Emme Rikun kanssa valitettavasti päässeet paikalle itse tutkijatenttiin, mutta pääsimme katsomaan videoidun tentin myöhemmin. Videota katsoessa toivoimme kyllä, että olisimme olleet paikalla! Tenttiin kulminoitui hienosti koko syksyn mittainen ryhmätyömme Auli Toomin tutkimuksen parissa. Tutkijatenttiä suunniteltiin huolella useissa tapaamisissa ennen itse tenttiä. Osallistuimme Rikun kanssa tenttisuunnitelman tekemiseen ja arvioimmekin tenttiä suhteessa suunnitelmaan ja koko ryhmämme odotuksiin.

Tutkijatenttisuunnitelmassamme olimme jakaneet kysymykset kolmeen kohtaan: aineisto, teoreettinen malli sekä tulokset ja jatko. Tentissä ryhmämme noudattikin mielestämme hyvin suunnitelmaa, alussa ehkä jopa liiankin orjallisesti kommentoimatta sen kummemmin Toomin vastauksia. Kolmen ensimmäisen kysymyksen jälkeen ryhmämme kuitenkin selvästi rentoutui ja tutkijatentti muuttui keskustelevampaan suuntaan. Lisäkysymyksiä esitettiin ja viitattiin Toomin aikaisempiin kommentteihin.

Ryhmämme esittämissä kysymyksissä näkyi kurssin aikana kertynyt asiantuntijuus. Ryhmän kysymykset eivät mahdollistaneet kyllä tai ei vastauksia, mikä näkyi tutkijan vastausten seikkaperäisyytenä. Ajoittain vastaukset hivenen rönsyilivät, mutta vastauksista osattiin kuitenkin poimia oleellinen informaatio ja jopa esittää sen pohjalta tarkentavia kysymyksiä. Kysymys teoreettisen mallin yleistettävyydestä oli tutkijan mieleen ja Toomin vastaus laadullisen tutkimuksen tulosten yleistämisen rajallisuudesta oli selkeä. Toom kertoi hänen kehittämänsä mallin olevan sekä tarpeellinen että yleisesti käytetty. Edellä mainitussa kohdassa olisi ryhmä voinut kysyä esimerkkiä mallin käytöstä. Toisaalta tutkijamme vastasi realistisesti kysymykseen toteamalla, etteivät tutkijat tiedä, miten heidän tutkimuksiaan käytännössä hyödynnetään, paitsi siltä osin, kuin niihin viitataan muissa tieteellisissä tutkimuksissa.

Suunnitelmamme keskeinen kysymys oli, miksi juuri didaktinen kolmio valikoitui tutkimuksen teoreettiseksi näkökulmaksi. Toom perusteli didaktisen kolmion käyttöä monella tapaa: didaktinen kolmio sisältää opetuksen peruselementit ja se pohjaa teoreettisesti ja käsitteellisesti vahvaan saksalaiseen traditioon. Ryhmä olisi voinut tässä vaiheessa pyytää tarkennusta, onko saksalainen traditio jotenkin hyväksyttävämpää kuin angloamerikkalainen, varsinkin kun Toom mainitsi, että saksalaisen tradition oppeja on empiirisesti sovellettu hyvin vähän.

Ryhmämme kysymys muiden teoreettisten mallien mahdollisesta käytöstä teki tilaa jatkokysymyksille, joita ei kuitenkaan esitetty, kenties ajan puutteen takia. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, miten Toomin kehittämät vaihtoehtoiset teoreettiset mallit olisivat vaikuttaneet tutkimuskysymykseen ja lopulliseen malliin hiljaisesta pedagogisesta tietämisestä.

Tutkijamme mielestä mielenkiintoinen kysymys oli: ”Miten didaktinen kolmio rajoitti tutkimustulosten tulkintaa?”. Vastaus tuki ryhmämme aikaisempia pohdintoja, siitä että didaktinen kolmio suuntaa tutkijan katseen käytäntöön ja opettajan toimintaan opetustilanteessa. Toom totesi tentissä, että didaktinen kolmio rajoitti aineiston tulkintaa itse asiassa todella paljon, mutta teoreettisten mallien ja näkökulmien tarkoituskin toki on rajata laajaa aineistoa ja fokusoida sen tulkintaa.

Tutkijatenttiä analysoidessamme tuskailimme Aliisan kanssa kilpaa, kuinka mielenkiintoista olisi ollut olla läsnä ”livenä” tapahtumassa. Meistä oli hieman yllättävää Toomin toteamus, ettei persoona vaikuta pedagogiseen hiljaiseen tietoon. Juuri persoonan vaikutusta olimme ryhmän kanssa melko paljon pohtineet, koska Toomin tutkimusartikkelissa siitä ei juuri puhuttu. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla konkreettisia esimerkkejä siitä, missä kaikessa Toomin luomia hiljaisen tiedon malleja on käytetty, vaikka Toom totesikin, ettei tutkija välttämättä juurikaan tiedä siitä, miten hänen tutkimustaan käytännössä hyödynnetään. Toom kuitenkin mainitsi, että hiljaisen pedagogisen tietämisen mallista oli tullut hyvää palautetta. Ryhmä olisi voinut tarttua tähän ja kysyä, millaista palautetta ja mistä.

