Tervetuloa lukemistutkimuksen seminaariin helmikuussa 2022!

Muuttuva lukijuus -hankkeen ensimmäinen toimintavuosi 2021 on pian päättymässä. Kuluneiden syksyn ja talven aikana olemme saaneet vireille ensimmäiset tutkimuksemme liki tuhat vastausta keränneen Kirjat elämässäni -kyselyn pohjalta. Kyselyaineiston avulla työstämme tällä hetkellä analyysejä muun muassa äänikirjojen kuuntelemisesta, tieto- ja kaunokirjallisuuden lukemisesta sekä lukijuuskäsityksistä.

Tähänastisiin tuloksiin sekä saman aihepiirin parissa työskentelevien tutkijakollegoidemme analyyseihin voi tutustua lukemistutkimuksen seminaarissa perjantaina 4.2.2022 klo 12.15‒16.15 Zoomissa. Seminaari keskittyy lukuharrastuksen ja lukemisen tapojen tutkimukseen. Ohjelma sisältää kymmenen esitelmää, jotka käsittelevät lukemisen tutkimuksen eri alueita, aineistoja ja menetelmiä. Aiheet muodostavat laajan kirjon lukuharrastuksen yhteisöllisyydestä lukemisdiskursseihin ja -kulttuureihin sekä historiallisesta että nykypäivän perspektiivistä.

Tiedotamme seminaarin ohjelmasta tarkemmin alkuvuodesta 2022. Olette lämpimästi tervetulleita kuulemaan ja keskustelemaan lukemisen tutkimuksen tuulista seminaariimme ensi vuoden puolella.

Toivotamme joulun lukurauhaa ja onnea uuteen vuoteen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *