Varmasti suurimmalla osalla meistä – varsinkin suomalaisista – on positiivinen kokemus luonnossa liikkumisesta joko varhaislapsuudesta tai myöhemmin elämässä. Moni on varmasti onnistunut yhdistämään eheyden tunteen ja stressin lievenemisen tallatessaan monimuotoisessa ja elinvoimaisessa luontoympäristössä. Jos moni pystyy kysyttäessä kertomaan, kuinka rikas luonto vaikuttaa positiivisesti omaan hyvinvointiin edes jollain terveyden osa-alueella, miksi luonnon ja terveydenhuollon yhteys tuntuu arkielämässä niin kaukaiselta? Mitä oikeastaan edes on luonto? Ja miksi jatkuvasti eristämme itsemme ihmisinä luonnosta, pitäen itseämme omavaraisina? 

Ympäristötieteen opiskelijana tullessani työharjoitteluun HUMUS-hankkeeseen, koin oloni itsevarmaksi ympäristö- ja luontoteemoissa ja kestävyyden eri ulottuvuuksissa. Vasta aloittaessani harjoittelujaksoni havahduin, kuinka vähän terveydenhuolto järjestelmänä ja sen ympäristövaikutukset ovat tulleet opinnoissani, tai oman sosiaalisen piirin keskusteluissa, vastaan. Opinnoissani suuntaudun kestävän yhteiskunnan tavoittelemiseen lähtökohtaisesti liiketoiminnan ja liikenteen kautta, mutta luulisi kestävän terveydenhuollon olevan kestävän yhteiskunnan keskiössä.  

Tietämykseni terveydenhuollon aloista oli lähinnä lehtiartikkeleiden tiedon tasolla, joten luonnollisesti olin varautunut oppimaan paljon uutta. Vaikka erilaisiin tutkimusaineistoihin syventyminen viimeisen kolmen kuukauden aikana ei tee minusta alan ammattilaista, tietämykseni terveydenhuollon työn luonteesta, ja kuinka siinä ohessa ihmisen terveyden ja ympäristön välistä suhdetta käsitetään, laajeni valtavasti, ainakin lähtökohtaan verrattuna. Erityisesti mieleeni jäi nykyisen terveydenhuollon painottuminen sairauksien hoitoon ja se, kuinka terveysongelmien ennaltaehkäisemisen painoarvoa nostamalla voitaisiin säästää talouskuluissa ja lisäksi vähentää työkuormitusta.  

Terveydenhuolto on vaikeassa tilassa tällä hetkellä. Alanvaihto, työntekijöiden ylikuormitus ja resurssien vähäisyys ovat vakavia ilmiöitä. Nämä seikat voivat suojata terveydenhuoltoa ympäristökritiikiltä, sillä miten voi olla aikaa keskittyä ilmastonmuutokseen, kun talon sisäiset ongelmat eivät ole järjestyksessä. Myös kansalaisissa voi kyteä pelko siitä, että esimerkiksi ilmastoasioihin panostaminen on pois terveydenhuollon laadusta, jolloin voi herätä vastarinta puolustamaan potilashoidon ensisijaisuutta. Näiden ei tarvitsisi todellisuudessa poissulkea toisiaan. 

Tekstin alussa esittämäni kysymykset ihmetyttivät minua harjoittelun aikana useampaan otteeseen, varsinkin kun otin huomioon opiskelualani. Miksi laajempien kokonaisuuksien hahmottaminen tuntuu vaikealta? Kun ajattelee luontoa, tulee monella ensimmäiseksi mieleen metsä ja eläimet. Mielestäni luonnon voi käsittää monella tapaa ja käsitteessä on tulkinnan varaa. Vaikka kouluvuoteni ja suurin osa arkitoiminnastani tavoittelevat luonnonympäristön elvyttämistä, en ole kertaakaan istunut alas ja miettinyt, mitä luonto oikeastaan on? Tähän kysymykseen olen käyttänyt mietintämyssyäni aktiivisesti harjoittelujaksoni aikana HUMUS-hankkeessa. Perehtyessäni terveydenhuollon eri ammattilaisten näkemyksiin siitä mitä luonto on, olin alkuun yllättynyt kuinka erilaisia vastaukset olivat. Jokainen vastaus laajensi näkemystäni ja auttoi muodostamaan kokonaisvaltaisemman käsityksen luonnosta.  

Miksi ennen käsitin terveydenhuollon täysin erillisenä luonnosta? Miksi ylipäätänsä terveydestä puhuttaessa tulee ajateltua lähtökohtaisesti fyysistä eli kehon terveyttä, korkeintaan ottaen lisäksi huomioon mielenterveyden? Asioiden erottelu on ollut tiedostamattomasti läsnä omassa, ja varmasti monen muunkin elämässä, minkä takia suurempien kokonaisuuksien hahmottaminen on voinut tuntua vaikealta. HUMUS-hankkeen tutkijoiden näkemysten ja tutkimusaineistoon tutustumisen myötä käsitykseni ihmisen terveydestä on saanut uuden muodon. Terveyden eri osa-alueiden yhdistäminen ja niiden riippuvuus toisistaan ja ympäröivästä luonnosta ovat asioita, jota ei arjessa usein tule mietityksi. Ihminen on eläin muiden joukossa ja voi paremmin, jos biosfääri on tasapainossa. 