Nostaisimme vielä esille Toomin puheen opettajankoulutuksesta ja eritoten autenttisten tilanteiden käyttämisestä osana opetusta. Määritelmänsä mukaan hiljaista tietoa on vaikea tunnistaa, saati sitten opettaa ja näin ollen oikeiden opetustilanteiden käyttö luokanopettajien koulutuksessa on hyvä hiljaisen tiedon kartuttamisen keino, johon ryhmämmekin päätyi pohdinnoissaan. Olimme mieltäneet hiljaisen tiedon pääosin positiiviseksi ja sivuuttaneet negatiivisen tai haitallisen hiljaisen tiedon. Tutkijamme kuitenkin esitti hyvän huomion siitä, ettei kaikkea hiljaista tietoa kannatakaan jakaa, sillä hiljainen tieto voi olla myös vahingollisia näkemyksiä ja asenteita. Vastavalmistuneiden opettajien heittäminen suoraan suden suuhun voisi parhaimmillaan mahdollistaa tällaisen haitallisen hiljaisen tiedon muokkaamisen ja koulun vanhojen toimintamallien haastamisen ja kehittämisen. Ehkä opettajankoulutuksessa voisi rohkaista valmistuvia opettajia haastamaan koulujen vanhat ja mahdollisesti toimimattomat toimintatavat.

Kaiken kaikkiaan tutkijatentti oli videoitunakin hyvä oppimiskokemus, vaikka toki parasta olisi ollut olla paikan päällä. Tutkijatentti sujui mielestämme suunnitelmamme mukaisesti, pysyi kohtuullisesti aikataulussa ja tiukka aikataulu huomioon ottaen kaikki olennaiset kysymykset ja vastaukset ehdittiin esittää. Tutkija vastasi rauhallisesti ja yksityiskohtaisesti kaikkiin kysymyksiin. Hän myös jakoi vielä lisätietoa aiheeseen liittyen ja antoi jopa vinkkejä oman tutkielman tekoa varten. Tutkija toi tentin lopussa esille todella hyvän huomion tutkimuksen objektiivisuudesta/subjektiivisuudesta liittyen näkökulman valintaan: tutkimus ei ikinä ole täysin objektiivista! Tutkija joutuu aina tekemään subjektiivisiin käsityksiin perustuvia valintoja esimerkiksi näkökulman/menetelmien suhteen. Tutkijatkin ovat kuitenkin vain ihmisiä.

Tutkijatentin alussa oli aistittavissa hieman jännitystä, mutta ryhmämme selkeästi rentoutui jo muutaman ensimmäisen kysymyksen jälkeen. Ryhmämme toimi melko tarkkaan ennalta suunniteltujen, tasapuolisten roolien mukaisesti ja esitti suunnitellut kysymykset suunnitellussa järjestyksessä. Opponenteilta olisimme toivoneet hieman enemmän kritiikkiä, mutta emme toisaalta itsekään keksi ryhmämme tentistä paljoa kritisoitavaa. Opponentit olivat ilmeisen tyytyväisiä tenttiin ja hyvin kiinnostuneita aiheesta. Videon perusteella voimme kyllä yhtyä opponenttien palautteeseen: tentissä keskusteltiin rauhallisesti ja maltillisesti, palattiin keskustelussa aiemmin ilmi tulleisiin asioihin ja tuotiin myös ajankohtainen HS:n mielipidekirjoitus esille ansioituneesti. Hyvä me!

Tutkijatentin jälkeinen tunnelma ryhmässämme oli täynnä helpotusta, mutta ennen kaikkea ylpeyttä! Toimimme yhtenäisesti, itsevarmasti, kriittisesti ja johdonmukaisesti tutkijaamme Anne Nevgiä kunnioittaen. Tätä porukkaa tulee ikävä!

Huomasimme, että vielä tutkijatentin aikanakin opimme paljon uutta. Toisaalta itseluottamus kasvoi, kun tajusimme, kuinka hyvin loppujen lopuksi jo osasimme asian. Olimme onnistuneet hyvin muutaman vaikeamman termin suomennoksessa ja esille ottamamme tutkimuksen heikkoudet tai tarkennusta vaativat seikat olivat myös Nevgin mielestä hyviä pointteja. Etukäteen suunnittelemamme kysymykset, jotka halusimme tentissä esittää, olivat yllätykseksemme ohi jo kahdessakymmenessä minuutissa. Onneksi muutama ryhmäläisemme sai kaivettua mielensä sopukoista aikaisemmin yhdessä pohdittuja kysymyksiä (pisteet sinne, tiedätte kyllä kenelle :D).

Varjoryhmätoiminnan aikana ymmärsimme, kuinka paljon yhtäläisyyksiä meillä oli fysiikan opettajien tutkimuksen kanssa (esimerkiksi samankaltaiset kysymykset omalle tutkijalle). Saimme varjoryhmältä hyvää palautetta kysymyksistämme ja erityisesti niiden jaottelusta teemoihin. Pääotsikkomme olivat Tutkimuksen voimasanat- kirjasta poimitut: perusteet (tutkimuksen lähtökohtien arviointi), luotettavuus (toistettavuus, validiteetti/reliabiliteetti) ja merkittävyys (tulosten yleistettävyys, hyöty käytännössä). Puheenjohtaja alusti jokaista kysymystä kertomalla esimerkiksi “Seuraava kysymys liittyy aineiston hankintaan.” ja antamalla sen jälkeen puheenvuoron kysyjälle. Tämä helpotti myös meitä itseämme hahmottamaan tentin edistymistä ja pitämään kiinni punaisesta langasta.

Tentin ja varjoryhmän toiminnan jälkeen meille jäi vielä hetki aikaa jutella Nevgin kanssa. Keskustelimme jo tentin aikana esille nousseista kysymyksistä mm. opettajien koulutukseen liittyen. Nevgi pohti erityisesti sitä, mihin hänen tutkimustaan voitaisiin soveltaa ja kuinka opettajien koulutusta parantaa. Esiin nousi ideoita muun muassa opetusharjoittelun lisäämisestä, vertaismentoroinnista ja yhteisöllisestä opettamisesta.

