Author Archives: Nelli Hankonen

About Nelli Hankonen

I work as University Researcher at the University of Helsinki, Social Psychology Unit.

Psykologisesti turvallinen vuorovaikutus valmennuksessa on taito, jota voi oppia

Viime päivien keskustelu vakavista väärinkäytöksistä urheiluvalmennuksesta kirvoitti meiltä mielipidekirjoituksen (HS 26.1.). Pääpointtimme on, että psykologisia perustarpeita ja motivaatiota tukeva vuorovaikutus on opittavissa oleva taito. Harva meistä hallitsee tämän taitopakin luonnostaan, ja valmentajia pitäisikin tukea näiden taitojen omaksumisessa ja käyttämisessä.

Muutama lisähuomio:

  1. Viime päivien keskustelussa on keskitytty siihen, miten väärinkäytökset tunnistetaan tai miten niistä rangaistaan valmentajia tai seuroja. Olennaista on kuitenkin puhua myös siitä, miten niitä ennaltaehkäistäisiin mm. vuorovaikutuskoulutukseen panostamalla. Valmentajilla on paljon uskomuksia siitä, että mikä toimii, ja helposti ajatellaan, että valmennettavien kuuluu sopeutua valmennustyyliin, eikä toisinpäin.
  2. Valmennuksessa ykkösasia on tietysti lajin tekniikkaosaaminen, mutta johtamis- ja opettamistilanteena valmennus vaatii myös motivoimisen sosiaalipsykologian ja vuorovaikutustaitojen hallintaa. Selvitysten mukaan suomalaiset valmentajat itse ovat tunnistaneet tämän yhdeksi kärkikehittämiskohteekseen: valmentajista yli puolet kokee tarvetta vuorovaikutustaitojen lisäkoulutuksiin (lähde: Kärmeniemi, M. (2012). Valmentaminen ammattina Suomessa 2012. KIHUn julkaisusarja, 34).
  3. Vakavat nöyryytys- ja alistamiskeissit ovat toivottavasti ja todennäköisesti harvinaisia yksittäistapauksia. Tällaisten lisäksi valmennuskulttuurissa esiintyy toimintatyylejä, jotka eivät sinänsä riko lakia tai eettisiä sääntöjä, mutta eivät kuitenkaan ole omiaan luomaan psykologisesti turvallista valmennustilannetta. Yleensä hyvää tarkoittava valmentaja ei edes huomaa, miten hänen tyylinsä vaikuttaa psykologisten perustarpeiden täyttymiseen. Emme voi edellyttää, että valmentajat oppisivat kantapään kautta parhaat keinot. Heille täytyy antaa konkreettista tukea.
  4. Joskus olen havainnut väärinkäsityksiä, että kunnollinen, tuloksia tuottava valmennus tehdään kovalla tyylillä, ja muu on päähäntaputtelua ja lässytystä, joka johtaa väistämättä heikompiin suorituksiin. Ensinnäkin, myös psykologisia perustarpeita tukeva tyyli voi olla jämäkkää ja strukturoitua. Toiseksi, tutkimukset ovat osoittaneet, että psykologisia perustarpeita tukeva tyyli on yhteydessä:
    • Parempiin suorituksiin
    • Vahvempaan sitoutumiseen
    • Vähempiin lopetusaikeisiin
    • Urheilijan parempaan hyvinvointiin
  5. Alla on muutamia (toivottavasti havainnollistavia) esimerkkivideoita motivoivasta ja epämotivoivasta ohjeistustyylistä. Monesti epämotivoiva ohjeistustyyli vaikuttaa päällisin puolin motivoivalta, vaikka todellisuudessa se on psykologisesti kontrolloivaa ja siten pitkällä tähtäimellä pikemminkin heikentää motivaatiota.

Tutkimusryhmämme on tehnyt ja tutkinut vuorovaikutus-koulutuksia liikunnanopettajien ja muiden koulutuksen ja terveyden edistämisen ammattilaisten joukossa, ja saanut kiittävää palautetta (ks. mm. tämä ydintuloksia kokoava posteri).

Se, mitä olemme kuulleet kentältä niin terveyden edistämisen että liikunnan ammattilaisilta: Koulutuksia näistä asioista tarvitaan, ja niitä tulisi tutkia ja kehittää lisää.

Meidän ryhmämme haluaa edistää tätä yhteistyössä käytännön ammattilaisten ja eri alojen asiantuntijoiden kanssa: Laadukkaaseen interventiotutkimukseen kuuluu se, että mukana on monipuolisesti myös kohderyhmän edustajia. Tutkimustieto ei yksin riitä. 🙂

* * * *

Huomio (lisätty 26.1.): Tässä tekstissä käsitellyt huomiot eivät koske minkään tietyn urheilulajin valmennustoimintaa, tiettyjä henkilöitä tai tapauksia, vaan valmennusvuorovaikutusta yleisesti. Tekstissä esitetyt havainnot perustuvat kansainväliseen tutkimustietoon useiden vuosien ajalta.

* * * *

 

Lähteitä:

Yleisiä lähteitä itsemääräämisteoriasta:

  • Deci & Ryan. The “What” and “Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior. Psychol Inq. 2000;11(4):227–68.
  • Ryan & Deci. Self-Determination Theory: Basic Psychological Needs in Motivation, Development, and Wellness. Guilford Publications; 2017. 769 p.

What can people do to self-manage their motivation and behaviour? We found 123 strategies

This seems like a good day to write my first-ever blog post in English: Today, Nature Human Behaviour published the fruits of our team’s major undertaking.

A crucial question in behaviour change is: What can people do to help themselves to change? After all, it’s the person changing their behaviour who is on the center stage in this pursuit.* For example, in changing your eating habits, exercise routines, studying behaviour, work practices, or interaction style with your partner, it is you who in fact do the changes.

However, previous research had a focus on what others – leaders, teachers, lifestyle counselors – can do to motivate you, or to create environments conducive to optimal motivation. Even intervention descriptions are written from the perspective of what providers deliver upon individuals.

On the other hand, in various applied areas of psychology, there were already long traditions of investigating self-regulation and self-motivation (for example: mental imagery strategies in sport), but these were usually focusing on a limited amount of strategies at a time.

To truly understand behaviour change, we need a more comprehensive understanding of what individuals themselves do in their everyday lives. For this, we need a comprehensive listing of clearly defined techniques, concepts.

Therefore, in 2016, we set out to identify and compile all the various activities that are available for an individual to self-manage their motivation. We expanded our scope to include also strategies to change and self-manage behaviour, as the two are very intertwined.

[The boring part 🙂 ] The methods are explained in more detail in the paper, but briefly: We started out with existing taxonomies of motivation and behaviour change techniques that were written from the perspective of the intervention provider. We “converted” them to reflect what the actual behaviour change agent – the person – does. Additionally, scoping reviews helped us identify additional self-regulatory constructs. An expert panel and a round of interviews with lay people helped us improve the definitions and examples.

The result? A compendium of 123 techniques that theoretically can help someone change their motivation and/or behaviour. We hope this helps at least…

  • Intervention designers and practitioners helping people change
  • Scientists attempting to capture the complexities of behaviour change, both in their theoretical and empirical work
  • People attempting self-led behaviour change and goal pursuit
  • Possibly other people too?

So proud of the team we were able to pull this together, amazing inputs from so many fantastic people!

 

Some suggestions for intervention developers:

1. In designing your intervention, take the perspective of the participant: What do you expect them to do in their everyday lives? Do the different self-enactable techniques make a coherent whole? Does the enactment of these techniques seem feasible or too burdensome?

2. Assess self-enactable techniques already in feasibility and piloting phase. This can reveal important gaps in your program theory. For example, your participants may not correctly comprehend what they are expected to do, or come up with suboptimal. In one of our feasibility studies, we realised that adolescents seemed not to take up coping planning – which is however pretty helpful strategy for physical activity change according to many studies. It was really helpful to identify this problem prior to the effectiveness trial.

3. In intervention trials, please measure what people actually do. This is the only way to improve our understanding of effectiveness of these techniques – something our compendium cannot reveal.

* Unless the intervention is about an environmental, e.g. a legislative measure, in which case the person indeed is more of a passive recipient than a proactive agent.

