Kategoriat
Kirjoitukset

Roskakalako?

Roskakala on käsite, joka herättää kiivaita tunteita, kuten sen on ollut alun perin tarkoituksin. Tutkimalla, miksi osaa Suomen kalastosta on pidetty hyödyttömänä ja arvottomana, toisin sanoen roskana, eikä ruokana, pyrin avartamaan suomalaisen yhteiskunnan suurten valtiollisten tapahtumien varjoon jäänyttä arkista, vaikkakin elintärkeää, ilmiötä eli kalaruoan historiaa. Tunnustan blogini samoin kuin tutkimukseni otsikon pyrkivän herättämään kiinnostusta – ennen kaikkea ajatuksia, jotka mahdollistavat uudet näkökulmat. Vaikka aloitin tutkimukseni jo helmikuussa 2020, ensimmäisten tekstien kirjoittamisessa minua on vaivannut yhtäältä valkoisen arkin kammo, toisaalta halu tutustua eri aineistoihin voidakseni kirjoittaa jotain lukemisen arvoista. Tässä blogissa julkaisen vähintään kahdesti kuussa kirjoituksen tutkimuksestani, sen etenemisestä ja havainnoistani. Tällä kertaa päädyin esittelemään tutkimukseni merkitystä – toivottavasti koukuttavasti.

Aiheena roskakala on ristiriitojen kyllästämä ja edellyttää perusteellista perkaamista. Kirjassa Suomen kalat (Nemo 2016) todetaan Suomen 71 vakituisesta kalalajista 20 kuuluvan nykyään ”aliarvostettuihin” lajeihin. Toisin sanoen yli neljännes Suomen kaloista lukeutuu roskakaloihin. Vaikka nimike onkin vaihtunut, kyse on samasta ilmiöstä – arvottomuudesta ja hyödyttömyydestä ihmisten eli meidän suomalaisten ravintona. Tutkimuksessani keskitynkin siihen, miten ja mistä syystä eri kalalajeja on käytetty tai oltu käyttämättä ruokana suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla pyrin selvittämään, miten suomalaiset ovat suhtautuneen eri kaloihin – mitä kaloja suomalaiset ovat arvostaneet ja mitä vastaavasti vieroksuneet ja miten nämä näkemykset ovat vaihdelleet? Keskitynkin ruotimaan yhtäältä arvostettujen ruokakalojen, toisaalta myös niin sanottujen roskakalojen kulttuurihistoriaa. Tarkemmin sanoen tarkastelen kotoperäisten kalakantojen jatkuvaa jakamista arvokkaiksi – yhtä aikaa sekä suojeltaviksi että taloudellisesti samoin kuin maultaan arvostetuimmiksi ruokakaloiksi – ja roskakaloiksi eli niin ihmisravintona vähän käytetyiksi samoin kuin kalataloudellisesti aikoinaan haitallisiksi määritellyiksi lajeiksi.

Kuitenkaan käsitteenä roskakala ei ole uusi 2000-luvun tuote, vaan huomattavasti vanhempaa perua. Tähän mennessä ensimmäinen maininta löytyy jo vuodelta 1902 Perä-Pohjola sanomalehdestä. Kiintoisaksi maininnan tekee sen ajankohta. Teksti on kirjoitettu vain kolme vuosikymmentä viimeisten suurten nälkävuosien (1868–1870) jälkeen. Miksi osa kalastosta määriteltiin jo tuolloin arvottomaksi? Roskakalassa kyse vaikuttaa olevan suomalaisen yhteiskunnan modernisaatiosta (teollistumisesta, sähköistymisestä, kaupungistumisesta, vaurastumisesta – muutamia mainitakseni), jotka vaikuttivat kalan kulutukseen samoin kuin myös ruokakulttuuriin, vaikkakin hitaasti. Kyse vaikuttaa olevan myös alueellisesta suhtautumisesta. Pohjoisen Suomen vielä patoamattomat vesistöt tarjosivat mahdollisuuden lohien pyytämiseen. Tarkemman ymmärryksen muodostaminen edellyttää siten historiallista tutkimusta, joka kattaa vain vajaan sadan vuoden mittaisen ajanjakson.

Kuten Ismo Alanko aikoinaan lauloi: ”teen tämän nyt selväksi”, en pidä mitään kalaa roskakalana tai pyri osoittamaan jonkin lajin ylivertaisuutta suhteessa toisiin. Tämän blogin tavoite on avartaa niin omaa kuin myös sen lukijoiden ymmärrystä pääosin kotimaisten kalojen merkityksestä suomalaisessa (ruoka)kulttuurissa sekä levittää samalla tietoutta tutkimuksestani. Historia ei muuta maailmaa, mutta vaikuttamalla ihmisten ajatteluun on mahdollista vaikuttaa heidän kulutustottumuksiinsa. Niiden muuttaminen on yksi merkittävimmistä tavoista, joilla yksittäinen ihminen voi suoraan vaikuttaa ympäristön tilaan, kestävään kehitykseen sekä luonnonvarojen – tässä tapauksessa luonnonkalakantojen – elinvoimaisuuteen niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisesti. Pienellä teolla on suuri vaikutus.

Seuraavassa blogissa ei ole luvassa lipevää joulukalakertomusta, vaan kurkistus simppuun ja suutariin.