Household-level transition methodology towards sustainable material footprints – summary of the article

This post is a summary of my recent article, which is published online at the Journal of Cleaner Production (Laakso, S., Lettenmeier, M., Household-level transition methodology towards sustainable material footprints, Journal of Cleaner Production (2015), http://dx.doi.org/10.1016/j.jclepro.2015.03.009).  The actual article contains all the references omitted here for readability. 

As we all know, the use of natural resources has been growing for decades and —under the business-as-usual conditions — it’s expected to keep rising. As a result of this growing use, resource availability has declined dramatically.

To use natural resources sustainably, we must use fewer resources more efficiently. The sustainable level of natural resource use has been estimated at around eight tonnes of material resources per person per year. In Finland this would mean five-fold reduction compared to the present level of resource use (40 tonnes per person per year). So far, however, attempts to encourage sustainable consumption have not advanced significantly and household consumption continues to grow. This failure is due mostly to simplistic behavioral assumptions that overlook the socio-cultural aspects of daily practices. Existing infrastructure and prevailing services determine a basic level of resource use that exceeds sustainability limits even among minimum income receivers in an industrialized country such as Finland.

In our study, we develop a transition-based methodology for studying how the use of natural resources can be reduced to more sustainable level. The methodology follows the steps for transition management proposed by Loorbach (2007) and Loorbach and Rotmans (2006, 2010), and shifts the approach to household-level. The main steps of the methodology are:

1) assessing the problem by calculating material resource use (or material footprints) for participating households,
2) developing household-specific visions in the form of roadmaps,
3) having participating households conduct experiments, and
4) learning and upscaling together with different stakeholders.

In other words, our study covers the entire Transition-Enabling Cycle of Schneidewind and Scheck (2012):

Näyttökuva 2015-3-24 kello 18.28.03

 

 

 

 

 

 

 

 

We applied the methodology the first time in Jyväskylä, Finland in 2014 in the ‘Future Household’ project coordinated by the Finnish Innovation Fund Sitra. The project started in spring 2014 with interviews, continued in autumn with measurement period and experiment period and ended with interviews in November.

A central part of the project was a workshop in which participants co-created ideas for reducing their natural resource use on the basis of their material footprint results from the measurement period. The workshop applied backcasting as a method: the sustainable eight tonnes level consumption target was set at 2050, and 2030 was chosen as the halfway point from the present to a sustainable level. The households developed ways to reduce their material footprints through both behavioral and systemic changes. On the basis of these ideas, each household created a roadmap detailing measures and pathways towards halving their material resource use — and then they tested these ideas in practice during the one-month experiment period. These experiments varied from energy consultancies to vegan diet and giving up a car.

After the period of experiments, the households and the project team, together with infrastructure providers, service providers and municipal servants, discussed the experiences and results from the project. In this ‘future workshop’, ways of overcoming the barriers for sustainable lifestyles were brainstormed to find out possibilities for mainstreaming sustainable solutions.

Before the experiment period, the material footprints of the households varied from 20 to 69 tonnes per person per year. During the study, all households succeeded in dropping their material footprints considerably towards their roadmap targets. The reductions were from 30 to 55 % from the starting point. From households’ perspective the experiments succeeded well and participants mostly felt they had managed to change their everyday routines to be more sustainable, and considered the support and knowledge from the experts helpful. Households shared their experiences with colleagues, friends, and relatives and felt that they had acted as a positive example in their circles of acquaintances.

The results show that achieving a significant absolute reduction in the material footprint of consumption is possible by making relatively few changes in the consumption practices of households. The results also show, however, that achieving sufficient reductions requires co-operation between end-users and product and service suppliers. In the context of the Future Household project, with a small number of households and a surrounding already interested in solutions for the absolute reduction of resource use, the first application of the methodology succeeded well. For the generalizations of our approach and the results of its first application, however, more projects and studies on household consumption need to be conducted.

 

References:

Loorbach, D., 2007. Transition Management: New Mode of Governance for Sustainable Development. International Books, Utrecht, the Netherlands.

Loorbach, D., Rotmans, J., 2006. Managing transitions for sustainable development. In: Wieczorek, A.J., Olshoorn, X. (Eds.), Understanding Industrial Transformation: Views from Different Disciplines, Environment & Policy, 44. Springer, Netherlands, pp. 187-206.

Loorbach, D., Rotmans, J., 2010. The practice of transition management: examples and lessons from four distinct cases. Futures 42, 237-246.

Schneidewind, U., Scheck, H., 2012. Zur Transformation des Energiesektors : ein Blick aus der Perspektive der Transition-Forschung. In: Servatius, H.-G., Schneidewind, U., Rohlfing, D. (Eds.), Smart Energy e Wandel zu einem nach- haltigen Energiesystem. Springer, Heidelberg, pp. 45e61.

Kohtuuden rajat?

Tänään julkaistiin tutkimusraporttimme Kohtuuden rajat? Yksin asuvien perusturvan saajien elintaso ja materiaalijalanjälki. Ohessa Kelan julkaisema tiedote.

Pienituloisimmatkin kuluttavat yli luonnon kestokyvyn

Yksin asuvien perusturvan saajien elintaso on sekä sosiaalisesti että ekologisesti kestämätön. 

Hyvinvoinnin turvaaminen kestävällä tavalla on mahdollista vain, jos elintaso on kohtuullinen eli se on sekä sosiaalisesti että ekologisesti kestävä. Suomalaiset kotitaloudet kuluttavat luonnonvaroja huomattavasti enemmän kuin maapallon ekologinen kantokyky sallisi. Tästä huolimatta osa yhteiskunnan jäsenistä elää köyhyydessä. Köyhyys koskettaa erityisesti pienituloisimpia perusturvan saajia.

Kelan tutkimusosaston julkaisemassa tutkimuksessa tarkastellaan haastatteluaineiston avulla 18 yksin asuvan perusturvan saajan elintasoa ja luonnonvarojen kulutusta. Tutkimuksessa kohtuullista elintasoa tarkastellaan sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Perusturvan saajien elintason riittävyyttä arvioidaan köyhyystutkimuksen menetelmiä hyödyntäen. Haastateltujen luonnonvarojen käyttö lasketaan puolestaan materiaalijalanjälkenä, jonka suuruus suhteutetaan ekologisesti kestäviin rajoihin.

Haastateltujen perusturvan saajien elintaso ei ole sosiaalisesti kestävä, koska heillä ei ole mahdollisuutta kohtuullisena pidettyyn kuluttamiseen tai välttämättömiksi määriteltyihin hyödykkeisiin ja palveluksiin. Haastateltavat kokevat elintasonsa kuitenkin kohtuullisena, jos se suhteutetaan itseä köyhempien elintasoon tai ekologisen kestävyyden tavoitteisiin.

Yksin asuvien perusturvan saajien materiaalijalanjäljet ylittävät ekologisesti kestävän tason vähintään puolitoistakertaisesti. He kuluttavat kuitenkin selvästi vähemmän luonnonvaroja kuin suomalaiset keskimäärin. Haastateltujen materiaalijalanjälki syntyy pääasiassa asumisesta, kulutettujen elintarvikkeiden tuotannosta ja arkiliikenteestä. Koska nämä materiaalijalanjäljet ovat sidottuja tuotannon tapoihin ja rakenteisiin, perusturvan saajien on vaikea vaikuttaa materiaalijalanjälkiin omilla valinnoillaan – ruokavaliota lukuun ottamatta.

Tutkimus osoittaa, ettei suomalaisessa yhteiskunnassa voida vähentää luonnonvarojen kulutusta kestävälle tasolle pelkästään yksilöiden kulutusvalinnoilla. Kestävien materiaalijalanjälkien tavoittelu edellyttää muutoksia infrastruktuurissa, tuotantotavoissa ja yhteiskunnallisissa palveluissa. Käytännössä tämä tarkoittaa uudistuksia esimerkiksi siinä, miten asuintalot on rakennettu tai miten julkinen liikenne toimii.

Tutkimuksessa haastetaan vallitsevan köyhyystutkimuksen oletukset. Kohtuullisen elintason rajoissa tulisi tunnistaa sekä laajempi käsitys hyvinvoinnista että ekologisen kestävyyden vaatimukset. Kohtuullisen elintason saavuttaminen puolestaan edellyttäisi resurssien uudelleenjakoa ja erityisesti suurituloisten materiaalijalanjälkien pienentämistä.

Kelajulkaisu

 

Hirvilammi T, Laakso S, Lettenmeier M. Kohtuuden rajat? Yksin asuvien perusturvan saajien elintaso ja materiaalijalanjälki. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 132, 2014. ISBN 978-951-669-947-2 (nid.), ISBN 978-951-669-948-9 (pdf).

Materiaalijalanjälki kertoo luonnonvarojen kokonaiskäytön

Teksti on alunperin julkaistu Sitran verkkosivuilla.

Me kaikki käytämme jatkuvasti luonnonvaroja. Kun juomme aamukahvia, istumme keittiön pöydän ääressä tai matkustamme bussilla töihin, kulutamme sitä rakennusta, jossa asumme, niitä elintarvikkeita, joita nautimme, ja sitä tieverkostoa, jota pitkin kuljemme. Kaikki tuotteet ja palvelut joita käytämme, vaativat luonnonvaroja. Uusiutumattomia luonnonvaroja, kuten öljyä ja metalleja, ja uusiutuvia, kuten kahvipapuja ja vesivoimalla tuotettua energiaa.

Lisäksi käytämme luonnonvaroja enemmän kuin monet muut. Global Footprint Networkin tekemien laskelmien mukaan tarvittaisiin puolitoista maapalloa kattamaan ihmiskunnan luonnonvarojen kulutus. Mikäli kaikki maailman ihmiset eläisivät yhtä pulskasti kuin suomalaiset, tarvitsisimme suunnilleen 4 maapalloa kattamaan kulutuksemme ympäristövaikutukset. Kulutuksemme onkin kasvanut räjähdysmäisesti: syömme vuodessa noin viisikymmentä kiloa enemmän lihaa eli nelinkertaisen määrän 1970-lukuun verrattuna. Autoilun määrä on lähes tuplaantunut, samoin kuin tuottamiemme jätteiden määrä. Asumisväljyys on niin ikään tuplaantunut, mikä on syönyt parantuneen energiatehokkuuden tuomat hyödyt.

Materiaalijalanjälki on tapa mitata tai laskea kaikki ne luonnonvarat, joita kulutuksemme tarvitsee. Se sisältää myös niin kutsutut piilovirrat eli ne luonnonvarat, joita on käytetty jo kauan ennen kuin tuote on kädessämme. Materiaalijalanjälki kertoo, paljonko koko elinkaaren aikana kuluu uusiutumattomia ja uusiutuvia luonnonvaroja sekä maaperää eroosion muodossa tuotteiden, palvelujen ja elämäntapojen aikaansaamiseksi sekä ylläpitämiseksi. Keskivertosuomalaisen kulutuksen materiaalijalanjälki on noin 40 000 kiloa vuodessa – rekkakuormallisen verran materiaaleja.

Jotta me suomalaiset saavuttaisimme luonnonvarojen kulutuksessa kestävän tason, olisi kulutusta vähennettävä jopa 80 prosenttia nykytasosta. Resurssiviisaus tulee löytää kaikilla kulutuksen osa-alueilla: asumisessa, liikkumisessa, syömisessä, vapaa-ajalla ja matkustamisessa. Osittain muutosten tekeminen voi olla yksinkertaista: jokainenhan voi esimerkiksi suunnilleen valita, mitä kaupasta ostaa. Ruoan materiaalijalanjäljen voi jopa puolittaa siirtymällä kasvispainotteiseen ruokavalioon sekä minimoimalla ruokahävikin määrää. Mutta etenkin asumisen ja liikkumisen monet muutokset eivät ole ainoastaan yksilön tehtävissä. Esimerkiksi pienistä vuokra-asunnoista on pulaa erityisesti kaupungeissa ja rakennusten energiatehokkuuteen liittyvät päätökset rakentamisvaiheessa vaikuttavat materiaalijalanjälkeen vuosikymmenten ajan.

Kuinka paljon sitten omaa kulutusta on mahdollista karsia ja ohjata kestävämmille urille?  Tätä selvittävät kanssamme Sitran Tulevaisuuden kotitalous -hankkeessa mukana olevat viisi kotitaloutta. Hankkeen tavoitteena on erilaisten kokeilujen kautta löytää ratkaisuja oman materiaalijalanjäljen pienentämiseksi. Kotitaloudet aloittivat urakan pitämällä päiväkirjaa arjestaan: liikkumisesta, syömisestä, vapaa-ajasta. Lisäksi tällä kolmen viikon mittausjaksolla mm. inventoitiin kodin tavarat sekä kirjattiin ylös matkat viimeisen vuoden ajalta. Mittausjakson tietojen perusteella kullekin kotitaloudelle laskettiin materiaalijalanjälki.

Materiaalijalanjälkien laskennassa käytettävää menetelmää kutsutaan MIPS-menetelmäksi. MIPS (Material Input per Service Unit) on ekotehokkuuden mittari, jonka avulla lasketaan, kuinka paljon luonnonvaroja on kulunut jonkin tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikana. Kun kaikki kotitalouden käyttämät tuotteet ja palvelut lasketaan yhteen, saadaan selville kotitalouden luonnonvarojen kokonaiskulutus. Keskivertosuomalaisen 40 tonnin vuotuisessa materiaalijalanjäljessä eniten luonnonvaroja vaativat osa-alueet ovat asuminen, arkiliikkuminen, matkailu ja elintarvikkeet. Aiemmissa tutkimuksissa jalanjäljet ovat vaihdelleet reilusta seitsemästä jopa 118 tonniin vuodessa henkeä kohden. Ympäristön kannalta kestävä taso on 8 000 kiloa vuodessa

Koska materiaalijalanjälki keskittyy kotitalouksien luonnonvarojen kulutukseen, tarkastellaan sen rinnalla myös kotitalouksien hiilijalanjälkeä. Hiilijalanjälki kertoo kulutuksen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä hiilidioksidiekvivalentteina, eli päästöjen ilmastoa lämmittävänä vaikutuksena verrattuna hiilidioksidiin, joka on kaikista merkittävin kasvihuonekaasu. Keskivertosuomalaisen vuotuinen hiilijalanjälki on noin 9 tonnia, ja myös tästä suurin osa muodostuu asumisesta.

 

Lähteitä:

Lettenmeier, M.; Liedtke, C.; Rohn, H. Eight Tons of Material Footprint—Suggestion for a Resource Cap for Household Consumption in Finland. Resources 2014, 3, 488-515.

Lettenmeier, M.; Hirvilammi, T.; Laakso, S.; Lähteenoja, S.; Aalto, K. Material footprint of low-income households in Finland—Consequences for the sustainability debate.Sustainability 2012, 4, 1426–1447.

Kotakorpi, E.; Lähteenoja, S.; Lettenmeier, M. Household MIPS. Natural resource consumption of Finnish households and its reduction. In The Finnish Environment; Ministry of theEnvironment: Helsinki, Finland, 2008; p. 43.

Millainen on minun materiaalijalanjälkeni?

Materiaalijalanjäljellä tarkoitetaan luonnonvarojen kokonaiskulutusta – sitä, kuinka paljon uusiutuvia tai uusiutumattomia luonnonvaroja kuluu jonkun tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikana. Tämä kokonaiskulutus suhteutetaan näistä tuotteista tai palveluista saataviin palvelusuoritteisiin. Tätä menetelmää kutsutaan myös MIPS-menetelmäksi (material input per service unit). Samalla menetelmällä  voidaan myös selvittää kotitalouksien luonnonvarojen kulutus vuoden aikana. Tätä onkin tutkittu aiemmin esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton KotiMIPS-hankkeessa.

Materiaalijalanjäljen laskeminen ei parhaimmillaan ole kovin yksinkertaista. Yksityiskohtaisempi laskenta edellyttää kodin tavaroiden inventoimista, matkojen ja arkiliikenteen arvioimista sekä ruokailujen kirjaamista. Tuloksista lasketaan MI-kertoimien avulla materiaalien kokonaiskulutus henkeä kohti vuodessa.

SPREAD Sustainable Lifestyles 2050 -hankkeessa on kuitenkin kehitetty helppo testi oman materiaalijalanjäljen laskemiseen:Näyttökuva 2014-4-15 kello 22.19.57

 

Testissä kysytään muutamia kysymyksiä esimerkiksi asunnon koosta, energiankulutuksesta ja lomamatkoista. Testin lopuksi saa arvion omasta materiaalijalanjäljestään. Oma tulokseni oli 12 000 – 25 000 kiloa luonnonvaroja vuodessa, jolla päädyn luokkaan “advanced”.

Oma materiaalijalanjälkeäni kasvattaa erityisesti matkustaminen. Vaikka lentämisen materiaalijalanjälki onkin esimerkiksi hiilijalanjälkeä maltillisempi, koska infraa tarvitaan vähän suhteessa kuljettuihin kilometreihin, vaikuttaa se silti myös luonnonvarojen kokonaiskulutukseen merkittävästi. Toinen merkittävä osa-alue on arkiliikenne. Vaikka matkat kulkeekin julkisilla, paljon liikkuvalla ympäristövaikutukset kasvavat helposti suureksi. Asumisen materiaalijalanjälkeä kasvattaa hiilivoimalla tuotettu kaukolämpö, jonka vaikutus on merkittävä vaikka asuinpinta-ala henkilöä kohden jäisikin pieneksi.

Testi on hyvin suuntaa-antava, mutta mahdollistaa nopeasti oman luonnonvarojen kulutuksen kokoluokan arvioinnin.