Kategoria: Uncategorized

Miho Otaki

Useita vuosia sitten joku kirjoitti sosiaalisessa mediassa, että Venäjän ydinvoimalassa oli onnettomuus ja radioaktiivista pölyä tulisi Suomeen. Työskentelin tuolloin Suomen valtion Säteilyturvakeskuksessa tutkijana. Saimme puhelimitse ja sähköpostitse tonneittain kyselyjä asiasta paniikissa olevilta.

Kyseessä oli vain valeuutinen, ja mitään huolestuttavaa ei ollut tapahtumassa. Suurimmalla osalla suomalaisista oli onneksi hyvä nettilukutaito, joten he eivät uskoneet uutista. Minulle jäi kuitenkin sellainen käsitys, että ihmiset eivät ymmärrä säteilyä eivätkä radioaktiivisuutta hyvin, mikä sai heidät näin ollen turhaan huolestumaan. Samanlaisia kokemuksia sain Japanissa, kun Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus tapahtui. Fukushimassa oli oikeasti onnettomuus, mutta nämä kaksi tapausta olivat tavallaan samankaltaisia: paniikki syntyi jopa turvallisilla alueilla olevien ihmisten keskuudessa.

Tärkeää on ”pelätä oikein”. Ihmiset pelkäävät liikaa sellaista, mitä he eivät oikeasti tiedä. Jos meillä kuitenkin on riittävästi tietoa, voimme ymmärtää, mitä tapahtuu, ja miettiä, mitä pitäisi tehdä ja miten ongelma voitaisiin ratkaista. Säteily on tietysti joskus vaarallista, mutta jos tietää, mitä säteily on, ja miksi se on vaarallista, niin ei tarvitse vain panikoida vaan pystyy käyttäytymään suojellakseen itseään. Väitöstutkimustyöni sivuaktiviteettina olen myös tehnyt tiedeviestintää sekä radioaktiivisuudesta että säteilyturvallisuudesta, ja haluaisin jatkaa tätä toimintaa auttaakseni ihmisiä ”pelkäämään oikein”.

 

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston radiokemian laitoksella työskentelevä väitöskirjatutkija, joka myös harjoittelee musiikkia harrastuksena.

 

(Tämä teksti on syntynyt Johanna Haapalan ohjaamalla suomen kielen henkilöstökurssilla, jossa inspiroiduttiin Acatiimi-lehden Oivallus-palstasta.)

Peter Dendooven

Koska suomalaiset yliopistot ja opetusministeriö haluavat, että ulkomaalaiset tutkijat jatkavat uraansa Suomessa, heille pitää antaa aikaa opiskella suomea. Ei ole mahdotonta menestyä suomalaisessa akateemisessa ympäristössä puhumatta suomea, mutta kaikkien kannalta on parempi, jos ulkomaalainen työntekijä osaa suomea riittävän hyvin.

Työ- ja elinkeinoministeriö on perustanut Talent Boost -toimenpideohjelman. Ohjelman taustana on, että Suomi tarvitsee kansainvälisten osaajien asiantuntemusta. Tässä ohjelmassa yliopistot ovat tärkeitä työnantajia. Nuoren tutkijan ensimmäinen työsopimus on melkein aina määräaikainen. Sopimuksen mukaan hän saa muutaman vuoden (esim. 5 vuotta) todistaakseen olevansa erinomainen tutkija ja hyvä opettaja, joka osaa kehittää uuden kurssin. Usein ei arvioida pelkkää työn laatua vaan myös työn määrää. On siis parasta tehdä niin paljon töitä kuin ehdit. Tällaisessa tilanteessa on vaikea löytää aikaa opiskella suomea, ainakin muutaman vuoden sisällä.

Mielestäni yliopistojen pitäisi antaa uusille ulkomaalaisille työntekijöille aikaa opiskella suomea. Sopimus voisi esimerkiksi olla, että heidän ei tarvitse opettaa kahtena ensimmäisenä vuotena, jos he saavuttavat B2-tason suomen kielessä.

 

Kirjoittaja on vieraileva professori fysiikan tutkimuslaitoksella. Muutoin hän työskentelee Groningenin yliopiston lääketieteellisessä keskuksessa (University Medical Center Groningen) Alankomaissa.

Rie Fuse

”Suomen kieli on niin vaikea oppia…” En ole varma, kuinka monta kertaa olen sanonut tämän, kun olen ollut Suomessa, ja se on sanottu minulle monta kertaa. Kielentutkimuksen näkökulmasta mikään kieli ei ole vaikeampi kuin toinen (Heikkinen 2016). Ja väittely tietyn kielen vaikeudesta ei ole hyödyllistä kielenoppimisen kannalta.

Jos joku kokee suomen kielen vaikeaksi, se johtuu yleensä siitä, että suomea verrataan englantiin tai indoeurooppalaisiin kieliin (Länsisalmi 2019: 226). Suomea pidetään vaikeana vieraana kielenä esimerkiksi sijamuotojärjestelmän kannalta. Ajattelutapa, joka rinnastaa kielen vaikeuden sen luonteeseen, voi hämärtää vaikeuden taustaa. Kielen oppimiseen vaikuttaa oppijan oppimiskonteksti, mm. oppijan kokemus muiden kielen oppimisesta, motivaatio tai riittämättömät resurssit.

Jos suomen oppija mainitsee kielen vaikeudesta, kannattaa miettiä, mikä juuri hänellä vaikeuttaa suomen oppimista. Mikä on aiheuttanut vaikeuksia minulle suomen kielen oppimisessa? Ajan ja motivaation hallinta ja eskapismi, jossa en halua kohdata jatkuvan oppimisen tarvetta? On monia syitä, miksi suomen kielen oppiminen on vaikeaa.

 

Kirjoittaja on Helsingin yliopistossa työskentelevä japanin kielen yliopisto-opettaja, joka haluaisi käyttää suomen puhekieltä, mutta kieli lipsahtaa helposti kirjakieleksi.

 

Lähteitä

Heikkinen, Vesa 2016: Onko suomen kieli vaikeaa? Kotus-blogi 12.1.2016. https://www.kotus.fi/nyt/kotus-blogi/blogiarkisto/vesa_heikkinen/onko_suomen_kieli_vaikeaa.19768.blog  Viitattu 1.2.2023.

Länsisalmi, Riikka 2019: Japanin ja suomen kielen osaajat nyt ja tulevaisuudessa. Teoksessa: J. Saunavaara & L. Ipatti (toim.) Suomi ja Japani – kaukaiset mutta läheiset. s. 226–236. Edita, Helsinki.

 

(Tämä teksti on syntynyt Johanna Haapalan ohjaamalla suomen kielen henkilöstökurssilla, jossa inspiroiduttiin Acatiimi-lehden Oivallus-palstasta.)

 

 

Caterina Marchionni, Michiru Nagatsu ja José Filipe Pereira da Silva

Olemme kolme filosofia, jotka ovat töissä Helsingin yliopistossa: Caterina (italialainen), Filipe (portugalilainen) ja Michiru (japanilainen). Tämä on meidän ensimmäinen blogiteksti suomeksi. Me mietimme, että olisi kiva kertoa meidän toiveista ja tavoitteista suomen kielen opiskelijoina.

On ollut vaikeaa käyttää suomea opiskelussa, koska melkein kaikki suomalaiset vastaavat englanniksi sujuvasti, kun me yritämme puhua suomeksi. Lisäksi jotkut ihmiset puhuvat suomea hyvin voimakkaalla aksentilla. Kielibuustin kurssi oli tosi hyvä, mutta meillä olisi vielä muutama toive ja tavoite suomen kielen opiskelijoina ja kielen käyttäjinä:

Sosiaalinen ja poliittinen elämä

• puhua naapurin kanssa säästä ja vanhemmuudesta
• kritisoida ihmisiä kadulla, kun he tekevät pahoja asioita, esimerkiksi puhuvat kännykkään ajaessaan autoa tai pyöräillessään
• osallistua poliittiseen elämään, esimerkiksi juoruihin

Perhe

• ymmärtää meidän lapsia, kun he puhuvat suomeksi perheen ja ystävän kanssa
• pystyä menemään lääkäriin ja kertomaan hänelle, että suomen terveydenhuolto on erittäin kallista!
• vastata viesteihin, jotka tulevat meille opettajalta Wilmassa tai sähköpostilla

Töissä

• ymmärtää työkollegoja, kun he puhuvat suomeksi
• osata puhua meidän työkollegoillemme heidän sukistaan, koska me pidämme sukkien väristä ja kuvioista
• ymmärtää meidän opiskelijoita, kun he kirjoittavat meille ja pyytävät meiltä apua

 

Me odotamme innostuneesti, että Kielibuusti-kurssi jatkuu syksyllä.  Toivomme, että meidän tapaamiset opettajien Emmin ja Anniinan kanssa ovat valo, joka kirkastaa meidän päivämme 🙂

Kirjoittajat työskentelevät ahkerasti niin etänä Italiasta kuin lähinä Suomesta.

Ausra Domanska

Olen opiskellut suomea siitä lähtien, kun tulin Suomeen opiskelijaksi. Ensimmäinen kohtaaminen oli ruokakaupassa. Jos haluat ostaa hedelmiä ja vihanneksia, sinun täytyy tietää niiden nimet suomeksi. Näin järjestelmä toimii. Niinpä opin ruoka-aineet hyvin nopeasti. Myöhemmin kävin suomen kielen kursseja yliopistossa. Se auttoi ymmärtämään kieliopin perusteet. Silti suomen kieli on hyvin vaikeaa. Sanojen eri muodot poikkeavat paljon perusmuodosta. Minun on vaikea tunnistaa sanoja ja niiden merkityksiä lauseissa. Lisäksi suomalaiset puhuvat puhekielellä, joka eroaa aika paljon virallisesta suomen kielestä. Ihmiset Suomessa puhuvat hyvin englantia, ja suomen kielen harjoittelu julkisilla paikoilla, kuten kaupoissa, kahviloissa jne. on vaikeaa.

Nyt käyn kurssilla, jossa opetellaan puhumaan suomea. Keskustelemme oppilaiden ja opettajan kanssa, yritämme ilmaista ajatuksiamme suomeksi ja ymmärtää muiden ajatuksia. Valitsemme mielenkiintoisia aiheita, luemme tai katsomme uutisia, kuuntelemme suomalaista musiikkia, luemme blogeja. Suomen kielen taitoni paranee vähitellen. Voin puhua suomea postinkantajan, myyjän, tyttökavereiden kanssa, eivätkä he vaihda englanniksi.

 

Kirjoittaja on yliopistotutkija, joka viettää paljon aikaa Viikin laboratorioissa, opettaa maisteriopiskelijoita ja kirjoittaa tutkimusartikkeleita.

Peter Dendooven

Suhteeni suomen kielen kanssa on monimutkainen ja on ollut vaihteleva: kiva kun opit (ja muistat!) jotain, ärsyttävää on, kun joka kerta, kun opit jotain, unohdat jotain muuta… Ihan niin kuin Tohtori Jekyll ja Herra Hyde.

Ensimmäiset vuodet

Muutin Jyväskylään kesäkuussa 1994. Olin tutkija kiihdytinlaboratoriossa. Heti osallistuin Jyväskylän Yliopiston suomen kielen kurssiin opiskelijoille. Ensimmäinen osa alkoi syyskuussa. Kielikurssi oli ihan tavallinen, samanlainen kuin opiskelin koulussa kotimaassani Belgiassa ranskaa, englantia ja saksaa, ja vähän espanjaa vuonna 1993 Kaliforniassa. Mutta yhtäkkiä, viides tai kuudes oppitunnilla, opettaja alkoi puhumaan pelkkää suomea. Me kaikki kurssilaiset katsoimme toisiaan: mitä tämä on? Totta kai, opettajan piti silloin tällöin puhua vähän englantia, koska ei kukaan meistä reagoinut, kun se, ilmeisesti, kysyi jotain. Harjoitukset emme pystyneet tekemään, koska selitys suomeksi oli iso mysteeri.

Jostain syystä kurssi jatkui ja pääsin toiseen osaan. Kurssilla oli 4 osaa, jokainen kesti muutaman kuukauden. Oli mahdollista seurata 2 osaa vuodessa. Tein eka vuotena 2 osaa, mutta aloitin kolmas osa vasta noin 5 vuotta myöhemmin. Lopetin kurssin, kun neljäs osa oli puoliksi tehty.

Opiskella suomea 90-luvulla on ollut tosi hidasta, osittain siksi, koska olin aika laiska opiskelemaan ja harjoittelemaan (oma vika, tiedän). Koska suomi oli minulle niin erilainen kieli, tarvitsin paljon motivaatiota ja vielä enemmän aikaa, ainakin kun kurssi ei ollut kokopäiväinen, vaan vain 2 luentoa viikossa, ja lisäksi oli kotitehtävät. Parempi olisi ollut kokopäiväinen kurssi, joka kestää muutaman viikon muutaman kerran ensimmäisenä vuotena.

Suomi kotikieleksi

Muutimme vaimon kanssa Groningeniin Alankomaihin vuonna 2001. Groningenin yliopisto oli ainoa yliopisto Benelux-maissa, jolla oli suomen kielen opetusohjelma. Mutta kun kaikki kurssit järjestettiin totta kai päiväsaikaan, en pystynyt seuraamaan niitä. Aloimme kuitenkin puhumaan suomea kotona. Olen pari kertaa viimeisen 20 vuoden aikana katsonut uudelleen oppikirjoja. Luen myös aika paljon suomea (kirjoja ja Suomen Kuvalehteä). Näin olen pikku hiljaa oppinut enemmän ja enemmän.