Työharjoitteluni lähestyessä loppuaan huomasin, kuinka käsitykseni luonnosta oli laajentunut. Olen alkanut nähdä luonnon kosmisesta näkökulmasta, jolloin luonto on kirjaimellisesti kaikkea. Energian säilymislain mukaan energiaa ei voi syntyä eikä kadota, se voi vain muuttaa muotoaan. Kaikki mitä tämänkin planeetan sisällä tapahtuu, on lähtöisin luonnosta. Rakennusten ja älypuhelimien valmistusaineet koostuvat erilaisista mineraaleista ja alkuaineista, joista useat jopa ovat elämälle välttämättömiä. Lääkkeiden raaka-aineetkin ovat lähtöisin luonnosta. Jos kysytään näistä raaka-aineista yksittäin ovatko ne osa luontoa, suurin osa ainakin toivottavasti vastaisi kyllä. Missä vaiheessa sitten ne lopettavat olemasta luontoa? Nämäkin asiat ovat yleistä tietoa yksittäin ajateltuina, mutta näistä kaikista kokonaisuuden muodostaminen voi tuntua vaikealta.

Kulttuurievoluution myötä käsityksemme luonnosta muuttuu jatkuvasti. Onko teollinen kehitys irtaannuttanut ihmisen kuvittelemaan näiden tuotteiden, ja itsensä, olevan luonnon kokonaisuudesta erillisiä?  Luonto pärjää ilman ihmistä, mutta ihminen ei ilman luontoa. Meidän tulee päästää irti mielikuvasta, jossa olemme omavaraisia, ja ymmärtää olevamme osa suurempaa kokonaisuutta. Kun hyväksymme olevamme vain yksi planeetan asujista muiden joukossa, voi planetaarisen terveyden edistäminenkin tuntua läheisemmältä. 

Julius Hovikoski

HUMUS-harjoittelija

Ympäristötieteiden opiskelija

Ihminen on osa luontoa ja luonto selviää ilman ihmistä. Ihminen tarvitsee ja on osa luontoa joka hetki. Tämä seikka on samalla ahdistava, että lohdullinen. Vaikeaksi aiheen tekee se, että ihmisellä on kyky tahtoa ja määritellä, joten suhteemme luontoon on väistämättä ihmislähtöistä. Luonnolla on usein meille välinearvo, jonka mukaisesti me sitä usein tarkastelemme. Luonto ei arvota itseään eikä meitä, se on sellaisenaan mutkikas ja muuttuva kokonaisuus. Pelkästään itsekkäistä syistä meidän kannattaa pitää huoli ympäristöstä. Luonto on merkittävä mahdollisuuksien lähde lääketieteen näkökulmasta. 

Lääketieteellisessä tutkimuksessa luonnolla on välinearvo. Se toimii mm. riskitekijänä (kuumuus, kylmyys), altisteena (ilmanlaatu), suojaavana tekijänä (altisteet, viheralueet) tai hoitavana elementtinä (luontokokemus). Lääketiede tarkastelee luontoa välineenä omille tavoitteilleen. Tutkimuksissa usein kysytään esimerkiksi, että kuinka paljon tai kuinka usein ihmisten tulee olla tekemisissä luonnon kanssa tai millainen luonto sopii parhaiten terveysvaikutusten saavuttamiseksi. Pyrimme etsimään suosituksia luonnolle, miten se voisi edistää terveyttämme. 

Terveydenhuolto tarkastelee luontoa usein riskin ja sairauden kautta. Tällä hetkellä satoja vuosia säilyvät mikromuovit muodostavat kaikille eliölajeille vakavan uhan. Niitä havaitaan eliöissä ja kasveissa. Me syömme ja hengitämme mikromuoveja ja ne kertyvät meihin. Ihmisen tuottamia muovisia mikrohiukkasia on löydetty käytännöllisesti katsoen kaikista maapallon ympäristöistä, merten syvimmistä alueista korkeimpiin vuoriin. Meitä kiinnostaa, onko olemassa ihmiselle turvallista mikromuoviannosta ja millaisella annoksella luontoa sen saa. 

Ihminen on toiminnallaan saastuttanut elinympäristöään, mutta tieteisromaanien tapaan, luonto voi olla myös vastaus. Nature strikes back! Mikromuovien hajoamisessa on voitu käyttää bakteerien erittämiä entsyymejä muovin hajottamiseen. Tässä tullaan monimuotoisuuden katoamisen äärelle. Miten paljon meillä on, itsekkäästi ajatellen, varaa hävittää luontoa, josta voidaan löytää keinoja jälkien siivoamiseen. Lajikato on lähestymässä pistettä, jossa luonnon annos ei riitä ehkä luomaan sattumanvaraisia tapoja ratkoa sen eteen tulevia pulmia.

Lääketieteen historiaa tarkastellessa monet mullistavat keksinnöt ovat syntyneet luonnon voimin ihmisen kokeillessa luonnon ominaisuuksia, kuten vaikkapa penisilliini tai puoliläpäiset kalvot tai absorboituvat kudoslangat. Olemme vajavaisia mielikuvituksessamme luonnon edessä, sen voi havaita vain meren korallien kirjoa katsomalla. On järkevää suojella luontoa, kun emme tiedä, kuinka monia muita ihmeellisiä entsyymejä, kemiallisia yhdisteitä, ja materiaaleja luonto on jo luonut. Se on terveen itsekästä. 

Meillä on suhde luontoon, jonka me yhdessä muodostamme, luontosuhde. Se ei ole oikea tai väärä. Olemme vuorovaikutuksessa luonnon kanssa, mutta onko  luonnolla ei ole meihin suhdetta. Olemme loppujen lopuksi ekosysteemien osanen. Sopiva annos luontoa on mahdollisimman paljon.

Prof. Kristiina Patja

HUMUS- tutkimusryhmä

Terveydenhuollon hallinnon professori, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

Kristiina.patja(a)helsinki.fi