Category Archives: Viestintää

Kenen kahvivuoro on tänään?

kahvikuppiAamulla menin toiveikkaana työpaikkani sosiaalitiloihin hakemaan kahvikupposta. Kuinka ollakkaan – jälleen kerran kahvipannut ammottivat tyhjyyttään. EI KUKAAN ollut keittänyt kahvia. Voi mikä pettymys, noh ei muuta kun porot suodattimeen ja kahvit kiehumaan.Meitä naisia ja miehiä on työyhteisössämme melko paljon, noin 40-50 henkeä. Siitä huolimatta kahvia keittää vain kourallinen väkeä, juojia kyllä riittää.

Siinä kahvia keitellessäni mietin, että olemme me ihmiset merkillistä väkeä. Vallan itsekkäitä otuksia. Odotamme usein valmista, että se JOKU tulee varmasti ja hoitaa asian jos toisenkin – miksi suotta itse vaivautua?

Nykypäivänä talkoohenki ja yhteen hiileen puhaltaminen tuntuvat kadonneen maailmasta. Lapset kasvatetaan siihen, että elämä on täynnä oikeuksia, muttei ollenkaan velvollisuuksia. Ja vanhemmat ajattelevat samalla lailla. TÄNNE MULLE KAIKKI HETI. Se on surullista, se.

Kun katson omia 70-vuotiaita vanhempiani ja heidän sisaruksiaan, totean meillä nuoremmilla olevan vielä paljon oppimista heiltä.Vielä nytkin, vaikkeivat he itsekään enää ole 100% toimintakykyisiä, auttavat he pyyteettä kaikkia apua tarvitsevia läheisiään. Katson itseäni peiliin ja kysyn, teenkö itse samoin? Tulee vähän huono omatunto, paljon enemmän voisin vielä tehdä.

Töissäkin toisen huomioiminen lähtee pienistä asioista, vaikka siitä että osallistuu yhteisössä yhteisiin asioihin, kahvinkeitosta alkaen. Kun teet toiselle hyvää, teet sitä samalla itsellesi.

Huomenna, jos kahvipannut ammottavat keittiössä tyhjyyttään, kävele rohkeasti sisään (älä hiivi ohi). Tee miehen työ – laita kahvi kiehumaan 🙂

Kuka maksaa?

possutReilusti yli puolet kaikista palkansaajista osallistuu vuosittain työnantajan maksamaan koulutukseen seminaareissa tai messuilla. Toisaalta henkilöstökoulutus kasaantuu jo entuudestaan koulutetuille eli toimihenkilöille ja johtajille.
Seminaareihin ja messuille siis pääsee, mutta onko tällaisilla lyhyillä koulutuksilla mitään vaikuttavuutta?

Maksullisten täydennyskoulutusten suunnittelijana saan aina välillä puhelun asiakkaalta, joka haluaisi tulla koulutukseen, mutta jonka työnantaja ei joko halua tai pysty maksamaan koulutusmaksua. Lähes jokaisella maksullisella kurssillamme onkin osallistujia, jotka maksavat osallistumisensa itse. Halu kehittyä ammatissa on niin suuri, ettei muutaman tuhannen euron maksu ole heille ylivoimaisen suuri.

Mutta miksi työntekijän pitäisi itse maksaa koulutuksesta, jonka ansiosta hän on entistä osaavampi työntekijä ja pystyy tekemään enemmän tulosta? Lisäksi Palmenian pitkissä viestintäkoulutuksissa on sisäänleivottuna tavoite, että koulutuksessa kehitetään koko organisaation toimintaa. Kyse ei siis ole pelkästä yksilön kehittymisestä.

Toisaalta työntekijä, joka jatkuvasti kouluttautuu ja kehittää itseään, ei todennäköisesti jää työttömäksi. Siinä mielessä investointi täydennyskoulutukseen saattaa joskus maksaa itsensä takaisin. Huonoimmassa asemassa ovat ne, joilla on kapea ja syvä osaaminen. Kun sellaiselta menee työpaikka alta, hän ei pysty vaihtamaan erityyppisiin tehtäviin.

Kenen sitten pitäisi maksaa työntekijöiden ammatillinen täydennyskoulutus? Työntekijän, yrityksen vai valtion? Ainakin yritykset voisivat ottaa omien työntekijöidensä osaamisen kehittämisen osaksi yrityksen strategiaa. Kasvua ei tapahdu ilman jatkuvaa kehittämistä ja kehittymistä.

