Category: Sekalaista

Posted on

Lenkkeilyn iloa

Olen löytänyt uudestaan monen vuoden tauon jälkeen juoksuharrastuksen. Tai lenkkeilyähän se lähinnä on, sellaista hölköttelyä. Mutta jostain syystä juokseminen kuulostaa uskottavammalta kuin leppoisassa tahdissa tapahtuva hölkkääminen, eikö?

Viime vuosina olen kyllä yrittänyt pitää yllä edes jonkinlaista säännöllisyyttä liikuntaharrastuksissani. Enimmäkseen olen käynyt kuntosalilla ja spinningissä. Mutta kun lähtee ulos puistomaiseen ympäristöön, hiekkateille hyvät juoksukengät jalassa, hengittää raitista ilmaa ja kuuntelee luonnon ääniä, saa siitä paljon enemmän kuin sisäliikunnasta. Kunto kasvaa lähes huomaamatta, mieli lepää, ajatukset lentelevät vapaina ja raikas metsän tuoksu tuo kesän kosketusetäisyydelle.

Juostessa voi pohtia vaikka tenttikirjallisuuden kiemuroita, tai sitten tyhjentää ajatukset kokonaan arkielämän kiireistä. Musiikkia en yleensä lenkillä kuuntele, koska juokseminen ei ainakaan vielä ole ollut mielestäni tylsää, enkä kaipaa sen rinnalle muuta viihdykettä. Työajatuksienkin annan tulla, jos niitä mieleen juolahtaa – voihan täysin erilainen ympäristö tuoda vaikka uusia oivalluksia ja ratkaisuja, joita ei ole ennen osannut edes kuvitella.

Tämän kesän lenkkeilylle en ole asettanut yhtään mitään tavoitteita. En käynyt naisten kympillä, en tähtää Helsinki City Marathoniin enkä mihinkään muuhunkaan tapahtumaan. Olen kyllä innostunut seuraamaan lenkkipolkujani Sports Tracker -sovelluksella, koska jälkeenpäin on hauska katsoa, minkä muotoisen reitin tuli juosseeksi.

Suorituksen makua en kuitenkaan enää kaipaa. Juokseminen itsessään tuo iloa, ja nimenomaan iloisena harrastuksena haluan sen säilyttää.

Posted on

Human Being vai Human Doing?

Asetin yhdeksi vuorotteluvapaani tavoitteeksi opetella olemaan vain olemassa. Ensimmäinen kuukausi meni alkusyksystä hienosti. Olin vaan ja menin minne nokka näytti, ilman tavoitteita ja päämääriä. Syksyn pimetessä alkoi kuitenkin tekemättömyys ja päämäärättömyys ahdistaa. Onneksi keksin Avoimen yliopiston ja psykan opinnot. Opiskelu ei ole työllistänyt liikaa, mutta on ollut jotain, mitä tavoitella.

Ihmisaivoille lienee luontaista tavoitella aina jotakin. Muuten menee epämääräiseksi haahuiluksi. Ja jos on liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä, ei meinaa saada sitä vähääkään aikaiseksi. Nyt ymmärrän hyvin, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että yksi työttömyyden pahimpia ongelmia on se, että ihmiset passivoituvat.

Mietin, kuinka paljon tässä on kysymys omasta luonteestani ja kuinka paljon yleismaailmallisesta ilmiöstä? Kaipa tässäkin on ihmisten välisiä eroja. Persoonallisuupsykan harjoitustyötä tehdessäni löysin mielenkiintoisen havainnon ekstroverteistä ja introverteistä ihmisistä. On viitteitä siitä, että fysiologinen peruskiihotustila on luonnostaan korkeampi introverteilla ja matalampi ekstroverteillä. Tämän vuoksi ekstrovertit tarvitsevat enemmän ja voimakkaampia kiihokkeita kyetäkseen saavuttamaan optimaalisen olotilan. Siksi he viihtyvät hyvin esim. sosiaalisissa ja aktiivisissa tilanteissa, kun taas introverteilla nämä tilanteet saattavat nostaa kiihotustason liian korkeaksi ja aiheuttaa ahdistusta. (* … Tuli mieleen, että osaavatkohan introvertit myös nauttia pidempään pelkästä olemassa olosta?

*) Lähteenä: Pervin L.A.: The Science of Personality, 2003

Posted on

Tiedonkulku on tärkeintä

Japania koettelevat luonnonmullistukset vetävät hiljaiseksi. Tietoa tulee joka mediasta liiallisuuksiin asti, eikä Suomessakaan ole säästytty uhkakuvien maalailulta. Kiinnostavaa tilanteessa on se, että valtion ylläpitämien palveluiden kohdalla on paljastunut epäkohtia: STUKin nettisivut eivät pysyneet pystyssä kansalaisten hakiessa ajantasaista tietoa Japanin ydinvoimaloiden tilanteesta. Valtion suunnittelema kriisiportaali on ollut kehitteillä jo 6 vuotta, mutta vieläkään sitä ei ole saatu valmiiksi. Mistä kiikastaa?

Kun viralliset tiedotuskanavat eivät pysy vauhdissa mukana, on sosiaalinen media saamassa entistä tärkeämpää roolia: erityisesti Twitter ja Facebook pääsivät näyttämään voimansa tärkeinä, nopeina ja luotettavina tiedontuojina, joiden infrastruktuuri on rakennettu palvelemaan suuria käyttäjämääriä kaatumatta.

Tietysti osa sosiaalisessa mediassa liikkuvasta tiedosta on virheellistä. Käyttäjällä itsellään on suuri rooli siinä, miten hän tietoa hakee ja mitä tietolähteitä seuraa. Tärkeintä kuitenkin on se, että voi luottaa tiedonkulkuun, myös katastrofin keskellä.

Posted on

Tule jo, kevät!

Alkaa olla se aika vuodesta, jolloin lumi näyttää likaiselta, kadut ovat liukkaita ja sulavien lumimassojen alta vapautuva hiekka pölyttää keuhkot. Tästä kaudesta olisi mukava päästä ohi muutamassa päivässä, mutta edessä taitaa olla vielä useita viikkoja vaihtelevaa säätä ennen kuin kevät voittaa.

Sää vaikuttaa mielialaan, mutta siihen voi vaikuttaa myös itse. Olisikohan aika jo kaivaa kaapista kevättakki, vaikkei siihen ihan vielä uskallakaan pukeutua? Villaisen huivin voi ainakin vaihtaa kevyempään. Itse en ole kovin hyvä käyttämään värikkäitä vaatteita, mutta vanhan rikki menneen lompakon tilalle sentään hankin uuden, kirkkaanvärisen!

Opiskeluintokin toivottavasti taas nostaa päätään lisääntyvän valon ja lämmön myötä. Ensimmäisiä leskenlehtiä odotellessa: hyvää alkukevättä kaikille!

Posted on

Muutokseen täytyy valmistautua

Takana on noin kolmen kuukauden erittäin tiivis työprojekti, jonka aikana muu maailma unohtui useammin kuin kerran. Mieleen ei mahtunut muuta kuin projektiin liittyvät haasteet, joiden ratkaisut tuntuivat pulpahtavan tajuntaan erityisesti yöaikana, ja silloin täytyi herätä äkkiä tekemään muistiinpanoja.

Projekti huipentui viikon mittaiseen rutistukseen, jossa tiimityöskentely ja itsenäinen vastuunkantaminen vuorottelivat sulassa sovussa. Oli hienoa huomata, että huolellinen valmistautuminen kannatti: viikko sujui kaikkien kannalta hyvin, muutoksiin pystyi reagoimaan kriiseilemättä ja lopputuloksena oli suuri joukko tyytyväisiä ihmisiä.

Opetuksena itselleni sain ainakin sen, että jos valmistautuu hyvin ja tietää, missä mennään projektin alusta lähtien, ei minkäänlainen muutos tunnu liian suurelta. Jos ajattelee, että muutoksia tulee kuitenkin, joten on aivan turha kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, ei muutostilanteessa tiedäkään, mihin uusi ratkaisu voisi perustua.

Nyt olen kuitenkin palannut takaisin normaalimpaan arkeen, tavallisen mittaisiin työpäiviin ja lupaan taas kirjoittaa useammin myös tähän blogiin!

Posted on

Olipa kerran bloggausahdistus

Äsken vielä ahdisti. Vaan eipä ahdista enää.

Mistä moinen mielialan muutos? No siitä, että aloitin vihdoin tämän kirjoittamisen.

Todistan parhaillaan, kuinka tekemättömän työn stressi poistuu vain ja ainoastaan työ aloittamalla. Se pätee nähtävästi myös bloggaamiseen. Ihminen muuten kuluttaa huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa tekemättömien töiden pohtimiseen kuin niiden töiden tekemiseen.

Jälleen kerran huomaan, että pitää vain kirjoittaa, mitä päässä pyörii ja muokata vasta sitten, kun on saanut tekstiä aikaiseksi. Jos miettii joka lauseen valmiiksi, kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Ja luojalle sekä insinööritieteille kiitos tekstinkäsittelyn kehityksestä –  kyllä copy-paste ja delete helpottavat elämää!

Mikä muu tekee bloggaamisesta haasteellista paitsi aloittaminen? No, aiheen valinta ainakin. Aiheita on maailma täynnä, ja on vaikeaa päättää, minkä valitsee.

Myös pelko itsensä nolaamisesta ja omien ajatusten tyrmäämisestä ovat bloggaajan mörköjä. Ei ole ihan helppoa alistaa ajatuksiaan julkiselle keskustelulle – vaikka eipä minulla vielä miljoonayleisöä ole näitä lukemassa. Eikä näin säyseillä teksteillä taida tullakaan. Pitäisi kai uskaltaa olla räväkämpi ja provosoivampi. Vaan kun ei ole nyt mitään erityisiä agressioita mielessä.

Yksi syy bloggausmotivaation heikkenemiseen on myös vähäinen palautteen määrä. Vaikka ihmiset tuntuvat blogeja lukevan, harva niitä kommentoi. On epämotivoivaa huutaa, kun ei tiedä, kuuleeko kukaan.

Antakaa hei palautetta ja kertokaa, millaisia kokemuksia teillä on bloggaamisesta!

Posted on

Mokia

Olen toiminut runsaat kymmenen vuotta vapaaehtoispohjalta rikos-ja riita-asioiden sovittelijana. Eilisessä sovittelussa asetuin toisen osapuolen kannalle pari kertaa melko selvästi. Olen vaitiolovelvollinen kustakin soviteltavasta jutusta, mutta kommentista, että mokasin olemalla puolueellinen tuskin kukaan pääsee kyseisen jutun jäljelle.         

Kotona mietin toimintani syytä ja tunnistin omien tunteiden vieneen minua, enkä minä niitä. Tunnistin elämänhistoriastani syyn. Tunteet ovat aina mukana kohdatessa erilaisia ihmisiä. Jos periaate on se, että osapuolia on kohdeltava tasapuolisesti, olisi tunteet napasautettava off-asentoon.

Mutta pystymmekö kuitenkaan olemaan täysin tunteettomia,  kuvitella niiden pysyvän piilossa.  Olen lukenut eurooppalaisten kuuntelevan enemmän sanoja ja aasialaisten lukevan puhutun kielen lisäksi myös kehon kieltä. Eli vaikka kuvittelet tunteiden olevan offissa, sinua voidaan tulkita. Puhuttu kieli on kuitenkin se, mihin toinen osapuoli voi puuttua, kehonkielen lukeminen on, voidaanko sanoa, eurooppalaiselle hieman vaikeampaa.

Jos opiskeluun on paneuduttu kunnolla on tapahduttava jonkinlainen ajatuksen muutos. Olen tenttinyt ihmisen käytöstä koskevia asioita. Tiedän sen, että laahaamme omia kokemuksiamme, arvojamme, oman yhteisömme kulttuurisia  käytäntöjä tarkastellessamme muiden käytäntöjä. Emme voi siis olla täysin puoluettomia, me katsomme maailmaa oman maailmamme käytäntöjen näkökulmasta.

Toisaalta on joskus hyvä  mokailla. On mennyt sovittelujen osalta pitkään hyvin. Voi mennä menestys hattuun ja siitä voi seurata mokailua,  vaikkei itse huomaa.

Mitä eilisestä opimme, olen oman yhteisöni tuote, kuin tuo toinenkin. On vain yksi ohje: jos tunteet pursuilevat väärässä paikassa esiin, ole hiljaa.

Posted on

Asuuko minussakin Mikki Hiiri?

“Tulevaisuuden menestyjä osaa muun muassa turkin kieltä, ei jurnuta ja on valmis Mikki Hiiren urapolkuun.”

Niin kertoo Taloussanomat tämänaamuisessa artikkelissaan.

Kun kirjoitusta tarkastelee lähemmin, löytyy sieltä kuitenkin totuuden jyviä. Uskon, että työpaikoilla tarvitaan juurikin kokonaisuuden hallintaa sen sijaan, että jokainen keskittyisi vain omaan pieneen vastuualueeseensa. Kyky kommunikoida samanarvoisesti sekä esimiesten että alaisten kanssa kantaa pitemmälle kuin pomottaminen tai nöyristely. Itsetuntemusta tarvitsee jokainen ymmärtämään sen, mihin töihin voisi pystyä, missä voisi itseään kehittää ja mitä oikeastaan elämältä edes haluaa.

Artikkelissa kannustetaan esimerkiksi myös hankkimaan kokemusta ulkomailta, opiskelemaan muita kuin valtakieliä, ja hankkimaan perustiedot sosiaalisesta mediasta sekä tietoverkoista. Olen näissäkin asioissa hyvin samoilla linjoilla. Mikki Hiiren vaihteleva urapolkukin kuulostaa ainakin minun mielestäni lähinnä kannustavalta. On hyvä pysähtyä ainakin muutaman vuoden välein tarkistamaan oma tilanteensa ja suuntansa, ja jos ei ole tyytyväinen, voi vähitellen pyrkiä kohti uutta, kiinnostavampaa työtä tai vaikkapa opiskelupaikkaa.

Artikkelissa kuvatut tulevaisuuden menestyjän vaatimukset ovatkin mielestäni jo nykyisiä vaatimuksia monella työpaikalla. On siis lohduttavaa huomata, että ainakin Taloussanomien mukaan samoilla hyvillä ominaisuuksilla pärjää vielä tulevaisuudessakin.

Posted on

Lukupiirien viehätys

Joitakin vuosia sitten kävin melko aktiivisesti ystävien kesken perustetussa kirjapiirissä, jonka perimmäisenä tarkoituksena oli kaiketikin mukavien ihmisten tapaaminen kahvikupillisen äärellä samalla, kun keskusteltiin viimeksi luetusta kirjasta. Ja tietysti vähän muustakin. Se kirjapiiri kuivui kasaan osallistujien elämäntilanteiden muuttuessa tai ehkä vain siksi, että keskusteluihin ei enää tullut mitään uutta.

Nyt kuulun Facebookissa lukupiiriin, jonka jäsenistä muutamat tunnen, mutta suurinta osaa en. On taas tuntunut innostavalta keskustella kirjoista, kun ei osaakaan arvata, mitä mieltä muut niistä ovat. On myös jännittävää odottaa, mitä kirjaa muut ehdottavat luettavaksi. Oma lukulista kun harvemmin laajenee, jos ei kuuntele muiden ehdotuksia tai nimenomaan keskity sellaisten kirjojen etsimiseen, joita ei muuten tulisi lukeneeksi. Erittäin kiinnostavia ovat muiden näkökulmat sellaisiin kirjoihin, joita itse on ehdottanut luettavaksi. Joskus niihin kirjoihin suhtautuu melkein suojelevasti.

Mietin, että kannattaisiko verkko-opintojen kurssisivuille perustaa virtuaalinen lukupiiri, jossa opiskelijat vaihtaisivat ajatuksia kurssimateriaalista ja tenttikirjoista. Tulisiko tenttikirja luettua tarkemmin, jos tiedon omaksumisen lisäksi siitä pitäisi muodostaa mielipiteitä nimenomaan kirjallisena teoksena? En oikein tiedä. Mahdollisesti kyllä. Itsestäni ainakin tuntuu siltä, että luen kirjapiirin valitsemat kirjat ihan vähän tiedostavammin kuin sellaiset, jotka olen muuten vaan poiminut kirjaston hyllystä.

PS Kaikille avoin kirjapiiri netissä on esimerkiksi Hesarin Lukupiiri-blogi.

Posted on

Taide kutsuu

Tänä vuonna päätin, että en jätä Helsingin juhlaviikkoja kokonaan väliin. Asunhan sentään vain puolen tunnin matkan päässä lähes kaikista tapahtumista. Siispä katselin ohjelmistoa innosta kiiluvin silmin ja listasin itselleni kaikkia mahdollisia taide-elämyksiä, joihin voisin osallistua. Voittaisiko amerikkalaisen nykytanssin elävä legenda vai musiikin, akrobatian ja tanssin keinoin luotu taiteilijoiden oma universumi? Tahdonko katsella, kuunnella, vai osallistua itsekin?

Ongelmaksi alkoi taas muodostua valinnan vaikeus ja lisäksi aikataulun rajoittuneisuus. Ehkä siksikin, että en halunnut lähteä tapahtumiin yksin vaan hyvässä seurassa. On mukava voida keskustella näkemästään ihmisen kanssa, joka on jakanut saman kokemuksen.

Marokkolainen tanssiesitys, joka olisi ehkä eniten kiinnostanut, olikin peruttu loukkaantumisen vuoksi. Amerikkalainen nykytanssiesitys oli vähän väärään aikaan. Jostain syystä muut elävät esitykset jäivät myös väliin, ja päädyin uppoutumaan 1950-luvun italialaiseen elokuvaan sekä islantilaisten taiteilijoiden sukkahousuinstallaatioihin Amos Andersonin taidemuseossa. Molemmat olivat kylläkin erittäin hyviä valintoja.

Nyt voin sitten sanoa käyneeni juhlaviikoilla. Erosikohan tämä kokemus jotenkin ratkaisevasti siitä, kun kävin aiemmin kesällä samassa taidemuseossa katsomassa muun näyttelyn, tai kun kesän korvalla näin afrikkalaista nykyelokuvaa? Ei oikeastaan. Kai juhlaviikkojen tarkoitus on nostaa taidetta näkyvämmin esille ja tarjota paljon elämyksiä lyhyen ajan sisällä niille, jotka ehkä muuten eivät tulisi lähteneeksi taiteen pariin. Toisaalta aivan vastaavanlaisia esityksiä voi nähdä muutenkin, paremmalla ajalla, ilman tunnetta siitä, että nyt on pakko osallistua kun kerran tällaiset juhlaviikot järjestetään.

Mikä olikaan mielipiteeni? Että juhlaviikot olivat omalta kannaltani oikein onnistuneet, taide on tarpeellista ja ystävät tärkeitä. Tämän jälkeen on taas energiaa syventyä vaikka opintoihin.