Kasvutekijäreseptorit täsmähoidon kohteena – EGFR ja granuloosasolukasvain

Syöpägeeniä aktivoivan mutaation tai uudelleenjärjestymän tunnistaminen ovat syöpätautien täsmähoidon perusta. Täsmähoitopäätös perustuu siihen, että kuhunkin indikaatioon soveltuva lääke on tehokas vain, mikäli ko. syöpägeeniä aktivoiva muutos todetaan tai hoitoresistenttiyttä kuvaavaa muutosta ei todeta. Yksi keskeisimmistä täsmähoidon kohteista on epidermaalinen kasvutekijäreseptori (EGFR). Panitumumabi ja setuksimabi ovat EGFR vasta-aineita, joilla hoidetaan metastasoitunutta kolorektaalisyöpää, mutta vain niissä tapauksissa, joissa ei ole osoitettavissa hoitoresistenttiyttä kuvaavia KRAS tai NRAS syöpägeenejä aktivoivia mutaatiota. Hoito siis tehoaa vain ns. villin RAS-tyypin kasvaimissa. Mutaation välityksellä aktivoitunutta EGFR voidaan inhiboida myös pienimolekyylisillä tyrosiinikinaasiestäjillä erlotinibilla tai gefitinibillä, joita käytetään edenneessä ei-pienisoluisessa keuhkosyövässä.

Granuloosasolutuumori on harvinainen munasarjakasvain. Tämä sukupienan (sex cord stroma) soluista alkunsa saava kasvain on usein hormonaalisesti aktiivinen, ja oireena voivatkin olla mm. kuukautiskierron häiriöt ja hedelmällisyysongelmat. Taudin ennustetta on vaikea arvioida, ja hyvänlaatuisenakin pidetty kasvain voi uusia jopa vuosikymmenten päästä, jolloin taudin kulku on useimmiten letaali. Markku Heikinheimon ryhmä on nyt selvittänyt laajassa granuloosasolukasvain materiaalissa EGFR ilmentymistä ja monistumia. EGFR monistumat olivat kohtalaisen harvinaisia (viisi matalan tason ja yksi korkean tason muutos; n=83). Kaikki tutkitut tuumorit ilmensivät EGFR transkriptia (n=31). EGFR proteiinin ilmentyminen oli voimakasta tasoa 39-44% tuumoreista (n=90) riippuen siitä, että määritettiinkö fosforyloitunutta reseptoria vai totaaliproteiinimäärää. Yhtä kasvainta lukuun ottamatta EGFR monistumaan liittyi voimakasasteinen EGFR proteiinin ilmentyminen. Primaarituumorit eivät eronneet uusiutuneista tuumoreista EGFR ilmentymisen suhteen, eikä sillä näyttänyt olevan prognostista merkitystä. Pienimolekyylisten EGFR estäjien tehoa testattiin granuloosasolutuumorisoluissa in vitro, ja ne estivät EGFR aktivaatiota, mutta solun kasvua vain kohtalaisen suuria pitoisuuksia käytettäessä.

Tuloksia voidaan tulkita usealla eri tavalla. Vaikka pienimolekyyliset EGFR estäjät eivät olleet erityisen tehokkaita kasvun estäjiä in vitro, rohkaisevat tulokset selvittämään aggressiivisten tautivarianttien hoitoa lääkekombinaatioita hyödyntäen. Mahdollisia lääkekombinaatioita valittaessa olisi hyödyllistä tietää, esiintyykö granuloosasolutuumoreissa EGFR estäjien resistenssiä välittäviä mekanismeja (esim. RAS syöpägeenejä aktivoivia mutaatioita). Vaihtoehtoisesti EGFR vasta-ainehoito niissä harvinaisissa tapauksissa, joissa todetaan EGFR monistuma, voisi olla yksi hoitokokeen indikaatio.

Andersson NK, Anttonen M, Färkkilä A, Pihlajoki M, Bützow R, Unkila-Kallio L, Heikinheimo M. Sensitivity of human granulosa cell tumor cells to epidermal growth factor receptor inhibition. J Mol Endocrinol. 2014 Jan 24. [Epub ahead of print] PubMed PMID: 24463098.