Kommunikointia Kiinassa

Lomamatkalla Pekingissä ja Tianjinissa jouduimme useasti tilanteisiin, joissa keskustelukumppanin kanssa ei löytynyt yhteistä kieltä, ei edes yhtään yhteistä sanaa. Kun paikalliset taksikuskit eivät tunteneet kohteen englanninkielistä nimeä, eivät osanneet lukea länsimaisin kirjaimin kirjoitettua osoitetta tai tulkita karttaa ja kun edes sana ”money” ei ollut tuttu, oli avuksi otettava kädet ja elekieli. Molemminpuolisten pantomiimiesitysten jälkeen useimmiten päästiin yhteisymmärrykseen siitä, mihin olimme matkalla. Aina ei päästy, ja oli etsittävä toinen kuski. Kerran tilanteen pelasti se, että muistin hotellin lähellä olevan  metroaseman nimen ja ilmeisesti onnistuin ääntämäänkin sen melko oikein, sillä taksikuskin silmissä välähti ymmärryksen valo ja hyppäsimme kyytiin.

Länsimainen suorapuheisuus ei kuulu kiinalaiseen kulttuuriin. Kysymyksiin ei mielellään vastata kieltävästi, eikä kerrota, jos toisen puhe on jäänyt täysin ymmärtämättä. Meitä varoitettiinkin etukäteen, että mikäli kysymme kadulla tietä, saatuihin neuvoihin kannattaa suhtautua varauksella. Suuntaa saatetaan osoittaa innokkaasti, vaikkei neuvojalla olisi hajuakaan kysytyn kohteen sijainnista. Suorapuheisuuden puutteen huomasimme jo ensimmäisellä ravintolakäynnillä. Kun osoitimme ruokalistasta haluamamme annoksen kuvan, tarjoilija nyökkäsi ystävällisesti ja kirjoitti tilauksen paperille. Kun lisäksi tilasimme englanniksi annokset riisiä ja pari pulloa vettä, tarjoilija edelleen nyökkäsi ja kirjoitti jotakin paperilleen. Kun ruoka tuotiin, riisi ja vesipullot puuttuivat. Vasta kun näytimme niidenkin kuvat, saimme mitä halusimme.

Kokemus ummikkona olemisesta oli terveellinen. Nyt pystyn paremmin kuvittelemaan, millaista kielitaidottomalla maahanmuuttajalla on vieraassa maassa. Tai millaista on olla tuijotuksen ja sormella osoittelun kohteena valtaväestöstä poikkeavan ulkonäön takia. Me koimme sitä vain lyhyen ajan, mutta toiset joutuvat kestämään ulkopuolisuutta pitkään, joskus jopa koko ikänsä.

Tarja Inkinen

Juhla Mekka

Seututie 140 / Valtatie 5: km 17,5.
Ihanan kumpuilevan maaston läpi luikerteleva reitti Lahdesta Heinolaan, niin sanottu “Vanhatie”, jolla harvoin on ruuhkaa edes kesäviikonloppuina, toisin kuin lähistöllä
kulkevalla samansuuntaisella moottoritiellä.

Tällä metsäisellä reitillä voi ajaa ihan liikennerajoitusten mukaisesti, jarruttaa katsomaan pellon reunassa iltahämärissä töllistelevää kettua tai antaa jäniksen loikata tien yli omassa rauhassaan. Reitillä voi pysähtyä kiireettä muutamassakin paikassa, astua ulos autosta ja poimia kesäkukkia mökin akkunalle silmänruoaksi tai puikahtaa syksyn hämärissä salaistakin salaisimpiin sienipaikkoihin.

Eilen bongasin tällä mukavalla mökkireitilläni juuri sopivassa kohtaa olevan levennyksen. Toki se oli sattunut silmääni aiemminkin, mutta kaasua olin siinä kohtaa painanut joka ikinen kerta. Niin oli hyvä suora, ja muka kiire!

Joka tapauksessa: pitkä suora edessä ja takana, mukavasti viettävä rinne molemmilla puolilla tietä. Levennyksen puolella rinne vietti alaspäin ja vastakkaisella puolella ylöspäin, täynnä kieloja!

Annoin takanani tulleen auton mennä menojaan ja odotin pitkän suoran päähän ilmestyneen auton viuhahtavan sivuitseni. Vasta sitten nousin kuljettajan paikalta, pälyilin vielä ympärilleni ja tartuin autoni takapenkillä keikkuvaan isoon kukkaruukkuun, jossa se “aivan ihana” puksipuu törrötti kuivaakin kuivempana. Siinä oli sopiva rinne heittää ruukussa oleva multa ja rutikuiva kasvi niinsanotusti “mäkeen”.

Pysähdyin alas rinnettä katsoessani niille sijoilleni: paikalla oli ollut joku muukin ennen minua! Lajitovereitani, ilmiselvästi. Rinteen pohjalla olevassa ojassa makasi nimittäin kokonainen jääkaappi hengettömänä, hylättynä. Muutama roskapussi sulostutti kesäistä iltaa kärpästen pörrätessä uteliaina pussien ympärillä. Myös muuta roinaa oli kertynyt ojan pohjalle varmasti jo pidemmän aikaa, sillä osa oli osittain peittynyt kasvillisuuden alle.


Tämäkö oli se kuuluisa Mekka? Tännekö ne oman pesän juhlavalmistelupuuhissa ylimääräisiksi todetut roippeet sitten päätyvät? Täällä luonnon rauhassa ojanpohjalle kumartelevat saavat ilmeisesti valtaisan mielihyvän tunteen vartaloonsa…

Sikamaista! Miten joku oli saattanut tehdä moisen ympäristörikoksen? Eivätkö näille junteille Mekkaa paljon lähempänä olevat Kuusakoski tai Kujalan jätekeskus Lahdessa ole tuttuja paikkoja? Tai PHJ?

Nimittäin:
PHJ eli Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy toimittaa joka ikinen vuosi joka ikiseen päijäthämäläiseen kotiin LOKKI-nimisen seinäkalenterin. Se on samalla “Jätehuollon tietopaketti joka kotiin”. Erinomainen vihkonen ja vieläpä ilmainen!
Kyseinen kalenteri valistaa nytkin, että:

  • A) VAARALLISTEN JÄTTEIDEN KERÄYSKIERROS alkoi Päijät-Hämeessä viime viikolla ja jatkuu kesäkuun puoleen väliin asti
  • B) Kujalan jätekeskus on ilonamme silloin ja silloin ja lisäksi
  • C) kotitalouksien vaarallisia jätteitä otetaan vastaan ympärivuotisesti keräyskontteihin tietyissä pisteissä ympäri maakuntaa

Ei ole siis tarvis lähteä illan hämyssä lainaamaan naapurilta peräkärryä, jotta voisi kenekään näkemättä porhaltaa sille ihanalle maantiesuoran levennykselle ja kipata sinne ojan pohjalle kaikki kotona ylimääräisenä nurkissa pyörivä roipe tai toimimaton elektroniikka. Silkkaa hulluutta, sillä hyvän mielen ja omantunnon saa, kun toimittaa ylimääräiset roinansa oikeaan paikkaa: kierrätykseen tai kaatikselle.

Tänä viikonloppuna vietetään Suomessa valtakunnallista siivouspäivää. Tässäpä oiva tilaisuus meille kaikille tarkastaa kodin varastot ja kaapit, nostaa siistit ja kunnossa olevat tavarat myyntipöydälle ja päästä kunnialla eroon kaikesta tarpeettomasta.

Innostu kierrättämään ja opettele lajittelemaan! Ohjeita ja vinkkejä Lokki-kalenterista ja täältä:

http://www.phj.fi/kujalan-jatekeskus
http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/21ac996d177b2672c2256f8d002f6377
http://www.kierratys.info/
http://www.sita.fi/ymparistotietopankki
http://siivouspaiva.com/
https://www.facebook.com/events/565718896782589/?ref=22

P.S. Kiitos kaikille Juhla Mokka -kahvipussien keräysavusta! Ensimmäinen kahvipusseista punomani kauppakassi on nyt valmis. Tuli sitten annettua niillekin yli 60 kahvipussille uusi elämä. 🙂

 

Terveisin,

Sari Kullaa, jolle tyhjien kahvipussien keräämisestä on tullut intohimo.