikenemisia ja vastarintaa: Valtasuhteet ja toiminnan  mahdollisuudet oppilaitosten tasa-arvosuunnittelussa. Artikkeli on nimeltään Tasa-arvosuunnittelu managerialistisen hallinnan tekniikkana ja se käsittelee tasa-arvosuunnittelun haasteita tästä näkökulmasta. Artikkelin toisena      tekijänä on Kristiina Brunila, joka on myös tuottanut materiaalia.

Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin alussa jokainen osallistuja valitsi ajatuksia herättävän otsikon, jonka perusteella löysimme toisemme saman pöydän äärestä ja muodostimme tiimin. Otsikko kuului: “Tutkija huolissaan; koulujen tasa-arvotyö lisää eriarvoisuutta.” Voitte siis kuvitella, kuinka häkellyimme, kun edessämme olikin sosiologian väitöskirja managerialismista.

Ensimmäisenä onkin varmasti tarpeellista määritellä managerialismin käsite – uskokaa tai älkää, se oli meillekin vieras. Tutkijahaastattelussa Ikävalko määrittelee managerialismin seuraavasti: käsite tulee laajemmasta sosiopoliittisesta yhteiskuntakeskustelusta ja viittaa vahvasti uuteen julkishallintoajatteluun (new public management). Liiketalouden periaatteet ovat alkaneet vaikuttaa myös julkisen sektorin toimintaan, jolla on pyritty kustannustehokkuuteen ja tulosvastuullisuuden lisäämiseen.  Menetelmää on esitetty ratkaisuna  julkisen sektorin tehokkuusongelmiin. Käsitteellä managerialismi viitataan myös usein käytäntöihin, joissa korostuvat johtajien toimintaedellytykset ja muodollinen valta, tai joissa yleisesti vahvistetaan organisaation johtamisen edellytyksiä (Koikkalainen 2012, 42).

Seuraavaksi avaamme käsitettä tasa-arvosuunnittelu ja kuinka se liittyy tähän tutkimukseen. Tasa-arvosuunnittelun velvoite henkilöstöpolitiikassa on koskenut vuodesta 1995 yli 30 työntekijän oppilaitoksia, kertoo Ikävalko. Velvoite toiminnallisista tasa-arvosuunnitelmista tuli peruskouluihin vuonna 2015. Ikävalkon aineisto on tuotettu toisen asteen oppilaitoksissa sekä muutamassa yrityksessä.

Ikävalko kuvaa tasa-arvosuunnitelmatyön olevan jatkuvaa neuvottelua toiminnan ehdoista ja oikeutuksesta. Esimerkkinä voisi olla suunnitelma, jossa on laadittu tavoitteet työtehtävien jakautumiselle tai häirinnän ja kiusaamisen poistamiselle. Hän innostui tutkimaan aihetta toimittuaan teknologia-alan tasa-arvohankkeessa, jossa yritysten kanssa tehtiin tasa-arvosuunnitelmia. Projektin aikana käytyjen keskusteluiden myötä Ikävalkon mielestä tasa-arvon käsite typistyi. “Olisi syytä tuoda lisää kriittistä ajattelua aiheesta”, Ikävalko toteaa. Turhautuminen tuottavuusdiskurssissa toimimiseen johti haluun tutkia aihetta syvemmin.

Ikävalko suositteli meille muutamia teoksia, joihin haluamme paneutua vielä ennen tutkijatenttiä. Artikkeli itsessään on myös erittäin mielenkiintoinen ja esitettäviä tuloksia ja ajatuksia on vielä paljon. Nyt pyydämmekin teiltä kärsivällisyyttä – palaamme mainittuihin yksityiskohtiin seuraavan blogikirjoituksemme tiimoilta!

Haluamme kuitenkin pohtia jo heränneitä tunnelmiamme ja kirjoitamme niistä nyt. Paneuduttuamme tutkimukseen tulimme kaikki kollektiivisesti siihen tulokseen, että artikkeli avasi uusia ajatuksia ja käynnisti uudenlaisen kyseenalaistamisprojektin ajoittain itsestäänselvyydeltä tuntuvaan aiheeseen: onko tasa-arvo todellakin saavutettu? Tajusimme myös tieteenalojen välisen kytköksen ja kuinka laaja-alaisesti on hahmotettava asioita, jotta niitä voitaisiin ymmärtää kokonaisvaltaisesti.  Luettavaa materiaalia olisi loputtomiin, mikäli haluaisimme hallita aiheen täysin aukottomasti. Tietenkään emme voi vetää vertoja Ikävalkon kaltaiselle asiantuntijalle, vaikka se onkin tavoitteemme.  Osaamme tutkia tätä aihetta kasvatustieteen valossa ja olemme onnellisia saamastamme haasteesta.

