Tänään julkaistiin tutkimusraporttimme Kohtuuden rajat? Yksin asuvien perusturvan saajien elintaso ja materiaalijalanjälki. Ohessa Kelan julkaisema tiedote.

Pienituloisimmatkin kuluttavat yli luonnon kestokyvyn

Yksin asuvien perusturvan saajien elintaso on sekä sosiaalisesti että ekologisesti kestämätön. 

Hyvinvoinnin turvaaminen kestävällä tavalla on mahdollista vain, jos elintaso on kohtuullinen eli se on sekä sosiaalisesti että ekologisesti kestävä. Suomalaiset kotitaloudet kuluttavat luonnonvaroja huomattavasti enemmän kuin maapallon ekologinen kantokyky sallisi. Tästä huolimatta osa yhteiskunnan jäsenistä elää köyhyydessä. Köyhyys koskettaa erityisesti pienituloisimpia perusturvan saajia.

Kelan tutkimusosaston julkaisemassa tutkimuksessa tarkastellaan haastatteluaineiston avulla 18 yksin asuvan perusturvan saajan elintasoa ja luonnonvarojen kulutusta. Tutkimuksessa kohtuullista elintasoa tarkastellaan sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Perusturvan saajien elintason riittävyyttä arvioidaan köyhyystutkimuksen menetelmiä hyödyntäen. Haastateltujen luonnonvarojen käyttö lasketaan puolestaan materiaalijalanjälkenä, jonka suuruus suhteutetaan ekologisesti kestäviin rajoihin.

Haastateltujen perusturvan saajien elintaso ei ole sosiaalisesti kestävä, koska heillä ei ole mahdollisuutta kohtuullisena pidettyyn kuluttamiseen tai välttämättömiksi määriteltyihin hyödykkeisiin ja palveluksiin. Haastateltavat kokevat elintasonsa kuitenkin kohtuullisena, jos se suhteutetaan itseä köyhempien elintasoon tai ekologisen kestävyyden tavoitteisiin.

Yksin asuvien perusturvan saajien materiaalijalanjäljet ylittävät ekologisesti kestävän tason vähintään puolitoistakertaisesti. He kuluttavat kuitenkin selvästi vähemmän luonnonvaroja kuin suomalaiset keskimäärin. Haastateltujen materiaalijalanjälki syntyy pääasiassa asumisesta, kulutettujen elintarvikkeiden tuotannosta ja arkiliikenteestä. Koska nämä materiaalijalanjäljet ovat sidottuja tuotannon tapoihin ja rakenteisiin, perusturvan saajien on vaikea vaikuttaa materiaalijalanjälkiin omilla valinnoillaan – ruokavaliota lukuun ottamatta.

Tutkimus osoittaa, ettei suomalaisessa yhteiskunnassa voida vähentää luonnonvarojen kulutusta kestävälle tasolle pelkästään yksilöiden kulutusvalinnoilla. Kestävien materiaalijalanjälkien tavoittelu edellyttää muutoksia infrastruktuurissa, tuotantotavoissa ja yhteiskunnallisissa palveluissa. Käytännössä tämä tarkoittaa uudistuksia esimerkiksi siinä, miten asuintalot on rakennettu tai miten julkinen liikenne toimii.

Tutkimuksessa haastetaan vallitsevan köyhyystutkimuksen oletukset. Kohtuullisen elintason rajoissa tulisi tunnistaa sekä laajempi käsitys hyvinvoinnista että ekologisen kestävyyden vaatimukset. Kohtuullisen elintason saavuttaminen puolestaan edellyttäisi resurssien uudelleenjakoa ja erityisesti suurituloisten materiaalijalanjälkien pienentämistä.

 

Hirvilammi T, Laakso S, Lettenmeier M. Kohtuuden rajat? Yksin asuvien perusturvan saajien elintaso ja materiaalijalanjälki. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 132, 2014. ISBN 978-951-669-947-2 (nid.), ISBN 978-951-669-948-9 (pdf).