Interventiot käynnistyivät 1.-4.10.

Interventioissa aloittivat lähes kaikki mukaan kutsutut opiskelijat.

Jotkut kontrolliryhmään arvotuista opiskelijoista olivat hieman pettyneitä, koska he olisivat olleet innokkaita aloittamaan tietoisuustaitojen opiskelun jo tänä syksynä.

Viikottain kokoontuvaa ryhmämuotoista tietoisuustaitokoulutusta ohjaa psykologi Mónica Iriarte-Lüttjohann. Kahdessa ryhmässä aloitti yhteensä 40 opiskelijaa. Verkkopohjaista ryhmää ohjaa opintopsykologi Tiina Tuominen. Verkkoryhmässä aloitti 22 opiskelijaa. Vastaava kurssi tarjotaan huhti-toukokuussa myös kontrolliryhmän opiskelijoille.

Opintopsykologi Tiina Tuominen
Psykologi Mónica Iriarte-Lüttjohann

 

 

 

 

 

 

Ensimmäisten tapaamisten yhteydessä  opiskelijat antoivat hiusnäytteen. Hiusnäytteestä mitataan pitkäkestoisen stressin indikaattorina toimivaa kortisolia. Hiusnäytteet pakataan folioon ja lähetetään Saksaan analysoitavaksi.

 

 

Tutkimukseen ilmoittautui 110 opiskelijaa

Ilmoittautuminen tutkimukseen on päättynyt. Tutkimukseen ilmoittautui 110 opiskelijaa kaikista viidestä tiedekunnan koulutusohjelmasta.

Osallistujille on lähetetty tutkimuksen alkumittaus kyselyn muodossa. Ilmoittautuneet jaetaan satunnaisesti kolmeen ryhmään: odotusryhmään,  kahteen tietoisuustaitokoulutus lähiopetus -ryhmään ja tietoisuustaitokoulutus nettiympäristö -ryhmään.

Ryhmäjaosta ilmoitetaan kaikille osallistujille viikolla 38 (17.-21.9).

 

Tiedote ja suostumuslomake

Jos et pääse tiedotustilaisuuksiin, voit tulostaa itsellesi alla olevista linkeistä suostumuslomakkeen ja tutkimustiedotteen. Päivystämme ja otamme vastaan suostumuslomakkeita

torstaina 6.9. klo 11.00-13.00, Biomedicum, kohtaamispaikka, pohjakerros, Oppimisbasaarin edessä

perjantaina 7.9. klo 11.00-13.00, Biomedicum, kohtaamispaikka, pohjakerros, Oppimisbasaarin edessä

Tietoisuustaitoja opiskelijoille -tutkimuksen tiedote.pdf
Suostumuslomake.pdf