Author Archives: Deleted User

About Deleted User

Special user account.

Jos metsään haluat mennä nyt…

…niin tee se nyt! Taas on se aika vuodesta, jolloin kaikki keski-ikäiset naiset (itseni mukaanlukien) suorastaan ryntäävät metsiin.

Eihän kukaan voi vastustaa syötävän ihania suppilovahveroita, jotka sateen ja lämpimien, syyspäivien ansiosta punkevat esiin sammaleista ja lehtien alta.
Kun sellaisen ryppään löytää, on voittajan olo.

Noh, niitä sitten kerätään ja kerätään. Kunnes pakastin pullottaa ja lasipurkit ovat täynnä kuivattuja metsän antimia.

Mutta ei hätää, aina löytyy jokin uusi resepti, jota voi kokeilla (anoppiin nyt ainakin :). Jotta tulevan viikonlopun sato tulisi hyötykäyttöön, lisään minäkin korteni kekoon ja lahjoitan meidän perheessä kovasti suositun Suppilovahverokeiton ohjeen käyttöönne. Ohjeen olen saanut entiseltä, miespuoliselta työkaveriltani (kiitos Janne!). Tämä on parasta, mitä allekirjoittanut osaa suppilovahveroista tehdä. Kannattaa kokeilla.

Jannen suppilovahverokeitto

– 1 l tuoreita suppiksia
– 1 sipuli
– n. 20 g voita
– 4 rkl vehnäjauhoja
– 1 l lihalientä
– 1 1/2 rkl tomaattipyrettä
– mustapippuria
– 2 – 3 rkl sinihomejuustoa
– soijaa
– sokeria
– n. 2 tl sitruunamehua
– 2 dl kuohukermaa
– persiljaa

Pilko sienet ja sipuli, paista voissa.
Lisää jauhot ja lihaliemi vähitellen sekoittaen.
Keitä 1/2 h.
Mausta tomaattipyreellä, pippurilla, sinihomejuustolla ja soijalla.
Anna hautua 15 min.
Lisää kerma ja sitruunamehu ennen tarjoilua, kiehauta ja ripottele persilja pinnalle juuri ennen tarjoilua.

Mutta kaikki eivät tästä harrastuksesta ja vuodenajasta pidä. 10-vuotias tyttäreni tuossa taannoin tokaisi “voi ei, inhoan syksyä, silloin ei äiti muuta puhukaan kun suppis ja suppis ja sieneen, sieneen…”

Oi aikoja!

Millainen oli viestintämaisemasi vuosituhannen vaihteessa? Meillä oli lankapuhelin ja tietokone, mutta ei nettiyhteyttä. Töissä oli lankapuhelin, faksi ja nettiyhteys. Siivotessani kesälomalla vuosien aikana kertyneitä ”arkistoja” käteeni osui ICT-alan asiakaslehti vuodelta 1999. Silloin elettiin talouden nousuaikaa edellisen laman jälkeen. Langattomuus ja mobiliteetti nähtiin tulevaisuuden mahdollisuuksina. Kolmannen sukupolven kännyköistä esiteltiin prototyyppejä. Markkinoille oli tullut ohjelmisto ja laite, joka mahdollisti faksin lähettämisen lukukynän ja matkapuhelimen välityksellä. Ruotsin hallitus suunnitteli uuden laajakaistaverkon rakentamista. Tavoitteena oli tarjota kaikille ruotsalaisille mahdollisuus 5 Mbit/s laajakaistaliittymään.

Nyt meillä on iPadit ja älypuhelimet, pilvipalvelut ja yhteisöllinen media. Välineet ovat kehittyneet, mutta viestinnän perusolemus lienee säilynyt samanlaisena kuin VTT Elisa Juholin sitä samaisessa lehdessä kuvaa. Artikkelin viesti oli, että sähköinen viestintä ei voi korvata kasvokkain tapahtuvaa viestintää etenkään silloin, kun kyseessä on monimutkaisemmat esim. organisaation muutosta koskevat asiat. Pelkkä tieto ei riitä, koska se tarvitsee rinnalleen henkilökohtaisessa kanssakäymisessä tapahtuvaa tulkintaa, joka vaatii aikaa. Vaikka paljon on reilussa kymmenessä vuodessa tapahtunut niin taloudessa kuin tieto- ja viestintätekniikan kehityksessäkin, inhimillisen vuorovaikutuksen ydin on edelleen sama: ajan antaminen kohtaamiselle ja yhteiselle tulkinnalle. Juholin pohtii lopuksi ”en tiedä, jalostuuko ihmisrotu joskus sellaiseksi, että me pärjäämme pelkällä sähköisellä viestinnällä”. Niinpä.

