Avoin tiede opetuksessa, kirjaston lokakuisen #OAhaaste-kampanjan teema oli hyvin esillä myös Avoimen tieteen iltapäivässä viikko sitten. Avoimen tieteen iltapäivä oli osa kansainvälistä OA Week 2017 -teemaviikkoa, ja Tiedekulmassa aiheesta olivat keskustelemassa historiantutkija ja yliopistonlehtori Mirkka Lappalainen, kulttuurimaantieteen professori Markku Löytönen ja Gaudeamuksen kustannusjohtaja Leena Kaakinen.
Historioitsija Mirkka Lappalaista haastatteli Tiedekulman tapahtumassa tutkimushallinnon asiantuntija Eeva Nyrövaara. Kuvat Jussi S. Männistö
Mirkka Lappalainen pohti avoin tiede opetuksessa -teemaa erityisesti opetuksen ajoituksen kannalta (videolla ajassa 20:40–22:30).
“Opetan enimmäkseen ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita. Avoimen tieteen aineistot tulevat siinä vaiheessa, kun ohjaan kanditutkielmia ja proseminaareja. Olen miettinyt, millä tavalla avoimesta tieteestä kerrotaan opiskelijoille ja missä vaiheessa. Se on kuitenkin vähän mystinen asia eikä se suoranaisesti liity ihan alkuvaiheen opiskeluun”, Lappalainen toteaa.
Toisaalta, samalla, kun avoin tiede voi olla opiskelijoille etäinen asia, he voivat kokea sen myös itsestäänselväksi asiaksi: näinhän tieteen kuuluisi toimia.
“Luulen, että se on fukseille paljon helpompi asia kuin monille, jotka ovat olleet vuosikymmeniä tutkimuksessa”, Lappalainen arvelee.
Lappalainen pohti myös lähdekritiikin merkitystä. Kun tietoaineistot ovat entistä paremmin saatavilla, tiedonhakijan kyky seuloa olennainen korostuu.
“Avoimien aineistojen käyttö on oikeastaan aika vaikeata. Pitää opettaa opiskelijoita etsimään oikeita resursseja, ja miettimään niitä periaatteita, joilla löytää luotettavan aineiston. Kyllä me tiedämme, ettei netissä kaikki ole luotettavaa. Digitaalisen lähdekritiikin vaatimus on noussut erittäin keskeiseksi”, Lappalainen sanoo.
Avointa dataa eniten kovissa tieteissä
Kun professori Markku Löytöseltä kysyttiin, onko avoimen tieteen näkökulma relevantti näkökulma opetuksen kannalta, vastaus tuli välittömästi (videolla ajassa 1:02:50–1:04:20):
Professori Markku Löytönen ja kustannusjohtaja Leena Kaakinen olivat Avoimen tieteen iltapäivässä kirjaston tietoasiantuntija Markku Roinilan tentattavana.
“On, ilman muuta. Maantieteessä meillä on ollut jo toistakymmentä vuotta sellainen verkko-osoite kuin Paikkatietolainaamo (nykyisin Paikkatietoikkuna), jossa on hyvin monipuolista paikkatietoa opetuksen käyttöön”, Löytönen sanoo, ja jatkaa:
“Omilla kursseillani teetän sellaisia tehtäviä, joissa opiskelijoiden on käytettävä avointa tiedettä hyväkseen. Veikkaan, että nimenomaan Meilahdessa, Kumpulassa ja Viikissä, luonnontieteissä, biotieteissä ja lääketieteessä, käytetään hyvin paljon avointa dataa. Keskustakampuksella ei ehkä niin paljon, koska täällä on se on pitkälle korpuspohjaista, ja datan digitoiminen on vielä aika lailla kesken”, Löytönen arvioi.
Kustannusjohtaja Leena Kaakinen on mukana Gaudeamuksen ja Helsingin yliopiston osin yhteisessä avoimen julkaisemisen hankkeessa, jossa rakennetaan Helsinki University Press -julkaisusarjaa (HUP). Kaakinen pohti avoin tiede opetuksessa -teemaa käynnissä olevan hankkeen ja tiedekustantajan näkökulmasta (videolla ajassa 1:04:20–1:05:50).
“Tietysti avoimia julkaisuja voi käyttää opetuksessa hyvin moninkin tavoin. Myös avointa dataa voi opetuksessa hyödyntää nimenomaan sillä tavalla, että miten dataa tulkitaan. Aikaisemmin tässä (keskustelussa) mainittiin opiskelijalehdet, jotka myös voisivat olla aika hyvä opetuksen väline, vertaisarviointi ja muu. Sitten ovat myös oppimateriaalit – monenlaisia digitaalisia materiaaleja voidaan opetuksessa käyttää”, Kaakinen sanoo, ja summaa:
“Mahdollisuudet on monet. Projekti on hyvin alkuvaiheessa, ja kaikkea ei olla ehditty vielä kovin tarkasti miettiä. Mutta tämä opetusnäkökulma on sellainen, että se on monesti tullut esille. Olemme miettineet, miten voisimme olla siinä vielä enemmän yliopiston avuksi”, Kaakinen sanoo.
Avoin tiede on pohjimmiltaan yhdessä rakentamista. Avoimen tieteen ajattelun ja toimintatapojen tuominen yliopisto-opetukseen voi tarkoittaa myös vastuun jakamista uudella tavalla opettajien ja opiskelijoiden kesken. Kuluttajaekonomian yliopistonlehtori ja taloustieteen laitoksen opetusasioista vastaava varajohtaja Minna Autio tuo #OAhaaste-kampanjan haastattelussa esiin, miten tämä ilmenee hänen omassa opetuksessaan.
Minna Aution kursseilla myös opiskelijat pääsevät opettamaan.
“Olen yrittänyt viedä opetusta enemmän siihen suuntaan, että luennoisin vähemmän ja projektityöskentelyä olisi enemmän. Olen tarjonnut opiskelijoille mahdollisuuden opettaa. Opiskelijat saavat tulla jo kandivaiheessa kokeilemaan luennointia, ja voin kertoa, että opiskelijat eivät koskaan ole niin tarkkaavaisia kuin silloin, kun toinen opiskelija hyppää boksiin”, Autio kertoo, ja jatkaa:
“Ajattelen, että opiskelijat näkevät siinä itsensä, että täällä myös opiskelijan on mahdollista päästä kertomaan tutkimuksestaan. Se antaa opetuksesta demokraattisen viestin. Ja opiskelijalle se voi olla aika voimaannuttava kokemus”, Autio sanoo.
Videoita opiskelijoilta ja tutkimusryhmiltä
Opiskelijaluennot ovat vain yksi tapa avata opetustapahtumaa. Keväälle Autio suunnittelee yhdessä Mari Nivan ja Eva Heiskasen kanssa kestävän kulutuksen MOOC-kurssia, jonne tuotetaan myös opiskelijoiden tekemiä opetusvideoita.
“Opiskelijat ovat varmaan parempia tekemään videoita kuin me opettajat. Olemme pyytäneet yhtä opiskelijaa tekemään meille opetusvideon ruokahävikistä, jota hän tutki maisterityössään. Opiskelijat voisivat tehdä myös tutkijahaastatteluita.”
