Helsingin yliopisto
”Ai siis mitä sä opiskelitkaan?”
”Agro -mitä?”
”Mä en ees tiennyt, että tollasta sanaa on.”
Aika usein ihmiset pyytävät toistamaan tai selittämään tarkemmin, kun kerron opiskelevani agroekologiaa.
Eikä ihme. Agroekologia-termin määrittely taitaa olla jatkuvan kädenväännön aihe sitä tutkivienkin parissa, joten ei ole kovin yllättävää, että termi ei aukea ihan ensimmäisellä kuulemalla.
Oma vastaukseni kysymykseen ”Siis mitä sä oikein opiskeletkaan?” riippuu hiukan siitä kenelle vastaan.
Lapsille kerron, että opiskelen sitä, kuinka kaikille ihmisille riittäisi terveellistä ja turvallista ruokaa, niin että muutkin eläimet ja kasvit voisivat elää tällä maapallolla. Tämä vastaus kaikessa epätieteellisyydessään kuvaa mielestäni aika hyvin sitä, mikä agroekologiassa on tavoitteena.
Jos huomaan, että kysymys esitetään enemmän kohteliaisuudesta kuin uteliaisuudesta, saatan vastata, että opiskelen ruoantuotannon kestävyyttä. Piste.
Vastaus on monelle kysyjälle varmasti ihan riittävä, joskin oikeasti hurjan suppea, jopa virheellinen. Selityksen puutteellisuus piilee siinä, että agroekologia ei tarkastele asioita vain maatalouden peltomittakaavassa tai tuottamisen näkökulmasta, vaan tarkoitus on ottaa huomioon koko ruoantuotannon ja kulutuksen järjestelmä. Nykyäänhän ruoan riittävyyden kannalta ongelmallista ei ole niinkään se, että tuottaisimme globaalilla tasolla liian vähän ruokaa, vaan ongelma piilee siinä minkälaista ruokaa, missä, miten ja kenelle tuotetaan. Ei siis ole kyse siitä, etteikö ruokaa olisi kokonaisuudessaan tarpeeksi, vaan siitä, että tuotettu ruoka ei jakaudu tasaisesti tai että sitä ei tuoteta kestävästi. Hämmentävää on esimerkiksi se, että FAO:n mukaan maailmanlaajuisesti noin 1/3 ihmisille tuotetusta ruoasta menee hukkaan, kun samaan aikaan noin 800 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä. Ja samaan aikaan, kun toisaalla nähdään nälkää, on tietyillä alueilla käynnissä terveydellisesti ja taloudellisesti kestämätön ylipainoepidemia. Tähän kun lisätään vielä vaihtelevat sosiokulttuuriset tekijät, iso hyppysellinen politiikkaa ja valtasuhteita, uskomuksia ja investointeja, ympäristöongelmia ja toisaalta maatalouden positiivisia ulkoisvaikutuksia saadaan aikaan soppa, jonka ratkaisemiseen tarvitaan monitieteistä lähestymistapaa ja roimasti rohkeutta.
Äskeinen kuulosti ehkä liian maailmaasyleilevältä ja abstraktilta.
Kysymyksiä ei kuitenkaan ole pakko esittää maailmanlaajuisina, vaan samanlaisia kestävyyden kysymyksiä voi tarkastella pienemmässäkin mittakaavassa. Kuinka esimerkiksi Suomessa voitaisiin vähentää kotitalouksien tai vähittäiskauppojen ruokahävikkiä? Miten tuetaan kotimaista, puhdasta ja kestävää tuotantoa parhaiten?
Agroekologiassa parasta mielestäni onkin kokonaisvaltaisuus. Yksisilmäinen yhden asian ajaminen ei johda ikinä aidosti kestävään ratkaisuun. On toki haastavaa huomioida tuotannossa ja kulutuksessa sekä ympäristönäkökohdat, sosio-kulttuuriset näkökohdat että taloudellinen kannattavuus, mutta niinhän se taitaa olla, että vain jonkin osion huomioiminen ei ole aidosti kestävää.
Jos jokin tässä kirjoituksessa herätti kiinnostuksen, suosittelen katsomaan esimerkiksi jonkin (tai kaikki!) näistä videoista. Popcornia kouraan ja menoksi!
Professori Pablo Tittonell – Feeding the world with Agroecology https://www.youtube.com/watch?v=iKtrwdsvIko
Legendaarinen Hans Rosling ja globaali väestönkasvu: http://www.ted.com/talks/hans_rosling_on_global_population_growth?language=fi
Sama heppu ja ajatuksia köyhyydestä ja sen torjumisesta: http://www.ted.com/talks/hans_rosling_reveals_new_insights_on_poverty
Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Tristram Stuart ja ruokahävikki: https://www.youtube.com/watch?v=cWC_zDdF74s
Stay curious!
Riina K.