Marita Parkkonen

Kenen kahvivuoro on tänään?

Aamulla menin toiveikkaana työpaikkani sosiaalitiloihin hakemaan kahvikupposta. Kuinka ollakkaan – jälleen kerran kahvipannut ammottivat tyhjyyttään. EI KUKAAN ollut keittänyt kahvia. Voi mikä pettymys, noh ei muuta kun porot suodattimeen ja kahvit kiehumaan.Meitä naisia ja miehiä on työyhteisössämme melko paljon, noin 40-50 henkeä. Siitä huolimatta kahvia keittää vain kourallinen väkeä, juojia kyllä riittää.

Siinä kahvia keitellessäni mietin, että olemme me ihmiset merkillistä väkeä. Vallan itsekkäitä otuksia. Odotamme usein valmista, että se JOKU tulee varmasti ja hoitaa asian jos toisenkin – miksi suotta itse vaivautua?

Nykypäivänä talkoohenki ja yhteen hiileen puhaltaminen tuntuvat kadonneen maailmasta. Lapset kasvatetaan siihen, että elämä on täynnä oikeuksia, muttei ollenkaan velvollisuuksia. Ja vanhemmat ajattelevat samalla lailla. TÄNNE MULLE KAIKKI HETI. Se on surullista, se.

Kun katson omia 70-vuotiaita vanhempiani ja heidän sisaruksiaan, totean meillä nuoremmilla olevan vielä paljon oppimista heiltä.Vielä nytkin, vaikkeivat he itsekään enää ole 100% toimintakykyisiä, auttavat he pyyteettä kaikkia apua tarvitsevia läheisiään. Katson itseäni peiliin ja kysyn, teenkö itse samoin? Tulee vähän huono omatunto, paljon enemmän voisin vielä tehdä.

Töissäkin toisen huomioiminen lähtee pienistä asioista, vaikka siitä että osallistuu yhteisössä yhteisiin asioihin, kahvinkeitosta alkaen. Kun teet toiselle hyvää, teet sitä samalla itsellesi.

Huomenna, jos kahvipannut ammottavat keittiössä tyhjyyttään, kävele rohkeasti sisään (älä hiivi ohi). Tee miehen työ – laita kahvi kiehumaan 🙂

Kevätaamuinen työmatka

Havahdun aamu valoisuuteen ja varisten vaakkumiseen niiden kuuluttaessa reviirejään ja taistellessa pesäpaikoista. Astuessani ulko-ovesta tervehtii tikan koputus onton puun runkoa vasten. Sekin haluaa sanoa sanansa! Pysäkille kävellessäni kuuntelen varpusten sirkutusta pensasaidan sokkeloista. Kylmä on ollut niidenkin yö. Lähestyessäni virran vartta lentää kaksi joutsenta ylitseni ilmoittaen töräytyksellä tulostaan. Ovat ehkä menossa katsomaan sopivaa pesäpaikkaa sieltä missä viime vuonnakin asustivat. Jos jatkaisin matkaani keskustaan, kuulisin todennäköisesti vielä sorsien ja naakkojen kevätaamuista torailua niiden hakiessa paikkaansa laumassa. Lähellä voisi olla myös törmäys siltarummulta lentoon syöksähtävän pulun kanssa. Käännyn kuitenkin pysäkilleni ja hetken odottelun jälkeen astun bussiin. Tervehdin kuljettajaa, joka ei tervehdi takaisin ja istahdan vapaaseen penkkiin muiden hiljaisten matkustajien joukkoon. Luonto sakeana sinkoilevine viesteineen jää ikkunan taakse.