Jos opettamisesta tehtäisiin yhteisöllistä, se voisi tapahtua esimerkiksi pareittain. Näin tapahtuvassa opetuksessa opettajaparien välille voisi syntyä vahva luottamussuhde ja rakentavan kritiikin antaminen ja vastaanottaminen olisi luonteva osa vuorovaikutusta. Pari pystyisi tarkastelemaan toisen opettamista objektiivisesti ja kertomaan, mitä kannattaisi tehdä toisin. Yhdessä olisi helppo työskennellä, kun päämäärät ja tavoitteet opetuksessa olisivat samat. Lisäksi omat opetustaidot kehittyisivät nopeammin, kun omaa tekemistä voisi peilata toiseen ja samalla oppia uutta. Yhdessä työskennellessä olisi käytettävissä myös laajempi tieto- ja kokemusvarasto (hiljainen tieto) sekä enemmän näkökulmia ja mielipiteitä asioihin. Toisaalta yhteisöllinen opettaminen vaatii paljon. Opettajalla tulee olla hyvät ihmissuhdetaidot ja kyky ottaa rakentava kritiikki vastaan, motivaatiota kehittyä ja mennä epämukavuusalueille. Toisen ihmisen kritiikki saattaa osua liian lähelle “minää”, ja sen takia kaikki eivät ole valmiita kehittymään ja altistumaan reunatuntemuksille. Vaarana olisi myös henkilökemioiden kohtaamattomuus.

Kun kurssi alkoi, tuntui, että kesä ei lopu koskaan, marraskuun ankeat illat ja tutkijatentti odottavat vasta kaukana tulevaisuudessa. Mutta tässä sitä nyt ollaan, melkein kolme kuukautta myöhemmin. Mitä siis kurssin aikana opimme, mitä jäi mieleen?

Rakentava kritiikki: Vaikka teimme paljon oppimistehtäviä ja luimme Tutkimuksen voimasanat -kirjaa, kurssin aikana ei kuitenkaan päässyt kehittymään selkeää monipuolista käsitystä tieteellisen tutkimuksen tekemisestä. Pääasiassa keskityimme vain oman ryhmämme aiheeseen. Jos posterit ja muut muiden ryhmien esitykset tutkimuksestaan oli tarkoitettu opettamaan monipuolisesti eri tutkimusmetodeja, se ei välttämättä toiminut.

Ruusut: Nevgin mielenkiintoinen tutkimus tuli koluttua ahkerasti läpi muutamaan otteeseen, joten osaisimme arvioida sitä unissammekin. Ryhmätyöskentelyn ja Google Driven ansiosta opimme antamaan omia tekstejämme ja idealuonnoksiamme muiden nähtäväksi sekä ennen kaikkea sietämään keskeneräisyyttä. Myös luottamus kurssikavereihin kasvoi, kun tajusimme, että kurssin tehtäviä ei voi eikä kannata tehdä yksin.

Viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi, opimme tuntemaan toisemme! Kun alkujännitys ryhmässämme purkautui, huumori pääsi irti ja meistä muotoutui hyvin yhteen toimiva tiimi. Ryhmässämme oli tasavertainen, kannustava, rento ja arvostava ilmapiiri. Omia ideoita oli helppo esittää, kun jokaista kuunneltiin. Kaikki panostivat kurssiin parhaansa mukaan – vapaamatkustajia ei onneksemme ollut. Ehdoton plussa oli ryhmämme heterogeenisyys, sillä ryhmämme koostui eri-ikäisistä monen eri tiedekunnan oppilaista. Ryhmästä sai myös vertaistukea, kun jokin kurssiin liittyvä asia ahdisti tai turhautti. Oli helpottavaa huomata, miten samanlaisia fiiliksiä kaikilla oli. Opiskelun ei kuulukaan olla yhtä flowta – motivaatio saa olla välillä hukassa. Parasta oli taas löytää into tekemiseen – yhdessä.

Kiitos siis vielä kerran ihanat yliopisto-opettajat: Emma, Hanna, Kasimira, Sipuliina, Arto, Jemina, Virve, Tuuli ja Jasmin!

Kasvatustieteen professori ja kasvatuspsykologian dosentti, Markku Niemivirta oli nimikkotutkijamme. Perehdyimme kurssin aikana ja ennen tutkijatenttiä tutkimukseen The influence of achievement goal orientations and task concreteness on situational interest (Tapola, Jaakkola & Niemivirta, 2014). Halusimme tutkijatentissä keskustella vielä muutamista teemoista, joita olimme jääneet miettimään kurssin aikana tutkimukseen tutustuessamme. Näistä muutamia esimerkkejä olivat aiheen haastavuus, valikoitunut tutkimusmenetelmä (simulaattori, parityöskentely, fysiikan oppiaine), tutkimustulokset sekä tutkimuksen käytännön hyöty koulumaailmassa. Tutkijatentti antoi erinomaisia vastauksia näihin kysymyksiin sekä pohtimisen aihetta kiinnostuksesta ilmiönä.

Lähdimme liikkeelle siitä, mikä tutkimusprosessissa oli ollut erityisen haastavaa tai yllättävää. Niemivirta toi esille, että ilmiön haastavuus nousi päällimmäisenä esille. Toisaalta juuri tämä haastavuus saa Niemivirran jatkuvasti kiinnostumaan aiheesta eikä vain tyytymään jo saatuihin tuloksiin. Niemivirta totesikin, että juuri tässä kohtaa ollaan ilmiön ytimessä. Usein tehdystä tutkimuksesta kumpuaa lisäkysymyksiä, joita lähdetään selvittämään uusien tutkimusten kautta. Kysyessämme, miksi tutkimusmenetelmäksi oli valikoitunut simulaattori osana fysiikan opiskelua, tuli ilmi, että tämä nousi koulun tarpeesta kehittää fysiikan opetusta, eli tämä ei ollut tutkijoiden valitsema kehys. Lisäksi olimme ihmetelleet ryhmässä, miksi simulaattori oli toteutettu parityöskentelynä, ja miten se on mahdollisesti vaikuttanut tuloksiin – meille selvisi, että tämäkin oli johtunut koulun omista käytännöistä, missä fysiikan tehtävät on usein toteutettu pareittain. Tutkijat olivat itsekin pohtineet parityöskentelyn vaikutusta tuloksiin, mutta kokivat parhaaksi toimia koulun normaalikäytäntöjen mukaan tässä tilanteessa.

Pohtiessamme tutkimuksen käytännön hyötyä koulumaailmassa, Niemivirta totesi, että ensinnäkin “oppilaat ovat hurjia olentoja säätämään omaa toimintaansa”. Käytännössä tulisi selvittää, mikä on sellainen kompensoiva tekijä, joka ylittää kiinnostuksen kynnyksen. Esimerkiksi, jos voidaan todeta, että tietynlaiset tilanteet aiheuttavat ahdistusta oppilaissa, opettajan tulisi välttää sen kaltaisia tilanteita. Keskustelimme lisäksi vapaa-ajan kiinnostuksen kohteiden vaikutuksesta koulussa ilmenevään kiinnostukseen, vaihtoehtoisista tutkimusmenetelmistä sekä aivokuvantamisesta kiinnostuksen ilmiön tutkimisessa. Yksi tärkeimpiä pointteja, mitä Niemivirta toi esille, oli ettei pidä koskaan antaa tutkimusmenetelmän ohjata tutkimusta vaan toisin päin. Eli täytyy olla selvillä, mitä haluaa tutkia, ja tämän pitäisi määrittää sen, miten aihetta lähdetään tutkimaan.

Viimeinen kysymyksemme liittyi ryhmämme lööppiin, eli onko tutkijan mielestä kiinnostus oppimisen kannalta turhake? Niemivirran vastaus oli hyvin selvä: Ei missään nimessä. Vaikka tutkimukset osoittaisivatkin toista, hän olisi silti eri mieltä asiasta. Niemivirran mukaan kyse on enemmän siitä, että kiinnostusta ei ymmärretä tarpeeksi sen kaikessa monimutkaisuudessaan. Kiinnostus siis vaikuttaa hänen mukaansa oppimiseen, mutta sitä on vaikea todistaa täysin todeksi puutteellisten mittareiden vuoksi.

Niemivirta lisäsi vielä tutkijantentin lopussa, että kiinnostuksella on valtavan suuri itseisarvo. Hän antaa vinkkinä: Kiinnostukaa asioista.

Varjoryhmän palaute oli positiivista ja saimme kehuja mielenkiintoisista kysymyksistä sekä onnistuneesta dialogista tutkijan kanssa. Heräsi myös ajatusta siitä, kuinka tutkijantentti olisi voinut olla yhteinen tilaisuus, koska nimikkotutkimuksestamme löytyi yhtymäkohtia varjoryhmän (Kympin tytöt) tutkimuksen kanssa. Tavoiteorientaatioprofiilit olivat molemmissa tutkimuksissa hyvin edustettuina.

Olimme myös itse tyytyväisiä saamiimme vastauksiin, sekä vuorovaikutukselliseen keskusteluun, mikä haastattelusta virisi. Jälkeenpäin ajateltuna, jos jotain olisimme tehneet toisin, olisimme etukäteen sopineet paremmin, kuka kysyy mitäkin, jotta olisimme edenneet enemmän suunnitelmamme mukaan. Kuitenkin tämä mahdollisti vapaamman keskustelun ja Niemivirran kommentteihin tarttumisen – tosin rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että osa vastauksista oli sen verran korkealentoisia, että maallikkona niistä oli vaikea jatkaa.

Tarkasteltaessa Kohti tutkivaa työtapaa -kurssia kokonaisuutena, päällimmäisenä jäi mieleen poikkitieteellisen ryhmätyöskentelyn mielekkyys. Oma ryhmämme koostui monen eri alan opiskelijoista, mikä mahdollisti monipuolisen keskustelun ja ajatustenvaihdon kurssin aikana. Kiitos ja kumarrus siis omalle ryhmällemme panostuksesta!

-Johanna & Silja/R5

Syksyn urakka on nyt ohi! Aikamoinen fiilis saattaa loppuun näin pitkä projekti yhdessä. Perjantaiaamu tuntui todella hitaalta ennen tenttiä ja meidän porukka oli aika hiljainen ja mietteliäs ennen koetusta. Iloksemme tutkijatentti ei ollutkaan niin pelottava kuin mitä olimme ajatelleet ja vielä ennen tenttiä hermoilleet. Tenttihän sujui erinommaisesti alun haparoinnin jälkeen ja pääsimme hyvään vauhtiin kysymyksien kanssa. Tentti eteni suunnitelmamme mukaan, joka oli laadittu suhteellisen tarkkaan, koska halusimme saada vastaukset kaikkiin meitä askarruttaviin asioihin. Hetan kanssa on aina ollut helppoa jutella asiasta kuin asiasta, joten hänen kohtaaminen sinänsä ei pelottanut. Ehkä lähinnä jännitti tilaisuuden virallisuus ja arvostelu ja se, että meitä tarkkaillaan.

