Kesälomalla luetaan!

Kesälomat ovat jo monilla alkamassa, joten on aika kasata loman lukupinoa. Kuten Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa tänään (22.6.23) todetaan,  Suomi aikoo jälleen lukea – ja niin aiomme myös me lukemisen tutkijat.  Viimevuotiseen tapaan paljastamme loman lukusuunnitelmamme myös blogin lukijoille.

Muuttuva lukijuus -hankkeesta tuttujen Pirjon, Maarian, Roosan ja Ilonan lisäksi pyysimme lukulistat myös kahdelta yhteistyökumppaniltamme. Professori Timo Tossavainen Luulajan teknillisestä yliopistosta on tuonut hankkeeseen tilastotieteellistä asiantuntemusta ja kirjoittanut kanssamme tilastolliseen analyysiin pohjautuvan artikkelin. Hän on myös Suomen Tietokirjailijat ry:n hallituksen puheenjohtaja. Professori Sara Sintonen Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta kuuluu puolestaan Lukemisen kulttuurit -kirjan alullepanijoihin ja toimituskuntaan.

Kysymys: Mitä aiot lukea kesälomalla?

Timo: Minä aion tässä lomani aluksi käydä läpi Sotkamon divarista tekemäni niklanderonisen löytöni eli kasan Hannu Niklanderin romaaneja ja lyhyttekstien kokoelmia, jotka sain onnekseni haltuuni muutama kuukausi sitten. Sen lisäksi ajattelin kyseenalaistaa ajatteluani lukemalla Kari Enqvistin Olemisen porteilla (WSOY 2010) ja Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat (WSOY 2010). Mainittuja herroja yhdistää minun mielestäni kyky tarkastella olevaista ja olematontakin kiinnostavista näkökulmista ja hienolla tavalla analysoiden. Ja ihan vapaaehtoisesti aion lukea myös jotain tilastollisten menetelmien opasta. Tilastomenetelmät ovat kaiken kaikkiaan hyvin kiinnostava aihe. Kun siihen perehtyy, niin näkee maailman monella tavalla uusin silmin.

Sara: Lukemattomien kirjojen pino on suurempi kuin ehdin lukea, sillä tutkimuskirjallisuus kahmaisee lähes kaiken lukuajan. Melkein tutkimuskirjallisuudeksi lukeutuu pinon päällimmäisenä oleva Michael Doucleffin Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja – akuperäiskansojen kasvatusoppeja (suom. Auri Paajanen & Susanna Tuomi-Giddings, Siltala 2022, alkuteos Hunt, Gather, Parent), joka voi olla kiinnostavakin yllättäjä. Muu kesä taitaa mennä runouden parissa, sillä esimerkiksi Olli Sinivaaran Puut (Teos 2021) on kiinnostellut jo pidempään samoin kuin Kai Ekhomin kirjoittama henkilökuva Anselm Hollosta (Rosebud 2022).

Maaria: Luen parhaillaan Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaania (suom. Kaarina Ruohtula, alkuteos Jane Eyre 1847). Jostain syystä se jäänyt minulta lukematta, vaikka esimerkiksi Jane Austenin ja Lucy Maud Montgomeryn teoksista olen pitänyt valtavasti. Jo aloitus on yllättävän hurja ja sisältää suorasukaista kritiikkiä lasten kohtelua kohtaan. Olen ymmärtänyt, että Britanniassa yhtä hyvin miehet kuin naisetkin lukevat näitä klassikoita, ja monille juuri tämä kirja on viktoriaanisen ajan huipputeos. Lisäksi luen ainakin Elizabeth Stroutin romaanin Lucy meren rannalla (suom. Kristiina Rikman, Tammi 2023, alkuteos Lucy by the Sea) ja  Anne Tylerin Palmikon (suom. Markku Päkkilä, Otava 2023, alkuteos The French Braid). Taidan totisesti olla anglosaksisen kirjallisuuden ystävä.

Pirjo: Aion lukea George Perecin romaanin La disparition (Gallimard 1969) ja heti perään Ville Keynäksen suomennoksen Häviäminen (Teos 2023). Ranskalainen versio on ilman e:tä ja suomalainen ilman a:ta. Ehkä sen jälkeen luen jotain, jossa on kaikki kirjaimet tallella. Taidan lukea Minna Eväsojan uusimman Japania käsittelevän kirjan, Sensei – oppilaana Kiotossa (Gummerus 2022).

Roosa: Suunnitelmissani on viimein uskaltautua lukemaan Hanya Yanagiharan Pieni elämä -romaani (suom. Arto Schroderus, Tammi 2017, alkuteos A Little Life), jota kyselymme vastaajistakin moni kuvailee poikkeuksellisen vaikuttavaksi lukukokemukseksi – kaikessa hienoudessaan ja kauheudessaan. Juuri nyt meneillään on Silvia Hosseinin Tie, totuus ja kuolema (Gummerus 2020), joka saa miettimään, että esseitä kannattaisi lukea useamminkin. Millenniaalin maailmantuskaa puhutteli juuri ahmaistu Tuija Siltamäen pamfletti Nuoriso, pilalla (EVA 2020). Lukupinossa ovat myös Harry Salmenniemen Varjotajunta (Siltala 2023), Ia Genbergin Yksityiskohdat (suom. Jaana Nikula, Johnny Kniga 2023, alkuteos Detaljerna) sekä Andrei Kurkovin Harmaat mehiläiset (suom. Arja Pikkupeura, Otava 2023, alkuteos Серые пчелы). Tutkimuskirjallisuudesta vuoroaan odottaa esimerkiksi Liisa Tainion, Ulla Karvosen ja Pilvi Heinosen toimittama artikkelikokoelma Koskettava koulu (Gaudeamus 2023).

Ilona: Kesälomalistallani on chileläisen Benjamín Labatutin teos Maailman kauhea vihreys (suom. Antero Tiittula, Tammi 2023, alkuteos Un verdor terrible), joka vaikuttaa lajirajoja venyttelevältä fiktion ja faktan, taiteen ja tieteen keitokselta. Mökkiloman jännäriksi poimin juuri läheisestä divarista kolumbialaisen Melba Escobarin kirjan Kauneussalonki – manikyyrejä, mutanaamioita & murhia (suom. Taina Helkamo, Aula 2018, alkuteos La Casa de la Bellezza). Muuten ajattelin tutkia omia kirjahyllyjäni kirjasomesta tutun #hyllynlämmittäjä-haasteen hengessä. Siellä on vaikka mitä kiinnostavia kirjoja, jotka vain jostain syystä ovat jääneet lukematta. Minulla on hieman paha tapa hankkia kirjoja enemmän kuin ehdin lukea. Tai onko se nyt niin paha sittenkään? 

Mielenkiintoisia valintoja, vai mitä? Näillä eväillä suuntaamme kohti lomia ja toivotamme kaikille hyvää kesää! 

 

 

Hanke on päättynyt, eläköön lukemisen tutkimus

Muuttuva lukijuus -hanke on virallisesti jo päättynyt, mutta tieteellinen julkaiseminen vie aina oman aikansa, joten tutkimustuloksia esitteleviä julkaisuja on vielä tulossa. Ilmoittelemme julkaisuista tässä blogissa ja lisäämme ne julkaisuluetteloon. Lokakuussa julkaistaan myös Pirjo Hiidenmaan, Ilona Lindhin, Sara Sintosen ja Roosa Suomalaisen toimittama Lukemisen kulttuurit (Gaudeamus 2023), joka sisältää muhkean kokoelman tutkimuspohjaisia artikkeleita. Ne käsittelevät muun muassa lukemisen sosiaalisuuden muotoja, lukemisen tapoja ja vaikutuksia sekä tapoja puhua lukemisesta ja määritellä lukijuutta.

