”Tutkimusaiheesta ei aina voi kerätä aineistoa suoraan. On tutkimusaiheita joissa tutkimuskohde ja siitä kertova aineisto liittyvät toisiinsa välillisesti hyvin pitkän päättelyketjun kautta.” (Ronkainen ym. 2011, 107.)
Ryhmämme nimikkotutkija on Kai Hakkarainen ja kurssin aikana olemme työskennelleet hänen tutkimusartikkelinsa ”Verkostoälykkyys: välittynyt näkökulma älykkyyden tutkimukseen” parissa. Koska artikkelissa ei mainita tiedonkeruumenetelmiä, kysyimme siksi nimikkotutkijalta itseltään, miten tutkimusartikkelin aineisto on kerätty. Herra Hakkarainen vastasi, ettei artikkelissa ole varsinaista dataa, koska kyseessä on teoreettinen synteesipaperi. Tässä vaiheessa jouduimme ensin tutustumaan käsitteeseen teoreettinen synteesipaperi. Mitä on synteesi? Synteesi ymmärretään kahden tai useamman jo olemassa olevan asian yhdistämiseksi, jossa yhdistetyistä asioista tulee enemmän kuin vain osiensa summa. Tätä määritelmää noudattaa myös Hakkaraisen tutkimusartikkeli.
Tutkimusartikkelin tehtävänä oli verkostoälykkyyden viitekehyksen kehittäminen. Hakkarainen kertoo artikkelin taustalla olleen suuri joukko oppimis- ja verkostotutkimuksia koulujärjestelmän eri tasoilta. Lähdeluettelo onkin huomattavan laaja: aiempiin tutkimuksiin sisältyy pitkä lista sekä kotimaisia että kansainvälisiä tutkimuksia älykkyydestä. Artikkelissa käsitellään laajasti useiden eri tieteenalojen ilmiöitä, tästä voimme mielestämme päätellä, että artikkelin pohjana olevissa tutkimuksissa on käytetty monipuolisesti erilaisia aineistonkeruumenetelmiä. Hakkarainen antoi meille kaksi esimerkkitutkimusta, siitä minkälaisia aineistoja aiemmissa tutkimuksissa on ollut. Esimerkkitutkimuksissa tutkimuksen kohteena oli asiantuntijat ja korkeakouluopiskelijat. Molemmissa tutkimuksissa aineistonkeruumenetelmänä oltiin käytetty haastattelua.
Pohdimme ryhmänä, että tämän kaltaisessa tutkimuksessa, jossa vedetään yhteen aiempia tutkimuksia, on varmasti haastavaa arvioida, milloin tutkimusaineisto on tarpeeksi laaja. Onko tutkija löytänyt tutkimuksen kannalta merkittävimmät artikkelit eikä vain omaa tutkimushypoteesia tukevat? Myös tutkimusaiheen rajaus on tärkeää. Hakkaraisen tutkimusartikkelin pääoivallus on ajatus, jonka mukaan älykkyys luonnehtii kokonaisen toimijoiden ja työvälineiden verkoston toimintaa pikemmin kuin että se voitaisiin ymmärtää joukoksi yksilöllisiä henkisiä piirteitä (Hakkarainen ym. 2009, 1).
– Luova verkosto
Lähteet:
Ronkainen, S., Pehkonen, L., Paavilainen, E. & Lindblom-Ylänne, S. (2011). Tutkimuksen voimasanat. Helsinki: WSOYpro.
Hakkarainen, K., Lonka, K., & Paavola, S. (2009). Verkostoälykkyys: Välittynyt näkökulma älykkyyden tutkimiseen. Teoksessa Virkkunen, J. & Engeström, R. (toim.) Kulttuurinen välittyneisyys toiminnassa ja oppimisessa (117-155). Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikkö, Tutkimusraportteja 11. Helsinki: Yliopistopaino.
Olen ehdottomasti samaa mieltä kuin tekin tuossa lopussa. Pelkässä synteesissä ja teorian kehittämisessä on se vaara, että hyödyntää vain itselleen sopivia osa-alueita. Sama vaara toki on uudenkin tutkimuksen tekemisessä, mutta uudessa tutkimuksessa ei sentään etukäteen voi tietää mitä tapahtuu ja siten tutkimukseen sisältyy yllätysmomentti. Hakkarainen on aiemmin tehnyt mm. haastattelututkimuksia, joten ehkä hänellä on preferenssiä aineiston käsittelyyn pelkältä teoriapohjalta. Itse toivon, että jokaisessa tutkimuksessa olisi myös jotakin uutta eikä vain vanhan tiedon yhdistämistä. Arkeologian puolella vanhan tiedon yhdistämistä kutsutaan yleisesti nimittäin populaariksi julkaisuksi…