MIT:n kansantaloustieteen professori Bengt Holmström nosti äskettäin (HS 13.4.2014) esille suomalaisten yliopistojen tilan. Mielenkiintoista on, että hän pitää opetusta tärkeimpänä tehtävänä. Verrattuna amerikkalaisiin opiskelijoihin suomalaiset ovat Holmströmin mukaan peruskoulussa ja lukiossa amerikkalaisia edellä, mutta korkeakouluissa etumatka menetetään.

Itselleni on noin kymmenen vuoden suomalaisessa yliopistomaailmassa työskentelyn aikana syntynyt vaikutelma, että monet kokevat opetukseen menevän ajan olevan pois tutkimukselta. Opetus hoidetaan vanhoin rutiinein, jotta päästään mahdollisimman pian tekemään omaa tutkimusta. Tämä on toki yleistys eikä kerro läheskään kaikkea yliopistoissa tehtävästä hienosta työstä. Siitä huolimatta Suomessa tulisi miettiä uudestaan, miten tutkimuksen ja opetuksen välinen työnjako ymmärretään. Tulisiko niitä päätehtävien tasolla edes erottaa toisistaan?

Holmström toteaa myös seuraavaa: ”Opiskelijoista on välitettävä samalla tavalla kuin kauppa välittää asiakkaistaan. Eihän kauppa voi syyttää heikosta myynnistään huonoja asiakkaitaan.”

Näinhän se juuri on. Ei tietenkään ole opiskelijoiden syy, jos opetusta ei seurata. Kysyntä vastaa opetuksessakin tarjontaan. Meillä on – kärjistäen ilmaistuna – kenties liian pitkään tuudittauduttu siihen, että yliopiston nimi takaa laadun sisällöstä riippumatta. Jos ja kun kilpailu yliopistojen välillä myös opetustarjonnassa lisääntyy, laatuun on välttämättä panostettava.

Tieteentekijä on ennen muuta yhteisöllisessä palveluammatissa ja tämän pitäisi näkyä kaikessa yliopiston toiminnassa. Tutkimusta tehdään tieteen ja yhteiskunnan vuoksi. Opetusta tehdään tieteen ja yhteiskunnan vuoksi. Päämääränä on lopulta paras mahdollinen, laajasti palveleva yliopisto.

Esimerkiksi oikeustieteellisessä tutkijaopettajan tehtävänä on kouluttaa parhaita mahdollisia juristeja yhteiskunnan eri lakimiestehtäviin. Pitäisi olla jokaisen kunnia-asia, että tiedekunnasta valmistuu Suomen parhaita juristeja. Tämä on myös koko yhteiskunnan edun mukaista.

Nyky-yhteiskunnan palvelutehtävissä yhteisöllisyys korostuu. Pyritään yhteisen hyvän saavuttamiseen. Jos opiskelija kokee opiskeluaikanaan saaneensa parasta mahdollista opetusta, on todennäköisempää, että hän jatkossakin haluaa olla osana tiedekuntaa alumnina, jatko-opiskelijana tai jossakin muussa roolissa. Pitäisi tehdä asiat niin, että mukana halutaan olla valmistumisen jälkeenkin. Näin myös rakentuu yhteisöllinen Helsingin oikis.

Sakari Melander

Rikosoikeuden apulaisprofessori (1.5.2014 alkaen), Helsingin yliopisto

Kuten tiedekunnan dekaani äskeisessä kirjoituksessaan totesi, vuoden 2010 alussa voimaantullut yliopistojen asemaa ja hallintoa koskeva muutos on muuttanut toimintatapoja ja rakenteitakin yliopistomaailmassa. Se on osaltaan vauhdittanut myös Alumniyhdistyksen aktiviteetit yliopistoon ja opiskelijoihin uudelle tasolle.

Vuosille 2013 – 2016 tekemämme strategian tavoitteena on muun muassa alumnien vapaaehtoistyön organisoiminen ja mallintaminen ohjelmiksi, jotka ovat yliopistolle hyödyllisiä ja meille alumneille kiinnostavia. Opiskelijoiden tarpeiden ja näkemysten kuuleminen on tietysti olennainen osa ohjelmien valmistelussa.

Minusta avainasemassa ovat tiedekunnat ja opiskelijat, joiden kanssa toivon voivamme yhteisiä hankkeita kehittää.

