Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto

Tuloksellisen toiminnan vuosi 2014

Vuosi oli erittäin tuloksellinen kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osaston toiminnassa. Perustutkintoon kuuluvia kandidaatin töitä valmistui seitsemän ja vuoden lisensiaattitöistä lähes puolet eli 29 kirjattiin osastolle. Tohtorintutkintojen määrä nousi viiteen ja erikoiseläinlääkäreitä valmistui kymmenen. Julkaisumäärät ovat olleet kasvussa ja kulunut vuosi tuotti ennätykselliset 55 vertaisarvioitua artikkelia, yhteensä julkaisuja kertyi 85 . Henkilötyövuosia oli vuoden lopussa budjetti- ja täydentävällä rahoituksella yhteensä 46.

Eläinlääketieteellinen tutkimus sai tunnustusta Suomen Akatemian tieteenalakohtaisessa arvioinnissa, jossa tiedekunnan tutkimuksen todettiin olevan selvästi muita tieteenaloja edellä viittausindeksiin perustuvassa arvioinnissa. Eläinlääketieteelliset lehdet ovat tutkijoidemme merkittävä julkaisukanava, joten osaston tutkimus on osaltaan vaikuttanut tiedekunnan erinomaiseen tulokseen.

Osaston tutkimuksella on ollut kiitettävästi yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Professori Outi Vainion johtamassa tutkimusryhmässä syntyi eläinlääkkeisiin liittyvä keksintö, jonka hyödyntämisoikeudet Helsingin yliopisto on myynyt yksityiselle yritykselle. Innovaatio tulee kaupalliseen käyttöön.

ELT Merja Rantalan tutkimusryhmä selvitteli tarkemmin Yliopistollisen eläinsairaalan Pieneläinsairaalassa vuosina 2010- 2012 tartuntoja aiheuttanutta metisilliiniresistenttiä Staphylococcus pseudintermedius -bakteeria (MRSP). Ryvästymän aiheuttajaksi osoittautui MRSP-klooni ST71, joka on levinnyt laajalle ympäri maailman. Kyseistä MRSP-kloonia tavattiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Aiheuttajabakteeri oli erittäin resistentti useille lääkkeille. Tutkimus on tiettävästi ensimmäinen kuvaus maailmalla MRSP-bakteerin aiheuttamasta eläinsairaalaepidemiasta. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan ja Yliopistollisen eläinsairaalan lisäksi tutkimukseen osallistui tutkijoita Evirasta ja Kööpenhaminan yliopistosta. Näytteet analysoitiin eläinlääketieteellisen tiedekunnan Keskuslaboratorion yhteydessä toimivassa kliinisen mikrobiologian laboratoriossa.

Kansainvälistä näkyvyyttä ja palkittuja esityksiä
Tutkijat ovat esitelleet tuloksiaan kansainvälisissä ja kotimaisissa kokouksissa. Tohtoriopiskelija, ELL Henna Laurila kutsuttiin esitelmöimään Mainzissa pidettyyn vuotuiseen pieneläinten sisätautikongressiin ja professori Thomas Spillmann esitelmöi Euroopan pieneläineläinlääkäriseurojen kokouksessa Münchenissä.

Nuoret tutkijat olivat esillä eri foorumeilla vuoden aikana. Linda Thoresen palkittiin parhaasta tohtorikoulutettavan posteriesityksestä ACVIM- Forumissa Nashvillessä ja Heini Koskinen sai kunniamaininnan hevosen keuhkohuuhtelunäytteitä käsitelleestä posteristaan eläinlääkäripäivillä. Veterinary Pathology – lehti valitsi kansikuvakseen yhden ELL Ninja Karikosken kaviokuumetta käsittelevän artikkelin histologisista kuvista.

Kansainvälisiä vieraita ja tutkijavaihtoa
Osastolla vieraili anestesian ja kivunhoidon asiantuntijoita. Professori Alex Dugdale, MA VetMB PhD DVA DipECVAA PGCert(LTHE) FHEA MRCVS, Liverpoolin yliopiston hevossairaalasta vieraili maaliskuussa kahden viikon ajan professorien ERASMUS -ohjelmassa. Emeritusprofessori Charles E. Short, DVM, MS, PhD, DACVA, DECVA, Cornellin yliopistosta luennoi anestesiologiasta syyskuussa.