Yllätykseksemme Heta vastasikin melko napakasti kysymyksiimme, joten meille jäi vielä aikaa lisäkysymyksille mikä lisäsi keskustelullisuutta tenttiin. Lopussa emme melkein malttanutkaan lopettaa, koska meille heräsi vielä lisää pohdittavaa ihan viimehetkillä vielä. Meidän saamamme artikkeli oli niin samaistutavissa, että se aiheutti jopa haasteita pitää omat kokemukset erillään faktoista. Sen peilaaminen omaan koulu-uraan oli todella luontevaa ja tuntui, että mehän niitä kympin tyttöjä olemme olleet.

Mielenkiintoista oli kuulla siitä, miten tutkimuksen alkuvaiheessa sitä ei oikeastaan noteerattu kansainvälisillä markkinoilla, vaan pikemminkin kyseenalaistettiin uudet termit ja huomautukset. Nykyään suomalaisiin viitataan jo Helsinki5nä, vaikka alussa näiden viiden ryhmän oikeellisuudesta ja muutenkin ryhmiin jaotteluista oltiin epäileväisiä. Heta ja Markku joutuivatkin paljon taistelemaan sitoutumattomien ryhmän huomioimisesta.

Kysymyksien laatiminen oli toisaalta helppoa meille, mutta toisaalta haastavaakin, koska olimme olleet Hetaan aktiivisesti yhteydessä tutkimukseen liittyen syksyn mittaan. Halusimme kuitenkin, että tentissä kysymme sellaisia asioita mistä emme ole kysyneet aikaisemmin. Tästä mainitsimmekin mikä Hetaa vähän huvituttikin. Hän näki plussana kysymystaktiikkamme, koska me halusimme oppimisorientoituneiden tavoin lisätietoa tutkimuksesta emmekä vain tuijottaneet siihen, miten tentti päällisin puolin olisi näyttänyt hyvältä  Meitä ehdottomasti helpotti se, että meidän tenttivuoro oli toisena, jolloin saimme nähdä jo yhden suorituksen ennen omaa. Se varmasti rauhoitti ryhmäämme kun näimme ettei se niin kamalaa ja pelottavaa olekaan. Oli mielenkiintoista myös nähdä miten erilailla toinen ryhmä (Kiinnostus ryhmä 5) oli valmistautunut ja suunnitellut oman tenttinsä. Heidän lähestymistapansa oli hyvin erilainen, mutta yhtälailla hyvä. Meillä onnistui hyvin se, että kaikki saivat äänensä kuuluviin ja kysyttyä jotain.

Meidän ryhmä toimi hyvin yhteen ja kaikilla oli ajatuksia artikkelista ja siihen liittyvistä asioista. Ryhmähenki pysyi koko syksyn korkealla ja meillä oli tosi avoin ilmapiiri kaikenlaisille ajatuksille, niin irrelevanteille kuin relevateillekin. Monesti tapaamisisissa ajatukset ja puhumiset usein lähtivätkin ihan muille raiteille, mutta se oli ihan kivaakin! Tustustuttiin samalla toisiimmekin siinä sivussa.

Opimme todella paljon ryhmätyöskentelystä isossa ryhmässä kurssin aikana. Harva meistä oli tehnyt näin isossa ryhmässä tehtäviä aikaisemmin nimittäin. Ajoittain se tuntuikin aika vaikealta sumplia kaikkia tehtäviä tasapuolisesti ja aikataulujen yhteensaattamisessakin oli omat virityksensä, mutta yleisesti näin jälkikäteen pohdittuna fiilis on hyvä kokonaisuudesta.

Syksy kului uskomattoman nopeasti! Kurssin alussa mietimme, että siihenhän on ikuisuus kun tentti on, mutta nyt se onkin jo ohi ja jäljellä on muutama hassu viikko jouluun. Mieletöntä!

Kympin tytöt höllää nyt!

Pohdimme viimeisessä blogikirjoituksessamme ensin hieman perjantaista tutkijatenttiä. Ryhmämme koki tutkijatentin onnistuneeksi tilaisuudeksi ja hyväksi oppimiskokemukseksi. Ennen omaa tenttiämme saimme ilon seurata Aivojumppaajien tenttiä heidän mielenkiintoisesta aiheestaan. Oma keskustelumme hiljaisesta pedagogisesta tietämisestä tutkijamme Auli Toomin kanssa sujui mielestämme hyvin ja suunnitelman mukaisesti. Joistakin aiheista olisimme voineet tehdä enemmänkin jatkokysymyksiä, mutta aika käytettiin loppuun joka tapauksessa. Huomasimme, että puoli tuntia on lyhyt aika keskustella syvällisesti tieteellisestä tutkimuksesta, varsinkin itse tutkijan kanssa.

Tentin aikana nousi esiin kiinnostavia ja ajankohtaisia asioita. Viime aikoina on käyty paljon keskustelua opettajan työstä, heidän kohtaamistaan moninaisista käytännön haasteista sekä siitä, miten nykyinen teoriapainotteinen opettajankoulutus ei valmista kohtaamaan käytännön työn haasteita. Opiskelujen teoriapainotteisuuden ja käytännön opetustyön välisestä kuilusta kirjoitti viime torstaina Helsingin Sanomien mielipidepalstalla nimimerkki vastavalmistunut opettaja (HS 24.11.2016, http://www.hs.fi/mielipide/a1479875520805). Vastavalmistunut opettaja koki, etteivät aineenopettajan opinnot valmistaneet häntä  käytännön opettajan työhön, vaan varustivat hänen päänsä “turhalla teoriatiedolla”. Mistä opettajaopiskelijan kuuluisi saada eväitä käytännön työelämään, jos ei opinnoista?  Monet kommentoijat totesivat, että eivätpä muutkaan (yliopisto)koulutukset valmista käytännön työhön. Mitä mieltä olette tästä?

Tutkijamme Auli Toom on määritellyt opettajan hiljaisen pedagogisen tietämisen taitavana ja tarkoituksenmukaisena toimintana luokkahuoneessa ja pätevyytenä turvata opetustilanteen jatkuvuus yllätyksistä huolimatta. Hänen tutkimuksensa pohjalta on kehitetty opettajan hiljaisen pedagogisen tietämisen malli. Tutkijatentissä saimme kuulla, että malli on saanut hyvän vastaanoton ja sitä on kokeiltu myös opettajankoulutuksessa. Olisiko tässä yksi tärkeä mahdollisuus kehittää opettajien parempaa valmistautumista käytännön opetustyön haasteisiin?

Hiljaisen pedagogisen tietämisen kehittämisessä tarvitaan niin teoriaa kuin opetusharjoitteluakin. Oleellista on lisäksi se, että omaa toimintaa reflektoidaan ja kuullaan jo kokeneempien pohdintoja opetustyöstään. Vaikuttaa siltä, että suomalaisessa opettajankoulutuksessa ei ole tarpeeksi “aitoa” opetusharjoittelua ja kokemusten jakamista kokeneemmilta opettajilta keltanokille. Suomessa voitaisiin ottaa mallia maista, joissa aloittelevat opettajat toimivat jonkin aikaa työparina kokeneemman opettajan kanssa. Tällöin vasta-aloittaneesta opettajasta ei tuntuisi kuin hänen olisi uimataidottomana heitetty kylmään veteen, niin kuin nimimerkki vastavalmistunut opettaja kirjoitti (HS 24.11.2016).

Tutkijatentissä keskustelimme myös hiljaisen pedagogisen tietämisen kannalta tärkeistä vuorovaikutustaidoista oppilaiden kanssa ja siitä, miten hyvin niitä voidaan oppia. Tutkijamme suhtautuu asiaan ihailtavan positiivisesti ja on vakuuttunut, että kaikkea voidaan oppia ja kehittää. Opettajankoulutuksessa niin opintojen kuin jo työelämänkin aikana olisikin tärkeää tarjota kehitysmahdollisuuksia myös oppilaan kohtaamiseen.

Hiljainen tieto on äärettömän mielenkiintoinen aihe. Tähän mennessä pohdintamme on keskittynyt siihen, kuinka hiljainen tieto saataisiin jaettua esimerkiksi työyhteisössä kaikkien työntekijöiden hyväksi. Ihmisten mielissä piileskelee kuitenkin myös hiljaista tietoa, jota ei kannata siirtää, kuten vahingollisia asenteita. Viime aikoina esillä ollut mansplaining havainnollistaa hiljaisia ja harmillisia asenteita. Asenteita on vaikeaa muuttaa, etenkin jos ne ovat tiedostamattomia. Kuka auttaisi “piilo-asennevammaista” asenteen tiedostamisessa ja kriittisessä arvioinnissa?

Syksymme hiljaisen tiedon parissa on ollut tajuntaa laajentava kokemus. Ryhmämme on jakanut monia inspiroivia keskusteluja ja oppimisen hetkiä niin kuin myös yhteistä ymmyrkäisyyttä haastavan aiheen parissa. Koimme ryhmätyöskentelyn antoisaksi, vaikka ensimmäisen oppimistehtävän parissa olikin haasteita päästä keskustelussa “samalle viivalle” aiheestamme. Mutta ehkä juuri alun haasteiden takia ryhmämme toimi niin hyvin ja tehokkaasti muiden oppimistehtävien parissa. Haluamme kiittää Auli Toomia yhteistyöstä ja siitä, että olemme saaneet tutustua hänen mielenkiintoiseen tutkimustyöhönsä!

Mystiset asiantuntijat

Ajattelimme kirjoittaa blogipäivityksen nimikkotutkijastamme Maija Nousiaisesta. Saimme Maijalta materiaaliksi tätä varten hänen kirjoittamansa portfolion, sekä artikkelin. Kiitos kovasta hänelle niistä!

Maija Nousiainen työskentelee Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksella opetustyössä fysiikan aineopettajiksi opiskelevien parissa. Hän toimii Didaktisen fysiikan ryhmässä ja on kuulunut vuodesta 2015 alkaen Fysiikan laitoksen opetuksen kehittämistyöryhmään. Didaktisessa fysiikassa keskitytään fysiikan käsitteiden, käsiterakenteiden ja niiden kehittymiseen liittyvien piirteiden tutkimiseen. Hän on kehittänyt käsitekarttojen periaatteet fysiikan sisältöjen oppimiseen ja opitun arviointiin. Nousiainen kokee tutkijana ja opettajana työskentelyn toisiaan tukevaksi ja esimerkiksi hän saa hyödynnettyä didaktisen fysiikan tutkimuksen tuloksia opetuksessaan. Hän on kehittänyt fysiikan opettajankoulutusta tutkimusperusteisesti kymmenen vuoden aikana ja toiminut keskeisenä opettajana kursseilla.

Maija on aloittanut opetustehtävien parissa avustavana opettajana kurssilla Koulufysiikan rakenteet ja prosessit vuosina 2006 ja 2007. Filosofian maisteriksi hän valmistui vuonna 2008, jolloin hän sai vastuulleen Fysiikan käsitteenmuodostus 1 ja 2 -kurssien opettamisen ja kehittämisen.