“Tieteentekemistä pitäisi demokratisoida entistä enemmän, jotta opiskelijat kaikilla tasoilla, varsinkin maisterivaiheessa, ovat mukana tekemisessä. Myös tutkimusryhmät voisivat mielestäni osallistua enemmän opetuksen toteuttamiseen. He voisivat tehdä esimerkiksi videoita tutkimustuloksista”, Autio mainitsee.
Opetus avautuu myös yrityksiin päin
Opetuksessa ovia voi avata myös yliopiston ulkopuolelle. Autio mainitsee yhteistyömahdollisuudet kansalaisjärjestöjen, julkishallinnon, ministeriöiden ja yritysten kanssa. Eniten opetusyhteistyötä Autio on tehnyt yritysten kanssa.
“Yhteiskunnan kehittäminen on nyt hyvin yrityskeskeistä. Tuntuu, että se on se prioriteetti yliopistossa, ja mekin siihen helposti lukittaudumme. Mutta mielestäni yliopiston pitäisi juuri projektikursseilla lähestyä myös muita yhteiskunnallisia toimijoita. Ehkä eduskuntakin voisi heittää jonkin nakin tänne”, Autio vinkkaa.
Kun opiskelijat luennoivat, Autio vastaa silti viime kädessä opetuksen sisällöstä. Sama pätee yritysyhteistyöhön.
Minna Autio toivoo lisää yhteistyötä yliopiston ulkopuolisten tahojen kanssa.
“Yritys antaa meille toimeksiannon, jonka me sovitamme meidän pedagogisiin tavoitteisiimme. Emme ota toimeksiantoa sellaisenaan, vaikka yritykset tietysti näin haluaisivat. Otamme heidän idean, ja alamme opiskelijoiden kanssa tutkia sitä yhdessä”, Autio kertoo.
Yritykset ovat sikäli luonteva yhteistyötaho, että sielläkin rajoja on pyritty häivyttämään.
“Yrityksissäkään ei ole kyse enää siitä, että on yritys ja asiakkaat toisaalla. Tämä on ollut vaikeaa yrityksille, jotka ovat halunneet kontrolloida kaikkea toimintaa – ja nyt pitäisi antaa vastuuta asiakkaille. Yliopistossa on vähän samanlaista ajattelua. Olennaista on antaa opiskelijoille valtaa tehdä erilaisia juttuja”, Autio sanoo.
Avoimuus avaa uusia tiedonkulun väyliä
Yksinkertaisen opettajalta opiskelijalle -mallin purkaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että tieto kulkee opetustilanteessa molempiin suuntiin. Pitemmälle edistyneiden tai työelämässä olevien opiskelijoiden kohdalla tämä on erityisen luontevaa.
“Palvelututkimuksessa on käsite ’resource integration’. Ennen ajateltiin, että jokaisella on omat resurssit, joiden varassa mennään eteenpäin. Nykyään mietitään, mitä resursseja meillä on ryhmänä, ja aletaan rakentaa sen pohjalta”, Autio sanoo.
Opetuksen demokratisoimisen ohella kyse on uudenlaisten reittien avaamisesta yliopistossa tuotetun tiedon kululle.
“Kysymys on siitä, miten yliopisto viestii tieteentekemisestä yhteiskuntaan. Olen haaveillut, että olisi blogi, jossa kandi- ja maisteritöiden tekijät kirjoittaisivat töistään lyhyitä blogitekstejä. Kukaanhan ei jaksa etsiä ja lukea tiivistelmiä. Blogin kautta fuksit saisivat tietoa, mitä täällä tehdään ja mitä täällä saa tehdä”, Autio sanoo.
Opetuksen avaaminen on myös opetuksen markkinointia
Kaikille avoimet verkkokurssit (MOOC) tuovat opetuksen ja yliopistossa tuotetun tiedon pariin uusia ihmisiä. Vastaanottajana – ja mahdollisesti myös tiedon tuottajana – voi olla periaatteessa kuka tahansa.
“Olemme tehneet nyt yhden kurssin, ympäristötaloustieteen peruskurssin, MOOC-muodossa. Ja keväälle on suunniteltu Kulutus, ruoka ja ympäristö -kurssia, joka on tarkoitettu opiskelijoille ja myöhemmin laajemmalle yleisölle”, Autio mainitsee.
Opetuksen avaaminen voi innostaa myös alan opintoihin.
Avoin opetus voi Minna Aution mukaan houkutella uusia ihmisiä yliopisto-opintoihin.
“Avoimet kurssit antavat kuvaa opetuksesta opiskelijalle, ei tarvitse ostaa sikaa säkissä. Ja onhan avoimesti saatavilla oleva opetus myös brändäämistä. Eurooppalaiset huippuyliopistot tekevät kalliita ja hyvin toteutettuja MOOC-kursseja Aasian-markkinoille. Niillä houkutellaan opiskelijoita, maksavia asiakkaita yliopistoihin. MOOC-kurssit toimivat juuri tällaisina näyteikkunoina. Helsingin yliopistosta minulle tulee mieleen Kimmo Vehkalahden opetus, johon osallistuu jopa 800 opiskelijaa. Ennen luentosalit määrittelivät, paljonko osallistujia voi olla. Nyt se on kiinni verkkoyhteyksistä ja luennoitsijan kekseliäisyydestä”, Autio sanoo.
Kannattaako kaikkea tehdä itse?
Avoin tiede perustuu vastavuoroisuuteen. Kun jotain antaa, niin jotain voi saadakin. Avoimuus voi tuoda uusia sisältöjä ja uusia ideoita omaan opetukseen.
“Tein tänä syksynä laadullisen tutkimuksen kurssin niin, että keräsin sitä varten videoita Youtubesta. Britti- ja jenkkiyliopistoilla on videoita alan johtavilta professoreilta, joissa he muun muassa kertovat, miten tutkimushaastatteluissa kannattaa muotoilla kysymyksiä. Sitten löytyi myös näihin liittyvää kritiikkiä”, Autio kertoo, ja esittää kysymyksen:
“Kannattaako kaikkia luentoja tehdä itse? Kannattaako luennoida sellaista asiaa, jonka joku on tehnyt jo muualla paremmin ja johon liittyy vielä kirjallisuutta? Avoin tiedehän toimii myös maailmalta meihin päin, ja on hyvä miettiä, kannattaako tietyt jutut ottaa muualta. Ja mikä se meidän juttu on?” Autio pohtii.
Avoin kurssi edellyttää avoimia aineistoja
Opetuksen avaamisessa on myös omat haasteensa, koska tieteellisen tiedon maailmassa kaikki tieto ei ole avoimesti saatavilla.
“Kevään MOOC-kurssin kohdalla on ajateltu, että osa videoluennoista avattaisiin julkisesti ja että jokaiseen videoon liittyisi yksi tieteellinen artikkeli. Ja tässä tullaan siihen, että Helsingin yliopiston opiskelija vain klikkaa artikkelin auki. He pääsevät Elsevierin ja Sagen alustoille lataamaan. Mutta entä jos olet lukiolainen? Et välttämättä saakaan artikkelia auki, kun se on maksumuurin takana”, Autio toteaa, ja jatkaa:
“Tässä on se risteyskohta, jossa pitäisi jatkossa löytyä open access -julkaisuja. Tämä on se haaste, kun laajennutaan enemmän yhteiskuntaan. Tieteellisen tiedon olisi oltava käytettävissä laajemmin”, Autio sanoo.
Ennen oli avoimempaa?
Jo Riitta Jyrhämän #OAhaaste-haastattelussa esitettiin kysymys, onko avoin tiede lopultakaan kovin uusi asia opetuksessa. Minna Autio pohtii sitä, ollaanko opetuksen avaamisessa kaikilta osin menty eteen- vai taaksepäin.
“Aloin miettiä, että ennenhän tämä oli sellaista, että teimme nettiin kurssin kotisivun, jossa kaikki luennot olivat pdf-muodossa. Ja se oli aivan vapaasti kaikkien käytössä. Kuka tahansa pystyi lukemaan niitä. Muistan, että itsekin luin esimerkiksi Turun kollegoiden luentoja, ja poimin hyviä ideoita. Sitten kurssit menivät Moodleen, ja kaikki se, mikä ennen oli avoimesti saatavilla, on nyt suljettu*”, Autio kertoo.
Miltä Minna Aution ajatukset opetuksen avaamisesta kuulostavat? Millaisia kokemuksia sinulla on avoimen tieteen näkökulmasta opetuksessa? Miten opiskelijoiden osaaminen on huomioitu opetuksessa? Entä millaisia mahdollisuuksia yliopiston ulkopuoliset tahot voisivat tarjota opetukselle? Ota kantaa, ja jaa näkemyksesi #OAhaaste-kampanjassa! Haaste jatkuu tiistaihin 31. lokakuuta saakka!
* Moodleenkin voi avata vierailijoille pääsyn, tällä tavalla!
Almatalent päivittää sivujaan/järjestelmäänsä 27.10.-30.10.17 – palveluissa voi esiintyä tilapäisiä käyttökatkoja ja hitautta. Ongelmia saattaa esiintyä erityisesti etäyhteydellä kirjautumisessa.
Katkoja voi esiintyä ainakin seuraavissa palveluissa:
Riitta Jyrhämän mukaan tieteen julkisuus on entuudestaan tuttu, mutta avoin tiede vaatii hieman totuttelua.
Lokakuun loppuun jatkuva #OAhaaste-kampanja pyrkii herättämään keskustelua avoimen tieteen roolista ja mahdollisuuksista opetuksessa. Kasvatustieteiden kandiohjelman johtajalla, opettajankouluttajalla ja yliopistonlehtorilla Riitta Jyrhämällä on näkemystä ja kokemusta yliopisto-opetuksesta neljältä vuosikymmeneltä. #OAhaaste-haastattelussa hän kertoo, miten opettajat ja tulevat opettajat ovat heräämässä avoimen tieteen kysymyksiin.
“Ei se varmaan hirveän tuttu asia ole laajassa mielessä, mutta kyllä sen perään on alettu kysellä, varsinkin julkaisemisen osalta. Ihmiset tulevat yhä tietoisemmaksi asiasta. Ja varmaan on opettajia, jotka hyödyntävät avointa tiedettä hyvinkin paljon. Ja on meillä järjestetty OpeRight-koulutuksiakin“, Jyrhämä pohtii.
Avoin oppikirja opiskelijaa ajatellen
Entä millä tavalla Jyrhämä on avannut omaa opetustaan? Hän napsauttaa koneen auki, ja näyttää verkkosivua.
“Olisikohan tämä Praktikumikäsikirja avointa tiedettä, koska tämä on vapaasti verkossa saatavilla. Tämä liittyy opetusharjoittelun ohjauksen teoriaan. Se perustuu meidän tekijöiden omaan tutkimukseen ja muiden tutkimukseen”, Jyrhämä kertoo yhdessä Erja Syrjäläisen ja Liisa Haverisen kanssa toteutetusta oppikirjasta.
Praktikumikäsikirja on hyvä esimerkki opetuksen avaamisesta, ja sitä voi verrata professori Panu Minkkisen ensimmäisessä #OA-haastattelussa esiintuomiin oikeustieteen käytäntöihin. Oikeustieteen puolella Praktikumikäsikirja olisi ehkä painettu kirjaksi ja myyty yliopistokirjastolle.
“Oikkarit osaavat tuon paremmin, samoin kauppatieteilijät! Meillä tämä on tarkoitettu harjoitteluun meneville opiskelijoille lukemistoksi, jolloin sen pitää olla helposti ja suoraan saatavilla. Tätä käytetään myös meidän ohjaajakoulutuksessamme”, Jyrhämä perustelee.
“Praktikumia kohtaan on kiinnostusta myös ulkomailla, ja sitä on pyydetty kääntämään englanniksi. Jos kääntäisimme tämän englanniksi, laajentaisimme ja päivittäisimme, myös kirjamarkkinat voisivat kiinnostaa”, Jyrhämä lisää.
Avoimista tutkielmista nettivideoihin
Jyrhämä mainitsee toisenkin avoimen oppimateriaalin, blogimuodossa toteutetun Opinnäytetyöskentelyn ideapajan, joka on suunnattu kandi- ja gradututkielmien tekijöiden avuksi. Samalla hän kuitenkin myöntää, että “avoimen tieteen käsite vaatii vähän harjaantumista”.
“Tieteen julkisuutta me mielestämme korostamme koko ajan. Heti kandiohjelman alussa esimerkiksi kerromme, että opinnäytteet ovat julkisia. Että niitä ei ole oikeutta salata muuta kuin erityisestä syystä”, Jyrhämä mainitsee.
Riitta Jyrhämä hyödyntää opetuksessaan avointen julkaisujen ohella myös videoita.
Avoimuuden toteuttaminen opetuksessa on kuitenkin tilannekohtaista.
“Käytän avoimia aineistoja, mikäli se on mahdollista, ja jos löydän jotain hyvää. Sisältö on tietenkin kaikkein tärkein asia. Aina on puntaroitava sitä, mikä on hyödyksi, mikä palvelee kurssia.”
“En tiedä, täyttääkö se kriteereitä, jos löydän hyvän videopätkän esimerkiksi Youtubesta, ja käytän sitä opetuksessa. Siellä on hyviä, kansainvälisiä yliopistoväen tekemiä menetelmävideoita, joita olen käyttänyt. Myös oman tiedekunnan piirissä on tuotettu Opettajien akatemian kehittämisrahalla esimerkiksi Kvantiblogin SPSS-videot“, Jyrhämä mainitsee.
Avoimelle datalle käyttöä opetuksessa
Myös avointa dataa voisi Jyrhämän mukaan hyödyntää opetuksessa nykyistä enemmän, jos sitä olisi saatavilla.
“Isojen tutkimusaineistojen keräämiseen käytetään hirveästi vaivaa, mutta aineiston äärellä ei välttämättä ole kuin se yksi tutkija. Aineistoon saattaisi kuitenkin olla monta näkökulmaa. Omalta alalta tulee mieleen opetustilanteiden ja opetusharjoittelun videointi. Sieltä voisi löytää esimerkkejä opetukseen. Mutta nämä aineistot ovat luultavasti liian herkkää materiaalia siihen, että ne olisivat täysin vapaasti saatavilla”, Jyrhämä huomauttaa.
“Tarvitaan ehkä laajempi keskustelu aineistojen avaamisesta. Silloin tällöin käydään keskustelua siitä, miten upeata olisi, jos olisi käytössä joku datapankki. Tällä tarkoitetaan kuitenkin tiedekunnan sisäistä datapankkia. Täysin avoimista aineistoista ei ole ollut niin paljon keskustelua”, Jyrhämä sanoo.
Avoimuuden harjoittelu opetuksen perusarkea
Avoimen tieteen käsite voi vaatia totuttelua, mutta avoimen tieteen ajatusten tuominen opetukseen ei ehkä ole niin uusi asia. Pohjimmiltaanhan avoimessa tieteessä on kyse yhdessä rakentamisesta, kuten Jaakko Kurhilan #OAhaaste-haastattelussa tuli esiin. Tämä voi tarkoittaa omien tuotosten jakamista muille ja muiden aikaansaannosten arviointia ja kehittämistä. Ja tätä on opetuksessa tehty tietenkin iät ajat.
“Jos avointa tiedettä näin ajattelee, niin se ei todellakaan ole uusi asia, eikä varsinkaan opettajankoulutuksen piirissä. Kurssinsisäinen julkisuus on meille peruskauraa. Nytkin olemme didaktiikassa pitäneet alustuksia, joissa se oma ajattelu tulee näkyväksi, kun se esitellään muille”, Jyrhämä sanoo.
“Meille on erityisen tärkeätä se, että pedagoginen ajattelu kehittyy. Jos yritämme opettaa pedagogisesti ajattelevia opettajia, toisten opiskelijoiden tuotokset voivat olla reflektion pohja. Ja saattaahan siellä tulla esiin myös uusia oivalluksia”, Jyrhämä sanoo.
Miltä Riitta Jyrhämän pohdinnat kuulostavat? Millaisia kokemuksia sinulla on avoimen tieteen näkökulmasta opetuksessa? Voisiko opetusta avata enemmän, ja miksi se olisi hyödyllistä? Ota kantaa, ja jaa näkemyksesi #OAhaaste-kampanjassa! Haaste jatkuu lokakuun ajan!
Avoin tiede opetuksessa voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Lokakuun #OAhaaste-kampanjassa on pohdittu paljon erityisesti avointen julkaisujen ja opetusmateriaalien roolia opetuksessa. Avoimen yliopiston johtaja Jaakko Kurhila ottaa #OAhaaste-haastattelussa laajan tarkastelukulman.
Jaakko Kurhila uskoo, että opetuksen avaaminen parantaisi myös opetuksen laatua.
“Kun puhun avoimuudesta, en tarkoita open access -juttuja. Tarkoitan radikaalia avoimuutta, siis vähän tällaista ’open everything’. Opetuksen pitäisi olla paljon nykyistä avoimempaa”, Kurhila sanoo.
Kurhilalle radikaali avoimuus tarkoittaa sitä, että yliopiston opetus avataan niin monille kuin mahdollista. Tämä madaltaa yliopiston ja yliopiston ulkopuolisen maailman välistä kynnystä.
“Kun opetus on avoimempaa, se tarkoittaa myös skaalautuvuutta. Meillä on Avoimessa yliopistossa periaate, että kaikki mahtuvat mukaan”, Kurhila toteaa.
“On inhimillinen tragedia, että ihmiset joutuvat pänttäämään pääsykokeisiin viisi vuotta. Jos he pääsisivät tänne vähän kokeilemaan, he ehkä huomaisivat, onko ala oikea. Olisi kaikkien etu, jos ihmiset hakisivat omaa paikkaansa dynaamisemmin. Mutta se vaatii skaalautuvaa pedagogiikkaa ja tietynlaista läsnäoloa opetuksessa. Tätä on vaikea toteuttaa, kun kannusteet eivät ole kohdallaan.”
Avoimuus parantaa laatua
Kurhilalle entistä suurempi avoimuus tarkoittaa opetuksen entistä suurempaa näkyvyyttä. Ja tätä kautta avoimuus vaikuttaa opetuksen laatuun.
“Vain näkyväksi tekemällä pystytään nostamaan opetuksen laatua. Tiede toimii samalla tavalla: tiedettä julkaistaan ja sille halutaan yleisöä, jolloin se alistetaan kritiikille. Jos yliopisto haluaa olla huippuopetuksen keskittymä, meidän on oltava valmiita avautumaan. Se, että tehdään vähän näkyvämmin, tarkoittaa, että jopa ulkopuoliset pääsevät kurkkaamaan opetuksen sisään. Se on väistämättä kannuste opettajalle”, Kurhila sanoo.
Opetuksen kontrolloimisen sijasta Kurhila puhuu kuitenkin hyvän kierteestä.
“Kun joku opiskelija innostuu, se innostaa opettajaa tekemään vielä parempia kursseja ja avaamaan opetusta vielä enemmän. Parhaimmillaan tuloksena on hyvin kohdentuva, hyvin palautetta tarjoava ja oppimista tukeva opetus”, Kurhila summaa.
Enemmän vastuuta opiskelijoille
Avoin tiede perustuu pohjimmiltaan yhteisöllisyyteen, yhteistyöhön ja jakamisen kulttuuriin. Myös Kurhilalle avoimuus tarkoittaa yhdessä rakentamista.
“Nykyään, kun halutaan rakentaa hyvä ja vaikuttava oppimiskokemus, yksi ihminen ei voi ratkaista kaikkia asioita. Tarvitaan tiimipohjaisuutta. Meidän pitäisi antaa opiskelijoille paljon enemmän vastuuta varhaisemmassa vaiheessa. Koulutuspolut tulisi rakentaa tutkintojen sisällä niin, että opettajat pyrkivät koko ajan vähentämään omaa vastuutaan. Vastaavasti opiskelijoilta tulisi vaatia enemmän”, Kurhila sanoo.
Kurhilan mukaan opiskelijoiden osaamista voisi hyödyntää nykyistä paremmin opetuksessa.
Tätä vastuun jakamista Kurhila toteutti myös omassa opetuksessaan tietojenkäsittelytieteen parissa, opetusteknologiaan liittyvällä kurssilla.
“Osallistujajoukko käännettiin vahvuudeksi. Toki 50 ihmistä pystyy prosessoimaan enemmän yhdessä kuin yksi opettaja ennakkoon. Fasilitoimalla, paimentamalla ja ohjaamalla, keskusteluiden, kommenttien ja palautteen kautta syntyi aika huikeita lopputuloksia. Parhaimmillaan rakensimme yhteistä toteemia. Tämä inspiroi ja opetti myös vastuuopettajaa. Nämä olivat myös minulle hyviä oppimiskokemuksia”, Kurhila sanoo.
Avoimuus edellyttää työyhteisön tukea
Mitä opetuksen avaaminen sitten vaatii?
“Avoimuuteen tarvitaan pedagogista rohkeutta ja myös osaamista. Sitä ei voi vaatia eikä se ole ainoa tapa kehittää opetusta”, Kurhila huomauttaa.
Vaikka opettajan asenne on ratkaisevan tärkeä, opetuksen avaaminen ei Kurhilan mukaan saisi olla vain yhden ihmisen vastuulla. Kurhila tietää omasta kokemuksestaan, millaista on pohtia “vähän reippaampaa opetusta”, kun valmis malli puuttuu.
“Minulla ei ollut mitään esimerkkiä tai tuntumaa, ja se yksinäinen paini siitä, mitä tulee tapahtumaan, oli yllättävän stressaavaa. Miten kurssin kannusteet rakentuvat? Mitä opiskelijat tekevät, tottelevatko he? Se oli opettajan stressiä potenssiin kymmenen. Tämä on se isoin syy, miksi moni opettaja ei lähde tekemään muutoksia, vaikka ajattelisi, että voisi tehdä.”
“Tämän takia olisi erittäin hyvä, jos kurssi ei olisi yhden ihmisen takana. Olisi hyvä, jos olisi pieni piiri, joka pallottelee ideoita kahvihuoneessa, julkisesti. Se voisi rohkaista muitakin kokeilemaan. Ja se vähentäisi yhden ihmisen kokemaa stressiä”, Kurhila sanoo.
Avoimuus edellyttää johdon tukea
Kollegoiden tuen lisäksi myös yliopistorakenteiden on tuettava opetuksen avaamista. Kurhilan mukaan monet rakenteet ovat sellaisia, että ne jopa estävät opetusuudistusten tekemisen.
“Tämäntyyppiset rakenteet, että on viiden opintopisteen kurssi, nämä luentoajat ja -salit. Ja opettajalle sanotaan, että sinulla on tämä slotti – mene ja vedä opetus. Jos rakenteet toimivat näin, ei ole ihme, että kauhean isoja asioita ei tapahdu. Koulutusohjelmien johtajien ja johtoryhmien tulisi ymmärtää, missä tehdään merkittäviä asioita, joilla on vaikutusta opetuksen laatuun ja tuloksellisuuteen, opiskelijoiden menestymiseen ja opintopolkujen sujuvuuteen. Siihen pitäisi olla rohkeutta satsata. Koulutusohjelmien johtajilla on halutessaan paljon valtaa, ja sitä pitäisi tarvittaessa uskaltaa käyttää”, Kurhila rohkaisee.
“Onneksi on niin, että aika moni opettaja yliopistossa haluaa kehittää opetustaan, vaikka siitä ei suoraan palkittaisi. Ylin johtokin on sen takana, että opetusta kehitetään. Tästä signaloivat viimeaikaiset muutokset ja avaukset Helsingin yliopistossa, kuten rehtorin aloittama Opettajien akatemia. Sieltä löytyy paljon ennakkoluulottomia kehittäjiä”, Kurhila sanoo.
Kumpulassa avoimuuden edut ymmärretään
Kurhila on hyvä esimerkki siitä, miten ympäristö on tukenut hänen uudistavaa otettaan opetuksen avaamisessa. Kurhila sanoo, että hänen oma radikaali avoimuutensa on lähtöisin Kumpulasta.
“Se oli kuitenkin Linuxin syntykoti. ’Open source’ on ymmärretty tavaksi, jolla asiat kehittyvät. Opetuksen pitäisi olla samanlaista”, tietojenkäsittelytieteiden laitoksen opintoesimiehenä toiminut Kurhila toteaa.
Käytä ääntäsi, ja osallistu #OAhaaste-kampanjaan. Kuvaa klikkaamalla saat lisätietoja!
Avoimen yliopiston johtajana Kurhilalla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa opetukseen ja rakenteisiin. Pari vuotta sitten johtajana aloittanut Kurhila on varma, että avoimuus toteutuu Avoimen yliopiston opetuksessa jo nyt – kursseja on kuitenkin yli 2000 vuosittain.
“Tiedän, että on paljon kursseja, joissa opetusmateriaalit ovat avoimia. Ja minulla on käsitys, että kursseja, joilla on käytetty myös avointa dataa. Mutta sellainen vähän reippaampi asennoituminen avoimuuteen…”
Niin, miten on “reippaamman avoimuuden” laita Avoimessa yliopistossa – tai muussa yliopisto-opetuksessa? Millaisia ajatuksia Jaakko Kurhilan näkemykset herättävät? Onko sinulla kokemuksia tai havaintoja opetuksen avaamisesta? Näetkö, että sellaiseen olisi mahdollisuuksia tai tarvetta? Ota kantaa, ja jaa näkemyksesi #OAhaaste-kampanjassa! Haaste jatkuu lokakuun loppuun!
Kuten Kielikeskuksen johtaja Ulla-Kristiina Tuomi totesi juhlaseminaarissa 20.10.2017:
Kielikeskus on kypsässä asiantuntijaiässä. Paljon on kokemusta ja sen tuomaa viisautta takana. Samalla on intoa ja paloa uuden oppimiseen, työn kehittämiseen ja tulevaisuuteen tähtäämiseen.
Kirjastolla on ilo tehdä yhteistyötä Kielikeskuksen kanssa ja tarjota materiaaleja oppimisen ja työn tueksi yli 200 kielellä.
MOT Kokonaispalvelu on avattu Helsingin yliopiston käyttöön marraskuun 2017 loppuun asti. Palveluun on aktivoitu 24 uutta sanastoa, suomi-englanti konekäännöksen lisäksi englanti-suomi suunta sekä 12 muuta englanti-vieraskieli-englanti konekäännöstä.
“Helsingin yliopisto tarjoaa tutkijoille ja tutkimusryhmille tutkimusdatainfrastruktuurin, joka käsittää datan hallintaa, käyttöä, löytyvyyttä ja jakamista tukevia työvälineitä, palveluita sekä tallennus-, laskenta- ja käsittelykapasiteettia. Datainfrastruktuuri rakennetaan ja sitä kehitetään yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa, ottaen huomioon myös näiden tarjoamat palvelut ja infrastruktuurit.”
Lainaus on Helsingin yliopiston tutkimusdatapolitiikasta, joka hyväksyttiin helmikuussa 2015. Vuotta myöhemmin käynnistyi Mildred-hanke, joka toteuttaa yliopiston linjausta käytännössä. Mildredissä siis rakennetaan työkaluja, joilla Helsingin yliopiston tutkijat voivat toteuttaa datanhallintaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Mildredin ensimmäinen vaihe päättyy vuodenvaihteessa, ja on hyvä luoda silmäys siihen, mitä Mildred-hankkeen viidessä osaprojektissa on puolentoista vuoden aikana saatu aikaan. Osaprojektien laajemmat englanninkieliset katsaukset julkaistiin viime viikolla Mildred-blogissa. Tässä esittelemme tekstien lyhennelmät.