Post-doc tutkijoina osastolla vierailivat Stella Barrouin Brasiliasta 1.9.2013 – 31.8.2014 ja eläinlääketieteen tohtori Tommaso Rosatti Pisan yliopistosta 10 kuukauden ajan ERASMUS- post-graduate -ohjelmassa.

Riitta-Mari Tulamo

Riitta-Mari Tulamo

Muutoksia henkilöstössä
Hevoskirurgian pitkäaikainen professori Riitta-Mari Tulamo jäi eläkkeelle vuoden lopussa. Hän toimi hevoskirurgian opetustehtävissä vuodesta 1975 ja nimitettiin professoriksi 1998. Hän johti myös Yliopistollisen eläinsairaalan Hevossairaalaa vuosina 2006-2012. Hevoskirurgian apulaisprofessoriksi valittiin eläinlääketieteen tohtori, ACVS-LA , José Mendez, joka aloittaa osastolla 2015.

Opetuksen suunnittelua ja palkittua opetusta
Osastolla on annettu opetusta suunnitelman mukaisesti. Klinikkaopetusta laajennettiin kesäkuukausille. Klinikkaopetustyöryhmä esitti opetukseen muutoksia, joiden käytännön toteutusta suunnitellaan seuraavan lukuvuoden opetussuunnitelmaan.

Opintoasiain toimikunta palkitsi pieneläinkirurgian opintojakson hyvästä opetuksesta. Palkinnon perusteena oli kokovuosipalautteessa opetuksesta saatu erinomainen opiskelijapalaute ja opintojakson hyväksi tehty kehitystyö.

Ammatillista kouluttautumista ja uusia hoitomenetelmiä

ELT Merja Laitinen suoritti diagnostisen kuvantamisen kansainvälisen erikoistumistutkinnon (Diplomate of ECVDI ). Hänen erikoistumistaan ohjasi aluksi professori Marjatta Snellman. Eläkkeelle jäätyään hän siirtyi johtamaan koulutusohjelmaa, joka koostui harjoittelujaksoista useiden eurooppalaisten ja amerikkalaisten yliopistojen kuvantamisyksiköissä. Neurologian kansainvälisestä erikoistumisohjelmasta valmistui ensimmäinen, kokonaan tiedekunnassa erikoistunut eläinlääkäri Anna-Mariam Kiviranta (Diplomate of ECVN). Ohjaajana toimi kliininen opettaja, ELL, Diplomate of ECVN Tarja Pääkkönen.

Pieneläinten sydänsairauksiin erikoistuneen erikoiseläinlääkärin, dosentti Maria Wibergin kokoama asiantuntijaryhmä suoritti ensimmäisen kerran Suomessa verisuonen pallolaajennuksen keuhkovaltimon ahtaumaa sairastaneelle koiralle. Toimenpiteessä olivat mukana tohtori Sonja Fonfara Bristolin yliopistosta ja eläinlääkäri Paul Mõtsküla Tarton yliopistosta sekä lukuisa joukko avustajia Yliopistollisesta eläinsairaalasta ja kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osastolta.

Katse tulevaisuuteen
Osaston tuloskehitys on seurausta erilaisista tutkimuksen tukitoimenpiteistä yliopiston, tiedekunnan ja osaston tasolla. Kliinisen eläinlääketieteen tohtoriohjelmat koulutuspaikkoineen ovat vuosien aikana järjestelmällisesti edistäneet osaston tohtorikoulutusta. Tutkimus- ja opetustehtävien vahvistuminen kahdella tenure- apulaisprofessuurilla lisää luottamusta positiiviseen kehitykseen myös tulevina vuosina.

 Satu Sankari
Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osaston osaston johtaja
Eläinlääketieteellinen tiedekunta
Helsingin yliopisto