Jos joku vaatisi meiltä pianonsoittoa ilman harjoittelua ja opettelua, sanoisimme oitis: en mä osaa, en mä pysty. Ja se hyväksyttäisiin. Ei tietenkään voi osata, jos ei ole saanut oppia. Miksi sitten kirjoittamisen pitäisi sujua tuosta vain? Miksei kirjoittamista saisi harjoitella ja opetella?

Työpaikalle perustettiin blogi ja jokaiselle työntekijälle annettiin velvoite kirjoittaa siihen jotain. Päätettiin, että tehdään joulukalenteri niin, että joka päivälle tulee jonkun kirjoitus.  Minulle sattui viimeinen vuoro, eli jouluaatto.

Tuttava kauhisteli kokeiluamme ja puuskahti, että hän ei suostuisi kirjoittamaan. Sanoisi itsensä vaikka irti.

Nykyisin kirjoittaminen kuuluu semmoisillekin työntekijöille, joiden tehtäviin se ei ole aiemmin kuulunut. Ja ne tekstit ovat julkisia. Milloin pitää päivittää organisaation verkkosivuille joku esittelyteksti, kirjoittaa uutiskirjeeseen omasta hankkeesta tai sitten päivittää blogia. Osaat tai et, kirjoittaminen on osa työtä.

Verkkokirjoittaminen on ihan kuin mikä tahansa kirjoittaminen. Siihen on olemassa ohjeita ja opasteita. Niitä saa kirjoista, verkkoteksteistä tai sitten menemällä koulutukseen.  Sen lisäksi pitää vain harjoitella, pyytää palautetta ja ottaa opikseen.

”Harjoitus tekee mestarin:
miten mantelista olisi
muuten tullut persikka
tai kukkakaalista
lehtisalaattia.”

Tiina Rintala-Siira, suunnittelija.