Maijan tavoitteena kurssien kehittämisessä on opiskelija-keskeinen suuntautuminen ja opettajakoulutuksen tavoitteena on opiskelijoiden valmius itsenäiseen opetuksellisten ratkaisujen kehittämiseen ja tavoitetasojen asettamiseen. Hän pitää merkittävänä vuorovaikutusta opettajan ja opiskelijoiden välillä. Käänteisen opetuksen ideana on keskustelu, johon oppilaat ovat valmistautuneet käymällä läpi jonkin aihemateriaalin. Opiskelutovereiden ajatusten kuuleminen ja omien ajatusten reflektointi ovat tärkeitä piirteitä oppimisen kannalta. Käänteinen opetus myös korostaa oppilaiden aktiivista roolia ja vastuuta omasta oppimisestaan.

Nousiainen hyödyntää myös oppilailta saaminsa palautteita opetuksensa kehittämisessä ja antaa myös vastaavasti palautetta opiskelijoille kurssin lopuksi. Portfolion loppuun liitetyt oppilaiden antamat palautteet näyttivät oikein myönteisiltä ja oppilaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä opetuksen laatuun.

Ote vankilanuoren päiväkirjasta

Aamu nelkytseittemän. Väsyttää, Jartsa kuorsas taas koko yön. Tänäänki me lähetään huovuttamaan. Meillä on meneillään sellanen kurssi, jossa pitää keskustella ryhmissä ja samalla tökkiä neulalla villaa. Mulla ja muilla jätkillä on kuulemma vääränlainen asenne ja sen täytyy muuttua jos me halutaan ikinä pärjätä ku päästään täältä pois. On kuitenki ihan jees, että meillä on tällaisia projekteja, koska täällä neljän seinän sisällä käy aika muuten pitkäks. Mut voitais me tehdä ehkä jotain järkevämpääki ku huovuttaa, Pekalla ja Jarilla on kuitenkin amis vielä kesken. Mä haluaisin vaan enemmän urheilua.

Viime viikolla meillä oli jotain yrittäjäjuttuja. Mulla on ollu jo pienestä pitäen haaveena tulla palomieheks, mutta en kyllä tiedä miten sen nyt käy, ku jouduin pari kuukautta sitten tänne. En kyllä ymmärrä miks meille kerrottiin siitä yrittäjyydestäkään, koska kukaan ei kuitenkaan usko et me pystytään semmoseen kun päästään pois vankilasta. Eilen Marjukka hermostu, koska mä en pystynyt taaskaan keskittymään siihen huovuttamiseen. Mun on vaan niin vaikea olla paikallaan. Marjukka sano mulle, että mulla on selvästi joku ongelma ja mun pitäis mennä johonki testeihin. Mussa on varmaan sit jotain vikana. Marjukka pitää mua tyhmänä.

Niin me taas valutaan pöytien ääreen epämuodostuneiden huopamöykkyjen pariin. Marjukka kattoo mua pahasti, kun tökin neulalla möykkyäni liian vauhdikkaasti. Heittelen Pekkaa huovanpalasilla ja ne tarttuu sen huppariin. Edestä katsotaan mua vihasesti, niin mä lopetan. Marjukka uhkaili, että jos mä jatkan sääntöjen rikkomista, mä en saa osallistua projekteihin muiden jätkien kaa. Mä kyl tajuun, että Marjukka haluu vaa mun parasta ja et mä pääsisin mun elämässä eteenpäin. Normaali elämä tuntuu kaukaselta.

Ote projektityöntekijän päiväkirjasta

Poitsut oli tänäänkin levottomia, ei huovuttaminen onnistunut yhtään. No, tämäkin projekti loppuu ensi viikolla, niin eivät ne kai jaksa yrittää. Kyllä näissä pojissa näkyy kaikista ongelmista huolimatta potentiaalia, mutta nää kurssit nyt on vähän mitä on. Minua kyllä niin harmittaa, että ei saatu sitä opinto-ohjaajaa tänne suunnittelemaan nuorten kanssa heidän tulevaisuuttaan vankilatuomion jälkeen. Resurssit loppuivat kuulemma taas kesken. Kyllä sitä rahaa varmaan löytyisi, mutta ketään ei kiinnosta, mitä täällä vankilassa puuhataan. Pelkkää loputonta byrokratiaa.

Se Antti halusi kai palomieheksi, mutta saas nähdä. Mitä semmoseen pitäisi sanoa kun tällainen jää kuitenkin vain haaveeksi. Poikien pitäisi kyllä oppia ensin normaalia ja kunnollista elämää, ennen kun voi haaveilla tommosista. Näillä pojilla on kyllä ollut koulussa jo hankalaa, ja semmosta näkyvämpää impulsiivisuutta ja sähläämistä. Kouluja on jätetty paljon kesken ja monella onkin täällä diagnosoitu ADHD:ta, masennusta, oppimisvaikeuksia… kirjo on laaja.

Tunneryhmissä pojat vastailivat parhaansa mukaan kysymyksiin, mutta eivät ne oikein ole tajunneet vielä sen ideaa. Piti ohjailla usein aiheeseen, ja toivottua ajattelutapaa ei esiintynyt niiden puheessa. Olisi tärkeää saada pojat tajuamaan oman käyttäytymisensä lähde ja kuinka käytöstä voitaisiin ohjailla parempaan suuntaan.

Mitäs tämän päivän raporttiin pitäisi kirjoittaa. En haluaisi taas kirjoittaa poikien huonosta käytöksestä ja keskittymisvaikeuksista. Rahoittajat haluaisivat kuulla suuria muutoksia ja diagnoosien lieventymistä, jotta voisivat nähdä itsensä sankareina.