Mildred 1: Datatukea yhdeltä luukulta
Mildred 1 -osaprojektin tavoitteena on tuoda datapalvelut helposti tutkijoiden saataville Think Open -sivustolle. Tämä toteutuu kahdella tapaa: kokoamalla olemassa olevat datapalvelut tutkijoiden saataville yhden palvelukanavan kautta ja suunnittelemalla palveluiden itsepalvelutoiminnot.
Mildred 1 -projektin omistaja Eeva Nyrövaara ja projektipäällikkö Aija Kaitera. Kuvat: Jussi Männistö.
Palveluidea on suunnilleen sama kuin Book Navigatorissa: useiden palveluntarjoajien palvelut kootaan yhden käyttöliittymän alle. Palveluiden yhteenkokoamiselle on suuri tarve, sillä tutkijat eivät tiedä yliopiston tarjoamista tutkimusdatapalveluista.
“Tarkoitus on koota datan tallentamiseen ja julkaisemiseen liittyviä palveluja yhteen paikkaan, jotta tutkijan olisi helpompi löytää ne”, Mildred 1 -projektipäällikkö Aija Kaitera kiteyttää.
Helsingin yliopiston eri toimijoiden tarjoamat datapalvelut on kuvattu ja luetteloitu kesän aikana, ja julkaisukanavan toteutus painottuu syksyyn. Myös tutkijoilla on ollut mahdollisuus osallistua julkaisukanavan pilotointiin. Viiden yliopisto-organisaation yhteistyönä toteutettu Datatuki toimii jo tällä hetkellä.
Tulevaisuudessa palvelukanavan kautta voi hankkia myös ulkopuolisten palveluntarjoajien, kuten Tieteen tietotekniikan keskuksen (CSC), palveluja. Jatkossa on myös mahdollista, että palvelukanavaan tulee automatisoituja itsepalvelutoimintoja (mm. maksamiseen tai levytilan hankkimiseen) ja erilaisia personointimahdollisuuksia (esim. ostoskori, suosittelut tieteenalan perusteella).
“Niin pitkälle ei tänä vuonna päästä, mutta nämä toisivat kivaa lisäarvoa tutkijoille. Käyttäjän kirjautuessa kuitenkin tiedämme, missä yksikössä he toimivat, ja olisi mahdollista saada vaikka minkälaista informaatiota”, Kaitera sanoo.
Olennainen osa Mildred-hanketta on teknisen infrastruktuurin rakentaminen datapalveluille. Tätä työtä tehdään Tietotekniikkakeskuksen johdolla osaprojekteissa 2 ja 4. Mildred 2:ssa rakennetaan tutkimusdatan tallennuspalvelu (data repository service), joka auttaa tutkijoita tutkimusdatan hallinnassa, jakamisessa ja säilyttämisessä.
Ville Tenhunen ja Minna Harjuniemi.
Tallennuspalvelu on jaettu kahteen osaan, EUDATin työkalujen käyttöönottoon ja oman tallennuspalvelun (repository) rakentamiseen. EUDAT-työkalut on tarkoitettu tutkimusprosessin aikaiseen tallentamiseen, jakamiseen ja yhteistyöskentelyyn sekä valmiiden datasettien julkaisemiseen ja kuvailuun. Oman tallennuspalvelun tarkoituksena on tarjota työkaluja niille tutkijoille, joiden dataa ei syystä tai toisesta voi laittaa EUDAT:n kaltaiseen pilvipalveluun.
Data ja metadata kuuluvat kiinteästi yhteen eikä niitä voi varsinkaan datan hallintaan ja elinkaareen liittyvissä asioissa irrottaa toisistaan. Mildred 2 painottuu kuitenkin ennen kaikkea dataan.
“Mildred kolmosessa tulee [metadataan perustuvaa] data story tellingiä, joka on kuuminta hottia tällä hetkellä. Kakkonen tuottaa vain raaka-aineen saataville – se on enemmän vuorovaikutusta tutkijan ja tutkimusprosessin kanssa. Varmistamme, että se data, josta kertomus tehdään, on saatavilla”, Mildred 2 -projektipäällikkö Ville Tenhunen sanoo.
“Jos ruoanlaittoon vertaa, annamme keittiön ja ruoka-ainekset. Jonkun asia on sitten tehdä reseptin mukaan se herkullinen ruoka”, Mildred 2 -projektin omistaja Minna Harjuniemi sanoo.
“Tai olemme vähän kuin jääkaappi, jonne tyypit käyvät laittamassa porkkanansa. Sitten kokki tulee, ja duunaa niistä jotain. Me toimitetaan vain se jääkaappi, mutta jääkaappejakin on aika monella tavalla erilaisia”, Tenhunen sanoo.
Kun rakennetaan järjestelmää, joka mahdollistaa tutkimusdatan hallinnan, jakamisen ja säilyttämisen, pelkkä tutkimusdata ei riitä. Tarvitaan myös metadataa. Vasta metadata tekee tutkimusdatasta ymmärrettävää, löydettävää ja käyttökelpoista.
Mildred 3 -projektipäällikkö Pauli Assinen ja projektin omistaja Pälvi Kaiponen istuttamassa Mildred-basilikaa.
Mildredin osaprojektissa 3 on kyse juuri metadatasta. Tavoitteena on, että Helsingin yliopiston tutkijoiden julkaisema tutkimusdata olisi helposti löydettävissä ja monipuolisesti hyödynnettävissä. Osaprojektissa toteutettava datan julkaisupalvelu pyrkii tekemään dataa julkaisevan tutkijan työstä mahdollisimman sujuvaa ja houkuttelevaa.
“Jos haluat julkaista datasi, olisi olemassa paikka, jossa voit sen tehdä. Siellä olisi ohjeistus koskien datan säilytyspaikkaa, metadataa ja lisenssiasioita. Kun esivaatimukset on täytetty, seuraa työnkulku, jossa voi lisätä tekstejä ja visualisointeja. Ja datasetille tehdään oma sivu”, Mildred 3 -projektipäällikkö Pauli Assinen kuvailee.
Tällä hetkellä Mildred 3:ssa ollaan siirtymässä tutkijalle näkyvään vaiheeseen. ThinkOpen-sivulla pilotoidaan datatietojen haku- ja julkaisupalvelun käyttöliittymää (ks. Mildred-pilotit). Lopullinen versio valmistuu loppuvuodesta.
Helsingin yliopiston tutkijoiden varsinainen data voi sijaita jatkossakin eri paikoissa. Olennaista on kerätä tietoa siitä – siis metadataa – yhteen paikkaan Think Open -sivustolle. Osaprojektiin kuuluu tutkimusdataa koskevan tiedon haravointi eri lähteistä. Tämä toteutetaan ATTX-projektin työkaluilla.
“ATTX:n avulla tehdään sellainen haravointikone, jossa haravoidaan kolmesta tietolähteestä (Etsin, Zenodo, B2Share/EUDAT). Tällä luodaan pohja. Tämän jälkeen on helppo lisätä mikä tahansa muu ‘data repository’, jolla on toimiva rajapinta. Kun data on saatu haravoitua ATTX:n sisäiseen tietokantaan, voimme rikastaa sitä esimerkiksi OpenAIREn palveluja hyödyntämällä”, Pauli Assinen sanoo.
Metadata on datan käytettävyyden ydinasioita, mutta siihen liittyy myös paljon kysymyksiä. Kuka datan kuvailee (tutkija vai kirjasto)? Miten paljon kuvailua voi automatisoida?
“Tässä tasapainoillaan sen kanssa että mitä voidaan olettaa tutkijan tallentavan ja mitä repositoryn hallinnoijat tarvitsevat, jotta he voivat hoitaa hommansa. Julkaisupuolella kirjasto vastaa asiasanoituksesta, pitäisikö se tehdä myös datan puolella?” Pauli Assinen kysyy.
Mildred 4: Tallennustilaa big data -tutkijoille – ja turvaa kaikille
Jos Mildred-osaprojekti 2 liittyi ennen kaikkea datan tallentamiseen, jakamiseen ja hallinnoimiseen, osaprojekti 4 liittyy lähinnä tallennuskapasiteettiin ja varmuuskopiointiin (data storage and backup).
Ville Tenhunen ja Minna Harjuniemi.
Mildred 4:ssä varmistetaan, että tutkijat voivat saada joustavasti lisää tallennuskapasiteettia ja säilyttää tutkimusdatan mahdollisissa ongelmatilanteissa. Kapasiteettipalveluista ja datan varmuuskopioinnista hyötyvät kaikki tallennuspalveluita käyttävät, mutta erityisesti ne tutkijat, jotka pyörittävät suuria datamassoja.
“Teemme ‘data storagea’, joka sopii big data -tyypeille. Pienemmät aineistot yritetään saada hallittua Mildred 2:n palveluilla”, Mildred 4 -projektipäällikkö Ville Tenhunen kertoo.
“Mildred 4:n ‘storage’ liittyy ehkä enemmän tutkimuksenaikaiseen työhön. Kun joku datasetti on valmis julkaistavaksi, kyse on enemmän kakkosesta ja kolmosesta. Nelonen liittyy selvemmin siihen työstämisvaiheeseen”, Mildred 4 -projektin omistaja Minna Harjuniemi sanoo.
Dataintensiivisille tutkimushankkeille tarkoitetussa storagessa pilotoidaan Cephiä ja GlusterFS:ää. Hankinnat on tarkoitus tehdä syksyllä. Datan varmuuskopiointipalvelu on jo valmis hankittavaksi.
“Varmuuskopiointiin ei mitään käyttäjäpilotointia tarvita, koska se on niin vakiintunutta peruspalvelua”, Ville Tenhunen sanoo.
Koko Mildred-projektin lähtökohtana on tutkimusprosessiin liittyvän datanhallinnan laadun parantaminen. Hyvää datanhallintaa vaatii niin Suomen Akatemia kuin EU, ja laadukas aineistonhallintasuunnitelma (data management plan, DMP) on se perusta, jonka päälle kaikki Mildred-palvelut rakentuvat. Ja toisinpäin, laadukkaat Mildred-palvelut antavat tutkijoille välineet toteuttaa aineistonhallintasuunnitelmaa käytännössä.
Mari Elisa Kuusniemi eli tutummin MEK.
Mildredin osaprojekti 5 keskittyy aineistonhallinnan suunnitteluun. Aineistonhallinnan suunnitteluun tarkoitettu työkalu DMPTuuli on se palanen, joka kytkee kaikki Mildred-palvelut yhteen.
“DMPTuuli markkinoi muita Mildredin palveluita, ja DMPTuuliin tulee linkki kaikkiin näihin palveluihin”, Mildred 5 -projektipäällikkö Mari Elisa Kuusniemi eli MEK sanoo.
DMPTuuli on ollut käytössä viime vuodesta lähtien. Tällä hetkellä Mildredin osaprojekti 5:ssä laaditaan tieteenalakohtaista ohjeistusta DMPTuulin käyttöön. Ohjeistusta tehdään yhteistyössä tutkijoiden kanssa.
DMPTuulin toteuttaminen ja käyttöönotto on tapahtunut yhteistyössä Suomen Akatemian kanssa. Vuosi sitten Helsingin yliopistosta lähti Akatemialle 1000 hakemusta, joista 800 oli käyttänyt DMPTuulia. Akatemian rahoituskierros teki aineistonhallintaa tunnetuksi tutkijoiden keskuudessa. Samalla se antoi DMPTuulin ylläpitäjille informaatiota palvelun kehittämiseen (mm. toive kirjautua palveluun HY-tunnuksilla ja esimerkillisten suunnitelmien julkaiseminen).
“Itse työkalu on helppokäyttöinen, siinä ei ole suuria kehitystarpeita. Haasteena on enemmän sisältö. Aineistonhallinta on kuitenkin isolle osalle tutkijoista uusi asia. Kyse on siitä, miten aineisto hallitaan, miten se kerätään, kuvataan ja järjestetään jo tutkimuksen aikana mahdollisimman fiksusti. Ja miten se parhaiten julkaistaan, kun tutkimustuloksia saadaan. Ja miten se säilytetään. Tähän liittyy kaikenlaisia prosesseja ja sopimuksia. Asia ei siis ole helppo, mutta työkalu on”, MEK sanoo.
Aineistonhallintasuunnittelun korostumisen taustalla on tutkimuskulttuurin muutosprosessi, jossa hyvä aineistonhallinta on yhä keskeisemmässä osassa.
Pälvi Kaiponen.
“On tärkeätä lisätä tutkijoiden ymmärrystä siitä, mitä aineistonhallintasuunnitelmilla tavoitellaan. Kyse on siitä, että suunnitelmaa ei tehdä vain Akatemiaa varten, vaan tutkijaa itseään varten, että hän voisi paremmin hallinnoida dataansa”, Mildred 5 -projektin omistaja Pälvi Kaiponen sanoo.
DMPTuuli soveltuu aineistosuunnitelman laadinnan ohella myös opetuskäyttöön. Tavoitteena on, että työkalua voitaisiin käyttää opetuksessa jo kanditasolta lähtien. Samalla luotaisiin pohjaa avoimen tieteen kulttuurille, jossa tutkimusaineiston hallinta on avainasioita.
“On ajateltu, että opettajat voisivat ottaa tämän helposti mukaan kurssille, vaikkapa tutkimusmenetelmäkurssille. Hyvät aineistonhallinnan taidot ovat myös tärkeitä perustyöelämätaitoja. On tiedettävä, minne kannattaa kopioida, on tiedettävä varmuuskopioinnin, versionhallinnan ja kuvailun tärkeys. Tällaisia perustaitoja tarvitaan kaikissa akateemisissa ammateissa”, MEK toteaa.
GALE Scholar Latin America & the Caribbean sisältää laajat primaariaineistot Latinalaisesta Amerikasta ja Karibianmeren alueelta mm. tieteellisiä artikkeleita, kirjoja, lehtiä, karttoja, tilastoja ja videoita. Aihealueina ovat mm. maatalous, taide ja kulttuuri, talouselämä, politiikka, oikeustiede ja kansainväliset suhteet.
Miten avoin tiede näkyy yliopisto-opetuksessa? #OAhaaste-kampanjan teema haastaa miettimään opetusta uudesta näkökulmasta eikä tämä välttämättä ole helppoa. #OAhaaste-kampanjan haastattelussa yleisen oikeustieteen professori Panu Minkkinen avaa aiheen vaikeutta oikeustieteen näkökulmasta.
Professori Panu Minkkisen mukaan avointen julkaisujen hyödyntäminen opetuksessa törmää tieteenalan kulttuuriin ja tiedonetsinnän käytäntöihin. Kuvat: Juuso Ala-Kyyny
“Tässä on tietty kulttuuriero, joka pitää ymmärtää. Juristit tienaavat oppikirjallisuudella. He myyvät oppikirjoja omille kursseilleen, ja saavat siitä lisätuloa. Avoimista lähteistä kootuille virtuaalijulkaisuille ei tästä syystä johtuen ole paljon kysyntää. Teoriassa olisi mahdollista hyödyntää open access -julkaisuja oppikirjojen asemasta, mutta se on satunnaista”, Minkkinen kertoo.
Perustutkintopuolella Minkkisen opetus on pitkälti massaluentoja vuosikurssiopiskelijoille ennen maisteriopintoja. Niissä hän hyödyntää kirjaston hankkimia aineistoja.
“En ole nimenomaisesti etsinyt open access -tyyppisiä julkaisuja, kun meillä on kuitenkin yliopiston kautta pääsy Elsevierin ja Springerin hallinnoimiin suuriin lehtipaketteihin. Jos ne loppuvat, asia pitää miettiä uudelleen”, Minkkinen sanoo viitaten ajankohtaiseen FinELib-neuvotteluun, jossa pöydällä on muun muassa Elsevierin lehtien saatavuus.
“Motiivia etsiä open access -julkaisuja ei ole, ainakaan vielä. Sellainen saattaa tulla, jos neuvottelut kustantajien kanssa kariutuvat”, Minkkinen sanoo.
Avoimuuden on oltava helppoa
Minkkisen mukaan avointen julkaisujen hyödyntämiseen liittyy opettajanäkökulmasta paljon epätietoisuutta.
“En puhu pelkästään predatory-kustantajista, vaan siitä että se on laadullisesti aika kirjava, hahmoton kenttä. Jos halutaan edistää avointa julkaisemista, se on tuotava keskusteluun toisella tavalla. Esimerkiksi valitessamme saatavilla olevista julkaisuista aineistoa opetukseen voisi olla jokin tapa, jolla seuloa open access -lähteet”, Minkkinen sanoo, ja kertoo esimerkin:
“Englannissa meillä oli tiedekunnissa omat kirjastonhoitajat, jotka tunsivat alan niin hyvin, että he pystyivät pitämään yllä listaa, ‘virtuaalista lukuhuonetta’. Siihen oli koottu avoimen julkaisemisen kanavia, joita kannatti pitää silmällä”, Leicesterin yliopistossa oikeustieteen professorina vuosina 2004–2011 toiminut Minkkinen kertoo.
Erilaisia avointen julkaisujen suosittelulistoja on olemassa, ja myös Helsingin yliopiston kirjasto on listannut näitä Opettajien oppaaseen. Minkkisen mukaan keskeistä on, että avointen lähteiden suosittelu olisi luonteva osa tiedonetsinnän prosessia.
“Siinä tilanteessa, kun pistät kurssia kasaan ja etsit lähteitä, avoimuustiedon pitäisi näkyä hakutuloksissa selvästi. Tämäntyyppiset jutut helpottaisivat valintaa. Se olisi samalla myös viesti kirjastolta ja niiltä tahoilta, jotka tutkimuskirjallisuutta hallinnoivat, että tätä pidetään hyvänä vaihtoehtona. Se olisi heidän Jufo-merkkinsä, ja se loisi koko avoimen julkaisemisen narratiivin helpommin ymmärrettäväksi”, Minkkinen kertoo.
Voisiko opetusaineistoja avata?
Avointa tiedettä voi toteuttaa opetuksessa myös siten, että tuo opetusaineistonsa julkisesti saataville avointen oppimateriaalien tai vaikkapa MOOC-kurssien muodossa.
“Oli yksi vaihe, jolloin en halunnut käyttää Moodlea siihen liittyvien vaikeuksien vuoksi. Sen sijaan käytin WordPress-alustaa, ja kaikki kurssiaineisto oli siellä. Se oli käytännössä open access, koska se oli kaikkien saatavilla. Mutta sitten kun kurssi oli ohi, katkaisin linkit ihan sen takia, ettei vanha aineisto jäisi sinne”, Minkkinen sanoo.
Minkkinen pitää juuri aineiston päivittämistarvetta tärkeimpänä syynä sille, ettei ole avannut opetusaineistojaan. Minkkisen mukaan oppimateriaalien avaaminen ei ole yleistä oikeustieteen alalla. Keskustelua oppimateriaalien avoimuudesta syntyy Minkkisen mukaan lähinnä silloin, kun opiskelijat ovat keskuudessaan levittäneet aineistoja.
“Voi olla, että opettajien joukossa on joitakin kokeellisia ihmisiä, jotka sitä tekevät [avaavat opetusaineistojaan], mutta on vaikea nähdä sitä varsinaista hyötyä tai lisäarvoa”, Minkkinen sanoo.
Tutkijoille avoin julkaiseminen on jo arkea
#OAhaaste-kampanjan ideana on tarkastella, miten avoin tiede näyttäytyy opetuksessa erityisesti kandi- ja maisteritasolla. Minkkinen vastaa oikeustieteellisen tiedekunnan tohtorikoulutettavista ja erityisesti heidän yleisistä opinnoista, kuten menetelmäopinnoista. Minkkisen mukaan tohtorikoulutuksessa avoin tiede on enemmän esillä.
“Puhumme siitä kuitenkin vähän toisella tavalla. Se tulee esille tohtoriopiskelijoiden julkaisemisen strategiana pikemmin kuin opetusmateriaalien kautta. Rahoituksen edellytyksenä on usein se, että tutkimustulokset ovat avoimesti saatavilla. Kun tohtoriopiskelijoilta kysytään, mikä heidän avoimen julkaisemisen strategiansa on, heidän on osattava vastata – jos he haluavat työllistyä. Tässä tarvitaan koulutusta”, Minkkinen sanoo.
Millaisia ajatuksia professori Panu Minkkisen haastattelu herätti? Herättikö se ajatuksia avoimesta tieteestä osana opetusta? Oletko samaa mieltä Minkkisen kanssa, vai tuleeko mieleesi vasta-argumentteja? Poikkeaako oman tieteenalasi avoimen tieteen käytännöt Minkkisen kuvaamasta oikeustieteen opetuksesta? Ota kantaa, ja jaa näkemyksesi #OAhaaste-kampanjassa! Haaste jatkuu lokakuun ajan!
University of Helsinki