Helsingin Yliopiston Alumniyhdistys on kasvattanut jäsenmääräänsä viimeisen neljän vuoden aikana 2500 jäsenestä 5000:een. Meillä alkaa siis olla ”henkisiä” ja kokemuspohjaisia resursseja tarjota yhteistyölle.

Käymissämme keskusteluissa yliopiston johdon kanssa suuntaviivat ovat yhteiset. Käytännön kokemusta esimerkiksi työmarkkinoista, työelämästä ja  sen muuttuvista tarpeista on hyödynnettävä.

No missä nyt mennään?

1. Humanistisen tiedekunnan kanssa käynnistetty Rakentava kumppanuus antaa palautetta nykyopetuksesta ja pohtii sen kehittämistä työelämän näkökulmasta.
2. Valttikortti on Alumniyhdistyksen uraauurtava yhteistyöhanke, joka parantaa yliopisto-opiskelijoiden työelämäntaitoja ja edistää heidän työllistymistään. Lähtökohtana ovat Helsingin Yliopiston Urapalveluiden ja yliopiston johdon kanssa käydyt keskustelut. Ideana on selvittää, mitä haasteita opiskelijat kohtaavat opiskelun eri vaiheissa ja miten alumnit voisivat yhdessä yliopiston kanssa osallistua ongelmien ratkaisemiseen. Hanketta on pilotoitu yhteistyössä maatalousmetsätieteellisen tiedekunnan kanssa.
3. Vuoden 2014 alusta uudistettuun tohtorikoulutukseen liittyvä yhteistyöhanke on vasta vireillä. Sen tavoitteena on tuoda varsinaisen ”substanssiopiskelun” rinnalle monipuolista yleissivistävää tietoa yhteiskunnasta, sen lainalaisuuksista, kansainvälisyydestä etc.

Siis yhteistyöhankkeita on jo olemassa. Uskon, että myös oikeustieteellisessä tiedekunnassa olisi kiinnostusta keskustella alumnien kanssa asioista, jotka tukisivat opiskelua ja edistäisivät valmistautumista työelämään ja siellä pärjäämistä. Pykälä, tiedekunta ja alumnit – siinä moderni kolmikanta!

Kyse on loppujen lopuksi aika arkipäiväisistä asioista. Laitoksittain, tiedekunnittain ja myös suuremmissa yksiköissä tarpeet ja tavat luonnollisesti vaihtelevat. Yhtä muottia ei ole.

Kiitos Kimmo Nuotiolle, että tarjosit minulle tilaisuuden vierailla sivuillanne.

Ryhdytään toimiin!

Seppo Riski

oikeustieteen alumni, entinen pykäläläinen, Helsingin Alumniyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja

Humanistisen tiedekunnan kanssa käynnistetty rakentava kumppanuus antaa palautetta nykyopetuksesta ja pohtii sen kehittämistä työelämän näkökulmasta.

Tiedekunta lähtee hyvistä asemista uuteen nelivuotiseen kauteensa. Porthania kuhisee elämää. Useita professuureja on täytettävänä. Tiedekunnan asiantuntijat, niin nuoret kuin vanhemmat, osallistuvat julkisuudessa näkyvästi keskusteluun mitä moninaisimmista ajankohtaisista kysymyksistä. Valintakokeisiin osallistuu valtava joukko toinen toistaan lahjakkaampia isänmaan toivoja. Tiedekulma, joka on koko yliopiston yhteinen, kokoaa Porthaniaan illasta toiseen väkeä keskustelemaan vaihtelevista teemoista. Oikeus-teemat ovat tärkeitä Euroopan nykytilan arvioinnissa, eikä oikeusvaltion merkitys ole vähäisempi, kun etäännytään kauemmas Euroopan ulkopuolelle.

Baskitaiteilija Eduardo Chillidan veistos arkkitehti Aarne Ervin suunnitteleman Porthanian edustalla

Opiskelijat liikkuvat vaihto-ohjelmissa vilkkaasti ympäri maailman, ja myös omassa henkilöstössämme kansainvälisen väen näkyvyys on lisääntynyt. Pitkästä aikaa tiedekuntamme professori toimii yliopiston kanslerina.

Taloustilanne on tiukka, mutta varsinaista velkaa ei kuitenkaan ole. Yliopisto uudistui yliopistolain voimaantulon myötä vuoden 2010 alussa. Tiedekunta saa julkisen rahoituksensa rehtorin kanssa neuvottelemalla. Rahoitus seuraa yliopiston strategiakautta. Tällä hetkellä yliopiston strategia koskee vuosia 2013-2016. Tiedekunta on sopinut tehtävistään ja rahoituksestaan rehtorin kanssa vastaavaksi kaudeksi. Vasta vuonna 2016 neuvotellaan seuraavan kerran rehtorin kanssa tiedekunnan rahoituksesta. Tiedekunta sopeuttaa muiden tavoin toimintansa käytettävissä olevaan rahoitukseen.

Tiedekunnan vastuu taloudestaan on vahvistunut, mutta samalla tiedekunta saa aikaisempaa itsenäisemmin päättää toiminnastaan. Henkilöstösuunnitelma on tullut pakolliseksi, mutta sen puitteissa tiedekunta varsin pitkälle itse päättää sen, miten resurssit käytetään. Professorin tehtävien täytössä yliopiston kanslerilla on edelleen tehtäviä, mutta kaikki muut rekrytoinnit hoidetaan lähes kokonaan tiedekunnan piirissä. Laitosjaon poistuttua tiedekunta toimii yhtenä yksikkönä, jota dekaani käytännössä johtaa. Tiedekuntaneuvosto on edustuksellinen ja valitaan vaaleilla. Tiedekuntaneuvosto osallistuu dekaanin vaaliin, mutta rehtori nimittää dekaanin. Dekaani saa siten mandaattinsa sekä omalta tiedekunnaltaan että yliopiston johdolta. Yliopistodemokratia toimii neljän vuoden sykleissä. Arjen yhteisöllisyyttä sen sijaan tarvitaan joka päivä.

Vielä taloudesta. Ministeriön kautta tuleva rahoitus on valtionavustusta. Yliopisto saa rahoitusta rahoitusmallin perusteella, ja siinä mallissa seurataan useita indikaattoreita. Perustutkintojen perusteella jaetaan ainoastaan 24 % rahoitusmallin mukaisesta kokonaissummasta. Vaikuttavuus, laatu ja kansainvälisyys korostuvat jakoperusteissa. Rahoitusmallia ollaan uudistamassa.

Sisäisessä rahanjaossaan yliopisto ei seuraa vastaavaa ansaintalogiikkaa. Rehtori ohjaa kaikki yksiköitä, mutta rehtorinkin strateginen liikkumavara on pieni yliopiston ja koko sektorin rahoitustilanteesta johtuen. Käytännössä tiedekunnan on hyvin vaikeaa saada rahoitustasoaan parannetuksi yliopiston sisällä. Tiedekunnasta valmistutaan hyvin ja kohtuullisessa ajassa, joten läpivirtauksen parantaminen on hankalaa. On sääli, ettei opetuksen laatua ole suoraan otettu rahoituskriteeriksi. Opetuksen laatuun on meillä ollut paljon tyytymättömyyttä, ja opetuksen sekä koko tutkinnon laadun parantaminen ovatkin keskeinen kehittämiskohde.

Yliopistojen rahoitusmalliin on tulossa opiskelijoiden tyytyväisyyttä mittaava komponentti. Jos tiedekunta haluaa jatkossa menestyä, on kiinnitettävä huomiota sekä opiskelijoiden edistymiseen (55 opintopistettä vuodessa suorittaneiden osuus) että opiskelijoiden tyytyväisyyteen opintoihinsa (opiskelijapalaute). Tarttis siis tehdä jotakin! Opintojen edistymisen pullonkaulat on tunnistettava ja saatava kuntoon. Opiskelijapalaute voi tuskin merkittävästi parantua, jollei opetus myös todellisuudessa parane. Potilas on herätettävä. Meneillään oleva opintosuunnitelmauudistus on syytä ottaa hyvin vakavasti ja ottaa siitä kaikki irti. Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Näin opetti jo J.K. Paasikivi aikoinaan. Paasikivi oli muuten molempain oikeuksien tohtori. Nykytermein häntä voisi kutsua tiedekunnan alumniksi.

Alkavan hallintokauden tärkeimpiä asioita ovat opintouudistusten ohella tutkijakoulu-uudistus sekä menestys tutkimustoiminnassa. Vuoden alusta tutkijakoulutus on organisoitu kampuksittain toimiviin tutkijakouluihin. Oikeustieteessä saamme kohdata uudistuksen levollisin mielin, koska oikeustieteen alan valtakunnallisen tohtoriohjelman piirissä on jo kehitelty paljon sellaista, mitä nyt koetetaan tarjota kaikille. Monitieteisyyteen ja tieteidenvälisyyteen tulee uusia mahdollisuuksia.

Tutkimustoiminnassa vahva osaaminen ja kansainvälinen tunnettuus luovat pohjan tutkimusrahoituksen saamiselle. Kilpailu hankerahoituksesta on kovaa, mutta hyvä menestys kertoo myös toiminnan laadusta. Viime vuosina onkin saatu monta kertaa poksautella kuohuviinipulloja hyvän menestyksen kunniaksi. Mutta kun kaikki muutkin parantavat juoksuaan, yhtään ei sovi jäädä laakereilleen lepäämään. Pitkäjänteinen työ ja kärsivällisyys palkitaan.

Rekrytoinneissa on tähdättävä korkealle. Menestys tutkimusrahoituksessa tukee toimintaa myös opetustoiminnassa. Ja koska tutkimustoiminta on laadun indikaattorina rahoitusmallissa, kehitys huonompaan suuntaan johtaisi pian kahta suurempiin ongelmiin, kun perusrahoituskin sen vuoksi supistuisi. Huonot kehät tulee välttää, ja vahvistaa hyviä kehiä. Laatuun tulee panostaa joka suhteessa. Onneksi jokainen kutakuinkin tiedämme, mitä tämä merkitsee.

Henkilöstön hyvinvoinnista tulee aktiivisesti huolehtia. Yliopistosta ei saa tulla pakonomaisen suorittamisen oravanpyörää, koska silloin hyvät tyypit kaikkoavat muualle. Uskoisin, että työyhteisön sisäistä luottamusta ja henkilöstön keskinäistä yhteistyötä vahvistamalla voidaan helpostikin saada aikaan merkittävää parannusta toiminnan laatuun. Tiettyä johtamistakin vaaditaan tämän tueksi. On valtava voimavara, että ihmiset yliopistolla itse kokevat oman työnsä niin tärkeäksi ja mielekkääksi. Tämä voimavara tulisi saada kanavoiduksi yhteistoimintaan. On suorastaan paradoksi, että jos halutaan pärjätä kilpailussa, pitää oppia jakamaan enemmän. Suurten ikäluokkien tulo eläkeikään korostaa tarvetta siirtää osaamista nuoremmille. Emeritukset pitää pyrkiä pitämään työyhteisössä mukana, jos heillä intoa riittää.

Yhteiskuntasuhteet ovat kaiken aikaa tulossa tärkeämmiksi. Jos aikanaan pärjättiin melkeinpä sillä, että kerran kymmenessä vuodessa järjestettiin tohtoripromootio, nyt yhteiskunnallinen vuorovaikutus on otettava huomioon joka päivä arkisessa toiminnassa. Antamamme koulutuksen on vastattava työelämän ja laajemmin yhteiskunnan odotuksiin. Ja myös tutkimustoiminnan ja muun osaamisen pitää olla sillä tasolla, mitä Suomen ja maailman haasteet edellyttävät. Eikä riitä, että näin toimitaan, vaan on osattava myös tehdä se näkyväksi ja kuuluvaksi ulospäin.

Onneksi pieni tiedekuntamme on yhteiskuntasuhteiden alalla suuri. Ja on ollutkin sitä jo Paasikiven ajoista, tai oikeastaan jo paljon sitäkin ennen. Oikeustiede on saanut asettua 1950-luvulta olevaan Porthaniaan, arkkitehti Aarne Ervin luomukseen. Kun yliopisto vuonna 1990 vietti 350-vuotispäiviään, Suomen Kulttuurirahasto lahjoitti yliopistolle maailmankuulun baskitaiteilija Eduardo Chillidan veistoksen, joka sijoitettiin Porthanian edustalle. En tuolloin oikein ymmärtänyt asian arvoa, enkä Porthaniankaan arvoa. Tänään tuntuu ihmeen hienolta saada työskennellä Porthaniassa ja kulkea joka päivä Chillidan työn ohi. Sekä Ervi että Chillida ovat nähneet vaivaa, jotta meillä olisi asiat hyvin. Nyt on meidän vuoromme viedä soihtua eteenpäin.

Kimmo Nuotio

dekaani