Käyttäytymisen muutoksen ratkaisukilpailut – mistä lisää tehoja? 6 ideaa

Sain ilon ja kunnian toimia sparraajana sekä tuomariston jäsenenä tänä keväänä järjestetyssä PsyHack-haastekilpailussa, joka kuuluu Helsingin yliopiston Think Companyn toimintaan. Tiimien tehtävinä tällä kerralla oli luoda ratkaisuja kahteen haasteeseen – työn merkityksellisyys sekä elintapojen muuttaminen.

Yleisiä havaintoja psykologiseen osaamiseen perustuvien ratkaisujen haastekilpailuista

Tunnustan olleeni etukäteen hieman skeptinen: Mitenkäs lienee mahdollista luoda äärimmäisen lyhyessä ajassa ratkaisu monimutkaiseen ongelmaan tiimeissä, joista kaikilla ei ole välttämättä juurikaan perustietoa psykologiasta?

Mielestäni ThinkCompanyn ohjaama prosessi sisälsi keskeiset asiat ratkaisujen (interventioiden) muotoilun perusteista. Ratkaisuja ei kiirehditty pohtimaan ennen ongelman huolellisen määrittelyn ja täsmentämisen vaihetta. Luovuuteen kannustettiin, ryhmäprosessia fasilitoitiin.

Oivalsin myös, että tämä on konseptina tarkoitetustikin hurjan intensiivinen, tiukan aikataulun täsmäisku johonkin ongelmakokonaisuuteen – ja tällä on oma paikkansa ja aikansa. Ihmiset oppivat interventiomuotoilun perusprosesseja, ideat lähtevät kytemään… Pidempiäkin ideakiihdyttämöprosesseja on, ja niillä on oma paikkansa.

Loppupitchaukset – wau! Todella lyhyessä ajassa aivan upeasti joka ikinen tiimi oli saanut kiteytettyä ongelman ja ratkaisun sekä luotua & harjoiteltua todella hienon esittelyn – osa jopa jo liiketoimintasuunnitelmaa ja konkreettisia etenemisen steppejä. Olisinko itse pystynyt tähän opiskeluaikana tai edes nyt? Tuskin! Hienoa nähdä, kuinka nykyään osataan tiiviisti ja innostavasti esittää isoja asioita.

Ideoita kilpailuratkaisujen parantamiseksi

Entä mitä mielestäni jäi puuttumaan? Lista huomioistani alla. Näiden pohtiminen olisi voinut auttaa kiteyttämään ongelmaa ja kehittämään vakuuttavaa ratkaisua vielä pidemmälle! Ehkäpä näistä on jatkossa hyötyä muillekin haastekilpailuihin osallistujille, erityisesti niissä haasteissa jossa keskiössä on käyttäytymisen muutoksen muotoilu.

  1. Psykologisen osaamisen – teorian ja tutkimusnäytön – eksplisiittinen käyttö. PsyHackissa esitetyt haasteet olivat psykologian ilmiöalueen ongelmia, joihin psykologista osaamista jo löytyy. Monista ideoista näkyi ratkaisun raami mutta kaikista ei välttämättä käynyt ilmi, miten ja mikä konkreettinen psykologinen osaaminen olisi osa tätä ratkaisua. Haastekisan ytimessä tulisikin olla juuri psykologisen tiedon (innovatiivinen) käyttö ratkaisujen luomisessa.
  2. Vaikuttavuusnäytön pohtiminen. On selvää, että näin lyhyessä ajassa ei ole mahdollista tehdä systemoitua kirjallisuuskatsausta ja meta-analyysia erilaisten vaikuttamiskeinojen tehokkuudesta saati pilotoda ja tutkia oman ratkaisun toimivuutta käytännössä – silti jotenkin ajattelisin, että oman ratkaisun tavoitteiden saavuttamisen todennäköisyyden eksplisiittinen pohtiminen olisi tärkeää, sen vaikuttavuuspotentiaalista vakuuttamiseksi.Eräs tuttu hyvinvointi-startup-yrittäjä joka möi tuotettaan sekä Suomessa että Briteissä kertoi, että keskeisin ero Suomen ja Brittilän välillä oli, että ”britit osaavat kysyä vaikuttavuusnäytön perään”, kun taas Suomessa uskotaan sinisilmäisemmin yrittäjän vakuutteluihin tuotteen toimivuudesta. Tämä kommentti on monen vuoden takaa, ja kuulemani mukaan nykyään Suomessakin ollaan aiempaa kriittisempiä.
    Tieteellisen näytön huomioiminen sopisi hyvin myös siksi, että haastekilpailu järjestetään yliopiston toiminnan puitteissa.
  3. Käyttäytymisongelmien diagnosointi systeemeinäsekä oletettujen vaikutusten ketjujen artikulointi ja heikkojen lenkkien tunnistaminen…
    Monesti pulmissa on kyse käyttäytymisen muutoksesta. Elämäntavatkin ovat osa monien käyttäytymisten verkkoa, jollaisten osaksi myös muut elämäntavat tulevat. Miten ymmärtää yksilön käyttäytymistä – esimerkiksi minkälaisia tärkeitä funktioita eri elämäntavat palvelevat yksilön kannalta, paitsi terveyttä? Millaisiin arjen kokonaisuuksiin tavat, esim. ruokailutottumukset uppoavat? Ketkä muut vaikuttavat yksilöön (kuin nyt esitetty ratkaisu)? Kenen kaikkien pitää muuttaa (mitä) käyttäytymistä? Mitkä seikat vaikuttavat ongelmakäyttäytymisiin, mitkä taas tavoiteltuihin käyttäytymisiin?Keissiin pureutumisessa voi auttaa yleinen käyttäytymisen muutoksen malli, joka auttaa diagnosoimaan, missä määrin pulma johtuu MOTIVAATION, TAITOJEN tai MAHDOLLISUUKSIEN puutteesta. Ratkaisu riippuu siitä, mikä tai mitkä näistä ovat käyttäytymisen keskeisiä vaikuttimia. Käyttäytymisen muutospyörän viitekehys on yksi systemaattinen työkalu kehittämistyöhön.
    (Joskin näitä käyttäytymistieteen hyödyntämistyökaluja on useita, ks. European Psychologist –lehdessä julkaistu integratiivinen katsauksemme viitekehyksistä.)
  4. Sosiaalisten verkostojen huomioiminen. Lisäksi yhteisöjen voima yksittäisiin käyttäytymisiin on kiistaton: Esimerkiksi yhdessä parin tai kaverin tai työporukan kanssa tehty tavoitteen asettelu tai suunnittelu johtaa todennäköisemmin tavoitteen toteutumiseen kuin yksin tehty (ks. esim. Epton ym 2018). Elintapamuutoksen eräs viime vuosien menestystarina on Football Fans In Training –elintapaohjelma, jossa jalkapallofanit pääsevät muuttamaan elintapojaan ja pudottamaan painoaan fanittamiensa futisjoukkueiden yhteyteen perustettuihin miesten vertaisryhmiin (ks. esim. Hunt et al 2014 Lancet). Siispä yksilöille suunnatut äppsit ja muut ratkaisut, joita maailma on pullollaan, eivät tämänhetkisen tutkimusnäytön valossa ole yhtä todennäköisiä onnistujia kuin ryhmän, yhteisön tai suhteen voimaa hyödyntävät ratkaisut.Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän, kuinka vaikeaa on rakentaa sosiaalinen dimensio toimivasti ja toteutuskelpoisesti mukaan elintapainterventioihin – helpommin sanottu kuin tehty.
  5. Julkilausutut kriteerit ongelmien valinnan ja ratkaisujen karsimisen & valinnan prosessissa. Ratkaisuehdotuksia voi punnita vapaasti kokonaisuuksina, mutta itse olen tykännyt siitä, että tietää ja ääneen lausuu, millaiseen ratkaisuun tähdätään – esim. toteutuskelpoinen, hyväksyttävä, vaikuttava, kustannuksiltaan sopiva, jne…
  6. Monipuolisten ratkaisujen suosiminen – niiden kommunikoinnin vaikeudesta huolimatta! Siinä, missä joissain ratkaisuissa ei mainittu psykologisen tiedon ydintä, joissain ilmeni, kuinka monipuolinen ja asiaa eri kulmista huomioiva kokonaisuus on. Sitä on kuitenkin vaikea viestiä lyhyessä ajassa. Tässä olen kanssakärsijä, koska tiedän omassa työssäni, kuinka vaikea on kiteyttää lyhyesti mutta havainnollisesti monipuoliset ratkaisut. 🙂 Vaatimus esittää kompleksisiin ongelmiin ratkaisu parin minuutin aikana tuntuukin välillä kohtuuttomalta: Simppelit keinot on usein helpompi kommunikoida (mistä nudgingin eli tuuppauksen viime vuosien suosion on myös osin sanottu johtuvan) mutta toisaalta tutkimusnäytön mukaan sellaiset harvemmin riittävät kestävään muutokseen.

