Ihminen on osa luontoa ja luonto selviää ilman ihmistä. Ihminen tarvitsee ja on osa luontoa joka hetki. Tämä seikka on samalla ahdistava, että lohdullinen. Vaikeaksi aiheen tekee se, että ihmisellä on kyky tahtoa ja määritellä, joten suhteemme luontoon on väistämättä ihmislähtöistä. Luonnolla on usein meille välinearvo, jonka mukaisesti me sitä usein tarkastelemme. Luonto ei arvota itseään eikä meitä, se on sellaisenaan mutkikas ja muuttuva kokonaisuus. Pelkästään itsekkäistä syistä meidän kannattaa pitää huoli ympäristöstä. Luonto on merkittävä mahdollisuuksien lähde lääketieteen näkökulmasta. 

Lääketieteellisessä tutkimuksessa luonnolla on välinearvo. Se toimii mm. riskitekijänä (kuumuus, kylmyys), altisteena (ilmanlaatu), suojaavana tekijänä (altisteet, viheralueet) tai hoitavana elementtinä (luontokokemus). Lääketiede tarkastelee luontoa välineenä omille tavoitteilleen. Tutkimuksissa usein kysytään esimerkiksi, että kuinka paljon tai kuinka usein ihmisten tulee olla tekemisissä luonnon kanssa tai millainen luonto sopii parhaiten terveysvaikutusten saavuttamiseksi. Pyrimme etsimään suosituksia luonnolle, miten se voisi edistää terveyttämme. 

Terveydenhuolto tarkastelee luontoa usein riskin ja sairauden kautta. Tällä hetkellä satoja vuosia säilyvät mikromuovit muodostavat kaikille eliölajeille vakavan uhan. Niitä havaitaan eliöissä ja kasveissa. Me syömme ja hengitämme mikromuoveja ja ne kertyvät meihin. Ihmisen tuottamia muovisia mikrohiukkasia on löydetty käytännöllisesti katsoen kaikista maapallon ympäristöistä, merten syvimmistä alueista korkeimpiin vuoriin. Meitä kiinnostaa, onko olemassa ihmiselle turvallista mikromuoviannosta ja millaisella annoksella luontoa sen saa. 

Ihminen on toiminnallaan saastuttanut elinympäristöään, mutta tieteisromaanien tapaan, luonto voi olla myös vastaus. Nature strikes back! Mikromuovien hajoamisessa on voitu käyttää bakteerien erittämiä entsyymejä muovin hajottamiseen. Tässä tullaan monimuotoisuuden katoamisen äärelle. Miten paljon meillä on, itsekkäästi ajatellen, varaa hävittää luontoa, josta voidaan löytää keinoja jälkien siivoamiseen. Lajikato on lähestymässä pistettä, jossa luonnon annos ei riitä ehkä luomaan sattumanvaraisia tapoja ratkoa sen eteen tulevia pulmia.

Lääketieteen historiaa tarkastellessa monet mullistavat keksinnöt ovat syntyneet luonnon voimin ihmisen kokeillessa luonnon ominaisuuksia, kuten vaikkapa penisilliini tai puoliläpäiset kalvot tai absorboituvat kudoslangat. Olemme vajavaisia mielikuvituksessamme luonnon edessä, sen voi havaita vain meren korallien kirjoa katsomalla. On järkevää suojella luontoa, kun emme tiedä, kuinka monia muita ihmeellisiä entsyymejä, kemiallisia yhdisteitä, ja materiaaleja luonto on jo luonut. Se on terveen itsekästä. 

Meillä on suhde luontoon, jonka me yhdessä muodostamme, luontosuhde. Se ei ole oikea tai väärä. Olemme vuorovaikutuksessa luonnon kanssa, mutta onko  luonnolla ei ole meihin suhdetta. Olemme loppujen lopuksi ekosysteemien osanen. Sopiva annos luontoa on mahdollisimman paljon.

Prof. Kristiina Patja

HUMUS- tutkimusryhmä

Terveydenhuollon hallinnon professori, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

Kristiina.patja(a)helsinki.fi