Mobiilin kansan uusi normaali on entistä monipaikkaisempi arki.

Me suomalaiset innostumme varmasti ainakin kahdesta asiasta. Ensimmäinen on uusi jääkiekon maailmanmestaruus. Kun koronan jälkeen päästään pelaamaan MM-kisoja, nauliudumme television ääreen ja repeämme, kun Suomesta tulee taas uusi maailmanmestari. Toinen varma innostumisen, tai suoranaisen villiintymisen syy on sama, joka saa laitumelle päästetyt lehmät kirmaamaan ilosta. Se on kasvuun puhkeavan luonnon tuoksu ja auringon valo. Loputtomalta tuntuvan pimeyden jälkeen tarvitaan muutama hellepäivä, ja olemme sekaisin: alamme pukeutua oudosti – ja puhua iloisesti luonnosta.

Keväällä alkaa puhe lomista ja muista mukavista asioista. Se on otollista aikaa panna liikkeelle myös kyselyjä, joissa tiedustellaan ihmisten käsityksiä maaseudusta: aiotko muuttaa maalle? No tietysti. Ainakin mielikuvissani, tai ehkä jossain vaiheessa tai osa-aikaisesti – kesällä mennään joka tapauksessa mökille.

Tämänhetkinen kollektiivinen piinamme – koronapandemia – on tuonut jokakesäiseen keskusteluun lisävivahteen. Koska haluamme juhannuksen lähestyessä kuulla tarinoita mökkeilystä ja lomailmoista on selvää, että myös puheille maaseutujen mahdollisuuksista on kysyntää. Mielestäni se on hyvä asia. Mutta onko covid-19 pandemialla ollut tai tuleeko sillä olemaan vaikutusta ihmisten haluun muuttaa maaseudulle? Tähän yritän seuraavassa vastata.

Onko covid-19 pandemialla ollut tai tuleeko sillä olemaan vaikutusta ihmisten haluun muuttaa maaseudulle?

Suomessa erilaisilla maaseuduilla asuu nykyisin vakituisesti noin 1,6 miljoonaa ihmistä. Mutta me suomalaiset emme ole paikallaan pysyvää sorttia, vaan päinvastoin olemme poikkeuksellisen mobiilia kansaa. Viime vuonna (2019) Suomessa tehtiin yhteensä 900 000 muuttoa, josta kuntien sisäinen muutto oli 66 %. Koska kunnat ovat maantieteellisesti hyvin laajoja, tämä voi sisältää kunnan sisäistä muuttoa kaupungin läheiselle maaseudulle tai sieltä kaupungin keskustaan.

Kuntien välillä tehtiin 2019 noin 286 000 muuttoa, joka on 7% enemmän kuin vuonna 2005. Eli liikkuvuutemme on lisääntynyt. Tiedämme, että muutto suuntautuu pääasiassa maaseuduilta poispäin, erityisesti suurempiin kaupunkikeskuksiin. Samaan aikaan muutto ulkomaille (2 % muuttoliikkeestä) on kasvanut 15 vuoden aikana 39 %. Suomalaiset lähtevät entistä herkemmin maailmalle, usein töihin tai opiskelemaan mutta myös osa-aikaisesti asumaan. Menevätkö maailman maaseuduille, en tiedä.

On oleellista ymmärtää, että maaseudut ovat erilaisia. Ne eroavat veto-, työntö- ja pitovoimiltaan. Nykyisin käytetään virallisesti luokitusta: kaupunkien läheiseen maaseutu, ydinmaaseutu, harvaan asuttu maaseutu sekä maaseudun paikalliskeskukset. Erilaisten maaseutujen väestökehitys ilmenee suhteellisen hitaina muutoksina.

Kaupunkien läheinen maaseutu on pitkään lisännyt väestöään. 2000-luvun alussa sinne suuntautui jopa muuttobuumi, mutta kasvu kääntyi vuonna 2007 laskuun. Edelleen kaupunkien läheisellä maaseudulla väkiluku kasvaa, ei kuitenkaan muuttoliikkeen, vaan luonnollisen väenlisäyksen ansiosta. Uusia lapsiperheitä on 1980-luvulta lähtien muuttanut näille alueille niin paljon, että se näkyy tilastoissa edelleen.

Ydinmaaseutu on menettänyt väestöä pitkään. Toimivat maatilayritykset työllistävät ihmisiä ja maahanmuuton vaikutus näkyy, kun osa ulkomaisista työntekijöistä on asettunut asumaan paikkakunnalle. Myös harvaan asutun maaseudun tilanne on ollut väestökehityksen osalta negatiivinen hyvin kauan, joskin trendi on viime vuosina tasaantunut. Yksittäisiä muuttajia on aina, mutta harvaan asuttu maaseutu tyhjenee hiljalleen vakituisista asukkaista. Pistäytyjien ja maaseutua käyttävien matkailijoiden määrä on kuitenkin kasvanut, esimerkkinä kansallispuistojen vilkastunut käyttö.

Maaseudun paikalliskeskukset ovat viime vuosiin saakka pitäneet pintansa. Muun muassa siksi, että osa kunnan sisäisestä muutosta on kohdistunut kyliltä kirkonkyliin ja kuntataajamiin. Viimeisten tietojen perusteella tämä kehityskulku näyttäisi kääntyneen. Maaseudun paikalliskeskusten väkiluku on 2000–2015 välillä laskenut 4,7 %. Maaseudun elinvoiman kannalta tämä on huolestuttava muutos, koska nämä keskukset tarjoavat palveluja myös matkailijoille sekä osa-aikaisesti maaseutukunnissa asuville, elinvoimaa tuoville mökkiläisille.

En muista yli 30 vuotiselta tutkijauraltani aikaa, jolloin maallemuuttajat eivät olisi herättäneet median kiinnostusta. Itse asiassa voisi kysyä: miksi juuri nämä muuttajat ovat niin kiinnostavia tapauksia? Siksikö, että he poikkeavat trendistä tai uskaltavat liikkua unelmiensa mukaan? Tämä kesä ei ole ollut poikkeus: maallemuuttajat kiinnostavat mediaa ja suurta yleisöä.

Mielestäni kiinnostava muutos on kuitenkin tapahtunut itse mediassa ja sen maaseutukuvastossa. Tarinoita maaseudusta kerrotaan nykyisin paljon laajemmin ja monipuolisemmin, kuin esimerkiksi 30 vuotta sitten. Tuolloin ei vielä ollut sosiaalista mediaa eikä sen bloggareita ja vloggareita. Nyt voi kertoa elämästä maaseudulla vapaasti, jopa ansaita sillä. Suositulla maaseutu-vloggarilla voi olla enemmän seuraajia kuin paikallislehdellä on tilaajia. Tämä kertoo muutoksesta siinä tavassa, jolla uutta maaseutukuvastoa luodaan. Somen lisäksi television mökkiohjelmat ja sisustuslehdet luovat maaseudun idyllistä julkikuvaa. Tämä kuvasto näyttäytyy hyvin toisenlaisena, kuin televisiosta katsottu 1970-luvun dokumentaarinen realismi maaltamuutosta ja maaseudun köyhistä oloista.

Muuttaminen on luonnollinen osa ihmisen elämänkulkua. Jokainen muuttopäätös on kuitenkin ainutkertainen yhdistelmä arvovalintoja, jotka ihminen tekee elämäntapaansa ja omaan elämäntilanteeseensa suhteuttaen. Työpaikka on opiskelun ohella edelleen tärkeimpiä syistä muuttaa. Elämäntilanteet ovat yhdistelmiä, jotka voivat viedä moniin suuntiin. On lukemattomia syitä valita maallemuutto. Esimerkkejä muuttajista on ollut, niitä on, ja niitä todennäköisesti tulee olemaan tulevaisuudessakin. Isosta muuttotrendistä maaseuduille ei kuitenkaan juuri nyt ole merkkejä.

Suositulla maaseutu-vloggarilla voi olla enemmän seuraajia kuin paikallislehdellä on tilaajia.

Yhteiskunta on kuitenkin jatkuvan muutoksen tilassa. Yhtenä suurimpana muutostekijänä pidän digitaalisen teknologian mahdollistavaa muutosta työhön ja opiskeluun. Miten pysyviksi tämänhetkiset käytänteet jäävät? Tuleeko monipaikkaisesta työstä useiden alojen uusi normaali? Mitä jos vain osa (20-30 %) työstä edellyttäisi meiltä tietotyöläisiltä yhdessäoloa lähitoimistossa ja muilta osin valitsisimme paikkamme työntekoon itse.

Pidän todennäköisenä, että nyt kokemastamme kriisistä jää vaikuttava jälki. Se tulee muuttamaan työn organisoimisen tapoja, vaikuttaa ajatuksiimme työn joustavuudesta ja sitä kautta luo mahdollisuuksia monipaikkaistumisen voimistumiseen. Sama koskee opiskelua: etäopiskelu tulee suurella todennäköisyydellä edelleen lisääntymään, ja sen seuraukset näkyvät spatiaalisesti: opiskelijan muuttaminen pysyvästi oppilaitospaikkakunnalle ei ole välttämätöntä. Hän voi piipahtaa tai olla vain osan aikaa oppilaitoksen kampuksella. Säästyy rahaa ja aikaa. Tämä olisi osa uutta monipaikkaista arkeamme – mobiilin kansan uusi normaali.

On viitteitä siitä, että arvoissamme ja arvostuksissamme on tapahtumassa muutos. Sosiaalisia ja ekologisia kestävyyskysymyksiä tukevat arvot tulevat vaikuttamaan valintoihimme ja siihen, miten suunnittelemme oman elämämme kulkua. Siinä vaiheessa, kun elämäntapoihin liittyvät tottumuksemme muuttuvat, voi avautua isommin se mahdollisuus, että ihmiset punnitsevat eri elämäntilanteissa entistä useamman tyyppisiä asuinympäristöjä. Esimerkiksi perheen perustamisen tai työelämästä siirtymisen yhteydessä voidaan päätyä rakentamaan elämää väljemmissä ympäristöissä, erilaisilla maaseuduilla ja Suomessa erityisesti pienemmissä maaseutukaupungeissa, kuten esimerkiksi Mikkelissä tai Seinäjoella.

Kirjoittaja Torsti Hyyryläinen työskentelee Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa tutkimusjohtajana.

Esitetyt tilastotiedot perustuvat Tilastokeskukseen uusimpiin muuttoliiketilastoihin 2019 (SVT) sekä Maaseutukatsauksessa 2017 esitettyihin virallisiin tilastoihin 2000–2015