Category Archives: Viestintää

Kunnissa on muutakin tekemistä kuin twiittailu

Kävin taannoin muutamien kuntavaikuttajien kanssa keskustelua siitä, pitääkö kuntien olla somessa. Kannatin ajatusta. Mielestäni se lisää avoimuutta ja on edullinen tapa viestiä ja keskustella kuntalaisten kanssa. Vastapuolen mielestä kunnissa on muutakin tekemistä kuin twiittailu ja se on muutenkin turhaa, koska kaikki eivät ole somessa. Tämä keskustelu muuten käytiin sosiaalisessa mediassa.

Totta viekööt kunnan virkamiehillä on muutakin tekemistä kuin twiittailu. Kaikkea työtä en lähde edes arvailemaan. Hallinnollinen työ näkyy paitsi satunnaisesti mediassa, päätöksentekoelinten esityslistoissa ja pöytäkirjoissa. Ne julkaistaan kuntien verkkosivuilla ja tiedotus on hoidettu. Vai onko?

Hollolan sivistyslautakunta käsitteli maaliskuun alussa yhden koulurakennuksen kohtaloa. Pitkähkö esitysteksti alkoi: ”Sivistystoimessa on ollut valmisteilla Kalliolan kouluhankkeen tarveselvitys, jota on tehty vuodesta 2011 lukien. (Tarveselvitys liitteenä). Kalliolan koulua on laajennettu useaan otteeseen eri vuosina, mikä on tuottanut koulukiinteistölle ja sen käytettävyydelle toiminnallisiin tarpeisiin erityisen haasteen. Kalliolan koulun hankeselvityksen haasteena on ollut ennusteita voimakkaampi oppilasmäärän kasvu sekä kiinteistön kunnon kokonaisarvion muodostaminen saneerauksen asteen määrittelyä varten.”

Käsi ylös, kenelle asia selvisi yhdellä kertaa. Tästäkö kuntalaisen pitäisi päätellä, miltä pohjalta Kalliolan koulun purkamista tai täysremonttia suunnitellaan? Anteeksi Hollola, en erityisesti halua osoittaa juuri teitä. Lausesekamelskoja löytyy kaikkialta.

Hallintolaki edellyttää viranomaisilta asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä, julkisuuslaki velvoittaa aktiivisesti edistämään hallinnon avoimuutta. Voisiko sosiaalisella medialla helpottaa kuntalaisten tiedon saantia, asioiden ymmärrettävyyttä ja vuorovaikutusta? Yhteen Twitter-viestiin mahtuu 140 merkkiä. Siinä olisi pakko tiivistää asian ydin.

Kieltämättä kuntien perustehtäviin ei kuulu lörpöttely kuntalaisten kanssa somessa. Keskustelu voisi silti edistää asioiden valmistelua, kuntalaisten sitoutumista ja osallistumista. Etenkin kaava-asioissa olisi suotavaa, että kuntalaiset käyttäisivät mieluummin etu- kuin jälkikäteistä oikeussuojaansa.

Viestintäihmiset ovat harvassa, kun mennään isojen kaupunkien ulkopuolelle. Sosiaalisen median aikakaudella viestintä ei kuitenkaan ole vain viestintäosaston tehtävä. Liikuntatoimi voi päivittää latutilanteen ja päivähoitotoimisto kesän aukioloaikansa Facebookiin. Veikkaan, että ne ovat helpommin ja nopeammin tehtävissä kuin vastaavan tiedon vieminen kunnan verkkosivuille. Sitä todennäköisesti päivittää kunnan atk-vastaava, joka on tänään muissa tehtävissä ja tekee päivitykset sitten kun ehtii.

Mutta palatakseni saamaani vasta-argumenttiin: kaikki eivät tosiaan ole somessa. Se ”kaikki” ei myöskään lue sanomalehteä tai käy ikinä kunnan virallisella ilmoitustaululla (nähtävillä kunnanvirastossa virka-aikana klo 9-15). ”Kaikki” ei käy verkkosivuilla lukemassa niitä monipolvisia pöytäkirjoja. Onneksi kuntien tehtävä ei ole varmistaa, että kaikki kuntalaiset lukevat pöytäkirjat. Kuntien tulee vain huolehtia siitä, että tieto on saatavilla helposti käytettävissä olevilla keinoilla.

Suomi hyväksyttiin Avoimen hallinnon kumppanuusohjelmaan huhtikuun lopussa. Avoimen hallinnon yhteisissä periaatteissa, jotka myös Kuntaliitto on allekirjoittanut, todetaan mm. “Käytämme sekä erilaisia perinteisiä toimintatapoja että sähköisiä kanavia osallistumiseen ja tiedon tarjoamiseen.” Tämähän kuulostaa lupaavalta.

Vähempikin riittää – vai?

Puhuimme vastikään kollegan kanssa, kuinka ihanaa on tulla aamuisin töihin kun työkaverit tervehtivät joka aamu yhtä iloisesti ja useasti jopa nimellä. Keskustelu jatkui siihen, miten emme aina muista, että vähempikin riittää ja että elämissämme on paljon asioita, joista voi reilusti olla iloinen ja tyytyväinen.

Olemme kuulemma keski-ikäisiä. Niinhän ne elinvuodet antaisivat ymmärtää, vaikka henkisesti koemme olevamme paljon nuorempia. Tietysti pientä kremppaa alkaa olla ja mitä nyt minihameet ovat vaihtuneet polvipituisiin, silmälasit ovat radikaalisti pienentyneet sitten 70-luvun, hiukset vaihtaneet väriä luonnostaan tai muuten vain ja seuraava sukupolvi joutuu neuvomaan meitä eri vempainten käytössä lähes päivittäin. Onneksi elämänkokemusta on karttunut ja sen kautta ymmärrämme paremmin elämän eri vaiheita. Olemme ehkä pääsemässä eroon tyytymättömyyden ja riittämättömyyden tunteista ja osaamme ottaa elämän rennommin ja nauttia hetkestä.

