”Ei kai minun tekemisilläni ole paljon väliä, ne ovat kuin hyttysen kakka valtameressä”. Tämä on usein kuultu argumentti, jolla puolustellaan omaa tekemättömyyttä ilmastonsuojelussa. Joululomalla havahduin siihen, että sama argumentti elää vahvana myös koronarokotukseen epäilevästi suhtautuvien joukossa. Olen ollut yllättynyt siitä, miten moni ilmoittaa jättävänsä koronarokotteen ottamatta. Koska koronarokotuskeskustelu on erittäin ajankohtainen, käyn tämän viikon blogissa ”hyttysen kakka” -argumenttia läpi rokotuksiin liittyen ja pohdin sitten, miten tämä auttaa ymmärtämään vapaaehtoisen toiminnan merkitystä ilmastonsuojelun yhteydessä.
Lisäys sunnuntaina 10.1.: En tosiaankaan ollut huomioineni yksin. Sunnuntain Hesarissa oli Tommi Niemisen laaja artikkeli rokotevastaisuudesta ja jutun lopussa oli haastateltu kollegaani käytännöllisen filosofian professoria Antti Kauppista. Asiasta Twitterissä ja Facebookissa käydyn keskustelun pohjalta olen tehnyt joitakin lisäyksiä tarkennuksia, jotka erottaa lihavoinnista.
Esinnäkin rokotevastaisuudesta Suomessa. Hesarin jutussa rokotekriittisiä kerrottiin olevan kaksi miljoonaa, kun taas jutun twitter-otsikossa kerrottiin jopa miljoonan suomalaisen vastustavan koronarokotetta. Jutun toimittajan Tommi Niemisen mukaan tämä on karkea arvio jutuissa mainituista marraskuun lopussa ja joulukuun alussa tehdyistä kyselyistä, joiden mukaan noin viidennes suomalaisista ilmoitti ettei aio ottaa koronarokotetta. Näissä kyselyissä rokotteen kertoi ottavan noin 60 prosenttia suomalaisista. Sunnuntai-iltana Yle puolestaan julkisti Taloustutkimuksen ja kansainvälisen tutkimuslaitosverkoston tekemän uuden kyselyn, jonka tulos ja viesti oli suomalaisten osalta paljon positiivisempi: suomalaisista 81 prosenttia sanoo haluavansa rokotteen varmasti tai mahdollisesti. Luku on tanskalaisten jälkeen toiseksi suurin Euroopassa.
Miten lukuja pitäisi tulkita? Onko rokotevastaisuus haihtunut merkittävästi kuukaudessa? Kuten Ylen jutussa todetaan, tässäkin kysymysten muoto ja määrä vaikuttavat tuloksiin. Koska itse koronaepidemia elää koko ajan, myös ihmisten kannat koronarokoteeseen elävät. Siinä missä jossain tilanteessa mielipiteitä hallitsee rokotteen nopea kehitystyö ja siihen liityvät riskit, saattaa jonkin ajan päästä vallitseva ilmapiiri painottaa rokotteen antamaa suojaa ja paluuta tätä kautta kohti normaalia elämää. Uutiset ja lisääntyneet henkilökohtaiset kokemukset Covid-19 taudista lähipiirissä voivat muuttaa nopeasti mielipidettä. Tämäkin korostaa sitä, että parhain strategia koronarokoteen suhteen on todennäköisesti erilaisten keppien ja porkkanoiden yhdistelmä, joita voi ottaa käyttöön kohdennetusti ja joustavasti sen mukaan miten rokotekattavuus ja -kriittisyys etenee.
”Hyttysen kakka” -argumentin houkutus
On kaksi seikkaa, jotka tekevät ”hyttysen kakka” -argumentista erityisen houkuttelevan sekä ilmastonsuojelun että koronarokotteen tapauksessa.
