Maan päällä ja taivaan sinessä – Yhteispelejä ja konkreettisia utopioita

Tapani Köppä, valtiotieteen tohtori, dosentti ja vieraileva tutkija Ruralia-instituutissa.

Pelit olivat lapsuuteni ajanvietettä. Tammea, Halmaa, Mustaa Pekkaa ja muita Fortunoita pelattiin kavereiden kanssa ahkerasti. Shakkia opin pelaamaan alakouluikäisenä, kun meillä kortteeria pitäneen Hämeen Sähkön voimalinjan rakentajaporukassa oli taitava shakin harrastaja, hyväntahtoinen ja rauhallinen Pirtti-Karhuksi sanottu iso mies, oikealta sukunimeltään siis Karhu. Opin häneltä, ettei shakissa auta hermoilla, niin kuin vaikka Mustassa Pekassa, jossa huonot kortit toisinaan lensivät kiivaasti nurkkaan tappion häämöttäessä.

Opiskeluaikana kaverien kanssa peliharrastus jatkui. Usein pelattiin yötä myöten Seiskaa tai Canastaa. Sökö, pokeri ja muut rahapelit jäivät vähemmälle. Lottoa pelaan vieläkin, mutta pajatsot ovat jo hävinneet kapakoiden nurkista, eikä niitä ole kauppakeskuksissakaan. Tilastotieteen ja matematiikan opinnoissa peliteoriaa sivuttiin, mutta cum laudea syvemmälle teoriassa en edennyt. Mieleen jäi kuitenkin opettajan, professori Seppo Mustosen, luonnehdinta, että todennäköisyys edustaa tilastotieteessä alkeellista huumorintajua. Tämän, tai oikeastaan tämän hoksaamisen puutteen, huomaa vaikka kun seuraa politiikan kannatusgalluppien tosikkouutisointia mediassa.

Työn ja yhteistyön pelikentät

Pelien rooli pysyi työelämässäni taustalla. Oivalsin vasta jälkeenpäin, että olenkin tehnyt töitä etulinjassa pelisääntöjen kehittämisessä ja soveltamisessa käytäntöön. Kysymyksessä on ikivanha yhteishyvän, molemminpuolisen hyödyn, keskinäisyyden ja yhteistoiminnan idea ja käytännöt, win-win -pelien oppiminen. Talkoot on keskinäisen oma-avun ainutlaatuinen, suomalainen toimintamalli, kierto- ja korkeakoulu. Osuustoiminta eri muodoissaan ympäri maapalloa levinneenä ideana ja periaatteina edustaa win-win -pelisääntöjä globaalina ilmiönä. Senkin juuret siis ulottuvat ihmisyhteisöjen esihistorian varhaisimpiin vaiheisiin asti.

Opinnoissani ja tutkimustehtävissäni olen joutunut puntaroimaan yhteistoiminnan ja kilpailun pelikenttiä. Taloudessa win-win -pelit ovat auttamattomasti alakynnessä win-loose -pelien hallitsemassa globaalissa kilpailutaloudessa. Näin ei ole ollut aina, ja tulevaisuus kuuluu yhteistoiminnalle, syistä jotka me kaikki tiedämme. Ainakin jos mietimme ihmiskunnan yhteisen tulevaisuuden mahdollisuutta. Koenkin itse omassa työhistoriassani päässeeni kestävän win-win -yhteispelien oppimisen jäljille, saaneeni siitä vainun.

Uusia tuulia Euroopassa

Olin jo 1970-luvulla tutustunut maaseutututkijoiden seminaareissa ja yhteistutkimuksissa ns uusosuuskuntiin Euroopassa ja ensimmäisiä kokeiluja oli viritelty Suomessakin. Myös Itä-Euroopassa kansalaisaktiivisuus nosti päätään. Osallistuin Puolassa maaseudun kehittämiskonferenssiin syyskuussa 1981, siis juuri ennen maan julistamista poikkeustilaan. Uudistuksia oli ajettu innolla, mutta Neuvostoliiton väliintuloa pelättiin. Auttelin siellä tutkijaystäväni perhettä perunannostotalkoissa, joita Maaseudun Solidaarisuus -liike järjesti sadonkorjuun turvaamiseksi epävarmoissa oloissa. Myös Neuvosto-Viron maaseutututkijoihin solmittiin yhteydet. Tutkijaystäväni Ivar Raig kuului koko valtakunnan tasolla Mihail Gorbatshovin kokoamaan perestroikan talousneuvonantajaryhmään. Hänet valittiin itsenäistyneen Viron ensimmäiseen parlamenttiin. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen Venäjänkin suunta olisi voinut mennä ihan toisin. Uudistusmielisten valmistelema yrityslainsäädäntökin lähti osuuskunnista, mutta ajettiin alas oligarkkien saaliinjaon tieltä.

Utopiaenergiaa uusosuustoiminnasta

Koti-Suomessa win-win -opeille oli kysyntää kylätoiminnassa ja maaseutupolitiikan ohjelmatyössä, joissa olin mukana. Kokosin opiskelijaporukan 1980 – 90-lukujen taitteessa tekemään ”harwardilaisittain” case-selvityksiä uusosuuskunnista. Toimitin niistä kirjan ”Uusi yritys. Osuustoiminnan haasteet ja yhteistoiminta maaseudun voimavarana”. Kirjassa on puheenvuoroja myös isojen osuuskuntien puolelta. Pidimme julkistamisseminaarin, jossa oli vieraita Ruotsista ja Virosta. Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja, professori Jouko Väänänen kirjoitti kirjasta arvioinnin otsikolla ”Maan päällä ja taivaan sinessä”. Hän oli oivaltanut asian ytimen. Molempia tarvitaan. Uuden ajattelun eteenpäin viemiseksi ei riitä, että osataan win-win -pelien totutut käytännöt. Lisäksi tarvitaan utopiaenergiaa, uusien mahdollisuuksien oivaltamista ja rohkeutta panna toimeksi.

Höyrykonekeksinnöstä vuorovaikutusverkostojen etulinjaan

Lahjoitusvaroin perustetun osuustoiminnan professorin viran lakkauttaminen aiheutti välirikon yliopiston ja osuustoiminnallisten lahjoittajien välillä 1990-luvun alussa. Helsingin yliopiston kansleri arvioi Yliopisto-lehdessä osuustoimintaoppia höyrykonekauden keksinnöksi, joka kuuluu historian roskakoriin, pois pilaamasta yliopiston dynaamista imagoa. Rehtori Päiviö Tommila kuitenkin pelasti oppialan ja se organisoitiin Osuustoimintainstituutin nimellä monitieteiseksi tutkimus- ja kehittämisyksiköksi. Mallia olin hakenut oman yliopiston täydennyskoulutusorganisaatiosta ja ulkomailta, erityisesti Saskatchewanin yliopiston erillislaitoksena toimineesta osuustoiminnan tutkimuskeskuksesta Kanadasta.

1990-luvulla osuustoimintainstituutti vauhditti konkreettisia utopioita kouluttamalla ja kehittämishankkeilla. Tuimme lama-Suomen työttömien yhdistyksiä työosuuskuntien perustamisessa, loimme EU-hankkeissa kansainvälisiä yhteyksiä ja vertailimme hyviä osuuskuntakäytäntöjä, samoin kehitysmaatutkijoiden Afrikka-seminaareissa Helsingissä ja Hararessa. Pellervo-Seuran ja osuustoiminnan kehittäjien kanssa rakensimme valtakunnallisen osaamisverkoston osuuskuntayritysten perustamista ja neuvontaa varten. Tähän sarjaan kuuluu myös osuustoiminnan yliopisto-opetuksen vuoristorata lakkautusuhasta monitieteisen osuustoiminnan verkko-opintojen Co-op Network Studies -yliopistoverkostoksi, jota koordinoidaan nyt Ruralia-instituutista. Mainitsen vielä huipennuksena YK:n kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 ohjelmaan hyväksytyn osuustoimintatutkijoiden globaalin seminaarin, jonka Ruralia-instituutti järjesti Mikkelissä elokuussa 2011. Se taitaa vieläkin olla 250 osallistujallaan 36 maasta kansainvälisin Mikkelissä järjestetty tutkimusseminaari.

Epilogi

Tie on avattu ja matka jatkuu jo uuden sukupolven voimin. Etsijän tielle ei kuitenkaan ole lepo lempeä suotu. Kirjoittelen parhaillaan esseetä kansainväliseen julkaisuun suomalaisen maaseudun yhteistoiminnan evoluutiosta. Sieltä nousee kaksi syvään juurtunutta yhteisöeettistä traditiota: protestanttinen työetiikka, josta juontuvat velvollisuudentunto ja lähimmäisenrakkaus poliittisena vastuuna ja huolenpitona heikompiosaisista. ”Minkä teette yhdelle näistä pienimmistä, sen teette myös minulle”. Armeliaisuus ja altruismi kuuluvat ihmisen evoluutioon. Niitä ilman yhteisöt hajoavat ja yksilöt kiistelevät keskenään, voitontavoittelun merkitys katoaa käsistä tyhjään.

Tämä kirjoitus on 80-vuotispuheenvuoroni. Tyttäreni löysi rippikoulukuvani viereen kirjoittamani mietelauseen. Olkoon se mottoni.

Koeta kehittää itseäsi niin kauan kuin elät. Älä usko, että vanhuus tuo viisauden mukanaan. – Euripides

Lisään vielä viimeisen sanan Saarnaajalta (mukaillen).

Niin kuin valo on hyödyllisempi kuin pimeys, on viisaus hyödyllisempi kuin tyhmyys. Toisen kuitenkin käy niin kuin toisenkin; tämäkin on turhuutta. – Saarnaaja

Kirjoittaja Tapani Köppä on valtiotieteen tohtori, dosentti ja vieraileva tutkija Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.

4 thoughts on “Maan päällä ja taivaan sinessä – Yhteispelejä ja konkreettisia utopioita

    • Hienosti sanottu, Pena! Näinhän tekoja syntyy. Näen siinä historian (evoluution) dynamiikan tiivistetysti. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *