Viime viikolla juhlistettiin Kirkon tutkimuskeskuksen 50-vuotista taivalta juhlaseminaarissa Tampereella. Seminaarissa esiteltiin mielenkiintoisia uusia tutkimuksia, jotka liittyivät ennen kaikkea kirkon muuttuvaan rooliin yhteiskunnassa ja nuorten vähenevään kiinnostukseen kirkkoa kohtaan, mutta itselle mielenkiintoisimmaksi puheenvuoroksi nousi arkkipiispa Tapio Luoman seminaarin aloituspuheenvuoro. (Mikäli nämä tutkimukset kiinnostavat enemmän, kannattaa tsekata kirjoitukseni Teologia.fi:stä)
Luoman puheenvuoron kiinnostavuus johtui ennen kaikkea siitä, että sain juuri joku aika sitten päätökseen Dan Brownin uusimman kirjan Alku (Origin, 2017). Brownin kirjat ovat tuottaneet minulle suurta nautintoa kaikista virheistään huolimatta, mutta täytyy sanoa tämän teoksen olleen jo aikamoinen pettymys. Toisaalta, tämä ei sinällään ollut yllätys, kun jo Kadonnut symboli (The Lost Symbol, 2009) ja Inferno (Inferno, 2013) alkoivat aiheuttaa jonkin asteista ärsytystä. Huolimatta kuitenkaan mielipiteestäni kirjan nautinnollisuuteen lukuelämyksenä, täytyy sanoa kirjan aiheen olleen kuitenkin varsin mielenkiintoinen.
Kirjan päähahmo on kukas muukaan, kuin Harvardin yliopiston symbologian professori, Robert Langdon. Hän matkustaa Espanjaan entisen oppilaansa, tulevaisuudentutkija Edmond Kirschin, pyynnöstä kuulemaan hänen julkistustilaisuuttaan, jossa hän aikoo paljastaa koko ihmiskuntaa mullistavan löydön: mistä me tulemme ja mihin olemme menossa? Nämä kaksi kysymystä kulkevat mukana läpi kirjan ja lopussa niihin paljastuu tietenkin vastaus. Kirjan kattava teema on se, että vastaus näihin kysymyksiin tulee tietämään uskonnon tuhoa. Mikäli tämä kirja alkoi nyt kiinnostamaan ja aiotte lukea sen, tai olette aikoneet lukea sen jostain muusta syystä, suosittelen lopettamaan tämän kirjoituksen lukemisen tähän. Jonkin asteisia juonipaljastuksia siis tulossa.
Kirjan uskontokuva vaikuttaa kirjan alusta hyvin länsikeskeiseltä, tai ehkä abrahamkeskeiseltä (abrahamilaisiksi uskonnoiksi kutsutaan kolmea Lähi-idän alueella syntynyttä, yksijumalaista uskontoa: juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia). Mukana uskontojen vuoropuhelussa ovat siis kristinusko, jota tuntuu edustavan lähinnä katolilaisuus ja/tai kreationismiin (luomisoppi, eli maailma ja siellä asuvat olennot ovat syntyneet Jumalan luomina) keskeisesti pohjaavat mallit, islam, sekä juutalaisuus. Kirschin paljastus olisi vakava uhka kaikille uskonnoille, eli siis lähinnä näille kolmelle ja etenkin kristinuskolle eli siis katolilaisuudelle, ja siksi epäillään kaikenlaisia salaliittoja näiden uskontojen johtavien hahmojen toimesta. Kirsch kun sattuu joutumaan murhatuksi ennen, kun hän ehtii paljastaa löytönsä. Loppua kohden mielipide uskontoja kohti laventuu ja uskonnoista puhutaan merkityksillisinä muutoinkin, kuin vain sen selittäjinä mistä me tulemme ja mihin me menemme, jolloin siis vastaus näihin kysymyksiin ei tuhoakaan uskonnollisia maailmankuvia. Boom. Kirjan suuri jännityselementti sortuu, eikä paljon odotettua suurta, maailmaa muuttavaa vastausta tulekaan.