Uusi buusti

Keväällä 2021 sain Helsingin Yliopistolta viestin, että järjestetään suomen kielen kurssi henkilökunnalle, nimittäin Kielibuustin kurssi. (Sain viestin, koska olen ollut vieraileva professori Helsingin Yliopistossa jo vuodesta 2015 lähtien). Osallistuin heti ja nyt on jo toinen osa ohi. Kielibuustikurssi on ollut hauska ja hyödyllinen, mutta suhteeni suomen kielen kanssa on edelleen niin kuin Tohtori Jekyll ja Herra Hyde.

 

 

Kirjoittaja on Fysiikan tutkimuslaitoksessa Helsingin yliopistossa työskentelevä vieraileva professori. Hänen päätyöpaikkansa on Groningenin yliopiston lääketieteellinen keskus Alankomaissa. Vapaa-aikana hän mm. hoitaa vaimon kanssa siirtolapalstaa, missä marjojen kerääminen on vuoden huipputehtävä.

Ann-Christin Ostwaldt

”Kato, hieno mansikkakakku!” minun tyttö sanoi iloisesti, kun hän antoi minulle hiekkakakun leikkikentällä aurinkoisena kevätpäivänä. Minä kiitin häntä suomeksi. Minun äiti, joka oli juuri tullut Saksasta Suomeen lomalle, ei ymmärtänyt mitään.

Minun mies, minun tyttö ja minä olemme saksalaisia, ja muutimme Suomeen kaksi vuotta sitten. Minun tyttö on ollut suomalaisessa päiväkodissa puolitoista vuotta. Siksi hän osaa puhua suomea paremmin kuin saksaa. Tämä on syy, miksi haluan oppia suomea tosi hyvin. Hän on minun paras opettajani ja paras motivaationi.

Pienten lasten kanssa ei ole kuitenkaan helppo löytää aikaa oppia suomea. Ja tietysti minä tarvitsen hirveän paljon aikaa joka viikko, koska suomi on todella vaikea kieli, ja sitä on vaikea oppia, koska se on todella erilainen kuin saksa ja englanti ja ranska.

Minä tykkään oppia kieliä, mutta oppia suomea on minun suurin haaste. Olen tehnyt viisi suomen kielen kurssia, mutta tunnen silti, että osaan puhua hyvin vähän. Minä osaan puhua suomea vain kaupassa, luen joskus selkouutisia suomeksi, juttelen naapureiden kanssa pihalla ja osaan ymmärtää mitä minun tyttö leipoo minulle… useimmiten!

 

Kirjoittaja on töissä Helsingin yliopistossa, ja vapaa-aikana hän viihtyy rannalla tai leikkikentällä tyttärensä kanssa.

Emmi Pollari

Suomalaisissa korkeakouluissa alkoi vuonna 2021 Kielibuusti-hanke, jonka yhtenä tärkeänä tavoitteena on kasvattaa kielitietoisuutta yhteiskunnassa. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että työpaikoilla otettaisiin huomioon ne henkilöt, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan suomea ja käyttämään sitä eri ihmisten kanssa eri tilanteissa.

Tähän pisteeseen pääseminen voi olla kuitenkin vaikeaa, jos kielenoppijoita ei tulla vastaan: jos hänen puheestaan kuulee, että hän ei puhu äidinkielenään suomea, äidinkielinen keskusteluun osallistuja saattaa vaihtaa kielen englantiin. Siihen suomen kielen harjoittelu sitten usein loppuu. Tai jos työpaikalla ei käydä läpi edes kuulumisia suomeksi, harjoittelutilanteet jäävät vähiin, jos muu opetus, kokoukset ym. käydään omalla äidinkielellä ja englanniksi.

Tämä blogi on yksi alusta suomen oppijoille käyttää ja näyttää kielitaitoaan, kertoa motiiveistaan, hankaluuksistaan ja onnistumisistaan. Tervetuloa tutustumaan mahtaviin tyyppeihin ja siihen, millaista on elää Suomessa muualta tänne muuttaneiden silmin.

 

Kirjoittaja on Suomen kielen ja kulttuurin yliopisto-opettaja Helsingin yliopistossa, joka tämän tekstin julkaisun jälkeen siirtyy taka-alalle ja antaa estradin kurssilaisille.