Nyt heitämmekin teitä tällä sosiologian pallolla, miten TE lähtisitte kehittämään tätä haasteellista tasa-arvosuunnittelun vyyhtiä? Millaisia ratkaisuja te näette tulevaisuuteen? Onko koulujen tasa-arvosuunnittelu tarpeellista?

Lähteet:

Brunila, Kristiina & Ikävalko, Elina 2011. Tasa-arvosuunnittelu managerialistisen hallinnan tekniikkana. Julkaisussa Sosiologia 4/11.

Ikävalko, Elina 2017. Haastattelu 4.10.2017. Helsingin yliopisto.

Koikkalainen, Petri 2012. Managerialismi ideologiana. Julkaisussa Niin & Näin 4/12.

Saimme ohjeistuksen ensimmäistä oppimistehtävää varten 13.9. Tehtävänantona oli ideoida, miten voisi lähteä tutkimaan valitsemassamme lööpissä esitettyä asiaa. Lööppi, jonka pohjalta teimme tehtävän, on seuraavanlainen: ”Nyt puhuu naistutkija: ’Meillä on oltava keinoja tutkia kulttuuria!’ – Pitääkö meidän vaieta kulttuurien välisistä eroista?”

Aluksi tehtävä tuntui aika hankalalta ja vaikealta aloittaa, sillä aihe oli mielestämme niin laaja. Lööpistä löytyi myös monta eri kulmaa, kun sitä alkoi pilkkomaan pienempiin osiin. Lähdimme oikeastaan nollasta liikkeelle ja ohjeistus tuntui hieman suppealta. Tämä varmaankin osin siksi, että ”Tutkimuksen voimasanat” oli vielä ensimmäisellä tapaamiskerralla suurimmalla osalla lukematta. Jälkikäteen ajateltuna, olisimme päässeet alkuun helpommin, jos olisimme tehneet selkeän suunnitelman siitä, kuka tekee mitäkin. Olisimme esimerkiksi voineet hetkeksi jakaantua pienempiin ryhmiin ideoimaan heti alussa. Yhdentoista hengen ryhmäkoko on melko suuri, mutta toisaalta toisella tapaamiskerralla totesimme, että tässä samalla oppii uudenlaisesta tavasta opiskella. Toisella kerralla myös jakaannuimme lopulta kahteen ryhmään, joista toinen oli vastuussa diaesityksestä ja toinen blogista.

Aloitimme ensimmäisellä kerralla keskustelemalla aiheesta yleisesti, ja pilkkomalla lööppiä pienempiin osiin. Jokainen sai tuoda esille omia mietintöjään, sekä kulttuurista ja sen tutkimismahdollisuuksista, että muista lööpin herättämistä ajatuksista. Keskustelimme esimerkiksi siitä, mitä kulttuuri pitää sisällään – muun muassa, yhteisöllisyys, kieli, tavat, uskonto/uskomukset sekä lait, säännöt ja normit.

Pohdimme, että kulttuurin tutkimisessa objektiivisena pysyminen on erityisen vaikeaa; kukaan ei ole kulttuurista irrallaan. On vaikeaa tiedostaa, ja päästää irti oman taustan mukanaan tuomista arvoista ja ennakkoluuloista tutkimusta tehdessä. Tämä voi luoda monenlaisia jännitteitä. Kuten vallitsevasta yhteiskunnallisesta keskustelustakin huomaa, jännitteitä aiheuttaa tai jännitteistä voi seurata esimerkiksi rasismia, seksismiä, syyttelyä ja/tai leimautumista kun annetaan tunteiden ja ennakkoluulojen ohjata keskustelua. Tämä näkyy hyvin selkeästi etenkin sosiaalisessa mediassa.

Keskustelumme myös rönsyili moniin suuntiin varsinkin ensimmäisellä tapaamiskerralla, jolloin emme olleet vielä kunnolla perehtyneet tehtävänantoon ja annettuun materiaaliin. Tartuimme esimerkiksi siihen, miksi lööpissä mainittiin juuri ”naistutkija”. Halusiko toimittaja korostaa tutkijan olevan nainen? Jos halusi niin miksi? Keskustelimme tämän aiheen ajankohtaisuudesta. Sukupuolten tasa-arvo on ollut pinnalla niin Finlaysonin alekampanjan, kuin myös ammattinimikkeiden sukupuolittuneisuudesta virinneen keskustelun myötä. Toinen rönsyily vei meidät pohtimaan, olisiko kyseinen tutkija sukupuolentutkimuksen tutkija.. Näistäkin näkökulmista olisi voinut tehdä ihan oman esitelmänsä!