Hitusenkin enemmän asiaa ajateltuna, koko kirjan suuri jännityselementti ei ole olemassa alusta astikaan. Minun oli erittäin vaikea kuvitella, mihin kirja oikeasti olisi menossa, jos se oikeasti aikoisi kertoa jonkin sellaisen lopputuloksen, joka voisi tuhota uskonnot maailmasta. Tieteen ja uskonnon ei tarvitse kulkea erillään, vaan molemmilla on annettavaa maailmalle ja ihmisille. Puheenvuorossaan Kirkon tutkimuskeskuksen seminaarissa arkkipiispa toi tämän hyvin kauniisti esille kristillisestä näkökulmasta. Hän esitteli tieteen suurten saavustusten historiaa ja niiden vaikutusta kirkolle. Kirkko on kokenut kyseenalaistamista ja maailmankuvansa muokkaamista jo kauan tieteen kehittyessä: esimerkiksi Kopernikuksen ja Galilein todistaessa maan kiertävän aurinkoa, eikä päinvastoin, ja Darwinin julkaistessa teoksensa Lajien synty (On the Origin of Species, 1859), joka loi pohjan kreationismin haastavalle evoluutioteorialle. Toki edelleen osa ihmisistä kiistää evoluutioteorian paikkansa pitävyyden, ja uskonnolliset näkemykset nousevat sen ohi, mutta myöskään näiden tieteellisten läpimurtojen hyväksyminen ei pois sulje mahdollisuutta uskontoon. Evoluutioteoria alkaa olla melkoisen hyväksytty teoria huolimatta siitä, mikä on ihmisen uskonnollinen näkemys.
Puheessaan seminaarissa arkkipiispa korosti, ettei tieteessä ole mitään, mitä kirkon tulisi kavahtaa saati pelätä. Luonnontieteet ja tieto eivät ole kirkolle uhka, vaikka ne haastaisivatkin kirkon jotkut näkemykset, vaan hänen mukaansa tiede kannustaa ihmisiä tarkastelemaan ja ihmettelemään Jumalan luomistyötä. Tämä on toki vain yksi näkemys ja edustaa lähinnä evankelisluterilaista kirkkoa, ei kaikkia maailman uskontoja tai edes kaikkia maailman kristittyjä. Se kertoo kuitenkin siitä, että uskonnon tappamiseen ei riitä vastausten löytäminen kysymyksiin mistä me tulemme ja mihin me olemme menossa.
Brownin kirjassa esille nousee suuresti myös tekoäly ja transhumanismi. Kuten kirjan loppukäänteet antavat lopulta ymmärtää, näihin liittyy vakavia moraalisia ongelmia. Myös siis ei uskonnollisessa mielessä. Arkkipiispan puheessa myös nämä nousivat esille. Hänen puheessaan hän piti tämän vuoksi tärkeänä myös uskontojen puuttumista keskusteluun tieteestä ja sen kehityksestä. Kysymykset oikeasta ja väärästä, hyvästä ja vastuullisesta, ovat aina olleet uskontojen keskiössä. Vaikka näkemykset oikeista tavoista toimia vaihtelevatkin maailmankatsomuksen mukana, keskustelu erilaisten näkemysten kanssa antaa laajempia näkökulmia ja ymmärrystä asioihin, joista on tärkeää keskustella myös esimerkiksi silloin, kun koneet ja teknologia valtaavat maailmaa. Mediaan on jo noussut pohdintaa siitä, minkälaisia “moraalikäskyjä” esimerkiksi automaattiohjauksella toimiville autoille pitäisi syöttää: Uhraisitko lapsen vai vanhuksen? (YLE 2016) Transhumanismi käsitteenä itsessään on jo sitten toki aivan toinen keskustelu. Sillä tarkoitetaan ihmisen kehittymistä teknologian ja tieteen avulla paremmaksi, joka toki vaikuttaa ihmiskuvaan monin eri tavoin.
Brownin kirjassa keskiössä ovat siis ongelmat katolisen kirkon ja tieteellisen maailmankuvan välillä, mutta siitä huolimatta teksti antaa alusta asti ymmärtää uskonnollisuuden yleensä ja tieteellisen maailmankuvan olevan ristiriidassa keskenään. Uskontoja on maailmassa erilaisia, niillä on erilaiset maailmansyntytarinat, käsitykset ihmisestä, käsitykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, käsitykset ihan kaikesta. On siis yksinkertaisen absurdia edes antaa ymmärtää, että yhdellä tieteellisellä läpimurrolla voisi tuhota tämän kaiken. Vai voisiko? Olen innokas kuulemaan esimerkkejä tällaisista mahdollisuuksista, koska koko lukukokemukseni ajan pohdin, mikä tämä keksintö voisi oikeasti olla. Olisin ollut innoissani, mikäli Brown olisi keksinyt tällaisen lopetuksen kirjalleen. Loppujen lopuksi loppuratkaisu saattoi mullistaa ajattelua ja vaikuttaa siihen, mutta se ei varmasti poistanut yhtäkään uskontoa lopullisesti, ei edes katolilaisuutta.