Tässä muutamia ajatuksia. Kaikkiaan kuitenkin todella hienoa, että tiedettä pyritään laittamaan käytäntöön ja autetaan ihmisiä ajattelemaan ratkaisuja tiedepohjaisesti.

Innolla odotan tulevaisuutta ja uusia PsyHackista nousevia ratkaisuideoita!

Käyttäytymistaloustiedettä vai sosiaalipsykologiaa? Rasittava termisekaannus, josta olen nobelistin kanssa samaa mieltä

Törmään aina välillä siihen, että nudgingia (“tuuppausta”) ja vähän muunkinlaista ajatteluun, valintoihin ja käyttäytymiseen vaikuttamista kutsutaan käyttäytymistaloustieteeksi. Myös tässä tänään ilmestyneessä Psykologi-lehden jutussa, jossa kerrotaan sinänsä erinomaiselta kuulostavista psykologian opintokokonaisuuksista, yhdistettiin nudget vain käyttäytymistaloustieteeseen kuuluvaksi.

On ihan totta, että erilaisia valinta-arkkitehtuurin keinoja on tutkittu paljon käyttäytymistaloustieteeksi kutsutussa taloustieteen haarassa liittyen erityisesti taloudelliseen päätöksentekoon. Mutta erilaisten nudgejen käyttö käyttäytymiseen vaikuttamiseksi ei ole (yksinomaan) käyttäytymistaloustiedettä (jota kyllä arvostan korkealle) vaan yksinkertaisesti psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa – käyttäytymiseen vaikuttamista koskevaa tiedettä.

Tämän on myös taloustieteen nobelisti, psykologi Daniel Kahneman monesti tuonut esiin.

“- – the kinds of things that behavioral economists are supposed to do, that’s really social psychology.” [Taloustieteen nobelisti Daniel Kahneman]

Juuri sen takia psykologian tutkija Kahneman sai taloustieteen Nobelin, että hänen tutkimusohjelmansa kognitiivisista vääristymistä oli auttanut taloustieteilijöitä innostumaan rationaalisen ja epärationaalisen taloudellisen päätöksenteon empiirisestä tutkimuksesta.

Esimerkiksi tässä artikkelissa vuodelta 2013 nobelisti Kahneman selittää, miksi hänen mielestään on ongelmallista käyttää termiä käyttäytymistaloustiede (behavioural economics):

“The intrepid readers who get close to the end of my long tome will find an enthusiastic endorsement of the policy applications that have come under the label of behavioral economics. I am very optimistic about the future of that work, which is characterized by achieving medium-sized gains by nano-sized investments. But I hope that the work will eventually be recognized for what it is and relabeled. In the U.K., for example, there is a unit doing that work at 10 Downing Street. Its informal name is “the Nudge Unit” and its formal name is the “Behavioural Insights Team.” It is headed by a psychologist. The value of proper labeling is that good psychologists are more likely to be drawn to participate in efforts that explicitly recognize their discipline.

Hän on myös sanonut Krista Tippettin On Being -podcastissa vuonna 2017:
“I’d like to observe that the term behavioral economics, as it is used today, the kinds of things that behavioral economists are supposed to do, that’s really social psychology. It’s principles about how to affect behavior. It is remarkable, and some people find it sad, that social psychology had to disguise itself as economics before it had an impact on the culture.”

Ja vielä suomennettuna:

“On huomionarvoista, ja joidenkin mielestä surullista, että sosiaalipsykologian piti naamioida itsensä taloustieteeksi, ennen kuin se pääsi vaikuttamaan kulttuuriin.”

Vaikka tietysti itse lienen sosiaalipsykologina jäävi ja tämä ryhmäjäsenyys varmasti jonkin verran vääristää rationaalista ajatteluani (heh), niin ehdotan, että käytämme jatkossa täsmällisiä ja tarkoituksenmukaisimpia termejä 🙂

Mitä käyttäytymismuutostiede on? Top 3 väärinymmärrystä (osa 2)

***Jatkoa edelliselle blogaukselle ***

2.Luulo, että ”oikeiden” sosiaali- ja käyttäytymistieteiden kuuluu olla lähinnä deskriptiivistä ja sovellukset ovat muualla

Olen kuullut joskus ajatuksen, että yliopistolla tehdään perustutkimusta ja soveltamista sitten ammattikorkeakouluissa ja yrityksissä. Tämä on väärinymmärrys ja loogisesti virheellinen dikotomia (ks. myös blogaukseni Pasteurin kvadrantista).

Käyttäytymistieteellinen interventiotutkimus on erinomainen mahdollisuus kerätä arvokasta dataa ja löytää perustutkimuksellisia oivalluksia käyttäytymismuutoksen ilmiöistä. Ei ole niin, että havainnoivat tai laboratoriotutkimukset olisivat perustutkimusta, ja käytännön kannalta hyödyllisiä sovelluksia sitten olisivat ne muut ja tapahtuisi akateemisen tutkimuksen ulkopuolella. Interventiot (esim. elintapamuutoksen tukemiseen pyrkivä mobiili-app tai ohjattu tukiryhmä) voisi jaotella seuraavanlaisesti: Interventio…

  1. … on keksitty päästä, ja joka voi olla yhteensopiva käyttäytymistieteen kanssa (behaviourally aligned” Euroopan komission termein) tai ei.
    (Toteutus pääosin: Yritykset ja järjestöt)
  2. … perustuu käyttäytymistieteelliseen teoriaan ja näyttöön, ja toteutetaan käytännössä (Euroopan komission termein ”behaviourally-informed”).
    (Pääosin: yritykset ja järjestöt, joissa on itse kehitetty ohjelma – tai toteutetaan/levitetään esim. ammattikorkeakouluhankkeessa tai tieteellisen tutkimuksen piirissä kehitettyä ratkaisua)
  3. …perustuu käyttäytymistieteelliseen teoriaan ja näyttöön, joka toteutetaan, ja myös arvioidaan.
    (Pääosin: Yritykset ja järjestöt. Arviointi on käytännönläheistä.)
  4. … perustuu käyttäytymistieteelliseen teoriaan ja näyttöön, joka toteutetaan, ja josta kerätään monipuolista aineistoa tieteellistä tutkimusta varten (vastaa Euroopan komission termiä ”behaviourally-tested”, mutta tieteellinen tutkimus interventioista sisältää myös laajemman fokuksen kuin pelkän ”vaikuttiko vai ei”-kysymyksen testin).
    (Pääosin: Yliopistot, useimmiten tiiviissä yhteistyössä käytännön toimijoiden kanssa.)

Kuten Louis Pasteur sanoi: SEKÄ käytäntö ETTÄ teoria ovat tärkeitä. Näytön tukemat teoriat ovat parhaita tiivistyksiä ns. todellisen elämän ja käytännön syy-seuraus-mekanismeista – eivät erillisiä siitä. Teoriat tietysti ovat jatkuvasti täsmennykselle ja korjaamiselle avoimia ja alttiita.

