Helsingin yliopisto
Tänä vuonna hankkeemme järjestämässä Helmiseminaarissa pohdittiin lukemista, kirjoittamista ja kirjallisuutta siitä näkökulmasta, miten niissä kussakin ollaan kosketuksissa todellisuuteen. Todellisuutta tarkasteltiin eri tavoin ymmärrettynä: esimerkiksi faktuaalisuutena, totuudellisuutena, autenttisuutena, kokemuksellisuutena ja jaettuina, sosiaalisesti konstruoituina merkityksinä. Seminaari järjestettiin 3.2.2023 Helsingin yliopiston Kaisa-kirjastossa.
Koettu ja kuviteltu tiedon esittämisessä
Seminaaripäivän avasi Mikko T. Virtanen, jonka esitelmän aiheena oli fiktionaalisuus tutkijoiden yleistajuisissa tietokirjoissa. Esitelmä käsitteli tietokirjojen tekstejä hybridisinä kokonaisuuksina, joissa fiktionaalisuus toimii esimerkiksi kokemustietoa ja arkiymmärrystä aktivoivana resurssina. Fiktionaalisena keinona voi toimia esimerkiksi ajatuskoe, jota käytetään selittämisen keinona. Ajatuskokeeseen kutsuminen on hetkellinen siirtymä kuvitteluun ja toimii samalla rajatyönä tieteellisen ajattelun ja kuvittelun välillä. Rajatyö voi tapahtua erilaisina kielellisinä valintoina, kuten näkökulman vaihtoa implikoivan pronominin tai kuvittelua ilmaisevan verbin avulla, tai mediaspesifeinä elementteinä, kuten tietyn sarjakuvahahmon puhekuplina.
Voitto Ruohonen käsitteli esitelmässään tosirikoskerronnan olemusta faktan ja fiktion rajalla. Esitelmässä pohdittiin tosirikoskirjallisuuteen erityisesti parhaillaan kohdistuvan suuren kiinnostuksen syitä, kuten kulttuurimme demokratisoitumista sen suhteen, kenen äänet siinä kuuluvat ja kenen tarinoita kerrotaan. Tämä herätti yleisössä myös keskustelua siitä, millä ehdoilla tosipohjaisen kirjallisuuden tulee vastata yleisöstä nousevaan kysyntään ja palvella lukijoiden inhimillistä uteliaisuutta. Ruohonen nostikin esiin tärkeän ja ajankohtaisen eettisen kysymyksen tosirikostarinoiden kirjoittajien roolista henkilöinä, jotka asettavat tapahtunutta koskevat faktat ja aineistot kulttuuristen konventioiden kehyksiin ja rakentavat niistä tosielämän rikosta kuvaavan esityksen.
Ana Calvete pohti esitelmässään autenttisuutta matkakirjallisuudessa. Autenttisuuden kysymys on monisyinen, kun puhutaan genrestä, joka on luonteeltaan hybridinen. Matkakirjat ovat kirjallisia ja kulttuurisia artefakteja, joissa on fiktionaalisia ja ei-fiktionaalisia piirteitä. Matkan kokemuksen autenttisuutta voidaan luoda esimerkiksi korostamalla villin luonnon vaaroja tai matkanteon epämukavuutta. Postmoderneissa matkakirjoissa puolestaan autenttisuuden käsite voidaan kyseenalaistaa esimerkiksi ironian, parodian ja metadiskursiivisuuden keinoin.
Eletyn todellisuuden kertominen
Maarit Leskelä-Kärki pohti esitelmässään elämäkerran kirjoittajan kohtaamaa totuudellisuuden vaadetta. Tapausesimerkkeinä olivat Aarni Koudan, Helmi Krohnin ja Tove Janssonin elämäkerrat, joita Leskelä-Kärki on ollut kirjoittamassa. Totuudellisuuden kannalta kiinnostavaksi nousi muun muassa se, miten tutkimus- ja kirjoitustyön tuloksena syntynyt kuva elämäkerran kohteesta kohtaa tätä koskevan kulttuurisesti vakiintuneen ja yhteisesti hyväksytyn totuuden. Esimerkiksi henkilöiden menneen elämän peilaaminen nykypäivän yhteiskunnan arvoihin ja käytäntöihin voi paitsi tuoda esiin kiinnostavia näkökulmia, myös haastaa heihin aikaisemmin liitettyjä, jaettuja käsityksiä.
Hanna Meretoja puhui esitelmässään kerronnallisesta toimijuudesta kirjallisuuden lukemisen aktivoimana kykynä ymmärtää elämäämme todellisuutta. Kertomusten lukeminen suo meille mahdollisuuden kuvitella vaihtoehtoisia todellisuuksia. Se voi auttaa meitä näkemään uusia mahdollisuuksia mutta myös ymmärtämään omien mahdollisuuksiemme rajoja. Tässäkin esitelmässä olivat läsnä sekä tutkijan että kirjailijan roolit, sillä Meretoja puhui myös omakohtaisesta esikoisromaanistaan Elotulet (WSOY 2022). Romaania tarkasteltiin esitelmässä kerronnallisen toimijuuden osa-alueiden, kerronnallisen tietoisuuden, mielikuvituksen ja dialogisuuden, valossa. Romaanin kirjoitusprosessi herätti myös keskustelua ja kysymyksiä. Esiin nousivat esimerkiksi omaan tekstiin kohdistuva tutkijan katse sekä kirjallisuudentutkijan paineet kirjoittaa hyvää kaunokirjallisuutta.
Lukijoiden ja teosten vuoropuhelua
Päivi Kososen esitelmän aiheena oli luova ja hoitava lukeminen osana kirjallisuusterapeuttista lähestymistapaa ja lukemistyötä. Luovaan lukemiseen liittyy ajatus lukemisprosessiin aktiivisuudesta ja elämyksellisyydestä. Hoitavasta lukemisesta puhutaan, kun hyödynnetään lukemisen hyvinvointia lisääviä vaikutuksia ja työstetään niitä esimerkiksi yhteisissä keskusteluissa. Yksi esimerkki tästä on kerronnallisen toimijuuden ajatukseen perustuva lukupiirimenetelmä, jossa kertomukset nähdään keskeisenä hyvinvointia tukevana voimavarana. Lukupiirimenetelmästä tehdään parhaillaan empiiristä tutkimusta. Kosonen on vastikään myös toimittanut yhdessä Juhani Ihanuksen kanssa artikkelikokoelman Hoitava lukeminen. Teoreettisia ja käytännöllisiä näkökulmia lukemistyöhön (Vastapaino 2022).
Pirjo Hiidenmaa käsitteli omassa esitelmässään hankkeemme Kirjat elämässäni -kyselyn vastauksista ilmenneitä tapoja lukea tietokirjallisuutta. Tietokirjallisuudessa lukijoille tärkeitä asioita olivat muun muassa kieli, aihe, laji, materiaalisuus, kirjailija sekä se, että teos muodostaa ”tekstiksi tehdyn kulttuurituotteen”. Sillä oli merkitystä, millaista lukijaa kohti tekstissä suuntaudutaan, ja toisaalta myös sillä, mistä lähtökohdista lukija itse suuntautuu tekstiin. Tietokirjallisuuden lukemisen taustalla ovat moninaiset kiinnostuksen kohteet niin varsinaisen lukuharrastuksen kuin esimerkiksi ammattitaitoa ylläpitävän lukemisen piirissä.
Roosa Suomalainen tarkasteli esitelmässään merkittävien lukukokemusten kuvauksissa kielen avulla tapahtuvaa diskursiivista todellistamista. Niin ikään Kirjat elämässäni -kyselyn avovastauksista koostuvan empiirisen aineiston analyysin avulla pyrittiin valottamaan kirjallisen teoksen ja sen lukukokemuksen välistä suhdetta. Todellistamista käsiteltiin lukijakeskeisenä merkityksellistämisen tapana, jossa kertomuksellisuuden tiedostava analyyttinen tulkinta luetusta teoksesta yhdistyy lukemisen kokemuksellisuuteen – sen kytkemiseen juuri lukijan lähtökohdista merkityksellisiin kontekstuaalisiin tekijöihin kuten aikaan, paikkaan, affekteihin tai toisiin teksteihin.
Ilona Lindh käsitteli esitelmässään kirjallisia matkoja ja tapoja laajentaa lukukokemusta todellisiin paikkoihin. Tällaisia ovat esimerkiksi romaanin tai tietokirjan tapahtumapaikat, kirjailijan kotimuseot tai muistomerkit sekä yleisesti kirjaharrastukseen liittyvät paikat, kuten kirjastot ja kirjakaupat. Joskus matkakohde valikoituu kirjan mukaan, joskus kirja kohteen mukaan. Kirjallinen matkailu voi syventää lukuharrastusta ja vahvistaa lukijaidentiteettiä. Samalla se on perinteikäs matkailun muoto, joka kytkeytyy vahvasti vapaa-ajan matkailun historiaan.
Pirjo Hiidenmaa veti seminaarin osallistujille myös pienimuotoisen työpajan, jossa pohdittiin erilaisia tapoja nimetä ja kuvata kirjallisia teoksia. Keskustelun sytykkeenä toimivat nimitykset, jotka oli asetettu jatkumoksi fiktiosta faktaan, romaanista asiakeskeiseen tietokirjaan. Keskustelussa tarkasteltiin erityisesti vanhoja ja uusia nimityksiä todellisuuden ja fiktion rajalle sijoittuville tai niillä leikitteleville kirjallisille teoksille. Näitä olivat esimerkiksi autofiktio, avainromaani, fiktiivinen elämäkerta, biofiktio ja tunnustuskirjallisuus. Keskustelijat nostivat esille muun muassa nimitysten historiallisia muutoksia: jotakin jo aktiivisesta käytöstä jäänyttä ja uutena tulokkaana kirjallisuuskeskusteluun saapunutta nimitystä voitaisiin kenties käyttää samasta teoksesta. Osallistujat pohtivat myös, muuttuuko kirjallisuus todellisuudessa yhtä nopeasti kuin sille kehitetyt nimitykset, millaisia uusia nimityksiä ylipäänsä tarvitaan sekä mikä niiden merkitys on yhtäältä lukijoiden ja toisaalta esimerkiksi kirjamyynnin näkökulmasta.
Muuttuva lukijuus -hanke kiittää sydämellisesti sekä kaikkia seminaarin esitelmöijiä että aktiivista yleisöä, joka esitti hyviä kysymyksiä!