Homo sapiens sustentatus – kestävämpi ihminen

 

kurkiYritin etsiä netin ilmaisista sanakirjoista sopivaa latinankielistä nimeä sellaiselle tulevaisuuden ihmiselle, joka olisi geneettisesti ja kulttuurisesti omaksunut kestävän kehityksen periaatteet. Latinankielen tutkijat varmasti repivät hiuksiaan, mutta te muut ymmärrätte idean. Periaatteessa jo sapiens – joka siis tarkoittaa viisasta, arvostelukykyistä ja järkevää – voisi pitää sisällään kestävyyden ajatuksen, mutta näin ei näytä olevan. Onko jopa mahdollista, että nykyihmisen lajityypillistä käyttäytymistä on resurssien rohmuaminen ja oman edun tavoittelu hyvin lyhyellä aikajänteellä?

Tätä kysymystä pohtii sosiaalipsykologi ja kuluttajakäyttäytymisen tutkija Vladas Griskevicius kollegoidensa kanssa artikkelissaan The evolutionary bases for sustainable behavior: implications for marketing, policy, and social entrepreneurship (Journal of Public Policy & Marketing, 2012). Heidän mukaansa keskivertoihmisen käyttäytymisessä on joitakin evolutiivisesti kehittyneitä piirteitä, joilla on erityistä merkitystä kestävän kehityksen näkökulmasta.
Ensinnäkin ihmiset ovat aika itsekkäitä ja ajattelevat ensisijaisesti omaa etuaan. Epäitsekästä eli altruistista käyttäytymistäkin on olemassa, mutta sen pääsy kunnolla niskan päälle näyttää peliteoreettisesti epätodennäköiseltä. Ympäristön eteen tehtävät uhraukset eivät nouse prioriteeteissa kovin korkealle, jos hyöty näyttäisi valuvan oman suvun ulkopuolelle, saati sitten tuleville sukupolville. Aina on ollut kulttuureja, joissa altruistisilla eleillä on ollut arvoa (kirkkojen rakentamiset, köyhäin avustukset, ympäristön suojelu), mutta näiden eleiden arvo on herkkä erilaisille sosiokulttuurisille suhdanteille, kuten taloudellisille kriiseille.

Toiseksi ihmiset ovat äärimmäisen herkkiä elintasossa oleville suhteellisille eroille, eivät absoluuttisille. Eli yltäkylläisissäkin yhteiskunnissa on aina runsaasti jäseniä, joiden mielestä heidän omassa hyvinvoinnissaan on vielä kosolti parannettavaa. Toisaalta ollakseen erityisen hyvinvoiva suhteellisen rikkaassa yhteiskunnassa, luonnonvaroja on kulutettava oikein tosissaan. Ihmisille näyttäisi riittävän vain, että heillä on asiat materiaalisesti paremmin kuin naapurilla. Kateus ei ole mielen heikkoutta vaan evolutiivinen tunne-adaptaatio, joka auttaa yksilöä tunnistamaan ne tilanteet, joissa itsellä pitäisi olla enemmän.

Kolmanneksi ihmiset tiedostamattaan kopioivat toistensa käyttäytymistä. Tähän käyttäytymiseen liittyy kuitenkin myös paljon mahdollisuuksia. Kertomalla ihmisille tutkimuksissa hiukan muunneltua totuutta, että esimerkiksi 90 % tämän hotellin asiakkaista käyttää uudelleen pyyhettään tai raportoimalla omakotiasujille myös naapureiden alhaisemmat sähkölaskut, heidän käyttäytymiseensä on pystytty vaikuttamaan paljon tehokkaammin kuin valistamalla seikkaperäisesti ilmastonmuutoksen etenemisestä.