Mukana kirjallisissa tapahtumissa

Kevätkauteen on mahtunut monenlaista ohjelmaa. Roosa ja Ilona vierailivat maaliskuun lopussa Oxfordin kirjallisuusfestivaaleilla. Oxford on kaupunki, jossa historia ja tarinat elävät, ja festivaali tapahtuma, jossa kirjailijat ja lukijat kohtaavat. Ilman festareitakin kaupunki vetää puoleensa kirjallisuuden lukijoita kulkemaan suosikkikirjojensa tai -kirjailijoidensa maisemissa. Siellä on syntynyt taianomaisia maailmoja muun muassa J. R. R. Tolkienin, C. S. Lewisin, Lewis Carrollin ja Philip Pullmanin kynästä. Mikä olisikaan ollut sopivampi kohde meille lukemisen tutkijoille!

Oxfordin yliopistoon kuuluva Radcliffe Camera -kirjasto, joka on rakennettu vuosina 1737–1749.

Festivaaleilla kuulimme muun muassa professori Cristina Dondin luennon kirjapainotaidon vaikutuksista, Martin Sixsmithin ja Mihail Hodorkovskin keskustelun Venäjän nykytilasta, Ukrainasta paenneen 13-vuotiaan Jeva Skaletskan tarinan, Dave Richin haastattelun kulttuuriimme ja arkipäiväämme punoutuneesta antisemitismistä sekä professori John Careyn esitelmän tietokirjallisista lukukokemuksista. Lisäksi ihastelimme kaupungin kirjakauppojen valikoimia ja tunnelmaa sekä vierailimme Oxfordin yliopiston Bodleian-kirjastossa, jonka historia ulottuu 1400-luvulle. Bodleian-kokonaisuuteen kuuluvissa 27 kirjastossa on yhteensä 13 miljoonaa painettua teosta.

Tutkija Thomas Bodleyn (1543–1613) mukaan nimetty Bodleian-kirjasto.

Pirjo, Roosa ja Ilona kävivät huhtikuussa vierailulla Taideyliopiston Kirjallisuuden tulevaisuuden tekijät -kurssilla, jota on kevään mittaan vetänyt Minna Castrén. Me Muuttuva lukijuus -hankkeen edustajat puhuimme tietenkin lukemisesta ja lukemisen tutkimuksen näkökulmista sekä oman lukemisen reflektoinnista. Kurssilaiset olivat pitäneet lukupäiväkirjaa etukäteen ja sen kautta kiinnittäneet huomiota omiin lukutottumuksiinsa.

Lukijan ääntä avaamassa kotimaisissa konferensseissa

Kirjallisuudentutkimuksen päivät järjestettiin Turun yliopiston ja Åbo Akademin tiloissa 4.–5.5., ja päivien teemana oli kokemus. Roosan esitelmässä ”Lukijan ääni lukukokemuksen kielellisissä kuvauksissa” käsiteltiin sitä, miten vaikuttavista lukukokemuksista kertoessaan lukijat etsivät kytköksiä erilaisiin tosielämän konteksteihin, kuten paikkoihin, fyysisiin tuntemuksiin ja muihin lukemiinsa teksteihin, esimerkiksi karttoihin tai valokuviin. Konferenssin ohjelmaan kuului myös Eevastiina Kinnusen ja Kaiju Harisen luotsaama paneelikeskustelu ”Miten tutkia lukukokemuksia”, jossa Ilona oli panelistina yhdessä Laura Karttusen, Päivi Kososen, Toni Lahtisen, Aino Mäkikallin, Viola Parente-Čapkován ja Riikka Rossin kanssa. Paneelissa esiin nousseet ajatukset jäivät elämään, niin että nyt on suunnitteilla eri yliopistojen välistä verkostoitumista ja muuta toimintaa. Konferenssijärjestäjien eli Miranda Geustin, Niina Hanhisen, Oiva Ristimäen ja Maarit Soukan kiitoskirjettä lainataksemme: ”Kun panelisteilta kysyttiin mitä kirjallisuudentutkimus, ja tarkemmin ottaen lukututkimus, tarvitsee, Päivi Kosonen tiivisti tarpeemme kahteen sanaan: rakkautta ja resursseja.” Tähän toiveeseen voimme sydämestämme yhtyä.

Kielitieteen päivät järjestettiin Oulussa 24.–26.5., ja Roosa oli mukana esitelmöimässä osana Kielitieteen tutkimuskohteet: kohti 2030 lukua -työpajaa. Esitelmä ”Lukijan ääni lukemiskulttuurien muovaajana” tarkasteli kielitieteen ja monitieteisen lukemistutkimuksen välisiä suhteita ja lukemisen, kielen ja kulttuurin välisiä rajapintoja diskurssintutkimuksen näkökulmasta. Työpajassa käytiin ilahduttavaa pohdintaa tieteidenvälisyyden mahdollisuuksista kielitieteellisessä tutkimuksessa, ja samalla tilaisuus toimi Helsingin yliopiston yliopistonlehtorina toimineen Tapani Kelomäen muistoseminaarina.

Uutta kohti

Tutkimushankkeen päättymisen myötä projektissa päätoimisina työskennelleet tutkijat siirtyvät uusiin kuvioihin. Aihepiiri kuitenkin pysyy samana: Ilona jatkaa kirjoihin, kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyviä töitä yrittäjän roolissa. Roosa puolestaan jatkaa väitöskirjatutkimusta ja työskentelee ensi vuonna myös äidinkielen didaktiikan yliopisto-opettajana Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä.

Jatkossa Roosa kertoo tarkemmin omasta väitöstutkimuksestaan toisessa blogissa ja Ilona pohtii kirjoittamisen ja lukemisen teemoja omassaan.

Helmiseminaarissa pohdittiin todellisuuden kosketusta

Tänä vuonna hankkeemme järjestämässä Helmiseminaarissa pohdittiin lukemista, kirjoittamista ja kirjallisuutta siitä näkökulmasta, miten niissä kussakin ollaan kosketuksissa todellisuuteen. Todellisuutta tarkasteltiin eri tavoin ymmärrettynä: esimerkiksi faktuaalisuutena, totuudellisuutena, autenttisuutena, kokemuksellisuutena ja jaettuina, sosiaalisesti konstruoituina merkityksinä. Seminaari järjestettiin 3.2.2023 Helsingin yliopiston Kaisa-kirjastossa.

Koettu ja kuviteltu tiedon esittämisessä

Seminaaripäivän avasi Mikko T. Virtanen, jonka esitelmän aiheena oli fiktionaalisuus tutkijoiden yleistajuisissa tietokirjoissa. Esitelmä käsitteli tietokirjojen tekstejä hybridisinä kokonaisuuksina, joissa fiktionaalisuus toimii esimerkiksi kokemustietoa ja arkiymmärrystä aktivoivana resurssina. Fiktionaalisena keinona voi toimia esimerkiksi ajatuskoe, jota käytetään selittämisen keinona. Ajatuskokeeseen kutsuminen on hetkellinen siirtymä kuvitteluun ja toimii samalla rajatyönä tieteellisen ajattelun ja kuvittelun välillä. Rajatyö voi tapahtua erilaisina kielellisinä valintoina, kuten näkökulman vaihtoa implikoivan pronominin tai kuvittelua ilmaisevan verbin avulla, tai mediaspesifeinä elementteinä, kuten tietyn sarjakuvahahmon puhekuplina.

Voitto Ruohonen käsitteli esitelmässään tosirikoskerronnan olemusta faktan ja fiktion rajalla. Esitelmässä pohdittiin tosirikoskirjallisuuteen erityisesti parhaillaan kohdistuvan suuren kiinnostuksen syitä, kuten kulttuurimme demokratisoitumista sen suhteen, kenen äänet siinä kuuluvat ja kenen tarinoita kerrotaan. Tämä herätti yleisössä myös keskustelua siitä, millä ehdoilla tosipohjaisen kirjallisuuden tulee vastata yleisöstä nousevaan kysyntään ja palvella lukijoiden inhimillistä uteliaisuutta. Ruohonen nostikin esiin tärkeän ja ajankohtaisen eettisen kysymyksen tosirikostarinoiden kirjoittajien roolista henkilöinä, jotka asettavat tapahtunutta koskevat faktat ja aineistot kulttuuristen konventioiden kehyksiin ja rakentavat niistä tosielämän rikosta kuvaavan esityksen.

Ana Calvete pohti esitelmässään autenttisuutta matkakirjallisuudessa. Autenttisuuden kysymys on monisyinen, kun puhutaan genrestä, joka on luonteeltaan hybridinen. Matkakirjat ovat kirjallisia ja kulttuurisia artefakteja, joissa on fiktionaalisia ja ei-fiktionaalisia piirteitä. Matkan kokemuksen autenttisuutta voidaan luoda esimerkiksi korostamalla villin luonnon vaaroja tai matkanteon epämukavuutta. Postmoderneissa matkakirjoissa puolestaan autenttisuuden käsite voidaan kyseenalaistaa esimerkiksi ironian, parodian ja metadiskursiivisuuden keinoin.

Eletyn todellisuuden kertominen

Maarit Leskelä-Kärki pohti esitelmässään elämäkerran kirjoittajan kohtaamaa totuudellisuuden vaadetta. Tapausesimerkkeinä olivat Aarni Koudan, Helmi Krohnin ja Tove Janssonin elämäkerrat, joita Leskelä-Kärki on ollut kirjoittamassa. Totuudellisuuden kannalta kiinnostavaksi nousi muun muassa se, miten tutkimus- ja kirjoitustyön tuloksena syntynyt kuva elämäkerran kohteesta kohtaa tätä koskevan kulttuurisesti vakiintuneen ja yhteisesti hyväksytyn totuuden. Esimerkiksi henkilöiden menneen elämän peilaaminen nykypäivän yhteiskunnan arvoihin ja käytäntöihin voi paitsi tuoda esiin kiinnostavia näkökulmia, myös haastaa heihin aikaisemmin liitettyjä, jaettuja käsityksiä.

Hanna Meretoja puhui esitelmässään kerronnallisesta toimijuudesta kirjallisuuden lukemisen aktivoimana kykynä ymmärtää elämäämme todellisuutta. Kertomusten lukeminen suo meille mahdollisuuden kuvitella vaihtoehtoisia todellisuuksia. Se voi auttaa meitä näkemään uusia mahdollisuuksia mutta myös ymmärtämään omien mahdollisuuksiemme rajoja. Tässäkin esitelmässä olivat läsnä sekä tutkijan että kirjailijan roolit, sillä Meretoja puhui myös omakohtaisesta esikoisromaanistaan Elotulet (WSOY 2022). Romaania tarkasteltiin esitelmässä kerronnallisen toimijuuden osa-alueiden, kerronnallisen tietoisuuden, mielikuvituksen ja dialogisuuden, valossa. Romaanin kirjoitusprosessi herätti myös keskustelua ja kysymyksiä. Esiin nousivat esimerkiksi omaan tekstiin kohdistuva tutkijan katse sekä kirjallisuudentutkijan paineet kirjoittaa hyvää kaunokirjallisuutta.

Lukijoiden ja teosten vuoropuhelua

Päivi Kososen esitelmän aiheena oli luova ja hoitava lukeminen osana kirjallisuusterapeuttista lähestymistapaa ja lukemistyötä. Luovaan lukemiseen liittyy ajatus lukemisprosessiin aktiivisuudesta ja elämyksellisyydestä. Hoitavasta lukemisesta puhutaan, kun hyödynnetään lukemisen hyvinvointia lisääviä vaikutuksia ja työstetään niitä esimerkiksi yhteisissä keskusteluissa. Yksi esimerkki tästä on kerronnallisen toimijuuden ajatukseen perustuva lukupiirimenetelmä, jossa kertomukset nähdään keskeisenä hyvinvointia tukevana voimavarana. Lukupiirimenetelmästä tehdään parhaillaan empiiristä tutkimusta. Kosonen on vastikään myös toimittanut yhdessä Juhani Ihanuksen kanssa artikkelikokoelman Hoitava lukeminen. Teoreettisia ja käytännöllisiä näkökulmia lukemistyöhön (Vastapaino 2022).

Pirjo Hiidenmaa käsitteli omassa esitelmässään hankkeemme Kirjat elämässäni -kyselyn vastauksista ilmenneitä tapoja lukea tietokirjallisuutta. Tietokirjallisuudessa lukijoille tärkeitä asioita olivat muun muassa kieli, aihe, laji, materiaalisuus, kirjailija sekä se, että teos muodostaa ”tekstiksi tehdyn kulttuurituotteen”. Sillä oli merkitystä, millaista lukijaa kohti tekstissä suuntaudutaan, ja toisaalta myös sillä, mistä lähtökohdista lukija itse suuntautuu tekstiin. Tietokirjallisuuden lukemisen taustalla ovat moninaiset kiinnostuksen kohteet niin varsinaisen lukuharrastuksen kuin esimerkiksi ammattitaitoa ylläpitävän lukemisen piirissä.

Roosa Suomalainen tarkasteli esitelmässään merkittävien lukukokemusten kuvauksissa kielen avulla tapahtuvaa diskursiivista todellistamista. Niin ikään Kirjat elämässäni -kyselyn avovastauksista koostuvan empiirisen aineiston analyysin avulla pyrittiin valottamaan kirjallisen teoksen ja sen lukukokemuksen välistä suhdetta. Todellistamista käsiteltiin lukijakeskeisenä merkityksellistämisen tapana, jossa kertomuksellisuuden tiedostava analyyttinen tulkinta luetusta teoksesta yhdistyy lukemisen kokemuksellisuuteen – sen kytkemiseen juuri lukijan lähtökohdista merkityksellisiin kontekstuaalisiin tekijöihin kuten aikaan, paikkaan, affekteihin tai toisiin teksteihin.

Ilona Lindh käsitteli esitelmässään kirjallisia matkoja ja tapoja laajentaa lukukokemusta todellisiin paikkoihin. Tällaisia ovat esimerkiksi romaanin tai tietokirjan tapahtumapaikat, kirjailijan kotimuseot tai muistomerkit sekä yleisesti kirjaharrastukseen liittyvät paikat, kuten kirjastot ja kirjakaupat. Joskus matkakohde valikoituu kirjan mukaan, joskus kirja kohteen mukaan. Kirjallinen matkailu voi syventää lukuharrastusta ja vahvistaa lukijaidentiteettiä. Samalla se on perinteikäs matkailun muoto, joka kytkeytyy vahvasti vapaa-ajan matkailun historiaan.

Pirjo Hiidenmaa veti seminaarin osallistujille myös pienimuotoisen työpajan, jossa pohdittiin erilaisia tapoja nimetä ja kuvata kirjallisia teoksia. Keskustelun sytykkeenä toimivat nimitykset, jotka oli asetettu jatkumoksi fiktiosta faktaan, romaanista asiakeskeiseen tietokirjaan. Keskustelussa tarkasteltiin erityisesti vanhoja ja uusia nimityksiä todellisuuden ja fiktion rajalle sijoittuville tai niillä leikitteleville kirjallisille teoksille. Näitä olivat esimerkiksi autofiktio, avainromaani, fiktiivinen elämäkerta, biofiktio ja tunnustuskirjallisuus. Keskustelijat nostivat esille muun muassa nimitysten historiallisia muutoksia: jotakin jo aktiivisesta käytöstä jäänyttä ja uutena tulokkaana kirjallisuuskeskusteluun saapunutta nimitystä voitaisiin kenties käyttää samasta teoksesta. Osallistujat pohtivat myös, muuttuuko kirjallisuus todellisuudessa yhtä nopeasti kuin sille kehitetyt nimitykset, millaisia uusia nimityksiä ylipäänsä tarvitaan sekä mikä niiden merkitys on yhtäältä lukijoiden ja toisaalta esimerkiksi kirjamyynnin näkökulmasta.

Muuttuva lukijuus -hanke kiittää sydämellisesti sekä kaikkia seminaarin esitelmöijiä että aktiivista yleisöä, joka esitti hyviä kysymyksiä!

Helmiseminaari 3.2.2023: Todellisuuden kosketus – lajit, tekijät ja lukijat

Tervetuloa Muuttuva lukijuus -hankkeen Helmiseminaariin!

Seminaari järjestetään perjantaina 3.2.2023 klo 10–16.15 Helsingin yliopiston Kaisa-kirjaston 7. kerroksen seminaarihuoneessa (Fabianinkatu 30). Kirjaston tilat ovat esteettömät. Osallistujille on kahvitarjoilu.

Seminaariin ilmoittautuminen on käynnissä 27.1. saakka. Ilmoittautumislomakkeeseen pääsee tästä.

Seminaaria koskevissa kysymyksissä voi ottaa yhteyttä Roosa Suomalaiseen (roosa.suomalainen@helsinki.fi).

Seminaarin ohjelma:

10.00–11.00

Mikko T. Virtanen: Fiktionaalisuus tutkijoiden yleistajuisissa tietokirjoissa

Voitto Ruohonen: Onko tosirikoskerronta faktaa, fiktiota, jotain siltä väliltä vai peräti molempia?

11.00–12.00

Ana Calvete: Travel-writers and authenticity

Maarit Leskelä-Kärki: Elämäkertakirjailija ja totuudellisuuden vaade

12.00–13.00

Hanna Meretoja: Kerronnallinen toimijuus lukemisen ja kirjoittamisen näkökulmista

Pirjo Hiidenmaa: Totta ja toden tuntua: keskustelu tosipohjaisten tekstilajien nimeämisestä

13.00–14.00

Lounastauko

(Lounaspaikkoja lähellä: Kaisa-talon kahvila Well ja Metsätalon ja Porthanian opiskelijaruokalat)

14.00–15.00

Päivi Kosonen: Luova ja hoitava lukeminen

Pirjo Hiidenmaa: Tiedon lukemisen tavat

15.00–15.15

Kahvitarjoilu seminaarisalin edustalla

15.15–16.15

Roosa Suomalainen: Lukukokemuksen diskursiivinen todellistaminen

Ilona Lindh: Kirjalliset matkat ja lukumaailmojen laajentumat

Muuttuva lukijuus Lundissa

Hankkeemme väkeä osallistui syyskuun puolivälissä Ruotsin Lundissa taiteensosiologian konferenssiin, jonka järjestäjänä oli European Sociological Associationin (ESA) piirissä toimiva Sociology of the Arts Research Network.

ESA:n taiteensosiologian konferensseja järjestetään joka toinen vuosi jossakin eurooppalaisessa yliopistossa. Edellinen konferenssi järjestettiin Helsingissä, joskin pandemian takia verkkototeutuksena. ESA:n toimintaan ja taiteensosiologiaan hankkeellamme on kytkös Maaria Lingon kautta, joka on kuulunut yhdistyksen johtokuntaan vuosina 20052014 ja tehnyt mittavan uran taiteensosiologisen tutkimuksen parissa.

Konferenssin miljöönä oli muun muassa kulttuurihistoriallinen Kulturen-museo.

Konferenssissa pidettiin kaksi vaikuttavaa pääpuhetta. Luovien alojen ja kulttuurintuotannon liiketoiminnan yliopistonlehtori Marta Herrero Yorkin yliopistosta käsitteli kutsupuheessaan taiteen keinoin käytäviä eettisiä keskusteluja ja kriittisiä kannanottoja, jotka koskevat taidetta rahoittavia yrityksiä ja sponsorien vaikutusta taideinstituutioihin ja niiden imagoon. Toisena kutsupuhujana oli sosiologi Oleksandra Nenko, joka toimii vierailevana tutkijana Taideyliopistossa Helsingissä. Nenko käsitteli puheessaan kotimaansa Ukrainan sodan aikaista taidetta muun muassa kansallisen identiteetin rakentamisen, sodan tapahtumien läpikäymisen ja kollektiivisen muistin näkökulmista.

Maarian ja Ilonan esitelmä käsitteli kirjojen suosittelemista arvioinnin muotona ja osana osallistuvaa lukemisharrastusta. He esittelivät kyselytutkimuksemme tuloksia siltä osin kuin ne koskivat suositusten antamista ja vastaanottamista, kirjojen valintaperusteita ja lukemisen sosiaalisia ulottuvuuksia. Ahkerat lukijat näyttävät kyselymme valossa olevan oman lähipiirinsä asiantuntijoita, jotka antavat mielellään suosituksia muille. Lisäksi esitelmässä tarkasteltiin tapausesimerkkeinä niitä kirjoja, joita lukijat kyselyssämme mainitsivat suositelleensa viimeksi.

Roosa käsitteli esitelmässään diskursseja, joiden kautta lukijat reflektoivat kokemuksiaan lukemisen katkoksista elämän varrella. Esitelmän pohjana olevan analyysin alustavat tulokset herättivät keskustelua muun muassa lukemattomuuden herättämän syyllisyyden diskurssin vallitsevuudesta sekä analyysin myötä esiin nousevista potentiaalisista diskursiivisista muutoksista.

Saimme tutustua ilahduttavan laajaan tutkimusaiheiden kirjoon: mukana oli muun muassa taide-elokuvien ja nykysirkuksen tutkimusta, taidealan toimijoiden analyysia ja taiteellisten interventioiden tarkastelua. Kirjoja ja lukemista käsiteltiin meidän tutkimustemme lisäksi myös muissa esitelmissä. Jacob Habinek Linköpingin yliopistosta kertoi tutkimuksestaan, jossa hän tutkii Nobelin kirjallisuuspalkinnon taustalla aiempina vuosikymmeninä käytyjä keskusteluja ja valintaperusteluja muun muassa kirjeenvaihdon ja pöytäkirjojen perusteella. Henrik Fürst Tukholman yliopistosta tarkasteli esitelmässään kaunokirjallisuudesta kirjoitettujen kritiikkien määrää, pituutta ja sitä, keiden kirjat saavat arvion. Kvantitatiivinen tutkimus Ruotsin suurimpien sanomalehtien kritiikeistä osoittaa todeksi sen yleisen tuntuman, että arvioiden määrä on kokonaisuudessaan vähentynyt. Arturo Rodriguez Barcelonan yliopistosta esitelmöi kustannusalalla vaikuttavasta polarisaatiosta ja keskittymisestä. Hän kertoi tutkimushankkeesta, jossa tarkastellaan kolmea profiililtaan erilaista barcelonalaiskustantamoa, jotka olivat sulautuneet osaksi isompaa konsernia. Yrityskauppojen vaikutus oli kustantamon toimijoiden kannalta ennen kaikkea rakenteisiin ja talouteen painottuva, ei niinkään kustantamojen arvomaailmaan vaikuttava.

Lundin kaunista kaupunkiympäristöä.

Olimme kuin kotonamme lämminhenkisessä konferenssissa, joka tuntui luontevalta paikalta esitellä monitieteistä hankettamme ja sen tutkimuksia. Tapahtuma oli intensiivinen, sillä koettavana ja nähtävänä oli valtavasti niin mielenkiintoisia esitelmiä ja puheita kuin taide- ja kulttuurielämyksiäkin. Konferenssin tapahtumia järjestettiin Lundin yliopiston tilojen lisäksi Lundin taidehallissa sekä kulttuurihistoriallisessa Kulturen-museossa. Konferenssin päätöspäivänä järjestettiin retki Wanåsiin, jossa keskiaikaisen linnan ympäristössä on nähtävillä paikkaan suunniteltuja taideteoksia. Samana iltana Lundissa vietettiin kulttuurin yötä, jonka ansiosta meillä oli mahdollisuus vierailla muun muassa taideteosten luonnoksia ja pienoismalleja esittelevässä Skissernas museumissa.

Konferenssiväkeä Wanåsissa.
Yoko Onon teos Wish Trees for Wanås (1996/2011).

Kolmen tieteenalan konferensseista kesäkirjoja kohti

Muuttuva lukijuus -hanke ja sen tutkimukset ovat keväällä olleet esillä sekä kirjallisuuden- että kielentutkimuksen konferensseissa, ja kesällä ja syksyllä konferenssimatkat jatkuvat. Sitä ennen kuitenkin suunnitellaan kesälukemista ja lomailua.

Kirjallisuudentutkimuksen päivät järjestettiin tänä vuonna Tampereen yliopistossa 12.–13.5. Päivien teemana oli kirjallisuudentutkimuksen merkitykset. Roosa ja Ilona olivat paikalla esittelemässä Muuttuva lukijuus -hanketta ja osahankkeidemme alustavia tuloksia. Lisääntynyt lukijalähtöinen tutkimus nousi esiin myös Olli Löytyn pääpuheessa, jossa käsiteltiin kirjallisuudentutkimuksen yhteiskunnallisuutta ja tutkimuskentän painopisteiden muutoksia. Pääsimme myös seuraamaan kirjailijan ja lukijoiden kohtaamista Tampereen pääkirjasto Metsossa, jossa kirjallisuudentutkija, kustannuspäällikkö Päivi Koivisto haastatteli kirjailija Pirkko Saisiota erityisesti romaanista Passio mutta myös muusta tuotannosta.

Lukemistutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen yhtymäkohtia aikoo Ilona etsiä myös matkakirjallisuuden tutkimukseen keskittyvässä Borders & Crossings -konferenssissa, joka järjestetään heinäkuussa Tartossa.

   

Tampereelta Roosan matka jatkui vielä Turun yliopistolle Kielitieteen päiville, joiden teemana oli tänä vuonna Kontaktit, korpukset ja variaatio. Kielitieteeseen hankkeemme tutkimuksia kytkevät erityisesti diskurssintutkimuksen näkökulmat, joiden avulla voidaan tarkastella lukemista sanoittavaa kielellistä toimintaa. Roosan konferenssiesitelmän aiheena olivatkin kirjallisen maun diskurssit osana lukijoiden omakuvaa. Lisäksi ohjelmassa oli Kielitieteen päivien plenaristeihin kuuluneen Bodo Winterin (Birminghamin yliopisto) vetämä datavisualisoinnin työpaja.

   

Syyskuussa tiedossa on Lundin yliopistossa järjestettävä taiteensosiologian konferenssi, jossa teemana on Arts in Movement. Muuttuva lukijuus -hanke osallistuu konferenssiin kahdella esitemällä. Tarkastelemme niissä lukijaa osana yhteisöjä ja yhteiskuntaa sekä lukemista arjen käytänteinä ja valintoina.

Roosan esitelmässä korostuu, miten lukija on kokonainen ihminen, jonka muuttuvien elämäntilanteiden mukana lukeminen kulkee ja muovautuu. Esitelmässä syvennytään kokemuksiin lukemisen tilapäisistä katkoksista elämän aikana sekä palaamisesta tauon jälkeen takaisin kirjojen pariin.

Maarian ja Ilonan esitelmän aiheena on vertaissuosittelun merkitys osana lukemisen kulttuuria. Olemme kiinnostuneita ammattilaisten ja harrastajien muodostamista verkostoista, joissa suositukset liikkuvat ja voivat vaikuttaa tiettyjen kirjojen elämänkaareen. Tarkastelemme erityisesti niitä kirjoja, joita Kirjat elämässäni -kyselymme vastaajat kertoivat suositelleensa viimeksi.

Hankkeen tutkijoiden kesälukusuunnitelmat

Ennen syksyä vietämme kuitenkin kesälomaa, ja lomalla luetaan tietysti myös kirjoja. Pirjo aikoo lukea Mikko Lahtisen esseekokoelman Vastapaino – 40 esseetä kirjahistoriasta. Taidan jatkaa myös kesken jäänyttä Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjaa. Olen menossa osassa 4.

Roosan kesälukemistossa on muutamia täsmävalintoja mutta myös tilaa lukea rennosti sitä, mikä milloinkin sattuu innostamaan: ”Aion lukea ainakin Elisa Aaltolan Esseitä eläimistä, Ann-Helén Laestadiuksen Varkauden ja Iida Sofia Hirvosen Radalla. Haluan myös vihdoin tarttua Piia Leinon tulevaisuuden Suomeen sijoittuviin scifiteoksiin Taivas, Yliaika ja Lakipiste. Kuuntelen äänikirjoja mieluiten juoksulenkeillä, ja kuulokkeisiin laitan pyörimään tiivistunnelmaisten dekkareiden ja juoniromaanien lisäksi ainakin äänikirjaksi varta vasten kirjoitetun Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot. Lapsuudenkodin kirjahyllystä on myös lomalla aina hyvä lukea uudelleen jokin Kaari Utrion kirjoista.”

Maaria on jo aloittanut kesälukemisen parissa: ”Varaslähdön kesään tein lukemalla vastaajiemme useimmin suositteleman teoksen, Juhani Karilan teoksen Pienen hauen pyydystys. Parhaillaan luen aivan lumoutuneena Elizabeth Gilbertin kirjaa Tämä kokonainen maailmani. Romaani kertoo kasvitieteilijä Alma Whittakerista 1800-luvun Philadelphiassa. Päähenkilö on fiktiivinen hahmo, joka on saanut inspiraationsa aikakauden tiedenaisista. Sen jälkeen tartun Maggie O’Farrellin romaaniin Hamnet. Se taas kertoo William Shakespearen 11-vuotiaana kuolleesta  pojasta. Sittemmin toivon ehtiväni lukea myös Maggie Nelsonin teoksen Argonautit.”

Ilonan kesälomalistalla on ainakin Sally Salmisen omaelämäkerrallinen teos Aikani Amerikassa. Se kertoo Salmisen ajasta kotiapulaisena 1930-luvun New Yorkissa. ”Lisäksi suunnittelen lukumatkaa Tanja Tiekson Fantasman parissa. Se vaikuttaa kiehtovalta yhdistelmältä esseetä ja matkakuvausta Euroopan rautateiltä. Mökkireissulle otan mukaan Andrea Camillerin viimeisen Montalbano-dekkarin, Riccardinon, joka vie Sisilian maisemiin, ja äänikirjaksi olen kaavaillut Maarian kehumaa Elizabeth Gilbertin romaania.”

Muuttuva lukijuus -hankkeen tutkijat toivottavat kaikille hyvää kirjakesää!

Helmiseminaari toi yhteen lukemisesta ja lukemistutkimuksesta kiinnostuneita

Muuttuva lukijuus -hanke järjesti helmikuun alussa etäseminaarin, jonka esitelmissä käsiteltiin ajankohtaista lukemistutkimusta. Kaikki seminaarin puhujat ovat mukana tekeillä olevassa kirjassa, johon on tulossa tutkimus- ja katsausartikkeleita lukemisesta ja lukutaidosta. Yleisöäkin seminaari kiinnosti: linjoilla oli noin 100–120 seuraajaa pitkin perjantai-iltapäivää.

Seminaari osui keskelle käynnissä olevaa julkista keskustelua lukutaidosta ja lukemisen tärkeydestä. Silvia Hosseinin alkuvuodesta Helsingin Sanomissa julkaiseman poleemisen esseen jälkeen on tuotu esiin huolta lukutaidon heikkenemisestä, lukemisen opettamisen vaikeuksista sekä toisaalta ratkaisuehdotuksia ja kaikkea sitä, mitä lukutaidon hyväksi tehdään jo nyt. Lukutaito onkin asia, joka koskettaa koko yhteiskuntaa, kuten professori Pirjo Hiidenmaa totesi seminaarin avauspuheenvuorossaan:

”Lukeminen ei ole vain yksilöiden asia. Lukeminen ja lukutaito ovat vahvasti myös yhteisön ja yhteiskunnan asia: pääsy kirjallisuuteen, tietoon, mahdollisuus kehittää itseään ja kyky valikoida ja suodattaa lukemaansa on nostettu erityisen tärkeäksi keskusteltaessa demokratiasta ja tasa-arvosta, kyvystä tuntea empatiaa ja ymmärtää muiden asemaa. Fake news -aikana nämä ominaisuudet ovat korostuneet.”

Myös alati uudistuvat jakelukanavat, teknologiat ja mediat muuttavat ja monimuotoistavat lukemista ja asettavat sille uusia vaatimuksia. Toisaalta lukeminen merkitsee, Pirjo Hiidenmaata edelleen lainaten, yhä esimerkiksi ”itsensä kehittämistä, elämysten hankintaa, maailmankuvan rakentamista, taidenautintoa, tiedon hankintaa, aikalaiskuvan rakentamista ja siihen osallistumista, elämänhallintaa ja emansipaatiota.”

Lukemisen moninaiset piirteet näkyvät myös lukemistutkimuksen kentällä elinvoimaisuutena ja monitieteisyytenä. Tutkimusaloista kirjallisuudentutkimus, kielentutkimus, kasvatustieteet, sosiologia ja psykologia olivat Helmiseminaarissakin läsnä.

Lukeminen yhteisöllisenä toimintana

Avauspuheenvuoron jälkeen ensimmäinen esitelmöijä oli tiedekasvatusverkoston johtaja, dosentti Maaria Linko, joka on tutkinut suomalaisten lukemista jo 1980-luvulla ja on mukana myös Muuttuva lukijuus -hankkeessa osana omaa työtään. Seminaarissa hän puhui kirjabloggareita koskevasta tutkimuksestaan. Kirjabloggareiden toiminta näyttäytyy sekä kulttuurin kuluttamisena että tuottamisena. Blogin ylläpidossa keskeistä on itsensä toteuttaminen, joka kuitenkin kietoutuu vahvasti yhteisöllisyyteen. Bloggareiden keskinäinen yhteisöllisyys on yksi keskeisistä motivaation ylläpitäjistä muun muassa lukuilon jakamisen lisäksi.

Professori Riikka Rossi tarkasteli yhteisöllisyyden mahdollisuuksia kirjallisuuden empaattisten vaikutuksen osalta. Hän esitteli empiiristä lukupiiritutkimusta, joka on osatutkimus Koneen säätiön rahoittamassa Naapuridialogien affektiiviset lähtökohdat -hankkeessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin lukupiirissä käydyn keskustelun merkitystä neljän kaunokirjallisen teoksen herättämien tunteiden käsittelyssä. Videoitujen keskustelujen analyysissä on hyödynnetty keskusteluanalyysiä, eletutkimusta ja kirjallisuustiedettä. Tutkimus osoittaa muun muassa sen, että lukiessa syntyvät spontaanit tunnereaktiot voivat edelleen kehittyä ja muuttua tulkintayhteisössä. Myös kehollisella vuorovaikutuksella on merkitystä. 

Väitöskirjatutkija Lotta-Sofia La Rosan esitelmä käsitteli nuorten lukumotivaatiota sosiokulttuurisesta näkökulmasta. Hänen tutkimuksensa 15-vuotiaiden parissa osoittaa, että lukemisen tuen ja lukuyhteisön puute selittää pitkälti vähäistä lukemista. Lukeminen koetaan yksilökeskeiseksi tekemiseksi. Kuitenkin ne nuoret, jotka lukevat, ovat saaneet lukukipinän nimenomaan sosiaalisten kohtaamisten ja vuorovaikutuksen kautta. Lukemista vahvistavalla yhteisöllä on siis keskeinen rooli myönteisen asennoitumisen syntymisessä.

Ensimmäisen session lopuksi oli vuorossa yliopistonlehtori, dosentti Sara Sintonen. Esitelmän toinen tekijä väitöskirjatutkija Alexandra Nordström oli samaan aikaan toisaalla luennoimassa. Tässä esitelmässä lukutaitokäsityksiä pohdittiin suhteessa posthumanistiseen lapsikäsitykseen ja suunnattiin kohti ihmistä laajempia näkökulmia kasvatuksen kysymyksenä. Ymmärtämällä lukutaito eläviksi lukutaidoiksi voidaan painottaa lukemista liikkeessä olevana tapahtumana, joka on aktiivista ja osallistavaa. 

Talonpoikaisen kansan haasteista 2020-luvun lainausdataan

”Walkoinen pelto, musta kaswu
se leikkaa, joka taitaa?” 

(Lukeminen)

Suomen kansan arwoituksia. Kirjaksi koonnut Elias Lönnrot (1844)

Seminaarin toinen osio yhdisti lukemisen historiaa ja nykypäivää. Dosentti Anna Kuisminin esitelmän aiheena oli talonpoikainen kansa ja lukemisen haasteet 1800-luvun Suomessa. Kuismin on tutkinut lukemisen kuvauksia muun muassa ns. kansankirjailijoiden kertomuksissa ja itseoppineiden kansanihmisten muistelmissa. Haasteita lukemiselle loivat tuona aikana vaativat olosuhteet, kuten talvella valon ja kesällä ajan puute, yleinen kielteinen asennoituminen lukemista kohtaan sekä kirjojen vähäinen saatavuus. 

Lukemisen haasteet ja asenteet olivat esillä myös yliopistonlehtoreiden Maija Saviniemen ja Minna Sääskilahden esitelmässä, joka käsitteli lukemisen diskursseja Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa. He analysoivat lingvistisen diskurssianalyysin keinoin sitä, miten Päätalon teossarja avaa näkymiä 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten lukemiskulttuuriin ja miten se kuvaa yksilön kasvua lukijaksi. Lukeminen näyttäytyy muun muassa turhuutena tai syntinä ja vahvasti sukupuolitettuna toimintana. Toisaalta se on myös elämyksellistä ja sosiaalista toimintaa. Sarjasta piirtyvissä diskursseissa on nähtävissä kiinnostavia yhteyksiä myös nykypäivän keskusteluihin ja tutkimukseen.

Dosentti Kati Launiksen esitelmässä tarkasteltiin nykypäivän naisten lukemiskulttuuria Vantaan kaupunginkirjaston lainausdataan pohjautuvan analyysin perusteella. Tutkimus on tehty Suomen Akatemian rahoittamassa LibDat-hankkeessa (2017–2021). Laajan, 15 kuukauden aikana kerätyn, lainausdatan perusteella voitiin muun muassa nähdä, että suosiossa ovat tietyt naiskirjailijoiden kirjoittamat viihdesarjat. Lainaamiselle on ylipäänsä tyypillistä sarjamaisuus: luetaan samaa kirjailijaa, samaa sarjaa. Suosituinta on uusin kirjallisuus, ja median nostot sekä kritiikin ja palkintojen vaikutukset näkyvät lainauksissa.  

Kirjat elämässäni -kyselyn alustavia tuloksia

Seminaarin viimeisessä osiossa keskityttiin Muuttuva lukijuus -hankkeen aineistoon ja alustaviin tutkimustuloksiin. Hankkeen johtaja Pirjo Hiidenmaa esitteli vastaajien näkemyksiä tieto- ja kaunokirjallisuuden lukemisesta. Monet kyselyyn vastanneista näkivät lukuharrastuksen ennen kaikkea kaunokirjallisuuden lukemisena, mutta silti 70 % heistä osasi mainita suosikkilajinsa tietokirjallisuudesta ja 85 % vastaajista kuvasi tietokirjallisuudessa arvostamiaan piirteitä. Suosituimpia tietokirjoja ovat elämäkerralliset ja muistelmalliset teokset. Arvostettuja piirteitä puolestaan ovat muun muassa ajankohtaisuus, kiinnostava näkökulma, luotettavuus sekä mahdollisuus oppia uutta.

Väitöskirjatutkija Roosa Suomalainen esitteli osatutkimustaan, jossa hän tarkastelee lukijuuteen liittyviä käsityksiä sekä kriittisen että positiivisen diskurssianalyysin keinoin. Analyysi osoittaa, että kyselyyn vastanneiden keskuudessa on varsin yhtenäinen käsitys siitä, että hyvä lukeminen on omistautunutta, strukturoitua ja sinnikästä. Lukijat voivat silti tietoisesti valita normeja rikkovan, haastavan tai leikittelevän lukutavan, jolloin lukijuuden diskurssien sisälle muodostuu erilaisia valta- ja vastadiskursseja. Vastauksista näkyy lukemista harrastavien itsereflektiivisyys ja tietoisuus lukemiskulttuurien normeista.

Hankkeen kolmas tutkija Ilona Lindh tarkasteli esitelmässään äänikirjoja osana lukuharrastusta. Äänikirja näyttäytyy kyselyssä varteenotettavana vaihtoehtona, formaattina, joka valitaan tietyissä tilanteissa. Äänikirja on hyvää seuraa esimerkiksi automatkoilla, kävelylenkeillä tai pihatöitä tehdessä. Useimmin mainittu kielteinen piirre oli kokemus siitä, että äänikirjan kuunteluun on vaikea keskittyä tai kuultua on vaikea omaksua. Osa kuvasikin sitä, miten äänikirjan kuuntelua oli pitänyt opetella. Formaatin valintaan vaikuttavat vastaajan käsitykset kirjallisuudesta sekä lukemiselle asetetut tavoitteet ja toiveet.

Helmiseminaarista perinne

Seminaarin järjestäjien saamat palautteet ovat olleet kauttaaltaan myönteisiä ja tavoitteena onkin järjestää seuraava seminaari helmikuussa 2023. Toivottavasti silloin voimme jo olla samassa tilassa ja rupatella tauolla vaikka kahvin ja runebergintorttujen äärellä. Toisaalta etäosallistumisen mahdollisuudestakaan ei ehkä kannata luopua, kun sen nyt osaamme.

Lukemisiin ja näkemisiin!

Lukemistutkimuksen Helmiseminaari 4.2.2022

Lukemistutkimuksen Helmiseminaari pidetään Runebergin päivän aattona, perjantaina 4.2.2022 klo 12.15‒16.15 Zoomissa. Seminaarissa kuullaan kymmenen esitelmää ja käydään keskustelua lukuharrastuksen ja lukemisen tapojen tutkimuksesta.

Helmiseminaariin voi ilmoittautua 28.1.2022 asti täällä. Seminaaria koskevissa kysymyksissä voi olla yhteydessä Roosa Suomalaiseen (roosa.suomalainen@helsinki.fi).

Lämpimästi tervetuloa!

Ohjelma 

12.15–12.30 Seminaarin avaus

12.30–12.45 Maaria Linko: Kirjabloggarit lukijayhteisönä ja lukemiskulttuurin ylläpitäjinä 

12.45–13.00 Riikka Rossi: Kaunokirjallisuuden lukeminen ja empatia

13.00–13.15 Lotta-Sofia La Rosa: Yksin tai yhdessä – lukeminen on silti sosiaalista toimintaa 

13.15–13.30 Sara Sintonen ja Alexandra Nordström: Ihmistä laajemmat näkökulmat lukemiseen  

13.30–14.00 Keskustelua esityksistä

 

14.00–14.15 Tauko

 

14.15–14.30 Anna Kuismin: Talonpoikainen kansa ja lukemisen haasteet 1800-luvun Suomessa 

14.30–14.45 Maija Saviniemi ja Minna Sääskilahti: Lukemisen diskurssit Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa  

14.45–15.00 Kati Launis: Digikatse naisten lukemiskulttuuriin: Vantaan kaupunginkirjaston lainausdatan tulkintaa

15.00–15.15 Keskustelua esityksistä

15.15–15.30 Pirjo Hiidenmaa: Tietoa vai kaunoa?

15.30–15.45 Roosa Suomalainen: Lukijuuden diskurssit: omakuva ja ideaalit  

15.45–16.00 Ilona Lindh: Äänikirjojen kuuntelu osana lukuharrastusta

16.00–16.15 Keskustelua esityksistä

Seminaarin päätös

Tervetuloa lukemistutkimuksen seminaariin helmikuussa 2022!

Muuttuva lukijuus -hankkeen ensimmäinen toimintavuosi 2021 on pian päättymässä. Kuluneiden syksyn ja talven aikana olemme saaneet vireille ensimmäiset tutkimuksemme liki tuhat vastausta keränneen Kirjat elämässäni -kyselyn pohjalta. Kyselyaineiston avulla työstämme tällä hetkellä analyysejä muun muassa äänikirjojen kuuntelemisesta, tieto- ja kaunokirjallisuuden lukemisesta sekä lukijuuskäsityksistä.

Tähänastisiin tuloksiin sekä saman aihepiirin parissa työskentelevien tutkijakollegoidemme analyyseihin voi tutustua lukemistutkimuksen seminaarissa perjantaina 4.2.2022 klo 12.15‒16.15 Zoomissa. Seminaari keskittyy lukuharrastuksen ja lukemisen tapojen tutkimukseen. Ohjelma sisältää kymmenen esitelmää, jotka käsittelevät lukemisen tutkimuksen eri alueita, aineistoja ja menetelmiä. Aiheet muodostavat laajan kirjon lukuharrastuksen yhteisöllisyydestä lukemisdiskursseihin ja -kulttuureihin sekä historiallisesta että nykypäivän perspektiivistä.

Tiedotamme seminaarin ohjelmasta tarkemmin alkuvuodesta 2022. Olette lämpimästi tervetulleita kuulemaan ja keskustelemaan lukemisen tutkimuksen tuulista seminaariimme ensi vuoden puolella.

Toivotamme joulun lukurauhaa ja onnea uuteen vuoteen!

Satunnainen ahmatti, hätähousu, kirjavouhottaja, lukuharakka — 955 lukijaa kertoi, mitä kirjat merkitsevät heille

Elo-syyskuussa 2021 toteuttamamme Kirjat elämässäni -kysely tavoitti kaikkiaan 955 lukijaa kertomaan lukutottumuksistaan ja lukemisen ja kirjojen merkityksestä elämässään. Kyselyn vastauksista muodostuu ainutlaatuinen, mielenkiintoinen ja ajankohtainen aineisto Muuttuva lukijuus -hankkeen käyttöön, ja sormemme syyhyävät jo päästä käsiksi sen syvempään analyysiin.

Kirjat elämässäni -kyselyn 955 vastaajasta noin 84 % oli naisia, noin 13 % miehiä, noin 1 % muita ja loput eivät vastanneet kysymykseen. Ahkerimmin kyselyyn vastasivat 35–44-vuotiaat (24,1 %), 45–54-vuotiaat (22,3 %) ja 55–64-vuotiaat (21,6 %). Kyselyymme toivoimme vastauksia henkilöiltä, joille ”kirjojen lukeminen on osa elämää”, ja toiveemme toden totta tuli kuulluksi: noin 86 % vastaajista kertoo lukevansa joka päivä edes vähän.

Lomakkeen kysymyksessä 8.3. pyysimme vastaajia luonnehtimaan itseään lukijoina. Näiden vastausten perusteella kyselymme näyttää tavoittaneen valtavan määrän lukijoita, jotka lukevat mieluusti ja joille kirjat ovat intohimo, nautinto ja suuri ilon lähde. Tämä joukko on kuitenkin muun muassa lukemisen tavoiltaan ja mieltymyksiltään kaikkea muuta kuin yhtenäinen, ja olikin ilo huomata, miten viitseliäästi, monipuolisesti ja havainnollisesti monet ovat lukemistaan kuvailleet.

Vastauksissa toteutui myös toinen toiveemme: kyselyymme eivät tarttuneet ainoastaan vannoutuneet lukutoukat, vaan saimme jonkin verran vastauksia myös sellaisilta henkilöiltä, joille lukeminen on satunnainen tai kausittainen harrastus muiden joukossa tai jotka kokevat itsensä ”keskivertolukijoiksi”.

Vastaukset ovat kysymyksen vapaamuotoisuuden vuoksi sekä hyvin erimittaisia että kielellisiltä piirteiltään vaihtelevia. Osa vastauksista on pitkiä selostuksia, osa taas parin virkkeen mittaisia ja monet ytimekkäitä, yhdestä muutamaan sanaan. Alla on pikavilkaisu siihen, miten monella tavalla lukemista voi kuvailla.

Useimmiten toistuvat muun muassa sellaiset kuvaukset kuin kaikkiruokainen, monipuolinen ja innostuja, ja lukuisat vastaajat kuvailevat lukemisen olevan heille elämäntapa tai kertovat olevansa himolukijoita, suurkuluttajia tai lukutoukkia. Harvalukuisempia, mutta vastauksista esiin nousevia kuvauksia ovat esimerkiksi mukavuudenhaluinen, vaihteleva, nörtti ja sekakäyttäjä.

Lukemista tarkastellaan monesta näkökulmasta

Kuten jo etukäteenkin olettaa sopi, vastaajilla on lukemiselleen eri tapoja, tavoitteita ja merkityksiä. Usein toistuvat kuvaukset siitä, miten lukeminen punoutuu kiinteäksi osaksi elämää: ”En voisi kuvitella elämää ilman kirjoja ja lukemista”, ”Luen paljon”, tai jopa ”jatkuvasti” tai ”koko ajan”. Moni vastaaja toteaa lukemisen olevan osa itseään, omaa elämäänsä tai identiteettiään.

Omaa lukijuutta lähestytään myös monista muista näkökulmista, ja vastaajat mainitsevat niistä yleensä useita. Vastauksissa viitataan esimerkiksi lukemisen määrään, intensiteettiin ja nopeuteen. Eräs vastaaja mainitsee lukevansa noin 8 kirjaa vuodessa, toinen taas 250 kirjaa. Yksi kertoo lukevansa puoli tuntia päivässä, toinen kuvailee viikonloppua, jolloin on tuskin poistunut kirjan ääreltä. Monet ilmoittavat olevansa aktiivisia tai ahkeria lukijoita, ja samoin monet kokevat lukevansa nopeasti.

Lukemisen tavoista nousevat esille muun muassa keskittyminen, uppoutuminen, ahmiminen ja nautiskeleminen. Jotkut kuvaavat lukemistaan eläytyväksi, jotkut heittäytyväksi, eräs hartaaksi. Tavoitteikseen lukijat mainitsevat esimerkiksi oppimisen, sivistymisen, viihtymisen ja elämyksellisyyden.

Jotkut vastaajat painottavat lukemisen yhteyttä muuhun elämään, kuten perhearkeen, työhön tai rutiineihin. Kirjoja luetaan lapsille ääneen, ammatillista kehitystä varten tai ennen nukahtamista. Myös lukukokemusten jakaminen nousee vastauksissa esille: yksi ”tahtoo vähän väliä höpistä jostain lukemastaan”, osa jakaa lukukokemuksia sosiaalisessa mediassa tai osallistuu lukupiiriin, ja mukana on myös yksinäinen susi, joka kertoo, miten ” – – kirjat ja niiden maailmat ovat yksityistä aikaani, jonne muilla ei ole asiaa”.

Uskollisia fanittajia, itsekriittisiä lukijoita ja oman tiensä kulkijoita

Kirjamaku on monelle tärkeä oman lukijuuden kuvauksessa. Kaikkiruokaisten ja laaja-alaisten ahmattien lisäksi joukossa on runsaasti lukijoita, jotka kuvaavat itseään kriittisiksi, valikoiviksi ja laatutietoisiksi. Mukana on myös genre- ja kirjailijauskollisia vastaajia, jotka tuntevat makunsa ja pitäytyvät erään vastaajan sanoin ”herkästi herkuissaan”. Omaa kirjamakua kuvataan ja rajataan eri tavoin. Joukossa oli dekkarifaneja, korkeakirjallisuuteen ja klassikoihin keskittyviä, kevyttä viihdettä suosivia, yhteen aihepiiriin tai kirjailijaan kerrallaan perehtyviä sekä esimerkiksi vastaaja, joka lukee dekkareita vain, jos kirjoittaja on nainen. Vastaajista löytyy myös erilaisten asioiden karttajia; yksi ei lue lainkaan scifiä, toinen sulkee pois jonkin tietyn kirjailijan, kolmas mangan. Vastauksissa yksittäiset lukijat välttelevät myös muun muassa Finlandia-palkittuja teoksia, sotakirjoja, ”hömppää” ja harlekiiniromaaneja.

Kirjamieltymyksistä puhuttaessa ovat läsnä usein lukemiseen liittyvät normit ja odotukset, joihin omaa lukemista myös peilataan. Jotkut vastaajista kokevat olevansa ”kaavoihinsa kangistuneita” tai muutoin tyytymättömiä omaan lukemiseensa: ”[V]oisin olla parempi lukija. Olen tyytymätön itseeni etten ole saanut nuorena luettua klassikoita kuin vain joitakin.” Eräs vastaaja kertoo, että ei voisi julkisesti tunnustaa kirjamieltymyksiään, ”koska en kuulemma olisi järkevä aikuinen, jos tollaista lukee.” Toisaalta monet vastaajat irtisanoutuvat tietoisesti kirjoja koskevista ennakkoluuloista, kertovat olevansa kaikesta huolimatta rentoja lukijoita ja lukevansa ”omien kiinnostuksen kohteiden eikä esimerkiksi klassikkostatuksen mukaan”. Muiden asettamat raamit ja odotukset hylkää muun muassa vastaaja, joka kuvailee itseään lukijana seuraavasti: “Satunnainen, poukkoileva, kaoottinen, anarkistinen. Joistain kirjoista luen vain pätkiä keskeltä, joistain viimeisen luvun ennen ensimmäistä.”

Omaa lukijuutta kuvataan myös ajallisessa perspektiivissä: vastauksessa saatetaan palata lapsuuden lukutottumuksiin tai lukemisen kerrotaan ajan myötä hiipuneen tai muuttuneen. Seuraavassa esimerkissä molemmat näkökulmat yhdistyvät: ”[L]uin lapsena ja nuorena todella paljon vapaaehtoisesti, nyt vain niitä teoksia, joilla näen arvoa tai merkitystä opettajan työssä.”

Kyselyn vastaajista löytyy niin kielifriikki kuin kielikikkailujen kaihtajakin. Lisäksi vastaajat kertovat mieltymyksistään kirjoihin esineinä: niitä hypistellään, hamstrataan ja ostetaan puolisolta salaa. Osa taas kertoo mieltyneensä tiettyihin kirjaformaatteihin, kuten äänikirjoihin.

Lukijoita monissa höyhenissä

Kyselyn vastausten perusteella piirtyy kuva lukemisesta hyvin moninaisena ilmiönä. Lukuharrastus mielletään useissa vastauksissa saumattomaksi osaksi elämää, ja sitä kuvataan yhteydessä omaan persoonaan, jopa kehoon: ”Lukeminen on yksi ruumiinjäsenistäni”. Äärimmillään jotkut vastaajat puhuvat riippuvuudesta, pakonomaisuudesta ja maanisuudesta.

Toisaalta vastauksissa kuvataan myös vaihtelevampia, ambivalentimpia, löyhempiä ja vähemmän kokonaisvaltaisia suhteita lukemiseen, ja oman lukijuuden sisällä nähdään ristiriitaisiakin piirteitä: ”Luen paljon, mutta lähinnä viihtyäkseni”, ”Hidas mutta ahkera”, ”Lukemista rakastava mutta siihen liian vakavasti suhtautuva”.

Lukijaluonnehdinnoissa näkyvät sekä konventionaaliset että omintakeiset tavat puhua lukemisesta: kysely on tavoittanut niin perinteisen lukutoukkatyypin kuin lukuharakan, moniottelijan, kirjasomettajan, hätähousun kuin kirjoilla surffaajankin.

Me Muuttuva lukijuus -hankkeen tutkijat kiitämme sydämellisesti jokaista vastaajaa, joka on lahjoittanut aikaansa kyselyymme ja jakanut kanssamme ajatuksiaan lukemisesta ja sen merkityksistä. Kerromme hankkeen etenemisestä ja tuloksista muun muassa tällä sivustolla.