Ns. puhdas perustutkimus on toki tärkeää, mutta tieteen tehtävä on auttaa myös etsimään ratkaisuja. Ratkaisuja etsivä tutkimus voi jopa tuottaa tärkeitä oivalluksia perustutkimukselle. Viime aikoina eräs LSE-blogi esitti, että jos tieteenalat perustettaisiin nyt, sosiaali- ja yhteiskuntatieteissä ei välttämättä edes tehtäisi jaottelua basic ja applied. Arvostetun Nature Human Behaviour -lehden viime vuoden luetuimpia artikkeleita on sosiologi Wattsin kirjoitus, joka väittää, että sosiaalitieteiden kehitys junnaa paikoillaan, koska teorioita kehitetään liikaa ERILLÄÄN käytännön toiminnasta ja ratkaisuista. Hän väittää, että ratkaisuorientoitunut tutkimus parantaisi oleellisesti sosiaalitieteiden ongelmallista, keskenään ristiriitaisten teorioiden ja jargonviidakon leimaamaa tilannetta. (En ole kaikesta täysin samaa mieltä, mutta Watts on oikeilla jäljillä.)

Vaikka olenkin promonnut ratkaisuhakuisen interventiotutkimuksen osuuden lisäämisen puolesta, en tietystikään näe, että olisi tarkoituksenmukaista valjastaa 100% tieteestä ratkaisuhakuisuuden alle. Puhdas perustutkimus on tärkeää turvata. Suomalainen akateeminen yhteisö ymmärrettävästi kavahti viime vuonna Tampere3:n hallituksen vahvasti missiolähtöisestä visio- ja strategia-työstä kuullessaan.

3.Luulo, että interventiotutkimus onnistuu silloin, kun ne pystyvät tuottamaan mullistavia muutoksia pikavauhdilla

Strategisen tutkimuksen rahoituksen lisääntyessä monissa maissa tutkijoille kuulee tulleen harmaita hiuksia poliitikkojen tai muiden tilaajien yleisistä epärealistisista odotuksista: Usein ei tunnu olevan hajuakaan siitä, kuinka kauan ratkaisuhakuinen tutkimus kestää. ”We want this solution YESTERDAY!”

Epärealistiset odotukset johtuvat osin myös siitä, miten sekä lehdistö että tutkijat itse ovat aiemmin tottuneet viestimään tuloksistaan. Me tutkijatkin olemme ehkä välillä antaneet suhteettoman suurta painoarvoa tutkimuksille, joissa on löytynyt ”tilastollisesti merkitsevä yhteys”, ja tuloksia on puffattu ”mullistavina” tai muuten ylisanoilla – osin ehkä johtuen paineista rahoittajaan päin. Epäonnista ja epäsopivaa on myös dikotominen tapa kirjoittaa käyttäytymistieteen löydöksistä, jotka ovat oikeasti enemmänkin todennäköisyyksiä ja tendenssejä. Tämä liittyy 1. luuloon: Kukaan ei väitä, että jokin interventiotutkimus, koe tai piirre ratkaisisi koko asian koko väestössä, vaan tarvitaan monen eri tekijän ja useiden interventioiden (useilla tasoilla) yhteistyötä.

Onneksi replikaatiokriisi on saanut tolkkua tutkijoiden tapaan kirjoittaa sekä omiin julkaisuihinsa että pressitiedotteisiin, vaikka ylilyöntejä esiintyy vielä. Enää pitäisi saada suuri yleisö ja lehdistö havahtumaan siihen, että valtaosa tutkimuksesta ON tylsää. Suuresta osasta tutkimuksesta EI saa revittyä ”groundbreaking!”-shokkiotsikoita. Arvokasta tutkimusta ovat myös ns. tylsät replikaatiotutkimukset tai interventiotutkimukset, joissa ei näy mullistavaa muutosta – tällaisistakin tutkimusta kertyy arvokasta tietoa monin tavoin, joka ei kuitenkaan maallikolle välttämättä heti aukene.

Käyttäytymisen muutos on erittäin vaikeaa (ainakin useimmiten saatavilla olevilla keinoilla): Siksi käyttäytymismuutostutkimus pureutuukin usein pähkinään, miten saada muutos aikaan / tukea ihmisten muutosta niukoilla resursseilla kustannusvaikuttavasti. (Nykyisellä käyttäytymismuutostieteellä pystyttäisiin luomaan aivan varmasti merkittäviä tuloksia saavia ohjelmia, jos resursseja ja skaalautuvuuden mahdollisuuksia ei tarvitsisi ajatella! Esimerkiksi Let’s Move It -interventiokokonaisuus toisen asteen opiskelijoiden liikuttamiseksi näyttäisi aivan erilaiselta, jos ei olisi lähdetty optimoimaan mahdollisimman halpaa mutta samalla vaikuttavaa ratkaisua.) Tämä on todellinen älyllinen pähkinä.

Jos muutos tapahtuisi ja kestävä tottumusten luominen syntyisi käskyttämällä tai pelkästään tietoa jakamalla, käyttäytymismuutostiedettä tuskin olisi syntynyt.

Se, miten käyttäytymismuutostiede kontribuoi ongelmien ymmärtämiseen ja ratkaisuun – osana monitieteellisiä tiimejä – on periaatteessa sama kuin monesti tieteellisen ymmärryksen kontribuutio: Tarjoamalla struktuurin, viitekehyksen, metodin ja teoreettisen käsitteistön ongelman jäsentämiseen ja siten parempaan hallitsemiseen, ja sen pohjalta systemaattisten ratkaisuvaihtoehtojen tuottamiseen.

Euroopan komission raportti (2016) toteaa käyttäytymistieteiden hyödyistä julkishallinnolle:
“Overall, the evidence shows that insights from behavioural sciences are contributing to reshaping public policy in a wide range of domains, in particular employment, consumer protection, health, taxation, environment and transport. Furthermore, some successful behavioural initiatives seem to be replicated or adapted across countries, and this includes well-known examples (e.g. receipt-based tax lotteries) but also less obvious ones (e.g. the penalty points system for driving offences).”

Monissa maissa on perustettu valtionhallinnon piiriin kokonaisia yksikköjä käyttäytymistiedon sekä kenttäkokeiden hyödyntämiseksi julkishallinnon parantamisessa.

Monissa maissa – mm. Britanniassa, Saksassa, Ranskassa – on perustettu valtionhallinnon piiriin kokonaisia yksikköjä käyttäytymistiedon sekä kenttäkokeiden hyödyntämiseksi julkishallinnon parantamisessa. Suomessa asian edistämiselle on Valtioneuvoston kansliassa toistaiseksi hieman pienempi porukka. Sektoritutkimuslaitoksissa tunnutaan havahdutun siihen, että nykyajan viheliäisten ongelmien ytimessä on käyttäytymisen muutos – joko kansalaisten tai ylemmän tason organisaatioiden toimijoiden. Esimerkiksi Luonnonvarakeskukseen on perustettu käyttäytymismuutoksen ryhmä.

Vaikka käyttäytymismuutoksen tutkimus on tällä hetkellä hajaantunut useaan eri alaan ja käyttäytymismuutoksen ongelmaan, on ennakoitu, että Suomeenkin perustetaan lähitulevaisuudessa käyttäytymismuutoksen teoriaan ja metodologiaan keskittyvä tutkimuskeskus. Se vauhdittaisi sekä käyttäytymismuutoksen perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen että yhteiskunnallisten sovellusten etenemistä.

Tulevaisuus on valoisa!

Lähteitä ja lisälukemistoa:

Mitä käyttäytymismuutostiede on? Top 3 väärinymmärrystä (osa 1)

Käyttäytymisen muutosta koskeva tutkimus käsittelee sitä, miten ja millä ehdoin ihmiset muuttavat käyttäytymistään – tapahtui se sitten asenteiden, fyysisen ympäristön muutosten tai vaikka sosiaalisen paineen kautta. Tutkimusalan piiriin kuuluu populaaria ja Nobel-huomiotakin saanut tuuppaus-lähestymistapa (ns. nudging), joskin käyttäytymisen muutosta koskeva tutkimuskenttä on paljon tätä monipuolisempi ja laajempi. Monissa tilanteissa käyttäytymisen muutos on kuitenkin paljon kompleksisempi ongelma kuin nudge-lähestymistapa antaa ymmärtää.

 

Käyttäytymisen muutos on monien yhteiskunnallisten haasteiden ytimessä

IPCC:n erikoisraportista ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi saa lukea tukun toimenpiteitä, joissa avain on monien eri toimijoiden käyttäytymisen muutoksessa. Tuotannon piirissä tulee hyödyntää vähäpäästöisiä alumiininvaihtoehtoja, kansalaisten tulee osallistua enemmän politiikkaan, ruoan osalta tulee vähentää ruoan poisheittämistä ja kuluttaa vähemmän liha- ja maitotuotteita; liikenteen osalta tulee kävellä ja pyöräillä enemmän lyhyillä välimatkoilla, ja niin edelleen. Energian kulutuksen vähentämiseen tähtäävässä TRED-projektissa tunnistettiin tukku eri energiankulutuksen kannalta olennaisia toimia – ja identifioi peräti 240 eri käyttäytymistä (esim. 40 lämmittämiseen ja viilentämiseen liittyvää käyttäytymistä, 18 viihdelaitteistoon liittyvää käyttäytymistä, jne…).

Niin ympäristön pelastamisessa kuin muillakin alueilla vaikuttaminen on tehokkaampaa, kun systemaattisesti pilkotaan ongelma konkreettisiin osasiin – käyttäytymisinä. Näin voidaan tunnistaa oleellisimmat käyttäytymismuodot, joihin sitten kohdistetaan toimenpiteitä.  Samalla on tärkeää tunnistaa näihin käyttäytymisiin vaikuttavat tekijät sekä vaikuttamiskeinot. Tiedottaminen ei useinkaan riitä käyttäytymisen muuttamiseksi.
Käyttäytymismuutos-ohjelmien rakentamisen lähtökohta onkin systemaattisesti pilkkoa ongelma palasiksi. Sitten kääritään hihat, ja analysoidaan miten kohderyhmässä näitä käyttäytymisiä parhaiten voidaan edistää.

Tutkimusryhmässämme tutkimuksen kohteena olevia käyttäytymisiä ovat liikunta, mielen hyvinvoinnin ylläpitoon & stressin hallintaan tähtäävien harjoitteiden tekeminen, terveellinen syöminen, liiallisen istuminen vähentäminen, hyvinvointia edistävän luokkahuoneympäristön luominen, voimaannuttava ja motivaatiota tukeva vuorovaikutus sekä terveyteen liittyvän geenitiedon viestiminen. Arvioimme ja kehitämme teorioita sekä tieteellisiä menetelmiä muutoksen tutkimukseen. Käyttämämme teoriat ja viitekehykset soveltuvat monipuolisesti erilaisten käyttäytymisongelmien analyysiin.

Käyttäytymismuutostieteen taustaa ja määrittelyä

Käyttäytymisen muutosta ja siihen vaikuttamista on sosiaalipsykologia tutkinut jo sata vuotta, mutta systemaattisempana kokonaisuutena se on alkanut nousta esiin erityisesti viimeisimmän vuosikymmenen aikana. Varhainen tutkimus keskitty 1900-luvun alussa asenteisiin ja niiden muuttamiseen, sen jälkeen rakentaen teoriaa moninaisista muista käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä, niiden keskinäisistä suhteista ja niihin vaikuttamisen tavoista. Erityisen vahvasti aihe on kehittynyt terveyspsykologian piirissä: Ensinnäkin sairaanhoitokulujen hillitsemiseksi elintapamuutos sairauksien ennaltaehkäisyksi on ollut kiinnostavaa – monissa maissa on haluttu suunnata rahoitusta sen ymmärtämiseksi, millä keinoin saataisiin vaikutettua ihmisten terveyteen vaikuttaviin käyttäytymismuotoihin kuten liikuntaan, ravitsemukseen – ja siksi psykologian sisällä rahoitusta on monissa maissa (ei Suomessa) suunnattu tähän tutkimuskenttään. Toiseksi, terveyspsykologian kehittyessä läheisesti lääketieteen kyljessä, se on joutunut enemmän kuin muut psykologian sovellusalat – haastetuksi metodien systemaattisuuden ja täsmällisyyden osalta, lääketieteen tiukkuuden näkökulmasta, ja myös siten laadullisesti kehittänyt voimakkaasti aihepiirin edistysaskelia.

Käyttäytymisen muutosta koskeva tutkimus käsittelee sitä, miten ja millä ehdoin ihmiset muuttavat käyttäytymistään – tapahtui se sitten asenteiden, fyysisen ympäristön muutosten tai vaikka sosiaalisen paineen kautta. Tutkimusalan piiriin kuuluu populaaria ja Nobel-huomiotakin saanut tuuppaus-lähestymistapa (ns. nudging), joskin käyttäytymisen muutosta koskeva tutkimuskenttä on paljon tätä monipuolisempi ja laajempi. Monissa tilanteissa käyttäytymisen muutos on kuitenkin paljon kompleksisempi ongelma kuin nudge-lähestymistapa antaa ymmärtää.

Mihin kaikkiin käytännön tilanteisiin käyttäytymismuutostiede on relevantti? Yhteiskunnan eri puolille. Suuri osa ongelmistamme – jättimäisistä arkisiin – olisi ratkaistavissa jos ihmiset saataisiin muuttamaan käyttäytymistään (esim. ilmastonmuutos, kansanterveysongelmat, arjen stressi, kohtaamiset arjessa). Euroopan komission raportti (2016) totesikin, että käyttäytymistieteeseen perustuvasta tai sen informoimasta suunnittelusta olisi usealla eri julkishallinnon alalla hyötyä ja listaa mm. liikenteen, terveyden, verotuksen, työllisyyden, ympäristön ja kuluttajansuojan alueet. Raportissa esitellään monia kustannusvaikuttaviksi osoitettuja ’behavioural insights’-interventioita.

Tutkimusalana tämä on järjestynyt – tai järjestymässä – vasta hiljattain: Suomessakaan en tiedä käytetyn ’behaviour change science’ -nimitystä ennen omaa väitöskirjaani vuodelta 2011.

Alalle omistettuja oppituoleja ei juuri vielä ole. Termiä aletaan hiljalleen käyttää enenevissä määrin. University College London perusti uutena käyttäytymismuutoskeskuksen vuonna 2014. Scienceofbehaviorchange.org on tuore amerikkalainen projekti. Alaa kehittävät tutkijat tekevät tätä monen eri tieteenalan piirissä ja julkaisevat eri alojen lehdissä – sosiaalipsykologian, psykologian, käyttäytymislääketieteen, käyttäytymistaloustieteen, jne…

Tutkimusalueen nuoruus saattaa olla yksi syy, miksi olen usein kohdannut seuraavia harmillisia väärinymmärryksiä – sekä tutkijoiden että maallikoiden joukossa.

Väärinymmärrys nro 1.) Luulo, että käyttäytymismuutos liittyy vain yksilön muutokseen ja suoraan yksilöön vaikuttamiseen

Yleisimmin kohtaamme virhekäsityksen, että käyttäytymismuutostutkijat keskittyvät tutkimaan yksilön käyttäytymistä, yksilön käyttäytymisvalintoihin suuntautuvien keinojen (”käyttäytymisen muutostekniikoiden”) toimintamekanismeja, ja/tai yksilön psykologista toimintaa esim. motivaatiota käyttäytymisen päävaikuttimena.*

Tähän harhaluuloon kuulee kytkettävän lause: ”Mutta rakenteet ovat paljon tärkeämmät!” – tai ”Yhteiskunnallisilla, rakenteellisilla keinoilla vaikuttaminen on paljon tehokkaampaa.” – tai ”Poliitikkoihinhan meidän pitää vaikuttaa.”

Käyttäytymismuutostutkimuksessa otetaan hyvin usein monitasonäkökulma. On päivänselvää, että yhteiskunnallisilla, kulttuurisilla, rakenteellisilla tekijöillä on merkittävä vaikutus käyttäytymiseen. Lisäksi ihmisten välittömät interpersoonalliset kontaktit, vertaisryhmät ja työtiimit ovat merkityksellisiä. Monet käyttäytymismuutostutkijat suunnittelevat interventioita, jotka operoivat sekä sosiaalisen ja fyysisen ympäristön että yksilön psykologian tasoilla. Ei pelkästään yksilöön keskittyen.

