Forsti seikkailee -Uniforst

Fuksivuosi Viikissä kävi tutustumassa Uniforstiin Viikin Think Companylla. Kuvassa työn touhussa Uniforstin toimitusjohtaja Tuuli Turunen ja toimistokoira Hippa.

Hola!

Yliopistossa on muutakin kuin luentokursseja ja kenttäpäiviä. Jokaisella pääaineella on oma ainejärjestönsä (metsätieteet->metsäylioppilaat ry, maataloustieteet->Sampsa ry ja ympäristö- ja luonnonvara ekonomia (YLE)->VV- Vuorovaikeutus ry sekä lukuisat muut). Ainejärjestöistä ja niiden toiminnasta voit lukea useista edellisistä postauksista :).

Aktiiviset viikkiläiset toimivat myös osuuskunnissa, joita Viikissä onkin jo kolme: Uniforst, Tähkä ja Universo. Osuuskunta toiminnasta tietämättömänä lähdinkin selvittämään konseptia ”Forsti seikkailee” -hengessä. Forstit eli metsäylioppilaat ottivatkin minut iloisesti vastaan tutustumaan osuuskuntaansa Uniforstiin ja sen toimintaan! Pääsin seuraamaan heidän työskentelyään ja tapaamaan toimihenkilöitä sekä tietysti itse toimitusjohtaja Tuuli Turusen! Tunnelma Viikin Think Companylla oli rento, mutta aikaansaava ja innostava.

”Alussa suhtauduin yrittäjyyteen huonosti, mutta Uniforstin myötä mielipiteeni on muuttunut”, Uniforstin toimitusjohtaja.

Ensiksi kuitenkin vähän taustaa. Opiskelijat ovat perustaneet osuuskuntia mm. helpottaakseen pääsyään yritysmaailmaan ja töihin, niin opiskelujen aikana kuin valmistumisen yhteydessä. Uniforstin mottona onkin: ”Alamme töihin!”, mikä kuvaa me -henkeä ja opiskelijoiden kiinnostusta päästä heti metsäalan töihin (vrt. kahvilat, kaupat ja mitä kaikkea muuta nyt opiskelijat yleensä tekevätkään). Osuuskunnat ovat siis jäseniään varten niin ihka uusia alan opiskelijoita kuin kokeneempia metsäläisiä (tässä tapauksessa). Eli selvitä rohkeasti ja ennakkoluulottomasti onko tulevan pääaineesi opiskelijoilla vastaavaa yritystä (tällä hetkellä: metsä-, maatalous ja ympäristötieteillä omansa) ja liity toimintaan mukaan, sillä edut ovat huippuja!

Uniforst tarjoaa jäsenilleen erilaisia koulutuksia, tapahtumia ja työpaikkoja, jotta pääsisit näihin kaikkiin mukaan tai edes tietoiseksi mahdollisuuksistasi, kannattaa jäseneksi liittyä ensimmäisenä opiskeluvuotena! Tällä hetkellä Uniforst toteuttaa Johtaja akatemia -nimistä koulutusta, josta metsätieteen opiskelijat voivat saada muutaman opintopisteen ja korvattua yhden kurssin. Kätevää! Kuka nyt ei haluasi kehittää itseään johtajana esimerkiksi ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen sparraamana. Toivotaan, että kurssi saa jatkoa tulevinakin vuosina ;).

Muita esimerkkejä osuuskunnan järjestämistä koulutuksista on erilaiset työnhaun taidot kuten cv:n kirjoittaminen tai Linkedin -profiilin luominen. Näitä juttuja ei luennolla opitakaan. Samoin Excelin -käyttö koulutus on ollut ilmeisen suosittu metsäläisten keskuudessa, sillä moni työpaikka edellyttää ohjelmiston hallintaa. Osuuskunta haluaakin jatkuvasti kehittää jäsentensä eli tulevaisuudessa juuri sinun osaamistasi, jotta olet valmis työhön, jonka mahdollisesti saatkin esimerkisi Uniforstin tarjoamana.

Työsi voi olla vaikka messu -esitteiden jakoa metsämessuilla tai maastokyselyn tekoa luonnossa liikkuville helsinkiläisille tai jotain aivan muuta. Rekrytointi, palkka-asiat ja paperityö tehdään siis Uniforstilla (hallituksen&toimihenkilöiden toimesta) ja voit käyttää työltä liikenevän aikasi vaikka luentosalien penkkien kuluttamiseen, laskiaisriehaan osallistumiseen tai kahvitteluun kerhohuoneella. Tämä saatu pienikin työkokemus voi kuitenkin avata sinulle oven harjoittelu- ja/tai työpaikkaan!

Osuuskunnan hallitukseen tai toimihenkilöiksi voivat hakea kaikki alanopiskelijat ihan fuksista alkaen. Näillä henkilöillä on siis enemmän vastuuta ja velvollisuuksia osuuskunnasta kuin pelkällä jäsenellä. Esimerkiksi toimihenkilöt ovat palkattuja tekemään kirjanpitoa, laskutusta tai järjestämään koulutuksia.

Kysyin metsäekonomian opiskelija Elliroosa Raittiselta millaista on olla Uniforstilla töissä toimihenkilönä: ”Ihan hauskaa. Saa työkokemusta ja pääsee paremmin mukaan toimintaan kuin jäsenenä”.

Muut saman pöydän ympärillä läppäreillään töitä tekevät nyökyttelevät. Kavereiden kanssa on kiva tehdä töitä, apu on aina lähellä ja ongelmat ratkeavat nopeammin porukalla.

Kavereiden kautta Tuulikin kuuli Uniforstista. Alussa hänkin epäröi hieman lähteä toimintaan mukaan, mutta yllättyi yrittäjyydestä ja osuuskunta -mallista positiivisesti. Tuuli pääsi muutamalle työkeikalle, joista sai hyvää metsäalan kokemusta ja taskurahaa. Nyt hän lähti ideoita ja intoa täynnä tähän hallituskauteen Uniforstin toimitusjohtajana. Kuukausi työskentelyä takana ja paljon on jo opittu: puhelimessa keskustelua, asiakkaiden kanssa toimimista ja yritystoimintaa. Paljon on vielä opittaavaa, mutta siinä auttavat opiskelija/työkaverit, ja joka päivä tietää tekevänsä tärkeää työtä ei vaan itselleen vaan koko yhteisölle. Voisiko tämä olla sinunkin tarinasi?

#haeviikkiin #alammetöihin #Uniforst #HelsinkiThinkC

p.s. Fuksia lämmittää tulevissa tapahtumissa palokärjen päälaen punaiset haalarit -joko näit instassa kuvan?

#haalarikansaa

Terveiset Viikistä

Hilla