Miten tähän on päästy? Meitä on saattanut kohdata vakava sairaus, avioero, läheisen kuolema jne. jonka seurauksena olemme joutuneet pohtimaan elämämme suuntaa ja sen merkitystä ja mahdollisesti myös omia arvojamme, käytöstämme ja tavoitteita tulevaisuudelle. Tai jatkuva kilpajuoksu tavoitteiden ja materian perässä on alkanut tuntua merkityksettömältä ja turhalta.

Hyvät asiat elämässä ovat hyvinkin yksinkertaisia. Tämän asian oivaltaminen voi olla kertakaikkisen shokeeraavaa. Vähempikin riittää ja voi olla itseensä ja tilanteeseensa aidosti tyytyväinen. Mitä nämä yksinkertaiset asiat ovat, mitkä meitä ilahduttavat? Kyse ei ole mistään nano-teknologiasta, vaan ihan arkisista, pienistä asioista. Törmäämme niihin joka päivä: kollegan iloinen tervehdys, saatu kiitos, arvostettu mielipide, ystävän tapaaminen pitkästä aikaa, naapuriapu, hymy ohikulkijalta, yllätyspuhelu kaverilta, teatteri-ilta siskon kanssa, onnistunut uusi pihviresepti….

Nyt skarppina! Annetaan hyvän kiertää ja tehdään sitä muille, mitä meistä on muiden tekemänä kiva kokea. Keskitytään huomaamaan ne jokapäiväiset hyvät ja iloiset asiat ja nautitaan niistä.

Iloisin terveisin ja kevättä rinnassa, Anja 🙂

Suomi on maailman paras it-maa?

”Suomi on maailman paras it-maa”. Huomasin joitakin päiviä sitten tällaisen raflaavan uutisotsikon joissakin nettilehdissä. Hienoa, kyllä me suomalaiset olemme hyviä! Ihan turhaan on toitotettu, että olemme jäämässä tietotekniikka-asioissa jälkijunaan. Minua kuitenkin mietitytti, millähän perusteilla Maailman talousfoorumi on rankannut Suomen ykköseksi. Uutinen oli siis pakko lukea. Onneksi nettilehtien jutut ovat lyhyitä.

Jutussa todettiin Suomen pystyvän hyödyntämään tietotekniikkaa parhaiten maailmassa.  Koulutuksen taso, it-patenttihakemusten määrä ja internetyhteyksien kattavuus nostavat sijoitusta.

Helppo on olla yhtä mieltä siitä, että koulutustaso Suomessa on korkea ja että suomalaiset hakevat paljon patentteja asukaslukuun suhteutettuna. Vaikeampi on olla yhtä mieltä siitä, että suomalaiset ovat maailman parhaita tietotekniikan hyödyntäjiä. Mielessä väikkyvät mm. terveydenhuollon kankeat ja kalliit järjestelmät. Eniten jutussa kuitenkin närästää viittaus nettiyhteyksien yleisyyteen Suomessa. Ovathan ne Suomessa yleisiä.  Mutta minkä laatuiset ovat suomalaisten yhteydet? Tätä ei jutussa käsitellä virkkeelläkään. Kaiketi tällaista yksityiskohtaa pidetään jonninjoutavana. Suurin osa suomalaisten laajakaistaliittymistä on langattomia. Valokuituyhteys on vielä harvalla. Monissa Euroopankin maissa valokuituyhteydet ovat selvästi yleisempiä.

Laajakaistayhteyksien laadulla on väliä. Mm. erilaisten pilvipalvelujen käyttö yleistyy nopeasti. Pilvipalveluiden käyttö – pääsy pilveen – edellyttää hyviä ja luotettavia tietoliikenneyhteyksiä eli käytännössä piakkoin valokuituyhteyksiä, koska tietoliikenteen kasvu on ruuhkauttamassa heikompitasoiset yhteydet.

”Suomi on nyt maailman paras it-maa” -uutinen ei siis tunnu mielestäni oikeutetulta. Saatan olla väärässä. Ehkäpä vankat perustelut maailman parhaan tittelille löytyvät Maailman talousfoorumin raportista.

Terveisin Juha Kokkonen

Kevätaamuinen työmatka

Havahdun aamu valoisuuteen ja varisten vaakkumiseen niiden kuuluttaessa reviirejään ja taistellessa pesäpaikoista. Astuessani ulko-ovesta tervehtii tikan koputus onton puun runkoa vasten. Sekin haluaa sanoa sanansa! Pysäkille kävellessäni kuuntelen varpusten sirkutusta pensasaidan sokkeloista. Kylmä on ollut niidenkin yö. Lähestyessäni virran vartta lentää kaksi joutsenta ylitseni ilmoittaen töräytyksellä tulostaan. Ovat ehkä menossa katsomaan sopivaa pesäpaikkaa sieltä missä viime vuonnakin asustivat.  Jos jatkaisin matkaani keskustaan, kuulisin todennäköisesti vielä sorsien ja naakkojen kevätaamuista torailua niiden hakiessa paikkaansa laumassa.  Lähellä voisi olla myös törmäys siltarummulta lentoon syöksähtävän pulun kanssa. Käännyn kuitenkin pysäkilleni ja hetken odottelun jälkeen astun bussiin. Tervehdin kuljettajaa, joka ei tervehdi takaisin ja istahdan vapaaseen penkkiin muiden hiljaisten matkustajien joukkoon. Luonto sakeana sinkoilevine viesteineen jää ikkunan taakse.

Marita Parkkonen