  • Ensinnäkin: Käyttäytymismuutostutkija EI kuvittele, etteikö lainsäädäntö olisi tehokkain keino ohjata kansan käyttäytymistä – monesti näin nimenomaan on. Turvavyöpakko, baaritupakointikielto, ja monet muut asiat eivät todellakaan olisi muuttuneet yhtä tehokkaasti pehmeästi ns. valistuksen keinoin. Kuitenkin on lukemattomia asioita ja seikkoja, joita emme toistaiseksi ole yhteiskuntana halunneet julkisen sääntelyn piiriin tai joiden osalta emme halua rajoittaa ihmisten valinnanvapautta. Silloin vaikuttamisen keinovalikoima kaikilla muilla tasoilla on se, joka on käytössä.Toisaalta myös valintoja rajoittava säätely vaatii kansan hyväksyntää: Käyttäytymistieteiden avulla voidaan paremmin ymmärtää esimerkiksi sitä, miten kansa helpommin hyväksyisi uusien rajujen ilmastopoliittisten linjaukset ja näitä poliitikot siten uskaltaisivat todella tehdä (ks. Prof., Dame Theresa Marteun artikkeli aiheesta).
  • Toiseksi: Lainsäädäntö ja politiikkatoimien suunnittelu on myös alue, jota voisi tehostaa käyttäytymistieteellisellä näkemyksellä. Tätä havainnollistaa hyvin tutkimuksemme, jossa analysoitiin työpaikkaterveyden edistämiseen liittyviä politiikka-asiakirjoja: Politiikkasuositukset oli muotoiltu epämääräisesti tai sitten ne tyypillisesti perustivat oletukseen, että toimijoille jalkautetaan toimenpiteitä tietoa jakamalla (tutkimusnäyttö osoittaa, ettei tiedon antaminen riitä muutoksen aikaan saamiseksi). Analyysi osoitti selvästi, että toimenpiteissä alihyödynnettiin käyttäytymistiedettä. Käyttäytymismuutostieteen sisartiede, implementaatiotiede (implementation science), syntyi Pohjois-Amerikassa havainnosta, että lääketieteen perustutkimuksen innovaatioilla kestää vuosikausia siirtyä käytännön praktiikkaan. Pelkkä uusista innovaatioista tiedottaminen ei saakaan aikaan muutosta hoidossa. Välihuomiona todettakoon, että myöskään implementaatiotieteen professuureja Suomeen ei ole tietääkseni toistaiseksi perustettu.
  • Kolmanneksi väestön hyvinvointi- ja eriarvoisuusongelmista puhuttaessa myös usein tuodaan esiin raha. Hyvinvoinnin lisäämiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi tarvitaan julkishallinnolta riittäviä budjettipanostusta. Tämä ei myöskään ole mitenkään ristiriidassa käyttäytymismuutos-projektien kanssa.Tämän väärinymmärryksen yksi erityismuoto liittyy terveydenedistämisen kontekstiin. Joskus on käynyt ilmi harhaluulo – joskus omien opiskelijoidenikin parissa – että jos tutkija tutkii vaikkapa liikuntamotivaatiota, niin tutkija samalla ajattelee, että liikuntamotivaation kautta löytyy (aina) ratkaisu liikkumattomuuteen. Näinhän ei ole. Liikkumattomuutta tai aika monta muuta vastaavaa elintapaongelmaa miettineille tutkijoille on selvää, että kestävään ja tehokkaaseen terveyden edistämiseen tarvitaan vaikuttamista monella alueella – aina köyhyyden edistämisestä palvelujen tarjoamiseen; aktiivista liikkumisesta tukemisen infrastruktuurin rakentamisesta tiedon, taitojen ja motivaation lisäämiseen. Ongelmat ovat monitekijäisiä ja kompleksisia. Silti on monesti tarkoituksenmukaista tutkia yhtä vaikuttavaa tekijää kerrallaan ja porautua siihen syvälle.Siinä missä ortopedikaan ei ajattele jalkojen terveyden määrittävän ihmisen koko tervettä, ei myöskään motivaatiotutkija ajattele tietoisen motivaation olevan riittävä – tai aina edes välttämätön! – käyttäytymiselle. Tai että kaikki tai edes valtaosa käyttäytymismuutos-satsauksista käytännössä olisi järkevää tehdä yksilöön ja motivaatioon suuntautuen. Silti jokin rajattu osa ongelmasta tai sen determinanteista on arvokas tutkittavaksi yksinäänkin.Ja edelleen, koska ongelmat ovat monitekijäisiä, myös käyttäytymismuutostutkijaa turhauttaa kuulla maallikon vuorenvarma yhden syyn analyysi: ”TÄSTÄ tämä asia johtuu!”, kun kyseisestä asiasta on varmasti tutkimusnäyttöä että sillä on vain oma (pieni) yhteytensä asiaan.

(*) Yksinkertainen termisekaannus voi olla yksi syy hämmennykseen. Behavioristinen sekoitetaan usein behavioraaliseen. Behaviorismi on 1920-60-luvuilla vallinnut psykologisen tutkimuksen paradigma, jonka nykymuotoja tutkivat neobehavioristit lähinnä Amerikassa. Termi ”behavioraalinen” liittyy kaikenlaiseen käyttäytymiseen, eikä se sisällä mitään ihmiskuva- tai epistemologisia oletuksia tai kuten behaviorismi. Käyttäytymistaloustieteilijätkin harmittelevat joskus journalistien virheellisestä käännöksestä behavioristinen taloustiede – kyse on toki behavioraalinen eli käyttäytymistaloustiede.

BLOGAUKSEN SEURAAVA OSA VALOTTAA YLEISTÄ VÄÄRINYMMÄRRYSTÄ NRO 2 – MIKÄ SE LIENEE, ARVAATKO? STAY TUNED! 🙂

Ps. Palaute on arvokasta ja tervetullutta!

Kiitos Marja Kinnuselle ensimmäisen version lukemisesta (jo elokuussa 2018, apua!) ja parannusehdotusten esittämisestä!

Perus- vai soveltavaa tiedettä? Virheellinen vastakkainasettelu

Yleinen jakolinja tutkimuksessa on soveltavan ja perustutkimuksen välillä. Näin myös tuoreessa artikkelissa, jossa nostettiin esiin, että viime aikoina on lisääntynyt ongelmiin kohdistuva soveltava tutkimus. “Jo vuosikymmeniä tieteentutkimuksessa on puhuttu uuden tiedon tuottamisen mallista, joka eroaa perinteisestä tieteentekemisestä. Tämä uusi muoto on soveltavaa ja siinä tähdätään käytännön hyötyyn, ongelmanratkaisuun. Uudessa tutkimustavassa tavoitteita asettaa rahoittaja.”

On kuitenkin yksinkertaistavaa sanoa, että soveltava tutkimus olisi lisääntynyt ja perustutkimus vähentynyt, tai että tällainen uusi muoto tähtäisi vain käytännön hyötyyn – kyseessä on lähtökohtaisesti virheellinen dikotomia.

Donald Stokes on esittänyt, että tieteellisiä ja teknologisia näkökulmia voi ymmärtää kahtena ulottuvuutena, ja osa tutkimuksesta osuu sekä soveltavan että perustutkimuksen alueelle. Tämän hän nimeää “Pasteurin kvadrantiksi”.

Puhdas perustutkimus on kiinnostunut syvällisen ymmärryksen lisäämisestä (esim. Curie, Bohr), ja puhdas soveltava tutkimus suuntautuu käytännön sovellusten synnyttämiseen (esim. Edison). Sen sijaan “käytöstä inspiroitunut perustutkimus” pyrkii molempiin: Sekä tuottamaan käytännön hyötyä että lisäämään syvällistä tieteellistä ymmärrystä.

Tämä nurkka nimettiin Pasteurin kvadrantiksi – Louis Pasteur on paraatiesimerkki tutkijasta, joka on intohimoisen kiinnostunut ymmärtämään perustutkimuksellisen jättipähkinän mutta samalla haluaa edistää konkreettista käytännön ongelman ratkaisua.

Stokesin nelikentän kolmesta kulmasta yhtäkään ei arvoteta ylitse muiden – myös puhdas perustutkimus ja puhdas soveltava tutkimus ovat tärkeitä. Toisaalta alakulman nelikentän alue, jossa ei ole pyrkimystä ilmiöiden syvällisen ymmärryksen lisäämiseen eikä käytännön hyötyyn, kuvaa ehkä tutkimusta, jonka tekemiselle ja rahoittamiselle on hankala löytää hyvää perustelua.

Itselleni käyttäytymisen muutoksen tutkijana on käynyt vuosien varrella yhä selvemmäksi, että käyttäytymisen muutoksen ja siihen vaikuttamisen problematiikkaa ei ymmärretä laisinkaan riittävästi. Tieteellisiä pähkinöitä on tällä alueella kasakaupalla. Näiden ratkaisu havainnoivalla tutkimuksella tai tutkijan nojatuolissa on mahdotonta, ja konkreettisten ratkaisujen testaaminen tuottaa empiiristä dataa joiden avulla voi arvioida, koetella ja edelleenkehittää teorioita.

Sosiaalipsykologian klassikko Kurt Lewinin sitaatti sopiikin tähän hyvin: “If you truly want to understand something, try to change it.”

Ongelmiin kohdistuva, asioita muuttamaan pyrkivä tutkimus voi myös olennaisesti lisätä perustavaa laatua olevaa tieteellistä ymmärrystä.

Ratkaisuja hakevaa tutkimusta ja perustutkimusta onkin hölmöä laittaa vastakkain. Sosiologi ja fyysikko Duncan Watts on esittänyt, että itse asiassa ongelmalähtöinen, ratkaisujen etsintään suuntautunut tutkimus voi edistää myös teoriankehitystä. Teorialähtöiset havainnoivat tutkimukset eivät pysty kiihdyttämään teoriakehitystä yhtä hyvin.

Yhteiskuntatieteilijänä on tottunut siihen, että aina silloin tällöin kuulee soveltavaa tutkimusta halveksuvia ilmaisuja, ikään kuin aidosti akateemisten ja intellektuaalien yliopistoihmisten pitäisi pysyä sellaisesta mahdollisimman kaukana, jonkin kriittisen etäisyyden päässä, ja jättää sovellusten kehittäminen käytännön ihmisille. Tässä kuultaa implisiittisenä oletus, että sovellusten kehittäminen on jotain vähemmän arvokasta, vähemmän älyllistä ja akateemiseen maailmaan heikommin istuvaa puuhaa kuin “todellinen perustutkimus”.

Erilaiset käyttäytymismuutoskysymykset ja “äppsien” kehittely voi kuulostaakin yksinkertaiselta ja tylsältä näpertelyltä ensi kuulemalta. Mutta todellisuudessa ihmisen käyttäytyminen kytkeytyy monimutkaisiin sosiaalisiin verkostoihin, ja on osa käyttäytymisten systeemien verkostoa, ja siihen vaikuttavat hyvin monet eri tekijät yksilöpsykologisista aina organisatorisiin ja kulttuurisiin sekä rakennetun ympäristön piirteisiin. Tämä on toki itsestäänselvää, mutta juuri tämän kompleksisuuden ymmärtäminen ja mallintaminen – ja tähän kokonaisuuteen vaikuttamisen tieteellinen ymmärtäminen – on tällä hetkellä lapsenkengissä.

Käyttäytymiseen vaikuttaminen on yleensä hankalaa monista eri syistä. Jos on suhtautunut oikealla analyyttisyyden tasolla mihin tahansa yhteiskunnalliseen ja käyttäytymisenmuutos-ongelmaan ja miettinyt ratkaisuja sekä pohtinut näiden luotettavia arvioinnin menetelmiä, ratkaisuorientoituneen tieteen väheksyminen triviaalina ja sen leimaaminen helpoksi puuhasteluksi on älyllisesti epärehellistä.

Joidenkin tutkijoiden penseys soveltavaa tutkimusta kohtaan saattaa osin johtua riippumattomuuden uhan pelosta. Poliitikkojen ja rahoittajien talutusnuorassa ei haluta olla. Kaikkea rahoitusta ei tietenkään pidä suunnata soveltavaan tai Pasteurin kentään, puhtaalla perustutkimuksella on tärkeä roolinsa ja ihmiskunta ja yhteiskunta tarvitsevat kaikkia kolmea kvadranttia. Sitä paitsi – myös perustutkimuksen piirissä voi syntyä innovaatioita, vahingossa. Lisäksi tutkimuskysymysten tarkka sanelu ei kuulu asiaan missään nelikentän nurkassa, tai strategisten painopisteiden valinnassa – professori Hanskin sanoin – tieteellisen tutkimuksen tavoitteena ei toki tulisi olla “yksin taloudellinen menestyminen, vaan tavoitteena olisi samalla edistää kestävää kehitystä ja parempaa tulevaisuutta.”

Tutkijatkin voisivat paremmin hyödyntää mahdollisuudet yhdistää perus- ja soveltavan tutkimuksen tavoitteita saman tutkimusprojektin sisällä.

Summa summarum: Nyt, kun rahoitusta on siirretty jossain määrin ratkaisusuuntautuneeseen tutkimukseen, tätä ei tarvitse nähdä uhkana perustutkimukselle. Voisimmeko me tutkijat paremmin hyödyntää mahdollisuuksia yhdistää perus- ja soveltavan tutkimuksen tavoitteita saman tutkimusprojektin sisällä? Kun on ongelma, se voidaan tiedeperustaisesti yrittää ratkaista, mutta samalla oppia jotain uutta, fundamentaalista koko ilmiöalueesta.

Lähteitä & lisälukemistoa:

Tutkimuksella eteenpäin -kärkihankkeemme on ohi

Meillä oli ilo toteuttaa Suomen Akatemian rahoituksella Tutkimuksella eteenpäin -kärkihanke tutkimustiedon hyödyntämiseksi. Hanke päättyy syyskuussa. Hankkeen tutkijatohtori Elina Renko esitteli tuloksiamme Suomen akatemian kärkihankkeisiin liittyvässä tilaisuudessa toissa viikolla tiiviin posterin muodossa. Toteutimme koulutuksia yli 1000 liikunnan ja terveyden edistämisen ammattilaiselle – erityisesti toisen asteen koulutuksen piirissä. Hankkeesta kertyi monipuolinen aineisto, joka on toistaiseksi osoittanut, että koulutusten

  • hyväksyttävyys oli korkea: kahden puolipäiväisen motivoivan vuorovaikutuksen koulutukseen osallistuneista nimettömistä vastaajista 86% sanoi oppineensa konkreettisia tekniikoita joita voi käyttää jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa ja yli 90% suosittelisi koulutusta kollegoilleen
  • vaikuttavuus oli lupaava: motivoivan vuorovaikutuksen koulutukseen osallistuneiden vuorovaikutustyyli muuttui 3 kuukauden seurannassa osallistavammaksi
  • saavuttavuus oli hyvä (suhteessa hankkeen resursseihin): Let’s Move It -toimenpiteet ehtivät saavuttaa tuhansia nuoria eri puolilla Suomea 200 ammattilaisen kautta heidän kyselyvastaustensa perusteella.

Kiitos paljon kaikille kiinnostuneille ja osallistuneille! Jatkamme aineiston hyödyntämistä ja julkaisemme kolme tiedeartikkelia hankkeen tuloksista ja löydöksistä.

Pakko vai halu liikuntamotivaation taustalla?

Lancet-lehdessä julkaistiin yli 1.2 miljoonaa ihmisen tiedot koonnut tutkimus, jossa havaittiin liikunnan olevan yhteydessä parempaan mielenterveyteen. Kuitenkin erittäin suuria määriä liikkuneiden joukossa oli enemmän mielenterveysongelmia.

Puhuin tänään Ylen aamu-tv:ssä siitä, miten intohimostakin voi syntyä pakkomielteinen intohimo. Motivaation laadussa voi olla painotuseroja.

Psykologiselle hyvinvoinnille on tuhoisaa jos ulkoisen painostuksen tai sisäisen pakon kokemus korostuvat omassa mielessä liikunnan syynä.

Useimmilla meistä on “motivaatiokoktailissaan” elementtejä sekä sisäisemmästä motivaatiosta (liikun, koska se on hauskaa ja auttaa saavuttamaan itselle tärkeitä päämääriä kuten jaksamista temmeltää lapseni kanssa) että ulkoisemmasta motivaatiosta (liikun, jotta näyttäisin paremmalta muiden silmissä ja voisin tehdä muihin vaikutuksen). Kuitenkin kannattaa pitää huoli, ettei ulkonäkömotiivi saa liian suurta roolia omassa motivaatiokoktailissa! Sisäisen motivaation painotukset johtavat kestävimpiin tottumuksiin. Tarkista siis motivaatiosi laatu aika ajoin – ja muista liikunnan monipuoliset lyhytaikaisetkin hyödyt!

Miten sitten motivaatiosta toimintaan?

Tutkimus on osoittanut, että yleinen “haluan liikkua lisää” ei ole tehokas tavoite eikä useinkaan johda käyttäytymisen toteutumiseen. Kun konkretisoit tavoitteesi – mitä, missä milloin ja kenen kanssa aion liikkua, toteutat aikomuksesi todennäköisemmin. Kannattaa siis tehdä selvä toimintasuunnitelma, joka on myös realistinen!

Yleinen erhe on aloittaa liikunta liian raskaasti ja väsähtää heti alkuun – aloita rauhallisesti ja rakenna siitä! Vähäkin on parempi kuin ei mitään.

Toimintasuunnitelman toteutumista kannattaa seurata, ja kun oppii tuntemaan omia mielihaluja, muokata tavoitteita ja suunnitelmia sopivammiksi itselleen ja arkeensa.

Yritä löytää liikunnan muoto, josta voit oppia nauttimaan ja jonka voit yhdistää elämäsi muihin tärkeisiin asioihin: Esimerkiksi perheen kanssa yhdessä voi viettää aikaa myös kansallispuiston polulla tai lähipuistossa pelaillen, tai tv-uutisia katsoessa voi tehdä pieniä jumppaliikkeitä, tai kaverin kanssa kahville menon sijaan voi kuulumiset vaihtaa myös lenkkipolulla.

Liikuntatavoite jää saavuttamatta helpommin, jos se kilpailee muiden arjen asioiden kanssa: tavoitteiden yhdistäminen kunniaan.

Ihminen on sosiaalinen eläin – tutkimusten mukaan ryhmissä tai pareissa asetetut tavoitteet ja toimintasuunnitelmat voivat olla tehokkaampia kuin ihmisen yksinään tekemät!

Kiinnostaako motivoimisen ABC?

Miten ruokkia sisäistä motivaatiota? Kuinka tukea toisia liikuntasuunnitelmien teossa? Liikunnan edistämisen ammattilaisille sekä toisen asteen oppilaitosten opettajille suunnatut Let’s Move It -hankkeen aikana suosiota niittäneet materiaalimme & aktiviteetti-ideat terveyskasvatukseen on julkaistu tänään osoitteessa www.letsmoveit.fi.

Hyvää liikuntasyksyä!

Miten viestiä liikkumisen lisäämisen puolesta?

Monen vähän liikkuvan toiminnan esteenä on joukko ajatuksia ja jopa väärinkäsityksiä, joiden oikaiseminen voi olla avainasemassa siihen, että ihminen alkaa harkita liikkeen lisäämistä.

Kiteytin tutkimuksen ja käytännön työn myötä tulleet havainnot siitä, millaisia viestejä olisi tärkeä paketoida toimenpiteisiin ja kampanjoihin, joiden tavoite on muuttaa liikuntaan liittyviä asenteita ja liikkumista itseään.

  1. “Sinä päätät itse miten liikut. Tai liikutko ollenkaan.”
    On hienoa, että nykyään ympäristöjä muutetaan ja mahdollistetaan liikkeen kytkeminen organisaatioiden toimintoihin kuten kokouksiin. Tämän rinnalla olisi tärkeää pitää liikunnallistumiseen osallistuminen vapaaehtoisena – ei pitäisi olla PAKKO seistä. Tuolia ei ole tarkoituksenmukaista demonisoida. Överiksi mennyt innostus liikuttamiseksi ja liikunnallistamisen läpivienti absoluuttisina pakkoina voi aiheuttaa vastarintaa ja kapinaa. Vapaaehtoisuus ja rentous tekemisessä on hyvä pitää mielessä – ja kaikilla oikeastikin on edelleen vapaus valita liikkumattomuus, jos niin haluavat. 🙂
    Pakottamisen fiilis voi syntyä kohderyhmälle myös tahattomasti.
  2. “Vähäkin on hyvästä. Jo seisomaan nousu riittää! Ei tarvitse olla kilpaurheilua tai hikiliikuntaa.”
    Tämä oivallus voi olla tärkeä vähän liikkuvalle. Jos mieltää, että terveyttä hyödyttävä liikkumisen määrän rima on lannistavan korkealla, ei lähde edes yrittämään. Tärkeä on saada ihmiset tiedostamaan, että liikkumisen hyötyjä voi kartuttaa pienilläkin teoilla.
  3. “Liikkumisen ei tarvitse olla este tai vaihtoehto mukaville tärkeille asioille elämässä – niitä voi yhdistää.”
    Moni vähän liikkuva haluaisi lisätä liikuntaa mutta kokee, ettei halua laiminlyödä muita itselle tärkeitä asioita – töitä, perhettä, lapsia. Tällöin on hyödyllistä muistuttaa ja tuoda esiin konkreettisia keinoja, miten näitä tavoitteita voi yhdistää. Illan lasten kanssa voi viettää puistossa keinuen, tai hippaa leikkien. Voiko osan työstä tehdä seisten tai vaikka lukea työpapereita? Arkeen voi myös lisätä hyötyliikuntaa monin keinoin.
  4. Kaikki liikkuu jo, tämän päälle on hyvä rakentaa lisää.
    Vähän liikkuviksi leimatut tai itsensä leimaavat voivat hämmästyä oivaltaessaan, kuinka paljon he jo liikkuvat. Aina töissä kävelen rappuset! Kun ihmiselle tekee näkyväksi jo hänen tekemänsä liikunnalliset valinnat, “ei-liikunnallisen minäkäsitys” alkaa murtua. Tunnistettujen vahvuuksien päälle on hyvä rakentaa lisää – vähä vähältä.
  5. Liikunnan monipuoliset hyödyt – ei vain ilo.
    Monille meistä on mennyt jakeluun, että liikunta ennaltaehkäisee sydänsairauksia, syöpiä ja dementiaa. Mutta monet lyhytaikaiset ja muuhun hyvinvointiin vaikuttavat hyödyt helposti unohtuvat: Jaksaminen, mieliala, laadukkaampi uni ja helpompi nukahtaminen, aivojen toiminta & oppiminen, selkävaivat, matkaliikunnan tuottama luontoystävällisyys…
    Liikunnan edistämisen kärkeä ei kannata nojata pelkästään liikunnan tuomaan iloon ja nautintoon, koska niin moni meistä ei välttämättä nauti kaikesta liikunnasta. Liikkumisvalintoja voi tehdä kuitenkin myös siksi, että mieltää sen itselleen tärkeäksi ja liikunnan seuraukset omien arvojensa mukaisiksi.
  6. “Näillä konkreettisilla keinoilla ja ideoilla voin toimia.”
    Joskus vähän liikkuva on oivaltanut kaikki kohdat 1-5, mutta kuntosalille meno tai lenkkeily eivät maistu. Konkreettiset monipuoliset, helpot toimet ja uudet ideat liikkeen lisäämiseksi voivat myös auttaa.

Lopuksi: Miksi ihmisten asenteita ja motivaatiota pitää muuttaa – eikö vain riitä, että huomaamatta ja salaa muutamme ympäristöjämme aktiivisemmiksi? Ympäristöjen muuttaminen ja liikkumisen HELPOKSI tekeminen on tietysti erittäin tärkeä osa liikunnan edistämistä. Kuitenkin ihmiset ovat aktiivisia toimijoita. Ympäristön liikuntamahdollisuuksiin tartutaan todennäköisemmin ja paremmin mielin, kun niiden idea ja hyöty on oivallettu ja sisäistetty.