Osa passiivisista metsänomistajista tilastoharhaa?

Blogiin, Anne ja Merja1Maaseutualueiden sosio-demografisista muutoksista johtuen, metsänomistajakunta on muuttunut Suomessa selvästi viime vuosina. Metsänomistajakunnan muutos on tuonut mukaan myös uhan metsänomistajien ”passivoitumisesta” eli metsäresurssin hyödyntämättä jättämisestä. Esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuus nosti 28.03.2012 ilmestyneessä uutisessaan esiin huolen talousmetsien heikosta käsittelyaktiivisuudesta ja metsänomistajakunnan passivoitumisesta. Metsänomistajuuden passiivisuudelle on esitetty useita erilaisia rakenteellisia syitä, jotka ovat linjassa metsänomistajakunnassa tapahtuvien muutosten kanssa.

Moni metsänomistaja asuu usean sadan kilometrin päässä metsästään. Kasvavan etäisyyden on todettu lisäävän passiivisuutta metsänhoidon suhteen. Lisäksi metsänomistajilla ei ole enää käytännön osaamista hoitaa metsäänsä. Myös metsäalan pieni koko vaikuttaa taloudellisiin hyödyntämismahdollisuuksiin eikä metsänhoitoa nähdä tässä mielessä tärkeänä. On myös esitetty, että metsänomistajien tavoitteiden ja arvojen monipuolistuessa niin sanottu passivoituminen voi myös johtua sopivien tarjolla olevien palveluiden puutteesta.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajien keskuudessa tekemä selvitys osoittaa kuitenkin sen, etteivät tilastojen mukaan helposti passiivisiksi miellettävät metsänomistajat suinkaan ole aina passiivisia sanan varsinaisessa merkityksessä. Täysin passiivisia metsänomistajia oli tämän selvityksen mukaan vain runsas kolmannes tilastoissa passiivisiksi luokitelluista metsänomistajista. Etelä-ja Keski-Pohjanmaan verrattain pienet metsänomistukset ja suhteellisesti runsas maanviljelijä-metsänomistajien osuus kaikista metsänomistajista näkyy siinä, että esimerkiksi kotitarvekäytön osuus on metsien käyttömuotona varsin merkittävä. Siten selvityksen passiivisista metsänomistajista noin viidennes voitiin luokitella ns. kotitarvekäyttäjiksi. Kotitarvekäyttäjä on tyypillisesti metsänomistaja, jonka kaikki metsästä saatu puu tulee omaan tai sukulaisten käyttöön joko rakennuspuuna tai polttopuuna (esim. talon tai maatilan lämmitys). Vaikka kotitarvekäyttäjät ovatkin puun myynnillisesti melko passiivisia, metsänhoidon näkökulmasta he saattavat kuitenkin olla hyvin aktiivisia.

Toinen merkittävä, tosin edellistä pienempi, ryhmä passiivisten metsänomistajien joukossa oli niin sanottu harrastelijametsureiden ryhmä. Tämän ryhmän edustajille metsänhoitotyöt ovat tärkeä harrastus. Osa tähän omistajakuntaan kuuluvista metsänomistajista on hankkinut metsäpalstansa juuri tätä tarkoitusta varten. Myös tämä ryhmä saattoi olla varsin aktiivinen metsänhoidollisesti, vaikkakaan ei välttämättä myynnillisesti. Tämän tyyppisten metsänomistajien olemassaolo saattaa hyvinkin osittain selittää metsänomistajien passiivisuutta silloin kun passiivisuus ymmärretään pelkästään puun myynnin näkökulmasta.

Kuva merjan ja annen blogijuttuun1
Ruralia-instituutin selvityksen mukaan näyttäisi siis siltä, että vaikka puuta ei päädy markkinoille asti tai metsänhoitotukia ei ole käytetty, metsiä kuitenkin hoidetaan aktiivisemmin kuin tilastot näyttävät. Samoin merkille pantavaa on se, etteivät passiiviset metsänomistajat suinkaan ole homogeeninen ryhmä vaan passiivisuuden olemus ja sen taustalla vaikuttavat syyt saattavat olla hyvinkin moninaisia. Siten sen sijaan, että passiivisista metsänomistajista keskusteltaisiin yhtenä ryhmänä, on erilaisia metsänomistajien aktivoimiskeinoja pohdittaessa tärkeää erottaa erilaiset passiivisuuden muodot ja siihen johtaneet syyt toisistaan.

Harva metsänomistaja haluaa tulla leimatuksi passiiviseksi metsänomistajaksi ja siksi metsän hoitamattomuutta saatetaan usein selittää vetoamalla erilaisiin teknisiin syihin, kuten pitkä etäisyys metsään. Ruralia-instituutin tekemässä selvityksessä vain muutama metsänomistaja tunnusti suoraan, ettei hänellä ole kiinnostusta metsää tai metsänhoitoa kohtaan. Todelliset syyt passiivisuuteen piilevät todennäköisesti ainakin osittain erilaisten teknisten passiivisuuden syiden takana. Yksi tällainen syy voi olla tarve sukuperinnön säilyttämiseen. Metsänomistaja kokee olevansa velvoitettu säilyttämään suvun perintömetsät, mutta toisaalta hänellä ei ole tarpeeksi kiinnostusta tai aikaa metsänhoitoa kohtaan. Tämän ristiriitatilanteen seurauksena metsät jäävät kokonaan käyttämättä.

Kaikki yllämainittu asettaa uusia haasteita metsänhoitopalveluille. Palveluiden henkilökohtaisen räätälöinnin tarpeen voidaankin arvioida kasvavan tulevaisuudessa. On kuitenkin varsin haasteellista pystyä yhdistämään yhteiskunnan ja metsänomistajien tavoitteet metsille taloudellisesti kannattaviksi metsänhoitopalveluiksi. Uudenlaiset palvelut vaativat runsaasti myös uudenlaista ja laaja-alaista osaamista metsäalan ammattilaisilta ja henkilökohtainen räätälöinti lisää kuluja. Toisaalta taas metsänomistajan moninaisten arvojen huomioiminen metsänhoitopalveluissa avaa ehkä uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

 

Blogikirjoituksessa viitattu selvitys julkaistaan syyskuun 2014 aikana ja se on saatavilla Ruralia-instituutin nettisivuilla: http://www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/julkaisut.htm Anne Matilainen & Merja Lähdesmäki (toim.). Metsänomistuksen tulevaisuus Etelä-ja Keski-Pohjanmaalla. Selvitys metsänomistajakunnan muutoksesta ja palvelutarpeista. Raportteja 126.

Kirjoittajista MMM Anne Matilainen toimii projektipäällikkönä ja KTT Merja Lähdesmäki tutkijatohtorina Ruralia-instituutissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *