Haastattelussa Katja Järvinen 39 v. , luokanopettaja/englannin aineenopettaja, tällä hetkellä luokanopettajana Lahden Myllypohjan koulussa. Hän on kotoisin Porvoosta, mutta asuu nykyisin Päijät-Hämeessä, Lahdessa. Katja on naimissa ja hänellä on kaksi lasta.
Katja Järvinen on vuoden luokanopettaja 2015. Hän toimii aktiivisesti OAJ:n erinäissä tehtävissä: OAJ:n hallituksen varajäsen, OAJ:n valtuutettu, Suomen Luokanopettajat ry:n hallituksessa ja varapuheenjohtaja, OAJ Päijät-Hämeen alueyhdistyksen hallituksessa, Lahden opettajien ammattiyhdistyksen hallituksessa (LOAY), Päijät-Hämeen luokanopettajat ry:n hallituksen varajäsen. Katjaa haastattelivat Nikolina Johansson, Jaana Vahermaa ja Ria Palovaara.
- Mikä on ollut lapsuutesi mielileikkipaikka? Miksi?
Täytyy kyllä mennä veneilyn pariin eli veneretket tai mummolan piha järven rannalla. Varmaan aina liittyi siihen, että siellä oli hyvät ihmiset paikalla. Susta huolehdittiin, ruoka tehtiin aina lapsille sopivaksi. Ja mummolassa varsinkin lellittiin, porkkanat kuorittiin valmiiksi yms. Jos järvi oli kylmä, meidän pappa lämmitti lämpimän veden sinkkiammeeseen, Siellä sitten lilluttiin, minipaljussa.
- Millaisia ajatuksia/tunteita sinulle/teille herää sanasta metsä/metsäretki?
Hyviä. Siis ei mitään huonoa. Ainoastaan positiivisia ja mahdollisuuksia, oli se sitten työn parissa tai vapaa-aikana. Se on niin voimaannuttavaa.
- Parhain lapsuutesi metsäretkimuisto? Mitä silloin tapahtui?
Ehkä sellainen, kun oltiin merellä, jossain päin Porvoon saaristoa. Saaressa leikittiin pikkusiskon kanssa Kinder-munista saaduilla Smurffihahmoilla ja me tehtiin niille kyliä ja taloja kallionkielekkeille ja käkkyrämäntyjen juureen. Ihan mahtavaa. Aurinko paistoi ja siinä leikittiin uikkarit päällä.
- Paras nuoruuden/aikuisuuden metsäretkimuisto? Mitäs silloin tapahtui?
No, nyt on niin tuoreessa muistissa tuo viirupöllö, että se on häkellyttävä, pysäyttävä. Olin kävelemässä koiran kanssa metsässä. Kävelin tarkkaavaisesti, koska se on kallioista aluetta ja tiedän että siellä on paljon kyykäärmeitä. Olin niin ajatuksissani, en edes ollut puhelimessa, missä usein olen, ja sitten siitä metrin puolen metrin päästä lähti pöllö ja se katto mua ja mä katoin sitä ja se olin niin pysäyttävä hetki. Ei sillä ollut mikään kiire, että lähti kyllä lentoon, mutta ei mennyt kauas, ehkä 20 m. päästä laskeutu uudelleen puuhun. Jos olisin lähtenyt perään olisin saanut kuvan, mutta ajattelin, että jotkut muistot täytyy vaan piirtyä verkkokalvolle. Ja ajattelin, se ehkä oli viirupöllö, mutta en luottanut itseeni ja googlasin googlen kuvahaulla: viirupöllöhän se oli! Olin hetkellisesti tyytyväinen.
- Missä on nykyinen lempimetsäpaikkasi? Miksi?
Heti meidän tässä kotona, tästä lähtee kaikki luontopolut. Mun ei tartte kuin astua meidän tontilta, niin oon metsässä ja sieltä mä lähden aina seikkailemaan pitkin polkuja. Vaikka ne urautuu ne polut, niin joskus sitä lähtee kokeilemaan, että : ”mihin tämä vie, jos lähden tätä polkua eteenpäin?”.
- Miten usein käyt nykyään metsässä? Joka päivä, kolme kertaa koiran kanssa. Yksi lenkki tunnin, muut vähän lyhyempiä.
- Miksi ja milloin mielestäsi lapsia ja nuoria kannattaisi viedä retkelle metsään?
Kaikissa kouluasteen vaiheissa, varhaiskasvatuksesta eteenpäin, koko lapsen kasvun ajan. Siihen voi linkittää kaikki, linkittää kierrätysteemaa, voi mennä putsaamaan metsää ja sitten metsä on kaikkialla, ainakin täällä meillä Päijät-Hämeessä, ei vaadi rahallisesti mitään, se on halpa. Voi linkittää vuodenajat ja lajintuntemuksen. Ja sitten sinne voi mennä ihan vaan leikkimään tai laskemaan pulkalla. Siellä voi ryhmäytyä, koska siellä on aina lähempänä, avoinna kohtaamiselle. Sitten sinne voi mennä retkeilemään ja paistamaan makkaraa ja turisemaan tavallisia.
- Miten kannustaisit lapsia/nuoria liikkumaan luonnossa?
No, esimerkillä, että sitten voi aina tehdä sellaisia tehtäviä, mitkä innostaa, etsitään tiettyjä asioita, kysellä lapsilta kiinnostavista metsistä. Ollaan tehty paljon geokätkeilyä oppilaiden kanssa, se on heistä innostavaa. Ja eväät innostaa aina: ”kun olette löytäneet sen ja sen asian, saatte syödä eväänne…” Melkein koen, että niitä ei hirveästi tarvitse innostaa, pitää vaan luoda se mahdollisuus.