Tekijä: Leila Niemi-Murola

Julkaistu

Palautetta etsimässä

Opintojaksojen arviointiurakka alkaa olla loppusuoralla, 15 tapaamista takana ja pari vielä edessä. Yhteistä näille keskusteluille on opettajien huoli saadun palautteen vähäisyydestä. Palauteprosentit ovat olleet laskussa jo usean vuoden ajan, mutta syksyllä 2017 koettiin romahdus. Ensimmäisen ja toisen lukuvuoden opettajat totesivat asian ensimmäisenä ja syyksi paljastui WebOodin ongelma – tietokone ei lähettänyt muistutusta opiskelijoille.

Syksyn mittaan on käynyt ilmi, että takana saattaa olla muutakin kuin tietokoneohjelman virhe. Palauteprosentit ovat pysyneet matalina ja monet opettajat esittelevät 10-15 % opiskelijoilta saamaansa palautetta. Nämä opettajat ovat tottuneet saamaan palautetta vähintään puolelta opiskelijoista – ja se palaute on ollut hyvää! Nyt meneillään oleva vuosikurssi on aiemmin antanut palautetta käymistään kursseista, joten kyse ei ole rutiinin puutteesta tai kurssin yleisestä asenteesta. Vähäinen palautteen antaminen on leikannut läpi koko tiedekunnan ja se on huolestuttavaa.

Poikkeuksiakin löytyy, ensimmäisenä tulee mieleen Ortopedian ja Traumatologian klinikka. He keräävät palautteen Moodlessa jokaisen opetuskerran jälkeen. Ryhmäopettaja antaa opiskelijoille pienen palautteenantohetken ennen osallistumismerkintöjen antamista. Sain arviointikokouksessa nähdä tuloksia tästä tehokkaasta toiminnasta. Jos ryhmäopettajalta oli palautteenantohetki unohtunut, jälkikäteen Moodleen ei mitään tullut.

Itse olen jo vuosia kerännyt palautteen e-lomakkeelle WebOodin asemasta, sillä olen kiinnostunut myös datan tilastollisesta käsittelystä. Tänä keväänä Anen kurssilla on ollut myös se houkutin, että e-lomakkeen kautta on ollut mahdollista palauttaa myös kuitattu toimenpidesuoritus.

Vaikka joillakin klinikoilla palautetta saadaan, iso ongelma on vielä ratkaisematta. Onko curriculum-uudistus vienyt opiskelijoiden voimat vai mikä on syynä pudonneeseen palautteenantoon? Palautteen avulla voimme muuttaa asioita ja siksi se on kallisarvoinen asia sekä opiskelijoille että opettajille.

Julkaistu

Opintojaksoja arvioimassa

Jokainen tiedekuntamme opintojakso arvioidaan osana curriculum-uudistuksen implementointia. Uudistusta oli valmisteltu pitkään ja sen siirtäminen käytäntöön alkoi kolme vuotta sitten, kun ensimmäinen vuosikurssi aloitti opiskelunsa uuden opetusohjelman mukaan. Uudistus eteni siten, että toinen ja viides vuosikurssi siirtyivät uuteen syksyllä 2016 ja viimeiset, neljäs ja kuudes vuosikurssi syksyllä 2017. Nyt uusi curriculum on läpäissyt koko opetusohjelman ja on uudistuksen arvioinnin paikka.

Työtä tässä on sen verran, että arvioijia on kolme, koulutusohjelman johtaja Jussi Merenmies, kliininen opettaja Hanna Jarva sekä allekirjoittanut. Arvioitavien kurssien vastuuhenkilöt varaavat ajan sähköisestä kalenterista ja täyttävät e-lomakkeen, missä he itse arvioivat opintojaksoaan. Joidenkin kohdalla tämä on toteutunut ennemmin ja toisilla taas myöhemmin, mutta ei e-lomakkeen tietojen puuttuminen ole keskustelua haitannut.

Arvioijan kannalta kokemus on ollut hyvin opettavainen. Tunnen itseni teollisuusvakoilijaksi, joka kiertää ottamassa oppia muiden innovaatioista. Toivon, että myös keskustelun toinen osapuoli on hyötynyt kysymyksistäni ja omien kokemusteni jakamisesta.

Hienoa on myös ollut mahdollisuus keskustella kahden ensimmäisen vuoden opettajien kanssa. Eihän mikään estä aloittamasta juttua muulloinkaan, vertikaalista integraatiotahan opetukseen nimenomaan toivotaan. Ehkä toisen opetuksista kyseleminen vain tuntuu oudolta ja tungettelevalta. On kiinnostavaa huomata, miten paljon perustieteiden opetus on muuttunut ja toisaalta siinä on paljon samaa. Suurin ero on oppimismenetelmissä – itse muistan opetelleeni monia asioita ulkoa ja nyt painotetaan ymmärtämistä.

Arviointiurakka alkaa olla puolivälissä – odotan innolla seuraavia tapaamisia!

Julkaistu

Terveisiä Hollannista

Kävin alkuviikosta Nijmegenissä, Hollannisa, akkreditoimassa Radboud UMC:tä eli paikallisen yliopistosairaalan erikoislääkärikoulutusta osana Euroopan anestesiologiyhdistyksen ESA:n centre of excellence-ohjelmaa. Isännät olivat valmistautuneet vierailuun hyvin ja olin vaikuttunut. Vaikka vierailijan tehtävä oli toimia tarkastajana, olo oli kuin teollisuuvakoilijalla.

Prosessiin kuuluu, että erikoistuvilta pyydetään vastaukset strukturoituun arviointilomakkeeseen ja vastauksia verrataan koulutusohjelman johtajan vastauksiin. Yllättävää kyllä, eniten erikostuvia pohditutti tutkimuksen osuus. Hollannissa jokaisen erikoistuvan on pakko joko julkaista tutkimusartikkeli vertaisarvioidussa julkaisusarjassa tai esittää posteri oman erikoisalan kansallisessa kongressissa. Ilman tätö suoritusta ei erikoislääkärin papereita voi saada.

Koulutussuunnitelmaa lukiessani olin ollut erityisen vaikuttunut tästä kohdasta, sillä vastaavasta on myös Suomessa ollut keskustelua. Perusopetuksen opintosuunnitelmaan kuuluu tutkielma, miksei myös erikoislääkärikoulutukseen? Tässä ajassa tieteen lukutaito on tarpeellisempaa kuin koskaan, sillä valeuutisia ja uskomuksia tulee eteen pyytämättä ja yllättäen.

Kahdenkeskisissä haastalluissa Nijmegenin erikoistuvat täsmensivät tutkimukseen liittyviä huoliaan. Tutkimustyö ei ole itseisarvo ja elämän ruuhkavuosia elävälle se saattaa tuntua ylivoimaiselta. Nollatutkimusta ei kannata tehdä. Olen tästä samaa mieltä, mutta olen myös ohjannut useiden vastahakoisten kandien tutkielmia. Kun oma aihe löytyy, tutkielman tekeminen alkaa sujua.

Hollantilaiset olivat myös paikantaneet toisen kipupisteen eli metodologian. Heidän ratkaisunsa oli vertaistuki eli tohtoriopiskelijat alkavat antaa menetelmäohjausta kollegoilleen. Uusi hieno idea oli Science Cafe, jossa erikoistuvat esittelevät projektejaan toisilleen. Abstrakteja oli tullut määräaikaan menessä 39, erikoistuvia on siis 60.

Tiedekahvila saattaisi olla hyvä idea meillekin. Ongelmat ovat yleensä samoja kaikilla, mutta ratkaisut ovat yksilöllisiä. Muiden ratkaisuja voi harvoin sinällään soveltaa, mutta ideoita niistä voi saada. On monta tapaa tehdä syventäviä!

Julkaistu

Luottamus arvioinnin pohjana

Arviointi on niin tavallista opettajan perustyötä, että sen merkitystä tulee harvoin ajateltua. Tenttiä laatiessani keskityn keskeisiin osaamistavoitteisiin, kysymyksiä kirjoittaessani huolehdin myös niiden mahdollisimman hyvöstä reliabliteetista ja validiteetista. Elvytystentissä arvioin opiskelojoiden elvytysosaamista, annan vahvistavaa palautetta ja asetan kehittynistavoitteita. Nämä asiat ovat teknisiä ja vaadittuihin osaamisalueisiin keskittyviä, mutta arvioinnissa on kyse muustakin.

Kirjoitan tätä Utrechtissa, missä osallistun kansainväliselle arviointikurssille, mistä kuvat. Lääketieteellinen osaaminen eli kompetenssi on itsestään selvyys, mutta muut kolme eli integrity (totuudellisuus, luotettavuus, hyvä tahto), reliability (vakaus, pysyvyys, tunnollisuus) ja humility (nöyryys, omien rajojen tunnistaminen ja avun pyytäminen) ovat itsestäänselvyyksinä jääneet vähälle huomiolle.

Kliinisessä työssämme teemme jatkuvasti luottamukseen perustuvia arviointeja. Kokematon erikoistuva voi aloittaa tämän perusterveen potilaan rutiinileikkauksen anestesian minun ollessani kahvilla vähän matkan päässä. Tällaista päätöstä tehdessäni en niinkään ajattele lääketieteellistä osaamista vaan juuri niitä kolmea muuta komponenttia.

Kliininen työ perustuu luottamukseen eli siihen, että kaikki noudatamme sovittuja pelisääntöjä. Luottaessani vastuullani olevaan ohjattavaan otan aina sen riskin, ettei kaikki menekään suunnitelmien mukaan. Ongelmia harvoin tulee, jos erikoistuva toimii sovitulla tavalla ja huomaa ajoissa, milloin oma osaaminen ei riitä tilanteen hoitamiseen.

Kirjallisessa tentissä arviointi perustuu myös luottamukseen. Opettaja uskoo, että opiskelija on saavuttanut osaamistavoitteet ja on kykenevä työskentelemään niiden pohjalta. Opiskelija taas on oikeus uskoa, että opettaja on tehnyt oikean arvion hänen osaamisestaan. Arviointi on osa työtämme, mutta rutiiniksi se ei saa muuttua.

Julkaistu

Opiskelijavalintaa uudistamassa

Viime viikolla sain tilaisuuden osallistua HY:n Koulutusohjelmien johtajafoorumiin, jossa pohdittiin opiskelijavalintojen uudistamista. Prosessi on hyvässä vauhdissa ja niin pitääkin, sillä uudistuksen on määrä astua voimaan keväällä 2020. Keskustelua seuranneena tiesin, että uudistuksen tarkoituksena on lisätä ylioppilastutkinnon painoarvoa. Lääketieteellisen tiedekunnan edustajana ennakkoasenteeni oli hieman skeptinen, sillä tunnen useita akateemisesti erittäin menestyneitä kollegoita, jotka eivät tällaisessa haussa olisi päässeet sisään.

Uudistusta pohtinut toimikunta esittää kolmea korimallia, peruskori, kieli- ja matematiikkapohjainen, ja näistä jälkimmäistä sovellettaisiin omaan tiedekuntamme. Tässä korissa ovat mukana perinteiset fysiikka ja kemia. Ehdotetussa pisteytystyökalussa pisteitä saa vain ylemmistä arvosanoista (L-C), mistä heräsi keskustelua – alempienkin arvosanojen huomioonotto korostaisi lukion yleissivistävää tehtävää. Kiintoisaa on, että suositusta terveystiedosta saisi suhteellisen vähän pisteitä. Kaikissa koreissa äidinkielellä on vahva painotus ja koulutusohjelma voi lisäksi valita haluamansa painotetun aineen.

Foorumin keskusteluissa useat johtajat toivat esiin huolensa siitä, että hakupainealoilla useat hakijat saattavat saada saman pistemäärän ja sisäänpääsyn rajalla hakijoiden erottelu tulee olemaan vaikeaa. Keskustelua herätti myös saman aamun Helsingin Sanomissa ollut tieto siitä, että vastaisuudessa ylioppilastutkinnon osia saa uusia rajoittamattoman määrän, tähän astihan uusintojen määrä on ollut rajoitettu. Siirtääkö tämä tulpan lukiovaiheeseen?

Lääketieteellisen tiedekunnan näkökulmasta helpotus on kuitenkin se, että jatkossakin vain noin puolet opiskelijoista tullaan valitsemaan pisteytyksen avulla. Pääsykoe ei siis ole poistumassa, mutta vaihtoehtoja mietitään. Avoimen yliopiston kurssien suorittaminen lukiovaiheessa voisi olla yksi vaihtoehto. MOOC muinaisen karsintakurssin tapaan – miksi ei?

Julkaistu

KARVI – tiedekunta arvioitavana

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus on käynyt syksyn aikana arvioimassa maamme lääketieteelliset tiedekunnat. kansainvälisessä arviointiryhmässä oli mukana hollantilainen professori ja sen puheenjohtajana toimi apulaisprofessori Riitta Möller Tukholman Karoliinisesta Instituutista.

Arvioinnin oleellisena osana oli itsearviointiraportti, jonka työstämisen aloitimme jo kesällä, AMEE-kongressin valmistelujen ollessa kuumimmillaan. Muistan kirjoittaneeni sinne jotakin arvioinnista ja kommentoineeni muiden tekstiä, mutta prosessin tästä osasta minulla on hyvin hämärä mielikuva. Lämmin kiitos Outi Lassille, joka kokosi palasista vaikuttavan dokumentin!

Itsearviointi on antoisaa siksi, että se pakottaa kirjoittajan reflektoimaan omaa työtään. Pelkät hyvät aikeet eivät riitä, vaan jokaisen lausuman perustaksi pitää olla näyttöä. Tässä suhteessa omat arkistot ja AMEE:n kollektiivinen ponnistus olivat suureksi hyödyksi. Olemme tehneet jatkuvasti opetuksen kehittämistyötä ja prosessin vaiheet on selvästi dokumentoitu. Omalta osaltani huomasin, miten paljon langanpätkiä on vielä solmimatta ja miten paljon meillä on vielä kehitettävää.

Arviointiprosessin paras osuus oli kuitenkin haastattelu, johon minulla oli kunnia osallistua. Kiitos puheenjohtajan, keskustelun tunnelma oli lämmin ja arvostava. Sain useita tiukkoja kysymyksiä, joihin oli oikeastaan ilo vastata. Puheenjohtaja tiesi voivansa haastaa minua, sillä olimme olleet samalla Master of Medical Education kurssilla. Yhteisestä tietopohjasta oli apua vastaamisessa, vaikka konteksti onkin erilainen.

Riippumatta arvioinnin tuloksesta, haastattelun jälkeen ainakin minulle jäi voittajan olo. Keskustelun aikana kirkastui niin paljon asioita, että niiden avulla on hyvä lähteä kehittämään omaa ja tiedekunnan opetusta.

Julkaistu

Luento 2.0

Luennolla istuminen on vuosisatoja vanha perinne, joka istuu huonosti tähän päivään. Schwartzstein ja Roberts julistivat perinteisen luennon kuolleeksi NEJM:ssä 17.8.-17 julkaistussa kirjoituksessaan. Alan huippuasiantuntijan sanomasta ei välity paljonkaan, jos esittäjä naputtaa 60 diaa näkyviin 45 minuutin esityksen aikana ja kuulijat istuvat passiivisina.

Luento-opetuksella on yksi ehdoton etu,  siinä kootaan suuri määrä opiskelijoita yhdessä samaan paikkaan, vuorovaikutukseen opettajan kanssa. Niitä on myös mahdollista pitää monella tavalla. Kokeellisen opetuksen suosijana päätinkin irrotella kunnolla saatuani tilaisuuden pitää luennon muussa kuin omaan vastuualueeseeni kuuluvassa kokonaisuudessa.

Otsikkoni oli Hengitysvajauspotilas päivystyksessä, mikä tarjoaa mukavuudenhaluiselle opettajalle oivallisen tilaisuuden lukea ääneen hiljattain päivitettyä Käypä hoito-suositusta. Siitä löytyy kaikki oleellinen, suosittelen! Päätin kuitenkin lähestyä tilannetta prosessinäkökulmasta, sillä potilaat saapuvat päivystykseen oireineen, vailla diagnoosin ilmoittavaa viivakoodia otsassaan. Harvoin potilaalla myöskään on yksi selvä vaiva (keuhkokuume), vaan mukana saattaa olla kroonisia sairauksia (COPD, astma, sydämen vajaatoiminta). Hoito aloitetaan samalla, kun diagnoosia tehdään – vakavassa tilanteessa ei ole paljon aikaa pohdintaan.

Olin jo keväällä kokeillut Taitopajan iSimulate-laitteistoa havainnollistajana ja tällä kertaa rakensin koko luennon sen varaan. Akuutti hengitysvajaus on ABCD-toimintajärjestyksessä kakkosena ja sairaalassa se on MET-keikkojen tavallisin syy. Esitin iSimulaten avulla nopeutetussa tahdissa, miten potilaan tilanne etenee vähäisistä oireista hapenpuutteesta johtuvaan sydänpysähdykseen. Tämän jälkeen keskustelimme tyyppitapausten hoitovaihtoehdoista eri vaikeusasteen hengitysvajauksessa.

Toivon, että opiskelijat oppivat jotakin. Keskustelu ainakin oli vilkasta, sekä Presemo-chatissa että salissa. Vähän teknisiä ongelmia tuli, mutta entisen ensihoitaja Maarit Raukolan ne ratkesivat niukasti ennen luennon alkua. Tästä on hyvä jatkaa!

Julkaistu

Kokemuksia toukokuun valinnaisista syventävistä kursseista

Maanantaisessa LL-johtoryhmän kokouksessa kävimme läpi toukokuun valinnaisista syventävistä opetuksista saatuja kokemuksia. Ykköskurssilaisille näitä järjestettiin jo kaksi vuotta sitten, mutta L3- ja L5-kurssilaisille järjestettiin ohjelmaa nyt ensimmäisen kerran.

Omalla erikoisalallani eli anella on ollut useita valinnaisia kursseja, joita olen rytmittänyt lukuvuoden eri ajankohtiin ruuhkaa välttääkseni. Lukujärjestysteknisistä syistä johtuen opetus on järjestetty keskiviikkoiltapäivisin ja iltaisin, joten ajatus virka-aikana toteutettavasta opetuksesta tuntui juhlalta.

Aiemmat kurssini ovat kuitenkin olleet 1-1,5 op laajuisia nykyisen 2,5 op sijaan, ja se kyllä näkyi kurssin järjestelyihin tarvittavassa työmäärässä. Aiemmin olen myös pystynyt levittämään kurssin kuukauden ajalle, nyt aikaa on kaksi viikkoa ja helatorstaikin hieman tiivistää tahtia.  Palautteen yhteenvedosta huomasin, että myös muut opettajat olivat kiinnittäneet näihin samoihin asioihin huomiota.

Yleisellä tasolla kommentoitiin L5-kurssin osalta valinnaisten kurssien vähäistä osallistujamäärää. Tämä on ymmärrettävää, sillä opiskelijat olivat keränneet tarvittavat opintopisteet jo aiemmin ja heille kesätöihin kiirehtiminen on ymmärrettävä valinta. Jatkossa tarvetta on enemmän, sillä valinnaisiin tarkoitettuja opintopisteitä on hankala muulla tavoin kerätä.

Valinnaisten kurssien järjestäjänä olen tottunut loppuunmyytyihin kursseihin, sillä harvat ovat jaksaneet järjestää opetusta virka-ajan ulkopuolella eikä täysimittaisia simulaatio-opetuksiakaan ole paljon ollut tarjolla. Kurssiohjelmaa katsoessani totesin, että kollegat ovat selvästi panostaneet valinnaisten syventävien suunnitteluun aina kurssin niemeä myöten. Akuutti hengitysvajaus kertoo kyllä kurssin sisällön, mutta aika tylsältä se kuulostaa muiden rinnalla. Kilpailu opiskelijoista tulee jatkossa olemaan kovaa!

Julkaistu

Tervetuloa, kansainväliset opiskelijat!

Keväällä sain suhteellisen lyhyellä varoitusajalla tehtävän laatia Anen kurssi kansainvälisille opiskelijoille. Minulla on toki aiempaa kokemusta KV-opiskelijoista ja heidän osaamistasostaan vuosittain järjestämäni elvytysopetuksesta osana RiHa-kurssia. Kolmen opintopisteen kurssin eli omaa kotimaista opetustamme vastaavan kurssin järjestäminen ei kuitenkaan ollut mikään pieni asia.

Päätin käyttää omaa vanhaa Anen kurssia pohjana ja KV-kurssia uuden curriculumin mukaisen kurssin pilottina. Kokemuksesta tiedän, että KV-opiskelijoilla on teoriatieto todella hyvin hallussa, mutta käytännön kokemusta heille kertyy vasta erikoistumisvaiheen alussa. Luento-opetus n. 10 opiskelijan joukolle ei tuntunut mielekkäältä, joten päätin viedä luennot verkkoon ja painottaa käytäntöä käänteisen oppimisen periaatteella.

Tapasin opiskelijat kurssin aluksi ja keskustelimme järjestelyistä yleisellä tasolla. Kerroin materiaalien löytyvän Moodlesta ja kehotin tutustumaan niihin ennakolta. Käänteinen oppiminen tuntui ilmeisesti ajatuksena vieraalta, sillä kahden lukupäivän kuluttua pidetyssä elvytysopetuksessa ERC:n suositus ei näyttänyt olevan kovin hyvin hallinnassa. Vaikka suositus on kaikille yhteinen, maa- ja paikkakuntaisia terveydenhuoltojärjestelmän eroja tuli keskusteluissa esiin.

Alun tapaamisessa opiskelijat kertoivat olevansa varsin kokeneita tipanlaittajia ja hetken mietin, kannattaako kanylointiharjoitusta edes järjestää. Kanylointi sujui kyllä kaikilta, mutta yhteinen harjoitus auttoi meidät yhteiselle kartalle. Meillä desinfektioksi riittää yksi pyyhkäisy potilaan puhtaalle iholle, mutta saksalaiset hankaavat ensi yhdellä desinfektioaineeseen kastetulla lapulla kaikki ihokarvat ja sen jälkeen tulee yksi pyyhkäisy kuten meillä.

Ensi viikolla on ohjelmassa anestesian induktiota harjoittava simulaatio. Odotan keskustelujamme suurella mielenkiinnolla!

 

Julkaistu

Kypsyysnäytteen muistolle

Elo-syyskuun vaihteessa järjestetty AMEE-kongressi oli tiedekunnan voimannäyttö, osallistujia Meilahden kampukselta oli n. 120 ja postereita yhteensä 34. Ennen kongressia kampuksella kuhisi kuin joulupukin työpajassa, sen jälkeen toiminta on käynnistynyt hitaasti, mutta alamme taas päästä vauhtiin.

Kiihkeää keskustelua on herättänyt rehtorin kesäkuussa tekemä päätös luopua erillisestä kielentarkastajan tekemästä kypsyysnäytteen kielen tarkastamisesta. Tutkintoasetuksen (794/2004) mukaan opiskelijat ovat kirjoittaneet kypsyysnäytteen erillisenä opintosuorituksena, josta ei ole annettu opintopisteitä. Käytännössä syventävien opintojen ohjaaja on lähettänyt tenttitilaisuuden valvonnasta vastaavalle opintokoordinaattorille kypsyysnäytteen aiheen, joka on läheisesti sivunnut tutkielman aihetta.

Jatkossa kypsyysnäytteen hyväksyy tutkielman ohjaaja, joka nyt voi keskittyä tarkastelemaan opinnäytteen alaan liittyvää kielenhallintaa. Tämä on usein ongelma, sillä tutkielman kirjallisuuskatsausta kirjoitettaessa tekstiin usein pääsee pujahtamaan englanninkielestä tuttuja lauserakenteita. Itse usein kirjoitan tekstin ja sen jälkeen oikoluen sen suomeksi, mutta opiskelijoilla harvoin energia riittää niin pitkälle. Tämä on ongelma, sillä lääkärin tulee kyetä ilmaisemaan itseään sujuvasti maallikoiden ymmärtämällä tavalla.

Kypsyysnäyte on ollut valmistuvalle opiskelijalle eräänlainen pullonkaula. Tenttitilaisuuden jälkeen prosessissa on yleensä mennyt 2-3 viikkoa, mutta ruuhka-aikoina huomattavasti enemmän. Viime keväänä olin mielestäni hoputtanut opiskelijaa hyvissä ajoin, mutta kielentarkastajan lausunto viipyi. Tarkistin sisäpostilaatikkoni päivittäin yhä kasvavan epätoivon vallassa. Onneksi kielentarkastajan lausunto saapui viime hetkellä niin, että opiskelija pääsi toivomaansa publiikkiin.

Kypsyysnäytettä tulee siis ikävä ja toisaalta ei. Ohjaajana kiinnitän entistä enemmän huomiota myös täsmälliseen äidinkielen ilmaisuun. Opiskelijat osaavat kirjoittaa hyvin, kun vain yrittävät.