Ilmastonsuojelulla ja koronarokotteella saavutetaan tavoiteltu hyöty vasta kun riittävän suuri määrä ihmisiä saadaan vähentämään päästöjä tai ottamaan rokote. Tässä mielessä yksilön teoilla ei ole väliä, jos riittävä määrä muitakaan ei tee mitään. Ja toisin päin, jos riittävä määrä muita vähentää päästöjään ja kestävä ilmastonsuojelutaso saavutetaan, eivät omat päästöt hetkauta suojelutasoa suuntaan tai toiseen (huomaa, että tämä ei poista sitä, että tästä huolimatta päästöilläni todennäköisesti on vahingollisia vaikutuksia, joista olen aiheuttajavastuussa). Tai jos laumasuoja on muiden rokotuksilla jo saavutettu, voin hyvin jättää itseni rokottamatta, sillä tämä yksin ei heikennä laumasuojaa vielä millään lailla.
Vaikka koronarokote antaa suojan rokotettavalle itselleen, saadaan täysi laumasuoja (joka lisäsuojaa myös rokotettavia) vasta kun rokotekattavuus on riittävä. Rokotteesta saatava henkilökohtainen suoja on näin ollen monelle varmasti hyvä kannustin ottaa rokote, varsinkin siitä vaiheessa kun rokotekattavuus on alhainen. Jyrkän rokotevastaisille tämä kannustin ei tietenkään toimi ja osaa kriittisistäkin voi arvioida rokotteen riskit henkilökohtaisia hyötyjä suuremmiksi.
Mutta mitä korkeammaksi kattavuus nousee sitä pienemmäksi oman hyödyn painoarvo tulee ja kun ollaan jo lähellä laumasuojaan vaadittavaa kattavuutta (mikä se sitten lopulta onkaan, ks. miksi tarkan luvun antaminen kattavuudelle on vaikeaa), sitä suuremmaksi tulee houkutus vapaamatkustaa muiden luomalla laumasuojalla, varsinkin jos on jo valmiiksi kriittinen rokotteen suhteen. Rokotevastaisuuden kannalta ongelma voi ollakin siinä, että iso osa rokotteeseen kriittisesti ja ja välinpitämättömästi suhtautuvista ovat todennäköisesti niitä, joiden rokotus tulee ajankohtaiseksi vasta rokotusaikataulun loppuvaiheessa tai kun saavutettua laumasuojaa on ylläpidettävä vahvistusrokotuksin.
Tunnetusti asioita, joilla on yllä mainitut ominaisuudet, kutsutaan julkishyödykkeiksi. Yleensä nämä hyödykkeet vaativat yhteistyötä ja kollektiivista osallistumista niiden ”tuotantoon”, mutta kun ne on saatu luotua, hyötyvät niistä kaikki riippumatta siitä, osallistuiko yhteistyöhön vai ei. Riittävän yhteistyön tarve tekee julkishyödykkeet haavoittuviksi yksilölliselle ”hyttysen kakka”-järkeilylle ja vapaamatkustukselle: Jos rokotteen riskit näyttävät minulle vähänkään pelottavilta ja omalla rokotuksella en edistä laumasuojan kehittymistä ”edes hyttysen kakan vertaa”, ei minun ole omien tavoitteitteni valossa syytä ottaa rokotetta. Etenkin jos voin vapaamatkustaa muiden rokotusten luomassa laumasuojassa.
Miksi maksaa veroja, miksi ottaa rokote?
Heinäkuussa 2020 Journal of Applied Philosophy -lehden artikkelissaan Oxfordin yliopiston vanhempi tutkija Alberto Giubilini vertaa rokotteen ottamista verojen maksuun. Miksi pidämme verojen maksamista moraalisena velvollisuutenamme ja hyväksymme että laki edellyttää tätä? Ellet kuulu Ilkka Brotheruksen, Petri Järvilehdon tai Ilkka Paanasen kaltaisiin erittäin suurituloisiin, voit hyvällä syyllä soveltaa ”hyttysen kakka”- argumenttia myös verojen maksuun: sillä maksatko vai et verosi tuskin on paljoakaan vaikutusta Suomen tai kuntasi talouteen. Miksi siis vaivautua, olisihan sinulla rahoillesi paljon hyviä käyttökohteita omastakin takaa?
Moni ehkä vastaa, että verot on maksettava, koska laki vaatii niin. Mutta mikä on kaikkia yhtä lailla koskevien verolakien moraalinen oikeutus? Giubilinin argumentti lähtee periliberalistisesta ajatuksesta, että veroilla pidetään yllä yhteiskunnan jokaista jäsentä hyödyttäviä julkishyödykkeitä – yhteiskuntarauhaa, koulutusta, terveyspalveluja, tutkimusta, kulttuuria. Meillä voi kaikilla olla omat mieltymyksemme näiden tarkemmasta sisällöstä ja tärkeysjärjestyksestä, ja siksi tarkemmat päätökset näistä tehdään demokraattisesti. Mutta itse asia eli näiden yleishyödyllisten ja jopa välttämättömien julkishyödykkeiden tuotanto ja ylläpito vaatii riittävästi resursseja, jotka on jollain lailla kustannettava. Kenen ne tulisi kustantaa? Luulisin että monelle tulee ensinnä mieleen, että niiden, jotka niistä hyötyvät. Eli kaikkien, koska julkishyödykkeet nimensä mukaisesti hyödyttävät kaikkia.
Tämä niin sanottu reilun vastavuoroisuuden periaate löytyy niin John Stuart Millin kuin myöhemmin John Rawlsin liberalistisista teorioista. Brittiläisen oikeusfilosofi H.L.A. Hartin klassisen muotoilun mukaisesti: niillä, jotka ovat jo osallistuneet kaikkia hyödyttävän julkishyödykkeen tuottamiseen on oikeus odottaa osallistumista kaikilta muiltakin, jotka julkishyödykkeestä hyötyvät. Ei ole oikein eikä reilua hyötyä muiden kustannuksella.
Artikkelissaan Giubilini esittää, että kuten verojen tapauksessa niin myös rokotuksessa meillä on reiluuteen perustuva velvollisuus ottaa rokotus – ellei ole joitain erityisiä, esimerkiksi terveydellisiä, syitä, jonka vuoksi emme voi ottaa rokotetta. Oleellista on, että nämä syyt ovat pääosin todennettavia terveydellisiä riskejä, eivät ainoastaan subjektiivisia pelkoja. Objektiivisessa mielessä rokotteiden riskit yksittäiselle rokotettavalle ovat normaalisti erittäin pienet. Nyt myyntiluvan saaneiden koronarokotteiden vakavien haittavaikutusten riski on tehtyjen kokeiden perusteella alle yksi kymmenestätuhannesta – omanlaisensa hyttysen kakka. Vertailun vuoksi Suomen tieliikenteessä vammautuu tilastojen mukaan neljä henkilöä tuhatta asukasta kohti. Mutta vaikka rokotukseen liittyvä riski on pieni, se on myös todellinen ja reiluuden periaate edellyttää, että sekin jaetaan kaikkien rokotteesta hyötyvien kesken, eikä niin että halutessaan kukin voi nauttia laumasuojasta ja jättää riskit muille.
Perusteet vapaaehtoisuudelle?
Giubilinin argumentti menee kuitenkin moraalista velvollisuutta pidemmälle. Kuten verojen maksamisessa, Giubilini perustelee, miksi rokotteen ottamisesta voidaan perustellusti tehdä laillisesti pakollista. Veroissa ajatus etenee seuraavasti. Koska julkishyödykkeet ovat alttiita yhteistoiminnan ongelmille ja vapaamatkustukselle, ihmisten reiluudentunne ja moraalinen velvollisuus joutuu usein liian suurelle koetukselle. Yhteistoiminnan ongelmat johtuvat siitä, että ilman varmuutta muiden osallistumisesta, yksilön omasta näkökulmasta on usein järkevintä jättää osallistumatta. Mikä tuntuisi epäreilummalta kuin se, että itse maksaa veroja muiden jättäessä ne maksamatta.
Kun kyseessä on yhteiskunnan ja yhteiselämän kannalta välttämättömien julkihyödykkeiden turvaaminen, riski siitä, että liian moni jättää veronsa maksamatta, on suuri ja siksi asiaa ei ole syytä jättää vapaaehtoisuuden varaan. Reiluinta ja turvallisinta on säätää laki, joka velvoittaa kaikki osallistumaan ja maksamaan reilun osuutensa.
Rokotuksen osalta Giubilinin argumentti on kannanotto muun muassa Italiassa vuonna 2017 säädetyn rokotelain puolesta. Laki vaatii vanhempiaan rokottamaan lapsensa ennen kuudetta ikävuotta muun muassa tuhka-, vihuri- ja vesirokkoa sekä poliota, kurkkumätää, hinkuyskää ja sikotautia vastaan. Giubilini on kuitenkin puolustanut myös koronarokotteiden pakollisuutta ainakin tiettyjen ryhmien osalta. Giubilini perustelee, kuinka laumasuoja näiden tautien osalta on elintärkeä julkishyödyke, josta hyötyvät kaikki – myös rokotetut sillä mikään rokote ei anna 100 % suojaa, mutta ennen kaikkea laumasuoja on välttämätön niille, jotka eivät terveyssyistä voi rokotetta ottaa. Eikö tällöin kaikkien osallistumisen takaava laki olisi kaikille reiluin ja turvallisin?
Monissa maissa, kuten Suomessa, rokotusten ottaminen ja lastensa rokottaminen on kuitenkin yhä vapaaehtoista. Näin on myös koronarokotteen osalta. Vapaaehtoisuutta puoltavat sekä eettiset että käytännölliset syyt. Eettiset syyt liittyvät nähdäkseni punnintaan rokotesuojan reilun tuottamisen ja yksilöiden itsemääräämisoikeuden välillä. Syystä voidaan ajatella, että omaan fyysiseen hyvinvointiin ja terveyteen liittyvissä asioissa itsemääräämisoikeus on painavampi kuin omistusoikeuden takaama päätösvalta omien varojen käytöstä, mihin verot puuttuvat. Oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja korkea kynnys täysi-ikäisen pakkohoitoon korostavat omaan kehoon ja terveyteen liittyvää autonomiaa. Myös lääketieteellisen tutkimuksen, mukaan lukien rokotetutkimukset, on aina perustututtava tutkittavien vapaaehtoisuuteen.
Näistä syistä, vaikka rokotepakkoa voi pitää moraalisesti perusteltuna, on sen käyttöönottoa harkittava suhteessa ihmisten itsemääräämisoikeuteen ja siihen mitä käytännön seurauksia vahvassa asemassa pidetyn itsemääräämisoikeuden ylikävelemisellä olisi. Tutkijat muistuttavat, että erityisesti kun kyseessä on uuteen tautiin kehitetty uusi rokote, jota kohtaan terve varauksellisuus on jossain määrin perusteltuakin. (Ks. UCL:n Vageesh Jainin varaukselliset kommentit rokotepakkoa kohtaan aiemman viitatun jutun lopusta). Pelkona voi olla, että liian pakottavaksi koetut lait herättävät vastareaktion, joka vain lisää rokotevastaisuutta ja heikentää ihmisten vastuullista ja vapaaehtoista toimintaa muilla yhteiskunnan alueilla.
Mutta tällainen pakkotoimien käytännön toteutuksen pohdinta on tuttua niin vero- kuin liikennepolitiikastakin. Verojen nosto herättää aina huolen veropohjan kaventumisesta, joka lainsäätäjän on otettava huomioon. Moni vastusti aikoinaan sinnikkäästi turvavöiden käyttöpakkoa, mutta harva jättää niitä enää käyttämättä – eikä tietääkseni ainakaan sen takia, että turvavöihin sisältyy aina myös pieni riski, että onnettomuustilanteessa vyö voi pahentaa vammoja.
Todellisuudessa rokotepakon käytännön sovellutukset ovatkin yhdistelmiä erilaisista kepeistä ja porkkanoista. Rokottamatta jättäminen voidaan vaatia esimerkiksi erikseen perustelemaan tai asettamaan luvanvaraiseksi. Lastensa rokottaminen voidaan myös sitoa erilaisten sosiaalisten etuuksien saamiseen. Mutta nämäkin ovat keinoja siinä vaiheessa, kun kerran jo saavutettu rokotekattavuus on päässyt putoamaan vaaralliselle tasolle, kuten Italiassa. Muutamia paikallisia poikkeuksia lukuun ottamatta rokotekattavuus on Suomessa yhä säilynyt korkeana eikä pakkorokotusta ole tarvinnut harkita. Toivoa täytyy, että sama velvollisuudentunto ja reilun pelin henki toimii ihmisten suhtautumisessa koronarokotteeseen ja alussa mainitut vastalauseet ovat lopulta vain poikkeuksia.
Opetukset ilmastonsuojeluun
Mitä rokotteista ja veroista voi oppia ilmastonsuojelun suhteen? Vakaa ja turvallinen ilmasto on, kuten sanottu, yksi maailman suurimmista julkishyödykkeistä. Sen saavuttaminen ja ylläpitäminen vaatii laajaa yhteistoimintaa valtioiden, yritysten, yhteisöjen ja yksilöiden kesken. Vaikka meillä yksilöinä on aiheuttajavastuuta omista päästöistämme, meillä on yhteiskuntien jäseninä myös osallisuusvastuuta. Molemmat velvoittavat meitä osallistumaan yhteisten toimintatapojen ja yhteiskunnan rakenteiden muuttamiseen, jotta elintärkeä julkishyödyke, turvallinen ilmasto saadaan aikaan.
Mutta siinä missä rokotteesta on itse kullekin saatavissa välitöntä henkilökohtaista hyötyä, on ilmastonsuojelussa kyse lähes pelkästään osallistumisesta yhteistyöhön, jonka hyöty itsellekin tulee vasta kun yhteistyö onnistuu. Suurin hyöty koituu kuitenkin muille nyt ja tulevaisuudessa.
Lisäksi koska ilmasto on globaali, ”hyttysen kakka” -argumentti on erityisen houkutteleva ja käyttökelpoinen ei vain yksilöille, vaan myös valtioille, yrityksille tai muille yhteisöille. Ilmakehään hukkuvat helposti niin kaikkien suomalaisten kuin Fortumin kaltaisten energiayritystenkin päästöt. Tätä vasten jokaisen on helppo yksilöllisesti järkeillä, miksi suuremmat päästöleikkaukset ovat epäreiluja ja itselle haitallisia kun muiden riittävistä toimista ei ole varmuutta. Tilannetta pahentaa lisäksi se, että vaikka ”hyttysen kakka” -järkeily päätöksenteon kaikilla tasoilla tekee siitä ilmastonsuojelussa suuremman uhkan kuin verotuksessa tai rokotuksessa, niin samalla globaali toimintaympäristö tekee lain kaltaiset keinot käytännössä vaikeammiksi toteuttaa. Siinä missä kansalaisten turvallinen rokotuskattavuus ja riittävä verotus voidaan yhä suurelta osin saavuttaa kansallisin ratkaisuin ja vaikka lakiin turvautuen, yksittäisen maan kunnianhimoinenkin ilmastolaki vaikuttaa ilmastonsuojeluun vain rajallisesti ellei maa satu sitten olemaan Kiinan tai Yhdysvaltojen kaltainen superpäästövalta.
Riittävän osallistumisen takaavan ilmastolainsäädännön puute ja sen aikaansaamisen vaikeus korostavat reiluuteen perustuvia moraalisia velvoitteita ilmastonsuojelussa. Tässä suhteessa vapaaehtoiset rokotteet, joissa lailla pakottamiseen on yksilöiden itsemääräämisoikeuteen perustuen korkea kynnys, toimivat toivottavasti hyvänä esimerkkinä: elintärkeitä asioita voidaan saada aikaan myös jokaisen vapaaehtoisella halulla osallistua ilman lain pakkoa.