Ja sitten se pahin: ihminen näyttäisi olevan auttamattoman lyhytjänteinen, joka arvioi ratkaisujen vaikutusta tässä ja nyt. Lyhytjänteiset ovat ilmeisesti aikojen saatossa voittaneet kaukokatseiset. Ikävä fakta, jonka kanssa joudumme nyt elämään. Asia ei taida muuttua miksikään poliittisesti kovasti tahtomalla. Viisaat ihmiset, jotka ovat sekä lahjakkaita, epäitsekkäitä että toimissaan kauas tulevaisuuteen suuntautuneita, ovat niin harvinaisia, että heidän varaansa maailman pelastamista ei oikein voi jättää.

Ihmisen käyttäytymisen evolutiivinen tutkimus ja soveltaminen etenevät nyt aimo harppauksin useilla yhteiskuntatieteellisillä kentillä. Sosiobiologian deterministisyydestä käydyt uuvuttavat taistelut ovat pääosin takana ja hedelmällinen synteesi ihmisen käyttäytymistä koskevan biologisen tutkimuksen ja toisaalta kulttuurien kehitykseen keskittyvän humanistisen tutkimuksen välillä on käynnissä. Kulttuurien ja käyttäytymistä ohjaavien geenien yhteisevoluution ymmärtäminen rakentaa teoreettisesti kovan kivijalan, jolle pystyy tulevaisuudessa rakentamaan oivaltavaa tiedettä. Seuraamalla eri alojen tieteellisiä huippulehtiä näkee, että tällä synteesillä on paljon tarjottavana niin taloustieteissä, oikeustieteessä, kriisien tutkimuksessa, politiikan tutkimuksessa, oppimisen ja innovaatioiden tutkimuksessa kuin nyt pohdittavissa kestävän kehityksen fundamentaalisten kysymysten ratkaisuissa. Mielenkiintoisen ja erittäin ajankohtaisen lisän tähän keskusteluun tuo myös viimeaikaiset epigeneettisen tutkimuksen löydökset, jotka monipuolistavat ja tarkentavat kuvaa genotyypin ja ympäristötekijöiden (kuten sosiokulttuurisen kontekstin) välisestä vuorovaikutuksesta. Pikkuhiljaa paikantuvat myös ihmisen genomissa käyttäytymistä ohjaavat geenit ja niissä esiintyvä vaihtelu.

Ruralia-instituutissa on hiljattain käynnistynyt Suomen Akatemian rahoittamana tutkimushanke Mainstreeming Green Economy, jossa monien muiden näkökulmien ohella hyödynnetään evolutiivista otetta ihmisen käyttäytymiseen. Pyrimme yhdessä Jyväskylän ja Vaasan yliopiston tutkijoiden kanssa muodostamaan kokonaisnäkemyksen ihmisen käyttäytymisen ja sosiokulttuurisen kehityksen yhteen kietoutuneesta dynamiikasta tilanteessa, jossa aiemmin negatiivisen stigman omaava ympäristöystävällinen käyttäytyminen valtavirtaistuu ja muuttuu jopa osaksi hienovaraista sosiaalista statusviestintää.

Jos kerran ihminen on peruskäyttäytymiseltään kestävän kehityksen vastainen, onko parasta heittää pyyhe kehään ja antaa asian olla? Ei missään nimessä – päinvastoin. Yksityiskohtainen tieteellinen ymmärrys oman lajimme käyttäytymisestä luo uusia mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin. Tämän ovat markkinoinnin ammattilaiset intuitiivisesti oivaltaneet jo pitkään ja olleet käytännön sovelluksissaan myös erittäin tehokkaita. Pyrkimyksissä kestävän kehityksen edistämiseksi meidän kannattaa käyttää itseemme judo-otteita. ’Vastustajan’ paino voi tehdä työtä tavoitteen hyväksi, jos osaamme tuupata sopivasta kohdasta. Mutta kävi tässä kestävän kehityksen metsästyksessä loppujen lopuksi miten tahansa, en voi välttyä ajatukselta, että ihmisen sosiaalinen käyttäytyminen ja sen kulttuuririippuvuus on kaikkine nyansseineen yksi evoluution jännittävimmistä aikaansaannoksista.

Kirjoittaja professori Sami Kurki on Ruralia-instituutin johtaja.

2 thoughts on “Homo sapiens sustentatus – kestävämpi ihminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *