Elokapinan mielenilmaus Mannerheimintiellä on jälleen synnyttänyt kiivaan keskustelun keinoista, joihin poliittisia tavoitteita ajaessa saa turvautua. Elokapina turvautuu myös laittomiin keinoihin kiinnittääkseen huomiota ilmastokriisin hälyttävään tilaan ja vaatimuksiinsa ilmastotoimien nopeuttamisesta. Kyse ei ole siis vain mielenosoittamisesta, vaan sen osoittamisesta lakia rikkoen. Menneellä viikolla liike valtasi Mannerheimintien Eduskuntatalon edustalla useaan otteeseen vaatien Suomen hallitusta julistamaan ilmastohätätilan ja ryhtymään sen mukaisiin konkreettisiin toimiin. Laittomaksi Elokapinan mielenilmauksen tekee se, että protesti katkaisi vilkkaasti liikennöidyn ajoväylän ilman erikseen annettua lupaa.
Lain rikkomiseen turvautumisessa Elokapina ei ole ainutlaatuinen. Kansalaistottelemattomuus, mielenilmaiseminen lakia rikkomalla, on ollut monen poliittiseen liikkeen vaikutusvaltainen keino yhteiskunnallisen epäkohdan esiin nostamiseksi ja sen korjaamiseksi. Keskustelussa on muistutettu mustien ihmisoikeustaistelijoista, Gandhista sekä kotoisesta Koijärviliikkeestä tai jopa asekätkentäliikkeestä maassamme jatkosodan jälkeen. Ympäristöjärjestöt kuten Greenpeace, Earth First, turvautuvat Elokapinan tavoin lain rikkomiseen mielenilmauksissaan. Greenpeacen ilmastoprotestien oikeutusta kansalaistottelemattomuutena olen tarkastellut Environmental Values lehdessä julkaistussa artikkelissani.
Mutta miksi turvautua laittomuuksiin, keskustelussa on jälleen kysytty. Onko lain rikkominen demokraattisen mielenilmauksen keinona oikein? Eikö kansalaistottelematon sorru epäilyttävään ”päämäärä hyvittää keinot” moraaliin? Toisaalla taas on muistutettu, että myös lakia rikkova kansalaistottelemattomuus kuuluu demokratiaan ja on jopa terveen demokratian merkki. Jotta ymmärtäisi miksi näin on, voi olla hyvä pohtia ensin kysymystä toisin päin. Jotta ymmärtää miksi voi olla perusteltua rikkoa lakia, on hyvä ensin ymmärtää, miksi lakia pitää noudattaa.
Miksi lakia pitää noudattaa?
Lakien rikkomisesta seuraava rangaistus on monille hyvä peruste olla rikkomatta lakia. Ja toisinpäin, jos ei ole rangaistusta ei ole hyvää syytä noudattaa lakia, kuten eräs kansanedustaja mieleen jäävällä tavalla totesi vaalirahakohun yhteydessä. Syvää tuohtumusta Elokapinaan ja muuhun kansalaistottelemattomuuteen seuratessa tuntuu usein myös siltä, että monille laki edustaa käsitystä siitä, mikä on ”oikein” ja siksi sitä pitää noudattaa.
Nämä vastaukset eivät vastaa onneksi sitä, mitä useimmat pohjimmiltaan ajattelevat. Yllättävän harvoin uskalletaan kuitenkaan ääneen pohtia, mikä yleisesti velvoittaa noudattamaan lakia ja oikeusjärjestystä. Poliittiset filosofit ovat koittaneet antaa historian saatossa monenlaisia vastauksia, mutta yksi yleinen lähtee liikkeelle ajatuksesta lakien välttämättömyydestä yhteiskuntarauhan ja yhteiselon takaajina. Tämäkin argumentti kuullaan usein, kun halutaan maalata uhkakuvaa, että kansalaistottelemattomuus vie yhteiskunnan anarkistiseen kaaokseen.
Pelkkä yhteiskuntarauhan takaaminen ei kuitenkaan yksin riitä, sillä yhteiskuntarauha voidaan taata myös totalitaarisin keinoin laittamalla rauhanhäiritsijät vankilaan. Tästä syystä laeilla täytyy olla myös moraalinen oikeutus. Oikeudenmukaisuusteoriastaan tunnettu John Rawls ajatteli, että kansalaisten velvollisuus noudattaa lakia perustuu lakien oikeudenmukaisuuteen kahdessa mielessä. Lakien tulee olla oikeudenmukaisia sisällöltään niin, että ne kohtelevat kaikkia tasapuolisesti eivätkä syrji ketään. Toisaalta oleellista on myös, että lait ovat syntyneet reiluista demokraattisista menetelmistä, joissa kaikilla on viime kädessä yhtäläiset oikeudet vaikuttaa päätöksiin.
Jos tämä käsitys siitä, miksi kansalaisilla on vahva moraalinen peruste noudattaa lakia, hyväksytään, voidaan seuraavaksi miettiä, millaiset seikat voivat ajoittain antaa vielä vahvemman perusteen olla noudattamatta lakia.
Milloin kansalaistottelemattomuus on oikeutettua?
Koska lakien noudattaminen perustuu viime kädessä niiden oikeudenmukaisuuteen, liittyvät oikeutetut perusteet lain rikkomiseen niiden sallimaan epäoikeudenmukaisuuteen. Tämä ei vielä tarkoita, että kaikki epäreiluiksi koetut lait oikeuttavat niiden rikkomisen. Se, että päätökset on tehty reilun demokraattisen prosessin kautta, on vahva peruste noudattaa lakia myös silloin kun lain sisältö ei vastaa omaa käsitystä oikeudenmukaisuudesta. Kuten eläinoikeuksia puolustava moraalifilosofi Peter Singer on todennut, ne jotka tietoisesti rikkovat reilua yhteistä prosessia vastaan herättävät muissa oikeutetun kysymyksen, että vaativatko he näin suurempaa äänivaltaa itselleen.
Tästä syystä kansalaistottelemattomuudelle demokraattisena mutta laittomuuteen turvautuvana vaikuttamiskeinona on annettava erityinen oikeutus. Perinteinen demokraattisen kansalaistottelemattomuuden oikeutus lähteekin siitä, että lain rikkomisen tavoitteena on julkituoda jonkin yksittäisen lain tai laillisen toimintatavan räikeä epäkohta, jota päätöksenteossa ei ole kyetty tai haluttu korjata. Demokraattisesti järjestäytynyt yhteiskunta voi sulkea tiettyjä ryhmiä järjestelmällisesti päätöksenteon ulkopuolelle. Poliittisten oikeuksien epääminen naisilta tai Etelä-Afrikan rotuerottelulainsäädäntö ovat tästä räikeitä historiallisia esimerkkejä. Huolimatta kaikille tunnustetuista kansalaisoikeuksista demokraattisesti päätetty lainsäädäntö voi silti olla pahasti epäoikeudenmukaista. 1930-luvulla laajalla enemmistöllä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa hyväksytyt sterilisaatiolait ovat tästä ikävä muistutus. Syrjittyjen puolesta puhuminen on näin vahva peruste Singerin esiin nostamaa epäilyä vastaan, koska taustalla on syrjityn ryhmän epäreilun pieni äänivalta ja syrjivä kohtelu, joka tottelemattomuudella halutaan tuoda esiin ja korjata.
Demokraattisen tottelemattomuuden on lähtökohtaisesti oltava väkivallatonta, julkista ja siitä koituvat lailliset seuraamukset täytyy olla valmis kantamaan. Näin tottelemattomuuteen ryhtyvä osoittaa, että laiton toiminta ei ole suunnattu demokraattista yhteiskuntajärjestystä vastaan yleensä vaan pyrkii yksittäisten epäkohtien korjaamiseen. Laillisten seuraamusten täytyy tietysti olla järkevässä ja kohtuullisessa suhteessa laittoman toiminnan luonteeseen.
Oikeutetussa kansalaistottelemattomuudessa on kyse demokraattisesta vaikuttamisesta. Tämä ei vielä tee kaikkea julkista ja väkivallatonta lain rikkomista oikeutetuksi. Tottelemattomuutta harkitsevien on hyväksyttävä, että myös muilla yhteiskunnan jäsenillä on oikeus turvautua laittomiin keinoihin vastaavanlaisen epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi. Tämä tasapuolisuuden vaatimus herättää tietysti kysymyksen siitä, milloin koettu yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus riittää oikeuttamaan laittomat keinot?
Monet tunnetut kansalaistottelemattomuutta puolustaneet tahot ovat vedonneet henkilökohtaiseen eettiseen vakaumukseen tai omantunnon ääneen. Kansalaistottelemattomuudesta tunnettu Henry Thoreau kieltäytyi maksamasta veroja, koska verovaroilla rahoitettiin sotaa ja orjuutta, joita hän vakaumuksellisesti vastusti. Yksinään henkilökohtaiseen vakaumukseen perustuva oikeutus on kuitenkin ongelmallinen, sillä oma vakaumus voi perustua hyvinkin uskomuksiin, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Mikäli henkilökohtainen vakaumus olisi ainut oikeutusperuste, olisi rotuerotteluopin tai eugeniikan vakaumuksellisella kannattajalla yhtäläinen oikeutus protestoida laittomasti kansalaisten tasapuolista kohtelua vastaan.
Huomattavasti perustellumman ja kansalaistottelemattomuuden demokraattista luonnetta puolustavan lähtökohdan arvioinnille antavat ne yleiset eettiset periaatteet, jotka oikeuttavat myös demokraattiset menetelmämme. Turvautuminen laittomiin keinoihin orjuuden ja rotuerottelun poistamiseksi saa vahvemman moraalisen oikeutuksen, koska molemmat ovat vastoin niitä ihmisten oikeudenmukaista kohtelua vaativia periaatteita, joiden varassa myös demokratian oikeutus lopulta lepää.
Päteekö demokraattinen perustelu myös Elokapinan mielenilmaukseen?
Yhteiskuntien ja ympäristön muuttuessa syntyy uusia epäkohtia, joille päätöksenteko on syystä tai toisesta sokea. Monen laillisen toiminnan vaikutus ulottuu ilmastonmuutoksen kautta pitkälle tulevaisuuteen ja seuraukset ovat usein peruuttamattomia. Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta esimerkiksi uusien fossiilisten polttoainelähteiden etsintä ja hyödyntäminen on ongelmallista. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin tuore raportti vahvistaa käsitystä, ettei suurta osaa edes tunnetuista fossiilisten polttoaineiden varannoista tulisi käyttää lainkaan, mikäli ilmastonmuutos pyritään rajoittamaan tulevien sukupolvien kannalta siedettävälle tasolle. Mikäli fossiilisten polttoaineiden käyttö taas jatkaa nykyistä kasvuaan, muutokset elinympäristössämme ovat hyvin todennäköisesti peruuttamattomia ja vakavia. Pahimmillaan ne uhkaavat demokratioiden mahdollisuuksia turvata oikeudenmukainen yhteiskunta tuleville kansalaisilleen.
Vaikka tämä näkemys usein jaetaankin, ilmastokriisin aiheuttamat epäoikeudenmukaisuudet jäävät helposti piiloon todellisessa laajuudessaan ja syvyydessään. Ilmastonmuutos ja filosofia -kirjassa Teea Kortetmäki listaa kolme piilevän eriarvoisuuden muotoa, jotka kaikki yhdistyvät ilmastokriisissä. Normalisoivassa piilevyydessä kyse on epäoikeudenmukaisuutta aiheuttavien tekojen arkipäiväisyydestä, minkä vuoksi niiden epäoikeudenmukaisuutta ei käytännössä juuri huomata. Tekojen lainmukaisuus lisää helposti piilevyyttä antaen toimille yhteiskunnan hyväksynnän. Rakenteellisessa piilevyydessä hämärtyy yhteys yksittäisten tekojen kuten vaikkapa suomalaisten autojen käytön ja ilmastonmuutoksen äärimmäisten haittojen välillä monimutkaisten globaalien rakenteiden taakse. Etäisyyspiilevyys taas viittaa aiheutetun epäoikeudenmukaisuuden tapahtumiseen toisella puolella maapalloa tai niin kaukana tulevaisuudessa, että ne on helppo ohittaa.
Kuten aiemmat syrjittyen ryhmien puolesta taistelleet liikkeet, ilmastoaktivistit muistuttavat yhteiskunnan piilevistä vääristymistä suhtautumisessa ilmastokriisin aiheuttamiin vakaviin epäoikeudenmukaisuuksiin. Elokapinankin tottelemattomuuden demokraattista oikeutusta voi ajatella esimerkiksi niiden ryhmien kautta, joihin hallitsematon ilmastonmuutos pahiten iskee mutta jotka ovat automaattisesti suljettu päätöksenteon ulkopuolelle. Voi pohtia esimerkiksi, voisiko 2100-luvun lopussa elävä suomalainen perustellusti vaatia ilmastohätätilan julistamista ja ripeämpiä toimia, jos voisi esittää näkemyksensä nyt? Vaikken voi tietää varmasti mitä hän vaatisi, ei vaatimus ripeämmistä toimista kuulosta kohtuuttomalta ottaen huomioon, millaisia ennusteet 2100-luvun lopun hallitsemattomasta ilmastosta ovat.
Tottelemattomuuden oikeutusta suhteessa laillisiin demokraattisiin vaikutuskeinoihin voi pohtia myös toisesta näkökulmasta. Usein laittomuuksia tuomittaessa korostetaan, että demokratia on nimenomaan järjestelmä, joka tarjoaa väylän päätösten uudelleenharkintaan ja muuttamiseen. Kommentoijat muistuttavat, että nämä väylät tulisi ensin hyödyntää ja vasta sitten kun ne on todella todettu tuloksettomiksi voi turvautua kansalaistottelemattomuuteen eräänlaisena viimeisenä hätävarana.
Mutta kukaan ei voi suoraan sanoa, milloin viimeisen hätävaran hetki koittaa. Ilmastonmuutos etenee pikkuhiljaa mutta lopulta monet sen aiheuttamista muutoksista on peruuttamattomia. Kukaan ei tarkkaan tiedä, kuinka kauan ilmastokriisin aiheuttavia päätöksiä voi vielä ottaa uudelleenharkintaan ja muuttaa niin, että kriisistä seuraavat epäoikeudenmukaisuudet voidaan vielä korjata. Kukaan ei pysty myöskään takaamaan, ettei tuo hetki olisi joidenkin vaikutusten osalta jo piankin. Kuten IPCC:n ilmastoraportti listaa monet vakavat seuraukset, kuten korallien tuho, lisääntyy jo 1,5 asteen lämpenemisen myötä ja vaikutukset pahenevat lämpötilan noustessa enemmän. Muutokset ovat monelta osin peruuttamattomia tai ainakin hyvin hitaita palautumaan. Tästäkään näkökulmasta vaatimus nykyistäkin ripeämmistä ilmastotoimista ei kuulosta järjettömältä ja sen esiin tuominen kansalaistottelemattomin keinoin kohtuuttomalta.
On huomattava, että Elokapinan lakia rikkovien toimien toteaminen oikeutetuiksi tällä tavoin ei vielä suoraan tarkoita, että he ovat vaatimuksissaan oikeassa. Heidän vaatimuksiaan on arvioitava samalla tavoin kuin muitakin suhteessa siihen, mitä hallitsemattoman ilmastonmuutoksen todennäköisistä seurauksista tiedetään, mikä on suomalaisten oikeudenmukainen osuus päästöjen vähentämisessä ja miten oikeudenmukaisesti ilmastohätätila ja jyrkät päästövähennykset kohtelevat nykysuomalaisia. Näiden arvioiden tulisi olla nyt keskustelun pääaihe.
Valittujen keinojen suhteen yllä sanottu kuitenkin tarkoittaa, että tulevien kansalaisten ja muun elonkirjon kohteluun liittyvien piilevien epäkohtien esille tuominen perustelee kansalaistottelemattomuuden myös kehittyneissä demokratioissa. Ilmastonkriisin luonne globaalina, ylisukupolvisena ja peruuttamattomia seurauksia aiheuttavana ekologisena ongelmana antaa oikeutettuja perusteita ajatella Elokapinan protesteja demokraattisena vaikutuskeinona.
Lopulta yksittäistä laitonta protestia tulee arvioida myös sen kyvystä nostaa epäkohdat julkiseen keskusteluun ja luoda painetta niiden poistamiseen. Onko Elokapinan protesti Mannerheimintiellä hyvä keino tähän? Saako se aikaan vaatimiaan muutoksia vaiko synnyttää yhä voimakkaamman vastareaktion? Tämä tottelemattomuutta koskeva tarkoituksenmukaisuuspohdinta on kuitenkin eri kysymys ja se on pidettävä erillään kansalaistottelemattomuuden yleisestä oikeutuksesta ilmastokriisin olosuhteissa.
Puhun Elokapinan suhteesta demokratiaan torstaina 7.10. ”Kriisifilosofiaa” -tilaisuudessa. TIlaisuuden järjestävät Elokapina ja Kestävyysfilosofit.