(Brunilan tutkimusraportin pohjalta tehty dramatisoitu tarina vankiloiden nuorille suunnatuista projekteista)

Tutkijamme Nousiaisen tutkimus on käsitellyt fysiikan aineenopettajaksi opiskelevien käsitteiden koherenssia, mitä on tutkittu käsitekarttojen avulla. Tutkimuksessamme on esiintynyt siis vaikean näköisiä käsitekarttoja solmuineen ja linkkeineen. Sen näköisiä käsitekarttoja, joita itselle ei välttämättä koskaan ennen ole tullut edes vastaan, tai minkä näköisiltä meidän tekemämme käsitekartat eivät läheskään ole näyttäneet. Ajattelimme siksi nyt syventyä enemmän tähän käsitekarttojen ihmeelliseen maailmaan.

Kuten kaikki varmaan tietävätkin, ovat käsitekartat erilaisia graafisia kaavioita, joilla esitetään aihepiirejä tai käsitteistöjä. Käsitekartat auttavat havainnollistamaan tekstin sisältöä, käsitteitä, käsitteiden välisiä suhteita ja niiden muodostamia kokonaisuuksia esimerkiksi juuri analyysia, tai vaikkapa opiskelua varten. Niitä käytetään kuvailemaan tietyn aihepiirin tietorakennetta, eli kokonaisuutta, joka muodostuu keskeisistä käsitteistä ja käsitteiden välisistä relaatioista, eli riippuvuuksista. Käsitekartoissa käsitteet on yhdistetty linkein kuvaamaan käsitteiden välisiä riippuvuuksia ja suhteita. Hierarkkisen tietorakenteen käsitekarttoihin muodostaa käsitteiden ja linkkien sijoittelu. Käsitekartta on helppo sekoittaa mindmappiin, eli miellekarttaan, mutta ne ovat kaksi eri asiaa. Miellekartta on enemmänkin ideointia varten suunniteltu esitysmuoto.

Nimikkotutkijamme Maija Nousiainen suositteli meille käytettäväksi ohjelmaa nimeltä ”CmapTools”, joka on maksuton ohjelma käsitekarttojen laatimiseen.

Käsitekartat ovat toimineet tutkimuksemme aineistona ja niiden tärkein tehtävä oli osoittaa koherenssia käsitteiden oppimisessa. Oleellista tutkimuksessa oli fysiikan käsitteiden väliset yhteydet, joita kuvattiin eripaksuisilla viivoilla. Näin ollen mitä paksumpi viiva kahden käsitteen välillä on, sitä vahvempi on niiden välinen yhteys. Viivat kuvastavat täten hyvin sitä, miten vahvasti eri käsitteet ovat opiskelijoiden mielestä yhteydessä toisiinsa, mikä taas kertoo opiskelijoiden tietojen koherenssista. Käsitekarttoja analysoidessa hyvänä ominaisuutena pidettiin myös sitä, jos kolme eri käsitettä muodostivat ns. “kolmikulman” eli ne ovat kaikki jollain tapaa yhteydessä toisiinsa. Alla esimerkkinä tutkimuksessamme esiintynyt käsitekartta.

Mitä mieltä te olette käsitekartoista apuna oppimisessa? Entä opetuksessa? Oletteko itse käyttäneet käsitekarttoja tukena opiskelussa ja olette huomanneet niistä olevan hyötyä? Jos ette niin miksi?

Nyt me fysiikan opettajat toivotamme teille kaikille oikein hyvää viikonloppua ja mukavia AKK:n vuosijuhlia! 🙂

Ryhmämme tutkimuksessa eräs keskeisimmistä käsitteistä on hiljainen tieto. Karkeasti määriteltynä hiljainen tieto on tietoa jota ei ole kirjattu mihinkään, se on vaikeasti selitettävää ja se siirtäminen eteenpäin on hankalaa. Kuitenkin jokaisella meistä sitä löytyy ja käytämme sitä huomaamattamme päivittäin. Hiljainen tieto ulottuu aina aivojemme syvimpiin kerroksiin asti, se ohjaa meidän käsiämme kun kirjoitamme ja kertoo meille miltä ystävän kosketus tuntuu iholla. Hiljainen tieto auttaa meitä ottamaan vastaan uusia tilanteita ja käsittelemään muutosta näennäisesti selittämättömien sisäisten toimintatapojen avulla.

Kurssin aikana olemme ryhmämme kanssa tutustuneet hiljaiseen tietoon laajasti ja pohtineet myös sen merkitystä jokapäiväisessä elämässä. Implisiittinen eli hiljainen tieto vaikuttaa ihmisessä jatkuvasti vaikka sitä ei osaisikaan jäsentää sanoiksi. Monet meistä ovat tänä syksynä astuneet ensimmäistä kertaa yliopisto-opiskelujen mailmaan. Jokainen ymmärtää eksplisiittisen tiedon, eli fokusoidun tiedon, merkityksen valmistautuessaan tenttiin. Eksaktit asiat kuten vuosiluvut tai tietyn teorian keksijän nimi ovat konkreettisia asioita joita opettelemme ja tentissä mitataan kunkin yksilön tiedot käsitellystä aihepiiristä. Eksplisiittisen tiedon käsittelemiseen tarvitsemme implisiittistä tietoa, ne täydentävät toisiaan ja ilman toista ei toisellakaan tekisi mitään.

Hiljaisen tiedon paradoksi on mielestämme sen vaikea määrittely ja tunnistettavuus. Tiedämme hiljaisen tiedon tärkeyden ja kuinka se tukee ja täydentää eksaktia tietoamme, sen tietoinen harjoittaminen on haastavaa. Sitä ei voi tietoisesti oppia kirjoista vaan se kehittyy jatkuvasti huomaamattamme. Se karttuu ympäristöstä jossa toimimme ja ihmisiltä keiden kanssa toimimme. Hiljainen tieto karttuu siis elämällä.

Mystiset asiantuntijat, Riku, Joonas & Tuomo.